Nuoruuden holtiton riskikäyttäytyminen kaduttaa nyt aikuisena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

Jooo! Nämä ihmiset alkaa sitten joskus 40-50v oireilla sitä elämättä jäänyttä nuoruutta. Menevät gang bängiin Himokselle, seikkailevat dildo-metsässä, tai jossain mummotunnelissa. Jossain vaiheessa ne höyryt on pakko päästellä pihalle, joko nuorena tai vanhana. Onneksi itse sen teki jo silloin nuorempana.

Miksi sinusta on parempi käydä Himoiksella seksibileissä tai mummotunnelissa nuorempana kuin kypsässä aikuisiässä?

Vastaanpa toisen puolesta. Yhteiskunta ymmärtää paremmin nuorten sekoilua kuin vanhempien. Ajatellaan että nuoruuteen kuuluu kokeilut ja testaamiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

Jooo! Nämä ihmiset alkaa sitten joskus 40-50v oireilla sitä elämättä jäänyttä nuoruutta. Menevät gang bängiin Himokselle, seikkailevat dildo-metsässä, tai jossain mummotunnelissa. Jossain vaiheessa ne höyryt on pakko päästellä pihalle, joko nuorena tai vanhana. Onneksi itse sen teki jo silloin nuorempana.

 

Aha. Olen nyt 47v, eikä mulla ole vieläkään mitään sellaista oloa, että olis "pakko päästää höyryjä". Olin tylsä, siveydensipuli ja rauhallinen jo nuorena ja olen sitä edelleenkin. Ja NYT siitä vasta osaan nauttia enemmän kuin koskaan!

Vaikeinta se oli silloin nuorena, kun ei mun kaltaisista tytöistä kukaan koskaan kiinnostunut, eikä oikein saanut paljon kavereitakaan ja silloin jotenkin vielä ajattelin, että ei elämä ole mitään elämää ilman muiden ihmisten kiinnostusta. 

Kuinka väärässä olinkaan 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten olette tehneet? Moni nuori tekee tyhmyyksiä...

Harrastin seksiä suurinpiirtein kaikkien kanssa, ketkä tajusi vain ehdottaa.

Ja samaan aikaan monet tuntevat elämänsä menneen pilalle kun eivät uskaltaneet hyppiä kukasta kukkaan tai eivät saaneet irtosuhteita.

Ehkä katumusta elämättä jääneestä elämästä.

Sitähän se on. Katkeroituvat tai ahdistuvat.

Itseäni kaduttaa moni sama asia mitä muutkin täällä ja on pakko miettiä näitä nuoria naisia, jotka mediassa innokkaasti kertovat seksin myynnistään tai OF-pyllistelytileistään että miltä se tuntuu 20 vuoden päästä. Ehkä ne sitten ovat vahvempia eikä aiheuta negatiivisia fiiliksiä🤔

Nuoruus on sellaista aikaa. Siitä opitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

lähestyä tyttöjä. Se kaduttaa

Itse uskalsin lähestyä ihastustani. Siitä tulikin sitten yksi elämäni rajuimpia nöyryytyksiä, joka jätti pitkät jäljet ja vaikuttaa osaltaan vieläkin negatiivisesti naiskuvaani, vaikka muitakin juttuja on sen jälkeen sattunut. Tuon muistan kuitenkin parhaiten, koska se oli ensimmäinen.

Nolasiko hän sinut? Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

lähestyä tyttöjä. Se kaduttaa

Itse uskalsin lähestyä ihastustani. Siitä tulikin sitten yksi elämäni rajuimpia nöyryytyksiä, joka jätti pitkät jäljet ja vaikuttaa osaltaan vieläkin negatiivisesti naiskuvaani, vaikka muitakin juttuja on sen jälkeen sattunut. Tuon muistan kuitenkin parhaiten, koska se oli ensimmäinen.

Hyvä huomata, että muitakin kaduttaa tuollaiset asiat, mitä itse miettinyt vuosikymmeniä. Ajatellen jopa olenko ihan normaali kun vieläkin mietin niin kaukaisia menneitä. Mutta ehkä herkemmille ihmiselle nämä jäävät vaivaamaan.

Ei hirveästi muut asiat kaduta, mutta alkoholin käyttö sai tekemään joitain vaarallisia asioita jotka olisi saaanut jättää tekemättä. Onneksi ikinä ei sattunut mitään pahempaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut lähteä henki tai käydä jotain muuta. 

90-luvulla oli valitettavan normaalia viettää viikonloppu niin että vedettiin kahtena päivänä viinaa kunnes oksennettiin. Siinä välissä sitten hölmöiltiin minä ehdittiin. 

Onneksi nykynuoriso on fiksumpaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

Jooo! Nämä ihmiset alkaa sitten joskus 40-50v oireilla sitä elämättä jäänyttä nuoruutta. Menevät gang bängiin Himokselle, seikkailevat dildo-metsässä, tai jossain mummotunnelissa. Jossain vaiheessa ne höyryt on pakko päästellä pihalle, joko nuorena tai vanhana. Onneksi itse sen teki jo silloin nuorempana.

 

Aha. Olen nyt 47v, eikä mulla ole vieläkään mitään sellaista oloa, että olis "pakko päästää höyryjä". Olin tylsä, siveydensipuli ja rauhallinen jo nuorena ja olen sitä edelleenkin. Ja NYT siitä vasta osaan nauttia enemmän kuin koskaan!

Vaikeinta se oli silloin nuorena, kun ei mun kaltaisista tytöistä kukaan koskaan kiinnostunut, eikä oikein saanut paljon kavereitakaan ja s

 Jos sinulla ei ole sellaista oloa ei se tarkoita etteikö monella muulla olisi

Onneksi silloin ei ollut vielä älypuhelimia

Nämä nuoruuden villisti eläneet ovat aiheuttaneet uskomattoman määrän kärsimystä hiljaisille, ujoille, kokemattomille ja yksinäisille miehille. Joka ilta näiden hurjastelijoiden rajut seikkailut muistuttavat siitä että oma elämä jäi elämättä mennen täysin pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Nämä nuoruuden villisti eläneet ovat aiheuttaneet uskomattoman määrän kärsimystä hiljaisille, ujoille, kokemattomille ja yksinäisille miehille. Joka ilta näiden hurjastelijoiden rajut seikkailut muistuttavat siitä että oma elämä jäi elämättä mennen täysin pilalle.

Kärsimys on omassa päässä

Vierailija kirjoitti:

Nämä nuoruuden villisti eläneet ovat aiheuttaneet uskomattoman määrän kärsimystä hiljaisille, ujoille, kokemattomille ja yksinäisille miehille. Joka ilta näiden hurjastelijoiden rajut seikkailut muistuttavat siitä että oma elämä jäi elämättä mennen täysin pilalle.

Valivali. Uliuli

Veltto Virtasen sanoin: vanhana on aikaa muistella kun ei tehnyt yhtään mitään, mutta kellarissahan ne perunatkin alkaa itää

Olen katunut vuosikymmeniä sitä miten rajaton olin ja annoin kehoni muiden käyttöön. Itsetunto meni tuosta rikki lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten olette tehneet? Moni nuori tekee tyhmyyksiä...

Harrastin seksiä suurinpiirtein kaikkien kanssa, ketkä tajusi vain ehdottaa.

Ja samaan aikaan monet tuntevat elämänsä menneen pilalle kun eivät uskaltaneet hyppiä kukasta kukkaan tai eivät saaneet irtosuhteita.

Ehkä katumusta elämättä jääneestä elämästä.

Sitähän se on. Katkeroituvat tai ahdistuvat.

Ennemminkin sitä ahdistuu ja katkeroituu siitä eletystä elämästä joka ei ole ollut omannäköistä. Oli sitten epäsuosittu vastakkaisen sukupuolen silmissä epävarmuuden ja itsetunnon puutteen jne takia tai liiankin "suosittu" samoista syistä, koska ei osannut pitää kiinni omista rajoistaan vaan kuvitteli olevansa suosittu kun seksi kelpaa.

Samasta juurisyystä nämä kumpuaa. Se terve itsevarmuus ja sosiaaliset taidot on parasta mitä vanhemmat voi lapselleen antaa ja opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Luulen että olisin oireillut myöhemmin jos en olisi päässyt kokemaan itse aikanaan.

Voin vahvistaa omalta osaltani tätä käsitystä. Oma nuoruuteni ja varsinkin se tärkein teini-ikä meni liiallisen pelon vallassa. Ei uskaltanut ottaa riskejä, mennä paikkoihin, tavata ihmisiä ja lähestyä tyttöjä. Se kaduttaa tosi paljon vieläkin.

Mitä hyötyä katua tuollaista, et voi tietää mitä olisi sattunut ja katuisitko nyt sen sijaan jotain mitä tuli tehtyä, tekemättömyyden sijaan.

Ainoa mitä voi tehdä on elää tässä ja nyt niinkuin parhaalta tuntuu.

Hei. Tunnistan kyllä, että objektiivisesti ajatellen olet oikeassa. Enkä missään nimessä ota ystävällisiä sanojasi pahalla, kiitos niistä!

Minusta kuitenkin tuntuu, ettei katuminen sinällään palvele mitään hyötyä, se vain on. Jos pystyisin, niin luopuisin kaikista katumuksistani ilomielin. 

Minä huomaan ainakin itsessäni voimakasta halua käsikirjoittaa elämääni ja se koskee sekä menneisyyttä että tulevaisuutta. Tähän mennessä elämä on vain vilkaissut käsikirjoitusta, todennut "mielenkiintoista", ja sitten ohjannut aivan toisenlaisen näytelmän.

Toivottavasti tässä pikkuhiljaa viisastuisi, ettei koko elämä mene menneitä märehtiessä.

En ymmärrä. Jos ne riskit eivät realisoituneet, mitä niitä nyt enää jälkikäteen katumaan?

Itse en ole harrastanut minkäänlaista riskikäyttäytymistä, en vaan tajua, mitä järkeä on käyttää energiaa sellaisten asioiden katumiseen, joita ei voi enää muuttaa. (Eri asia tietysti, jos on jotakuta muuta konkreettisesti vahingoittanut. Mutta ne pahimmat tapauksethan eivät edes osaa tuntea mitään syyllisyyttä.)

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa, vaikka hölmöilyistä on pian 30 vuotta. Join alaikäisenä paljon alkoholia ja oli todella paljon irtosuhteita. Olin tosi ruma ja hain kai jonkinnäköistä hyväksyntää sillä touhullani. Oikeasti mulle vain naurettiin.

 

Nyt olen kunnollinen perheenäiti, ja tunnen valtavaa ahdistusta kun muistelen tuota aikaa. Voi kunpa sen saisi vain pois, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Jos joku sun kaveri avautuisi ja kertoisi olleensa nuorena tällainen ja katuisi kovasti, niin mitä sanoisit hänelle? Niinpä. Sano sille nuorelle tytölle sisälläsi, että ei se ollut sinun vika kun olit eksyksissä ja saat kaiken hölmöilysi anteeksi, vaikkei sinulla ole oikeasti mitään anteeksipyydettävää.