Tutulleni syntyi juuri kolmas lapsi. Kaikki lapset alle 5 vuotiaita. Olis kyllä mun painajainen.

Joskus on pakko jaksaa, minulla oli kuusi vuotias ja kaksi vuotias kun "kolmas" syntyi mutta kolmas olikin kaksoset, eli kerralla oli kolme alle kolme vuotiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli just täyttänyt 6, kun pienin syntyi. Elämän parhaita vuosia olla kotona heidän kanssaan. Äkkiä tuo aika oli ohi, nuorin menossa jo yläasteelle. Sä voit tietysti ystävänä heitä tukea. 

Kellä on oikeasti resursseja tukea mitään tuttavan/kaverin perhettä? Ihan täysi työ ihan omassa elämässä, arjessa ja sen pyörittämisessä ihan yhden lapsen, koiran ja oman uran kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukiverkkoja ja molemmilla vanhemmilla joustava asiantuntijatyö, niin tuo on ihan normisettiä. Jos on työtön, niin tuossa ei ole järkeä  - monen vuoden kotonaolo vie viimeisetkin mahdollisuudet työhön.

Monelle koulutetulle pariskunnalle kolme lasta on ollut nouseva trendi jo jonkin aikaa.

Mutta tosiaan ilman tukiverkkoja tuo ei toimi.

 

Muut hoitavat ja kasvattavat teidän lapsenne?

Ei vaan ovat apuna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi kerralla, sitten kun se on ohi niin se on ohi.

Itseasiassa pieniä ikäeroja ei suositella. Niillä on vaikutusta lasten mielenterveyteen. Asiasta löytyy tutkimuksia, jos viitsi googlettaa. 

Olen miettinyt että pieniä ikäeroja suositaan Suomessa erityisesti, ja varmaan myös Ruotsissa. Muualla on yleisempää isommatkin ikäerot. Johtuukohan meikäläisistä tuista, voi tehdä lapsia vaikkei ehkä ole taloudellista varmuutta.

Olen itsekin nyt ajatellut että isompi ikäero olisi lapsille parempi, mutta en kyseenalaistanut asiaa lapsia tehdessä kun se tuntui kuitenkin olevan normi. Varmasti vanhemman jaksaminen ainakin on parempaa jos ikäerot ovat suuremmat, ja tietysti lapsikin saa enemmän ikätasoista huomiota jos ei ole heti uutta vauvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli just täyttänyt 6, kun pienin syntyi. Elämän parhaita vuosia olla kotona heidän kanssaan. Äkkiä tuo aika oli ohi, nuorin menossa jo yläasteelle. Sä voit tietysti ystävänä heitä tukea. 

Kellä on oikeasti resursseja tukea mitään tuttavan/kaverin perhettä? Ihan täysi työ ihan omassa elämässä, arjessa ja sen pyörittämisessä ihan yhden lapsen, koiran ja oman uran kanssa. 

Jos on virkeät eläkeläis-isovanhemmat. Meillä ovat auttaneet paljon ja se on hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli just täyttänyt 6, kun pienin syntyi. Elämän parhaita vuosia olla kotona heidän kanssaan. Äkkiä tuo aika oli ohi, nuorin menossa jo yläasteelle. Sä voit tietysti ystävänä heitä tukea. 

Kellä on oikeasti resursseja tukea mitään tuttavan/kaverin perhettä? Ihan täysi työ ihan omassa elämässä, arjessa ja sen pyörittämisessä ihan yhden lapsen, koiran ja oman uran kanssa. 

Jos on virkeät eläkeläis-isovanhemmat. Meillä ovat auttaneet paljon ja se on hienoa.

 

Ensimmäisessä lainatussa viestissä puhutaan siitä, että ap voisi ystävänä tukea. Vastasin siihen. Suurimmalla osalla meistä menee ne resurssit ihan siihen omaan arkeen eikä ole kaistaa tukea kavereita heidän (potentiaalisesti huonoissa) ratkaisuissa perhekoon ja ikäerojen suhteen.

Jos on hyvä mies, joka on oikeasti sitoutunut perheeseensä eikä mikään ikiteini pelipelle, isokin perhe voi onnistua. Totta kai äitikään ei saa olla onneton tumpelo. Jos työnjako toimii, asia ok. Monet kuitenkin eroavat, koska lapset ovat vain rekvisiittaa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli just täyttänyt 6, kun pienin syntyi. Elämän parhaita vuosia olla kotona heidän kanssaan. Äkkiä tuo aika oli ohi, nuorin menossa jo yläasteelle. Sä voit tietysti ystävänä heitä tukea. 

Kellä on oikeasti resursseja tukea mitään tuttavan/kaverin perhettä? Ihan täysi työ ihan omassa elämässä, arjessa ja sen pyörittämisessä ihan yhden lapsen, koiran ja oman uran kanssa. 

Jos on virkeät eläkeläis-isovanhemmat. Meillä ovat auttaneet paljon ja se on hienoa.

 

Virkeyden lisäksi tarvitaan myös aitoa halua viettää aikaa lastenlasten kanssa. Ja tämän varaan ei kyllä voi kukaan vanhempi laskea. Liian usein kuulee tarinoita, joissa isovanhemmat ovat vuosia ruinanneet niitä lapsenlapsia ja näitä saadessaan ostaneet lomaosakkeen Espanjasta ja nähneet niitä rakkaita lapsenlapsia joskus ja jouluna. 

Miten ihmeessä joillekin se on niin iso juttu. Lapsethan ovat aivan ykkösen juttu elämässä. Meillä on 3 lasta, kaikki 4 vuoden sisällä. Nimenomaan juuri se on ihan parasta kun lapset lyhyellä ikäerolla, tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Eniten harmittaa se kun kasvavat liian nopeasti. Pienin menee jo kouluun. 

Itse aina haaveilin, että kolme lasta noin vuoden välein. Kaksi sain ja sen kolmannen sitten myöhemmin. Pikkulapsi aika ollut itselleni maailman ihaninta aikaa. Nyt elän sitä toista maailman parasta aikaa -  kahdestaan mieheni kanssa, lapset omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukiverkkoja ja molemmilla vanhemmilla joustava asiantuntijatyö, niin tuo on ihan normisettiä. Jos on työtön, niin tuossa ei ole järkeä  - monen vuoden kotonaolo vie viimeisetkin mahdollisuudet työhön.

Monelle koulutetulle pariskunnalle kolme lasta on ollut nouseva trendi jo jonkin aikaa.

Mutta tosiaan ilman tukiverkkoja tuo ei toimi.

Kyllä on toiminut ilman minkäänlaisia tukiverkkoja.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole yhtään lasta eikä tule. Miten ihmiset on noin tyhmiä, että tähän sotaisaan ja saastuneeseen maailmaan tekee vaan lisää ihmisiä! 

Miten sinun vanhempasi ovat voineet olla niin tyhmiä, että ovat tähän sotaisaan ja saastuneeseen maailmaan tehneet sinut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli just täyttänyt 6, kun pienin syntyi. Elämän parhaita vuosia olla kotona heidän kanssaan. Äkkiä tuo aika oli ohi, nuorin menossa jo yläasteelle. Sä voit tietysti ystävänä heitä tukea. 

Kellä on oikeasti resursseja tukea mitään tuttavan/kaverin perhettä? Ihan täysi työ ihan omassa elämässä, arjessa ja sen pyörittämisessä ihan yhden lapsen, koiran ja oman uran kanssa. 

Joo, kukaan ei tarvitse sinun kaltaisi ystävää. Yksi lapsi ja koira, tsiisus!

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen oli 4v 8kk, kun kolmas syntyi. Paras aika elämässä. Olin kotiäiti vielä vuoden kuopuksen syntymän jälkeen. Hyvää aikaa oli. Lapset on olleet parasta. Nyt kaikki jo aikuisia. Se on asenne ja se mitä elämältä toivoo. 

Helppoahan se on jos voi loisia ja makoilla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli just täyttänyt 6, kun pienin syntyi. Elämän parhaita vuosia olla kotona heidän kanssaan. Äkkiä tuo aika oli ohi, nuorin menossa jo yläasteelle. Sä voit tietysti ystävänä heitä tukea. 

Kellä on oikeasti resursseja tukea mitään tuttavan/kaverin perhettä? Ihan täysi työ ihan omassa elämässä, arjessa ja sen pyörittämisessä ihan yhden lapsen, koiran ja oman uran kanssa. 

Joo, kukaan ei tarvitse sinun kaltaisi ystävää. Yksi lapsi ja koira, tsiisus!

 

Ja ura ja omat harrastukset. Niistäkö pitäisi karsia, että ok resursseja auttaa ystäviä? Kyllä jokaisella on vastuu omista päätöksistään. Työelämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista ja siitä yli jäävän energian käytän kyllä omaan lapseeni ja niihin asioihin, jotka tuovat minulle iloa. Jos haluaisin olla jatkuvasti kiinni useammassa lapsessa, olisin tehnyt itse enemmän.

Mun työkaverilla on neljä lasta joiden kaikkien välissä on 4-6vuotta. On sekin aika raskasta. 

Vierailija kirjoitti:

Itse aina haaveilin, että kolme lasta noin vuoden välein. Kaksi sain ja sen kolmannen sitten myöhemmin. Pikkulapsi aika ollut itselleni maailman ihaninta aikaa. Nyt elän sitä toista maailman parasta aikaa -  kahdestaan mieheni kanssa, lapset omillaan.

Sivusta seuranneena en suosittele kolmea lasta pienellä ikäerolla kenellekään.

Mä olen ollut tyytyväinen pieniin ikäeroihin. Meillä nyt 12v, 10,5v, 9v ja 7,5v. Eli n. 1,5v ikäerolla kaikki. Oli suht nopeasti hakuamani iso perhe kasassa ja lapsista seuraa toisilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Itse aina haaveilin, että kolme lasta noin vuoden välein. Kaksi sain ja sen kolmannen sitten myöhemmin. Pikkulapsi aika ollut itselleni maailman ihaninta aikaa. Nyt elän sitä toista maailman parasta aikaa -  kahdestaan mieheni kanssa, lapset omillaan.

Tämä on kyllä mielenkiintoista. Lapset on ihania vaan pienenä, isommat lapset ei sitten oikein kiinnostakaan ja huokaistaan helpotuksesta kun lapset muuttaa pois.

Oma äitini on juurikin tuollainen, muistan tuon käytöksen omasta lapsuudestani ja nyt huomaan saman käytösmallin kun lapsenlapset alkavat olla siinä iässä, että heillä on oma persoona ja pikkulapsiaika on taakse jäänyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aina haaveilin, että kolme lasta noin vuoden välein. Kaksi sain ja sen kolmannen sitten myöhemmin. Pikkulapsi aika ollut itselleni maailman ihaninta aikaa. Nyt elän sitä toista maailman parasta aikaa -  kahdestaan mieheni kanssa, lapset omillaan.

 

Tämä on kyllä mielenkiintoista. Lapset on ihania vaan pienenä, isommat lapset ei sitten oikein kiinnostakaan ja huokaistaan helpotuksesta kun lapset muuttaa pois.

Oma äitini on juurikin tuollainen, muistan tuon käytöksen omasta lapsuudestani ja nyt huomaan saman käytösmallin kun lapsenlapset alkavat olla siinä iässä, että heillä on oma persoona ja pikkulapsiaika on taakse jäänyttä.

Minun anoppi on tällainen. Meidän tytär kiinnosti niin kauan kunnes kasvoi isommaksi. Nyt kun hänen kanssaan ei enää voi leikkiä kukkuuleikkejä ja tehdä niitä anopin unelmoimia isovanhemman ja lapsenlapsen juttuja, ei se lapsenlapsi kiinnostakaan yhtään. Anoppi ei tunnu kestävän yhtään sitä, että lapsella on nyt ihan oikea oma persoona ja omat mielenkiinnon kohteet. Niihin ei voi tietenkään tutustua, vaan mielummin on olematta tekemisissä, kun lapsi ei halua roikkua mukana niissä jutuissa mitä hän on halunnut isovanhempana tehdä.

Anopillakin useampi lapsi ja hehkutti sitä pikkulapsiaikaa meille. Nalkutti myös vuosia, kun ei tehtykään lisää mummin mussukoita, joiden kanssa hän olisi saanut toteuttaa tätä pikkulapsifantasiaansa.