Neuvokaa anoppi-ongelmassa

Haluaisitko siis välit takaisin anopin kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen pitäisi nyt ryhdistäytyä ja kasvaa aikuiseksi.

 

 

Lakata tapaamasta äitiään?  

Kertoa äidilleen selkeästi että tämä käyttäytyi törkeästi.

Täällä taas ymmärretään tahallaan aloitus väärin. Joillain anopeilla on vähän tuollainen tapa ja tietysti siihen saa puuttua tai jopa joskus pitääkin. Mutta se, miten sanansa asettaa kannattaa tehdä huolella. Anopit/ äidit (miksei myös appiukon ja isät) pyrkivät yleensä vain auttamaan vaikkei se apu ole joskus ollenkaan tervetullutta. Eli he tarkoittavat omassa mielessään monesti vain hyvää.

Se, että miehesi ulkoistaa itsensä tilanteesta kertoo joko siitä, että hän tosiaan on ihan lapanen tai sitten hän pelkää äitiään ja äidin reaktiota kohtuuttoman paljon eli äitinsä on ilmeisesti herkkä suuttumaan. Miehen pitäisi kuitenkin myös ottaa joku rooli tässä asiassa, onhan kyseessä hänen äitinsä. Ja sinä voisit vähän tunnustellen vaikka kysellä kuulumisia tms. Vaikka edelleenkin, sinä ja miehesi päätätte teillä etkä ole siitä tinkimässä. Näin itse tekisin vähän samassa tilanteessa olleena.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

En sanonut hänelle niin verhojen jälkeen. Vaan vasta paljon myöhemmin kun siihen oli ehtinyt kertyä useita vastaavia asioita mm. kiinteiden aloitus, syöttötuoli, 10 vuotta vanha kirpparilta tuntemattomalta ostettu turvaistuin, jonka hän kävi asentamassa meidän autoon ja monta muuta vastaavaa asiaa joita en nyt tähän ala listaamaan. Mielestäni siedin noita aika pitkään ennen kuin sanoin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

En sanonut hänelle niin verhojen jälkeen. Vaan vasta paljon myöhemmin kun siihen oli ehtinyt kertyä useita vastaavia asioita mm. kiinteiden aloitus, syöttötuoli, 10 vuotta vanha kirpparilta tuntemattomalta ostettu turvaistuin, jonka hän kävi asentamassa meidän autoon ja monta muuta vasta

Edelleen. Miehesi olisi pitänyt hoitaa tämä asia. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että miehesi ulkoistaa itsensä tilanteesta kertoo joko siitä, että hän tosiaan on ihan lapanen tai sitten hän pelkää äitiään ja äidin reaktiota kohtuuttoman paljon eli äitinsä on ilmeisesti herkkä suuttumaan. Miehen pitäisi kuitenkin myös ottaa joku rooli tässä asiassa, onhan kyseessä hänen äitinsä. Ja sinä voisit vähän tunnustellen vaikka kysellä kuulumisia tms. Vaikka edelleenkin, sinä ja miehesi päätätte teillä etkä ole siitä tinkimässä. Näin itse tekisin vähän samassa tilanteessa olleena.

Mieheni ei ole lapanen, mutta hänen äiti taitaa olla aika herkkä loukkaantumaan ja suuttumaan ja mieheni kyllä tietää tämän. Ei halua suututtaa äitiään ja siksi välttelee koko aihetta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että miehesi ulkoistaa itsensä tilanteesta kertoo joko siitä, että hän tosiaan on ihan lapanen tai sitten hän pelkää äitiään ja äidin reaktiota kohtuuttoman paljon eli äitinsä on ilmeisesti herkkä suuttumaan. Miehen pitäisi kuitenkin myös ottaa joku rooli tässä asiassa, onhan kyseessä hänen äitinsä. Ja sinä voisit vähän tunnustellen vaikka kysellä kuulumisia tms. Vaikka edelleenkin, sinä ja miehesi päätätte teillä etkä ole siitä tinkimässä. Näin itse tekisin vähän samassa tilanteessa olleena.

Mieheni ei ole lapanen, mutta hänen äiti taitaa olla aika herkkä loukkaantumaan ja suuttumaan ja mieheni kyllä tietää tämän. Ei halua suututtaa äitiään ja siksi välttelee koko aihetta. Ap

Miehesi on nimenomaan lapanen ja koulittu vaalimaan äitinsä tunteita.

Nyt hänen vaan pitäisi aikuistua ja lopettaa tuo nynnyily.

Meillä myös tilanne muuttu tohon suuntaan, kun lapsenlapset synty ja osittain myös samasta syystä. Anoppi ei oikein hyväksynyt, että me vanhemmat olimme ihan aikuisia ihmisiä, ja meillä oli päätösvalta lapsen asioista. Itse hän oli äidiksi tullessaan hyvin nuori ja tarvitsi tukea/joutui "tottelemaan" vanhempaa ikäpolvea. Olin ihan sivistyneissä väleissä anoppini kanssa, ja vietettiin perhejuhlia yms. yhdessä, mutta usein mies kävi yksin lasten kanssa kyläilemässä heillä. Tilanne helpotti lasten kasvaessa, mutta ei korjaantunut ikinä kokonaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

En sanonut hänelle niin verhojen jälkeen. Vaan vasta paljon myöhemmin kun siihen oli ehtinyt kertyä useita vastaavia asioita mm. kiinteiden aloitus, syöttötuoli, 10 vuotta vanha kirpparilta tuntemattomalta ostettu turvaistuin, jonka hän kävi asentamassa meidän autoon ja monta muuta vasta

Että teidän autoonkin oli mummolla avaimet ja noin vain laittoi turvaistuimen sinne.

jo.tuo leivänpala juttu leimasi aloituksesi ihan ajantapoksi ja provoksi.  Ja tuo ikuinen verho/koriste-esinejuttu,  niitä puhuttiin jo kun itse olin nuori.   Minä olisin vanha kakskuisen mummoksi mutta  silti en lähtisi mitään leipää enkä muuta syöttämään.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En ole kuitenkaan anopille sanonut pahasti näistä asioista, olen vain todennut ihan ystävälliseen sävyyn, että ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä vaan minä teen nämä päätökset."

Ulkopuolisin silmin, ei tuo sinunkaan käytös ole hyväksyttävää, jos "meillä vaan minä teen nämä päätökset".

Missä on miehet - lapsen isä ja isoisä. 

Särähti vain korvaan. 

Mieheni eli lasten isä ei ole ollut paikalla noissa tilanteissa vaan jossain ulkona tai töissä tms. Siksi olen käyttänyt sanaa minä teen päätökset, et sinä. En ole sanonut missään että vain minä. Ja mitä lasten isoisä nyt tähän liittyy? Ap

Mikä ongelma? Olethan päässyt ilkeästä anopista eroon, ei ota sinuun yhteyttä, ei käy kylässä, ei puutu teidän asioihin jne.

Mitä vielä haluat? Vai haluatko valtataistelun ja näpäytellä ja haukkua toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että miehesi ulkoistaa itsensä tilanteesta kertoo joko siitä, että hän tosiaan on ihan lapanen tai sitten hän pelkää äitiään ja äidin reaktiota kohtuuttoman paljon eli äitinsä on ilmeisesti herkkä suuttumaan. Miehen pitäisi kuitenkin myös ottaa joku rooli tässä asiassa, onhan kyseessä hänen äitinsä. Ja sinä voisit vähän tunnustellen vaikka kysellä kuulumisia tms. Vaikka edelleenkin, sinä ja miehesi päätätte teillä etkä ole siitä tinkimässä. Näin itse tekisin vähän samassa tilanteessa olleena.

Mieheni ei ole lapanen, mutta hänen äiti taitaa olla aika herkkä loukkaantumaan ja suuttumaan ja mieheni kyllä tietää tämän. Ei halua suututtaa äitiään ja siksi välttelee koko aihetta. Ap

Ajatella,  miten se nyt anoppi suuttui tahdikkaasta huutamisesta.

Lopeta valittaminen, sait mitä tahdoit.  Nyt on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En ole kuitenkaan anopille sanonut pahasti näistä asioista, olen vain todennut ihan ystävälliseen sävyyn, että ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä vaan minä teen nämä päätökset."

Ulkopuolisin silmin, ei tuo sinunkaan käytös ole hyväksyttävää, jos "meillä vaan minä teen nämä päätökset".

Missä on miehet - lapsen isä ja isoisä. 

Särähti vain korvaan. 

Mieheni eli lasten isä ei ole ollut paikalla noissa tilanteissa vaan jossain ulkona tai töissä tms. Siksi olen käyttänyt sanaa minä teen päätökset, et sinä. En ole sanonut missään että vain minä. Ja mitä lasten isoisä nyt tähän liittyy? Ap

 

Mikä ongelma? Olethan päässyt ilkeästä anopista eroon, ei ota sinuun yhteyttä, ei käy kylässä, ei puutu

Ap haluaisi provoonsa lisää anoppien haukkumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt anopilta miksi hän haluaisi päättää teidän asioistanne? Mikä syy siis hänellä on?

En. Ei minun mielestä minun tarvitse alkaa häneltä tuollaisia kysymään, hänen syillä ei ole niin väliä, koska ei ne syyt oikeuta asiaa mitenkään oli ne mitä vain. Minusta riittää, että olen ystävällisesti mutta suoraan todennut, että hän ei voi meidän asioista päättää. Ap

Olet siis sanonut anopillesi, että sinä et voi meidän asioistamme päättää? Ja sitten vielä ihmettelet, että toinen on pahoittanut mielensä,

On tietysti selvää, että valintasi asioissa ovat hyvät ja perustellut, ja olet niissä varmasti oikeassa. Mutta eikö se riitä, että sanoo, miksi jokin asia ei käy. Perustelusi kyllä puhuu puolestaan. Tuo sinä et voi meidän asioistamme päättää on turhan ilkeä, kun toinen mitä ilmeisimmin tahtoo vain osallistua ainoan lapsensa elämään tätä kautta jja luulee auttavansa. Kyllä anoppi läksynsä oppii ajan kanssa, ja välit säilyvät hyvinä kaikesta huolimatta. 

Ap:n anoppi taisi löytää ketjun ja tunnistaa itsensä leipäpalasta ja verhoista kun tuossa niin ärhäkkäästi hyökkää väittämään aloittajaa provoksi niiden perusteella.

Miten vaimon äiti onkin aina mukava mutta miehen ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt anopilta miksi hän haluaisi päättää teidän asioistanne? Mikä syy siis hänellä on?

En. Ei minun mielestä minun tarvitse alkaa häneltä tuollaisia kysymään, hänen syillä ei ole niin väliä, koska ei ne syyt oikeuta asiaa mitenkään oli ne mitä vain. Minusta riittää, että olen ystävällisesti mutta suoraan todennut, että hän ei voi meidän asioista päättää. Ap

Olet siis sanonut anopillesi, että sinä et voi meidän asioistamme päättää? Ja sitten vielä ihmettelet, että toinen on pahoittanut mielensä,

On tietysti selvää, että valintasi asioissa ovat hyvät ja perustellut, ja olet niissä varmasti oikeassa. Mutta eikö se riitä, että sanoo, miksi jokin asia ei käy. Perustelusi kyllä puhuu puolestaan. Tuo sinä et voi meidän asioistamme päättää on turhan ilkeä, kun

No onhan se nyt käsittämätöntä että tuolliasesta joutuu edes sanomaan saati että se rajaton ei edes pyydä edelleenkään anteeksi edes.

Eikä tuossa todellakaan taevitse perustella. Tuo pitäisi tietää ilman mitään sanomisia.

Oletteko Porvoosta kotoisin?

Ei tuo kyllä kuulu anopille ollenkaan. Se on teidän koti, sinä sisustat siellä. Jotkut ei vaan ymmärrä. Anoppi sisustaa myös kotonaan itse, eikä hänellekään kukaan tule sanomaan, mitkä verhot pitää laittaa. Miehen pitää sanoa tiukasti äidilleen tuosta.

Eikö nimenomaan ole aikuista pitää ainoana lapsena yhteyttä äitiinsä?   Tokko äitikään on nuori jos liki keski-ikäiset lisääntyy?  

Mutta ymmärrän että hankalaahan se on jos vaimo vinkuu koko ajan,  mikään ei oo hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

Luulen ymmärtäväni aloittajaa. Minullakin on anoppi, joka on kärkevä esittämään asioita ja toimii yli-innokkaasti ja tyrkyttämällä. Ne on hiertänyt välejä meidän perheessä, koska itse ajattelen, että äitinä ja varsinkin aikuisempana sellaisena tunnen kaipaavani tilaa ja päätäntävaltaa ihan omiin asioihin. Ja niihin omiin asioihin kuuluu muun muassa omat lapset ja niihin liittyvät asiat. Kuitenkin anopilla on asioihin hieman erilainen näkemykset ja asioiden tulisi mennä suunnilleen niinkuin hänen tapoihin ja ajattelunäkökulmiin kuuluu. Esimerkiksi lapset menee päiväkotiin, koska niin vaan kuuluu mennä. Tavallaan siirtää omia periaatteitaan ja omia valintojaan ennakkokäsityksiin myös lastensa kohdalla. Ilman, että ajatellaan että se on mahdollisesti loukkaavaa ja kyseenalaistaa  toisten, aikuisten ihmisten valintoja. Olen aikalailla AP:n ikäinen ja saadessani lapset ja perustaessani perheen ajattelin rakentaa perhe-elämää ensisijaisesti itsemme näköiseksi. En osannut aavistaa kuinka paljon kolmansia osapuolia, jotka osin jopa syyllistää siitä, että ei ramppaa kylässä yhtenään (kuulemassa painostavia kysymyksiä). Oman kodin rakentaminen ja perhe-elämän luominen ilman ulkopuolisia vaatimuksia on aina muutoinkin oma lukunsa. Joskus siis ne anopit vaan enemmän ottaa kuin antaa. Eikä se tarkoita, että he olisivat läpeensä huonoja. Juuri se tasapainottelu onkin vaikeinta. Kun olisikin selkästi aivan superpaha ihminen, niin silloin ehkä olisi selvät välirikot oikeutetumpia, mutta kun ne voivat olla juuri tuon tapaisia, että ohitetaan välillä lapsen äiti, ripustetaan tosta vaan verhoja ja pyydetään koko ajan kylään ja loukkaannutaan kun ei käy. Ne juuri aiheuttavat parisuhteellekin hiertymiä ja ajatellaan vaan "ei se mitään pahaa tarkoittanut, on vaan tollanen", mutta kun niitä tulee riittävän usein eikä koskaan osata pyytää anteeksi, vaan ajatellaan että toinen on vaan niin armoton yms.