Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nykyään. Ikävä kyllä ihmiset eivät ole koskaan olleet niin heikkoja kuin nykyään.
Jos on rankkaa, niin saa syyttää vain itseään.
Vanhemmuus oli ennen todella helppoa. Suunnilleen piti hengissä, eikä sekään niin nökön nuukaa ollut.
Jos se oli niin helppoa, miksi niin moni epäonnistui siinä? Päätellen tämänkin palstan äititraumojen vuodatuksista.
Ei kun se on katsos näitten nykyajan pullamössöjen oma vika jos ovat traumatisoituneet, jos heidän vanhemmiltaan kysytään. Ei siis tietenkään epäonnistuttu, lapset vaan oli vääränlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun perheeseen syntyy vauva niin isommat lapset tungetaan päiväkotiin. Kaikki kasvatusvastuu on sysätty päiväkodeille ja kouluille. Jos lapsi ei jotain osaa niin syyttävä sormi osoittaa opea.
Päiväkodit ovat ihan vapaaehtoisesti ottaneet tuon kasvatusvastuun. 2020-luvun päiväkotityöntekijä ei halua olla mikään hoitotäti vaan hän on varhaiskasvattaja jonka työnä on kasvattaa lapset.
Päiväkodit ovat edelleenkin säilytyspaikkoja, vaikka tarha nimitys kiellettiin. Osa vanhemmista on vapaaehtoisesti luovuttanut kasvatuavastuun tarhoille, joissa on muka ammattihenkilö kasvattamassa.
Jokainen tajuaa mitä se tämän päivän suuri lapsijoukko vaatii, tuskin hoito on mitenkään hyvää. Henkilökunta valittaa olevansa jaksamisen äärirajoilla, kun lapset tungetaan hoitopaikkaan ja itse oleillaan lomilla ja kotosalla.
hkä sitten niin. En kyllä tunne ketään joka haluaisi käyttää fyysistä tai henkistä väkivaltaa kasvatuskeinoina, nehän ne on ne kasvatusmenetelmät jotka on kielletty. Ehkä sellaisiakin ihmisiä sitten on, joitten mielestä nämä olisi asiallisia tapoja kasvattaa ja joutuvat elämään jatkuvassa lasupelossa.
Voi hyvät hyssykät tätä yksinkertaisuutta!
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni iso ero on siinä, että aiemmin koko kylä kasvatti. Vanhempi tiesi, että toisilta saa tarvittaessa apua. Aika monilla oli lähipiirissä turvallisia ihmisiä: naapureita, tätejä, setiä ja muita sukulaisia, jotka edes joskus saattoivat auttaa lasten kanssa.
Nykymeno on sitä, että vanhempi jätetään pärjäämään yksikseen. Korkeintaan mulkoillaan vihaisesti, jos jonkun lapsi itkee tai puhuu kovaäänisesti ulkona. Todella harva esimerkiksi puhuu vieraalle lapselle ystävällisesti, juttelee tai ottaa kontaktia. Vanhemman annetaan selvitä yksin lapsen kanssa, vaikka joskus apukäsi olisi tarpeen. Tyyliin, kun vanhempi pakkaa tavaroita kaupan kassalla ja lapsi itkee kärryissä. Ei sitä näe, että joku tarjoutuisi lohduttamaan lasta tai pakkaamaan ostokset vanhemman puolesta, jotta vanhempi voi keskittyä lapsen lohduttamiseen.
Nykyään jos vanhempi on pulassa lastensa kanssa jossain kaupassa tai kadulla, ainoa apu mitä saa on mulkoilu tai parhaimmillaan joku tulee sättimään miten olet epäonnistunut kun lapsesi kiukuttelee/metelöi/on lapsi, etkä saa sitä toimimaan täydellisesti.
Pointti ei nyt taida olla se, että mikä olisi lapselle parasta, vaan että aikuiset pääsivät vielä 20-30 vuotta sitten helpommalla, koska ei tarvinnut miettiä ja syyllistyä kaikesta.
Mun lapsuudessa ei ollut mikään ongelma, etten päässyt koskaan mihinkään. Mummolassa käytiin ja kaupunkireissuilla leikkipuistossa. Mut nykyään tuntuu että on ihan käsky ja normi, että lapsen pitää päästä jollekin matkalle kesäloman aikana ja jossei pääse niin kamalaa. Joo, olin mäkin ulkopuolinen aina syksyisin koulussa ku toiset oli käynyt vaikka Norjassa tai Helsingissä, mut siihen tottu et me ei matkustella. Emme olleet köyhiä, vanhemmat vain touhusivat omiaan, aina isällä joku remppaprojekti kesälomallaan.
Kuvaan aina omat lapsuuttani sellasella "penskat, penskat" -mentaliteetilla. Tyyliin äiti koki että "pitää ruokkia penskat, pitää vahtia penskoja, penskat pois tieltä..."
No, ihan ihminen minusta tuli, mutta vähän semmonen kateellinen nykyajan lapsille, kun on kehopositiivisuutta, itsemyötätuntoa ja kiusaaminen otetaan vakavasti. Toisaalta, lasten mielipiteitä ehkä kuunnellaan liikaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota lasun pelkoa. Kuka niitä tehtailee ja miksi? Lastensuojelulla on jo nyt liikaa asiakkaita/työntekijä. Onko niillä aikaa juosta turhien lasujen perässä?
No tietysti opettajissakin on jo joukko lapsettomia lumihiutaleita, joilta voi odottaa ihan mitä vaan.
En minä kyllä tosielämässä tunne yhtään vanhempaa joka pelkäisi lasua. Ihan jokainen haluaa ihan jo muutenkin hoitaa lapsensa hyvin, ei siksi että viranomaiset määrää.
Mitä se hyvin hoitaminen on sinun mielestäsi ja mitä viranomaisten? Ne ajatukset lasten hoidosta kasvatuksesta kun eivät aina kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
hkä sitten niin. En kyllä tunne ketään joka haluaisi käyttää fyysistä tai henkistä väkivaltaa kasvatuskeinoina, nehän ne on ne kasvatusmenetelmät jotka on kielletty. Ehkä sellaisiakin ihmisiä sitten on, joitten mielestä nämä olisi asiallisia tapoja kasvattaa ja joutuvat elämään jatkuvassa lasupelossa.
Voi hyvät hyssykät tätä yksinkertaisuutta!
Henkistä väkivaltaa voi olla esimerkiksi lykätä pienelle lapselle kouraan kännykkä tai padi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa noista AP:n vaatimuksista on vain ihmisen omassa päässä. Hyvin voi antaa lapsen leikkiä itsekseen, toki kehitystaso huomioiden toisessa huoneessa, omalla pihalla tai leikkipuistossa. Jos joku tekee lasun niin tehkööt, mitään perusteita ei ole. Nuo tunnetaidot yms. lapsen kuunteleminen on ollut hyvien vanhempien toimintatapana kymmeniä vuosia ilman sen kummempaa miettimistä.
Edes ammattikasvattajat eivät huomioineet tunnetaitoja vielä viime vuosikymmenellä. Kasvatuskäytännöt olivat todella kyseenalaisia, esimerkiksi vaikeassa tunnetilassa olevalle lapselle ei tarjottu tukea vaan lapsi hylättiin yksin jäähypenkille.
Ei varmastikaan suuri osa tuon ajan ammattikasvattajista, iso osa hyvistä vanhemmista kylläkin, ihan maalaisjärjellä.
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei nyt taida olla se, että mikä olisi lapselle parasta, vaan että aikuiset pääsivät vielä 20-30 vuotta sitten helpommalla, koska ei tarvinnut miettiä ja syyllistyä kaikesta.
Mun lapsuudessa ei ollut mikään ongelma, etten päässyt koskaan mihinkään. Mummolassa käytiin ja kaupunkireissuilla leikkipuistossa. Mut nykyään tuntuu että on ihan käsky ja normi, että lapsen pitää päästä jollekin matkalle kesäloman aikana ja jossei pääse niin kamalaa. Joo, olin mäkin ulkopuolinen aina syksyisin koulussa ku toiset oli käynyt vaikka Norjassa tai Helsingissä, mut siihen tottu et me ei matkustella. Emme olleet köyhiä, vanhemmat vain touhusivat omiaan, aina isällä joku remppaprojekti kesälomallaan.
Kuvaan aina omat lapsuuttani sellasella "penskat, penskat" -mentaliteetilla. Tyyliin äiti koki että "pitää ruokkia penskat, pitää vahtia penskoja, penskat pois tieltä..."
No, ihan ihminen minusta tuli, mutta väh
kyllä meillä rohjettiin sanoa lapsille 90-luvulla että ei meillä ole varaa matkustaa koska vain isi käy tällä hetkellä töissä ja äiti on teidän kanssa kotona. Mummon mökillä käytiin ja kotikaupungissa oli paljon paikkoja mihin mennä vaikka päiväretkelle. Niinpä osaan vielä nytkin yli 30-vuotiaana nauttia uusista kokemuksista ja pienistä asioista, kuten vaikka kesän ekasta jäätelötötteröstä. Nykyään tuntuu, että lapset pitää pumpata täyteen kaikenmaailman kokemuksia ja sitten mikään ei tunnu miltään. Ihan vaan näyttääkseen naapureille ja päikyssä että on varaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota lasun pelkoa. Kuka niitä tehtailee ja miksi? Lastensuojelulla on jo nyt liikaa asiakkaita/työntekijä. Onko niillä aikaa juosta turhien lasujen perässä?
No tietysti opettajissakin on jo joukko lapsettomia lumihiutaleita, joilta voi odottaa ihan mitä vaan.
En minä kyllä tosielämässä tunne yhtään vanhempaa joka pelkäisi lasua. Ihan jokainen haluaa ihan jo muutenkin hoitaa lapsensa hyvin, ei siksi että viranomaiset määrää.
Siitä on tosi erilaisia näkemyksiä että mitä tarkoittaa lasten hyvä hoitaminen. Moni joutuu tinkimään omista näkemyksistään, kun lasun uhalla on pakko noudattaa lastensuojelun näkemyksiä. Moni esimerkiksi mielellään pitäisi kuria lapselleen, mutta lastensuojelu vaatii käyttämään positiivista pe
Ehkä sitten niin. En kyllä tunne ketään joka haluaisi käyttää fyysistä tai henkistä väkivaltaa kasvatuskeinoina, nehän ne on ne kasvatusmenetelmät jotka on kielletty. Ehkä sellaisiakin ihmisiä sitten on, joitten mielestä nämä olisi asiallisia tapoja kasvattaa ja joutuvat elämään jatkuvassa lasupelossa.
Lastensuojelun toiminnassa huoli on se määräävä tekijä. Ei lakipykälät. Lapsi voidaan ottaa huostaan vaikka vanhemmat eivät olisi rikkoneet lakia, koska huoli ratkaisee.
"Pointti ei nyt taida olla se, että mikä olisi lapselle parasta, vaan että aikuiset pääsivät vielä 20-30 vuotta sitten helpommalla, koska ei tarvinnut miettiä ja syyllistyä kaikesta."
Juurikin näin. Nykyisin mietitään monia asioita paljon enemmän kuin ennen. Ennen vaadittiin monissa asioissa paljon vähemmän. Sekin on hyvä muistaa, että vaikka perheväkivalta on ollut lailla rangaistavaa 80-luvulta asti, niin sitä on tehty perheissä vielä pitkään. Onnea, jos omassa perheessäsi sitä ei ole ollut, mutta kyllä minun ja kaverieni perheissä sitä 90-luvulla oli. Sekin on lapsille aika hyvä pelote olla tekemättä joitakin asioita, kun tiesi saavansa niskaan. Nykylapsia ei voi samalla tavalla uhkailla/kiristää, kun heti olisi joku sossu kimpussa. En siis tarkoita, että väkivalta olisi hyvä ratkaisu enkä sitä hyväksy, mutta helpottihan sen uhka kurinpitoa aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kännykätkin oli kevyempiä, kuka näitä nykyajan kännyköitä jaksaa tuntikausia tuijottaa. On tää vanhemmuus niiiii-iiin rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja suureet ikäluokat muisti juoda viinaa! Ei haitanneet lapset mitään kun ryyppäsivät . Alkoholi kuului joka ikiseen tilanteeseen.
Ja niin saatiin suuret ikäluokatkin sotkettua tähän.
Alunperin keskustelussa puhuttiin 90-luvun tilanteesta ja silloin kyllä pikkulasten vanhempia olivat pääosin 60-luvulla syntyneet. Keskimääräinen ensisynnyttäjän ikä oli n. 27 v.
Omat lapseni ovat syntyneet 1987-1997 välillä, enkä kyllä tunnista useimpia tässä ketjussa kerrottuja asioita. Moni kertoo silloisesta lapsuudesta. Väittäisin, että harva lapsi on tietoinen niistä vaatimuksista, joita heidän vanhempiinsa on silloin kohdistunut.
Toki moni asia on muuttunut. Esim silloin ei viety vanhempia lapsia hoitoon, kun vauva syntyi. Lasten kanssa käytiin leikkipuistoissa ja kerhoissa, joissa tavattiin toisia vanhempia (käytännössä äitejä) ihan kasvotuste
Tavoitteellisia harrastuksia oli toki jo silloinkin, mutta kaikkien harrastusten ei tarvinnut olla tavoitteellisia. Esikoinen aloitti 9-vuotiaana (1995) kuvataidekoulun ja kulki sinne ihan itse bussilla. Jos mun olisi pitänyt kuskata, ei olisi voinut sitäkään harrastaa, koska kuvataidekoulu alkoi samaan aikaan kuin mä pääsin töistä. Ja työmatkaan meni reilut 30 minuuttia. Soitonopettaja kävi kerran viikossa meillä kotona iltapäivällä sillä aikaa, kun mä olin vielä töissä.
Kun nyt muistelen kasaria ja ysäriä sekä tuttujani, joilla oli silloin lapsia, niin aika harvalla vanhemmalla oli monta kertaa viikossa omia kodin ulkopuolisia harrastuksia. Iltaisin kävi ehkä juoksulenkillä muutaman kerran viikossa ja kerran viikossa uimassa, mutta oli aika tavallista, että omien harrastusten määrä alkoi lisääntyä vasta sitten, kun lapset saattoi jättää muutamaksi tunniksi keskenään kotiin. Muutenkin "kaikkea oli vähemmän", joten oli helpompaa ottaa varsinkin pikkulapsiaika rennommin. Ja joo, kyllähän netti alkoi syödä vanhempienkin aikaa sitten, kun se yleistyi, mutta ei se ollut samanlaista koko ajan ajan hermolla olemista ja koko ajan tavoitettavissa olemista kuin mitä on nykyisin. Lankapuhelinten aikaan et edes tiennyt, jos joku oli yrittänyt tavoitella sua sillä aikaa, kun olit ollut pois kotoa, saunassa tai vaikka suihkussa, joten kukaan ei myöskään olettanut, että asap ottaisit yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei nyt taida olla se, että mikä olisi lapselle parasta, vaan että aikuiset pääsivät vielä 20-30 vuotta sitten helpommalla, koska ei tarvinnut miettiä ja syyllistyä kaikesta.
Mun lapsuudessa ei ollut mikään ongelma, etten päässyt koskaan mihinkään. Mummolassa käytiin ja kaupunkireissuilla leikkipuistossa. Mut nykyään tuntuu että on ihan käsky ja normi, että lapsen pitää päästä jollekin matkalle kesäloman aikana ja jossei pääse niin kamalaa. Joo, olin mäkin ulkopuolinen aina syksyisin koulussa ku toiset oli käynyt vaikka Norjassa tai Helsingissä, mut siihen tottu et me ei matkustella. Emme olleet köyhiä, vanhemmat vain touhusivat omiaan, aina isällä joku remppaprojekti kesälomallaan.
Kuvaan aina omat lapsuuttani sellasella "penskat, penskat" -mentaliteetilla. Tyyliin äiti koki että "pitää ruokkia penskat, pitää vahtia penskoja, penskat pois tieltä..."
No, ihan ihminen minusta tuli, mutta väh
Tämä on hyvin sanottu. Olen itse syntynyt vuonna 1990 ja jollain hassulla tavalla vähän kateellinen omalle taaperolle. Ja sitten taas toisaalta, minä koen vanhemmuuden ajoittain hyvinkin raskaaksi, vaikka lapsi on maailman ihanin ja "helppo", kun taas omasta äidistäni aika meidän lasten ollessa pieniä oli maailman parasta.
Meillä oli tosiaan tuollainen "penskat"-mentaliteetti. Ihan suoraan puhuttiin meille lapsille tavalla, jolla en nykyään voisi, enkä kyllä haluaisikaan, omilleni puhua. Olkaa hiljaa, äiti katsoo nyt telkkaria. Menkää pihalle, en jaksa kun pyöritte jaloissa (ei pyöritty fyysisesti jaloissa, mutta oltiin sisällä ja pidettiin ääntä, niin kuin lapset nyt tekevät). Älä nyt tollaisesta asiasta jaksa itkeä, iso tyttö. Eskariin menossa ja itkee kuin vauva. Noihinkin liittyi sellaista outoa asetelmaa, että olisi pitänyt jatkuvasti tulkita, mitä vanhemmat haluavat. Menkää nyt pihalle pois jaloista, mutta miksi ihmeessä te menitte hiekkalaatikkoon sotkemaan itsenne, kun ollaan illalla lähdössä vielä mummin luokse.
Äitini jaksaa olla hirveän topakkana siitä, miten ruutuaika pilaa lapset ja että eihän taaperomme ole KOSKAAN saanut katsoa telkkaria. No, 1 v 8 kk iässä hän on nähnyt ehkä seitsemän jaksoa Nallea joissain "kriittisissä" tilanteissa. Itse muistan katsoneeni joskus viisi-kuusivuotiaana helposti niin kauan videoita putkeen, että VHS ehti pyöriä alusta loppuun, ja mitä siihen mahtuu, 180 minuuttia? En usko, että äitini piti tuolloin yksi- ja kolmevuotiaita sisariani missään teltassa piilossa telkkarilta, vaan kyllä se saivat sitä ruutuaikaa aivan yhtä valtavan paljon kuin minäkin.
Vierailija kirjoitti:
"Pointti ei nyt taida olla se, että mikä olisi lapselle parasta, vaan että aikuiset pääsivät vielä 20-30 vuotta sitten helpommalla, koska ei tarvinnut miettiä ja syyllistyä kaikesta."
Juurikin näin. Nykyisin mietitään monia asioita paljon enemmän kuin ennen. Ennen vaadittiin monissa asioissa paljon vähemmän. Sekin on hyvä muistaa, että vaikka perheväkivalta on ollut lailla rangaistavaa 80-luvulta asti, niin sitä on tehty perheissä vielä pitkään. Onnea, jos omassa perheessäsi sitä ei ole ollut, mutta kyllä minun ja kaverieni perheissä sitä 90-luvulla oli. Sekin on lapsille aika hyvä pelote olla tekemättä joitakin asioita, kun tiesi saavansa niskaan. Nykylapsia ei voi samalla tavalla uhkailla/kiristää, kun heti olisi joku sossu kimpussa. En siis tarkoita, että väkivalta olisi hyvä ratkaisu enkä sitä hyväksy, mutta helpottihan sen uhka kurinpitoa aikoinaan.
Perheväkivalta on aina ollut kiellettyä. Se mikä oli sallittua oli ruumiillinen kuritus eli lasten rankaiseminen sellaisella tavalla mistä aiheutuu kipua.
Perheväkivalta on aina ollut kiellettyä. Se mikä oli sallittua oli ruumiillinen kuritus eli lasten rankaiseminen sellaisella tavalla mistä aiheutuu kipua.
Ennen hyväksyttiin kaikki negatiivinen kasvatus
- nolaaminen
- nöyryyttäminen
- uhkailu
- hylkääminen
- painostaminen
jne
oli kaikki hyväksyttyä kasvattamista ennen, enää ei
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja suureet ikäluokat muisti juoda viinaa! Ei haitanneet lapset mitään kun ryyppäsivät . Alkoholi kuului joka ikiseen tilanteeseen.
Ja niin saatiin suuret ikäluokatkin sotkettua tähän.
Alunperin keskustelussa puhuttiin 90-luvun tilanteesta ja silloin kyllä pikkulasten vanhempia olivat pääosin 60-luvulla syntyneet. Keskimääräinen ensisynnyttäjän ikä oli n. 27 v.
Omat lapseni ovat syntyneet 1987-1997 välillä, enkä kyllä tunnista useimpia tässä ketjussa kerrottuja asioita. Moni kertoo silloisesta lapsuudesta. Väittäisin, että harva lapsi on tietoinen niistä vaatimuksista, joita heidän vanhempiinsa on silloin kohdistunut.
Toki moni asia on muuttunut. Esim silloin ei viety vanhempia lapsia hoitoon, kun vauva syntyi. Lasten kanssa käytiin leikkipuistoissa ja kerhoissa, joissa tavattiin toisia
Tavoitteellisia harrastuksia oli toki jo silloinkin, mutta kaikkien harrastusten ei tarvinnut olla tavoitteellisia. Esikoinen aloitti 9-vuotiaana (1995) kuvataidekoulun ja kulki sinne ihan itse bussilla. Jos mun olisi pitänyt kuskata, ei olisi voinut sitäkään harrastaa, koska kuvataidekoulu alkoi samaan aikaan kuin mä pääsin töistä. Ja työmatkaan meni reilut 30 minuuttia. Soitonopettaja kävi kerran viikossa meillä kotona iltapäivällä sillä aikaa, kun mä olin vielä töissä.
Missä vaiheessa tuo itse kulkeminen harrastukseen kiellettiin? Nykyäänhän ei voisi kuvitellakaan, ettei lasta kyyditettäisi harrastukseen.
Nro 218: "Missä vaiheessa tuo itse kulkeminen harrastukseen kiellettiin? Nykyäänhän ei voisi kuvitellakaan, ettei lasta kyyditettäisi harrastukseen."
Enpä osaa sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Perheväkivalta on aina ollut kiellettyä. Se mikä oli sallittua oli ruumiillinen kuritus eli lasten rankaiseminen sellaisella tavalla mistä aiheutuu kipua.
Ennen hyväksyttiin kaikki negatiivinen kasvatus
- nolaaminen
- nöyryyttäminen
- uhkailu
- hylkääminen
- painostaminen
jne
oli kaikki hyväksyttyä kasvattamista ennen, enää ei
Miten te nykyvanhemmat ihan oikeasti pärjäätte, kun lasta ei saa uhata eikä painostaa? Onko se vaan sitä, että näytetään niitä tunnekortteja (vai mitä ne ovat) ja sitten lapsi tottelee jos haluaa?
Alue: Aihe vapaa
Ehkä sitten niin. En kyllä tunne ketään joka haluaisi käyttää fyysistä tai henkistä väkivaltaa kasvatuskeinoina, nehän ne on ne kasvatusmenetelmät jotka on kielletty. Ehkä sellaisiakin ihmisiä sitten on, joitten mielestä nämä olisi asiallisia tapoja kasvattaa ja joutuvat elämään jatkuvassa lasupelossa.