Nuoruuden holtiton riskikäyttäytyminen kaduttaa nyt aikuisena

Onhan yllättävää lukea näitä, koska itselläni oli tosi villi nuoruus, mutta siitä on pelkkiä hyviä muistoja. 13-vuotiaasta asti kännejä joka viikonloppu, itsetunnon pönkitystä pillurallimiesten autoihin menemisellä ja seksin harrastamisella heidän kanssa, pikkurikoksiakin (näpistelyt, pienet ilkivallanteot kuten töhrimiset), opiskelijana oli myös kovaa biletystä ja eri mies joka bileilta koska halusin kokea kaiken ja nauttia elämästä. Mitään vakiintumisia en halunnut, ajattelin että joskus sitten mutta nyt eletään ja nautitaan. Festareita, interrail, lomaromansseja... Ai että oli ihanaa aikaa ja hyviä muistoja paljon. 

Sitten kun menin työelämään, ei enää jaksanut bilettää, kun ei olllut. mahdollisuutta kuten opiskelijana skipata luentoja jos oli darra. Sitten vähitellen muutenkin tuli keskityttyä uraan eikä sen ohella kiinnostanut enää kauheasti yöelämä, eikä miehetkään. Rauhoituin sitten aika kotihiireksi, jollainen olen ollut jostain ehkä 25-27-vuotiaasta asti. Mutta hyviä muistoja vaan niistä villeistä vuosista.

En edes ymmärrä mistä tuollainen jonkinlainen häpeä tai katumus tulee? Jostain uskonnollisperäisistä käsityksistäkö, jotka sanoo että seksuaalisesti aktiivinen ja vapautunut nainen on jotenkin huonon nainen? Itselläni ei koskaan ole tällaisia käsityksiä ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomata, että muitakin kaduttaa tuollaiset asiat, mitä itse miettinyt vuosikymmeniä. Ajatellen jopa olenko ihan normaali kun vieläkin mietin niin kaukaisia menneitä. Mutta ehkä herkemmille ihmiselle nämä jäävät vaivaamaan.

Tämä ketju on parasta vertaistukea pitkään aikaan. Ei näistä tuntemuksista voi naamatusten puhua kenellekään, koska ensinnäkään ei näistä tekemisistään/kokemisistaan halua eikä edes kehtaa puhua kenellekään joka niistä ei tiedä ja sitten ne jotka tietää, on just sellaisia ihmisiä joihin ei halua ikinä enää törmätä missään.

Toisekseen tuntuu, että näistä pitäisi olla jotenkin ylpeä ja sitten se saa aikaan vielä lisää häpeää ettei osaa edes suhtautua oikein ja niin kuin pitäisi vaan kokee enemminkin menneensä rikkomaan itsensä peruuttamattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Onhan yllättävää lukea näitä, koska itselläni oli tosi villi nuoruus, mutta siitä on pelkkiä hyviä muistoja. 13-vuotiaasta asti kännejä joka viikonloppu, itsetunnon pönkitystä pillurallimiesten autoihin menemisellä ja seksin harrastamisella heidän kanssa, pikkurikoksiakin (näpistelyt, pienet ilkivallanteot kuten töhrimiset), opiskelijana oli myös kovaa biletystä ja eri mies joka bileilta koska halusin kokea kaiken ja nauttia elämästä. Mitään vakiintumisia en halunnut, ajattelin että joskus sitten mutta nyt eletään ja nautitaan. Festareita, interrail, lomaromansseja... Ai että oli ihanaa aikaa ja hyviä muistoja paljon. 

Sitten kun menin työelämään, ei enää jaksanut bilettää, kun ei olllut. mahdollisuutta kuten opiskelijana skipata luentoja jos oli darra. Sitten vähitellen muutenkin tuli keskityttyä uraan eikä sen ohella kiinnostanut enää kauheasti yöelämä, eikä miehetkään. Rauhoituin sitten aika kotihiireksi, jollainen o

Miltä tuntuu nähdä kadunkulmilla noita tyyppejä?

Mua taas kaduttaa se että himmailin - kuin eläisin vasta kenraaliharjoitusta. Haaskuun meni hyvät huumeet ja juomat🙄

Vierailija kirjoitti:

Onneksi silloin ei ollut vielä älypuhelimia

Mä olen miettinyt samaa. Toisaalta ne olisi kyllä voineet ehkä hillitä omaa holtittomuutta, mutta eipä siihen tarvita kuin se yksi kerta joka päätyy videolle.

Mua hävetti ja kadutti jälkeenpäin ihan tarpeeksi muutenkin eikä se ainakaan parantanut asiaa, että se yhdenyönhoito vielä elvisteli asialla kavereilleen. Ihan hirveä ajatuskin että tuolloin olisi vielä kiertänyt jokin video tai edes vaan kuva.

Ehkä nykynuoret sitten on vahvempia. Mä olisin varmaan mennyt junan alle :( Se nimittäin kävi muutaman kerran mielessä ihan vaan tuon kännisekoilunkin takia etten kestä sitä häpeää kun muut nauraa ja ilkkuu.

Päätin erään suhteeni kun kumppani tunnusti eläneensä tämmöistä elämää. Vieläkin puistattaa koko ajatus että miten sitä saattoi olla niin sinisilmäinen.

"Miltä tuntuu nähdä kadunkulmilla noita tyyppejä?"

Harvoinpa niitä näkee, kun ihan eri kaupungissakin asun, ja ulkomaillakin tullut asuttua sen jälkeen. Kaikkia tuskin edes tunnistaisin. Mutta joitain on, joiden kanssa olen kaveri edelleen, soitellaan ja chattaillaan. Eikä minusta kyllä mitenkään tuntuisi huonolta tavata ketään niistä, eikä ole tuntunut jos olen tavannut. Hyvät vanhat muistot vaan tulee mieleen, ja ajatus, että muistaakohan sekin esim. sen kuuman seksin jota oli tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi silloin ei ollut vielä älypuhelimia

 

 

Mä olen miettinyt samaa. Toisaalta ne olisi kyllä voineet ehkä hillitä omaa holtittomuutta, mutta eipä siihen tarvita kuin se yksi kerta joka päätyy videolle.

Mua hävetti ja kadutti jälkeenpäin ihan tarpeeksi muutenkin eikä se ainakaan parantanut asiaa, että se yhdenyönhoito vielä elvisteli asialla kavereilleen. Ihan hirveä ajatuskin että tuolloin olisi vielä kiertänyt jokin video tai edes vaan kuva.

Ehkä nykynuoret sitten on vahvempia. Mä olisin varmaan mennyt junan alle :( Se nimittäin kävi muutaman kerran mielessä ihan vaan tuon kännisekoilunkin takia etten kestä sitä häpeää kun muut nauraa ja ilkkuu.

Erikoista. Itse olen 1970-luvulla syntynyt, eikä me oltu ainakaan pk-seudulla ollenkaan noin vanhoillisia. Nainenkin saattoi brassailla yhden yön hoidoillaan, eikä sellaisiin liittynyt minkäänlaista häpeää. Kännisekoilut vaan naureskeltiin yhdessä jälkeenpäin, samoin hassut kännissä omituisiin peteihin päätymiset (kuten mä kerran, kun menin 19-vuotiaana säälistä sänkyyn jonkun 70-vuotiaan hampaattoman albaanipapan kanssa). Ei niistä mitään häpeää tullut. Järvi ei kulu soutamalla, sanottiin. Seksikokemukset oli jännä seikkailu, joissa ei ollut mitään häpeällistä. Moraalin raja oli se, että jos olet suhteessa, sitten pitää olla uskollinen, mutta jos olet sinkku, antaa mennä vaan, kunhan raskauksien ja tautien ehkäisystä huolehditaan!

Minua kiinnostaisi minkälaista apua tai kohtaamista olisit tarvinnut tuolloin, ettet olisi ollut holtiton? Lapseni on kasvamassa kieroon suuntaan enkä ymmärrä mitä tehdä. 

Eli seksiäkö tässä nyt pidetään holtittomana riskikäyttäytymisenä naisella? 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Jos ne riskit eivät realisoituneet, mitä niitä nyt enää jälkikäteen katumaan?

Itse en ole harrastanut minkäänlaista riskikäyttäytymistä, en vaan tajua, mitä järkeä on käyttää energiaa sellaisten asioiden katumiseen, joita ei voi enää muuttaa. (Eri asia tietysti, jos on jotakuta muuta konkreettisesti vahingoittanut. Mutta ne pahimmat tapauksethan eivät edes osaa tuntea mitään syyllisyyttä.)

Kyllä siinä itseään ja sisimpäänsä vahingoitti ihan konkreettisesti. Eikä sitä mennyttä kadu ja murehdi mitenkään siksi, että on kiva velloa kurjuudessa tai että ne saisi katumalla pois pyyhityksi kunhan vaan tarpeeksi aktiivisesti katuu (ja hokee avemariaa), vaan se vaikuttaa ihan kaikkeen (halusi tai ei), koska jotain sisällä meni rikki ilmeisen pysyvästi.

Nuorena oli vielä ihan keskenkasvuinen ja tuo holtittomuus sitten tavallaan ehkä sekä pysäytti sen normaalin kasvun että sai kasvamaan ihan kieroon. Mä olen miettinyt että voiko tuollainen vaikuttaa tietyllä tapaa samoin kuin se, että on ihan oikeasti joutunut s*ksuaalisen h*väksikäytön uhriksi? Sitähän se kuitenkin ainakin osin oli vaikka siihen antoikin tyhmyyttään/nuoruuttaan/humalaansa toiselle luvan ja saattoi jopa itsekin itseään jollekin tyrkyttää. Sitä kun ei kuitenkaan harrastanut omasta halustaan siihen seksiin/nautintoon vaan sillä yritti ostaa hyväksyntää, suosiota ja kenties jopa rakkauttakin.

Toisaalta tuo oma vapaaehtoisuus on kaikista pahinta. Se oikeasti s*ksuaalisen h*väksikäytön uhriksi joutunut kun on ihan oikeastikin uhri eikä joutunut tilanteeseen vapaasta tahdostaan vaikka lopputulos ja sen vaikutukset psyykkeelle samoja onkin. Ei kai noita suojarajojakaan ihan vaan huvikseen ole lakiin kirjattu vaan tarkoituksena on suojella kasvavaa nuorta.

Tämmöistä harrastaneiden takia niin moni mies on syrjäytynyt, yksin, katkera ja ulkona yhteiskunnasta sekä työelämästä. Yksiössä asutaan eikä mitään viitsitä tehdä.

Jotkin asiat kaduttaa, mutta sinänsä en kadu koska asioista oppi. Nyt olen todella tarkka keiden ihmisten kanssa hengaan ja enään ei tule biletettyä yhtään ja voin keskittyä täysillä opiskeluun ja harrastuksiin. Minulla tuli käytettyä alkoholia ja kovia huumeita. En ikinä addiktoitunut huumeisiin, vaikka tuli kokeiltua ihan kaikkea. Olen todella onnekas että en addiktoitunut. Nykyään käytän alkoholia esim joskus ruoan kanssa ja siinä se. Huumeisiin en enään koske. 

N23

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi minkälaista apua tai kohtaamista olisit tarvinnut tuolloin, ettet olisi ollut holtiton? Lapseni on kasvamassa kieroon suuntaan enkä ymmärrä mitä tehdä. 

Riittävä seksuaalikasvatus ja avoin puhe 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Jos ne riskit eivät realisoituneet, mitä niitä nyt enää jälkikäteen katumaan?

Itse en ole harrastanut minkäänlaista riskikäyttäytymistä, en vaan tajua, mitä järkeä on käyttää energiaa sellaisten asioiden katumiseen, joita ei voi enää muuttaa. (Eri asia tietysti, jos on jotakuta muuta konkreettisesti vahingoittanut. Mutta ne pahimmat tapauksethan eivät edes osaa tuntea mitään syyllisyyttä.)

 

 

 

Kyllä siinä itseään ja sisimpäänsä vahingoitti ihan konkreettisesti. Eikä sitä mennyttä kadu ja murehdi mitenkään siksi, että on kiva velloa kurjuudessa tai että ne saisi katumalla pois pyyhityksi kunhan vaan tarpeeksi aktiivisesti katuu (ja hokee avemariaa), vaan se vaikuttaa ihan kaikkeen (halusi tai ei), koska jotain sisällä meni rikki ilmeisen pysyvästi.

Nuorena oli vielä ihan keskenkasvuinen

Tunnistan samaa kuin tuossa viestissä. Jotain meni rikki pysyvästi sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Päätin erään suhteeni kun kumppani tunnusti eläneensä tämmöistä elämää. Vieläkin puistattaa koko ajatus että miten sitä saattoi olla niin sinisilmäinen.

Kaikilla meillä on menneisyys.

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös samoja keloja, vaikka en mitään äärimmäisen tyhmää edes sillloin tehnyt. Muutin kuitenkin jo nuorena omilleni ja rajoja ei oikein ollut senkään vuoksi. Omassa perheessä saatu malli alkoholin käyttöön jne. Jälkikäteen ajateltuna olin niihin aikaan masentunut enkä myöskään oikein osannut käsitellä tai tunnistaa tunteitani, mietin sitä etten koskaan kelpaa kellekään jne. Sen vuoksi sitten etenkin yliipistoaikoina tuli juotua jatkuvasti ja ihan liikaa, ja kaikki humalassa tehdyt noloudet aiheuttavat yhä häpeää. 

Ainoa lohtuni on se, että silloin ei oikein ollut älypuhelimia jne joten dokumentaatiota näistä ajoista ei onneksi ole niin paljoa kuin esim nykynuorilla 😊

Lisäksi koitan lohduttaa itseäni sillä, että kukaan tuskin muistaa olemassaoloani, enkä toisaalta tehnyt koskaan mitään mikä olisi käsittääkseni mitään kovin vakavaa aiheuttanut muille ihmisille, eli olen ollut lähinnä itseäni satuttam

Jotain kuvia taitaa olla jotka kertovat enemmän kuin 1000 sanaa. Itse mietin mitä olisi pitänyt tehdä toisin. En keksi oikeastaan yhtään mitään. Yksikin yhdenillan juttu on ollut liikaa. Vammasaborttitilanteessa en tiennyt mitä tehdä ja  nyt ajattelen että ei ihmisen kuulu sellaisia päätöksiä tehdä - ELÄMÄ PILALLE???!!! Toisaalta noista yhden illan jutuista =kovin lyhyt suhde ei ehkä ihan vain yksi... oppii että ne ovat aivan turhia... allekirjoitan että ihminen likaa itsensä - sekä kehon että mielen... Mutta moni huono juttu kääntyy hyväksi kun aika kuluu mutta en tiedä soveltuuko siihen että aika parantaa mikä mielestäni tarkoittaisi että unohtaa. MUTTA EI, EI UNOHDA VAAN MUISTAA KUIN EILEN TAPAHTUNEEN!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

Voin vahvistaa omalta osaltani tätä käsitystä. Oma nuoruuteni ja varsinkin se tärkein teini-ikä meni liiallisen pelon vallassa. Ei uskaltanut ottaa riskejä, mennä paikkoihin, tavata ihmisiä ja lähestyä tyttöjä. Se kaduttaa tosi paljon vieläkin.

Sama. Tätä sitten kompensoitiin riskikäyttäytymisellä myöhemmin, joka olisi saanut jäädä väliin.

En riskikäyttäytynyt holtittomasti nuorena, joten ei kaduta. Kokemukseni mukaan riskikäyttäytyjät ovat vähemmän älykkäitä, ja se tietysti pysyy myös iän karttuessa. 

Miten 25 vuotta sitten tapahtunut voi tuntua kuin eiliseltä? Edelleen luikin häntä koipien välissä jos näen ihmisiä jotka tietävät noista ajoista