Enemmistö suomalaisista käännyttäisi Eurooppaan pyrkivät, vaikka nämä joutuisivat hengenvaaraan
Äänestäjät suhtautuvat huomattavasti eurovaaliehdokkaita jyrkemmin Euroopan ulkorajoille tulevien käännyttämiseen.
Tämä selviää tuoreesta Natopoll-tutkimushankkeen raportista, jossa tarkastellaan suomalaisten turvallisuus- ja puolustuspoliittisia näkemyksiä eurovaalien edellä.
Kyselyyn vastanneiden äänestäjien kantoja on muun muassa verrattu Ylen eurovaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden kantoihin.
Äänestäjistä 52 prosenttia on sitä mieltä, että Eurooppaan pyrkivän voi käännyttää ulkorajalla, vaikka se saattaisi hänet hengenvaaraan.
Vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista tätä mieltä on 28 prosenttia.
Kommentit (520)
Vierailija kirjoitti:
"Uskallan epäillä että kantisten haluttomuus työskennellä olisi se ainut syy siihen, että esimerkiksi omalla työpaikallani olen viimeisen viiden vuoden aikana nähnyt tasan yhden suomalaisen siivoojan. "
Se kantisten haluttomuus tulee mm. heikosta palkkauksesta. Se heikompikin palkka taas kelpaa monelle muualta tulleelle joten työhaluttomuudesta ei kyllä voi ainakaan kaikkien tulijoiden kohdalla puhua.
Josta päästäänkin siihen miksi heitä tänne halutaan. He polkevat palkkoja suostumalla työskentelemään pienellä palkka jolla ei elä, valtio antaa silti heille tukia elämiseen! Palkat eivät koskaan nouse noilla aloilla, koska ahneet syöttöporsaat, joiden olisi tarkoitus elättää työntekijänsä työntekoa vastaan, käyttävät surutta tukijärjestelmää hyväksi!
Vierailija kirjoitti:
" Sellaista utopiaa ei ole että islamilainen väestö vain kasvaa ja sinä jatkat omaa liberaalia elämäntyyliäsi."
En tiedä mitä sinä näet mutta käsittääkseni mikään länsimainen yhteiskunta ei ole menettä'nyt liberaalia malliaan siksi että maahan on tullut muun uskoisia. Sen sijaan liberaalista yhteiskunnasta on kyllä monissa maissa luovuttu kun konservatiivioikeisto on päässyt valtaan kuten esim. Unkarissa.
Unkarin kansa on ihan itse äänestänyt oikeiston valtaan koska ovat konservatiivisia eivätkä näe ihanteena liberaalia demokratiaa. He eivät halua siirtolaistulvaa, sukupuolisekoiluja eivätkä näe ihonväriä asiana josta pitäisi pitää meteliä ja uhriutua. Tällä hetkellä Unkari on turvallinen, rauhallinen maa joka voi keskittyä oman maansa kehittämiseen. Siellä on jo moni asia paremmin kuin Suomessa.
"Niin mutta sittenhän ko. työnhakija on jo päässyt viimeiseen työhaastatteluun papereiden ja pätevyytensä perusteella. Mitä väliä sitten enää tässä vaiheessa on jos on eri näköinen?"
No jos hän olisi karsiutunut ulkomaalaisen nimen takia jo sitä ennen niin totta hemmetissä sillä on väliä sitten siinä hastattelussakin. Vai ajattelitko että ne ennakkoluulot äkkiä vain katoavat kun ihminen tulee haastateltavaksi?
Käsittämätöntä että meilläkin pieni vähemmistö pakottaa enemmistön osallistumaan utopiansa rakentamiseen. Menkää sosialistit afrikkaan pystyttämään paratiisianne, älkää tuoko afrikkaa tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakentakoon omaa maataan ja suojelkoon naisiaan ja lapsiaan. Mikä eläin jättää lapsensa vaaraan ja pakenee?
Koska valkoinen pillu netissä kutsui suomeen ja kelagold
Holtittomalle pillulle emme voi mitään mutta sosialismin voimme lakkauttaa.
Olen ilmoittanut viestisi asiattomaksi
Punikin kanssa eri mieltä oleminen on asiatonta ja itseasiassa oikeastaan rikollista.
Alkoholismi sanan inflaatio
Holmströmin pakina
"En, koska missään kohtaa en väittänyt ilmastonmuutosta huuhaaksi."
Sinä et ole mutta kyllä varmasti tiedät mikä puolue haluaa kovasti peruutella ilmastotoimista ja miltä politiikan laidalta löytyvät ne ilmastomuutoksen kieltäjät?
Vierailija kirjoitti:
"Yksi suurimmasta kritiikistähän osuu nimenomaan siihen hintalappuun mikä noiden mukana tulee"
Ymmärrän täysin kustannusten kritiikin. Valittettavasti se vain harvoin jää siihen vaan sitä liian usein höystetään sitten perusteluilla siitä miten tänne tullaan vain loisimaan ja tekemään rikoksia. Ja silloin mennään ohi siitä puhtasta kritiikistä ja mennään rasismin puolelle.
Vai puhtaasta kritiikistä. Sellaista ei ole koskaan ollut olemassakaan, ainakaan jos katsotaan kritiikkiä joka on jonkinlaista muutosta saanut aikaan. Ihan jokainen kampanja tms, joka on saanut jotain yhteiskunnallista muutosta aikaan, on sisältänyt myös valheita ja liioittelua, yleensä myös väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yksi suurimmasta kritiikistähän osuu nimenomaan siihen hintalappuun mikä noiden mukana tulee"
Ymmärrän täysin kustannusten kritiikin. Valittettavasti se vain harvoin jää siihen vaan sitä liian usein höystetään sitten perusteluilla siitä miten tänne tullaan vain loisimaan ja tekemään rikoksia. Ja silloin mennään ohi siitä puhtasta kritiikistä ja mennään rasismin puolelle.
Fakta on, että t-paikanhakijoina tulleet ovat yliedustettuina työttömyystilastoissa ja tietyt kansallisuudet rikostilastoissa.
Fakta on myös, että aivan selvä valtaosa heistä ei syyllisty minkäänlaisiin rikoksiin, joten koko porukan leimaaminen on selvää rasismia. -sivusta
Vierailija kirjoitti:
"En, koska missään kohtaa en väittänyt ilmastonmuutosta huuhaaksi."
Sinä et ole mutta kyllä varmasti tiedät mikä puolue haluaa kovasti peruutella ilmastotoimista ja miltä politiikan laidalta löytyvät ne ilmastomuutoksen kieltäjät?
Tiedän, enkä ota siihen kantaa. Vain siihen että ne eniten ilmastosta huolissaan olevat haluavat edistää siirtolaisuuden kautta ilmastoa pilaavan kulutuksen lisääntymistä kaikkein eniten, mikä on outoa.
Se on tietoinen riski lähteä kumiveneellä meren yli! Netissä videoita kun tulijat nauraen seilaa kohti eurooppaa ja repivät henkilöpapereita samalla mereen. Abdulla 38v voi aloittaa uuden elämän Suomessa 17 vuotiaana 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yksi suurimmasta kritiikistähän osuu nimenomaan siihen hintalappuun mikä noiden mukana tulee"
Ymmärrän täysin kustannusten kritiikin. Valittettavasti se vain harvoin jää siihen vaan sitä liian usein höystetään sitten perusteluilla siitä miten tänne tullaan vain loisimaan ja tekemään rikoksia. Ja silloin mennään ohi siitä puhtasta kritiikistä ja mennään rasismin puolelle.
Fakta on, että t-paikanhakijoina tulleet ovat yliedustettuina työttömyystilastoissa ja tietyt kansallisuudet rikostilastoissa.
Fakta on myös, että aivan selvä valtaosa heistä ei syyllisty minkäänlaisiin rikoksiin, joten koko porukan leimaaminen on selvää rasismia. -sivusta
Ja jatkan, että työllistyminen on muustakin kuin omasta halusta kiinni, eli siitäkään ei voi koko vastuuta sysätä tulijalle. Ellei sitten ole valmis syyttämään kotimaistakin työtöntä työttömyydestään.
"Unkarin kansa on ihan itse äänestänyt oikeiston valtaan koska ovat konservatiivisia eivätkä näe ihanteena liberaalia demokratiaa. "
Kuten sanoin, pois liberaalista demokratioista on siirytty pois lähinnä ihan oman kansan halusta, ei siksi että muualta on tullut ihmisiä. Joten sillä pelottelu on hieman liioittelua.
Ja jos olet tutustunut Unkarin vaalijärjestelmään niin se on laadittu niin että selkeästi alle puolella äänistä voi saada enemmistön parlamenttiin ja sen jälkeen tehdä mitä tykkää. Joten se "kansan tahto" ei ehkä ollut niin selkeä miltä ensin vaikuttaa. Varsinkin kun valtaan päästyään se Fidez on kaikin tavoin vielä pyrkinyt varmistamaan että heitä ei enää voi äänestää pois vallasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmistö Eurooppaan pyrkivistä ei ole hengenvaarassa, vaan kyse on elintasosiirtolaisista.
Etkö halua elättää n e e k e r i ä?
Oletpas sinä ajattelematon, varmaankin umpiossa kasvanut!
"Netissä videoita kun tulijat nauraen seilaa kohti eurooppaa ja repivät henkilöpapereita samalla mereen. "
Jonka he tekevät koska heille on uskoteltu että niin kannattaa tehdä. Todellisuudessa henkilöpapereiden puute vaikeuttaa turvan saamista, ei helpota sitä.

Pötyä. Kun ei ole papereita voi kertoa olevansa kuka tahansa. Ja Suomi sitten tutkii pitääkö sadut paikkansa. Lähtökohtaisesti oletetaan satujen olevan totta. Ja kaiken aikaa ateriapalvelu vookissa pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yksi suurimmasta kritiikistähän osuu nimenomaan siihen hintalappuun mikä noiden mukana tulee"
Ymmärrän täysin kustannusten kritiikin. Valittettavasti se vain harvoin jää siihen vaan sitä liian usein höystetään sitten perusteluilla siitä miten tänne tullaan vain loisimaan ja tekemään rikoksia. Ja silloin mennään ohi siitä puhtasta kritiikistä ja mennään rasismin puolelle.
Fakta on, että t-paikanhakijoina tulleet ovat yliedustettuina työttömyystilastoissa ja tietyt kansallisuudet rikostilastoissa.
Fakta on myös, että aivan selvä valtaosa heistä ei syyllisty minkäänlaisiin rikoksiin, joten koko porukan leimaaminen on selvää rasismia. -sivusta
Ja jatkan, että työllistyminen on muustakin kuin omasta halu
Ja heitähän syytetään. Seuraava tekosyy sosialismille?
Ja näitä puhutaan ihmisten vierellä ja tuijotetaan ja naureskellaan suoraan päin, kun luullaan ettei ymmärtä kieltä....saisivat pysyä omissa maissaan
Vierailija kirjoitti:
"Netissä videoita kun tulijat nauraen seilaa kohti eurooppaa ja repivät henkilöpapereita samalla mereen. "
Jonka he tekevät koska heille on uskoteltu että niin kannattaa tehdä. Todellisuudessa henkilöpapereiden puute vaikeuttaa turvan saamista, ei helpota sitä.
Heille on kerrottu että niin kannattaa tehdä koska niin kannattaa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se mene niin, että kun vaan linnoittaudutaan ja odotellaan että liikaväki planeetalta kuolee pois, niin voidaan alkaa taas elää täysillä ja ilman ongelmia. Ihmiskunta joka tuollaisen massam urhan kollektiivisesti suorittaa on niin moraalisesti kontaminoitunut, että sillä on muitakin seurauksia. Ei siitä ole paluuta mihinkään hyvään. Inhimillisyys kuolee samalla.
Tuo on ihan totta. Kaikissa asioissa tulisikin pyrkiä laadun, ei määrän kasvattamiseen. Rohkenen sanoa, että Suomessa 2020-luvun ainoat lapset kasvatetaan paremmin ja koulutetaan korkeammin kuin 1920-luvun Suomessa 15-lapsisissa perheissä. Nimenomaan niin, että kasvatusmetodina on humanismi ja ihmisyys eikä uskonto ja pakottava kuri. Voin olla väärässä, mutta epäilen, että sama määrän ja laadun suhteen ongelma on vallalla tällä hetkellä myös väestöräjähdyksen maissa (ehkä myös suomalaisissakin ääriuskonnollisissa ryhmissä).
En siis ole eri mieltä kanssasi, mutta kehotan katsomaan asiaa myös esittämästäni näkökulmasta. Rajallisista resursseista taistelu - olipa se todellista tai kuviteltua, kuten 1930-luvun saksalaisessa propagandassa - ei tee kenestäkään, ei kenestäkään ylevää. Eläimellisyys voittaa, ja kuten sanoit, inhimillisyys kuolee samalla.
Juuri siitä syystä yksittäisen ihmisen, yhteiskuntien/valtioiden sekä koko ihmiskunnan tulisi panostaa laadun, osaamisen, ymmärryksen, viisauden kasvattamiseen. Ei ihmisten määrän eikä varsinkaan tavaran määrän kasvattamiseen.
En tiedä, mitä ideologiaa edustan, mutta noin ajattelen. Ainakin tällä hetkellä.
Pakolaisuudesta tulee ongelma vain sosialistisissa yhteiskunnissa, jos ei ole sosialismia ei ole myöskään ongelmia.