8-vuotias dominoi muiden yöunta
Vinkkejä seuraavaan tilanteeseen:
Meillä kotona 8-vuotias poistuu sängystään/huoneestaan eri tekosyillä pitkin iltaa/yötä, jos me vanhemmat olemme menneet itse nukkumaan, hän tulee huoneeseemme herättämään ja ei suostu palaamaan sänkyyn, ennen kuin on saanut huomiota osakseen. Varsinkin nyt kesäloma-aikaa tämä on TODELLA raskasta, koska lapsi estää oman nukahtamiseni mielivaltaisesti usein puoleenyöhön, ja aamulla on töiden takia pakko herätä kuitenkin viimeistään 06.00, kun lapsi saa jäädä tyytyväisenä nukkumaan. Iltarutiinit ovat olleet vuosikauden samanlaiset ja lapsi laitetaan nukkumaan ajoissa, koska tiedämme, että hänenkin unet jäävät muuten vähäisiksi, koska tätä nukahtamis-"showta" kestää illasta riippuen ainakin 1-3 tuntia. Lisäksi hän saattaa nukahtaa, mutta tulla yön aikana jopa 5-6 kertaa herättämään vanhemmat sanoen: "En saa nukuttua", vaikka fakta on, että on nukkunut ja nukahtaisi uudelleen, jos malttaisi pysyä sängyssä edes kymmenen minuuttia.
Jatkuva univelka ja kykenemättömyys tehdä väsyneenä ja ärtyneenä mitään palauttavaa toimintaa ovat syöneet omaa mielenterveyttäni ja parisuhdettani pidemmän aikaa, kun tilanteelle ei voi tehdä mitään, ja oikeaa unilääkettä tuon ikäiselle ei voi alkaa syöttää säännöllisesti. Melatoniinit on kokeiltu, mutta ne eivät ole auttaneet kuin satunnaisesti, koska mieto nukahtamislääke ei toimi, jos lapsi ramppaa eri syistä ympäri asuntoa tuntikaupalla pillerin ottamisen jälkeen ja vaikka nukahtaisikin melatoniinilla, sen vaikutus lakkaa muutaman tunnin päästä eikä estä siten enää lasta herättämästä myös koko muuta taloutta koska hän ei halua nukkua.
Ollaan sovittu, että jos tulee herättämään yöllä turhasta syystä (esim. viime yönä oli syytä pakko päästä pesemään kädet ilman syytä klo. 22.30 ja asian takia piti tulla herättämään vanhemmat), niin seuraavalta päivältä lähtee ruutuaikaa pois, mutta tämä ei ole auttanut ja lapsi voi olla koko seuraavan päivän ilman puhelinta tai televisiota, kun rangaistuksista huolimatta on pakko herättää koko talo useasti ilman syytä. Isompia rangaistuksia ei voi käyttää, koska kerran kun väsyneenä neljännen turhan herätyksen jälkeen nousin sängytä, huusin lapselle ja vein hänet väkisin takaisin omaan sänkyyn, lapsi puhui tilanteesta ulkopuoliselle aikuiselle ja saimme lastensuojelusyytteen.
Vinkkejä tilanteeseen, tällä hetkellä työpäivät ovat lähinnä seliämistä jatkuvassa univelassa ja pelkään, milloin työjohto huomaa sen, että työpanokseni on laskenut myös kuin lehmän häntä tämän takia. Vietän nyt jo vähintään muutaman yön kuukaudessa hotellissa, jotta saan univelkaa tasattua, mutta tämä järjestely käy lompakon päälle. Tukiverkostoa meillä on TODELLA olemattomasti ja lasta halutaan ottaa todella nihkeästi yökylään, koska pilaa myös vieraissa aikuisten yöunet. Olen jopa harkinnut eroa ja jonkinlaista vuorovanhemmuutta, että saisi nukkua edes puolet vuodesta.
Kommentit (524)
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Ei varmasti. Paljon helpompi on langettaa syytteitä ja rangaistuksia vanhemmille.

Toisaalta kukaan lastensuojelussa ei varmastikaan haluaisi ottaa tuota 8-vuotiasta kotiinsa asumaan.
Useampikin ihminen aikaisemmin kommentoi, että ottaisivat mielellään. Alku ei välttämättä olisi helppoa, mutta kokisin itse hyvin palkitsevaksi saada näyttää lapselle, että hänkin on rakastettava ja opettaa miten yöllä nukutaan.

Miten sen tekisit?

Kuten kuuluukin. Näiden lisäksi tulisi varmasti tukea vanhemmuuteen lastensuojelun kautta.

Eli vanhempia saa rangaista, lasta ei?

Kuten moni muu ketjussa aikaisemmin kommentoinut. Ei ole ydinfysiikkaa, mutta jos omat lähtökohdat on huonot, välineitä ei välttämättä löydy kuten on huomattu.
Voisiko sen lapsen antaa pois? Lastensuojelu voisi hakea, läskipersetantat saavat tuntea itsensä tärkeäksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Syystäkin. Onhan tuo oikein oiva esimerkki huonoista vanhemmista, joilta tarvitsee suojaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Toisaalta kukaan lastensuojelussa ei varmastikaan haluaisi ottaa tuota 8-vuotiasta kotiinsa asumaan.
Useampikin ihminen aikaisemmin kommentoi, että ottaisivat mielellään. Alku ei välttämättä olisi helppoa, mutta kokisin itse hyvin palkitsevaksi saada näyttää lapselle, että hänkin on rakastettava ja opettaa miten yöllä nukutaan.
Eli miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Ei varmasti. Paljon helpompi on langettaa syytteitä ja rangaistuksia vanhemmille.
Kuten kuuluukin. Näiden lisäksi tulisi varmasti tukea vanhemmuuteen lastensuojelun kautta.
Eli vanhempia saa rangaista, lasta ei?
Niin. Lapsi ja vanhemmat ei ole millään tasolla tasavertaisia kyvyiltään? Tämän logiikan mukaan voi alkaa vauvaakin rankaisemaan itkemisestä ja siitä ettei osaa itse huolehtia itsestään.
Täällähän on liuta esimerkillisiä vanhempia, joilta riittää sylikaupalla varauksetonta rakkautta ventovieraille lapsille sekä täydellisesti tehoavat, yltiöpositiiviset keinot lapsen nukuttamiseksi niin, että yhteiselo olisi sen jälkeen pelkkää onnea vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Ei varmasti. Paljon helpompi on langettaa syytteitä ja rangaistuksia vanhemmille.
Kuten kuuluukin. Näiden lisäksi tulisi varmasti tukea vanhemmuuteen lastensuojelun kautta.
Eli vanhempia saa rangaista, lasta ei?
Niin. Lapsi ja vanhemmat ei ole millään tasolla tasavertaisia kyvyiltään? Tämän logiik
Vauva on täysin eri asia kuin 8-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Et ole juuri maininnut mitä se toinen vanhempi tekee ja miten toimitte yhdessä. Voisiko toinen mennä aina nukkumaan jo aiemmin, ehtisi nukkua edes vähän enemmän. Toinen sitten hoitaa ne iltapuuhat. Ja nukkuisi kenties sen lapsen huoneessa. Tai toiselle nukkumapaikka johonkin muualle, vaikka sitten teltta pihalle.
Lisäksi rangaistus on aika lievä, jos kuitenkin saa huidella päivät kavereilla, jos siihen laittaa kiellon, olisikohan tehokkaampaa. Tai sitten palkkio hyvistä öistä, jotain todella mieluista lapselle.
Ja ihan rohkeasti itse yhteyttä siihen lasuun, sieltä saa apua ja ehkä myös paremmin sitten lapsen sinne tutkimuksiin.
Samaa mieltä.
Toinen vanhemmista nukkumaan korvatulppien kera lukkojen taakse jo ilta kuuden jälkeen. Vahdinvaihto noin puolen yön jälkeen ja alkuillasta nukkunut päivystämään sohvalle. Tällä tavoin saadaan vanhempien univaje edes jotenkin ruotuun. Sen jälkeen voi alkaa miettimään muita toimintatapoja.
Selvästi ruutuajan rajoittaminen ei toimi, koska katsoo kaverin puhelinta. Parempi olisi komentaa lapsi kotiin joka päivä viimeistään kolmen jälkeen. Illalla ei kavereita, jos herättelee vanhempia, jne. Lapsi saisi tällöin myös riittävästi aikaa vanhemmilta. Tässä ongelman ydin lienee. Sekä lapsen hyvissä manipulointikyvyissä.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi jos vanhemmat tekisi rikosilmoituksen siitä, että oma lapsi on väkivaltainen heitä kohtaan kun ei anna nukkua? Ei mene läpi.. Lastensuojelussa nousisi huoli lapsen kotioloista ja hyvinvoinnista sekä vanhempien kyvykkyydestä vanhemmuuteen. Ei siitä, että nyt äkkiä 8v lapsi vankilaan. Kukaan lastensuojelussa ei syytä tällaisessa tilanteessa lasta.
Jos ap tai puolisonsa on kirurgi, haluaisitko hänet leikkaamaan sinun aivokasvaimesi huonosti nukutun yön jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on liuta esimerkillisiä vanhempia, joilta riittää sylikaupalla varauksetonta rakkautta ventovieraille lapsille sekä täydellisesti tehoavat, yltiöpositiiviset keinot lapsen nukuttamiseksi niin, että yhteiselo olisi sen jälkeen pelkkää onnea vain.
Toimin yksityisenä lastenhoitajana ulkomailla lapselle, joka on autismin kirjolla. Lapsen vanhemmat ei ole juurikaan laittaneet rajoja. Niin vaan kummasti lapsi toimii minun kanssa hyvin erilailla kuin vanhempiensa. Ekalla viikolla ja senkin jälkeen on ollut joitain raivareita, mutta kun on alusta asti ollut johdonmukainen, lapsi tietää mitä häneltä odotan. Meillä on lämmin ja läheinen suhde, mutta toki olisi vielä paljon helpompaa jos tilanne olisi se, että lapsi on sijoitettu. Nyt vanhempien kanssa vietetyn ajan jälkeen ensimmäiset tunnit menee siihen, että lapsi rauhoittuu jne. Ja tämä lapsi ei ole vielä edes koulussa.
Hei Ap, kuulostaa raskaalta. Kommentoijista moni tuntuu pitävän teitä vanhempia täysin lapasina ja ainoana vaihtoehtona toimia lasta kohtaan tylysti ja kylmästi, jotta oppii olemaan. En usko lapsen herättävän teitä kiusatakseen teitä, vaan hänellä on joku todellinen syy heräämiseen. Jotta tilannetta voisi korjata ja saisitte kaikki nukkua, syy täytyisi löytää. Hienoa, että kaikesta väsymyksestä huolimatta jaksatte pitää rutiineista kiinni ja yritätte selvästi ymmärtää ja auttaa lasta. Rajojen, tekemisen tai vanhemmuuden puutteesta tuskin on kyse.
Onko lapsen rauta-arvoja koskaan mitattu? Raudanpuute voi oireilla monin tavoin, aiheuttaen esim. levottomia jalkoja. Jossain viesteistäsi taisit mainita lapsen olevan levoton nukkuja, joka pyörii ja hyörii. Yksi lapsistani nukkui ensimmäiset vuodet todella huonosti, heräsi toistuvasti itkemään, hyppimään sängyssä jne. unikouluista sun muista huolimatta. Lopulta käytimme lasta yksityisellä lastenhematologilla, lapsi sai lähetteen verikokeisiin ja hänellä todettiin raudanpuute. Rautalisän aloittaminen lopetti yöheräämiset ja tällä hetkellä hän nukkuu pääsääntöisesti hyvin. Suosittelisin siis tarkistuttamaan rauta-arvot, jotta voisi poissulkea raudanpuutteen. Joitakin auttaa levottomiin jalkoihin painopeitto. Se tosin näin kesällä on aika kuuma.
Mainitsit erityisherkkyyden. Myös tämä tuli mieleeni, koska äänet, valoisuus, lämpötila ym. vaikuttavat olevan lapselle tärkeitä. Minulla oli lapsuudessani vaihe, jolloin heräsin joka yö itkemään tai menin herättämään vanhempani. Hävetti herättää heidät, koska tiesin heidän olevan väsyneitä ja haluavan nukkua. Muistan yrittäneeni keksiä oikeita syitä, jotta en herättäisi heitä turhaan. Sinunkin lapsesi vaikuttaisi tekevän samoin. Minua auttoi lopulta parhaiten se, että nukuin muutaman kuukauden sovitusti vanhempieni huoneessa. Myöhemmin olen tajunnut olevani erityisherkkä ja kuormittuvani mukavistakin asioista välillä niin paljon, että voidakseni nukkua hyvin tarvitsen iltoihin riittävästi aikaa rauhoittua, korvatulpat, unimaskin ja sopivan tyynyn ja peiton. Ehkä sinunkin lastasi auttaisi, jos saisi nukkua toistaiseksi samassa huoneessa teidän kanssa. Ja jos kokeilisitte liikunnan, ulkoilun, kavereilla olon ym. sijaan vähentää virikkeitä illasta ja olla vain kotona. Ei välttämättä puuhata koko iltaa yhdessä, vaan tehdä kotihommia ja olla vain perheenä yhdessä kotona ja hereillä. Kuulostaa tylsältä, mutta jos lapsellasi on herkkä hermosto, hän todennäköisesti tarvitsee aikaa, jotta päivän kierrokset rauhoittuvat.
Voimia kovasti perheellenne, toivottavasti heräilyiden syy selviää! Teillä on ihana lapsi ja te olette varmasti hyvät vanhemmat lapsellenne. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on liuta esimerkillisiä vanhempia, joilta riittää sylikaupalla varauksetonta rakkautta ventovieraille lapsille sekä täydellisesti tehoavat, yltiöpositiiviset keinot lapsen nukuttamiseksi niin, että yhteiselo olisi sen jälkeen pelkkää onnea vain.
Jos on tottunut elämään suomalaisittain yleisessä kylmässä ja lasta alistavassa ilmapiirissä niin toki tämän palstan esimerkit voi vaikuttaa yltiöpositiivisilta. Ne on kuitenkin aivan tavallista, tervettä ja rakastavaa vanhemmuutta. Näin terveet vanhemmmat käyttäytyy luonnostaan.

En minä ole elänyt kylmässä tai lasta alistavassa ilmapiirissä. Ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä ja kommentteja. Ei sen toteamiseen tarvita av-palstan keittiöpsykologeja arvaamaan toisten ihmisten taustoja.