Nuoruuden holtiton riskikäyttäytyminen kaduttaa nyt aikuisena

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, voisipa mennä ajassa taaksepäin. Pilasin elämäni 15-vuotiaana.

Tämä! Olen aina omassa mielessäni saastainen nuoruuden kännisekoiluiden vuoksi...

Säälittäää tämä ketju ja rikotut ihmisparat.

Kyllä kaduttaa. Menin täysin sekaisin silloisesta erosta poikaystävästä. Olisin voinut ottaa vähän rauhallisemmin eikä ruveta seikkailemaan miesten kanssa. Onneksi mitään pysyviä vaurioita ei tullut fyysisesti ja henkisesti, mutta aivan hyvin olisi voinut tulla. Ei naurata yhtään, vieläkään. 

Itse en teininä aiheuttanut yksinhuoltajaäidilleni mitään sydämentykytyksiä ja olin koulussa se stipendiaattipoika tyttöjen joukossa. Lukiota myöten, laudaturin papereilla ulos.

Intin jälkeen erosin ensimmäisestä tyttöystävästäni (3 vuotta) ja sisäinen hedonisti nosti päätään.

Muutettuani kotoa olin rajaton, raamiton ja vallaton. Paitsi huumeet, niitä ei vieläkään.

Parikymmentä vuotta jaksoi dokaamista, irtosuhteita ja työpaikkakokeiluja (myös ulkomailla). Myöhäisteini.

Nyt viisikymppisenä uhraan enemmän aikaa elämäni suunnittelulle.

 

En kadu ratkaisujani, koska olisi henkisesti tarpeetonta ja syövyttävää pohtia ratkaisujaan jälkeenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaduttaa. Menin täysin sekaisin silloisesta erosta poikaystävästä. Olisin voinut ottaa vähän rauhallisemmin eikä ruveta seikkailemaan miesten kanssa. Onneksi mitään pysyviä vaurioita ei tullut fyysisesti ja henkisesti, mutta aivan hyvin olisi voinut tulla. Ei naurata yhtään, vieläkään. 

Minkä ikäinen olit?

Minä tein tuon kaiken viisikymppisenä. Pilasin urani, rikoin avioliittoni ja sain kyseenalaisen naisen maineen. Eri asia jos nuorena hölmöilee.

Onneksi nykynuoret ei tee tuollaisia asioita

Miten tästä voi ikinä parantua? Hävettää niin.

Vierailija kirjoitti:

Olitteko j ä n nätyttöjä ja oliko paljon seksiä niiden jännien ja menevien poikien kanssa? 😳

Oli ja ei piitata kilttimiehistä vieläkään. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi silloin ei ollut vielä älypuhelimia

 

 

Mä olen miettinyt samaa. Toisaalta ne olisi kyllä voineet ehkä hillitä omaa holtittomuutta, mutta eipä siihen tarvita kuin se yksi kerta joka päätyy videolle.

Mua hävetti ja kadutti jälkeenpäin ihan tarpeeksi muutenkin eikä se ainakaan parantanut asiaa, että se yhdenyönhoito vielä elvisteli asialla kavereilleen. Ihan hirveä ajatuskin että tuolloin olisi vielä kiertänyt jokin video tai edes vaan kuva.

Ehkä nykynuoret sitten on vahvempia. Mä olisin varmaan mennyt junan alle :( Se nimittäin kävi muutaman kerran mielessä ihan vaan tuon kännisekoilunkin takia etten kestä sitä häpeää kun muut nauraa ja ilkkuu.

 

Erikoista. Itse olen 1970-luvulla syntynyt, eikä me oltu ainakaan pk-seudulla ollenk

Niin sitä itsekin naureskeli ja jopa lesotti tekemisillään, mutta sisin itki. Eikä sitä häpeäänsä tietenkään halunnut näyttää kenellekään vaan tuolle naureskelijaporukallekin vaan totesi koviksena, että kuka teistä on seuraava. 

Sitä esitti ulospäin hirveän kovaa ja vapaamielistä ym mutta todellisuudessa oli aivan rikki eikä itsevarmuudesta ollut tietoakaan. Sitä vaan jäi jotenkin tuon roolinsa vangiksi. Todellisuudessa sinkkuelämä ei enää ollut kiinnostanut aikoihin (eikä ollut kiinnostanut tuossa muodossa koskaan) vaan sitä olisi halunnut jo vakiintua ja olla se aito, tylsä ja kiltti itsensä.

Nykyään sekoilua ja paljaan pinnan näyttöä sanotaan voimaantumiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Onneksi nykynuoret ei tee tuollaisia asioita

Mä olen kauhulla katsonut näitä pieniä, nuoria tyttöjä jotka kauppakeskuksessa hengaa itseään huomattavasti vanhempien poikien/nuorien miehien kanssa. Siinä kikatteleva teini saattaa kiertää sylistä toiseen kopeloitavana ihan kaikkien nähden ja kun tytöt lähtee vessaan/röökille/jonnekin niin nämä pojat/nuoret miehet naureskelee ja kutsuu tyttöjä "whoreiksi" ja "spermanaamoiksi".

Ja vartijat/järkkärit ei voi mitään muuta kuin tulla korkeintaan seisoskelemaan siihen johonkin näköyhteydelle joka sitten siirtää ongelman toisaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaduttaa. Menin täysin sekaisin silloisesta erosta poikaystävästä. Olisin voinut ottaa vähän rauhallisemmin eikä ruveta seikkailemaan miesten kanssa. Onneksi mitään pysyviä vaurioita ei tullut fyysisesti ja henkisesti, mutta aivan hyvin olisi voinut tulla. Ei naurata yhtään, vieläkään. 

 

Minkä ikäinen olit?

En ollut edes mikään teini-ikäinen vaan siinä 18 vuotiaan nurkilla, siis aikuinen jo. Huonoja miessuhteita oli, osin vaarallisiakin. Onneksi löysin sitten hyvän miehen. Sain niin tarpeekseni nuoruuden hirveyksistä että nautin hiljaiselosta. 

Ei kaduta, olin nuorenakin fiksu :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi minkälaista apua tai kohtaamista olisit tarvinnut tuolloin, ettet olisi ollut holtiton? Lapseni on kasvamassa kieroon suuntaan enkä ymmärrä mitä tehdä. 

 

 

Riittävä seksuaalikasvatus ja avoin puhe 

Ja se, että lapsi tuntee olevansa hyväksytty ja rakastettu just sellaisena kuin on ja nimenomaan tuo pitää näyttää arjessa ja kaikissa teoissa eikä vain tyhjin sanoin. Silloin sitä hyväksyntää ja rakkautta ei janoitse eikä sitä tarvitse yrittää epätoivoisesti "ostaa" muilta ihmisiltä. 

Toki tuosta pitäisi huolehtia ihan lapsen syntymästä asti eikä vasta sitten kun oireilu alkaa. Silloin se puhe varsinkin valuu vain kuin vesi hanhen selästä.

Tyhmyydet sijoittui ikävuosiin 13-15. Miksi piti olla niin tyhmä 😭

Mua harmittaa miehenä se ettei ollu irtosuhteita. Se tosin ei ollu minusta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmyydet sijoittui ikävuosiin 13-15. Miksi piti olla niin tyhmä 😭

Olit lapsi. Ei lapset osaa käyttäytyä järkevästi, jos heitä ei ole siihen kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Niin sitä itsekin naureskeli ja jopa lesotti tekemisillään, mutta sisin itki. Eikä sitä häpeäänsä tietenkään halunnut näyttää kenellekään vaan tuolle naureskelijaporukallekin vaan totesi koviksena, että kuka teistä on seuraava. 

Sitä esitti ulospäin hirveän kovaa ja vapaamielistä ym mutta todellisuudessa oli aivan rikki eikä itsevarmuudesta ollut tietoakaan. Sitä vaan jäi jotenkin tuon roolinsa vangiksi. Todellisuudessa sinkkuelämä ei enää ollut kiinnostanut aikoihin (eikä ollut kiinnostanut tuossa muodossa koskaan) vaan sitä olisi halunnut jo vakiintua ja olla se aito, tylsä ja kiltti itsensä.

 

Mielenkiintoista. Itselläni ei ole koskaan tullut mitään tällaisia sisimmän itkuja, häpeitä tai muita. 50 jo ikää, eikä tähän mennessä ole ilmennyt mitään sellaista, vain tosiaan hyviä muistoja. Ilmeisesti ero on se, että mulla ei ollut sisälläni jotain sellaisia moraalikäsityksiä, joiden mukaan sellainen on jotenkin väärin ja huonoa, kun taas sinulla on ollut, ja omaa moraalia vastaan tekeminen on sitten aiheuttanut sisäistä ristiriitaa joka itseltäni puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, voisipa mennä ajassa taaksepäin. Pilasin elämäni 15-vuotiaana.

 

Tämä! Olen aina omassa mielessäni saastainen nuoruuden kännisekoiluiden vuoksi...

Nimenomaan omassa mielessäsi. Muuten ne asiat on jo ollutta ja mennyttä ja joka aamu on uusi aamu syntyä uudesti puhtaalta pöydältä.