Lue keskustelun säännöt.
Syömishäiriö,ahmimishäiriö ilman oksentamista,lääkärit eivät ymmärrä eivätkä osaa käsitellä
16.03.2024 |
"Syöt kunnon ruokaa niin ei tule mielitekoja"
"No minähän siis vedän kevyesti 8 lihapullaa,puoli lautasellista muussia,keitettyjä porkkanoita kourallisen ja päälle mutakakun,litran jäätelöä ja sipsipussin"
"Ohhoh! Eikä tule paha olo?
"No tulee,vatsa kipeäksi"
"Muttet oksenna?
"En"
Kommentit (151)
seronil paransi minut 10v jälkeen. En uskonut siihen itse, mutta olin valmis vaikka hyppäämään katolta niin kokeilin. Se muutti elämäni, yhtäkkiä kiinnostuin maailmasta kuin lapsi. Olin unohtanut mitä elämä on. Se oli järisyttävä kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tuota tutkittu kunnolla? Tuonhan täytyy olla jonkun kylläisyyshormonin häiriö?
On tutkittu. Kunnollisuudesta en osaa sanoa muuta kuin että vähemmän minä olen sitä nähnyt kuin tästä a-sairaudesta. Mitään sieltä ei vaan taida olla käytössä.
Mä en saanut mm. topiramaattia pitkäaikaiseen syömishäiriöön. Liian heikko tutkimusnäyttö kuulemma. Itsellä niitä tutkimustuloksia on, mutta ei se pitkäaikaista lääkäriä kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä syön vaikka vaniljasokeria purkista,ellei muuta ole. Helpointa olisi olla ostamatta MITÄÄN syötävää mutta lapseni pitää syödä.Joskus teen kahdet ruuat kun olen ekan satsin jo ahminut lapsen ollessa koulussa.
Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä,sillä en pysty täyttämään ristikoita tai lukemaan kirjaa ellen syö jotain. Pelkkä kahvi ei toimi. Ja lenkille jos lähden,se johtaa siihen että olen kohta kaupassa ja sitten vedän hullunkiilto silmissä pullapitkoa jossain puskassa.
Painan 120 kiloa,minulla on korkea verepaine ja uniapnea. TIEDÄN syöväni itseääni hautaan.
Kuulostaa tosi surulliselta. Siis vähän kuin alkoholisti, jonka on pakko saada viinaa. Miten voi olla, että tälläistä riippuvuutta ei muka tunnisteta ja osata auttaa. Eikö tällaiseen ole mitään AA-ryhmän tapaisia vertaistukiryhmä? Olisitko itse oikeasti kiinnostunut paranemaan?
Se todennäköisesti jää piiloon, koska sitä ei välttämättä tunnista itsekään, ja terveydenhuollossa nähdään vain ylipaino ja siihen liittyvät somaattiset sairaudet. Ahmintahäiriöinen laitetaan diabeteshoitajan vastaanotolle katsomaan lautasmallin kuvaa, vaikka oikea osoite olisi psykiatrinen hoito.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut "anoreksiaa" yli kaksikymmentä vuotta, enkä ole kertaakaan oksentanut ruokaani. Arvaa, kuinka moni lääkäri/hoitaja ihmettelee tai ei edes tahdo uskoa?
Nim.merk. En vaan osaa syödä tarpeeksi kulutukseeni nähden
Oksentaminen kuuluu bulimiaan, ei anoreksiaan.
Kyllä monet anorektikotkin oksentavat, mutta se ei vaan liity sairauteen niin kiinteästi kuin bulimiassa.
Mulla oli BED. Lihoin nuorena 60 kiloisesta 100 kiloon verrattain lyhyessä ajassa. Se laukesi vääristyneestä kehon kuvasta normaalipainoisena miksi aloin ylirajoittaville dieeteille. Ahmin, ahmin ja ahmin. Kamalia määriä. Koko elämäni oli yhtä ahmimista.
Sain kuitenkin painon pois vuosien päästä. Palaten ahmimisen takia uudelleen samaan painoon. Syömishäiriöni on ollut sekamuotoinen ja mukana BEDIn lisäksi on ollut lähes anorektisia ja ortorektisia ajatuksia syömisestä laihdutuksen aikana jossa ruoan ajattelu on pakkomielle. Pääsin ravitsemusterapiaan ja terapeutti yritti saada muutettua mustavalkoista ajattelua ruoista (vahva jako terveellisiin ja epäterveellisiin ruokiin) ja onnistuikin siinä. Aloin nähdä ns kultaisen keskitien.
Sain laihdutettua pysyvästi vuosia sitten. Se oli yhtä taistelua ortorektisten ajatusten vallatessa mieltä. Sittemmin olen löytänyt tasapainoisemman suhteen syömiseen ja harrastan paljon intuitiivista syömistä.
Mitä muutin ja mitä opin?
- Päivä on jaettu ruoka-aikoihin, syön lautasmallin mukaan ja mietin etukäteen aina ennen mitä aion syödä. Joudun ottamaan tiukan kurin sokerisiin herkkuihin koska ne ovat ahmintatriggeri ja vältän isojen pakkausten ostoa kotiin. Kerran viikossa saan syödä herkkuja pitemmän kaavan mukaan, kuitenkin hallitusti
- en syö enää kevyttuotteita ja liikaa hiilaria. Käytän rasvoina kookos-,oliiviöljyä, voita ja pyrin syömään riittävästi pehmeää rasvaa esim pähkinöistä ja avokadoista. En enää pyri elämään salaateilla vaan syön tukevia lounaita. Joka aterialla on proteiinia ja riittävästi rasvaa hiilarien lisäksi
- syön ravintotiheää ruokaa ja välttelen yli prosessoitua ruokaa pyrkien syömään mahdollisimman luontaista sapuskaa. Uskon että puutostilojen korjaus on ollut yksi tärkeimmistä asioista mikä hoiti BED
- en käytä makeutusaineita tai muuta jotka sotkee kroppaa tai ns turhana pitämään sokeria esim sokerisia limsoja ja glukoosifruktoosisiirapilla pumpattua tuotteita. Kaikki keinotekoinen monesti mielestäni lisää ahmimishimoa ja tuotteet on suunniteltu "syötättäväksi". Olen totuttanut makuaistini vähäsokeriseen kunnon ruokaan
-Riittävästi vedenjuontia ja stressinhallintaa. Laihdutusajatusten sijaan terveys ajattelu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli BED. Lihoin nuorena 60 kiloisesta 100 kiloon verrattain lyhyessä ajassa. Se laukesi vääristyneestä kehon kuvasta normaalipainoisena miksi aloin ylirajoittaville dieeteille. Ahmin, ahmin ja ahmin. Kamalia määriä. Koko elämäni oli yhtä ahmimista.
Sain kuitenkin painon pois vuosien päästä. Palaten ahmimisen takia uudelleen samaan painoon. Syömishäiriöni on ollut sekamuotoinen ja mukana BEDIn lisäksi on ollut lähes anorektisia ja ortorektisia ajatuksia syömisestä laihdutuksen aikana jossa ruoan ajattelu on pakkomielle. Pääsin ravitsemusterapiaan ja terapeutti yritti saada muutettua mustavalkoista ajattelua ruoista (vahva jako terveellisiin ja epäterveellisiin ruokiin) ja onnistuikin siinä. Aloin nähdä ns kultaisen keskitien.
Sain laihdutettua pysyvästi vuosia sitten. Se oli yhtä taistelua ortorektisten ajatusten vallatessa mieltä. Sittemmin olen löytänyt tasapainoisemman suhteen syömiseen ja harrastan paljon intui
Kerran päivääni mahtuu aina yksi pieni sokerinen herkku. Kun pysyn ruoka rytmissä ei ole enää tarve ahmia.
Voi olla että ajatuksissani on edelleen rajoittavuutta mutta olen paljon onnellisempi elämässäni kuin BEDiä sairastavana. Rakastan kokkailua ja enää en ahmi itseäni koomaan kun teen hyvää ruokaa.
Nykyään on paljon hankalampi päästä esim ravitsemusterapiaan kuin ennen mielenterveyspalveluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.
Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy.
Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.
Ja helpoin hoitaa.
Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä.
On kuvankauniita vessaselfieitä, tippatelineitä, taidokkaita meikkejä, tyylikk
Voivoi miten väärä mielikuva.
Anoreksia on tapbavin mt-sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus kirjoittajalle nro 30 ja muillekin.
Syitä ahmimiseen on varmasti niin monta kuin on meitä ahmijaakin.
Itse asiassa kirjoitin pitkän sepustuksen, mutta tuntui että se oli liian henkilökohtainen julkaistavaksi. Mutta tässä elämäni pähkinänkuoressa:
Kiltin, vähän kiusatun tytön tarina höystettynä ylikorostuneella tunnollisuudella ja pärjäämisen mentaliteetilla. Vääristynyt kehonkuva jo lapsuudesta asti, lapsuuden perheessäni laihdutettiin aina, vaikka kukaan ei ollut edes ylipainoinen. Laihuutta ihannoitiin. Herkkuja oli vähän ja harvoin, mutta toisaalta se oli varmaan aika yleistä silloin 70-luvulla.
Tosiaan lapsuudessa jo päähän juntattu yksi elämän perusasioista: pitää pärjätä ja mieluiten yksin. Ja aina olen pärjännyt, toisaalta pelännyt, entä jos en pärjääkään. Ja sitä pelkoa aloin nuorena aikuisena (kun muutin omilleni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan) hoitamaan herkuttelulla. Vihdoin
Kiitos tästä! Mulla tämä ei liity kehonkuvaan juurikaan, sillä olen ollut aina hoikka, eikä kotona ole koskaan laihdutettu. Koetko että isompi syy sinulla on tuo kehonkuva-laihdutusjuttu, vai jokun muu syy? Siis pääsyynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syömishäiriöt ovat mielenterveyden ongelmia, joten olisi ihme, että lääkärit osaisivat hoitaa. Eihän muitakaan mt-ongelmia osata hoitaa, terveeksi saadaan ehkä yksi tuhannesta.
Johtuu seksuaalisesta turhautumisesta, lasten hankkiminen auttaisi koska lisääntymisikäisellä on luontainen tarve huolehtia jälkeläisistään ja tämän vuoksi ennen vanhaan ei ollut syömishäiriöitä kun perheet perustettiin nuorina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Johtuu seksuaalisesta turhautumisesta, lasten hankkiminen auttaisi koska lisääntymisikäisellä on luontainen tarve huolehtia jälkeläisistään ja tämän vuoksi ennen vanhaan ei ollut syömishäiriöitä kun perheet perustettiin nuorina.
Höpönlöpön. Sairastuin lasten hankkimisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilta-aika pelkästään kotona viettäen on itselleni hankalaa, syön vaikka tuntuu täydeltä olo. Eli järki sanoo vähän taustalla, että miksi syöt, mutta niin vaan menee välipalaa välipalan perään. Yritän järjestää jotain menoa illaksi, tai vaikka nettiohjattua jumppaa kotona, kun tiedän miten yleensä käy yksin kotona. Auttaa vähän. Tuon tunnetilan laukaiseman kohtauksen hallitsemisesta kuulisin mielelläni lisää, senkin tunnistan, mutta keinot puuttuu.
ABC-malli, eli ajatuksen, tunteen ja toiminnan kehämalli on yleinen terapeuttinen malli, jolla pyritään hahmottamaan tiedostamattomia ja haitallisia toimintoja.
Kehän laukaisee jokin yleensä hieman kielteinen ajatus esim. "Olen yksin kotona illan." tai "En saanut tehtyä kaikkia päivän töitä." Näitä ajatuksia seuraa jokin tulkinta, esim. "Olen yksin, koska kukaan e
vähän sama. Tosin nyt olen ollut 2kk ilman tupakkaa, alkoholia ja kahvia. Suurin ihmetys on se että mitäs tässä nyt tekisi. En ole korvannut noita millään, päätin että siihen en nyt ala, lopettamisen pitää tarkoittaa lopettamista eikä siirtämistä kuten ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Johtuu seksuaalisesta turhautumisesta, lasten hankkiminen auttaisi koska lisääntymisikäisellä on luontainen tarve huolehtia jälkeläisistään ja tämän vuoksi ennen vanhaan ei ollut syömishäiriöitä kun perheet perustettiin nuorina.
Perheellisillä naisilla syömishäiriöt ovat yleisiä. Elämäntilanne on usein kiireinen ja stressaava. Ruoka on helppo addiktio perheenäidille, sen väärinkäytöstä ei seuraa lasua toisin kuin vaikkapa alkoholin tai huumeiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä ei vieläkään muka tunneta?! Hain BEDiin apua noin 20 vuotta sitten ja sitä ei yliopistollisen sairaalan syömishäiriö klinikalla tunnettu. No sen voi antaa ehkä jotenkin anteeksi, mutta ei vieläkään?
Kyllä se Käypä hoidossa ainakin tunnetaan ja varmasti myös lääkärikunta sen tietää. Potilaalla täytyy olla halu parantua, keinoja voi löytyä psykologilta ennemmin kuin vaikka tk-lääkäriltä.
Ei sillä ole väliä mitä siinä tekstissä sanotaan. Kirjaimet eivät hoida tai kehota. Ne vain ovat siellä, koska on ollut pakko saada kokousherkkuja (pun not intended, really). Ne kertovat samaa kuin naapurin facebook-päivitys. Kirjaimia kirjaimen perään ilman todellisuutta.
Myös 20v sitten on tunnetta bed.
Sanothan myös aikuiselle rokotuksen ottajalle, että hänellä
Unettomuuttakaan ei hoideta käypä hoidon mukaan.
Kun pohtii omaa ahdistusta ja käytöstään, mikä on ajanut tässä 3kymppisenä n 40kilon ylipainoon, olen 5 vuoden sisällä löytänyt esim. häpeän tunteen välttelyn. En ole koskaan oikein oppinut kunnolla käsittelemään negatiivisia tunteita, joten ne on helpompi peittää toisella tunteella, tai muulla aktiviteetilla.
Nuorempana tuli juotua, harrastettua paljon s eksiä, pelattua sekä rahapelejä, että erilaisilla konsoleilla. Kunhan vaan sain "aivot narikkaan", muuta tekemistä. Jossain vaiheessa siihen hyvänolon tunteen hakuun tuli myös syöminen. Etenkin yksinollessa, etenkin iltaisin. Jälkikäteen siinä näkee paljon sellaista ylisuorittamista, kun pysyi vauhti päällä nukkumaanmenoon asti, ei tarvinnut negatiivisten ajatusten nousta pintaan. Jos ei tullut heti uni, oli noustava syömään.
Terapialle olisi selvästi ollut tarvetta jo nuorempana, mutta ehdin käydä moisessa vasta puolisen vuotta. Keskivaikeaa masennusta oli parikymppisenä, mutta lääkkeiden ja ajan avulla pääsi eteenpäin, aivokemiat tasottuivat ja pääsin elämään paremmin taas kiinni. Välissä oli sopiva elämänvaihe jolla laihdutin 30 kiloa parissa vuodessa, kun rääkkäsin itseni aivan älyttömän vähillä kaloreilla. Ei kestävää. En vieläkään ymmärrä mikä mania siinä kahdessa vuodessa "piti kurissa". Mutta tosiaan, terapiassa sain muutamia ahaa-elämyksiä, mutta muutoin kyseinen terapeutti tuntui vaan laskuttavan minua tyhjästä. Harjoitus, jossa istuin kahdessa eri tuolissa, ja toisessa keskusteltiin "ankaran sisäisen ääneni" kanssa, ja toisessa sen lempeämmän. Sain kiinni siitä, että ankara ääni on sukuni mukanaan kantama, jonka suorittamiselle ei ole mitään logiikkaa. Aina olisi tehtävä, mentävä ja toteutettava, mutta kukaan ei tiedä miksi, mikä on riittävästi jne. Kärsimyksellä saisi sen komeimman kruunun ja Ansaitsisi levon. Apuva. Eipä ihme että keskivaikean masennuksen ennen ja jälkeen on sitten ollut burnouttiakin. ikää 35 ja niitä on joku 2 jo takana.
Terapiassa olisi hyvä saada siivutettua omaa tekemistä, joku sparrauskaveri jonka kanssa pysähtyä kyseenalaistamaan oppimiaan selviytymistapoja ja puolustusmekanismeja. Häpeän tunteesta on kirjoitettu jonkin verran jo suomeksikin, sen peitän tottuneesti vihalla, ja olen aina pitänyt sitä vaan "temperamenttina".
Voimia elämänpolulle kaikille!
Väitän että omaan BEDiin auttoi eniten ruokavalio itsessään sekä luopuminen liiasta rajoittamisesta mutta silti kurinalainen pysyminen ruokakoossa ja annoskoossa. Saan järjestelmällisyydestä, asioiden suunnittelusta ja terveellisestä elämästä enemmän nautintoa kuin kaiken puputtamisesta pahaan oloon asti enkä koe oloani rajoitetuksi jos en santsaa ruokaa tai ahmi koko herkku pakettia tyhjäksi pienen määrän sijaan. Omaa kroppaa sotki low fat ravinto-opit ja siirtyminen kunnollisen määrän rasvan saantiin auttoi. Kaikessa tärkeää on ruoan ravintotiheys. Syön lihaa joka on ravintoainepommi. Esimerkki syömästäni ruoasta on esim tukeva bataatti jauheliha laatikko jossa on juustoa. Kaukana ollaan salaateista.
Ja väitän että nykyruoat jotka on täynnä hiilaria ja rasvaa saavat aikaan ruoka himoja ja tulee pakonomainen tarve jatkaa syömistä. Ne altistaa ahminnalle. Sen sijana että syö niitä sipsejä voin syödä paljon kunnon ruokaa enkä liho.
Iltaisin totean itselleni että päivän ruoat on syöty enkä jatka napostelua.jos on tosi paha nälkä (tunnistan sen) syön jotain pientä vielä. Kurinalaisuus on yksi asia mikä auttaa BEDissä mutta vain jos oikeasti ravitsemus on riittävää ja kunnossa.
Oman kroppani oli sotkeneet epäterveelliset pikalaihdutuskuurit jotka sai kehoni huutamaan nälkää ja kamalia ruoka himoja. Yhden kuurin jälkeen ahmin itseni kanversiin. Käsitykseni laihduttamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta oli pahasti vääristynyt ja rajoittava. Enää mikään ei ole kiellettyä mutta valitsen silti syödä ennemmin kunnon ruokaa vaikka välillä tulee syötyä myös herkkuja.
Mietin kuinka suurella osalla bed laukeaa esim laihdutuksien jälkeen?
On tärkeää että elämässä on muuta sisältöä koska muuten elämä pyörii helposti ruoan ympärillä syömishäiriöityneenä.
Ymmärrän tunnekäsittelyongelmapointin. Minulla kuoli minulle tärkeä ihminen ja Bed nosti päätään. Toisaalta minulle on vuosien ajan tullut niin tutuksi kunnon ruokavalio eli ahmimisjalson jälkeen palasin siihen taas. Kun syömishäiriöni puhkesi nuorena kärsin myös muista mt ongelmista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.
Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy.
Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.
Ja helpoin hoitaa.
Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä.
On kuvankauniita vessaselfiei
LIinkkejä? Löytyykö munaa antaa muuta kuin siäpiirin informaatiota?
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on paljon hankalampi päästä esim ravitsemusterapiaan kuin ennen mielenterveyspalveluista.
Riippuu onko anorektikko vai ahmija.
Oksentaminen kuuluu bulimiaan, ei anoreksiaan.