Hs: Iisalmelaisella naisella on 25-vuotiaana valmis elämä. Hän on ikäluokassaan harvinaisuus.

"Osa vielä jopa etsii minuuttaan tuossa iässä eli onko lintu vai kala, mies vai nainen, hetero- vai homoseksuaali. "

Se oli ennen se. Tuon päätöksen pystyi tekemään jo rippikouluiässä kun vaihtoehtoja oli vain kaksi mutta nykyään pitäisi päättää onko lintu, kala, muurahaiskarhu, vesinokkaeläin, manaatti, yksisarvinen, kenguru, emu vai munahaukka.

Ei ihmekään että someorjan elämä on sekaisin kuin seinäkello vielä 35-vuotiaana.

Pahin painajaiseni

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta ei nyt selviä mikä vakityö kyseessä ja miltä alalta. On vähän eri olla lähihoitaja kuin vaikka erikoislääkäri. Enkä kyllä kadehdi jotain omakotitaloa Iisalmessa, jos olisi ollut remontoitu ullakkoasunto krunikassa tai merenranta-asunto larussa niin sitten saattaisin kadehtiakin.

Hän oli ammattiopistossa kehitysvammaisten opiskelijoiden avustaja.

Minkä alan ihminen hän on?

Vierailija kirjoitti:

Entäpä sitten. Perhe voi hajota, voi tulla avioero, lapset voi menehtyä tai tulla vakavaa sairautta, duunit voi lähteä alta samoin asunto. Parilymppinen ehtii vielä kokea elämässään monet avioerot ja muutot.

Tämä. On hyvä, että on saanut ja saavuttanut nämä asiat, mutta asiat voi muuttuakin. Monella, joka ei elänyt sitä etsikkoaikaa, voi tulla tilanne että ymmärtää että ei olisikaan halunnut niin monta lasta, olisi halunnut eri kumppanin tai olisi halunnut tehdä muuta ensin... Yhdessä tuntemassani perheessä jossa tehtiin monta lasta nuorena elettiin keskiluokkaista mallielämää, kunnes lapsista nuorinkin tuli teini-ikään ja sitten erottiin. En tiedä syytä, mutta yksi sellainen voi olla että nuoruus jäi elämättä ja se alkoi hiertää myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään tuon artikkelin perusteella, että tuo elämätapa on lopulta vain yksi näkemys hyvästä ja "valmiista elämästä". En siis ollenkaan vähättele hänen elämäänsä tai arvojaan, joka on juuri hänelle varmasti mieluista ja sopivinta mitä kuvitella saattaa ja myös monille muille, mutta eihän yksi elämäntapa sovi silti kaikille. Nkyään jos koskaan on ihmisillä paremmin varaa valita asumisen ja työelämän suhteen niin kotimaan sisällä kuin kotimaan ja ulkomaiden välillä. 

Suomessa on tällä hetkellä noin miljoona vuokra-asuntoa, joista suuri osa on 2000/2010-lukujen uudistuotantoa ja nämä sijoittuvat etenkin suuremmille metropolialueille. Varovaisesti olettaen voisi arvioida että vuokralla asuu noin 1.5 miljoonaa aikuista suomalaista + lapset siihen päälle, määrä on siis kasvussa. Vuokra-asujista suurin osa on alle keski-ikäisiä.

Onko tällä porukalla tulevaisuudessa todella kiinnostusta siirtyä omistusasunto

Muuten totta joka sana, mutta tosissaan hassua puhua Suomessa metropolialueista. Edes pääkaupunkiseutu ei ole metropolia nähnytkään.

Minulle tuli hyvä mieli tuosta artikkelista. Ihanaa elämää. Vaikuttaa onnelliselta ja rauhaisalta. Sellaista hyvää perusarkea.

Minulla ei tuohon aikaan todellakaan ollut tuollaista. 25 vuotiaana olin ihan epäkypsä kaikkeen. Saatika, että olisin tehnut lapsia 20 vuotiaana. Ei, ei. Olin ihan raakile. Mutta hän vaikuttaa viisaalta ja kypsältä. Varmasti elänyt hyvän ja tasapainoisen lapsuuden. Minä tulen rikkinäisestä eroperheestä ja olin varma etten tee lapsia koskaan. Tausta ja lapsuus vaikuttaa hyvin paljon.

Sain ensimmäisen lapsen 31 v ja nyt minulla on 3 lasta. Erottiin ja palattiin yhteen. Rahallinen tilanne on hyvä ja elämä kohdillaan. Autoa minulla ei ole, kun en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. 

Mulla oli alle kolmikymppisenä tuo "kaikki", lapsia tosin vain yksi omasta halusta. 10 vuotta myöhemmin vuokrakaksiossa teinin kanssa, taakkana konkurssivelat ja suru puolison ja perheemme isän kuolemasta. En sano tätä sillä etteikö saisi tavoitella ja olla ylpeä saavutuksistaan, mutta elämä voi muuttua yhdessä yössä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäpä sitten. Perhe voi hajota, voi tulla avioero, lapset voi menehtyä tai tulla vakavaa sairautta, duunit voi lähteä alta samoin asunto. Parilymppinen ehtii vielä kokea elämässään monet avioerot ja muutot.

Tämä. On hyvä, että on saanut ja saavuttanut nämä asiat, mutta asiat voi muuttuakin. Monella, joka ei elänyt sitä etsikkoaikaa, voi tulla tilanne että ymmärtää että ei olisikaan halunnut niin monta lasta, olisi halunnut eri kumppanin tai olisi halunnut tehdä muuta ensin... Yhdessä tuntemassani perheessä jossa tehtiin monta lasta nuorena elettiin keskiluokkaista mallielämää, kunnes lapsista nuorinkin tuli teini-ikään ja sitten erottiin. En tiedä syytä, mutta yksi sellainen voi olla että nuoruus jäi elämättä ja se alkoi hiertää myöhemmin.

Näinhän se monesti on, että kun perhe projekti saadaan valmiiksi huomataan etteipä tässä nyt oikeasti ole mitään yhteistä ja erotaan. Kumpikin lähtee tavoittelemaan sitä haluamaansa elämää, joka oli jäissä perheen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minkä alan ihminen hän on?

Lähihoitaja.

Hienoa hänelle, toivottavasti on onnellinen ja elämä jatkuu hyvällä mallilla. 

Tuossa listassa vaan ei ole mitään mitä itse haluan tai tavoittelen. Muistetaan, että keskiluokkainen unelma ei ole kaikille, lapset eivät ole kaikille ja omakotitalo ei ole kaikille. 

 

Valmis? Ei sellaista olekaan kuin valmis elämä... Paitsi kuoleman hetkellä. 

Totta kyllä se, että nuorten aikuisten lapsellinen ja itsekäs elämä kyllä jatkuu nykyisin pidempään kuin ennen. Kaikkea pelätään niin kovasti, sitoutumista (opiskelu, työ, puoliso, vanhemmuus) varsinkin.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta ei nyt selviä mikä vakityö kyseessä ja miltä alalta. On vähän eri olla lähihoitaja kuin vaikka erikoislääkäri. Enkä kyllä kadehdi jotain omakotitaloa Iisalmessa, jos olisi ollut remontoitu ullakkoasunto krunikassa tai merenranta-asunto larussa niin sitten saattaisin kadehtiakin.

No mitä luulet? Miten ihminen pystyisi valmistumaan 25 vuotiaana erikoislääkäriksi tehden samalla kolme muksua. Jo pelkät lääkäriopinnot 5-6 vuotta + 2 vuotta erikoistumista.

Olen asunut Iisalmessa muutaman vuoden itse. Ei koskaan enää eikä mitään kadehdittavaa ole siinä!!

Onpa täällä ilkeää porukkaa taas. Mä en koe että mulla on jäänyt nuoruus tai mikään muukaan vaihe elämättä, vaikka on puoliso, lapset ja omakotitalo pienessä kunnassa. Onnekseni olen saanut elää sellaista elämää kuin haluan. Kodin ja pihan laittoa, töitä, harrastuksia, juhlia, matkoja... tavallista elämää. Olisinko hyvä ihminen jos tavoittelisin asuntoa Helsingin arvoalueelta, vaikka en halua siellä asua? Tai opiskelisin vuosia yliopistossa vain saadakseni arvostusta muilta, vaikka mulla on täällä kiva työ ja palkka jolla tulen hyvin toimeen ja vapaa-aikaakin riittää. Kuka sen sanoo mikä on oikea tapa elää? Mulle sen kertoo onnellisuuden tunne, ei kenenkään ulkopuolisen määrittämä "oikea" elämä. 

Vierailija kirjoitti:

"Osa vielä jopa etsii minuuttaan tuossa iässä eli onko lintu vai kala, mies vai nainen, hetero- vai homoseksuaali. "

Se oli ennen se. Tuon päätöksen pystyi tekemään jo rippikouluiässä kun vaihtoehtoja oli vain kaksi mutta nykyään pitäisi päättää onko lintu, kala, muurahaiskarhu, vesinokkaeläin, manaatti, yksisarvinen, kenguru, emu vai munahaukka.

Ei ihmekään että someorjan elämä on sekaisin kuin seinäkello vielä 35-vuotiaana.

Edelleenkään suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään ongelmaa "tunnistaa " sukupuoltaan jo rippikoulu iässä 

Ihmettelen noita "peräkylässä" asumisen väheksyjiä. Millä tavalla perheellisen lähihoitajan elämä on parempaa jossain Helsingissä kuin Iisalmen liepeillä? Kolmen lapsen kanssa parempi 80 neliön vuokraluukussa Jakomäessä kuin omakotitalossa maalla?

No, aikuisten oikeasti, eniten elämänlaatuun vaikuttava tekijä taitaa olla ystävät, perhe ja tukiverkot. Nämä voivat tehdä elämästä hyvää niin Jakomäessä kuin Iisalmessakin. Ja näiden turvaverkkojen sijaintiin nyt ei ihminen itse pysty määräänsä enempää vaikuttamaan. 

Iisalmelaisella on tylsä loppuelämä tiedossa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tuollainen "valmis" elämä maisteritutkintoineen, hyvä vakiduuni, omistusasunto, parisuhde. Olin tosi onneton. 

Parisuhde meni romukoppaan, asunto meni vuokralle ja muutin ulkomaille asumaan ja töihin 😍 Olen onnellisempi kuin koskaan Suomessa ollessani.

Kannattaa unohtaa tuollaiset ostoslistat ja keskittyä siihen mitä itse haluaa.

 

Juuri niin jutun nainen on tehnytkin.

Minä tiedän yhden tapauksen jolla oli elämä "valmis" noin 24 vuotiaana, päätti sitten päivänsä omin käsin, kun ei muuta keksinyt enää eli ei ollut tavoitteita