Kukkakauppaat nyreissään kun enää ei hautajaisiin osteta isoja kalliita kukkalaitteita
Kommentit (203)
Ei kai kun monet tuhkataakin nykyään. Siihen ei isoja kimppuja tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki katsovat tätäkin asiaa omalta kantiltaan. Paljon suurempi huolenaihe Suomessa kuin kukat on se, että vainajaa ei laiteta asianmukaiseen kuntoon hautajaisia varten, vaan hänessä voi olla vielä katetri kiinnitettynä vartaloon tai muita toimenpideesineistöä. LIsäksi Suomessa kohdellaan vainajaa epäkunnioitettavasti pinoamalla heitä päällekäin tai säilöttynä paikkaan, joka ei ole tähän tarkoitettu. Siitä kannattaisi huutaa kovaan ääneen eikä jostain kukista. Äänestin sitä, että jokainen saa itse päättää, millaisen muistokukkatyylin itselleen haluaa, ei sitä kysytä kukkakauppiaalta sen paremmin kuin papiltakaan.
Kuollut on kuollut. Ei minua ainakaan kiinnosta mitä ruumiilleni tapahtuu sen jälkeen, kun henki on siitä poistunut. Pistelkää vaikka kilon paloiksi tikun nokkaan kadun varrelle. Aivan sama. Kunhan varmistatte, että olen todellakin kuollut sitä ennen.
Voi voi taas, kylläpä kukkakauppiaita ja pappeja harmittaa ja kiukuttaa OMAN TYÖN TEKEMINEN. Mahtaako K-kauppias alkaa ulisemaan, kun kaupassa ei tänään käynyt kuin 100 asiakasta ?
Venatkaas vaan mikä poru syntyy kun ihmisillä ei ole enää varaa tuohon hautajaispelleilyyn ylipäätään, minä totesin viranomaisille et laittakaa sen äm män ruho jätesäkkiin ja työntäkää suohon.
Luoja mikä älinä ja syyttely siitä alkoi mut minä en muutu rahaksi syyllistämällä.
Maailman kallein maa suhteessa tulotasoon, ei ole varaa edes haudata omaisia enää... 2020-2024 ajettiin vielä köyhdyttämisen agendaa kaikin tavoin Suomeen ja sitä peiteltiin propagandalla onnellisuudesta... köyhdyttämisen agendan tunnushan on, olet onnellinen kun et omista mitään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei enää hautajaisiin kutsuta vieraitakaan. Pidetään pienessä piirissä vaan.
Monilla ei vaan ole varaa kun kustannukset on nousseet niin valtavasti. Tonnilla saa hyvin pienet ja vaatimattomat hautajaiset. Tonni on iso raha. Kuka muuten arkun siirtää jos ei suvussa ole miehiä riittävästi? Onko seurakunnillakaan enää työntekijöitä siihen työhön?
Siihen tarvitaan sen verran monta kantajaa, jotta arkku pysyisi suorassa jne., että enpä usko seurakunnilta löytyvän. Oma srk välitti urheiluseuran tms. tietoja, josta sai korvausta vastaan kantajat. Hyvä näin, koska omassa suvussa tapahtui kaikki "ei meillä vaan koskaan tällaisista tapeltaisi"- jutut eikä päästy yhtään mistään yksimielisyyteen; edes arkunkantajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki katsovat tätäkin asiaa omalta kantiltaan. Paljon suurempi huolenaihe Suomessa kuin kukat on se, että vainajaa ei laiteta asianmukaiseen kuntoon hautajaisia varten, vaan hänessä voi olla vielä katetri kiinnitettynä vartaloon tai muita toimenpideesineistöä. LIsäksi Suomessa kohdellaan vainajaa epäkunnioitettavasti pinoamalla heitä päällekäin tai säilöttynä paikkaan, joka ei ole tähän tarkoitettu. Siitä kannattaisi huutaa kovaan ääneen eikä jostain kukista. Äänestin sitä, että jokainen saa itse päättää, millaisen muistokukkatyylin itselleen haluaa, ei sitä kysytä kukkakauppiaalta sen paremmin kuin papiltakaan.
Kuollut on kuollut. Ei minua ainakaan kiinnosta mitä ruumiilleni tapahtuu sen jälkeen, kun henki on siitä poistunut. Pistelkää vaikka kilon paloiksi tikun nokkaan kadun varrelle. Aivan sama. Kunhan varmistatte, että olen todellakin kuollut sitä ennen.
Ei minuakaan harmita miten sinua kuolleena kohdellaan, mutta se harmittaa ja kuvottaa, jos vanha äitini laitetaan arkkuun siistimättä ja hänessä on kaikenlaisia toimenpiteisiin kuuluvaa esineistöä kiinni vartalossa tai häntä "siistitään ja puetaan kuntoon" ulkona lumisateessa ja pakkasessa. Sinua saa kuolleena kohdella ihan miten sattuu, mutta läheisimpiäni ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki katsovat tätäkin asiaa omalta kantiltaan. Paljon suurempi huolenaihe Suomessa kuin kukat on se, että vainajaa ei laiteta asianmukaiseen kuntoon hautajaisia varten, vaan hänessä voi olla vielä katetri kiinnitettynä vartaloon tai muita toimenpideesineistöä. LIsäksi Suomessa kohdellaan vainajaa epäkunnioitettavasti pinoamalla heitä päällekäin tai säilöttynä paikkaan, joka ei ole tähän tarkoitettu. Siitä kannattaisi huutaa kovaan ääneen eikä jostain kukista. Äänestin sitä, että jokainen saa itse päättää, millaisen muistokukkatyylin itselleen haluaa, ei sitä kysytä kukkakauppiaalta sen paremmin kuin papiltakaan.
Kuollut on kuollut. Ei minua ainakaan kiinnosta mitä ruumiilleni tapahtuu sen jälkeen, kun henki on siitä poistunut. Pistelkää vaikka kilon paloiksi tikun nokkaan kadun varrelle. Aivan sama. Kunhan varmistat
Se sinun lähiomaisesi on aivan yhtä kuollut kuin kuka tahansa muu. Ja maailma pyörii siitä huolimatta ihan samaan tahtiin roikkuuko hänestä joku katetri tai onko hänellä väärät villasukat jalassa haudattaessa. Sori siitä. Ei näistä kannata tehdä elämän mittaista murehdinnan aihetta itselleen.
"Ei minuakaan harmita miten sinua kuolleena kohdellaan, mutta se harmittaa ja kuvottaa, jos vanha äitini laitetaan arkkuun siistimättä ja hänessä on kaikenlaisia toimenpiteisiin kuuluvaa esineistöä kiinni vartalossa tai häntä "siistitään ja puetaan kuntoon" ulkona lumisateessa ja pakkasessa. Sinua saa kuolleena kohdella ihan miten sattuu, mutta läheisimpiäni ei."
Jos sinua kiinnostaa niin sinä maksat ja järjestät, ei kuulu kenellekkään muulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki katsovat tätäkin asiaa omalta kantiltaan. Paljon suurempi huolenaihe Suomessa kuin kukat on se, että vainajaa ei laiteta asianmukaiseen kuntoon hautajaisia varten, vaan hänessä voi olla vielä katetri kiinnitettynä vartaloon tai muita toimenpideesineistöä. LIsäksi Suomessa kohdellaan vainajaa epäkunnioitettavasti pinoamalla heitä päällekäin tai säilöttynä paikkaan, joka ei ole tähän tarkoitettu. Siitä kannattaisi huutaa kovaan ääneen eikä jostain kukista. Äänestin sitä, että jokainen saa itse päättää, millaisen muistokukkatyylin itselleen haluaa, ei sitä kysytä kukkakauppiaalta sen paremmin kuin papiltakaan.
Kuollut on kuollut. Ei minua ainakaan kiinnosta mitä ruumiilleni tapahtuu sen jälkeen, kun henki on siitä poistunut. Pistelkää vaikka kilon paloiksi tikun nokkaan kadun varrelle. Aivan sama. Kunhan varmistatte, että olen todellakin kuollut sitä ennen.
Sinulla taitaa olla samanlaiset omaiset kuin itse olet, vähät välittää mistään, vaikka heitetään katuojaan, mitä sillä väliä, kun olet kuitenkin kuollut, saavatpa ketut ja muut jyrsijät ruokaa.
"Sinulla taitaa olla samanlaiset omaiset kuin itse olet, vähät välittää mistään, vaikka heitetään katuojaan, mitä sillä väliä, kun olet kuitenkin kuollut, saavatpa ketut ja muut jyrsijät ruokaa."
Mä oon kuunnellu tätä tämmöistä lässytystä sukulaisilta, viranomaisilta, kelalta, hautaustoimistolta ja keskustelupalstojen idi0oteilta, penniäkään ei silti lohjennu teidän mieliks ja kenestäkään urputtajasta ei ollut itsestään maksumieheks.
Sielä se ruho nököttää ja vuotaa edelleen. :' D
Jos joku sen kokee asiakseen niin lahjoituksia otetaan vastaan, ei ole paljon kuulunu..
Sääntö numero yksi:
Jos ostat vaatteen, kukan tai mitä hyvänsä, älä koskaan mainitse sanoja häät, hautajaiset tai inva.
Joka ikinen kauppias nimittäin näkee näissä tilaisuuden myydä tuotteen tähtitieteelliseen ylihintaan!
Vierailija kirjoitti:
Venatkaas vaan mikä poru syntyy kun ihmisillä ei ole enää varaa tuohon hautajaispelleilyyn ylipäätään, minä totesin viranomaisille et laittakaa sen äm män ruho jätesäkkiin ja työntäkää suohon.
Luoja mikä älinä ja syyttely siitä alkoi mut minä en muutu rahaksi syyllistämällä.
Jos et voi muuttua rahaksi syyllistämällä on sinun syytä kuitenkin siistiä kirjoitustapaasi, oksettaa!
Tammiarkku-kauppiaita ketuttaa kun tuhkat laitetaan pahviaskiin !
En tiedä hautajaisista, mutta en enää osta leikkokukkia. Ne ei tuoksu miltään.
Miksi olla vahingoniloisia siitä, että kukka- ja hautausalalla toimijat menettävät työnsä? Taas lisää työttömiä rasittamaan kansantaloutta. Toki ajat muuttuvat, mutta käsittämätöntä, että jotkut ovat oikein innoissaan, ettei jälleen yksi ammattiryhmä saisi pitää työtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venatkaas vaan mikä poru syntyy kun ihmisillä ei ole enää varaa tuohon hautajaispelleilyyn ylipäätään, minä totesin viranomaisille et laittakaa sen äm män ruho jätesäkkiin ja työntäkää suohon.
Luoja mikä älinä ja syyttely siitä alkoi mut minä en muutu rahaksi syyllistämällä.
Jos et voi muuttua rahaksi syyllistämällä on sinun syytä kuitenkin siistiä kirjoitustapaasi, oksettaa!
Miksi? Mun kirjoitustapa ei jätä sivuuttamista vaihtoehdoks, sä jouduit miettiin ja sisäistään mun pointin ja vastauksesta päätellen onnistuit. Eli toisin kun sinä päättelit mun kannattais olla entistä törkeämpi koska nytkin se tuotti tuloksia, toisin kun se lässytys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei enää hautajaisiin kutsuta vieraitakaan. Pidetään pienessä piirissä vaan.
Monilla ei vaan ole varaa kun kustannukset on nousseet niin valtavasti. Tonnilla saa hyvin pienet ja vaatimattomat hautajaiset. Tonni on iso raha. Kuka muuten arkun siirtää jos ei suvussa ole miehiä riittävästi? Onko seurakunnillakaan enää työntekijöitä siihen työhön?
Ei ole lakia joka kieltäisi naisia osallistumasta arkun siirtämiseen tai hautaan kantamiseen.
Ei tarvitse kantaakaan kun arkkukärryt on
Vierailija kirjoitti:
Voi voi taas, kylläpä kukkakauppiaita ja pappeja harmittaa ja kiukuttaa OMAN TYÖN TEKEMINEN. Mahtaako K-kauppias alkaa ulisemaan, kun kaupassa ei tänään käynyt kuin 100 asiakasta ?
Alkaa jokainen kauppias lopulta ulisemaan, kun kannattavuus menee ja työttömyys uhkaa. Mistä kaikille riittää jatkossa töitä ja palkanmaksajia?
Eikä sitä hautakumpua enää usein ole. Kun tuhkataan. Tuhkauurna haudataan myöhemmin jos on hautapaikka mutta usein tuhkat ripotellaan muistolehtoon tai haudataan sinne. Näen noita usein kun kävelylenkillä kuljen lähellä sijaitsevan hautausmaan polkuja ja teitä. Jos on suvun hautapaikka ja sillä kivi, äsken siunatun vainajan kukat tuodaan kiven eteen. Usein leikkokukkakimppu.