Mikä sinua ärsyttää teidän työpaikan kulttuurissa?

HR säännöllisesti hehkuttaa, että edistetään työntekijöiden urakehitystä, mutta sitten palkataan kuitenkin talon ulkopuolelta uusi ihminen, vaikka olisi päteviä hakijoita talon sisältäkin. Erityisesti HR itse kunnostautunut tässä.

Ravintola-alan työntekijät ovat moninainen joukko ihmisiä, jotka tekevät töitä keskimääräistä huomattavasti epävarmemmassa tilanteessa. Työelämä on tuulista tavalla, joka vaikuttaa koko elämään. Työ on raskasta ja palkat matalia ja työsuhteet usein epävarmoja ja väliaikaisia. Samalla elämää leimaa syvempi epävarmuuden tunne, jonka aiheuttaa vakiintuneiden turvaverkkojen ja työsuhteiden rapautuminen. Vain harvat näkevät itsensä olosuhteiden uhreina. Sen sijaan työntekijät ovat joustamisen ja venymisen mestareita, jotka selviävät sinnikkyytensä ansiosta. He ottavat työn haasteena, jossa sisukkaat sissit selviytyvät siinä missä heikompaa tekoa olevat karsiutuvat pois. He ovat ylpeitä siitä, että selviävät taukoja pitämättä kiireisestä työpäivästä, joka liian vähäisen miehityksen takia vaikutti vielä aamulla epätoivoiselta tehtävältä. He pelaavat yhteen oman työporukan kanssa tehdäkseen työnsä hyvin ja saavat onnistumisen kokemuksia, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä. Kovan työn arvostaminen on ravintola-alalla töitä paiskiville luterilaisesta työmoraalista tuttu työkalu, ja samalla se on keino selviytyä sekä tärkeä omanarvontunnon lähde.

Ravintola-alan työntekijöiden syvää tarinaa kannatteleekin ennen muuta pärjääminen. He ovat itsenäisiä selviytyjiä, joille yhteiskunnan sijaan tärkeitä ovat työnteko ja työporukka, oma perhe ja läheiset ihmiset. Yksin pärjäämistä vaativassa elämässä yhteiskunta ja hyvinvointivaltio tuntuvat helposti etäisiltä ja vierailta. Kun yhteiskunnan turvaverkot tuntuvat usein olevan tavoittamattomissa ja poliitikot näyttävät ajavan toisenlaisten ihmisten asiaa, luottamus yhteiskuntaan onnkoetuksella. Lakkojen sijasta ravintolatyöntekijät taistelevatkin parempien työolojen puolesta ottamalla hatkat työpaikasta.

Vierailija kirjoitti:

HR säännöllisesti hehkuttaa, että edistetään työntekijöiden urakehitystä, mutta sitten palkataan kuitenkin talon ulkopuolelta uusi ihminen, vaikka olisi päteviä hakijoita talon sisältäkin. Erityisesti HR itse kunnostautunut tässä.

Minusta tuo on pelkästään hyvä asia. Piiri pieni pyörii kapeuttaa näkemyksiä ja estää kehittymistä. Välillä on hyvä valitakin talon ulkopuolelta ja saada uusia ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Joku aiemmin kritisoi opettajatyyppiä, joka on raskas, kun viikon kuluessa antaa tehtävistä palautteen. Meillä on ammattikorkeakoulussa 2 viikkoa aikaa viimeisen palautuspäivän jälkeen arvioida tehtävä ja laittaa suoritusmerkintä. Itse yritän arvioinnit tehdä mahdollisimman nopeasti, jopa alle viikossa. Tämä johtuu ihan siitä, ettei opintopisteitä kerry, jos opinnot eivät etene määräajassa. Milloin tahansa voi esim. Kela tai te-palvelut pyytää todistuksen opintojen etenemisestä. Silloin se tulostetaan juuri sillä päivämäärällä ja suoritukset on sen päivän mukaisia.

Sinulla on vanhentunut käsitys, jos luulet, että opettaja ammattikorkeakoulussa tai vaikkapa ammatillisessa oppilaitoksessa voi milloin tahansa arvioida opintojakson. Minä annan aina tehtävät heti, kun opintokokonaisuus alkaa. Niillä on viimeinen jättöpäivä, joka on opintojakson lopussa, ja siitä 2 viikon kuluessa ne on arvioitava. Osassa opintoja voi olla myös tentti,

Luet tahallasi väärin. Se ei ole raskasta, että sinä annat palautteen viikon sisällä vaan se, että odotat samaa kollegoiltasi ja olet tietävinäsi myös lukion opettajien arvioinnista, missä ajassa se pitäisi tehdä. Kaikki eivät tee työtään samalla tavalla, ja sinun tapasi ei ole ainoa oikea. Opettaminen, ohjaaminen ja palaute on paljon muutakin kuin kirjallisen arvosanan ja palautteen antamista jostain työstä. Sinun tapasi kuulostaa mekanistiselta, mutta voi toki olla ihan ok, alasta riippuen. Itse käytän paljon palautekeskusteluja, jolloin opiskelijalla on myös mahdollisuus kysyä.

En kommentoinut oppilaitoksia, joissa on selkeät ohjeet näihin. Huomautin vain, että useissa paikoissa (lukioissa) työskennelleenä en ole törmännyt viikon tai kahdenkaan määräaikaan. Opintojakson arvosanan antamiseen on toki määräaika, mutta yksittäisten palautettavien töiden osalta ei. Kaikista töistä ei ole edes mielekästä antaa arvosanaa, ja uuden opsin myötä myös itsearviointi ja vertaisarviointi ja -palaute ovat entistä yleisempiä.

Eri lukioissa opintojakson arvosanan antamisen määräaika on erilainen ja riippuu uusintakokeen päivästä. Joskus se on vähemmän kuin kaksi viikkoa, joskus kaksi viikkoa, joskus enemmän kuin kaksi viikkoa. Mutta se ei liity yksittäisten töiden arviointiin vaan koko opintojakson (kursseja ei enää ole). On myös mahdollista antaa arvosana määräajan jälkeen, kunhan opiskelijalle kertoo ennen uusintakokeeseen ilmoittautumisen päättymistä, että tämä on pääsemässä opintojaksosta läpi, joten hänen ei tarvitse ilmoittautua uusintakokeeseen. Näin voi joutua tekemään esimerkiksi jos sairastuu.

Joten älä arvostele muiden tapaa hoitaa työnsä. Eiköhän jokainen tiedä itse oman tonttinsa parhaiten. Opettajalla on suuri autonomia, ja erilaisia opettajia tarvitaan, koska opiskelijatkin ovat erilaisia.

Tämä on edellisestä, naisvaltaisesta työyhteisöstä (lisäkseni siellä taisi olla 1 toinen mies ja toista kymmentä naista):

Aluksi ajatus tuntui mukavalta. Viihdyin ihan hyvin ja jopa kehuin lähipiirille, että tykkään työskennellä naisten kanssa. Heitä oli kollegana ja asiakkaana. 

Jossain vaiheessa huomasin, että kaikki mitä sanon, kerrotaan aina eteenpäin. Onneksi pidin pientä suodatinta. Toinen minkä huomasin, oli eräänlainen kuppikunta, joka juonitteli keskenään ja piti muut ulkopuolella. 

Keskeinen piirre oli se, että asioita ei sanottu suoraan, vaan useimmiten puhuttiin selän takana. Pyrin olemaan kaikille ystävällinen, mutta lopputuleman kannalta sillä ei ollut mitään merkitystä.

Eniten ärsyttää työyhteisöön pesiytynyt toimintakulttuuri, jossa kukaan ei ole vastuussa mistään. Se on ihan sama, miten pieni asia, mutta kukaan ei ole vastuussa. Kesälomat on hyvä esimerkki. Esihenkilö oli kaikille kertonut tiimipäivässä, että lomatoiveen saa merkitä maaliskuun loppuun mennessä ja listaa katsotaan yhdessä huhtikuun puolivälissä, jos pitää sopia. Minä ja noin 5-6 muuta merkittiin omat toiveet. Kun asiaa kysyttiin uudessa tiimikokouksessa huhtikuun puolivälissä, miksei yli puolet työyhteisöstä ole merkinnyt mitään lomatoivetta, kukaan ei kokenut sitä omaksi tehtäväkseen. Siis täh? Saat jättää lomatoiveen ja et sitä merkitse taulukkoon, vaikka annettiin lupa toivoa, niin kenen on vastuu? Sitten kokouksen jälkeen kyllä naristaan, että eipä mitään lomatoivetta kannata jättää, jos heinäkuu on jo varattu, niin ihan sama milloin se loma on. Miten niin heinäkuu varattu, koska lomatoiveet on pelkkiä toiveita, ja toiseksi, ei meillä ennenkään ole töissä ollut täysi miehitys heinäkuussa, vaan työt pyörii vajaalla henkilöstömäärällä.

Ihmiset ei ota vastuuta edes omien töiden loppuun saattamisesta. Hyvä esimerkki tästä oli kun meillä siirtyi eräs työntekijä toiseen työtehtävään, hän jätti kaiken keskeneräisenä. Tilalle valittu uusi työntekijä ihmetteli, miten hänellä voi olla niin paljon keskeneräisiä töitä, ja perehdytystäkin pitäisi saada. Esihenkilö kävi naama punaisena pyörimässä toimistolla ja siirsi sen siirron saaneen työntekijän 2 viikoksi takaisin tekemään loppuun niitä hommia, jotka oli jättänyt vain lojumaan. Minun oma mielipiteeni on, että laiskuuttaan. Ymmärrän, jos jotain on kesken, niinhän kaikilla on, mutta että jätetään valtava määrä keskeneräistä työtä, vaikka se tiesi hyvissä ajoin siirtymisestään.

Sama työntekijä aiemmin toimiston muutossa jätti työpöytänsä täyteen tavaraa. Esihenkilön piti komentaa se etäpäivältä toimistolle, koska muuttomiesten työhön ei kuulu pakata tämän erään paperipinoja ja esitteitä, post-it-lappuja, kyniä, käsivoiteita, viherkasvia. Me oltiin saatu hyvät ohjeet, että pakatkaa kaikki irtotavarat valmiiksi laatikoihin niin, että ne on nimetty ja laatikoiden kannet kiinni ja muuttomiehet vain hoitaa siirron. Tämä työntekijä oli hyvin loukkaantunut, kun hänen etäpäivänsä keskeytyi. Olisi hoitanut hommansa kuten piti, niin ei olisi tarvinnut tulla muuttopäivänä toimistolle! Mutta kun ei oteta mitään vastuuta mistään.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi pääsin pois entisestä työpaikastani jossa kiusaaminen oli osa työpaikan kulttuuria ja jossa oli tapana ajaa uudet työntekijät loppuun nopeasti. Olen ennemmin köyhä ja työtön kun jatkuvan psyykkisen väkivallan kohteena vaan ollakseni työssäkäyvä ja saadakseni hiukan rahaa.

Minä olen joutunut entisen työpaikan ja muutaman muun henkilön maalittamisen kohteeksi missä nämä terroristit tarkkailee liikkumista ja ilmestyy sitten muka sattumalla samaan paikkaan provosoimaan huonolla käytöksellä. Nämä terroristi luuserit on universumin alinta pohjasakkaa.

En mene enää työpaikan taukotilaan. Syitä on monia. Haiseva jääkaappi yksi niistä. Joku vanha lousku tuotiin toisesta toimipisteestä ja se haisee. Ei tee mieli laittaa eväitään haisevaan kaappiin.

Toinen syy: jatkuva valitus kahvista. Jos joku ottaa kahvia, siellä on työpaikan poliisit katsomassa kahvilistaa, onko se tuonut kahvipaketin ja milloin. Kahvimaitoon liittyy oma listansa. Joku tuo litran ja joku puoli litraa. Aina joku valittaa, eikö ole kahvimaitoa. No ei ole, jos on sattunut olemaan pari päivää etätöissä se, jonka vuoro olisi. Kuka hullu lähtee etäpäivältä tuomaan maitoa työpaikalle.

Kolmas syy: yliherkkä työkaveri. Voi kauheaa, haiseeko täällä kala, olen niin allerginen kalalle, että saan oireita ihan mitättömän pienestä kosketuksesta, onhan kaikki varmasti pesseet kätensä kunnolla, eikä ole jätetty kalan ruotoja minnekään, uskallankohan laittaa astianpesukoneeseen omaa lautasta, jos käsi osuu lautaseen, jossa on ollut kalaa. Jestas, olet aikuinen ihminen, laita suojakäsineet käteen, jos niin pelottaa. Tuollaiset superallergiset on niin raskaita, jos pilataan toisten ruokatauko huutamalla omasta allergiasta.

Kuulostaa tutulta. Kiinnostaisi kysyä toimialaa. Vielä huolestuttavampaa, mikäli maalittamista ja vainoamista harrastetaan laajemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Se että muut tietää sinun asiat paremmin kuin sinä itse. Akkamaista touhua, vaikka kyseessä pitäisi olla raavaiden miesten linjatyö ja sahanpurun tuoksu.

Tämä! 😄raavaat miehet =raakkuva Raija 

Ei pysty ymmärtämään, että oikeat aikuiset vielä jaksavat muita kiusata 

Kiusaaminen lastentarhaosastoa, jos kuuluu edes sinnekään 

Eriarvoinen kohtelu.. Vanhempi työntekijä vikittelee varattua esimiestä ja saa parempaa kohtelua, kun mustasukkaisuuksissaan tai ties mistä syystä vetää aina herneen nokkaan ja alkaa mököttää.. nuorempi taas saa samaa palkkaa, vaikka ei osaa juuri mitään ja nekin jotka se osaa, jättää laiskuuttaan tekemättä tai tekee sitten kun jaksaa. Elelee kuin pellossa, menee ja tulee miten haluaa, eikä siitä mainita mitään. Itse saa tehdä ylitöitä ilman mitään korvausta ja kiitosta, enemmänki vittuilua jos apua joskus tarvitsee, silti tuntuu että kaikkea ei ehdi, koska omien töiden lisäksi pitää hoitaa muiden nakkihommat. Työkaluja ja muita tarvikkeita ei tajuta tilata, kaikkea saa etsiä kissojen ja koirien kanssa ja ne loppuu kesken. Johto keskittyy ihan turhiin asioihin, joilla ei ole tuloksen kanssa mitään tekemistä, aiheuttaa vaan lisää töitä, eikä meinaa ehtiä niitä oikeita töitä tehdä turhien hommien takia.

Minua ei ärsytä mikään työpaikamme kulttuurissa.  Minulla on oma työhuone, jossa teen työni.

Osallistun palavereihin, puhun niissä kun tilanne sitä edellyttää. Käyn kahvipausseilla sos.tilassa muiden kanssa.  Puhun kevyttä smal talkia tarvittaessa.

Pari läheisempää työkaveria on, mutta ystäviä ei olla.  

Teen työpaikalla töitä, en seuraa sen ns. sen kulttuuria.

Olen pärjännyt. Ja aion pärjätä vastaisuudessakin tässä työpaikassa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Kiinnostaisi kysyä toimialaa. Vielä huolestuttavampaa, mikäli maalittamista ja vainoamista harrastetaan laajemminkin. 

Minulla oli maalittamista sellaisessa työpaikassa, josta ei ikinä uskoisi. Olin useampia vuosia sitten työterveyshuollossa, ja niin oli iloinen tunnelma, mutta se myrkky, mitä levitettiin leveiden hymyjen takana.

Mikset ole sitä tai tätä tehnyt. En ikinä jättänyt mitään tekemättä, mikä omiin tehtäviin kuului. Sellainen olo tuli, että pitäisi asiakkaita ohjata suunnilleen aina saamaan jotain lisäpalvelua. Siis tiedätte varmaan, mistä puhun. Että sanoa asiakkaalle, että kyllä tuo sinun ryhti on sellainen, että kannattaisi käydä lääkärillä. Ja lääkäri sitten ohjaa fyssarille. Jos ei sillä asiakkaalla ole kipuja, niin minun mielestäni ei pitäisi pompottaa.

Maalittaminen oli myös sellaista, että jos minulla oli potilasaika klo 09 ja tulin töihin klo 8.50, jopa ajanvarauksen työntekijät huomauttelivat pisteliäästi, että potilas tuolla on käynyt jo kirjautumassa vastaanotolle. Niin, mitä sitten? Minulla oli ihan selkeä lupaus työnantajalta, ettei tarvitse istua vastaanottohuoneessa etukäteen, eikä ollut mitään säännöllistä kellonaikaa, jolloin minun on oltava ns. päivystämässä, jos joku haluaa kysyä jotain tai tulla etuajassa vastaanotolle. Välillä tuntui, että tahallaan yritettiin saada minua huonoon valoon. Työterveyshuollossa saa tehdä työaikansa siten kuin vastaanottoaikojen ja muiden työtehtävien kannalta on järkevintä. Työni sisälsi paljon sellaista työtä, jossa asiakas ei ole läsnä.

Sitten oli myös sellaista, että joku toisista työntekijöistä jättää minulle soittopyynnön, vaikka pystyisi hyvin vastaamaan potilaan kysymykseen itsekin. En tiedä, oliko siinä tavoitteena, että oma työntekijä hoitaa, ei kuulu minulle, vai oliko tarkoitus, että syntyy ns. laskutusta puhelinneuvonnasta. Eli linssiin viilausta suhteessa ostajiin, koska ainahan joku maksaa. Tämä puhelinkonsultointi vei työaikaa 5 min., merkitsenkö 15 min., joka on minimiaika.

Koko ajan oli tunne kuin olisin ollut tarkkailun kohteena, vähän sellainen rassukka, joka ei ilman valvontaa osaa mitään, tekee väärin, heikentää tulosta, ei ole myyvä, ei ole riittävän hyvä mihinkään, vaikka tekee työnsä niin hyvin kuin osaa.

Minua ärsyttää se, että kulttuuria ei ole. Ja siis kun sanon, että ei ole, niin ei todella ole. Ei yhteishenkeä, ei muistamista, ei juurikaan juhlia tai pikkujouluja, ei juurikaan etuja ja ei yhteen hiileen puhaltamista. Työilmapiiri on huono ja kyräilevä ja pomot ovat todella toksisia ja epäkiinnostuneita työntekijöiden mielipiteistä. Silti korkeimmat pomot ja HR-osasto jaksavat aina puhua jostain meidän yrityksen kulttuurista juhlapuheissa. Kun sellainen ei vaan itsestään synny, vaan sen luomiseksi pitäisi nähdä vaivaa ja eritoten päälliköiden pitäisi olla sitä mahdollistamassa ja luomassa.

Meidän lafkassa, jolla on pitkä historia ja maine "hienona" työnantajana, ärsyttää se että pitäisi jotenkin olla loputtoman kiitollinen että siellä saa olla töissä ja antaa aina kaikkensa. Työehdot tai -palkka eivät ole paremmat kuin muissa vastaavissa, saattavat olla jopa huonommat. Yritän esittää että annan 100 %, mutta todellisuudessa antaisin täyden työpanoksen vain jos olisin itse firman omistaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ihmeellinen teatteri mitä monet vetää eli naamatusten ollaan niin supersosiaalisen maireita ja mielinkielin pulputtamassa joutavuuksia vaikka ihan normaali tervehtiminen riittäisi ja sitten selän kun kääntää niin irvistellään vuoron perään kaikille.

Miksi ei voi olla ihan vaan normaali? Sanoa aamulla tavallisesti huomenta ja illalla heippa.

Se hyvää huomentahan juuri on sitä supersosiaalista esittämistä. Maanantai aamuna jos olisivat rehellisiä sanoisivat "v#itt# mitä p#skaa" kuten minun entinen esimieheni.

Ei, vaan se huomenen toivotus on ihan vain peruskäytöstapoja. Niitä alkeellisimpia taitoja, joita voi työntekijältä odottaa. Ja tämähän opetellaan jo ala-asteella, jos ei ole kotona osattu!

Sitä ei osaa edes insinöörit. Vi##u mitä väkee. Ja ollaa niin saat@€ an viisasta ja lukenutta, että....Kiusaajat esimiehenä 🤮

Se kun työtehtävät lisääntyy ja kukaan ei ota kantaa. Tulee pään silityksiä, voi voi, yrittäkää nyt organisoida tämä jotenkin. Missä on raja? Jos jokin menee pieleen, tärkeä asia jää tekemättä, sitten ollaan kyllä laatimassa toimintaohjeita, miten estetään tämä tapahtumasta jatkossa. Turhat koulutukset. Ei mitään järkeä käydä koulutusta sellaiseen, mikä on jo tuttua. Ei ole varaa ostaa oikeita koulutuksia, koska ne maksaa jotain.

t: hyvinvointialueen työntekijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuppikunnat ja pskanjauhaminen muista. Oikeasti ihan käsittämätöntä millaisia läyhääjiä aikuiset ihmiset voikaan olla.

Sosiaaliala?

Rakennusala Turku?

Edellisen pomon aikana hänen ympärilleen keräämänsä hovi, joka sai pieniä etuja ja kokoustaminen kokoustamisen vuoksi.

Esimiehen vaihtuessa osa edellisen pomon hovia lähti, kun ylimääräiset edut loppuivat ja kokouksia alettiin pitää, tosin samoina päivinä, kun aiemminkin, mutta vain silloin, kun ne olivat aiheellisia.