Onko kaikki psykiatrit yhtä dorkia?Ei ymmärrä vertauskuvia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollekin kriisiterapialle ja muulle sellaiselle on varmasti paikkansa, missä se tarkoitus ja syy olla siellä on tarkasti määritelty ja siihen on olemassa selkeät ja esille tuotavat keinot.

Kaikki muu epämääräinen sorkkiminen, persoonan ja olosuhteista johtuvan reaktiotavan kyseenalaistaminen ja muu vääristely ja asioiden ristiriitainen käsittely on ainakin omalla kohdallani aiheuttanut sen, että noista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Samaa mieltä.

Ja sama kokemus. Terapeutit myös pahentavat asioita. Ja siitä ei puhut missään MOT:ssä. Se on yksi nykyajan tabu.

Hiljattain oli kai Hesarissa artikkeli siitä, että lapsi alkoi terapian myötä moittia kaikkea äidissään. Olen huomannut saman omassa sisaruksessani, että mikään ei kuulemma ollut lapsena hyvin alkaen jostain kahvikuppie

Terapuassa uhrataan asiakkaan läheiset.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lääkärit jne. aina kieltävät lukemasta näitä keskusteluja? 

Kieltävätkö missä?

Sen olen huomannut, etteivät ymmärrä miksi ihmiset vihaavat näitä tietojärjestelmiä ja miksi laittavat kieltoja.

😬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lääkärit jne. aina kieltävät lukemasta näitä keskusteluja? 

Kieltävätkö missä?

 

Sen olen huomannut, etteivät ymmärrä miksi ihmiset vihaavat näitä tietojärjestelmiä ja miksi laittavat kieltoja.

Kuulemma mt-ongelmaisten juttuja ei pidä ottaa todesta. 

Jos olisin ap, vaihtaisin psykiatria.

Miksi tarvitsee psykiatria, jos ei pidä tietystä väristä tai tietynvärisistä vaatteista?? Älytöntä.  Se kun on ihan normaalia olla pitämättä tai pitää.  Rahan tuhlausta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tarvitsee psykiatria, jos ei pidä tietystä väristä tai tietynvärisistä vaatteista?? Älytöntä.  Se kun on ihan normaalia olla pitämättä tai pitää.  Rahan tuhlausta.

Miksi esität idioottia? 

Itken

Sanoin että joskus tuntuu "että seinät kaatuu päälle"Lääkäri oli kirjannut,potilaalle kaatunut seinä päälle.oli joku ulkomaalainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllä joku jo sanoikin, että kun asiakas tapaa terapeuttia, psykologia tai psykiatria, niin siinä tilanteessa ollaan kahdestaan suljettujen ovien sisällä. Ja jos asiakas kyseenalaistaa jotain ammattilaisen toimia, niin ammattilainen voi aina vedota asiakkaan ongelmiin ja niiden myötä puutteelliseen kykyyn ymmärtää asioita.

Asiakkaan läheisillä on vielä vähemmän mahdollisuuksia puuttua ammattilaisen toimiin, vaikka heidän läheisensä eli asiakas taantuisi huomattavasti, muuttuisi väkivaltaiseksi, erakoituisi tms. hoidon aloittamisen myötä. Läheisten huolta ei kukaan kuuntele, sillä asiakkaan ja ammattiauttajan suhde on vain heidän välillään eikä läheisillä ole mihinkään valitusoikeutta. Ei vaikka asiakas menettäisi lopunkin toimintakykynsä ja kaikki kaatuisi läheisten niskaan.

Ja päinvastoin myös. Edes läheisten

Jostain hyvin kummallisesta syystä Suomessa ei ole sellaista kulttuuria, että läheiset otettaisi potilaan hoitoon mukaan asiantuntijoina.

Ns. avoimen dialogin mallia, jossa läheiset ovat mukana, on kyllä kai kokeiltu, mutta veikkaan, ettei ole todellista kiinnostusta edes hoitaa potilaita oikeasti.

Ei "hulluja" tarvitse hoitaa kunnolla. Palkka juoksee muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllä joku jo sanoikin, että kun asiakas tapaa terapeuttia, psykologia tai psykiatria, niin siinä tilanteessa ollaan kahdestaan suljettujen ovien sisällä. Ja jos asiakas kyseenalaistaa jotain ammattilaisen toimia, niin ammattilainen voi aina vedota asiakkaan ongelmiin ja niiden myötä puutteelliseen kykyyn ymmärtää asioita.

Asiakkaan läheisillä on vielä vähemmän mahdollisuuksia puuttua ammattilaisen toimiin, vaikka heidän läheisensä eli asiakas taantuisi huomattavasti, muuttuisi väkivaltaiseksi, erakoituisi tms. hoidon aloittamisen myötä. Läheisten huolta ei kukaan kuuntele, sillä asiakkaan ja ammattiauttajan suhde on vain heidän välillään eikä läheisillä ole mihinkään valitusoikeutta. Ei vaikka asiakas menettäisi lopunkin toimintakykynsä ja kaikki kaatuisi läheisten niskaan.

Ja päinvastoin myös. Edes läheisten

Itse en kaipaa aikoja, jolloin perheenjäsenten mielipide (tai sana) riittää passittamaan toisen lobotomiaan, sterilisaatioon, pakkohoitoon yms.

Mikäs sekin nainen oli, joka vietti loppuikänsä seilin saarella käytännössä vankina, ihan vaan koska aviomies oli sanonut vaimon olevan hullu.

Itse en haluaisi perheelläni olevan mitään oikeuksia hoitooni, eivät ole aina hyväntahtoisia.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut joskus, että terapiassa hoidetaan vain asiakasta, mikä on ihan oikein ja ihan ymmärrettävää. Mutta siinä sanottiin myös, että joskus hoito on sellaista, että terapiassa opetellaan lähinnä etsimään syyllisiä itsen ulkopuolelta, jolloin tulilinjalla ovat kaikki ihmiset, jotka ovat tämän asiakkaan kanssa tekemisissä.

Näin toimien asiakkaalle tulee parempi olo. Hän ei olekaan itse syyllinen kaikkeen mitä elämässään on tapahtunut. Vaan hän saa luvan kanssa uhriutua, ja syyllisiä ovat hänen ympärillään olevat ihmiset. Näin tehden terapia toimii, asiakkaan mieli kevenee, hän on saanut rahoilleen vastinetta ja hän on tyytyväinen.

Se mikä tuossa terapia-konseptissa unohtuu, on se, että asiakas palaa siihen omaan ympäristöönsä, jossa tuo uhriutuminen ja muiden syytteleminen ei toimikaan samalla tavalla kuin terapiassa. Ympäristö ei tietenkään ota vastaan niitä syyttelyitä ja itsensä viattomana näkemistä kuten t

Ei ehkä kannata uskoa ihan kaikkea. Ensinnäkin terapeutit harvoin antaa asiakkaille suoria ohjeita ja vastauksia, miten toimia. Se on sen asiakkaan tehtävä tajuta jutut itse.

Toki terapeutit ohjaa siinä ja voi antaa esim ajattelua tukevia neuvoja, mutta ei niin, että äitisi on kelvoton ja nyt sun pitää ottaa etäisyyttä perheeseesi.

Itse olen käynyt traumaterapian itseeni kohdistuneesta ra is kauksesta. Mulla oli ollut sellainen käsitys, että esim koston ajatteleminen voisi olla haitallista. Tässä kohdassa terapeutti antoi suoran ohjeen, että ajatukset on vain ajatuksia. Niin kauan kuin ei aio toteuttaa, on luvallista ajatella ihan niin hirveää kostoa kuin suinkin keksii. Ja jos se parantaa omaa mieltä, kannattaa ajatella siten.

Mutta sitten taas kun äitini vähätteli traumaani ja syyllisti mua tapahtuneesta ja se on vaivannut mua. Terapeutti ei mitenkään antanut siihen suoraa ohjetta, vaan esitti erilaisia kysymyksiä, jotka sai mut ajattelemaan asiaa eri näkökulmilta. Itse piti tehdä päätelmät kuitenkin.

Esim. kysyi, onko sillä väliä, mitä äitisi asiasta ajattelee ja miksi? Vaikuttaako se mun traumakokemukseeni?

Ja jos äiti ei kerran kuule ja sulkee korvansa, onko hyötyä yrittää kääntää hänen päätään? Vai voisiko keskittyä omaan oloon, kun kerran itse tiedän mikä on totuus.

Väittäisin ettei ole tarkoitus antaa suoria vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllä joku jo sanoikin, että kun asiakas tapaa terapeuttia, psykologia tai psykiatria, niin siinä tilanteessa ollaan kahdestaan suljettujen ovien sisällä. Ja jos asiakas kyseenalaistaa jotain ammattilaisen toimia, niin ammattilainen voi aina vedota asiakkaan ongelmiin ja niiden myötä puutteelliseen kykyyn ymmärtää asioita.

Asiakkaan läheisillä on vielä vähemmän mahdollisuuksia puuttua ammattilaisen toimiin, vaikka heidän läheisensä eli asiakas taantuisi huomattavasti, muuttuisi väkivaltaiseksi, erakoituisi tms. hoidon aloittamisen myötä. Läheisten huolta ei kukaan kuuntele, sillä asiakkaan ja ammattiauttajan suhde on vain heidän välillään eikä läheisillä ole mihinkään valitusoikeutta. Ei vaikka asiakas menettäisi lopunkin toimintakykynsä ja kaikki kaatuisi läheisten niskaan.

 

Kyse on enemmän siitä, ettei ihminen ole saari, jonka voi ottaa tarkasteluun ympäristöstään irrallisena. Ei niin, että muille annettaisiin päätäntävalta asioistasi.

Monet psykiatrit on ihan hirveitä ja epäempaattisia. Parempi on usein puhua ihan tavalliselle ihmiselle jolla ei ole koulutusta siihen miten olla empaattinen.

Vierailija kirjoitti:

Monet psykiatrit on ihan hirveitä ja epäempaattisia. Parempi on usein puhua ihan tavalliselle ihmiselle jolla ei ole koulutusta siihen miten olla empaattinen.

Lääkäreinä ajattelevat, että kaikki hoidetaan lääkkeillä. Puhuminen on vain diagnosointia varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet psykiatrit on ihan hirveitä ja epäempaattisia. Parempi on usein puhua ihan tavalliselle ihmiselle jolla ei ole koulutusta siihen miten olla empaattinen.

Lääkäreinä ajattelevat, että kaikki hoidetaan lääkkeillä. Puhuminen on vain diagnosointia varten.

Eihän psykiatri muuten hoidakaan kuin lääkkeillä. Ja hänen hommansa on diagnosoida.

Terapiaa antaa terapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet psykiatrit on ihan hirveitä ja epäempaattisia. Parempi on usein puhua ihan tavalliselle ihmiselle jolla ei ole koulutusta siihen miten olla empaattinen.

Lääkäreinä ajattelevat, että kaikki hoidetaan lääkkeillä. Puhuminen on vain diagnosointia varten.

Eihän psykiatri muuten hoidakaan kuin lääkkeillä. Ja hänen hommansa on diagnosoida.

Terapiaa antaa terapeutti.

Niin juuri eli empatia ei kuulu hommaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut joskus, että terapiassa hoidetaan vain asiakasta, mikä on ihan oikein ja ihan ymmärrettävää. Mutta siinä sanottiin myös, että joskus hoito on sellaista, että terapiassa opetellaan lähinnä etsimään syyllisiä itsen ulkopuolelta, jolloin tulilinjalla ovat kaikki ihmiset, jotka ovat tämän asiakkaan kanssa tekemisissä.

Näin toimien asiakkaalle tulee parempi olo. Hän ei olekaan itse syyllinen kaikkeen mitä elämässään on tapahtunut. Vaan hän saa luvan kanssa uhriutua, ja syyllisiä ovat hänen ympärillään olevat ihmiset. Näin tehden terapia toimii, asiakkaan mieli kevenee, hän on saanut rahoilleen vastinetta ja hän on tyytyväinen.

Se mikä tuossa terapia-konseptissa unohtuu, on se, että asiakas palaa siihen omaan ympäristöönsä, jossa tuo uhriutuminen ja muiden syytteleminen ei toimikaan samalla tavalla kuin terapiassa. Ympäristö ei tietenkään ota vastaan niitä syy

Tietysti äitisi vähättely vaikuttaa. Hän hylkää siinä sinut, sinun kokemuksesi ja siirtyy periaatteessa puolustamaan vähättelyllään sinulle pahaa tehnyttä ihmistä. Äitisi pitäisi olla sinun puolellasi täysin. 

Myös kovin suppea näkemys/ymmärrys elämästä arveluttaa, tyliin: (työttömälle) eihän sitä voi vain sohvanpohjalle jäädä!

Eli elämän ainoa mahdollinen aktiviteetti on työ?