Kukkakauppaat nyreissään kun enää ei hautajaisiin osteta isoja kalliita kukkalaitteita
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Menin kukkakauppaan hortoilemaan toista viikkoa ennen hautajaisia, koska siihen yksittäiseen kukkaan oli asetttu hankalahko väritoive.
Sillä värillä ei ollut kukka ja kysäisin, että voisiko sellaisen tlata. No ei todellakaan voi tilata yhtä kukkaa.
Ymmärsin toki ongelman ja kysyin, mikä on pienin määrä minkä hän voi kyseistä kukkaa tilata? Ostan ne kaikki, niin mitään ongelmaa ei pitäisi olla. No ei todellakaan voi tilata enempää kukkia, kuka ne muka maksaisi?!
Onneksi toisesta kukkakaupasta sitten löytyi.
Ei muuta kuin ensimmäiselle yrittäjälle tsemppiä kukkakaupan pitoon, kyllä se siitä. Tai sitten ei.
Vinkki tähän; osta seuraavalla kertaa valkoinen ruusu ja värjää se itse maljakkoon ropsautetulla elintarvike tms. värillä. Ruusu muuttaa värin, kun imee värillisen nesteen itseensä.
Ikävä kulttuurimuutos kukkakaupoille. Toisaalta muutos liittynee yleistyneeseen tuhkaukseen eikä takavuosien statuspullistelu kukkalaitteen koolla/hinnalla kovin kunnioittavaa ollut.
Maailma muuttuu ja sille ei edes kulkakaupantäti mitään voi. Eikä pystyny kioskinsetä jne.
Ärsyttää se, että eivät edes suostu tekemään pienenpiä kukkavihkoja hautajaisiin. Yritin saada omaisen hautajaisiin kukkalaitteen, johon ei olisi tullut kovinkaan montaa kukkaa ja minulla oli jopa kuva siitä. Siinä oli vain sinisiä eustomia ja valkoisia neikiloita, mutta mitä ihmettä sitten olikaan tapahtunut. Kukkalaitteet oli tuotu valmiiksi hautajaikappelille ja yritin etsiä omaa kukkalaitetta, mutta en löytänyt sitä mistään. Aloin sitten lukemaan niitä värssyjä ja kun tuttu värssy löytyi, en edes tunnistanut sitä kukkavihkoa omakseni. Siihen oli ämpätty isoja valkoisia ruusuja ja vaikka mitä, että siitä olis saatu suuri ja hintakin korkeaksi. Olin todella pettynyt.
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua edes itselleni hautajaisia. Arkkurahat ja muut toimenpidekulut säästän et ei lasten tarvi omistaan laittaa tai pyytää mistään avustusta. Mut kivimöhkäleeseen ym kukkiin ei tarvi laittaa penninpyörylää. Minua voi muistella halutessaan ilman hautapaikkaakin.
Et siis järjestä hautajaisia lapsillesikaan jos joku heistä kuolee ilman sinua? Kiva.
Niin no se on sitten voi voi. Moni muukin on joutunut siihen tilanteeseen koska ihmisillä ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Hautajaiset on niin out
Oletko sitten suunnitellut sen viimeisen matkasi miten. Kyllä se nykyäänkin vielä on nimeltään hautajaiset ja tietääkseni se kaikille suoritetaan lähes samoin menoin.Kerrohan nyt se uusi ideasi , olisi kiinnostavaa tietää miten se tulee tapahtumaan.
Ei ihmisillä ole rahaa ostaa kalliita kukkalaitteita. Hallitus toisensa jälkeen leikkaa koko ajan työikäisiltä jotain rahaa pois.

Kohta on laitettava vain adressi ja soitettava omaisille, että on kipeä eikä pääse hautajaisiin.
Rahat on loppu.
Äitini hautajaisissa kukat kävi siinä arkulla ja heti siunauksen jälkeen ne otettiin pois. Arkku vietiin krematoriolle ja kukat päätyi suurimmalta osalta roskiin. Osan otin itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Jo isovanhempien hautajaiskutsuihin laitettiin "yksi kukka, ei laitteita, muistolahjat XX-säätiölle".
Täysin järjetöntä tuo hautakummun peittäminen parin päivän kukilla.Jos hautausmaille saisi istuttaa monivuotisia kasveja, niin sitten. Samat kukkakauppiaat voisivat niitäkin myydä.
Eikö hautausmaalle saa istuttaa monivuotisia kasveja?
Onneksi en tunne yhtään kukkia/kasveja. Olen vaan istutellut kivan näköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää se, että eivät edes suostu tekemään pienenpiä kukkavihkoja hautajaisiin. Yritin saada omaisen hautajaisiin kukkalaitteen, johon ei olisi tullut kovinkaan montaa kukkaa ja minulla oli jopa kuva siitä. Siinä oli vain sinisiä eustomia ja valkoisia neikiloita, mutta mitä ihmettä sitten olikaan tapahtunut. Kukkalaitteet oli tuotu valmiiksi hautajaikappelille ja yritin etsiä omaa kukkalaitetta, mutta en löytänyt sitä mistään. Aloin sitten lukemaan niitä värssyjä ja kun tuttu värssy löytyi, en edes tunnistanut sitä kukkavihkoa omakseni. Siihen oli ämpätty isoja valkoisia ruusuja ja vaikka mitä, että siitä olis saatu suuri ja hintakin korkeaksi. Olin todella pettynyt.
Etkö sopinut hintaa, ja maksanut ennakkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei enää hautajaisiin kutsuta vieraitakaan. Pidetään pienessä piirissä vaan.
Monilla ei vaan ole varaa kun kustannukset on nousseet niin valtavasti. Tonnilla saa hyvin pienet ja vaatimattomat hautajaiset. Tonni on iso raha. Kuka muuten arkun siirtää jos ei suvussa ole miehiä riittävästi? Onko seurakunnillakaan enää työntekijöitä siihen työhön?
Ei ole lakia joka kieltäisi naisia osallistumasta arkun siirtämiseen tai hautaan kantamiseen.
Arkkuhautaus on out.
Kaikki katsovat tätäkin asiaa omalta kantiltaan. Paljon suurempi huolenaihe Suomessa kuin kukat on se, että vainajaa ei laiteta asianmukaiseen kuntoon hautajaisia varten, vaan hänessä voi olla vielä katetri kiinnitettynä vartaloon tai muita toimenpideesineistöä. LIsäksi Suomessa kohdellaan vainajaa epäkunnioitettavasti pinoamalla heitä päällekäin tai säilöttynä paikkaan, joka ei ole tähän tarkoitettu. Siitä kannattaisi huutaa kovaan ääneen eikä jostain kukista. Äänestin sitä, että jokainen saa itse päättää, millaisen muistokukkatyylin itselleen haluaa, ei sitä kysytä kukkakauppiaalta sen paremmin kuin papiltakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaiset on niin out
Oletko sitten suunnitellut sen viimeisen matkasi miten. Kyllä se nykyäänkin vielä on nimeltään hautajaiset ja tietääkseni se kaikille suoritetaan lähes samoin menoin.Kerrohan nyt se uusi ideasi , olisi kiinnostavaa tietää miten se tulee tapahtumaan.
Suora tuhkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo isovanhempien hautajaiskutsuihin laitettiin "yksi kukka, ei laitteita, muistolahjat XX-säätiölle".
Täysin järjetöntä tuo hautakummun peittäminen parin päivän kukilla.Jos hautausmaille saisi istuttaa monivuotisia kasveja, niin sitten. Samat kukkakauppiaat voisivat niitäkin myydä.
Eikö hautausmaalle saa istuttaa monivuotisia kasveja?
Onneksi en tunne yhtään kukkia/kasveja. Olen vaan istutellut kivan näköisiä.
Totta kai saa. Jopa silloin kun on ostanut seurakunnalta haudanhoidon. Neuvottelin isovanhempieni haudalle perennat.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää se, että eivät edes suostu tekemään pienenpiä kukkavihkoja hautajaisiin. Yritin saada omaisen hautajaisiin kukkalaitteen, johon ei olisi tullut kovinkaan montaa kukkaa ja minulla oli jopa kuva siitä. Siinä oli vain sinisiä eustomia ja valkoisia neikiloita, mutta mitä ihmettä sitten olikaan tapahtunut. Kukkalaitteet oli tuotu valmiiksi hautajaikappelille ja yritin etsiä omaa kukkalaitetta, mutta en löytänyt sitä mistään. Aloin sitten lukemaan niitä värssyjä ja kun tuttu värssy löytyi, en edes tunnistanut sitä kukkavihkoa omakseni. Siihen oli ämpätty isoja valkoisia ruusuja ja vaikka mitä, että siitä olis saatu suuri ja hintakin korkeaksi. Olin todella pettynyt.
Teitkö reklamaation, minun mielestä tuo ei voi pitää paikkaansa ?
Vierailija kirjoitti:
Niin se maailma muuttuu. Lisäksi kukat ostetaan ruokakaupoissa. Kukkakauppoja ei kohta enää ole. Jotenkin surullista.
Minä käyn meidän paikkakunnan kukkakaupassa usein. Ostan sieltä viherkasveja ja kimppuja jos menen synttäreille tms. Muutenkin kannatan oikeita erikoisliikkeitä. Lohenkin ostan kalakaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei enää hautajaisiin kutsuta vieraitakaan. Pidetään pienessä piirissä vaan.
Monilla ei vaan ole varaa kun kustannukset on nousseet niin valtavasti. Tonnilla saa hyvin pienet ja vaatimattomat hautajaiset. Tonni on iso raha. Kuka muuten arkun siirtää jos ei suvussa ole miehiä riittävästi? Onko seurakunnillakaan enää työntekijöitä siihen työhön?
Miehiä? Kuulutko johonkin lahkoon? Miksi teillä ei naiset kanna?
Meillä on aina noudatettu perinnettä, ei olla edes kunnon ev.lut. uskovaisia. Enkä usko että kukaan naisista olisi edes halunnut tai uskaltanut kantaa. Tai ei tarpeeksi voimakas.