Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikki psykiatrit yhtä dorkia?Ei ymmärrä vertauskuvia?
14.04.2024 |
Kerrot että punainen väri on väri jota inhoat koska se on räikeä.
Pösilö pyytää esimerkin, ja kerrot että ostit punaisen takin mutta koska se on tulenpunainen et voi käyttää sitä. Pösilö kysyy no miksi et voi käyttää sitä. Sinä kerrot että se on niin punainen että tuntuu kuin olisi liekeissä.
Pösilö kirjaa: Potilas kokee olevansa tulessa. Takista eikä tilanteesta mitään mainintaa.
T. Iha liekeissä 🤮
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologeissa sitä onkin.
Ystäväni oli masentunut. Merkittävä syy olivat käsittelemättömät lapsuusiän traumat.
Ystäväni yritti itsemurhaakin.
Seurakunta tarjosi psykologin apua.
No, ystäväni kävi siellä, kerran.
Ystäväni, syntynyt 70- luvun alussa niin kuin minäkin, kertoi lapsuudestaan 70-80- luvun maaseudulla.
Psykologi keskeytti: "Sinä kerrot jostain heinänseivästystalkoista, käsität kai, että tuon olet nähnyt jostain vanhoista elokuvista, tuo on 50- lukua? Sovitaanko, ettet tuhlaa aikaani satuilemalla, täällä on oikeasti apua tarvitsevia!?"
Olen syntynyt 70 luvun lopulla ja olen ollut nostamassa lapsuudessani heiniä seipäälle. Mitä hemmettiä oikeasti?
Sitä, että osa ihmisistä on elänyt vaikkapa 70- luvulla paljon modernimmassa Suomessa kuin toise ja pitää kokemustaan yleisenä standardina.
Tälläkin palstalla on epäuskoisena ihmetelty, eikö jollain perheellä muka 60- luvulla ollut vesivessaa, autoa ja puhelinta.
70- luvun maalaistalo, jossa ei ollut puhelinta, lämmintä vettä, suihkua, WC:tä on varmasti monelle selvä valhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllä joku jo sanoikin, että kun asiakas tapaa terapeuttia, psykologia tai psykiatria, niin siinä tilanteessa ollaan kahdestaan suljettujen ovien sisällä. Ja jos asiakas kyseenalaistaa jotain ammattilaisen toimia, niin ammattilainen voi aina vedota asiakkaan ongelmiin ja niiden myötä puutteelliseen kykyyn ymmärtää asioita.
Asiakkaan läheisillä on vielä vähemmän mahdollisuuksia puuttua ammattilaisen toimiin, vaikka heidän läheisensä eli asiakas taantuisi huomattavasti, muuttuisi väkivaltaiseksi, erakoituisi tms. hoidon aloittamisen myötä. Läheisten huolta ei kukaan kuuntele, sillä asiakkaan ja ammattiauttajan suhde on vain heidän välillään eikä läheisillä ole mihinkään valitusoikeutta. Ei vaikka asiakas menettäisi lopunkin toimintakykynsä ja kaikki kaatuisi läheisten niskaan.
Ja päinvastoin myös. Edes läheisten avulla ei saa vääriä diagnooseja kumottua, vaikk
Ja päinvastoin myös. Edes läheisten avulla ei saa vääriä diagnooseja kumottua, vaikka läheiset tuntevat asiakkaan parhaiten.
Tämä jumaluusharha psykiatreilla on. Diagnooseja räiskitään miten sattuu, mutta he tietävät parhaiten, sillä he ovat lääkäreitä. Läheiset eivät tiedä mitään, sillä he ovat maallikoita.
Silti lääkäri tapaa potilaan kerran vuodessa muutaman minuutin verran. Ja se tekee hänestä potilaansa asiantuntijan. Läheiset viettävät potilaan kanssa aikaa 24/7 tai vähintään monta tuntia päivässä. Silti heidän näkemyksellään ei ole minkäänlaista vaikutusta diagnoosiin. Useimmiten läheisiä ei kuulla lainkaan.
Vaikka läheiset ovatkin maallikkoja, niin heillä on verrattomasti parempi tieto siitä miten potilas käyttäytyy erilaisissa tilanteissa, ja heillä on pitkäkestoista tietoa potilaan käyttäytymisestä. Lääkärillä on näyttö vain siitä esityksestä, jonka potilas lääkärille esittää.
Jostain hyvin kummallisesta syystä Suomessa ei ole sellaista kulttuuria, että läheiset otettaisi potilaan hoitoon mukaan asiantuntijoina. Näin lääkäreiltä jää paras tieto potilaan tilasta saamatta. Psykiatrit asettavat diagnooseja niin vajavaisin tiedoin, että usein suurin osa tiedosta on saamatta. Tästä syystä en kunnioita psykiatriaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole pyytänyt etsimään hulluuden merkkejä.
Etsii ne pyytämättäkin niitä. Kuuluu työnkuvaan.
Mulla jäi mieleen yhden psykiatrin vastaanotolla (oli myös yleislääketieteen el) kun puhuttiin vatsavaivoista ja niiden psyykkisestä vaikutuksesta. Totesin, että mulla nämä suolisto-ongelmat on sen tyyppisiä, että aina kun syön jotakin, niin on pakko mennä lähes saman tien vessaan. Se lääkäri nauroi oikein ivallisen oloisesti, että et kai sä luule, että se ruoka sieltä heti tulee ulosteena tms. outoa. Piti sitten todeta yhtä ivalliseen ääneen, että enhän mä mitään sellaista ole väittänytkään, vaan että se uusi syöty ruoka provosoi suolistoa ja aiheuttaa ulostamistarpeen sen suolistossa jo olevan ruokamassan osalta.
Tajusin, että jotenkin se suhtautuminen oli niin alentavaa, etten enää monta kertaa tuolla käynyt, vaikka hänen mielestään mun ois pitänyt käydä ainakin vuoden ajan siellä vielä. En mä tuosta mitään hyötynyt. Ihmeellistä vääntelyä asioista sen ihmisen kanssa, aivan kuin se pointti ei ois ollutkaan niiden asioiden parantamisessa ja uusissa näkökulmissa. Kyseinen tyyppi myös väitti, että kun suhtauduin sarkastisesti ja humoristisesti asioihin, että yritän viihdyttää häntä. Olin että jaahas, ehkä tämä huumori on tapa käsitellä näitä asioita eikä liity sinuun suoranaisesti mitenkään.
Menin myöhemmin toiselle psykiatrille lyhytterapiaan työterveyden kautta alkavien uupumusoireiden vuoksi ja kerroin tuosta aiemmasta terapiajaksosta. Ko. lääkäri totesi, että hänen mielestään kuulostaa siltä, että ihan hyvinhän siellä on onnistuttu sua triggeröimään ja saatu reaktioita aikaiseksi. Olin mielessäni, että mitähän vittua, että ai se tuossa onkin tarkoituksena, että saadaan potilaasta jotain ärsyyntymis- reaktioita tuolla oudolla kommentoinnilla ja muulla vääntämisellä. Miten helvetissä se auttaa niiden asioiden parantamisessa, joiden vuoksi sinne on menty. Juuri tuollaista kieroa paskaa tuo touhu on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologeissa sitä onkin.
Ystäväni oli masentunut. Merkittävä syy olivat käsittelemättömät lapsuusiän traumat.
Ystäväni yritti itsemurhaakin.
Seurakunta tarjosi psykologin apua.
No, ystäväni kävi siellä, kerran.
Ystäväni, syntynyt 70- luvun alussa niin kuin minäkin, kertoi lapsuudestaan 70-80- luvun maaseudulla.
Psykologi keskeytti: "Sinä kerrot jostain heinänseivästystalkoista, käsität kai, että tuon olet nähnyt jostain vanhoista elokuvista, tuo on 50- lukua? Sovitaanko, ettet tuhlaa aikaani satuilemalla, täällä on oikeasti apua tarvitsevia!?"
Olen syntynyt 70 luvun lopulla ja olen ollut nostamassa lapsuudessani heiniä seipäälle. Mitä hemmettiä oikeasti?
Olisko ollut nuori, kaupungissa kasvanut psykologi. Ei suurimmalla osalla 90-lu
En tiedä, tämä tapaus sattui 90- luvun lopulla.
Varmasti urbaanissa ympäsistössä kasvanut oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologeissa sitä onkin.
Ystäväni oli masentunut. Merkittävä syy olivat käsittelemättömät lapsuusiän traumat.
Ystäväni yritti itsemurhaakin.
Seurakunta tarjosi psykologin apua.
No, ystäväni kävi siellä, kerran.
Ystäväni, syntynyt 70- luvun alussa niin kuin minäkin, kertoi lapsuudestaan 70-80- luvun maaseudulla.
Psykologi keskeytti: "Sinä kerrot jostain heinänseivästystalkoista, käsität kai, että tuon olet nähnyt jostain vanhoista elokuvista, tuo on 50- lukua? Sovitaanko, ettet tuhlaa aikaani satuilemalla, täällä on oikeasti apua tarvitsevia!?"
Olen syntynyt 70 luvun lopulla ja olen ollut nostamassa lapsuudessani heiniä seipäälle. Mitä hemmettiä oikeasti?
Olisko ollut nuori, kaupungissa kasvanut psykologi. Ei suurimmalla osalla 90-lu
Onko tuossa siis käynyt niin, että psykologi on itse nähnyt heinää laitettavan seipäille vain musta-valkoelokuvissa? Ja siitä syystä hän ei voi ymmärtää, että joku muu on nähnyt ja tehnyt sitä vielä -70 - 80-luvulla. Näin ollen psykologi tulkitsi potilasta oman kapean maailmankuvansa läpi, ja sen vuoksi tulkinta vääristyi niin pahasti, että oli täysin virheellinen.
Eli se, joka tuossa satuili, oli psykologi itse. Hän kuitenkin syytti satuilustaan asiakasta, koska ei tunnista omaa vajavaisuuttaan.
Ja näin olemattomalla ammattitaidolla psykologit pääsevät sitten puoskaroimaan toisten ihmisten elämään. Eikä kukaan puutu eikä valvo noiden toimintaa. Paitsi nimellisesti tietenkin valvotaan, mutta todellista valvontaa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan se kirjoittaa. Hullu mikä mikä hullu. Sopii avohoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllä joku jo sanoikin, että kun asiakas tapaa terapeuttia, psykologia tai psykiatria, niin siinä tilanteessa ollaan kahdestaan suljettujen ovien sisällä. Ja jos asiakas kyseenalaistaa jotain ammattilaisen toimia, niin ammattilainen voi aina vedota asiakkaan ongelmiin ja niiden myötä puutteelliseen kykyyn ymmärtää asioita.
Asiakkaan läheisillä on vielä vähemmän mahdollisuuksia puuttua ammattilaisen toimiin, vaikka heidän läheisensä eli asiakas taantuisi huomattavasti, muuttuisi väkivaltaiseksi, erakoituisi tms. hoidon aloittamisen myötä. Läheisten huolta ei kukaan kuuntele, sillä asiakkaan ja ammattiauttajan suhde on vain heidän välillään eikä läheisillä ole mihinkään valitusoikeutta. Ei vaikka asiakas menettäisi lopunkin toimintakykynsä ja kaikki kaatuisi läheisten niskaan.
Ja päinvastoin myös. Edes läheisten
Psykiatreilla ja lääkäreillä on myös varovaisuus kollegoita kohtaan. Ei siis voi kumota jonkun kollegan tekemää arviota. Vielä hierarkiat päälle, kun on ylilääkärit erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollekin kriisiterapialle ja muulle sellaiselle on varmasti paikkansa, missä se tarkoitus ja syy olla siellä on tarkasti määritelty ja siihen on olemassa selkeät ja esille tuotavat keinot.
Kaikki muu epämääräinen sorkkiminen, persoonan ja olosuhteista johtuvan reaktiotavan kyseenalaistaminen ja muu vääristely ja asioiden ristiriitainen käsittely on ainakin omalla kohdallani aiheuttanut sen, että noista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Sitä, että osa ihmisistä on elänyt vaikkapa 70- luvulla paljon modernimmassa Suomessa kuin toise ja pitää kokemustaan yleisenä standardina.
Tälläkin palstalla on epäuskoisena ihmetelty, eikö jollain perheellä muka 60- luvulla ollut vesivessaa, autoa ja puhelinta.
70- luvun maalaistalo, jossa ei ollut puhelinta, lämmintä vettä, suihkua, WC:tä on varmasti monelle selvä valhe.
Näin varmasti. Mutta sitten tullaankin siihen, että onko psykologilla varaa olla noin subjektiivinen, ettei ymmärrä, että on erilaisia elinympäristöjä, erilaisia koteja, erilaisia perheitä. Ja jos on noin vahva subjektiivisuus työssä, niin onko psykologi silloin ylipäätään riittävän ammattitaitoinen hoitamaan työtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ko. lääkäri totesi, että hänen mielestään kuulostaa siltä, että ihan hyvinhän siellä on onnistuttu sua triggeröimään ja saatu reaktioita aikaiseksi. Olin mielessäni, että mitähän vittua, että ai se tuossa onkin tarkoituksena, että saadaan potilaasta jotain ärsyyntymis- reaktioita tuolla oudolla kommentoinnilla ja muulla vääntämisellä.
Mitä ihmettä? Onko asiakkaan hoitaminen tuota, että provosoidaan ja yritetään saada reaktiota?!!
Tuohan on täysin epäeettistä. Onko psykiatria tuollaista epäeettistä puoskarointia (lainaan jonkun aiemmin käyttämää sanaa)?
Minulla on itseasiassa tuosta epäeettisyydestä omakohtaista kokemusta. Läheiseni aloitti terapian, minkä jälkeen alkoi ilmenemään kaikenlaista epätervettä käytöstä. Moni hyväntahtoinen ja huolehtiva tekoni käännettiin terapiassa pahuudeksi. Myös läheiseni omat teot käännettiin terapiassa niin, että ne olivat vain oikeutettuja. Kun läheiseni sitten alkoi käyttämään väkivaltaa minuun, ja väitti sen olevan terapeutin mielestäkin oikeutettua, niin minä lähdin suhteesta.
Varmasti viestit vääristyivät matkalla, eikä terapeutti välttämättä ollut ollenkaan sanonut, että väkivallan käyttö on ok. Mutta joka tapauksessa käytökseen tulleet väkivaltaiset ja aggressiiviset elementit osoittivat, ettei tuon terapeutin työskentelyssä ole mukana normaaleja eettisiä periaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jollekin kriisiterapialle ja muulle sellaiselle on varmasti paikkansa, missä se tarkoitus ja syy olla siellä on tarkasti määritelty ja siihen on olemassa selkeät ja esille tuotavat keinot.
Kaikki muu epämääräinen sorkkiminen, persoonan ja olosuhteista johtuvan reaktiotavan kyseenalaistaminen ja muu vääristely ja asioiden ristiriitainen käsittely on ainakin omalla kohdallani aiheuttanut sen, että noista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Samaa mieltä.
Ja sama kokemus. Terapeutit myös pahentavat asioita. Ja siitä ei puhut missään MOT:ssä. Se on yksi nykyajan tabu.
Olen lukenut joskus, että terapiassa hoidetaan vain asiakasta, mikä on ihan oikein ja ihan ymmärrettävää. Mutta siinä sanottiin myös, että joskus hoito on sellaista, että terapiassa opetellaan lähinnä etsimään syyllisiä itsen ulkopuolelta, jolloin tulilinjalla ovat kaikki ihmiset, jotka ovat tämän asiakkaan kanssa tekemisissä.
Näin toimien asiakkaalle tulee parempi olo. Hän ei olekaan itse syyllinen kaikkeen mitä elämässään on tapahtunut. Vaan hän saa luvan kanssa uhriutua, ja syyllisiä ovat hänen ympärillään olevat ihmiset. Näin tehden terapia toimii, asiakkaan mieli kevenee, hän on saanut rahoilleen vastinetta ja hän on tyytyväinen.
Se mikä tuossa terapia-konseptissa unohtuu, on se, että asiakas palaa siihen omaan ympäristöönsä, jossa tuo uhriutuminen ja muiden syytteleminen ei toimikaan samalla tavalla kuin terapiassa. Ympäristö ei tietenkään ota vastaan niitä syyttelyitä ja itsensä viattomana näkemistä kuten terapeutti otti. Seurauksena asiakas jää normaalielämässään hyvin yksin, ellei löydä toista samanhenkistä kaverikseen. Terveistä ihmisistä hän ei kaveria enää asenteellaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollekin kriisiterapialle ja muulle sellaiselle on varmasti paikkansa, missä se tarkoitus ja syy olla siellä on tarkasti määritelty ja siihen on olemassa selkeät ja esille tuotavat keinot.
Kaikki muu epämääräinen sorkkiminen, persoonan ja olosuhteista johtuvan reaktiotavan kyseenalaistaminen ja muu vääristely ja asioiden ristiriitainen käsittely on ainakin omalla kohdallani aiheuttanut sen, että noista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Samaa mieltä.
Ja sama kokemus. Terapeutit myös pahentavat asioita. Ja siitä ei puhut missään MOT:ssä. Se on yksi nykyajan tabu.
Hiljattain oli kai Hesarissa artikkeli siitä, että lapsi alkoi terapian myötä moittia kaikkea äidissään. Olen huomannut saman omassa sisaruksessani, että mikään ei kuulemma ollut lapsena hyvin alkaen jostain kahvikuppien väristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollekin kriisiterapialle ja muulle sellaiselle on varmasti paikkansa, missä se tarkoitus ja syy olla siellä on tarkasti määritelty ja siihen on olemassa selkeät ja esille tuotavat keinot.
Kaikki muu epämääräinen sorkkiminen, persoonan ja olosuhteista johtuvan reaktiotavan kyseenalaistaminen ja muu vääristely ja asioiden ristiriitainen käsittely on ainakin omalla kohdallani aiheuttanut sen, että noista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Samaa mieltä.
Ja sama kokemus. Terapeutit myös pahentavat asioita. Ja siitä ei puhut missään MOT:ssä. Se on yksi nykyajan tabu.
Aiheesta oli yksi 10 min jakso siinä ohjelmassa mikä tuli kesällä missä ne istuu tuolilla jossain puistossa tms. Oliko se ohjelman nimi 10 minuuttia?
Siinä joku asiantuntija sanoi, että kyllä terapia voi mennä pieleenkin. Ja hän kertoi, että asiasta voi valittaa STM:ään. Tämä osoittautui myöhemmin viheelliseksi tiedoksi. Mikä osoittaa sen, että näitä valituksia ei tehdä lainkaan, kun edes ylin virkamies maassa ei tiedä minne valitukset tulee osoittaa.
Ja valitusten tekemättömyys ei ole asiakkaista kiinni. Vaan siitä, että heille ei anneta valitusosoitetta, eikä sitä kysyttäessäkään tiedetä. Samalla myös asiakkaat tietävät, että valitukset eivät voi johtaa mihinkään, koska se on sana vastaan sana -tilanne, jossa sataprosenttisesti uskotaan sitä ammattilaista yli asiakkaan.
Miksi lääkärit jne. aina kieltävät lukemasta näitä keskusteluja?
Ap:n kysymykseen on vain yksi vastaus:
On.
Kumileimasimia ne on. Lääkkeitä määräävät. Psykiatria ei ole oikein kummoinen lääketieteen ala. Mitään hoidollista edistystä ei ole tapahtunut aikoihin, jos oikeastaan koskaan. Luotan enemmän neurotieteilijöihin. Ja kyllä monet psykiatrit ovat jotenkin pihalla kaikesta, kokemusta on oman perhepiirin psykiatreista eli siis sukulaisista ja heidän kollegoistaan.