Syömishäiriö,ahmimishäiriö ilman oksentamista,lääkärit eivät ymmärrä eivätkä osaa käsitellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilta-aika pelkästään kotona viettäen on itselleni hankalaa, syön vaikka tuntuu täydeltä olo. Eli järki sanoo vähän taustalla, että miksi syöt, mutta niin vaan menee välipalaa välipalan perään. Yritän järjestää jotain menoa illaksi, tai vaikka nettiohjattua jumppaa kotona, kun tiedän miten yleensä käy yksin kotona. Auttaa vähän. Tuon tunnetilan laukaiseman kohtauksen hallitsemisesta kuulisin mielelläni lisää, senkin tunnistan, mutta keinot puuttuu.

En ole lukenut koko ketjua, joten en tiedä onko tätä jo ehdotettu, mutta voisitko käydä kaupassa vaikka päivittäin ja ostat sieltä vain niin vähän ruokaa ettei tule mahdollisuutta ahmia: kun ruokaa ei ole kotona, niin on vaikea ahmia mitään. Vai menisikö se sitten siihen, että menisit "himossasi" toisen kerran kauppaan saman päivän aikana?

Suositellaan, että ihmisillä olisi se ainakin parin päivän ja toivottavasti parin viikon hätävara kotona..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilta-aika pelkästään kotona viettäen on itselleni hankalaa, syön vaikka tuntuu täydeltä olo. Eli järki sanoo vähän taustalla, että miksi syöt, mutta niin vaan menee välipalaa välipalan perään. Yritän järjestää jotain menoa illaksi, tai vaikka nettiohjattua jumppaa kotona, kun tiedän miten yleensä käy yksin kotona. Auttaa vähän. Tuon tunnetilan laukaiseman kohtauksen hallitsemisesta kuulisin mielelläni lisää, senkin tunnistan, mutta keinot puuttuu.

En ole lukenut koko ketjua, joten en tiedä onko tätä jo ehdotettu, mutta voisitko käydä kaupassa vaikka päivittäin ja ostat sieltä vain niin vähän ruokaa ettei tule mahdollisuutta ahmia: kun ruokaa ei ole kotona, niin on vaikea ahmia mitään. Vai menisikö se sitten siihen, että menisit "himossasi" toisen kerran kauppaan saman päivän aikana?

Suosi

Niin, mutta nyt on kyse ahmimishäiriöisestä ihmisestä, eikä niin sanotusta normaalista, joka osaa olla syomättä kaikkea mitä kaapista löytyy, kun ruoanhimo iskee.

Vierailija kirjoitti:

BED on huonosti tunnettu sairaus, osa ei edes käsitä sitä syömishäiriöksi.

Mä käsitän syömishäiriöksi kaiken, mikä ei ole normaalia syömistä. Jos jokin asia ei ole normaalia, silloin se on häiriö. Eri juttu sitten miten se on hoidettavissa, tai onko mitenkään. Itsekin ahmin aivan liikaa kaikkea. Teen sen siksi, koska se on hyvää, ja olen totuttanut itseni jättimäisiin annoksiin sekä kunnon ruokaa, että herkkuja. En pidä tätä mitenkään normaalina, mutta en myöskään usko, että kukaan muu kuin minä itse voisi tähän vaikuttaa. Paitsi ehkä jokin lääke, joka saisi mieliteot katoamaan. Voin ihan rehellisesti myöntää, että itsekurin puutteesta tämä on lähtenyt, ja itsekurin puute tätä myös ylläpitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

BED on huonosti tunnettu sairaus, osa ei edes käsitä sitä syömishäiriöksi.

Mä käsitän syömishäiriöksi kaiken, mikä ei ole normaalia syömistä. Jos jokin asia ei ole normaalia, silloin se on häiriö. Eri juttu sitten miten se on hoidettavissa, tai onko mitenkään. Itsekin ahmin aivan liikaa kaikkea. Teen sen siksi, koska se on hyvää, ja olen totuttanut itseni jättimäisiin annoksiin sekä kunnon ruokaa, että herkkuja. En pidä tätä mitenkään normaalina, mutta en myöskään usko, että kukaan muu kuin minä itse voisi tähän vaikuttaa. Paitsi ehkä jokin lääke, joka saisi mieliteot katoamaan. Voin ihan rehellisesti myöntää, että itsekurin puutteesta tämä on lähtenyt, ja itsekurin puute tätä myös ylläpitää.

Tapahtuuko tätä ennen iltapäivää? Jos ei niin kyse on ihan vaan nälästä ja nälän ylilyönnistä, sillä et ole syönyt tarpeeksi/vähintään kolme kertaa kunnolla ennen sitä iltapäivää.

Tapahtuu, jos on vapaa-päivä. Töissä ei ole aikaa syödä ylimääräistä, mutta ei ole nälästä kyse, vaan ihan vaan syömisen nautinnosta. Tiedän varsin hyvin miten olisi järkevää syödä, mutta en silti syö niin. Eli häiriö on. Ainoastaan itse voin käyttäytymistäni muuttaa, jos olen riittävän motivoitunut ja minulla on riittävä itsekuri. En edes kuvittele, että joku muu voisi puolestani sen tehdä.

mulla on ulostus-syömishäiriö. syön omat ulosteeni ja sitten ulostan/oksennan ne taas.syön, oksennan, ulostan, syön jne

saanko kelalta korvausta hammaslangasta

Vierailija kirjoitti:

Väitän että omaan BEDiin auttoi eniten ruokavalio itsessään sekä luopuminen liiasta rajoittamisesta mutta silti kurinalainen pysyminen ruokakoossa ja annoskoossa. Saan järjestelmällisyydestä, asioiden suunnittelusta ja terveellisestä elämästä enemmän nautintoa kuin kaiken puputtamisesta pahaan oloon asti enkä koe oloani rajoitetuksi jos en santsaa ruokaa tai ahmi koko herkku pakettia tyhjäksi pienen määrän sijaan. Omaa kroppaa sotki low fat ravinto-opit ja siirtyminen kunnollisen määrän rasvan saantiin auttoi. Kaikessa tärkeää on ruoan ravintotiheys. Syön lihaa joka on ravintoainepommi. Esimerkki syömästäni ruoasta on esim tukeva bataatti jauheliha laatikko jossa on juustoa. Kaukana ollaan salaateista. 

Ja väitän että nykyruoat jotka on täynnä hiilaria ja rasvaa saavat aikaan ruoka himoja ja tulee pakonomainen tarve jatkaa syömistä. Ne altistaa ahminnalle. Sen sijana että syö niitä sipsejä voin syödä paljon kunnon ruokaa enkä

Hmm. En syö sipsejä enkä herkkuja ollenkaan, mutta syön kyllä paljon salaattia. En oikein usko että olen ylipainoinen tämän takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

BED on huonosti tunnettu sairaus, osa ei edes käsitä sitä syömishäiriöksi.

Mä käsitän syömishäiriöksi kaiken, mikä ei ole normaalia syömistä. Jos jokin asia ei ole normaalia, silloin se on häiriö. Eri juttu sitten miten se on hoidettavissa, tai onko mitenkään. Itsekin ahmin aivan liikaa kaikkea. Teen sen siksi, koska se on hyvää, ja olen totuttanut itseni jättimäisiin annoksiin sekä kunnon ruokaa, että herkkuja. En pidä tätä mitenkään normaalina, mutta en myöskään usko, että kukaan muu kuin minä itse voisi tähän vaikuttaa. Paitsi ehkä jokin lääke, joka saisi mieliteot katoamaan. Voin ihan rehellisesti myöntää, että itsekurin puutteesta tämä on lähtenyt, ja itsekurin puute tätä myös ylläpitää.

Mäkin luulin että kyseessä on itsekurin puute kun en pystynyt olemaan ilman alkoholia ja tupakkaa. Ei ollutkaan lopulta kyse siitä, en vain tunnistanut ollenkaan niitä oikeita syitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo 8 lihapullaa, puolilautasellista muussia ja kourallinen porkkanoita on aika lähelle meidän työpaikkalounaan lautasannos.

Sen jälkeen tulevat kokonainen mutakakku, litra jäätelöä ja sipsipussi eivät sitten enää uppoakaan. Vaikea kuvitella, että joku lääkäri pitää sitä normaalisyömisenä. 

Eihän ne sitä pidäkään normaalisyömisenä. Eivät vaan hahmota, että kyse on psyykkisestä häiriöstä eikä itsekurin puutteesta tai siitä ettei tiedä mikä on terveellistä.

Tarkennus tähän, että harvoin kuitenkaan erityisesti mikään psyykkinen häiriö vaan ihan vaan alkupäivän liian vähäistä tai kokonaan olematonta laihdutussyömistä, mikä kostautuu illalla. Tai laihispäivän tai laihispäivien jälkeinen liian vähän syömisen laukaisema liiallinen syöminen. Vai, oletteko kuulleet

Syömishäiriö on syömishäiriö 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ihme että terveydenhuolto on ihan tukossa kun kaiken maailman meemisairauksia ilmaantuu kuin sieniä sateella

Onhan se varmaan "meemistä" (wtf) opittu kun jo alkanut lapsena oirehtimaan, aikana kun kännyköinä oli vanhemmillakin korkeintaan 3310.

Hienoa, jos et itse kärsi, mutta painu v**** muita polkemasta vielä lisää jos ei ole mitään muuta itsestäsi annettavana.

Vierailija kirjoitti:

mulla on ulostus-syömishäiriö. syön omat ulosteeni ja sitten ulostan/oksennan ne taas.syön, oksennan, ulostan, syön jne

 

saanko kelalta korvausta hammaslangasta

No henkivakuutuksellesi tuskin on edunsaajia, joten nou hätä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus kirjoittajalle nro 30 ja muillekin.

Syitä ahmimiseen on varmasti niin monta kuin on meitä ahmijaakin.

Itse asiassa kirjoitin pitkän sepustuksen, mutta tuntui että se oli liian henkilökohtainen julkaistavaksi. Mutta tässä elämäni pähkinänkuoressa:

Kiltin, vähän kiusatun tytön tarina höystettynä ylikorostuneella tunnollisuudella ja pärjäämisen mentaliteetilla. Vääristynyt kehonkuva jo lapsuudesta asti, lapsuuden perheessäni laihdutettiin aina, vaikka kukaan ei ollut edes ylipainoinen. Laihuutta ihannoitiin. Herkkuja oli vähän ja harvoin, mutta toisaalta se oli varmaan aika yleistä silloin 70-luvulla.

Tosiaan lapsuudessa jo päähän juntattu yksi elämän perusasioista: pitää pärjätä ja mieluiten yksin. Ja aina olen pärjännyt, toisaalta pelännyt, entä jos en pärjääkään. Ja sitä pelkoa aloin nuorena aikuisena (kun muutin omilleni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan) hoitamaan herkuttelulla. Vihdoin

Kiitos kirjoituksestasi. Ei näitä kaikkialla uskalla avata kun on jo niin rikki revitty. Itse saan näistä voimaa, vaikka miten karsittu, kun on myös niitä, jotka ymmärtävät oikeasti.

Saman tyyppistä problematiikkaa itsellä, vaikkakin perhekuvio toimi jopa päin vastoin. Kiltti tyttö. Perheen kannattelusta jo lapsena opin tämän ainoan tavan, perheen sisältä. Ja samoin aina kriisin tullen tähän palaan. Muut ja uudemnat oireet, samaan juurisyyhyn, olen saanut karsittua, mutta tämä on se syvin ja vaikein kuoria auki, sillä syöminen on välttämättömyys. Se tekee tästä niin haastavan. Terapia ja itsensä kanssa työskentely on hidasta, mutta pienin askelin.

Kaikkea hyvää sinulle matkallesi.

Ahmimiseen on yksi todellinen syy, nopea hiilari, tarkemmin insuliinin rajusta erityksestä seuraava  koukuttavan ihana tunne, joillakin tämä tunne on lähes orgastinen, terveillä mitään erityistä tunnetta ei uurikaan tule.

Kukaan ei ahmi pelkkää voita ja lihaa, koska siitä ei irtoo orkkuja.

Vierailija kirjoitti:

"Hauskaa", kun tässä ketjussa on ollut syömishäiriöisiä kirjoittajia, jotka on nimenomaan painottaneet syömishäiriöiden riippuvuusluonnetta ja jopa epäilleet alkoholistien ja narkomaanien saavan enemmän ymmärrystä.

Minä olin yhdessä mielenterveysyhdistyksen ryhmässä, missä tuli puheeksi, että johonkin syömishäiriöpäiville oli a-klinikaltakin kiitettävästi jalkauduttu. Minä kommentoin, että sehän hienoa, kun monesti ei tunnuta ymmärtävän, että syömishäiriö on riippuvuus. Ryhmän syömishäiriöiset tuntuivat olevan suorastaan närkästyneitä, että heitä verrattiin meihin alkoholisteihin. No, he ovat kai lähinnä anorektikkoja, joten ehkä ahmimishäiriöisen on helpompi ymmärtää... Siinä on sama kuin juopolla: juopolla menee liikaa juomaa ja syöpöllä liikaa syömää. Mutta onhan anoreksia riippuvuus. Se on toiminnallinen riippuvuus. Henkilö on riippuvainen siitä laihduttamisesta ja itsensä ja syömistensä kontrolloinnista.

Hieno teksti kiitos.

Itsellä kokemusta monenlaisesta riippuvuudesta. Itselle on ollut pitkään selvää, että kaikki kumpuaa samasta paikasta.

Harmillisesti ulkopuoliset, jopa hoitotahoissa, näkevät ongelman ratkaistuksi jos yksi riippuuvuus ratkeaa. No juu, onhan se hyvä ettei esim. dokaa enää kaikki rahojaan ja muistiaan, mutta ongelma vaan siirtyy toiseen aineeseen tai aiheeseen. Joo, sanotaan, että hienosti tehty. Ite tuntee palanneensa vain lähtöruutuun ja entistä väsyneempänä taisteluun, uusien oireiden kera.

Hitto vie. Kun tän pään vielä joskus saisi kuntoon. Mut kai toivoa on, kun vaan jaksaa nousta joka päivä uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

seronil paransi minut 10v jälkeen. En uskonut siihen itse, mutta olin valmis vaikka hyppäämään katolta niin kokeilin. Se muutti elämäni, yhtäkkiä kiinnostuin maailmasta kuin lapsi. Olin unohtanut mitä elämä on. Se oli järisyttävä kokemus. 

Oi! Aivan pysäyttävän kaunis lause tuo "kiinnostuin maailmasta kuin lapsi"!

Olen onnellinen puolestasi! <3

Itsellä vaikea hyväksyä enää minkään lääkkeiden tuomaa apua, niin sotkuun ne ovat vieneet ja enemmän vihaan itseäni jos niihin joutuu turvautumaan. Siinä vielä siis haasteita, mutta juuri tälläinen tarina auttaa itseäkin antamaan luvan ottaa avun myös lääkkeen muodossa vastaan.

Sillä tuo lause kuvaa juuri sitä, mistä olen saanut häivähdyksen! Sitä kuvaisin myös toivoksi. Ja tuo jotenkin nyt kolahti kovaa. Itselläni eri tilanne/lääkitys, mutta juuri tuo että kun ei muut keinot toimi, niin onko väärin auttaa itseään. Tuo tunne on se, minkä tiedän, että voin saavuttaa ja se on vielä elävänä mielessä, pitämässä kiinni elämässä, onneksi, kunhan jaksaisi jatkaa tätä matkaa.

Kiitos hienosta kuvauksesta. <3

Omalla lyhyehköllä kokemuksella voisin varovasti suositella ahmimistaipuvaisille pätkäpaastoa. Ainakin omat enimmät ahmimismieliteot ovat jääneet, ja itselleni on paljon helpompaa olla esim. kello 18 jälkeen kokonaan syömättä kuin keskittyä siihen mitä "saa" syödä ja että kun nyt vaan en mitään herkkuja ahmisi.

Mulla tuli myös aiemmin tosi etova ja kuvottava olo, jos oli vähänkään nälkä (tyyliin pari tuntia syömättä) ja kompensoin sitä sitten tietysti syömällä etukäteen ja liikaa ja ns. varmuuden vuoksi. Tuo etovuus on hävinnyt nyt kokonaan, ja jos näläntunne tulee, se tuntuu ns. normaalilta eikä lainkaan oksettavalta.

Syömishäiriöt on päihdeongelmia ja niinä ne tulisi hoitaa jos aikoo onnistua. Se on riippuvuussairaus joka kumpuaa läheisriippuvuudesta kuten alkoholismikin. Jos sitä yhteyttä ei ymmärrä niin saa hakata päätään seinään loputtomiin.

Jäiks. Tämä osuu liian hyvin, tunnistan itseni.

Kokonaisuus on vaikea ja on raskasta löytää edes joku kulma, josta se alkaa ratkeamaan, joten hienoa, että löysit edes pari hyvää oivallusta! Tuo suvun sinulle siirtämä reki on iso avaus.

Pitkä ja raskas polku, iso asi löytää edes nimi yhdelle tunteelle, joka saattaa olla se ongelman ydin. Minulla myös häpeä. Englanniksi ainakin Peter  R. Breggin on tuonut apuja.

Tsemppiä matkallesi!

Vierailija kirjoitti:

Ahmimiseen on yksi todellinen syy, nopea hiilari, tarkemmin insuliinin rajusta erityksestä seuraava  koukuttavan ihana tunne, joillakin tämä tunne on lähes orgastinen, terveillä mitään erityistä tunnetta ei uurikaan tule.

Kukaan ei ahmi pelkkää voita ja lihaa, koska siitä ei irtoo orkkuja.

 

Juu, hiilariasia on ihan faktaa myös. Se ei silti liity välttämättä tähän ongelmaan ihmisillä, vaikka toki voi sitä lisäksi pahentaa.

Se, että Sinä et ahmi voita tai lihaa, ei tarkoita, että muut eivät niin tekisi. Valitettavasti.

Ja ajan siis itsekin reippasti ketoilufilosofiaa. Se vain ei ratkaise tämän aiheen juurisyitä, jotka ovat useimmiten psyykkisiä. Ja tähän lisänä vielä se, että ketoilu nimenomaan auttaa valtavasti. Mutta se ole yksi yhteen ongelman kanssa, josta tässä ketjussa puhutaan.

Tämä taitaa olla niitä ongelmia, jotka on täysin mahdottomia joillekin ymmärtää, jos ei ole omakohtaista kosketuspintaa aiheeseen. Se on sikäli harmi, että turhat vinkit vain turhauttavat, ja jopa lisäävät ymmärtämättömyyttä muissa ulkopuolisissa, vahvistavat siis vääriä mielikuvia, kun tulet puhumaan faktoina asioista, jotka eivät kaikilla pidä paikkansa. Se taas raskauttaa lisää juuri tästä ongelmasta kärsivien tilaa.

Eli asiaa voi puhua ja fakta on toki faktaa, se vaan ei aina liity aiheen ytimeen.

Eli ymmärrän pointtisi, toivottavasti ymmärrät myös minun.

Vierailija kirjoitti:

Omalla lyhyehköllä kokemuksella voisin varovasti suositella ahmimistaipuvaisille pätkäpaastoa. Ainakin omat enimmät ahmimismieliteot ovat jääneet, ja itselleni on paljon helpompaa olla esim. kello 18 jälkeen kokonaan syömättä kuin keskittyä siihen mitä "saa" syödä ja että kun nyt vaan en mitään herkkuja ahmisi.

 

Mulla tuli myös aiemmin tosi etova ja kuvottava olo, jos oli vähänkään nälkä (tyyliin pari tuntia syömättä) ja kompensoin sitä sitten tietysti syömällä etukäteen ja liikaa ja ns. varmuuden vuoksi. Tuo etovuus on hävinnyt nyt kokonaan, ja jos näläntunne tulee, se tuntuu ns. normaalilta eikä lainkaan oksettavalta.

Sama vastaus kun hiilariviestiin.

Kyllä, tämäkin voi auttaa, jos on pää hyvässä tilassa. Silloin ei toki vaan ahmi muutenkaan. Eli kun ongelma on psyykkinen, ei fyysiset keinot vie ongelmaa pois, ennen kuin asiat on tunnetasolla työskentelyn kautta (vuosien/vuosikymmenten työ) saanyt vietyä omaan käytökseen arjen tasolle. Impulssikontrollin ongelmaa on vaikea hoitaa kirjoittamalla itselleen aikataulua ja rajoituksia. Nimimerkillä kokemusta on.

Ja tosissaan, parempana kautena tämä toimii kyllä. Samoin kuin hiilareilla kehon sotkemisen välttäminen. Mutta kun ei tarvita kun yksi pieni kriisi, tai edes stressaava tilanne ja PAM. Se on all over again ja taas mennään.

Huomaan kyllä lämpimän ajatuksesi taustalla, enkä tarkoita sitä välittävyyttä teilata. Ongelma vain on todella syvälle juurtunut, mentaalisesti, automatisoituneet selviytymiskeinot napsahtavat päälle tahdosta riippumatta.