Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku taas valitti, että vanhemmat itse luovat vaatimukset trendikkäistä vaatteista ja muusta tuollaisesta. Höpöhöpö, vanhemmuuteen kohdistuvat vaatimukset ovat ihan muuta ja paljon isompia asioita. Jollakin vaatteiden värillä ei ole mitään väliä.
Mitä ne vaatimukset ovat? Ne on siellä vanhemman omassa päässä! Joku outo kuvitelma siitä, että kun olen tarpeeksi tällä puhelimella, niin lapsi saa kaiken tarvitsemansa?
Ennen lapset oli osa perhettä, nyt he ovat kohde, jonka toimintaa seurataan. Äidit esittävät äitiyttä niin, että ulkopuolista hirvittää. Pitää ottaa tissi esiin kahvilassa, koska vauvalla on nälkä ja kaikkien tulee nähdä, että meillä on 100% rintaruokinta vielä kävelevälläkin lapsella, koska olen niin hyvä. Äitiys on suoritus, joka kuvataan instaan eikä siellä omassa mielessä ole muuta kuin näkemys siitä, miltä asian haluaa näyttävän.
Ennen lasten kanssa oltiin, nyt elämää kanssaan esitellään.
Eikä lasun jälkeen normaaliperheelle tapahdu yhtään mitään, ihan turha pelätä exän nyxän kostoa. Tosin 90-luvulla vuoroviikkoasuminenkin oli epätavallista eikä exän nyxää tarvinnut kohdata tai miettiä, millainen vanhempi hän on lapselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat lapseni ovat syntyneet 90-luvulla, enkä kyllä aloittajan kuvailuja tunnista. Mitään Viiliksiä ei ole meillä ikinä syöty, ruoka on tehty itse ja joka aterialla oli aina salaattia tai jotain kasviksia. Vauva-aikana soseet tein pääasiallisesti itse, valmispurkkeihin turvauduttiin lähinnä jossain matkoilla tmv. Imetystä pidettiin arvossa ja itsekin olen täysimettänyt molemmat lapset 6 kuukauden ikäiseksi asti ja imetyksen lopettanut, kun lapsi on ollut vähän yli vuoden. Korviketta ei ole kumpikaan ikinä saanut, tai ylipäätään juonut mitään tuttipullosta.
Ruutuaikaa on rajoitettu hyvinkin tiukasti ja muutenkin oltiin aika tiukkoja siitä, että mitä esim. telkkarista sai katsoa.
Raskausaikana oli ruokarajoituksia,mutta varmasti niitä on nykyään enemmän.
Lasten vaatteiden suhteen kyllä jo siihen aikaan oli mahdollista panostaa laatuun. Esim. haalarit ja muut ulkovaatteet oli meillä niitä, joista olin valmis maksamaan enemmän ja joissa tuli ominaisuuksia (kosteuden pito ym.) tutkittua aika tarkkaan. Turvaistuimista ym. oli paljon erilaisia testivertailuja, joita myös tutkailin ennen ostamista.
Omassa elämänpiirissäni ei lasten fyysistä kuritusta harrastettu, eikä se todellakaan ollut ajalle tyypillistä. Lapsia ei myöskään jätetty keskenään kotiin ja ulkonakaan eivät todellakaan saaneet juoksennella missä sattuu. Asuimme omakotitalossa ja omassa pihassa saivat tietenkin leikkiä, mutta sieltä poistuttiin vai luvan kanssa ja sovitusti.
Ja harrastuksia oli omillakin lapsilla paljon ja niihin kuljettamiseen meni runsaasti aikaa. Toki tämä oli sitten jo enemmän 2000-luvun puolta.
Jotenkin aina huvittaa, kun 90-lukua pidetään jonain muinaishistoriana. Itse olen 70-luvun lapsi ja silloin meno oli aika erilaista. Mutta joku sanoi ostaneensa kaupasta tupakkaa 90-luvulla, tätä on aika vaikea uskoa. Itse en saanut silloin 70-luvulla ostettua tulitikkuja, kun niitä ei myyty alle 16-vuotiaille.
Todella hyvin kirjoitettu ap! Juurikin tätä ollaan kaveriporukoissa paljon juteltu.
Ennen ei kiinnostanut mm.tunnekasvatus pätkääkään. Ja huvittaa vanhustekin kitinä ruutuajasta(josta suurinosa vanhemmista on vieläpä tosi tarkkoja!), kun itse ollaan saatu lapsena istua ihan määrätön aika tuijottaen vhs:iä.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Kun vanhemmat ovat aikuisia ja epäitsekkäitä, lapsista kasvaa täysipäisiä aikuisia ilman sen kummempaa kasvattamista. Minulla on neljä lasta, jotka tulivat täysi-ikäisiksi 2020-luvulla. Tasapainoinen, ehjä perhe ja siihen lisäksi turha sometus pois, muuta ei tarvita. No niin, nyt niitä alapeukkuja, kun kerroin totuuden ja minulla on vielä käytännön näyttöä tästä.
Sinun perheesi ei riitä näytöksi. Plus lastesi mielipide voi olla täysin erilainen kuin sinun.
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat syntyneet 90-luvulla, enkä kyllä aloittajan kuvailuja tunnista. Mitään Viiliksiä ei ole meillä ikinä syöty, ruoka on tehty itse ja joka aterialla oli aina salaattia tai jotain kasviksia. Vauva-aikana soseet tein pääasiallisesti itse, valmispurkkeihin turvauduttiin lähinnä jossain matkoilla tmv. Imetystä pidettiin arvossa ja itsekin olen täysimettänyt molemmat lapset 6 kuukauden ikäiseksi asti ja imetyksen lopettanut, kun lapsi on ollut vähän yli vuoden. Korviketta ei ole kumpikaan ikinä saanut, tai ylipäätään juonut mitään tuttipullosta.
Ruutuaikaa on rajoitettu hyvinkin tiukasti ja muutenkin oltiin aika tiukkoja siitä, että mitä esim. telkkarista sai katsoa.
Raskausaikana oli ruokarajoituksia,mutta varmasti niitä on nykyään enemmän.
Lasten vaatteiden suhteen kyllä jo siihen aikaan oli mahdollista panostaa laatuun. Esim. haalarit ja muut ulkovaatteet oli meillä niitä, joista olin valmis maksamaan enem
Tupakan myynti alaikäiselle kiellettiin -95. Ja on tuohon aikaan ysärin alussa saanut pienikin lapsi hakea kaupasta vanhemmille tietyt ostokset, kun oletettiin niiden menevän vanhemmille eikä lapsen itsensä käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Ennen lapsia kasvatettiin sanoin, teoin ja rakkaudella, ei niin kuin nykyään, lapsi tuntuu olevan sivuseikka ja some pääasia.
Omille vanhemmilleni 80-luvulla kylläkin ura oli pääasia, lapset sivuseikka. Tärkeää oli virheetön talo ja puutarha sekä perhepotreteissa tekohymyä irvistelevä ydinperhe.
AINA on ollut vanhemmille vaatimuksia. Nykyään vain helposti ajatellaan, että kaikki mennyt aika on jotain pimeää keskiaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi ydinongelma on siinä, että kaikessa vaatimustaso on kasvanut. Työelämä on muuttunut paljon kuormittavammaksi. Minulla on takana vakituista työuraa vasta vuodesta 2015, mutta jo tässä ajassa työ on muuttunut. Alussa oli paljon enemmän löysää ja kevyitäkin päiviä, nykyään töissä on tiivis tahti ja jostain kevyestä päivästä saa vain haaveilla. Sama koskee vanhemmuutta, vaatimukset ovat kasvaneet ihan liikaa.
Vanhemmat eivät ole ainakaan vastanneet huutoon, vaan luistavat sitäkin hanakammin "väsymystään" kasvatusvelvollisuuksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisilla aloituksilla halutaan vain perustella lasten sysäämistä virikehoitoon. Tulee hyvä omatunto, kun saa niin paljon yläpeukkuja siitä, miten raskasta vanhemmuus nykyään on.
Vierailija kirjoitti:
Yksi ydinongelma on siinä, että kaikessa vaatimustaso on kasvanut. Työelämä on muuttunut paljon kuormittavammaksi. Minulla on takana vakituista työuraa vasta vuodesta 2015, mutta jo tässä ajassa työ on muuttunut. Alussa oli paljon enemmän löysää ja kevyitäkin päiviä, nykyään töissä on tiivis tahti ja jostain kevyestä päivästä saa vain haaveilla. Sama koskee vanhemmuutta, vaatimukset ovat kasvaneet ihan liikaa.
Eläkkeelle jäävien tilalle ei enää oteta ketään, mutta työtehtävät säilyvät ennallaan. Tästä seuraa vääjäämättä uupumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvin kirjoitettu ap! Juurikin tätä ollaan kaveriporukoissa paljon juteltu.
Ennen ei kiinnostanut mm.tunnekasvatus pätkääkään. Ja huvittaa vanhustekin kitinä ruutuajasta(josta suurinosa vanhemmista on vieläpä tosi tarkkoja!), kun itse ollaan saatu lapsena istua ihan määrätön aika tuijottaen vhs:iä.
Se tunnekasvatus sisältyi hyvään kasvatukseen. Ei siitä tehty mitään erillistä asiaa.
Sitä hyvää kasvatusta ei tietenkään kaikilla ollut. Eipä kyllä ole nykyäänkään.
Eiköhän se ainoa ongelma ole vanhemmat, jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi. Kun kolmekymppisellä on teinin tunne-elämä ja kuvitelma siitä, että itse ei tarvitse nähdä yhtään vaivaa, niin silloin kaikki tuntuu vaikealta. isän ja äidin syyttämisen sijaan huudellaan nettipalstoilla, että minulta vaaditaan liikaa, en halu täyttää tiskikonetta enkä halua vaihtaa vaippaa, haluan hengailla kavereiden kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Ennen lapsia kasvatettiin sanoin, teoin ja rakkaudella, ei niin kuin nykyään, lapsi tuntuu olevan sivuseikka ja some pääasia.
Omille vanhemmilleni 80-luvulla kylläkin ura oli pääasia, lapset sivuseikka. Tärkeää oli virheetön talo ja puutarha sekä perhepotreteissa tekohymyä irvistelevä ydinperhe.
Nykyään lapset heitetään hoitoon paljon aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset ovat syntyneet 2005 ja 2009. Itse olen -83.
Minä huomaan suurimman eron oman lapsuuden ja tämän hetken välillä siinä, että minun lapsuudessa asiat ja vanhemmuus oli hyvää, jos sen onnistui saada näyttämään ulospäin hyvältä. Nyt vanhemmat kantavat aitoa painetta siitä, pystyvätkö he korjaamaan omassa vanhemmuudessaan edellisten sukupolvien virheet ja neutralisoimaan omat heikkoutensa ja puutteensa niin, että mikään taakka ei periytyisi lapselle.
Uskon, että tuo on aidosti iso arvo nykyvanhemmille, mutta siihen luodaan kyllä paineetkin. Terkkarit ja kuraattorit soittavat kotiin ja kertovat heti, jos tarkastuksissa tai kouluarjessa on havaittu mitään huolta. Vanhempien todella odotetaan puuttuvan ja korjaavan, jos lapsella ei ole kavereita, vaikuttaa alakuloiselta, on ylivilkas, kaveritaidoissa puutteita... Eikä me osata, kun kukaan ei ole opettanut, mutta suurin osa meistä yrittää epätoivoisesti.
Ja tuohan on pitkälti täyttä potaskaa, tuo edeltävien sukupolvien virheiden paikkaus. Epäonnistutte kuitenkin. Nykyajan tauti on jatkuva itsekeskeinen oman psyyken analysointi ja omien vanhempien syyllistäminen. Kaiken ahdistava nyppiminen. Teidän lapsenne tulevat aikuisina, ellei jo teineinä, vihaamaan sitä.
Aina on yritetty korjata edeltävän sukupolven virheitä ja pistää vähän paremmaksi. Mutta ei siitä mitään uhriutumisulinaa ole pidetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen niin täysin samaa mieltä ap:n kanssa. Olin ysärillä ala-asteella ja juuri tuollaista se oli silloin. Oma lapseni on leikki-ikäinen nyt ja kyllä nykymaailman vanhemmuus on todella ihan erilaista kuin silloin.
Eikä ole. Minulla on lapsenlapsi nyt ja ainakin vauvaa hoidetaan ihan samoin kuin silloinkin. En usko, että myöhemminkään mitään merkittäviä eroja tulee tai sitten lapset ovat muutamassa vuosikymmenessä muuttuneet jotenkin ihan erilaisiksi kuin he olivat ysärillä. Jos jokin on muuttunut, niin vanhemmat. Somepostauksia ei ysärillä ollut, ei tietokoneita, eikä kännykän tuijottamista.
Ysärillä tavallisen ihmisen elinpiiri oli pieni. Tuore äiti sai neuvot raskauteen ja vauva-aikaan neuvolasta, muilta äideiltä ja kirjaston kirjoista. Omaa lasta verrattiin siihen naapurin Villeen tai
Niin. Riippuu vähän katsantokannasta. Nettiä ei ollut, joten moniin asioihin, joihin nyt löytää vastauksen nopeasti netistä, ei välttämättä saanut vastausta ollenkaan. Siinä mielessä netin käyttö on helpottanut äityttä.
Sitten on se toinen puoli. Osa näistä "vaatimuksista" tulee somen kautta. Äidit seuraavat jotain bloggaajia ja instaa, joissa esitetään siloteltu puoli vauva-arjesta. Äidit kuvittelevat tämän olevan uusi normaali: samaan aikaan koti on tiptop siisti ja kauniisti sisustettu, lapset oppivat nopeasti sanoittamaan kiukkuaan, ovat oikealla tavalla puettuja, vanhemmat eivät koskaan hermostu, äiti ehtii huolehtia omasta ulkonäöstään ja viettää myös kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa, siinä sivussa käy myös töissä.
Virheitä sattuu kaikille. Niistä voi oppia. Elämä ei men kuin Strömsössä. Olkaa armollisempia itsellenne.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisilla aloituksilla halutaan vain perustella lasten sysäämistä virikehoitoon. Tulee hyvä omatunto, kun saa niin paljon yläpeukkuja siitä, miten raskasta vanhemmuus nykyään on.
Hoidin oman lapseni eskari-ikäiseksi kotona. Eskariope valitti, miten kotihoito näkyy osaamattomuutena. Kuitenkaan esimerkiksi neuvolassa ei lapsen osaamisessa oltu havaittu mitään puutteita, ei myöskään myöhemmin koulussa. Mutta pitipä päästä näpäyttämään!
Muistan kun tuttu äiti manasi 70-luvulla, kuinka pihan muut vanhemmat, neuvolat ja opettajat kyttäsivät ja syynäsivät, miten lapset pitää kasvattaa, pukea, syöttää niin ja näin ja ostaa tietynlaisia leluja ja laittaa nukkumaan minuutilleen oikeaan aikaan.
Oli itse sellainen vähän rennompi tyyppi, ja häntä joskus ahdisti ulkoa tulevat vaatimukset. Hyvä lapsistaan kyllä kasvoi.
Yksi asia, jonka itse olen huomannut, on se, että lapset ovat jotenkin enemmän aikuisten perään kuin aiemmin.
Omasta lapsuudestani muistan sen, että varsinkin lomilla ja viikonloppuisin lähdin heti aamulla leikkimään kavereiden kanssa ja palasin kotiin jossakin vaiheessa.
Nykyään lapset hakeutuvat aikuisten seuraan, kinuavat aikuista leikkeihin mukaan ja kyselevät aikuiselta, että mitä tehdään/mihin mennään yms.
Minulla ei ole omia lapsia, mutta olen huomannut tämän kummilasteni, sukulaisteni lasten ja heidän ystäviensä kohdalla. En osaa tarkemmin sanoa mistä tällainen johtuu, mutta se aivan varmasti lisää vanhempien kuormitusta, kun lapset hakevat virikkeitä ja leikkejä aikuisilta eivätkä osaa vetäytyä keskenään leikkimään ilman aikuisten tukea. Esimerkiksi olen ollut valvojana monilla tuttavien lasten kaverisynttäreillä ja vaikka oltaisiin Hoplopissa tms ja lapsilla koko tila kaikkine huveine, herkkuine ja aktiviteetteineen käytössä, niin minuun ripustautuu aina vähintään pari lasta, jotka vaativat, että minä keksin mihin mennään kiipeämään tai laskemaan liukumäkeä ja että minä lähden mukaan leikkeihin. Toki menen, mutta ihmettelen miksi lapset eivät haluaisi juosta ja riehua keskenään vaan haluavat väkisin tällaisen kömpelön köntyksen sinne mukaan ryömimään ja hidastamaan menoa.
Varmaan nyky-yhteiskunnan useimmat kokevat haastavana ja vaikka valinnanvaraa elämäntyylin suhteen on, ovat paineet ns. oikeanlaiseen elämäntyyliin silti suuria. Mutta jos perheellisistä puhutaan, niin ainakin itse olen (80-luvulla syntyneenä pienten lasten vanhempana) kokenut paineita siitä, että vaikka lapsia sinällään pitäisi olla, eivät he saa näkyä elämässäni mitenkään. Vauva-aikaan olisi pitänyt olla jotain muita kuulumisia kuin vauva, ettei ole tyhmä kakarastaan jauhava mamma. Minua on paheksuttu siitä, että olen vauva-aikaan osallistunut kerran kavereideni illanviettoon sekä arvosteltu siitä, että elän vain lapsilleni. Valitse siitä sitten. Nykyisellä työpaikallani ymmärretään perhe-elämää, mutta työsuhteeni on aiemmassa työssä jätetty uusimatta raskauden takia ja minulle jätettiin jakamatta töitä, kun saattaisin vaikka joutua sairaslomalle ennen äitiysvapaata. No en joutunut.