Ahdistuneisuushäiriö on hirveä sairaus

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys pahentaa ahdistusta, koska olet itseksesi omien kuvitelmiesi kanssa. Parasta hoitoa tekeminen ja muiden ihmisten seura. 

Jokainen löytää kyllä omat keinonsa vaientaa se sisäinen demoni, joka pelottelee milloin milläkin asialla. Siihen voi kulua aikaa ja kohtauksia se ei poista, mutta opit pääsemään niistä nopeammin yli 

Miten pääsee nopeammin yli kohtauksesta, joka tapahtuu vaikkapa kahvipöydässä? Ennen puhuttiin kahvikuppineuroosista ja tottavie sitä oli ja paljon. Istutaan porukalla kahvipöydän ääressä, ollaan hiljaa, vain lusikoiden kilinä kahvikupeissa. Olet lapsena siinä ja tietysti aikuiset nauravat, kun vanhemmat kertovat, mitä hassua lapsukainen on viime aikoina töppäillyt. Lapsi häpeää olemassa oloaan ja aikuisten nauru vaan yltyy. Pöydästä ei saa lähteä ennenkuin ns. mukava kahvitteluhetki on ohi.

Tällainen toistuu joka sukuloinnilla. Ahdistut vielä aikuisena sanoista: Mennään kahville. Sitten pelkäät ukkosta ja sitä vähätellään. Pelko suurenee ahdistukseksi jo ennen ukkosta olevan matalapaineen takia. Ääh, mitä turhaan pelkäät. Ukkonen se vaan on. 

 

Tätä laajenevaa ahdistusta aiheuttavia asioita ja myös tiedostamattomia, miksi ahdistun, lista vaan pitenee eikä kukaan tue. Koko lapsuus kietoutuu pelkotiloihin. Tuloksena ahdistushäiriö aikuisena, johon ei todellakaan terapeutin kanssa lässyttäminen auta. Psykiatri pystyy auttamaan enemmän ja ymmärtää asiasta enemmän, kunnes tuo mukava lääkäri yhtäkkiä vastaanotolla toteaa, että lääkkeitä ei enää määrätä ja minulla on paljon potilaita jonossa. Se siitä. Yksin jälleen yritetään selviytyä.

Noniin, tuli selvittyä kotia pitkästä päivästä. Ei kyllä mennyt niinkuin olin ajatellut. Pitkä ajomatka paikalle ja kumminkin ahdistus päällä. Sen verran selventää lääkkeisiin että minulla on rauhoittavat tähän mutta ne ei auta paljoa jos oikein paha ahdistus iskee päälle ja muutenkin se ehkä lievän ahdistuksen pitää kurissa mutta siitä ylöspäin pitäisi vain sietää.

Mutta joo tapahtumassa koin kyllä oikeastaan pelkkää yksinäisyyttä ja kyllä mietin "miksi olen täällä?" Olisi pitänyt jäädä varmaan kotia tai mennä toiseen tapahtumaan kun niitä ollut tässä mutta tuli valittua väärä tapahtuma. Tai kävin kyllä samankaltaisessa tapahtumassa viime vuonna eikä siitä tullut pahaa mieltä. Kallis ja turha reissu ja ahdistus helpotti hieman vasta kun pääsi tuttuihin maisemiin paluumatkalla. Siinä oli ihan kuin ahdistusta olisi kytketty pari astetta pienemmälle kun näki tuttuja maisemia, heti laski hieman. Kaikki tuntematon on minulle todella ahdistavaa mutta toisista jotenkin selvinnyt paremmin etten tiedä miksi tämä sitten aiheutti tällaista oloa, on vähän sellainen olo että voisi pyyhkiä koko tämän päivän muistista kun oli aika turha.

Nyt sitten tämä loppupäivä tai ilta menee hermoston palautumiseen eli lepoa ja varmasti sama huomenna. Täytyy nyt keksiä miten välttää vastaavanlainen päivä. Reissaaminen yksin on myös aika raastavaa joka myös varmasti luoda ahdistusta kun ei ole sosiaalisia kontakteja sellaista määrää mikä olisi itselle sopiva mikä ei kumminkaan kuormittaisi loppuun. ap

Ahdistuksesta huolimatta voi tehdä asioita.

Niin on. Täällä myös yksi joka kärsinyt ahdistuksesta jo vuosia. Liiallista ajattelua, paniikkia ja pakko-ajatuksista on myös välillä. Ahdistus on nykyisin paniikinomaista, aaltoilevaa ja tulee pahoja/ahdistavia ajatuksia mitä ei saa pois mielestä. Itkuisuuttakin on. Välillä tuntuu että sekoaa. Lääkitys on ollut pitkään ja terapia aloitettu. Toivottavasti terapia auttaa. Ahdistuksen iskiessä tulee vain niin toivoton olo, kun on mennyt pitkään paremmin melkeinpä normaalistikin ja sitten ahdistus/paniikki taas palaa. Haluaisi elää vain normaalia elämää. Kuitenkin mennyt monessa asiassa eteenpäin ja löytänyt joitain keinoja selvitä hankalista oloista. Ehkä pitää olla vain kärsivällinen ja hyväksyä nämä olot osana elämää.

Minulla myös ahdistuneisuushäiriö ollut ihan nuoresta saakka, olen siitä muka terapialla parantunut, mutta oikeasti en usko että koskaan paranin kunnolla....

Mulla yhdistyy tähän myös luulosairaus/sairauksien pelko. Ajattelen jatkuvasti että joku pienikin luomi on jotain vakavaa. Olen yrittänyt treenata aivojani ajattelemaan toisin, mutta se on vaikeaa. Joskus saatan öisin herätä ahdistaviin ajatuksiin, että joku läheinen on nyt kuolemassa. Jos on joku uusi asia tapahtumassa, murehdin ja stressaan sitä kuukausia. Kärsin myös usein vatsakivuista, koska nukun huonosti. Jos on joku jännittävä asia tulossa, en saa nukuttua ollenkaan.

Voimia kaikille ahdistuksesta kärsiville, se on kyllä rankkaa ja ei sitä sellainen voi ymmärtää, joka ei tätä koe joka päivä. Voisipa olla vaan huolematon ja olla stressaamatta mistään (tai osaisi stressata "normaalisti")

Vierailija kirjoitti:

Minulla myös ahdistuneisuushäiriö ollut ihan nuoresta saakka, olen siitä muka terapialla parantunut, mutta oikeasti en usko että koskaan paranin kunnolla....

Mulla yhdistyy tähän myös luulosairaus/sairauksien pelko. Ajattelen jatkuvasti että joku pienikin luomi on jotain vakavaa. Olen yrittänyt treenata aivojani ajattelemaan toisin, mutta se on vaikeaa. Joskus saatan öisin herätä ahdistaviin ajatuksiin, että joku läheinen on nyt kuolemassa. Jos on joku uusi asia tapahtumassa, murehdin ja stressaan sitä kuukausia. Kärsin myös usein vatsakivuista, koska nukun huonosti. Jos on joku jännittävä asia tulossa, en saa nukuttua ollenkaan.

Voimia kaikille ahdistuksesta kärsiville, se on kyllä rankkaa ja ei sitä sellainen voi ymmärtää, joka ei tätä koe joka päivä. Voisipa olla vaan huolematon ja olla stressaamatta mistään (tai osaisi stressata "normaalisti")

Niin ja uskon että itselläni tämän aiheutti hieman turvaton lapsuus ja että olen aika herkkä temparamentiltani. Itkin jo lapsena paljon ja muistan että ihmettelin kaikkia kehon osiani, että onko tämä muka normaalia ja että kuolenko nyt. 

Jos söisit terveellisesti ja menisit säännöllisesti lenkille, olosi kenties paranisi itsestään? Ei siihen aina lääkkeitä tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Kohta täytän 60 ja oireet vaihtelee, välillä on sietämätöntä ja välillä ei oikein tahdo edes muistaakaan ahdistusta. 

Työelämässä olen ollut koko ajan, koska se helpottaa oireita ainakin päivän ajaksi, kun aamulla on kerta kaikkiaan pakko lähteä liikkeelle ja sille ei vaan voi mitään.  Töissä ja työkaverien kanssa jutellessa koko asia unohtuu ihan täydellisesti. En varmaan olisi hengissäkään enää, jos olisi jättäytynyt sairaseläkkeelle niiden ahdistus-kohtausten kanssa 

Mullakin työöeöämä auttoi, mutta aika paha kun Suomessa ei saa töitä edes

Olen alkanut sanoa joka päivä ahdistukselle, että haista paska....