Ahdistuneisuushäiriö on hirveä sairaus
Kokoajan olo on jollain tasolla ahdistunut mutta yhtäkkiä olo voi muuttua täysin sietämättömäksi ja oireet on kaikenlaisia, fyysisiä että henkisiä. Paha olo voi jatkua hirveänä useita päiviä putkeen samana ja hetkeksi laantua ja taas pahentua.
Normaali elämä on aika olematon kun kaikki voi laukaista ahdistuksen maksimiin jolloin sitä erakoituu ja jää kaikesta paitsi. Lääkkeet ei auta ja toiset vaan pahentaisi muita oireita tai toisivat lisää.
Tällaisena mennään varmaan koko loppuelämä.
Kommentit (84)
Noniin, tuli selvittyä kotia pitkästä päivästä. Ei kyllä mennyt niinkuin olin ajatellut. Pitkä ajomatka paikalle ja kumminkin ahdistus päällä. Sen verran selventää lääkkeisiin että minulla on rauhoittavat tähän mutta ne ei auta paljoa jos oikein paha ahdistus iskee päälle ja muutenkin se ehkä lievän ahdistuksen pitää kurissa mutta siitä ylöspäin pitäisi vain sietää.
Mutta joo tapahtumassa koin kyllä oikeastaan pelkkää yksinäisyyttä ja kyllä mietin "miksi olen täällä?" Olisi pitänyt jäädä varmaan kotia tai mennä toiseen tapahtumaan kun niitä ollut tässä mutta tuli valittua väärä tapahtuma. Tai kävin kyllä samankaltaisessa tapahtumassa viime vuonna eikä siitä tullut pahaa mieltä. Kallis ja turha reissu ja ahdistus helpotti hieman vasta kun pääsi tuttuihin maisemiin paluumatkalla. Siinä oli ihan kuin ahdistusta olisi kytketty pari astetta pienemmälle kun näki tuttuja maisemia, heti laski hieman. Kaikki tuntematon on minulle todella ahdistavaa mutta toisista jotenkin selvinnyt paremmin etten tiedä miksi tämä sitten aiheutti tällaista oloa, on vähän sellainen olo että voisi pyyhkiä koko tämän päivän muistista kun oli aika turha.
Nyt sitten tämä loppupäivä tai ilta menee hermoston palautumiseen eli lepoa ja varmasti sama huomenna. Täytyy nyt keksiä miten välttää vastaavanlainen päivä. Reissaaminen yksin on myös aika raastavaa joka myös varmasti luoda ahdistusta kun ei ole sosiaalisia kontakteja sellaista määrää mikä olisi itselle sopiva mikä ei kumminkaan kuormittaisi loppuun. ap
Ahdistuksesta huolimatta voi tehdä asioita.
Niin on. Täällä myös yksi joka kärsinyt ahdistuksesta jo vuosia. Liiallista ajattelua, paniikkia ja pakko-ajatuksista on myös välillä. Ahdistus on nykyisin paniikinomaista, aaltoilevaa ja tulee pahoja/ahdistavia ajatuksia mitä ei saa pois mielestä. Itkuisuuttakin on. Välillä tuntuu että sekoaa. Lääkitys on ollut pitkään ja terapia aloitettu. Toivottavasti terapia auttaa. Ahdistuksen iskiessä tulee vain niin toivoton olo, kun on mennyt pitkään paremmin melkeinpä normaalistikin ja sitten ahdistus/paniikki taas palaa. Haluaisi elää vain normaalia elämää. Kuitenkin mennyt monessa asiassa eteenpäin ja löytänyt joitain keinoja selvitä hankalista oloista. Ehkä pitää olla vain kärsivällinen ja hyväksyä nämä olot osana elämää.
Miten pääsee nopeammin yli kohtauksesta, joka tapahtuu vaikkapa kahvipöydässä? Ennen puhuttiin kahvikuppineuroosista ja tottavie sitä oli ja paljon. Istutaan porukalla kahvipöydän ääressä, ollaan hiljaa, vain lusikoiden kilinä kahvikupeissa. Olet lapsena siinä ja tietysti aikuiset nauravat, kun vanhemmat kertovat, mitä hassua lapsukainen on viime aikoina töppäillyt. Lapsi häpeää olemassa oloaan ja aikuisten nauru vaan yltyy. Pöydästä ei saa lähteä ennenkuin ns. mukava kahvitteluhetki on ohi.
Tällainen toistuu joka sukuloinnilla. Ahdistut vielä aikuisena sanoista: Mennään kahville. Sitten pelkäät ukkosta ja sitä vähätellään. Pelko suurenee ahdistukseksi jo ennen ukkosta olevan matalapaineen takia. Ääh, mitä turhaan pelkäät. Ukkonen se vaan on.
Tätä laajenevaa ahdistusta aiheuttavia asioita ja myös tiedostamattomia, miksi ahdistun, lista vaan pitenee eikä kukaan tue. Koko lapsuus kietoutuu pelkotiloihin. Tuloksena ahdistushäiriö aikuisena, johon ei todellakaan terapeutin kanssa lässyttäminen auta. Psykiatri pystyy auttamaan enemmän ja ymmärtää asiasta enemmän, kunnes tuo mukava lääkäri yhtäkkiä vastaanotolla toteaa, että lääkkeitä ei enää määrätä ja minulla on paljon potilaita jonossa. Se siitä. Yksin jälleen yritetään selviytyä.