Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikki psykiatrit yhtä dorkia?Ei ymmärrä vertauskuvia?
14.04.2024 |
Kerrot että punainen väri on väri jota inhoat koska se on räikeä.
Pösilö pyytää esimerkin, ja kerrot että ostit punaisen takin mutta koska se on tulenpunainen et voi käyttää sitä. Pösilö kysyy no miksi et voi käyttää sitä. Sinä kerrot että se on niin punainen että tuntuu kuin olisi liekeissä.
Pösilö kirjaa: Potilas kokee olevansa tulessa. Takista eikä tilanteesta mitään mainintaa.
T. Iha liekeissä 🤮
Kommentit (179)
On psykologilla/ psykiatrilla käynti hintansa arvoista? Oletteko saaneet todellakin sellaista apua ongelmaanne, joka ei olisi muuten ratkennut joko ajan kanssa, itse työstämällä tai jopa kanssaihmisten kanssa setvimällä kahvikupin äärellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on synestesia, ja olen kyllä joutunut opettelemaan sosiaalisesti hyväksytyt tavat ilmaista näitä asioita, jos asioin terveydenhuollossa. On aivan sama, onko kyseessä ollut kehoon vai mieleen liittyvä terveydenhuolto. Mutta hyvin pienenä jo opin, että ihmiset pitävät minua hulluna ja pölvästinä, kun eivät ymmärrä synestesiaa, joten opettelin termejä millä puhua muille niistä asioista, miten suomennan heille oman aistimukseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös kovin suppea näkemys/ymmärrys elämästä arveluttaa, tyliin: (työttömälle) eihän sitä voi vain sohvanpohjalle jäädä!
Eli elämän ainoa mahdollinen aktiviteetti on työ?
No kyllä jokaisen aikuisen on tarkoitus elättää itse itsensä. Ja kuntouttavan mielenterveyshoidon tavoitteena on saada ihmisistä työkykyisiä.
Ei se työn tekeminen ihmisen ainoa aktiviteetti ole. Mutta kyllä terapeutin moraalinen tehtävä on myös ohjata asiakasta siihen suuntaan, että hänen ei tarvitse elää tukien varassa vaan ansaitsee elantonsa työelämässä.
Ei siis mieleltään terveitä, vaan työkykyisiä? Sulla muita valheita? Ei psykiatri voi olla moralisti!
Vierailija kirjoitti:
On psykologilla/ psykiatrilla käynti hintansa arvoista? Oletteko saaneet todellakin sellaista apua ongelmaanne, joka ei olisi muuten ratkennut joko ajan kanssa, itse työstämällä tai jopa kanssaihmisten kanssa setvimällä kahvikupin äärellä?
Kävin kolme vuonna terapiassa ja sain itseni niin pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin sen kanssa, että menetin luottotietoni. En ollut sellaisessa mielentilassa, että olisin osannut arvioida, että nyt oikea tapa on lopettaa terapia eikä se, että otan velkaa voidakseni käydä terapiassa.
Ei ollut sen arvoista, mutta ei minulla ole oikein ketään muuta, jonka kanssa puhua ja yksin märehtiminenkin joskus kyllästyttää. Olin silloin niin huonovointinen, että en olisi ehkä siihen itsereflektioon edes kyennyt.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ollut ihan syntymästäsi asti noin tyhmä?
Ei AP:n tarinassa ole mitään sellaista, joka kertoisi uskomattomasta tyhmyydestä. Ymmärsit varmasti jotain väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on se, kun ne etsii "hulluuden" merkkejä.
Jep valitettavan totta, eivät missään nimessä halua että asiakas tervehtyisi.
Yksi isoimmista ongelmistani on ollut turvattomuus, josta on seurannut yksinpärjäämistä ja sitä, että en ole osannut luottaa ihmisiin. Terapiassakin vaatii pitkän ajan, että pystyn luottamuksellisesti avautumaan asioista, joita olen pitänyt itselläni ja se on myös luottamus, joka helposti rikkoutuu.
Kerran monen yrityksen jälkeen sain lopulta avauduttua terapeutille asiasta, joka on painanut minua lapsuudesta saakka ja joka vaikuttaa moneen asiaan edelleen. Kerroin, että olin yläasteikäisenä lukenut salaa sisareni päiväkirjan, jossa hän kirjoitti erään lähisukulaisen tehneen hänelle s ek suaalista väki val taa, en ottanut asiaa koskaan esille kenenkään kanssa ja se on luonnollisesti painanut minua aivan koko elämäni, siksi että en tiedä tapahtuiko se oikeasti vai ei, oliko siskoni keksinyt sen ja jos niin miksi, ja jos ei, niin onko meidän elämässä kiinteästi oleva ihminen tehnyt jotain tällaista. Koen edelleen myös rajua syyllisyyttä siitä, että en voinut estää asioita tai että en puuttunut asioihin tai kertonut, että olin lukenut sen päiväkirjan. Koko elämäni siitä lähtien olen tarkkaillut sekä sisartani, tätä toista läheistä että heidän vuorovaikutustaan.
Kun lopulta sain tämän sanottua, terapeuttini vastasi, että voitaisiinko nyt vaan keskittyä sinuun ja alkoi sen jälkeen puhumaan siitä, miten tärkeää olisi että työllistyisin jonnekin. Ei jotenkin tajunnut ollenkaan, että en minä yrittänyt puhua minun siskoni tilanteesta vaan siitä, miten tämä salaisuus oli jo pitkään vaikuttanut minuun ja miten rikki olin sen asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollessani henkisesti aivan jaskana, ehdotin psykiatrille että laittaisi minut työkyvyttömyyseläkkeelle, koska koin mahdottomaksi esittää normaalia, normaalivointista ensin työpaikan saamiseen asti, ja sitten erinäisiä vuosia työyhteisössä. Sanoi että on "pelaamisen makua" vaikka taustani sellainen, että vähemmästäkin ihmiset päättäneet päivänsä.
No olihan siinä pelaamista siinä mielessä, että yritin pelata järkeni ja jaksamiseni puolesta!
Mutta hän kai tarkoitti, että taustoistani huolimatta jotenkin teeskentelen itselleni vapaamatkustajan statusta.
Ajattelin silloin, että miten noin vastuullisessa asemassa oleva voi olla ajatusmaailmaltaan noinkin rajoittunut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lääkärit vetää ammattikuntansa kunniaa alaspäin ja lujaa. En yhtään ihmettele, miksi esim. psykiatrit ja varsinkin psykologit tai jotkut hemmetin terapeutit, eivöt ole kovin arvostettuja muiden lääkäreiden toimesta.
Olen itse sisätautilääkäri ja kyllä ainakin meidän keskuudessamme psykiatrit ovat arvostettuja. Joka spesialiteetilla on omaa osaamistaan.
Miksi sitten hoette joka vastaanotolla jostain masennuksesta jota on selitetty jo vuosia sitten? Jää joka kerta itse sairaus hoitamatta kun puhutte vain jonninjoutavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös kovin suppea näkemys/ymmärrys elämästä arveluttaa, tyliin: (työttömälle) eihän sitä voi vain sohvanpohjalle jäädä!
Eli elämän ainoa mahdollinen aktiviteetti on työ?
No kyllä jokaisen aikuisen on tarkoitus elättää itse itsensä. Ja kuntouttavan mielenterveyshoidon tavoitteena on saada ihmisistä työkykyisiä.
Ei se työn tekeminen ihmisen ainoa aktiviteetti ole. Mutta kyllä terapeutin moraalinen tehtävä on myös ohjata asiakasta siihen suuntaan, että hänen ei tarvitse elää tukien varassa vaan ansaitsee elantonsa työelämässä.
Entäpä jos tukien varassa elävä on mieleltään terve, ja työyhteisö mielenterveyttä huonontava? Ja eihän terapeutti kai voi pakottaa työnantajia palkkaamaan ketään -vai meinaatko kokoomuksittain että töihin "mennään"?
Kun lopulta sain tämän sanottua, terapeuttini vastasi, että voitaisiinko nyt vaan keskittyä sinuun ja alkoi sen jälkeen puhumaan siitä, miten tärkeää olisi että työllistyisin jonnekin. Ei jotenkin tajunnut ollenkaan, että en minä yrittänyt puhua minun siskoni tilanteesta vaan siitä, miten tämä salaisuus oli jo pitkään vaikuttanut minuun ja miten rikki olin sen asian kanssa.
Aivopesty terapeutti, ei 1930-luvun Saksassakaan ihmiset leireillä tervehtyneet, vaikka raatoivat aamusta iltaan. En ymmärrä tuollaista, että työ olisi joku ihmelääke mielenterveys haasteissa. Oikeiston aivopesu menee ilmeisesti psykiatreille jne. helposti perille. Oikeiston työn ihannointi ohittaa nykyään jopa aidot kommunistit! Ei ihme, jos psykiatrit jne. ovat omituisia, kun ovat kykenemättömiä ajattelemaan itse. Masentunut ihminen tarvitsee tukea ja luotettavia, kuuntelevia ihmisiä elämäänsä eikä mitään riistokapitalisille raadantaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös kovin suppea näkemys/ymmärrys elämästä arveluttaa, tyliin: (työttömälle) eihän sitä voi vain sohvanpohjalle jäädä!
Eli elämän ainoa mahdollinen aktiviteetti on työ?
No kyllä jokaisen aikuisen on tarkoitus elättää itse itsensä. Ja kuntouttavan mielenterveyshoidon tavoitteena on saada ihmisistä työkykyisiä.
Ei se työn tekeminen ihmisen ainoa aktiviteetti ole. Mutta kyllä terapeutin moraalinen tehtävä on myös ohjata asiakasta siihen suuntaan, että hänen ei tarvitse elää tukien varassa vaan ansaitsee elantonsa työelämässä.
Jos jokin moraalinen velvoite on, se on auttaa asiakasta elämään hyvää tai parempaa elämää. Hyvää elämää niin kuin asiakas sen määrittelee, ei terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
rahan vuoksi ne psykiatrit siellä istuu. ei kukaan oikeasti jaksa kuunnella hullujen höpinöitä.
Mitä hullua ap:n jutussa oli? Psykiatri sen asian kirjasi omituisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös kovin suppea näkemys/ymmärrys elämästä arveluttaa, tyliin: (työttömälle) eihän sitä voi vain sohvanpohjalle jäädä!
Eli elämän ainoa mahdollinen aktiviteetti on työ?
No kyllä jokaisen aikuisen on tarkoitus elättää itse itsensä. Ja kuntouttavan mielenterveyshoidon tavoitteena on saada ihmisistä työkykyisiä.
Ei se työn tekeminen ihmisen ainoa aktiviteetti ole. Mutta kyllä terapeutin moraalinen tehtävä on myös ohjata asiakasta siihen suuntaan, että hänen ei tarvitse elää tukien varassa vaan ansaitsee elantonsa työelämässä.
Ei siis mieleltään terveitä, vaan työkykyisiä? Sulla muita valheita? Ei psykiatri voi olla moralisti!
Totta kai voi. Ja pitääkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On psykologilla/ psykiatrilla käynti hintansa arvoista? Oletteko saaneet todellakin sellaista apua ongelmaanne, joka ei olisi muuten ratkennut joko ajan kanssa, itse työstämällä tai jopa kanssaihmisten kanssa setvimällä kahvikupin äärellä?
Kävin kolme vuonna terapiassa ja sain itseni niin pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin sen kanssa, että menetin luottotietoni. En ollut sellaisessa mielentilassa, että olisin osannut arvioida, että nyt oikea tapa on lopettaa terapia eikä se, että otan velkaa voidakseni käydä terapiassa.
Ei ollut sen arvoista, mutta ei minulla ole oikein ketään muuta, jonka kanssa puhua ja yksin märehtiminenkin joskus kyllästyttää. Olin silloin niin huonovointinen, että en olisi ehkä siihen itsereflektioon edes kyennyt.
Otit varmaan rahavaikeudet puheeksi terapiassa. Eikö terapeutti sanonut ollenkaan, ettei ole hyvä idea elää velaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se, kun ne etsii "hulluuden" merkkejä.
Jep valitettavan totta, eivät missään nimessä halua että asiakas tervehtyisi.
Eivät tietenkään. Sillähän vain menettäisi lypsylehmänsä.
Älä puhu psykiatrille vertauskuvallisesti. Kohtaa työssään luonnollisesti mielisairaita paljon, joten ei voi tietää mitkä puheet ovat totta. Ja koska hän on lääkäri niin luonnollisesti kirjaa lääketieteellisen lähestymistavan kautta asiat.
Koin muutamankin eri traumaattisen asian, joiden ja joista seuranneen burn outin seurauksena ensin kävin juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, jonka jälkeen kävin Kelan tukemana kuntouttavan psykoterapian. Jo näiden aikana oli sellaisia kummallisia kirjauksia, esimerkiksi omituinen tapa patologisoida aivan kaikkea normaalia. Eräällä vastaanottokerralla kerroin, että olin vähän huonolla tuulella, koska kodin vesipumppu oli hajonnut ja olimme ilman vettä, olin selvittänyt asiaa koko edellisen illan, putkimies oli tehnyt oharit aamulla ja laittanut viestin, että ehtii paikalle vasta kahden viikon päästä ja olisimme siihen saakka ilman vettä. Eli arkea haittaava, tavalliseen elämään kuuluva vastoinkäyminen, joka saisi varmasti monen vähintään huonotuuliseksi. En käyttäytynyt huonosti enkä aggressiivisesti, mutta kerroin että minua ärsytti ja tympi, että on taas jotain ylimääräistä säätöä. Epikriisiin se ärtymys - jonka syyn kerroin vastaanotolla! - oli merkitty oireeksi voinnin heikentymisestä ja masentuneisuudesta, eikä mitään mainintaa siitä, että mikä sen olisi aiheuttanut.
Toisella kerralla olin jo hississä matkalla vastaanotolle, kun sain tekstiviestin, että isovanhempani oli kuollut. Mainitsin siitä ja itkin (vain vähän), jonka jälkeen sanoin, että en oikeastaan halua siitä vielä keskustella, kun en ole ehtinyt asiaa edes sisäistää. Sen jälkeen epikriisin mukaan olinkin itkuinen ja välttelevä, vaikka ihan normaalisti keskusteltiin kaikista muista asioista loput ajasta.
Monesti olen saanut lukea, että näytän surumieliseltä, surulliselta tai ahdistuneelta, vaikka olen siellä omasta mielestäni ollut normaalin näköisenä. Eli ulkonäkönikin on oire jostain psykologisesta vammasta! :D
Terapiasta ja psykiatrisella sairaanhoitajalla käymisestä on seurannut myös se, että vaikka hoitosuhde on ohi ja terapiakin päättynyt jo pian kuusi vuotta sitten, edelleen se nostetaan esille ihan tavanomaisilla lääkärikäynneillä, ja patologisoidaan kummallisia asioita tai arvioidaan sinne sitä, että otanko kontaktia tai miltä vaikutan. Ja aina lähdetään kyselemään, että onko tarve keskustella masennukseen liittyvistä asioista. Ei ole, koska en ole edes masentunut enää.