Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
121/1232
|
24.06.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Luojan kiitos en ole hankkinut lapsia. Tuollainen vanhempien whatsapp-ryhmäily kuulostaa äärimmäisen ahdistavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisilla aloituksilla halutaan vain perustella lasten sysäämistä virikehoitoon. Tulee hyvä omatunto, kun saa niin paljon yläpeukkuja siitä, miten raskasta vanhemmuus nykyään on.
Hoidin oman lapseni eskari-ikäiseksi kotona. Eskariope valitti, miten kotihoito näkyy osaamattomuutena. Kuitenkaan esimerkiksi neuvolassa ei lapsen osaamisessa oltu havaittu mitään puutteita, ei myöskään myöhemmin koulussa. Mutta pitipä päästä näpäyttämään!
Kyllä se varmasti näkyi. Niin näkyi minussakin ja aloitin kouluni sentään 80-luvulla. En ollut oppinut toimimaan isoissa ryhmissä, neuvottelemaan ja pitämään puoliani.
Siinä eakarivuoden aikana sinunkin lapsesi ilmeisesti oppi, kun koulussa asiat sujuivat hyvin.
No tämä tapahtui vuonna 2020 ja syy kotihoitoon oli korona. En tiennyt, että minun odotettiin noudattavan jotakin opetusohjelmaa eskaria varten - sen ohella että hoidin kotona kahta nuorempaa sisarusta. Heidät laitoinkin sitten vahingosta viisastuneena päiväkotiin taaperoikäisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset tulee ihan omasta päästä ja niistäkin 95% turhia. Naapurit kuskaa lapsia joka ihan päivä harrastuksiin, jotka maksavat paljon ja joista lapset eivät välitä. Ja vanhemmat ovat nääntyneitä jatkuvaan kiireeseen. Meillä lapset saavat leikkiä vapaasti pihalla (kiipeillä puissa, hyppiä trampoliinilla, pelata palloa) ja retkeillään silloin kuin lapset haluaa. Kaikki onnellisia ja elämä helppoa.
Näin. Tässä juuri näkee sen, miksi vanhemmuus on nykyään niin toksista. Mikään ei käy ja vertailu on jäätävää. Ja netti on täynnä tällaista vihapuhetta.
Niin kauan kuin muistan, se on ollut toksista. Välillä on rennompaa. Riippuu parista muuttujasta, kuten yhteiskunnan perhepolitiikasta ja kasvattajien omasta taustasta.
Vihapuheeseen riittivät ihmisten muodostamat verkostot. Moni ei tunnu tietävän, miten juorut liikkuivat ennen somea. Ei noitavainoja olisi muuten syntynyt.
Hiekkalaatikko ja ikkunat olivat entisajan some. Kahvipöytä ja juoruakat. Anoppivalta. Täyttä todellisuutta 70 -luvulla ja vielä myöhemminkin.
Poikapuoli syntynyt 1994, ollut samassa kodissa vuodesta -99, muut lapset 2002, 2003 ja 2015.
Kyllä, etenkin kouluiässä tämän huomaa. Lapsilta odotetaan tänä päivän kouluun mennessä jo vaikka mitä: lukutaitoa, tai ainakin kirjainten tunnistamista, englantia aletaan opettamaan heti ykkösellä, odotetaan, että ekaluokkalaiset istuvat tunnit hipihiljaa ja jos ei, aletaan puhumaan adhd-epäilystä. Ei tällaista ollut muiden lasten aikaan; saivat minusta olla lapsia pidempään. Muuten ollaan menty maalaisjärjellä; jokaiseen hömpötykseen ei olla lähdetty mukaan. Mahdollisimman paljon ulkoilua, leikkiä, lukemista ja vähemmän puhelimia ja pelikoneilla roikkumista.
On myös todella hyvä tuntea ne muiden lasten vanhemmat. Ihan jo esimerkiksi teini-iässä siitä on iso apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimukset tulee ihan omasta päästä ja niistäkin 95% turhia. Naapurit kuskaa lapsia joka ihan päivä harrastuksiin, jotka maksavat paljon ja joista lapset eivät välitä. Ja vanhemmat ovat nääntyneitä jatkuvaan kiireeseen. Meillä lapset saavat leikkiä vapaasti pihalla (kiipeillä puissa, hyppiä trampoliinilla, pelata palloa) ja retkeillään silloin kuin lapset haluaa. Kaikki onnellisia ja elämä helppoa.
Näin. Tässä juuri näkee sen, miksi vanhemmuus on nykyään niin toksista. Mikään ei käy ja vertailu on jäätävää. Ja netti on täynnä tällaista vihapuhetta.
Niin kauan kuin muistan, se on ollut toksista. Välillä on rennompaa. Riippuu parista muuttujasta, kuten yhteiskunnan perhepolit
Lehdistön valta oli myös suuri. Ja neuvolan.
Vierailija kirjoitti:
On myös todella hyvä tuntea ne muiden lasten vanhemmat. Ihan jo esimerkiksi teini-iässä siitä on iso apu.
Entä jos ne muiden lasten vanhemmat eivät kiinnosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta meidän lapsien elämä on ihan samanlaista kuin oli omakin elämäni. Meillä oli/on tietyt säännöt, joita noudatetaan kuten päivällinen n.klo 19 ja yhteinen siivouspäivä torstaina, jonka jälkeen pizzaa tai muuta noutoruokaa. Lapsille luetaan kirjaa illalla niin, että kaikki ollaan yhdessä sohvalla j kuunnellaan. Nyt on menossa Takapihan sankarit -kirja.
Muuten lapset saa viettää aika vapaata elämää. Korttelipiha on turvallinen, siellä ne touhuaa muiden kanssa. Harrastukset, päikky ja koulu ovat lähellä, kävellen mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös todella hyvä tuntea ne muiden lasten vanhemmat. Ihan jo esimerkiksi teini-iässä siitä on iso apu.
Entä jos ne muiden lasten vanhemmat eivät kiinnosta?
Eihän kyse ole siitä, että ne muut vanhemmat kiinnostaisi. Omituinen väite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia, jonka itse olen huomannut, on se, että lapset ovat jotenkin enemmän aikuisten perään kuin aiemmin.
Omasta lapsuudestani muistan sen, että varsinkin lomilla ja viikonloppuisin lähdin heti aamulla leikkimään kavereiden kanssa ja palasin kotiin jossakin vaiheessa.
Nykyään lapset hakeutuvat aikuisten seuraan, kinuavat aikuista leikkeihin mukaan ja kyselevät aikuiselta, että mitä tehdään/mihin mennään yms.
Minulla ei ole omia lapsia, mutta olen huomannut tämän kummilasteni, sukulaisteni lasten ja heidän ystäviensä kohdalla. En osaa tarkemmin sanoa mistä tällainen johtuu, mutta se aivan varmasti lisää vanhempien kuormitusta, kun lapset hakevat virikkeitä ja leikkejä aikuisilta eivätkä osaa vetäytyä keskenään leikkimään ilman aikuisten tukea. Esimerkiksi olen ollut valvojana monilla tuttavien lasten
Kyllä vanhemmat ovat ennenkin puuttuneet lastensa riitoihin. Muistan ysäriltä, kuinka naapuruston poika oli ollut ilkeä tyttärelleni. En muista tarkemmin missä ja miten, oliko koulussa vai muualla. Sen muistan kuitenkin, että vanhemmat marssittivat pojan ovellemme, pyysivät saada nähdä tyttäremme ja seisoivat vieressä varmistamassa, että poika pyytää kauniisti anteeksi sanomisiaan ja tekemisiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset ovat syntyneet 2005 ja 2009. Itse olen -83.
Minä huomaan suurimman eron oman lapsuuden ja tämän hetken välillä siinä, että minun lapsuudessa asiat ja vanhemmuus oli hyvää, jos sen onnistui saada näyttämään ulospäin hyvältä. Nyt vanhemmat kantavat aitoa painetta siitä, pystyvätkö he korjaamaan omassa vanhemmuudessaan edellisten sukupolvien virheet ja neutralisoimaan omat heikkoutensa ja puutteensa niin, että mikään taakka ei periytyisi lapselle.
Uskon, että tuo on aidosti iso arvo nykyvanhemmille, mutta siihen luodaan kyllä paineetkin. Terkkarit ja kuraattorit soittavat kotiin ja kertovat heti, jos tarkastuksissa tai kouluarjessa on havaittu mitään huolta. Vanhempien todella odotetaan puuttuvan ja korjaavan, jos lapsella ei ole kavereita, vaikuttaa alakuloiselta, on ylivilkas, kaveritaidoissa puutteita... Eikä me osata, kun kukaan ei ole opettanut, mutta suurin os
Luulen, että tällaista tekstiä ei tämän hetken vanhemmat tule ikinä latelemaan omille lapsilleen. Pidän tekstiäsi esimerkkinä siitä, että edelliset sukupolvet ovat hyvin huolettomia ja vastuuttomia oman osuutensa suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksiköhän en ole tuntenut mitään painetta sen paremmin päiväkodin kuin koulunkaan taholta. Ei ainakaan mitään negaa ole kuulunut, opettajat ovat mukavia ja lapsetkin tykkäävät.
Ihmeissäni luen täällä vaatimuksista, ehkä en ole vain sisäistänyt niitä. Tai taisi esikoisen kohdalla tuntua, että pitäisi tuokin tehdä paremmin, mutta seuraavien kohdalla on menty rennosti.
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos en ole hankkinut lapsia. Tuollainen vanhempien whatsapp-ryhmäily kuulostaa äärimmäisen ahdistavalta.
Voi lapsia hankkia joutumatta imaistuksi mihinkään whatsapp-ryhmiin.
Minä olen suostunut kysyttäessä antamaan puhelinnumeroni lasten kavereiden vanhemmille, mutta sanon kyllä aina heti, että minä en halua tulla liitetyksi mihinkään ryhmiin vaan minut tavoittaa tarvittaessa soittamalla tai yksityisviestillä.
Lasten välisiä riitoja en ala heidän puolesta selvittämään. Toki jos lapsi tulee tällaisesta kertomaan, niin käyn asiaa läpi hänen kanssa ja yhdessä pohditaan mitä hänen pitäisi toiselle lapselle sanoa jne, mutta ei ole tullut mieleenkään soitella muiden lasten vanhemmille. Ehkä jos kyseessä olisi joku vakavampi asia (varkaus, väkivalta tms), niin tottakai puuttuisin, mutta taaperoilla nyt ei ole vielä mitään sellaista. Olen kyllä ihan suoraan vastannutkin joillekin, että eiköhän anneta lasten keskenään sopia asiansa. Kannattaa valita se linja heti alusta alkaen, niin sellaiset turhanpäiväiset viestit tyrehtyvät jo heti alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän en ole tuntenut mitään painetta sen paremmin päiväkodin kuin koulunkaan taholta. Ei ainakaan mitään negaa ole kuulunut, opettajat ovat mukavia ja lapsetkin tykkäävät.
Ihmeissäni luen täällä vaatimuksista, ehkä en ole vain sisäistänyt niitä. Tai taisi esikoisen kohdalla tuntua, että pitäisi tuokin tehdä paremmin, mutta seuraavien kohdalla on menty rennosti.
Päiväkodissa ei ole koulutuspäiviä jolloin E onkin kiinni?
Ei juhlia joihin pitää päästä vaikka ne olisi keskellä päivää?
Ei vasukeskusteluja jotka on työaikaan?
Kotoa ei pyydetä tarvikkeita?
Kotiin ei anneta listaa toivotuista vaatteista?
Kotiin ei jaeta tiedotteita?
Ei ole täitä, kihomatoja, noroa, koronaa eikä influenssaa?
Koulussa ei käytetä wilmaa?
Koulussa ei ole vanhempain iltoja, ei kasvatuskeskusteluja, ei terveystarkastuksia?
Jne.
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos en ole hankkinut lapsia. Tuollainen vanhempien whatsapp-ryhmäily kuulostaa äärimmäisen ahdistavalta.
Kai säkin jotain itseäsi haastavia juttuja teet elämässäsi, vai vaan makaatkotona?
On vanhemmuudessa haasteensa, ja on välillä raskastakin, se ei tarkoita, ettei siinä olisi myös iloja ja elämän tärkein sisältö. Yleensäkinelämässä saa eniten siitä, mihin eniten panostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten vielä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaakin, kun ei mennyt somessa notkumiseen aikaa.
Äidit ja isät lukivat sanoma- ja aikakauslehtiä tai rupattelivat lankapuhelimessa. Eli sai sen ajan silloinkin kulumaan muuten kuin lapsen kanssa.
Ei kyllä luettu lehtiä esim. ulkona rattaita työntäessä, silloin juteltiin lapselle ja osoitettiin maailman ihmeitä. Nykyään harvoin ketään näkee rattaita työntämässä ilman, että on nenä kiinni puhelimessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten vielä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaakin, kun ei mennyt somessa notkumiseen aikaa.
Äidit ja isät lukivat sanoma- ja aikakauslehtiä tai rupattelivat lankapuhelimessa. Eli sai sen ajan silloinkin kulumaan muuten kuin lapsen kanssa.
Ei kyllä luettu lehtiä esim. ulkona rattaita työntäessä, silloin juteltiin lapselle ja osoitettiin maailman ihmeitä. Nykyään harvoin ketään näkee rattaita työntämässä ilman, että on nenä kiinni puhelimessa.
Höpö höpö. Ne lapset oli yksinänsä leikkikehässä tai viisvuotias isosisko kaitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös todella hyvä tuntea ne muiden lasten vanhemmat. Ihan jo esimerkiksi teini-iässä siitä on iso apu.
Entä jos ne muiden lasten vanhemmat eivät kiinnosta?
Onko sinulla jokin masennus tai muu ongelma, että asiat ja ihmiset ovat menettäneet normaalin kiinnostavuutensa?
Totta. Hain 11vuotiaana koulun jälkeen 6vuotiaan sisko esikoulusta ja tein meille voileipiä,äiti oli edellispäivänä tehnyt kiiseliä ja sitä syötiin leipien kanssa. Sitten tein läksyt ja sisko meni ulos leikkimään. Nykyään tulisi lasu moisesta touhusta.
Tv:tä sai katsoa niin paljon kun sielu sieti mutta ei liian läheltä ettei silmät pilaannu.
Leipää ja muroja syötiin surutta,olivat ihan normaali aamupala, välipala ja iltapala. Tärkeintä oli että maistui ja maha tuli täyteen.
Wilmaa ei tosiaan ollut vaan ruutuvihko,reissuvihko,mitä äiti välillä vilkaisi.
Olen syntynyt 1980.