Olisi pitänyt valita mies paremmasta suvusta

Vierailija kirjoitti:

Paras neuvo lapsille on, että älä tartu ensimmäiseen oljenkorteen ja kiire ei ole. Katsele rauhassa vaihtoehtoja. Opiskeluaika on hyvää aikaa pariutua ja kannattaa tosissaan kiinnittää huomiota toisen alaan ja perheeseen. Iso plussa on jos perhe on kouluttautunut, eikä varakkuudesta ainakaan haittaa ole. Akateemiset vanhemmat nostaa todennäköisyyttä, että puoliso on perinyt edes kohtalaisesti päätä ja osaa sitä käyttääkin.

Rahahan ratkaisee. 

T. Mammat. 

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta haluaisiko se vaihtoehtoinen appivanhempiperhe olla tekemisissä sinun kanssasi vai ohjasivatko poikaansa hienovaraisesti etsimään puolison, joka tuo lisäarvoa ja jonka kanssa on mukava olla?

Koet, että teit itse valinnan. Tosielämässä et tehnyt, sait sen, mikä sinulle mahdollistettiin.

Ei kai nyt miehillä tai pojan vanhemmilla saa olla kriteerejä? Tottakai kai ap on helmi, joka olisi saanut kenet tahansa. 

The notebook on hyvä leffa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni ollaan oltu yhdessä 35 vuotta. Olimme toistemme ensimmäiset seurustelukumppanit.

Anoppini (luojan kiitos kuollut) sanoi monta vuotta miehelle ettei hänen kannata sitoutua minuun vaan etsiä itselleen toisenlainen nainen paremmasta suvusta ja paremmalla koulutuksella. Että mieheni olisi hyvä kokeilla muitakin seurustelunaisia eikä langeta ensimmäiseen.

Mutta tässä sitä nyt ollaan, molemmat arvostetussa ammatissa, lapsia, koiria, omakotitalo, mökki, vene... 

Monta kertaa miettinyt josko mies olisi jättänyt ja etsimällä etsinyt itselleen paremman naisen...

Todennäköisesti olisi. Hänen ei olisi tarvinnut kouluttaa tätä, olisi saanut valmiin paketin perintöineen.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ymmärtänyt miettiä lainkaan perinnöllisiä asioita. Miehelläni ja lapsellani on add ja lukihäiriö. Lasta ei nyt nuorenakaan kiinnosta lukuhommat toisin kuin minun suvussani. (Mieheni sinniteli itselleen tutkinnon)

Tämä! Itsekin olen huomannut vasta oman lapsen erityisyyden myötä miehessäni nämä erityispiirteet:Keskittymisvaikeus, ottaa asiat kirjaimelllisesti, ei kavereita, sosiaaliton, etsii omintakeisia vastauksia ongelmiin, ajattelee aina out-of-box,  istuma-asento (istuu jalkaterät tuolin jalkojen ympäri "kierrettynä"), hermostunutta sormien näpyttelyä, jos hän ei tee mitään... Samoin kuulin, kun meille tuli lapsi, että hän oli itse lapsena aivan mahdoton. 

Aiempi mieheni oli fiksu ja hänen lapsensa ovat pärjänneet liikunnassa ja koulussa hyvin. Hieman mietityttää miten asiat voisivat olla.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta haluaisiko se vaihtoehtoinen appivanhempiperhe olla tekemisissä sinun kanssasi vai ohjasivatko poikaansa hienovaraisesti etsimään puolison, joka tuo lisäarvoa ja jonka kanssa on mukava olla?

Koet, että teit itse valinnan. Tosielämässä et tehnyt, sait sen, mikä sinulle mahdollistettiin.

Tein itse valinnan, valitettavasti. Että ihan itseäni voin syyttää ja sepä vasta kirveleekin. 

Eivät hänen vanhempansa tiedä, että meillä oli vispilänkauppaa. Ei siitä tiedä yhteiset tututkaan, eikä se olisi hänen tilanteessa ollut hyvä puhuakaan. Mies on edelleen silloisen tyttöystävänsä kanssa ja ollut liki 20 vuotta. Minä samoin tahollani. Minä pistin stopin tuolle säpinälle ja en uskaltanut lähteä suhteeseen, vaikka hän sitä useaan kertaan pyysi. Oli valmis jättämään tyttöystävänsä, mutta minä olin liian nynny ja lojaali omalle puolisolleni. Siihen se loppui.

En usko, että olisin ollut vanhemmille kauhistus. Tulemme hyvin samoista taustoista, vanhempien koulutusta myöten, perheemme ovat tuttuja vuosikymmenten takaa. Itselläni on arvostettu ammatti ja hyvä ura. Omakin perheeni on varakas, siksi heidän varakkuutensa ei ole itselleni iso lisäarvo, eikä ole tarvetta havitella sitä. Henkinen puoli olisi itselleni ollut se lisäarvo ja se surettaa. Näen ja huomaan nyt miten paljon menetin tuon huonon valinnan myötä. Kokonaisen suvun ja yhteisön verran. Käteen jäi suku, jota ei tee mieli nähdä ja jota saa aina hävetä ja hermot kireällä sietää.

Nämä ovat niitä katumuksen aiheita kuten tatuoinnit nuorena. Tarjolla olisi ollut kumppaneita varakkaasta suvusta. Isoja omakotitaloja, mökkejä, mersuja, ulkomaanmatkoja ja miljoonaperintöjä mutta en ymmärtänyt pitää kiinni ja tilanne karkasi. Päädyin lopulta tavikseen kun oli jo liian myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

"Voi kun sitä ymmärtäisi nuorena katsoa vähän koko pakettia, eikä elää vain sokeana hetkessä. "

Tässä on sellainen elämänohje joka kannattaisi kehystää.  Jotain autoa tai taloa ostaessa tehdään hirveästi taustatyötä, muodostetaan kuva kokonaisuudesta ja lasketaan kaikki ihan viimoisen päälle että kannattaako.

Sen sijaan parinvalinnassa samat ihmiset hyppää suinpäin tuntemattomaan, ilman mitään harkintaa tai ajatusta.

Hahhah ihan oikein näille, jotka lankeavat jännäpoikaan, jolla ei juuri muuta ole tarjota kuin oma supliikkius.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne yleensä ensimmäiset harjoittelu suhteet naimisiin menoon päädy.

Toivottavasti johtaisi, sillä 18 v poikani seurustelee hyvän, menestyneen, akateemisen perheen tytön kanssa. Se tyttö on myös itsekin fiksu ja tulee menestymään. Toivottavasti heillä suhde kestäisi, vaikka eihän se todennäköistä ole, kun on niin nuorista kyse.

T. Akateeminen äiti

On hyödytöntä murehtia, koska asialle ei voi mitään tehdä.

Tilanne on tää, sä et voi sille mitää. 🦇

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aloitus. Todella ajattelemisen arvoinen aihe. Tätä se on kun mennään jonkun pikaseksin perässä. Jos 'omista piireistä' ei ketään sopivaa löydy niin parempi olla ilman parisuhdetta ja lisääntymättä.

Aloitus keräsi heti tykkäyksiä ja kehuja satelee. Kertoo muuten ihmisistä jotka täällä palloilevat.

Mielestäni hirveä aloitus, aivan järkyttävä voi vain kuvitella millaisia lapsia kasvaa moisessa perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä on tytär, keskustelkaa hänen kanssaan sopivassa tilanteessa seurustelukumppaneista ja perheen perustamisesta. Kertokaa, mitä kannattaa ottaa huomioon. Tulevan puolison vanhempiin ja kotiin kannattaa tutustua hyvin, sieltä näkee, mitä on odotettavissa. 

Älkää puhuko omasta liitostanne tai virheistänne tyttärelle, vaan jutelkaa yleisellä tasolla. Näin tytär osaa tehdä viisaampia valintoja.

 

Tämä varmaan kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja pitkäaikaisesti eikä vasta sitten kun seurustelu on ajankohtaista. Silloin ei enää kuunnella.

Itse olen ehkä toista ääripäätä, päätin jo lapsena, että lähden opiskelemaan Helsinkiin. Sen mukaan toimin ja pidin mahdollisesti kiinnostuneet yläasteella ja lukiossa kaukana, jotta esteitä suunnitelmalle ei sitäkään osin tule. Luulen, että tässä painaa aika paljon synnynnäinen luonne, osa toimii enemmän tunteella (jossa siinäkin oletettavasti on myös hyvät puolensa joidenkin asioiden kohdalla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne yleensä ensimmäiset harjoittelu suhteet naimisiin menoon päädy.

Toivottavasti johtaisi, sillä 18 v poikani seurustelee hyvän, menestyneen, akateemisen perheen tytön kanssa. Se tyttö on myös itsekin fiksu ja tulee menestymään. Toivottavasti heillä suhde kestäisi, vaikka eihän se todennäköistä ole, kun on niin nuorista kyse.

T. Akateeminen äiti

Paljon on Suomessa varattomia "akateemisia". 100 tonttua on hyvin saattanut peruskoulun keskeyttänyt saada kokoon ihan vaan painamalla duunarihommia alaikäisestä saakka.

Vierailija kirjoitti:

On hyödytöntä murehtia, koska asialle ei voi mitään tehdä.

Tilanne on tää, sä et voi sille mitää. 🦇

Paitsi jos ottaa eron ja valitsee rikkaamman?

Vierailija kirjoitti:

Paras neuvo lapsille on, että älä tartu ensimmäiseen oljenkorteen ja kiire ei ole. Katsele rauhassa vaihtoehtoja. Opiskeluaika on hyvää aikaa pariutua ja kannattaa tosissaan kiinnittää huomiota toisen alaan ja perheeseen. Iso plussa on jos perhe on kouluttautunut, eikä varakkuudesta ainakaan haittaa ole. Akateemiset vanhemmat nostaa todennäköisyyttä, että puoliso on perinyt edes kohtalaisesti päätä ja osaa sitä käyttääkin.

Ei lapsi/nuori tätä välttämättä ymmärrä. Itsehän hylkäsin sen ensimmäisen oljenkorren, koska ei kuulemma ollut kiire. Mies oli minua vuotta vanhempi, opiskeli korkeakoulussa ja oli kohtuullisen lukeneesta suvusta sekä perhekeskeinen. Aloin sitten tapailemaan mielenkiintoisempia miehiä, joiden kanssa juhlia, kun ei ollut kiire mihinkään. Minusta tuli alkoholisti ja päädyin väkivaltaisiin suhteisiin, kun ajattelin, että en kelpaa parempaan. Tämä totta, vaikka kuulostaa jännämiesprovolta. Olin ja olen siis edelleen hieman äkkiväärä kaikenlaisille epämääräisille neuvoille, vaikka ikää nyt jo yli 40.

Olen varmaan joidenkin mielestä aivan hirveä eugenisti, mutta mietin mieheltä periytyviä geenejä todella tarkasti.

Aion pysytellä lapsettomana, ellei tielleni satu jotain ainutlaatuista ja yleisesti kyvykästä miestä. Minkä takia tuoda maapallolle lisää huonoja yksilöitä, jotka ovat tuomittu kärsimään jo pelkän perimänsä puolesta?

Naisen tehtävänä on toimia portinvartijana, ja estää huonojen miesten suvunjatkaminen. On luonnonvastaista päästää kuka tahansa kaksilahkeinen lisääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ymmärtänyt miettiä lainkaan perinnöllisiä asioita. Miehelläni ja lapsellani on add ja lukihäiriö. Lasta ei nyt nuorenakaan kiinnosta lukuhommat toisin kuin minun suvussani. (Mieheni sinniteli itselleen tutkinnon)

Jos ei osaa lukea hyvin, niin se voi olla syy ettei kiinnostakaan lukea. Tälläisiä lapsia pitäisi vaan innostaa tai jopa pakottaa lukemaan enemmän. Se on myös lapsen etu. Ei lukihäiriö tai add ole mikään este koulumenestykselle, opiskelu vaan vaatii enemmän aikaa. Pahinta mitä voi tehdä vanhempana on että kaikkea selitellään diagnoosilla, silloin lapsikin voi helposti voi kuvitella että mikään ei voi onnistua koska hänellä on tämä ja tämä diagnoosi.

Itselläkin on lukihäiriö ja muita diagnooseja olisin varmasti saanut jos niitä olisi tutkittu, mutta siitä huolimatta olen päässyt maisteriksi. 

Oma isäni on juurikin tuollaisesta junttisuvusta ja tyhmä kuin saapas itsekin. Äitini otti ensimmäisen ukon, joka häneen päin vilkaisi, vaikka tiesi jo ennen kuin olin syntynyt, että tulisi tästä eroamaan. Halusi kuitenkin lapsia ja isälleni siittäminen oli "ihan sama", ja sitä kautta sitten muksut sai. Onneksi äitini on muutoin fiksu ihminen ja olemme siskoni kanssa molemmat korkeakoulutettuja ja ihan perusmenestyneitä elämässämme. Olen kuitenkin saanut terapioida itseäni paljon juntin alkoholisti-isäni aiheuttaman henkisen kärsimyksen vuoksi. Nuorena oli vaikka mitä syömishäiriötä ja surkea itsetunto ja kroonista masennusta, johon vieläkin syön lääkitystä. En ole hänen puolen sukulaisten kanssa missään tekemisissä ja isänikin kanssa vain sen verran kuin aivan pakko, eli pari kertaa vuodessa näen jossain sukujuhlissa ja vaihdan pari sanaa. Täysin turha ihminen, ilkeä, tyhmä rasisti-sovinisti (kahdesta tyttärestään ja aasialaisesta vaimostaan huolimatta).Toisaalta varmaan itsekin tietää tämän, koska yrittää juoda itseään aikaiseen hautaan. Ja jos/kun se tapahtuu, ei häntä jää kukaan kaipaamaan.

Minä kun aikoinani menin naimisiin miehen kanssa mutta en hänen sukunsa.

Me parustettiin yhdessä perhe, kaksi lasta tyttö ja poika.  Olemme aina puhaltaneet yhteiseen hiileen ja kumpikin on tehnyt parhaansa perheen eteen.  Kumpikaan emme ole valioyksilöitä, virheemme meissä on mutta ei mitään niin suurta tai pahaa etteikö siitä olisi yhteisymmärryksessä selvittty.

Lapset  on kasvatettu yhdessä omien itse parhaaksi katsomiemme rajojen ja rakkauden sisällä, ja hyvin olemme onnistuneet. Kummallakin on oma luonteensa, kummankin kanssa on ollut ja varmasti tulee olemaan omat haasteensa mutta emme kyllä ole tulleet ajatelleeksikaan syyttää siitä jomman kumman sukua!

Olermme täysjärkisiä ihmisiä, ymmärrys tallella.  Sukuun ollaan yhteydessä heihin joiden kanssa meillä on välit. Emme yritä pitää väkisin yllä suhteita ihmisiin jotka eivät mitään hyvää elämään tuo. 

Kyllä me olimme ja olemme samaa mieltä kumpikin että tämä on meidän perheemme ja meidän parisuhteemme.  sukuaan ei voi valita, mutta mikään pakko ei ole toistaa huonoja malleja joita sieltä kenties olisi saatavilla.

Emme ole katsoneet tarpeelliseksi tehdä laajaa sukututkimusta ja geenikartoitusta ennen yhteen menoa. Tietysti se olisi mielenkiintoista ja voihan  sen vieläkin tehdä. Pitääpä harkita.  Itse luotin terveeseen järkeeni ja harkintakykykyyni.  Ja uskon että miehen kohdalla sama.  Kummallakaan ei ollut hääa ja kiire että äkkiä nyt joku vaan, vaan kummallakin oli takana aikaisempaa kokemusta seurustelusta.

Samankaltaiset suuntaviivat ja elämänkatsomukset,  tarpeeksi pitkä seurustelu ja tutustuminen ja varmaan myös ikä, olimme yli kolmekymppisiä molemmat ja työelämässäkin kokeneita ennenkuin seurustelu muuttui avioliitoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset valitsee miehen perintöä miwlwssä, ainakin AP.

Mitä hourit? Ap:han juuri valinnut päinvastoin ja jälkeenpäin harmittelee ettei miehen suku ole mukavaa. Näin käy monelle kun nuorena ei vaan ymmärrä arvioida puolison valinnan kaikkia puolia. Miettii vain onko hän kiva, hyvännäköinen ja hyvä lirkuttelemaan. Jää miettimättä tulevaisuus. Taustat, suku, suvun arvot, millaisen kasvatuksen ja kasvuympäristön on saanut, koulutus, lapsihaaveet, suvun mt-ongelmat, kunnianhimo töiden suhteen, huolehtivaisuus mahdollista perhettä kohtaan, ja kyllä, myös varakkuus vs. persaukisuus... jos näissä paljastuu ikäviä puolia myöhemmin, rasittaa se liittoa huomattavasti.

Juuri näin. Suvulla on merkitystä ja sillä miten oma puoliso on suvun kanssa tekemisissä kertoo esim.  ihmisen vaikeasta luonteesta. Ne, jotka eivät ole suvun kanssa tekemisissä ovat harvoin helppoja ihmisiä.  Elämään tuo perspektiiviä hyvät sukulaisuussuhteet ja ihmissuhteet. Ja silloin oppii normaaliin kanssakäymiseen. Esim. Miehelleni ihmisten kyläilyt on meillä kotona edelleen ihan outo asia... miksi ne tulee meille, hän kysyy.

Itselläni oli aiemman puolison sukuun hyvät ja kiinteät välit. Hälytyskellot eivät soineet, kun nykyinen puolisoni on tekemisissä vain lapsuudenperheensä kanssa kahdesti vuodessa. Olisi pitänyt.  Haukkuvat sukulaisiaan, joiden kanssa eivät ole tekemisissä, ystäväperheitä/tuttavaperheitä ei ole, mieheni lapsuuden syntymäpäiviä ei vietetty....Mieheni vanhemmat olivat pitkäaikaistyöttömiä ja mieheni panikoi ja oli aivan sekaisin kun oli työttömänä hetken.

Mieheni perhe asuu kaukana ja hahmotin kokonaistilanteen heidän perheestään vuosien kuluessa.