Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä pitäisi tehdä kun olen 28-vuotias epäonnistunut mies, joka on heittänyt elmänsä täysin hukkaan, eikä ole mitään elämänkokemusta..
19.03.2024 |
-Pokuus tallella, en ole koskaan seurustellut, enkä ole koskaan uskaltanut lähestyä naisia tai tehdä deittiprofileja.
-Ei ole edes halaillut
-Ei oikeita kavereita koska ei uskalla hankkia kavereita tai liittyä seuroihin jne.
-Ei niin hyvä työhistoria, vain lyhyitä pestejä. Maisterintutkinto yhteiskuntatieteellisestäl, jolla ei tee mitään. Ujouden takia en verkostoitunut
-Huono itsetunto, pelkuri
-Ei paljon harrastuksia, mielenkiintoisia sellaisia
-Ei oikeastaan tiedä maailman menosta paljon
-Ei tunne pop-kulttuuria hyvin, ei tiedä mistään mitään
Mitä pitäisi tehdä kun on luuseri ja normaalit ihmiset pitävät tätä säälittävänä? 20-vuotiailla on jopa enemmän elämänkokemusta kuin minulla, he ovat olleet vastuullisisia töissä ja käyneet reissuilla ulkomailla. Minulla ei ole mitään kerrottavaa kun en ole kokenut mitään. Masentaa oikeasti.
Kaiken lisäksi olen nettiaddikti, joka jatkuvasti siirtää asioita eteenpäin. Ainot positiiviset asiat on, että harrastan liikuntaa ja osaan pitää itsestäni ja kodistani huolta. Muuten olen täysin epäonnistunut..
Kommentit (505)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy tutustumassa 'Etsivä nuorisotyö' googlesta ja ota heihin yhteyttä. Ikärajasi tulee kohta täyteen, pitkään ei kannata miettiä. Kerrot heille, minkä täälläkin.
Mitään ei saa, jos ei yritä.
Miten nämä voivat käytännössä auttaa? Onko siis kyseessä jonkunlainen kurssi tai tukipalvelu?
Et sitten googlettanut? Kannattaa tutustua. Ap tarina kuulosti sellaiselta, joita heidän asiakkaansa kohtaavat. Ovat ammattilaisia, nuorten parissa työskenteleviä. Itse en ole siellä, mutta en ohjaa höpö palveluihin, täälläkin niitä tarjoajia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
+ korkeakoulututkinto
+ sentään jonkin verran työhistoriaa
+ liikuntaharrastus
+ kodinhoitokyky
Sinulla on moni asia kunnossa. Nykyään on normaalia pätkätyöt ja nettiafdomteja olemme kaikki. Seurustelu on vähentynyt yleisesti. Onko ongelmasi yksinäisyys ja se, ette voi jakaa asioita kenellekään?
Yksinäisyys ja se, että pitää markkinoida itseään ja voittaa muiden luottamuksen. Lisäksi kun olen opiskellut täysin turhaa alaa.
AP
Voisitko kuvitella käyväsi jossakin kristityssä seurakunnassa?
Itse kävin nuorena ja ujona, tulin uskoon ja sain aivan useita tosi hyviä ystäviä.
Nyt asun muualla, mutta muistelen, että se seurakunta-aika oli elämäni ihaninta aikaa, siellä tapasin myös mieheni ja menimme naimisiin.
(Jehoveja ja mormoneja en suosittele, sillä vaikka ovatkin usein tosi mukavia ihmisiä, heidän uskontonsa ei ole kristinuskoa, valitettavasti).
Ihmisarkuudesta pääsee vain keskustelemalla ihmisten kanssa. Tutki sellaista asiaa kuin motivoiva keskustelu ja kun perusasiat ovat hallussa, aloita joka ikinen päivä vähintään yksi keskustelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Motivoivaan keskusteluun ei kuulu vain puhuminen vaan myös kuuntelu ja kyseleminen.
Aloita vaikka ensin vanhuksista, ne juttelevat mielellään nuoren kanssa. Siitä sitten siirryt nuorempiin ja kohta huomaat että voit helposti keskustella kenen kanssa ikinä tahdot ja ylläpitää mielenkiintoista keskustelua vaikka kuinka pitkään.
Lopeta negatiivisessa rypeminen, et ole luuseri jolla poikuus tallella, vaan uros jolle ei joka lu*ppu kelpaa ja joka etsii kunnon naista vaimoksi. Tämä on sinun tekemä valinta, ei olosuhteet pakko.
Näin kun esittelee itsesi ensin sinulle ja sitten muille niin alkaa maailma näyttää ihan toiselle ja sinä myös näytät toiselle.
Älä juo viinaa ja pidä rima korkealla naisten kanssa, naiset haistavat epätoivon kuin hai veren.
Aloita tänään keskustelut aidon opettelu, se on sinulle helppoa kun vain muutat ajankäyttöäsi typeristä peleistä järkevään ja kehittävään.
Nyt vain liikkeelle.
Älä nyt. Et ole luuseri. Ensimmäisenä tulee mieleen joku kiva harrastus. Opit sosiaalisia taitoja, vähitellen löydät uusia kavereita. Ja sisältöä elämään. Minä ainakin haluaisin olla jonkun sun tyyppisen kaveri. Mut en löydä sua mistään, jos oot aina kotona. Mun naapuri alkoi käydä vasta viisikymppisenä tansseissa. Sitä ennen ei taatusti ketään naista, niin ujo. Nyt parikymmentä vuotta parisuhteessa.
Lisäksi vanhusten kanssa keskustelu on oikein opettavaista, siitä saat paljon eväitä vaikka tulevsn vaimon kanssa keskusteluun, kun kyselet vanhuksilta elämää eri kantilta.
Se on valtava määrä tietoa minkä heiltä voit saada ja täysin ilmaiseksi. Alta aikayksikön sinulla on niin paljon sanottavaa et heiltä täysin ilmaiseksi saatua elämänkokemusta että joka tyttö katsoo sinua ylöspäin että miten tuo voi tietää noin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
+ korkeakoulututkinto
+ sentään jonkin verran työhistoriaa
+ liikuntaharrastus
+ kodinhoitokyky
Sinulla on moni asia kunnossa. Nykyään on normaalia pätkätyöt ja nettiafdomteja olemme kaikki. Seurustelu on vähentynyt yleisesti. Onko ongelmasi yksinäisyys ja se, ette voi jakaa asioita kenellekään?
Yksinäisyys ja se, että pitää markkinoida itseään ja voittaa muiden luottamuksen. Lisäksi kun olen opiskellut täysin turhaa alaa.
AP
Yksinäisyydelle voi tehdä jotain, itsensä markkinointi ja myyminen on suomalainen ongelma, on vaikeaa ylikehua itseään. Monella on myös virhearvioita opiskelussa, mutta voi löytyä jotain uutta työtä ja sen myötä muutkin asiat alkavat sujua. Olet vielä kovin nuori, voithan opiskella jotain muuta ja työllistävää, monella on useampi tutkinto hankittuna.
Menepäs vaikka spr toimintaan mukaan tai vapepan näitähän löytyy. Voit myös kivoja ystäviä saada. Elämäsi on alussa Elä hassaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan aina myöhässä nämä "hyvät" ketjut joissa oikeasti pohditaan tärkeitä asioita. Voin sanoa, että tunnistin aloituksesta itseni. Olen itse nainen ja muutaman vuoden vanhempi kuin sinä. Kuulosti hyvin tutulta tuo kaikki. Itselläni tosin ei ole edes ammatia vielä. Lukioon tyssäsi se kaikki. Kiusattiin sinne saakka ja sen jälkeen elämä on ollut vähän kuin tauolla. Voimat meni silloin ja tarvin aikaa toipumiseen. Ihmisiin meni myös uskoo niinä vuosina. Sen jälkeenkin on sattunut kaikkea ikävää ihmisiin liittyen. On puhuttu pahaa ja oltu muuten hyvin ikäviä minua kohtaan.
Mietinkin tässä muutamia päiviä sitten, että tavallaan minulta on vedetty matto alta niin monia kertoja. Ei ole ollut pohjaa rakentaa elämäänsä ja en ole saanut mitään onnistuneita kokemuksia. Ihminen tavallaan tarvisi monesti sen, että on joku joka uskoo sinuun tai edes joskus saisit jotain pohjaa miltä ponnistaa. Tämän kaikki korostui taas yhdessä tilanteessa ihmisten kanssa. Yritän nyt opiskella alaa missä toimitaan ihmistenkin kanssa. Sitten ajattelin, ettei minusta ole mihinkään ja silti se ihmisten kanssa olo menikin opiskeluihin liittyen ihan hyvin. Olen vaan niin epävarma ja oikeastaan tottunut aina kuulemaan jotain ikävää. Tavallaan lannistunut ja lannistettu monin tavoin. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta joku saa tavallaan kasvaa rauhassa ja kokee myös niitä hyviä asioita ihmisiin liittyen. Sitä aina kaipaan ja tässä ihmisten kanssa tapahtuneessa hetkessäkin huomasin kuinka olin kiitollinen näillä ihmisille, että ottivat minut hyvin vastaan. Se on niin harvinaista. Minua on aina melkein kiusattu. Sitten yksi ryhmä on toisenlainen. Sitä arvostaa. Se ei vaan itseni kohdalla vielä riitä. Matkaa on niin paljon siihen, että kokisin ihmisten kanssa olon mukavana juttuna tai tavallaan olisin itsevarma ja rohkea muiden joukossa.
Olen vieläkin helpottunut, että pääsen omaan rauhaan jonkun ihmisten kanssa tapahtuneen koulutuspäivän tms jälkeen. En siis nauti porukassa olosta vieläkään. En, vaikka olen itsekin yksinäinen ja ollut jo valehtelematta yli 15 vuotta ilman ystäviä. Jotain "kavereita" oli joskus, mutta ikävästi ne ystävyydet päättyivät. Joku puhui pahaa yms.
Monesti suren itsekin sitä, että elämäni jää kuin välistä. Olen väsynyt elämääni ja siihen, kuinka tavallaan stressaan kaikkea ja moni muille tavallinen asia on vaikeaa. Ajattelin vielä lukionkin lopussa kuinka etenen paljon. Se ei vaan mennyt niin. Elämäni pysähtyi ja piti vaan yrittää selvitä eteenpäin . Samoin työkokemus on jäänyt lähes täysin saamatta. Kyllähän se on surullinen asia. Monesti ihminen jää niin paljon jälkeen muista. Tulee epäonnistuneen "leima", vaikka ihmisissä itsessään ei olisikaan mitään suurempaa vikaa. Ymmärrän itsekin sen. Minulle on myös parisuhdeasiat jääneet ihan täysin kokematta. En edes usko minusta olevan ehkä koskaan parisuhteeseen. Onhan tämänkin suuri asia kirjoittaa. En vaan ainakaan voi kuvitellakaan koko asiaa omalle kohdalleni. Pitkästi ja en tiedä mitä tämäkään viesti sinua auttaa. Ehkä tahdoin vaan kertoa, että meitä on muitakin samassa tilanteessa ja ymmärrän sinua hyvin. Ei ole helppoa kestää ja pärjätä täällä. Omasta mielestä maailma ja ihmiset muuttuvat vähitellen huonompaan suuntaan. En tosin itsekään ole mikään paras, mutta ei ole kuitenkaan esim ilkeä muita kohtaan tai muuten ikävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Menepäs vaikka spr toimintaan mukaan tai vapepan näitähän löytyy. Voit myös kivoja ystäviä saada. Elämäsi on alussa Elä hassaa sitä.
VPKin hyödyllistä ja hauskaa ja tutustuu ihmisiin. Nuoria naisiakin on mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä voi muka tehdä jos tutkinto on semmoinen, että et oikeasti osaa mitään hyödyllistä? Olen oikeasti hyvin vihainen itselleni, että en ajatellut tätä syvemmin silloin 20-vuotiaana..
AP
Tästäkin tuli mieleen oma elämäni. Jos mietin itseäni 20-vuotiaana niin mielessäni oli vaan yksi ajatus. Oli pakko päästä muuttamaan pois paikkakunnalta missä kiusattiin. Tätä jatkui lukioon saakka. Kirjoitinkin tuohon aiemmin elämästäni. En miettinyt siis sen enempää. Muutin pois nopeasti sinne minne oli ns helpompaa muuttaa. Huolehdin koirastani ja yritin selvitä eteenpäin. Näin oikeastaan arvostan sinua, että kuitenkin hait opiskelemaan ja pääsit sinne sekä sait opiskeltua vielä tutkinnon loppuun saakka. Selvisit siitä kaikesta ja minusta kuulostat myös ihan fiksulta ihmiseltä. Sinulla on minusta vielä paljon toivoa. Ei se helppoa ole ja ymmärrän sen.
Minulle kävi oikeastaan se pahempi juttu eli muuton jälkeen lamaannuin. En oikeastaan edes jaksanut miettiä tulevaisuutta. Selvisin vaan eteenpäin jotenkuten. Voimat olivat vähissä ja kaiken kiusaamisen yms jälkeen ihmisten kanssa olo oli hyvin vaikeaa. Yksi mukava ryhmä ei kuitenkaan kantanut vielä pitkälle ja sosiaaliset tilanteet ovat edelleen vaikeita minullekin. Viime vuosi oli hyvin raskas. Sain taas kokea ikäviä juttuja ihmisiin liittyen. Samalla olen nyt monia kertoja hakenut yliopistoon itse. Nuoruudesta lähtien ollut haave yliopistosta. No, viime keväänä pääsin viimein sinne. Mutta mitä tein oli se, että peruin sen opiskelupaikan. Jotenkin luovutin ja mietin, etten pärjää ja kestä sitä opiskelua sittenkään. Sen jälkeen aloitin yhden kesken jääneen amiskoulutuksen ja yritän saada sen loppuun. Äidilleni kova paikka. Isälleni ei voi kertoa varmaan koskaan. Välillä kadun päätöstä ja monesti näen sen oikeana. Mielenterveyteni ja voimina eivät olisi varmasti kestäneet yliopistoa nyt. Ei, vaikka se oli haaveeni. Ehkä vielä joskus opiskelen enemmän.
Näin jos mietin sinua 20-vuotiaana niin toimit minusta silti järkevästi ja etenit elämässäsi. Olet myös kuitenkin jotenkin pärjännyt ihmisten kanssa niin, että olet pystynyt opiskelemaan ja hoitamaan ne asiat yms. Minulle on välillä vaikeaa mennä jopa kauppaan. Jännitän kaikkea. Näin pärjäät minusta vielä melko hyvin. Ymmärrän silti, että moni asia on vaikea ja en halua vähätellä mitään. Pitkästi taas. Toivon sinulle kaikkea hyvää
Luet Dostojevskin Kirjoituksia kellarista/Kellariloukko. Sitten mietit haluatko tulevaisuuudessa olla kirjan päähenkilön kaltainen vai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isommissa kaupungeissa on näitä walk-in toimipisteitä joista voi saada apua anonyyminä. Ne on nuorille alle 30- vee tarkoitettuja pisteitä. Keskustelu voi jo avata solmuja kun saa kontaktin johonkin ja puhua sanoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menepäs vaikka spr toimintaan mukaan tai vapepan näitähän löytyy. Voit myös kivoja ystäviä saada. Elämäsi on alussa Elä hassaa sitä.
VPKin hyödyllistä ja hauskaa ja tutustuu ihmisiin. Nuoria naisiakin on mukana.
lesboja taitavat olla kuten tyttöpotkupalloilijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun olet havahtunut tilanteeseen niin on aika alkaa muuttaa sitä. Pari vuotta elämänmuutokseen menee, mutta sen jälkeen sinulla on hyvin aikaa kokea kaikkea tuota vielä ja perustaa oma perhekin.
Luet Rudyard Kiplingin If-runon, tässä myös video jos keskittymiskyky ei riitä
Olen itse muutaman vuoden vanhempi mutta muuten minulla on aika pitkälti samat setit. Taustalla yliopistotutkinto ns. "huuhaa" alalta, millä ei työmarkkinoilla tietenkään tee mitään. Nyt sitten aika kuluu lähinnä koneella istuessa ja jatkokouluttautumista miettiessä. Ei koskaan parisuhdetta tai mitään muutakaan kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Aika turha olo. Töissä olen kuitenkin muutamaan otteeseen elämäni aikana onneksi ollut. On meitä siis muitakin, et ole ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuu sanovan, että ei hätää kun on niin nuori vielä. Ja toki se on tavallaan totta, mutta liikaa siihen ei pidä tuudittautua, tai yhtäkkiä huomaa olevansa kuten minä, viisikymppinen ja vieläkin samassa tilanteessa. Ne vuodet vierii aikuisena yllättävän nopeaan, kun päivä kerrallaan vaan elelee elämäänsä. Ja jos ei ole mitään suuntaa, mitä kohti menee, jää helposti paikalleen ja sitten jonain päivänä tajuaa kuten minä tajusin keski-iän kriisissä, että minä en ole saanut elämässäni aikaan MITÄÄN, ja nyt on jo liian myöhäistä useimmat asiat (esim. lapset, uran luominenkin koska minun ikäisiäni kohdellaan alallani eläkettä kohti himmailijoina, ei lupaavina nousijoina).
Tämä on juuri näin. Olen AP:ta reilu kymmenen vuotta vanhempi eli neljänkympin kriisiä pukkaa mutta nyt tuntuu siltä että vastahan hetki sitten täytin 30. Ja mitään en ole minäkään juuri saanut aikaiseksi. Yliopistotutkinto on, mutta lähinnä olen ollut työttömänä. Ei ole perhettä, omaa asuntoa, autoa, rahat aina lopussa vaikka en ota/polta, jne. Välillä toivon että olisin jo vaikka 20 vuotta vanhempi ja voisin vain jäädä eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Oisko esim, Työväenopistossa mitään edes vähän mielenkiintoista kurssia, jolle voisit ilmoittautua? Ihmisten parissa aukeaa ainakin se mahdollisuus tutustua muihin.
En ole ap, mutta kun olin työtön niin häpesin sitä niin, että se teki ihmisiin tutustumisesta tosi vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voi muka tehdä jos tutkinto on semmoinen, että et oikeasti osaa mitään hyödyllistä? Olen oikeasti hyvin vihainen itselleni, että en ajatellut tätä syvemmin silloin 20-vuotiaana..
AP
Moneen työhön voi opetella siinä työssä itsessään. Esim. minä olen ihan eri alan ihminen, mutta koodaan työkseni, koska tällä alalla on töitä toisin kuin varsinaisella alallani. Monet palkkaa mielellään sellaisia, joilla on akateeminen tutkinto ihan miltä tahansa alalta, koska sen katsotaan osoittavan että on pitkäjänteisyyttä, keskittymiskykyä ja riittävästi älykkyyttä hommaan. Tekemällä sitä oppii sitten, ja mitä olen katsellut, niin jopa ne tuoreet varsinaiset alan maisterit ja DI:t joutuvat koulun penkiltä tultuaan ihan yhtä lailla opettelemaan käytännön työn asiat.
Keitä ne "monet ovat"? Kuka palkkaa työttömän filosofian maisterin? Mitä tekemään? Sen verran kauan ollut työttömänä että nyt sitä konkretiaa kehiin!
Alue: Aihe vapaa
Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tähän aloitukseen vastanneet. Yritän nyt ensimmäisenä päästä nettiaddiktiosta eroon siten, että yritän ekaksi rajoittaa netin käytön 2 tunniksi, poikkeuksena vain työnhaku ja opiskeluihin liittyvät asiat. Lisäksi yritän laittaa työhakemuksen.
AP