Syömishäiriö,ahmimishäiriö ilman oksentamista,lääkärit eivät ymmärrä eivätkä osaa käsitellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.

Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy. 

Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.

Ja helpoin hoitaa.

Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä. 

On kuvankauniita vessaselfieitä, tippatelineitä, taidokkaita meikkejä, tyylikkäitä vaatteita.

On mallivartaloisia naisia, ketä ihailla ja hoitaa.

Ei ole ihme että terveydenhuolto on ihan tukossa kun kaiken maailman meemisairauksia ilmaantuu kuin sieniä sateella

Sama. Mutta en mä lääkäriin oo menny.

Onko tuota tutkittu kunnolla? Tuonhan täytyy olla jonkun kylläisyyshormonin häiriö? 

Vierailija kirjoitti: Mitäs kun minulla sen aiheuttaa ilta? Illalla ahdistun ja ahmin, mutta mitään syytä en löydä miksi näin on. Ei ole mitään yksittäistä ajatusta, paitsi se että tekee mieli syödä kunnes nukahdan.

 

 

Joillekin voimakkaille ahdistuksilla on  tyypillistä että ne sijoittuvat johonkin tiettyyn päivänaikaan. Joillakin on aamupäiväahdistus, toisilla ilta-ahdistus. En tiennyt tällaista. Ulkomaisia nettisivuja selatessani huomasin, että englanniksi asiasta puhutaan.

Tämä viittaa selvästi johonkin aivokemialliseen taustaan niin ahdistuksen kuin ahmimisen välillä. Vähän samalla tavalla toisilla kaamos, toisilla kevät, vaikuttaa masennusherkkyyteen. Itsellä ruokahalu kasvaa keväällä, mutta toisaalta myös syksyllä. Keho ikään kuin alkaa varustautua tulevaa nälänhätää eli talvea varten.

Vastaus kirjoittajalle nro 30 ja muillekin.

Syitä ahmimiseen on varmasti niin monta kuin on meitä ahmijaakin.

Itse asiassa kirjoitin pitkän sepustuksen, mutta tuntui että se oli liian henkilökohtainen julkaistavaksi. Mutta tässä elämäni pähkinänkuoressa:

Kiltin, vähän kiusatun tytön tarina höystettynä ylikorostuneella tunnollisuudella ja pärjäämisen mentaliteetilla. Vääristynyt kehonkuva jo lapsuudesta asti, lapsuuden perheessäni laihdutettiin aina, vaikka kukaan ei ollut edes ylipainoinen. Laihuutta ihannoitiin. Herkkuja oli vähän ja harvoin, mutta toisaalta se oli varmaan aika yleistä silloin 70-luvulla.

Tosiaan lapsuudessa jo päähän juntattu yksi elämän perusasioista: pitää pärjätä ja mieluiten yksin. Ja aina olen pärjännyt, toisaalta pelännyt, entä jos en pärjääkään. Ja sitä pelkoa aloin nuorena aikuisena (kun muutin omilleni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan) hoitamaan herkuttelulla. Vihdoinkin sain itse päättää syömisestäni ihan itse!

Elämän kriiseissä olen hoitanut ahdistustani syömällä. Olen kokenut kaikki maailman laihdutuskuurit ja lihonut aina takaisin klassisesti korkojen kera. Itseinhoa olen hoitanut syömällä. Ruoka ei ole koskaan ollut minulle pelkkää polttoainetta, se on ollut joko vihollinen tai ystävä.

Asioiden läpikäyminen terapiassa on ollut raskasta, mutta myös terapeuttista. Itku ja surun läpikäyminen on terapeuttista. Matka on itseen on todella raskasta, mutta se on tehtävä. Tätä matkaa voin suositella kaikille kanssasisarille- ja veljille.

Lopuksi haluan vielä sanoa kaikille, että älkää tuomitko muita ulkonäön perusteella. Ette koskaan voi tietää, mitä he käyvät elämässään läpi. Lämmin halaus kaikille, jotka taistelevat elämässään joka ikinen päivä tämän asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuota tutkittu kunnolla? Tuonhan täytyy olla jonkun kylläisyyshormonin häiriö? 

Hiilihydraatit sotkevat leptiinin normaalia toimintaa. Tätä aiheuttavat myös ruuan lisäaineet, sokeri ja suola. Rasva ja proteiini eivät niinkään, paitsi yhdistyneenä suolaan ja sokeriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitä ei vieläkään muka tunneta?! Hain BEDiin apua noin 20 vuotta sitten ja sitä ei yliopistollisen sairaalan syömishäiriö klinikalla tunnettu. No sen voi antaa ehkä jotenkin anteeksi, mutta ei vieläkään?

Kyllä se Käypä hoidossa ainakin tunnetaan ja varmasti myös lääkärikunta sen tietää. Potilaalla täytyy olla halu parantua, keinoja voi löytyä psykologilta ennemmin kuin vaikka tk-lääkäriltä.

Ei sillä ole väliä mitä siinä tekstissä sanotaan. Kirjaimet eivät hoida tai kehota. Ne vain ovat siellä, koska on ollut pakko saada kokousherkkuja (pun not intended, really). Ne kertovat samaa kuin naapurin facebook-päivitys. Kirjaimia kirjaimen perään ilman todellisuutta. 

Myös 20v sitten on tunnetta bed. 

Sanothan myös aikuiselle rokotuksen ottajalle, että hänellä on oltava halu ottaa rokote, jotta voi sen saada? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömiskohtauksen laukaisee jokin ajatus ja etenkin sen herättämä tunne, jota on vaikeaa kestää. Tunnetila peittyy tekemisellä, joka BED:n kohdalla on siis syöminen täysin "nollat taulussa". Vastaava mekanismi toimii minkä tahansa päihteenomaisen ja mielihyvähormoneja tuottavan sijaistoiminnan kohdalla, eli ahminnan tilalle voi vaihtaa vaikka viiltelyn, urheilun, uhkapelaamisen, seksin jne. Kyse ei siis todellakaan ole syömisestä, vaan omien hankalien tunteiden välttelystä ja vääränlaisesta coping-keinosta.

Jos haluat yrittää auttaa itseäsi, pysäytä itsesi ennen kohtausta vähintään 90 sekunniksi ja pohdi, mikä olotila tai tunne sinulla juuri nyt on. Oletko ahdistunut, yksinäinen, tylsistynyt, hylätty, vihainen, innostunut, jännittynyt vai jotain muuta? Yritä tunnistaa, mikä ajatus tai tapahtuma sai sinut tuntemaan juuri niin? Kuulitko tai näitkö jotain (kaverin kommentti, puhelu, televisi

Mulla meni 2kg pussi perunoita ruuan mukana. Tietty leivät päälle, kastikkeet, pihvit ja lihapullat. Ahmimiseen kelpasi kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Mitäs kun minulla sen aiheuttaa ilta? Illalla ahdistun ja ahmin, mutta mitään syytä en löydä miksi näin on. Ei ole mitään yksittäistä ajatusta, paitsi se että tekee mieli syödä kunnes nukahdan.

 

 

Joillekin voimakkaille ahdistuksilla on  tyypillistä että ne sijoittuvat johonkin tiettyyn päivänaikaan. Joillakin on aamupäiväahdistus, toisilla ilta-ahdistus. En tiennyt tällaista. Ulkomaisia nettisivuja selatessani huomasin, että englanniksi asiasta puhutaan.

Tämä viittaa selvästi johonkin aivokemialliseen taustaan niin ahdistuksen kuin ahmimisen välillä. Vähän samalla tavalla toisilla kaamos, toisilla kevät, vaikuttaa masennusherkkyyteen. Itsellä ruokahalu kasvaa keväällä, mutta toisaalta myös syksyllä. Keho ikään kuin alkaa varustautua tulevaa nälänhätää eli talvea varten.

Aivokemia halutaan hoitaa vain anorektikoilta.

Kaikki hoitoalalla tietävät aivojen osuuden ahminnassa, mutta sitä ollaan haluttomia lääkitsemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.

Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy. 

Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.

Ja helpoin hoitaa.

Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä. 

On kuvankauniita vessaselfieitä, tippatelineitä, taidokkaita meikkejä, tyylikk

Aika huvin kuvattu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömiskohtauksen laukaisee jokin ajatus ja etenkin sen herättämä tunne, jota on vaikeaa kestää. Tunnetila peittyy tekemisellä, joka BED:n kohdalla on siis syöminen täysin "nollat taulussa". Vastaava mekanismi toimii minkä tahansa päihteenomaisen ja mielihyvähormoneja tuottavan sijaistoiminnan kohdalla, eli ahminnan tilalle voi vaihtaa vaikka viiltelyn, urheilun, uhkapelaamisen, seksin jne. Kyse ei siis todellakaan ole syömisestä, vaan omien hankalien tunteiden välttelystä ja vääränlaisesta coping-keinosta.

Jos haluat yrittää auttaa itseäsi, pysäytä itsesi ennen kohtausta vähintään 90 sekunniksi ja pohdi, mikä olotila tai tunne sinulla juuri nyt on. Oletko ahdistunut, yksinäinen, tylsistynyt, hylätty, vihainen, innostunut, jännittynyt vai jotain muuta? Yritä tunnistaa, mikä ajatus tai tap

"Mitä ajat takaa kirjoituksillasi? Sitäkö, että kunhan vain me tiedostamme että sinä kirjoitat tällä tavalla, se auttaa meitä jotenkin? 

 

Et ole tainnut ikinä sairastaa kunnolla."

No jaa. En aja takaa mitään, kommentoin vain joutessani aihetta, joka osuu omaan elämääni ja josta koen työni puolesta tietäväni jotain. Ehkä toivoin, että joku saa kommenteistani jotain uutta ajateltavaa, joko nyt, tai vaikka vuosien päästä, jos ketju osuu sopivassa kohtaa silmiin. Varmasti on paljon ahmivia, joille esittämäni kysymykset ovat jo tuttuja. Tässäkin ketjussa on kuitenkin kommentteja ihmisiltä, joilla ahmiminen vain jotenkin mystisesti tapahtuu, vaikka näinhän asia ei voi olla, vaan jokin tilanteen aina laukaisee. Tietynlainen kyvyttömyys hallita tai ymmärtää tilannetta kertoo mielestäni siitä, että sitä tärkeää miksi-kysymystä ei olla kuitenkaan pohdittu huolella. Ehkä kommenttini ovat erityisesti heille.

Terapeutin (tai lääkärin tai vastaavan) ei ole tarvinnut itse sairastaa "kunnolla" ymmärtääkseen ja auttaakseen potilaitaan. Omista samankaltaisista haavoista voi olla ennemminkin haittaa, sillä jokainen asiakas on kuitenkin yksilö, ja omat kokemukset saattavat luoda ennakko-oletuksia. Palstailu ei ole tokikaan oikeaa terapiaa nähnytkään, sillä eihän tässä pureuduta yksilön ongelmiin, vaan keskustellaan aiheesta yleisestikin. Oikeassa asiakastyössä en myöskään koskaan kertoisi potilaalleni, että olen itsekin sairastanut syömishäiriöitä. Ajattelen kuitenkin itse niin, että jotkin tekijät syömishäiriöiden taustalla ymmärtää vain vastaavaa itsekin kokenut. Siksi pidän aiheen tuntemusta vahvuutena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.

Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy. 

Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.

Diagnoosi poistuu kun paino ok. Muuta ei tarvita ja hoitoa saa enemmän tarvitsevat. Ei väliä, vaikka rasvaisella, sokerisella, runsas energia tiheällä ruoalla pitää painon korkealla ilman suurta ruoka määrää. Haastetta tulee siinä kohtaa, kun sydämen suonet alkaa tukkiintumaan. Ihmeteltiin joskus kauan sitten, miksi anorektikoilla voi olla korkeita kolesteroliarvoja. Onko tuo vaikuttamassa, kun jossain kohtaa ei välttämättä enää ole juurikaan mitään väliä, mitä syö. Usein yleistetään, että rasvaa pelkäävät.. Eihän sitä osaisi pelätä, jos sitä ei sanotettaisi pelättäväksi. Pelottavampia on voinut olla proteiini, kun on sanoitettu aivojen tarvitsevan rasvaa

 

Vanha dg voi altistaa pahimmillaan henkiselle väkivallallekin, jos joutuu sellaisten ihmisten kanssa tekemisiin, jotka voi alkaa rajoittamaan toisten syömistä. Tuleeko ihmiset oikein kuulluiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.

Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy. 

Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.

Ja helpoin hoitaa.

Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä. 

On kuvankauniita vessaselfieitä, tippatelineitä, taidokkaita meikkejä, tyylikk

Yleistämiset.. ei aina kerro totuuksia tai sitten on väärin tehtyjä diagnooseja

"Hauskaa", kun tässä ketjussa on ollut syömishäiriöisiä kirjoittajia, jotka on nimenomaan painottaneet syömishäiriöiden riippuvuusluonnetta ja jopa epäilleet alkoholistien ja narkomaanien saavan enemmän ymmärrystä.

Minä olin yhdessä mielenterveysyhdistyksen ryhmässä, missä tuli puheeksi, että johonkin syömishäiriöpäiville oli a-klinikaltakin kiitettävästi jalkauduttu. Minä kommentoin, että sehän hienoa, kun monesti ei tunnuta ymmärtävän, että syömishäiriö on riippuvuus. Ryhmän syömishäiriöiset tuntuivat olevan suorastaan närkästyneitä, että heitä verrattiin meihin alkoholisteihin. No, he ovat kai lähinnä anorektikkoja, joten ehkä ahmimishäiriöisen on helpompi ymmärtää... Siinä on sama kuin juopolla: juopolla menee liikaa juomaa ja syöpöllä liikaa syömää. Mutta onhan anoreksia riippuvuus. Se on toiminnallinen riippuvuus. Henkilö on riippuvainen siitä laihduttamisesta ja itsensä ja syömistensä kontrolloinnista. Se kai heitä harhauttaa, kun päihderiippuvaiselta tuntuu se kontrolli puuttuvan ja heidän riippuvuutensa kohde on nimenomaan kontrolli.

Tunteista näissä on kyse. Pyritään kompensoimaan vaikeita tunteita haitalliseksi kääntyvällä toiminnalla, päihteillä, ruoalla, seksillä, liiallisella työnteolla, tiukalla uskonnollisuudella... Ja voin kertoa, että me alkoholistit emme saa niiltä psykiatrisilta sairaanhoitajilta enemmän ymmärrystä. Monesti oletetaan epäsosiaaliseksi ja pahaksi ihmiseksi. Puheita epäillään valheiksi ja jos kerrot joutuneesi kaltoinkohdelluksi syy oli varmasti itsessäsi.

Vertaisuudessa on voimaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.

Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy. 

Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.

Ja helpoin hoitaa.

Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä. 

On kuvankauniita vessaselfiei

Sen kuvan he itse kertomansa mukaan haluavat antaa. On somea ja on sanomalehteä. Monella sometähdellä anoreksia on siellä somessa juuri tällaisena. Sisustukset beigeä ja valkeaa. Hiukset kiiltävät, lapset hymyilevät. Yhteistyöt vaatemerkeiltä ja meikkibrändeiltä. Mallikuvia ja tahrattoman puhtaita työpöytiä minimalistisen tietokoneen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Syömishäiriöitä etenkään muita kuin anoreksia ja bulimia ei tunnusteta eikä osata hoitaa. Valitettavasti näin. En tiedä osataanko esim. Jenkeissä paremmin, mutta Suomessa 8osaaminen on lapsenkengissä.

Anoreksia osataan hoitaa mutta bulimiaa ei. He jopa puhuvat syömishäiriöyksiköistä, joissa ei kuitenkaan bulimikoita juuri näy. 

Anorektikot helppo diagnosoida, riittää kun paino laskee tarpeeksi.

Ja helpoin hoitaa.

Kaikki tykkää heistä, kun ovat niin kilttejä kympin tyttöjä. Ei olla mustia lampaita. Ei ole väkivaltaisia parisuhteita, ei rikki revittyjä ovia, ei itkun turvottamia kasvoja, ei rusentuneita ihmisiä. 

On kuvankauniita vessaselfiei

Jos missään ei kerrota, niin miten kukaan voisi tietää totuutta. Puhtaus ja eteerisyys on erittäin harvoin katetreja, puoliummessa olevia silmiä, voimattomia sanoja. Ei ole kyvyttömyyttä kirjoittaa tai maalata, ei ole kurkkua josta ei lähde ääntä. 

Jos kukaan ei puhu likaisuudesta vaan romanttisesti enemmän syömisestä ja koiran ulkoiluttamisesta, miten mistään voi saada kunnon kuvaa.  

Olen sairastanut "anoreksiaa" yli kaksikymmentä vuotta, enkä ole kertaakaan oksentanut ruokaani. Arvaa, kuinka moni lääkäri/hoitaja ihmettelee tai ei edes tahdo uskoa? 

Nim.merk. En vaan osaa syödä tarpeeksi kulutukseeni nähden

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilta-aika pelkästään kotona viettäen on itselleni hankalaa, syön vaikka tuntuu täydeltä olo. Eli järki sanoo vähän taustalla, että miksi syöt, mutta niin vaan menee välipalaa välipalan perään. Yritän järjestää jotain menoa illaksi, tai vaikka nettiohjattua jumppaa kotona, kun tiedän miten yleensä käy yksin kotona. Auttaa vähän. Tuon tunnetilan laukaiseman kohtauksen hallitsemisesta kuulisin mielelläni lisää, senkin tunnistan, mutta keinot puuttuu.

ABC-malli, eli ajatuksen, tunteen ja toiminnan kehämalli on yleinen terapeuttinen malli, jolla pyritään hahmottamaan tiedostamattomia ja haitallisia toimintoja.

Kehän laukaisee jokin yleensä hieman kielteinen ajatus esim. "Olen yksin kotona illan." tai "En saanut tehtyä kaikkia päivän töitä." Näitä ajatuksia seuraa jokin tulkinta, esim. "Olen yksin, koska kukaan ei halua olla kanssani." tai "Työt jäivät kesken, koska en osaa." Tästä ajatuksesta ja erityisesti siitä sen tulkinnasta seuraa jokin tunne, esim. yksinäisyys, hylkäämisen tunne, huonous, epäpätevyys, uupumus, ahdistus. Tämä ajatuksesta tunteeseen -loikka tapahtuu silmänräpäyksessä ja lukemattomia kertoja päivässä ilman, että edes huomaamme sitä. Tätä oman pään sisäistä tulkintaa sinänsä ohimenevistä ajatuksista kutsutaan sisäiseksi puheeksi.

Tällaisen vaikean tunteen ääreen jääminen on erittäin vaikeaa, joten ihminen pyrkii kumoamaan tunteen jollain toiminnalla, joka syrjäyttää sen vaikean olotilan. BED:n kohdalla tämä toiminta on ahmiminen. Ajatukset täyttää vimmainen ruuan metsästys ja näin ajatukset kääntyvätkin sopivasti vain siihen syömiseen. Ruoka nostaa mielihyvähormoneja, joten mieliala oikeasti myös kohenee, hetkellisesti. Mitä herkullisempaa ruokaa, sitä enemmän mielihyvää se tuottaa. Siksi joillain ahmiminen on herkkupainotteista, mutta suurimmalle osalle BED-potilaista käy mikä vain, keskeistä on se "ruokakupla" niiden ajatusten sijaan.

ABC-mallissa tärkeää olisi jatkaista tunteen tai olotilan ja sitä automaationa seuraavan toiminnan yhteys. Kun huomaat ahmintahalun nousevan, pysähdy ja istu alas. Voit hakea lasin vettä, nimeä tämä rutiini vaikka keskeytyskulaukseksi tai välivedeksi. Keskeistä on, että pysäytät itsesi. Seuraavaksi mieti tai vaikka kirjoita ylös, mitä tunnet. Fyysistä nälkää? Janoa? Vai tylsyyttä, surua, vihaa jne? Miksi olet surullinen? Olisitko halunnut illan menevän jotenkin toisin? Voitko vielä vaikuttaa asiaan?

Pysähdy myös tarkastelemaan omia selitysmallejasi, siis sitä sisäistä puhetta. Se ei nimittäin ole totta eikä todellakaan aina oikeassa! Ehkä töitä jäi tekemättä, mutta johtuuko se ennemminkin liiasta työkuormasta eikä sinun huonoudestasi? Mikä tai kuka saa sinut syyllistämään itseäsi?

Jos ahminnan hoito olisi helppoa, ei meitä siitä kärsiviä tai kärsineitä olisi niin paljoa. Ehkä yllä olevista pohdintatehtävistä on kuitenkin jollekin apua.

T. Lyhytterapeutti

Kirjoitat asiaa.

Mulla on juuri tuollaista ajattelua ja käyttäytysmismallia. Voin myös halutessani "vaihtaa" ahmimishäiriöni vaikkapa anoreksiaan. Tarvitsen kuitenkin jonkun tuollaisen apukeinon elämääni.

Mä tiedän ahmivani iltaisin, joten ostan kotiin kaappeihin vaan terveellisiä juttuja, kuten hedelmiä ja vihanneksia. Valitettavasti oikea ruoka pitää ostaa joka päivä sitten, kun ei voi pitää mitään varastoja.