Lue keskustelun säännöt.
Tabu: lapsettomat läheiset eivät nykyään auta lapsiperheitä lainkaan
16.03.2024 |
Minä olin lapsi 90-luvulla. Silloin monilla oli elämässään lapsettomia läheisiä: lasten tätejä, setiä, muita sukulaisia tai omia kavereita. Ihmiset tarjosivat välillä apua lasten kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä levätä. Välimatkakaan ei ollut ongelma, vaan nähtiin satojen kilometrien välimatkasta huolimatta useamman kerran vuodessa. Minäkin muistan käyneeni kylässä sukulaisilla pari kertaa vuodessa: sain olla sukulaisilla yötä ja tehtiin yhdessä jotain mukavaa. Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea. Minä pidin näistä sukulaisista jo lapsena ja oli kiva viettää aikaa yhdessä.
Olen nyt 2020-luvulla itse vanhempi ja vastaavasta avusta ei ole tietoakaan, kun seuraan omaa ja tuttujen lapsiperheiden elämää. Monilla lapsettomat sukulaiset ja kaverit suhtautuvat lapsiin todella ikävästi. Lasten seurassa ei haluta olla, lapset koetaan ikävinä ja se ilmaistaan hyvin voimakkaasti ääneen. Ei puhettakaan, että yksikään lapseton kaveri tai sukulainen olisi kertaakaan kysynyt, tarvitaanko apua tai sanonut kyllä, jos apua olisi kysytty. Jo se tuntuu olevan kohtuuton pyyntö, että pyytää katsomaan lasta sen aikaa, kun käy itse vessassa, vie roskapussin tms. Eikä kaikki lapset ole mitään hankalia aakkoslapsia, vaan ihan terveitä tavallisia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Ystävällisimmin toisten lapsiin ja auttamiseen näyttävät suhtautuvan toisen lapsiperheelliset, jotka ymmärtävät, miten raskasta vanhemmilla voi joskus olla.
En yhtään ihmettele, että monet lapsiperhearkea elävät ovat nykyisin uupuneita, kun ovat lasten kanssa niin yksin.
Kommentit (884)
Vierailija kirjoitti:
Minä autoin kyllä lapsettomana sukulaisia, otin heidän muksujaan hoitoon silloin tällöin.
Omat sisarukseni ovat kaikki lapsettomia, eikä meidän elämämme ole heitä kiinnostanut. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, otti veljeni yhtäkkiä yhteyttä ja kysyi kuinka monta lasta mulla on, ja minkä ikäisiä. Hän ei siis tiennyt edes tällaista asiaa. Veli erosi liitostaan ja tajusi kai jäävänsä yksin, kun uutta vaimoa ei ole löytynyt eikä häntä ole kiinnostanut yhteydenpito sukulaisiin. Sama siskollani, todella itsekäs nainen joka nyt 50+ on tajunnut, ettei häntä tule kukaan sukulainen auttamaan eikä katsomaan vanhainkotiin. Nämä yrittävät nyt lämmitellä välejään meihin, mutta ei minuakaan enää kiinnosta. Kaikkein vähiten kiinnostaa nuoria aikuisia lapsiani täysin tuntemattomat keski-ikäiset ihmiset. Lapseni olisivat olleet tädilleen ja enolleen ainoat sukulaiset, jotka olisivat tulleet tapaamaan.
Harmillista sisaruksilleni että tu
Mistä sinäkään tiedät ne oikeat syyt, miksi ovat lapsettomia?
Aika julmaa tuomita ja vain arvuutella.
Eikä mikään sukulaisuus ole tae siitä, että otetaan huomioon tai edes ollaan tekemisissä.
Itse olen esim. aina muistanut veljen tyttäreni syntymäpäivät yms. vähintään kortilla. Hän ei sitä ole tehnyt vuosiin, on jo aikuinen.
Hän joskus vastaa viesteihini, jos minä olen se joka ensin ottaa yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä autoin kyllä lapsettomana sukulaisia, otin heidän muksujaan hoitoon silloin tällöin.
Omat sisarukseni ovat kaikki lapsettomia, eikä meidän elämämme ole heitä kiinnostanut. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, otti veljeni yhtäkkiä yhteyttä ja kysyi kuinka monta lasta mulla on, ja minkä ikäisiä. Hän ei siis tiennyt edes tällaista asiaa. Veli erosi liitostaan ja tajusi kai jäävänsä yksin, kun uutta vaimoa ei ole löytynyt eikä häntä ole kiinnostanut yhteydenpito sukulaisiin. Sama siskollani, todella itsekäs nainen joka nyt 50+ on tajunnut, ettei häntä tule kukaan sukulainen auttamaan eikä katsomaan vanhainkotiin. Nämä yrittävät nyt lämmitellä välejään meihin, mutta ei minuakaan enää kiinnosta. Kaikkein vähiten kiinnostaa nuoria aikuisia lapsiani täysin tuntemattomat keski-ikäiset ihmiset. Lapseni olisivat olleet tädilleen ja enolleen ainoat sukulaiset, jotka olisivat tulleet tapaamaan.
Harmillista sisaruksilleni että tu
Olen vakaasti sitä mieltä, että on aikuisten asia luoda suhteet sukulaislapsiin, kun he ovat pieniä. Jos ei ole ollut kiinnostunut luomaan suhdetta, niin turha tulla vanhana voivottelemaan yksinäisyyttä.
On myös äippiä, joille ei kelpaa, kuin heidä sanelemat, tai kirjalliset ohjeet siitä, kuinka heidän lasten kanssa ollaan. Tuohon on tullut törmättyä.
Ei se mikään velvollisuus ole. Kaikki hoitaa itse omat lapsensa.
53v.
Selittäkää kortti-ihmiset, mitä yhteydenpitoa on kortin lähettäminen? Ei yhtään mitään. Että kun ei vähempää voisi kuulumiset kiinnostaa, niin lähetetään kortti, niin ei tarvitse olla enempää tekemisissä. Sitten netissä porataan, "kun minä olen lähettänyt joka syntymäpäivä kortinkin"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 237: No aivan. Suhtautuminen lapsiin ei ole muuttunut velojen vuoksi. Suhtautuminen lapsiin on muuttunut meidän kaikkien vuoksi. Niin rakkaita kuin ne omat lapset meille onkin, pitää ymmärtää, etteivät he ole rakkaita sille tarjoilijalle, naapuripöydässä istuville jne. Ei sillä ole merkitystä, onko näillä ihmisillä itsellään lapsia vai ei. Merkitystä on vain sillä, miten ne lapset käyttäytyvät. Ja miten lasten vanhemmat reagoivat lastensa käytökseen. Vievätkö kiukuttelijan pois paikalta ja palaa vasta lapsen rauhoituttua vai antaako kiukuttelullaan häiritä muitakin ympärillä olevia. Valitettavan monet vanhemmat nykyisin antavat lastensa häiritä muita ihmisiä. Ja tästä seuraa, ettei lapsiin suhtauduta enää niin myönteisesti kuin joskus aiemmin.
Nuo lomajutut on ongelmallisia. Siksi monissa paikoissa (varsinkin naisvaltaisilla aloilla) on kiertävät lomalistat. Koska joskus aikoinaan nimenomaan oli niin, että lapsiperhee
Lisään vielä noihin lomatoiveisiin. Ei niihin tarvitse kertoa mitään syytä. Ja lomaotiveita - vaikka onkin kiertävät lomalistat - kysytään sen vuoksi, että joku toinen, jolla kiertävän listan mukaan olisi heinäkuu lomaa, saattaakin - syystä tai toisesta - haluta pitää lomansa jo kesäkuussa tai vaikka elo-syyskuussa. Silloin voidaan päittäin vaihtaa eikä tarvitsekaan mennä just sen kiertävän listan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 237: No aivan. Suhtautuminen lapsiin ei ole muuttunut velojen vuoksi. Suhtautuminen lapsiin on muuttunut meidän kaikkien vuoksi. Niin rakkaita kuin ne omat lapset meille onkin, pitää ymmärtää, etteivät he ole rakkaita sille tarjoilijalle, naapuripöydässä istuville jne. Ei sillä ole merkitystä, onko näillä ihmisillä itsellään lapsia vai ei. Merkitystä on vain sillä, miten ne lapset käyttäytyvät. Ja miten lasten vanhemmat reagoivat lastensa käytökseen. Vievätkö kiukuttelijan pois paikalta ja palaa vasta lapsen rauhoituttua vai antaako kiukuttelullaan häiritä muitakin ympärillä olevia. Valitettavan monet vanhemmat nykyisin antavat lastensa häiritä muita ihmisiä. Ja tästä seuraa, ettei lapsiin suhtauduta enää niin myönteisesti kuin joskus aiemmin.
Nuo lomajutut on ongelmallisia. Siksi monissa paikoissa (varsinkin naisvaltaisilla aloilla) on kiertävät lomalistat. Koska joskus aikoinaan nimenomaan oli niin, että lapsiperhee
Kyllä se on hieman muuttunut myös nykylasten vanhempien vuoksi. Ikävä kyllä.
Olemme useamman kerran saaneet vierailta ihmisiltä ihailua osaksemme, kun olemme perheenä olleet pienten lasten kanssa syömässä. Ja tämä vain sen vuoksi, että vaadimme lapsilta käytöstapoja pöydässä. Kukaan ei katso puhelinta, ei kiukutella ja ruoka syödään normaalilta listalta, vaikkei lempiruokaa olisikaan. Huvittavinta oli kerran, kun eräs vanhempi rouva tuli kehumaan lapsiamme ravintolassa, juuri kun olin alkamassa ojentamaan heitä pöytätavoista...
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli pienet lapset 1980- ja 1990-luvulla. Kukaan naapureita, ystävistä tai sukulaisista ei tarjoutunut auttamaan heidän hoidossaan. En sitä kyllä odottanutkaan, saati edellyttänyt.
Aloittajalla on harhainen käsitys että entisinä aikoina olisi saanut helpommin ilmaista apua lastenhoitoon.
Näinpä. Silloin kultaisella ysärillä tätini huijasi minut useamman kerran lastenhoitoon. Soitti ja kutsui kylään ja leperteli ja imarteli. Usein oli jokin asiakin, voinko noutaa äidilleni asian x tai haluanko lahjan tms.
Kun tulin, hänelle tuli aina kiireellistä asiaa kaupungille ja voisinko millään katsoa Ronia (nimi muutettu) sen aikaa. Useamman tunnin keikkoja olivat.
Äiti sitten kerran ihmetteli, että olinko todella tädin luona, kun täti oli nähty valkoviinillä Kissakylän (nimi muutettu) keskustan terassilla. Suuttui puolestani kun kerroin tilanteen. Silloin vähenivät kyläkutsut hetkeksi. Olisiko äippä soittanut tiukan puhelun.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, katsonut läheisten ystävieni lapsia kyllä nuoruusvuosien huijauksista huolimatta.
N45/ysäriteini
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Ehkä kyse olikin vanhempien ja esim. sukulaisten vuorovaikutuksesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Ehkä kyse olikin vanhempien ja esim. sukulaisten vuorovaikutuksesta...
Sitten on turha vanhana itkeä, kun kukaan sukulaislapsista ei pidä yhteyttä.
Mitä ihmeen auttamista nykyään kinutaan toisilta? Jokainen hoitaa itse lapsensa tai miksi lapsiperheet yhdessä ota vuoroon toistensa muksuja ja homma olisi hoidettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleisesti ottaen pelkään pieniä lapsia, alle 2-vuotiaita. Voisin huolehtia silloin tällöin sukulaisteni pieniä lapsia, siis yli 2-vuotiaita, mutta olen useammin kuin kymmenen kertaa saanut kuulla, että en ymmärä/osaa hoitaa lapsia, koska minulla ei ole omia. En jaksa tapella asiasta, vaan olen luovuttanut.
"Sitten on turha vanhana itkeä, kun kukaan sukulaislapsista ei pidä yhteyttä."
Miksi sitä silloin itkisi, kun ei ole itkenyt tähänkään mennessä?
Kyse on kyllä molemminpuolisesta auttamisesta. Lapsettomuus ei liity siihen mitenkään. Ennen oli tiiviimmät suhteet ja apu juoksi silloin kumpaankin suuntaan. Se perheellinen oli ennen perheen perustamista auttanut sitä lapsetonta eri asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Selittäkää kortti-ihmiset, mitä yhteydenpitoa on kortin lähettäminen? Ei yhtään mitään. Että kun ei vähempää voisi kuulumiset kiinnostaa, niin lähetetään kortti, niin ei tarvitse olla enempää tekemisissä. Sitten netissä porataan, "kun minä olen lähettänyt joka syntymäpäivä kortinkin"
Se on toisen huomioimista, jota nykypäivänä tosiaan jotkut vähättelevät.
Että sinä muistat minua, vaikka edes sen kortin tai vähintään viestin verran.
Olet olemassa ja tärkeä.
Myös kohteliaisuutta.
Sama sitten tosiaan olla pois jonkun elämästä, mutta törkeää jos itse välittää vaikka vain kortilla ja toinen käyttäytyy kuin sinua ei olisikaan.
Mutta turha tätä on nykyihmisille selventää, ei ole tapoja enää.
Se on myös sitä, että haluaa ilahduttaa toista.
Tämä on liikaa ja joku ilmeisesti ihan "loukkaantuukin", jos heille lähettää kortin.
Siis kortin; Tiedän yhden ihmisen, joka ihan ääneen myönsi heittävänsä kortit roskiin...
Toivottavasti sen tutut tietää asian. Hyvin itsekäshän tuo tollo muutenkin on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Ehkä kyse olikin vanhempien ja esim. sukulaisten vuorovaikutuksesta...
Sitten on turha vanhana itkeä, kun kukaan sukulaislapsista ei pidä yhteyttä.
Ei ne vältätmättä pidä sittenkään, vaikka olisit kuinka hoitanut heitä heidän lapsuudessaan. Paitsi silloin, jos tarvitsevat sulta jotain :D Kuten vaikka lastenhoitoapua.
Lapsettomien ei tarvitse auttaa lapsellisia lasten hoidossa, eikä lapsilla ole tulevaisuudessa mikään pakko hoitaa lapsettomia tai maksaa heidän eläkkeitä.
Miksi kenenkään, lapsettoman tai lapsellisen, pitäisi hoitaa toisten lapsia? En oikeasti kehtaisi edes pyytää.
Mutta meitä on moneen junaan. Meillä oli ennen naapuri, jonka mielestä muiden lapsiperheiden velvollisuus oli hoitaa heidänkin lapset. Ja tiedän lapsettoman miehen, jonka mielestä siivous ei ole miesten työtä. Yritti pakottaa sukulaisia ja naispuolisia tuttavia siivoamaan kotiaan.
Avun saaminen perustuu yleensä vastavuoroisuuteen.