Tabu: lapsettomat läheiset eivät nykyään auta lapsiperheitä lainkaan
Minä olin lapsi 90-luvulla. Silloin monilla oli elämässään lapsettomia läheisiä: lasten tätejä, setiä, muita sukulaisia tai omia kavereita. Ihmiset tarjosivat välillä apua lasten kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä levätä. Välimatkakaan ei ollut ongelma, vaan nähtiin satojen kilometrien välimatkasta huolimatta useamman kerran vuodessa. Minäkin muistan käyneeni kylässä sukulaisilla pari kertaa vuodessa: sain olla sukulaisilla yötä ja tehtiin yhdessä jotain mukavaa. Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea. Minä pidin näistä sukulaisista jo lapsena ja oli kiva viettää aikaa yhdessä.
Olen nyt 2020-luvulla itse vanhempi ja vastaavasta avusta ei ole tietoakaan, kun seuraan omaa ja tuttujen lapsiperheiden elämää. Monilla lapsettomat sukulaiset ja kaverit suhtautuvat lapsiin todella ikävästi. Lasten seurassa ei haluta olla, lapset koetaan ikävinä ja se ilmaistaan hyvin voimakkaasti ääneen. Ei puhettakaan, että yksikään lapseton kaveri tai sukulainen olisi kertaakaan kysynyt, tarvitaanko apua tai sanonut kyllä, jos apua olisi kysytty. Jo se tuntuu olevan kohtuuton pyyntö, että pyytää katsomaan lasta sen aikaa, kun käy itse vessassa, vie roskapussin tms. Eikä kaikki lapset ole mitään hankalia aakkoslapsia, vaan ihan terveitä tavallisia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Ystävällisimmin toisten lapsiin ja auttamiseen näyttävät suhtautuvan toisen lapsiperheelliset, jotka ymmärtävät, miten raskasta vanhemmilla voi joskus olla.
En yhtään ihmettele, että monet lapsiperhearkea elävät ovat nykyisin uupuneita, kun ovat lasten kanssa niin yksin.
Kommentit (884)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Pienten lasten kohdalla molemminpuolisuus on tietysti vanhempien vastuulla.
Minä olen se lapseton sukulainen ja voin kertoa että en halua vahtia siskonpoikia koska heillä ei ole mitään käytöstapoja tai kunnioitusta toisten omaisuutta kohtaan, eivätkä he usko aikuisia. He ovat minun asunnossani kuin kotonaan, aukovat kaappeja ja koskevat kaikkeen, huutavat rappuun kun siellä kaikuu niin kivasti, kävelevät sisällä kengät jalassa, rohmuavat kaikki tarjottavat ja voisin jatkaa listaa loputtomasti. Sisko ei ikinä puutu poikiensa huonoon käytökseen mitenkään ja jos minä kiellän niin sisko suuttuu siitä, eivätkä nuo lapset kuitenkaan paranna tapojaan kun eivät ole tottuneet siihen että aikuinen sanoisi miten ollaan. Muiden lapsista en tiedä, mutta omat siskonpojat ovat juuri sellaisia nykyajan kurittomia ja rajattomia lapsia joista on todella vaikea pitää.
Vierailija kirjoitti:
"Sitten on turha vanhana itkeä, kun kukaan sukulaislapsista ei pidä yhteyttä."
Miksi sitä silloin itkisi, kun ei ole itkenyt tähänkään mennessä?
Voi kuule näitä riittää! Minullakin kaksi tätiä, joita olen tavannut elämässäni alle kymmenen kertaa jaksaa lähetellä postikortteja ja valittaa, kun en käy katsomassa heitä.
Ja tiedoksi, käyn usein yhden tätini ja yhden setäni luona. He kuuluivat tiiviisti minun lapsuuteeni. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Pienten lasten kohdalla molemminpuolisuus on tietysti vanhempien vastuulla.
Ei ole, mikäli yhtään haluaa omaa vanhuuttaan ajatella. Toki "sijoitus" voi mennä pieleen, mutta toisaalta voi se tuottaa tulostakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sitten on turha vanhana itkeä, kun kukaan sukulaislapsista ei pidä yhteyttä."
Miksi sitä silloin itkisi, kun ei ole itkenyt tähänkään mennessä?
Voi kuule näitä riittää! Minullakin kaksi tätiä, joita olen tavannut elämässäni alle kymmenen kertaa jaksaa lähetellä postikortteja ja valittaa, kun en käy katsomassa heitä.
Ja tiedoksi, käyn usein yhden tätini ja yhden setäni luona. He kuuluivat tiiviisti minun lapsuuteeni. :)
Lapsilla on usein sellainen kuvitelma, että heidän läsnäolonsa on aina siunaus muille. Aikuisena voi jo ymmärtää, että ei se ihan niinkään koko ajan ole.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli pienet lapset 1980- ja 1990-luvulla. Kukaan naapureita, ystävistä tai sukulaisista ei tarjoutunut auttamaan heidän hoidossaan. En sitä kyllä odottanutkaan, saati edellyttänyt.
Aloittajalla on harhainen käsitys että entisinä aikoina olisi saanut helpommin ilmaista apua lastenhoitoon.
Olen samaa mieltä. Itselläni oli myös pienet lapset -80 luvulla ja sukulaiset asuivat kaukana, myös ne tädit ja sedät.
Ainoat tutut olivat samanlaisia pienten lasten vanhempia, joita ei voinut rasittaa ylimääräsillä hoitolapsilla.
Hieman ohi, mutta...
Yksi työkaveri kerran tokaisi, miten lapsettomat ovat neuvomassa lasten kanssa vaikka eivät MITÄÄN tiedä...
Itse en ainakaan ole tällaista lapsettomana ikinä kenellekään lapselliselle tehnyt.
Samaan olisi voinut todeta, miten jotkut lapselliset usein auliisti jakavat neuvojaan esim. kumppanin haussa.
Että; Ota tuosta "hyvä" mies/ nainen, älä nirsoile...
Ovatko nekään pyydettyjä neuvoja?
Ja mistä he*** "tiedät" syyn jonkun sinkkuuteen...
Tai lapsettomuuteen.
Tai yhtään mihinkään, mikä ei kysyjille edes kuulu...
Ja huom. Kaikki lapsi/parisuhdeihmiset eivät tällaista tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suhde vaatii molemminpuolisuutta.
Aloite on aina jonkun käsissä, mutta ei voi vaatia että se olisi lapseton tai lapsellinenkaan.
Eikä mikään suhde voi perustua sille, että vaatimalla vaaditaan apua tms.
Pitää olla kiinnostunut toisen olemassaolosta ihan sellaisenaan.
Siitä voidaan sitten rakentaa suhdetta, jossa voidaan tarvittaessa auttaa mutta olla kiinnostuneita itse ihmisestäkin.
Mitä molemminpuolisuutta 1 -vuotiaalta vaaditaan?
Pienten lasten kohdalla molemminpuolisuus on tietysti vanhempien vastuulla.
Ei ole, mikäli yhtään haluaa omaa vanhuuttaan ajatella. Toki "sijoitus" voi mennä pieleen, mutta toisaalta voi se tuottaa tulostakin.
Häh?
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 237: No aivan. Suhtautuminen lapsiin ei ole muuttunut velojen vuoksi. Suhtautuminen lapsiin on muuttunut meidän kaikkien vuoksi. Niin rakkaita kuin ne omat lapset meille onkin, pitää ymmärtää, etteivät he ole rakkaita sille tarjoilijalle, naapuripöydässä istuville jne. Ei sillä ole merkitystä, onko näillä ihmisillä itsellään lapsia vai ei. Merkitystä on vain sillä, miten ne lapset käyttäytyvät. Ja miten lasten vanhemmat reagoivat lastensa käytökseen. Vievätkö kiukuttelijan pois paikalta ja palaa vasta lapsen rauhoituttua vai antaako kiukuttelullaan häiritä muitakin ympärillä olevia. Valitettavan monet vanhemmat nykyisin antavat lastensa häiritä muita ihmisiä. Ja tästä seuraa, ettei lapsiin suhtauduta enää niin myönteisesti kuin joskus aiemmin.
Nuo lomajutut on ongelmallisia. Siksi monissa paikoissa (varsinkin naisvaltaisilla aloilla) on kiertävät lomalistat. Koska joskus aikoinaan nimenomaan oli niin, että lapsiperhee
Sanonpa vaan tämän päivän hoitoalasta, että sijaisten saanti hoitotyöhön on niin vaikeaa, että se sitä määrittelee, miten lomia saa pitää. Kiertävä lista oli sitä aikaa kun sijaisten saatavuus oli hyvä. Toki lomat myös kiertää, mutta ei järjestelmällisesti.
Entisaikaan lähihoitajaopiskelijoilla oli pitkät kesälomat. Koulutuspoliittisena ratkaisuna ammatillisen koulutuksen lomia päätettiin Suomessa lyhentää, että esimerkiksi hoitajia valmistuisi nopeammin. Tämä taas on aiheuttanut sen, että osa lähihoitajaopiskelijoista ei suostu ottamaan kesätöitä vastaan ollenkaan ja tosi monet tekee 2 viikkoa silloin kun koululla ei ole opetusta, ja pitävät sen toiset 2 viikkoa omaa lomaa.
Meillä töissä sai entisaikaan 4 viikkoa yhdenjaksoisesti kesälomaa. Nyt ei ole useampaan vuoteen kukaan saanut kuin 3 viikkoa putkeen ja yhden viikon saa pitää kesälomakaudella muuhun aikaan. Minä olen itse viikon kesälomalla 6.5. alkaen. Syy on se, että lapsilla on helatorstai koulusta vapaata, niin on tavallaan yksi yhteinen lomapäivä. En minä tee lomalla mitään, jos kukaan muu perheestä ei ole lomalla samaan aikaan.
Kolmen lapsen äitinä totean, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Lapsia kohtaan ollaan töykeitä, mikä aiheuttaa sen, että lapset ovat töykeitä takaisin. Meidän vanhimmalle koululaiselle oli tullut musiikkiopiston aulassa täysin vieras ihminen huutamaan viime viikolla, että ulos täältä, täällä ei saa kakarat olla sotkemassa. Siinä talossa on monessa kerroksessa muutakin toimintaa, ei pelkkä musiikkiopisto. Epäilen, että kyseinen aikuinen on itse ollut joko menossa kuntosalille tai hierontaan siihen taloon. Lapseni oli lähtenyt huudon seurauksena ulos soitin selässä ja minä tietysti nuhtelin tullessani hakemaan, että kallis soitin ja kotelo kärsii, kun seisot täällä tihkusateessa. Hän kertoi, että on huudettu hänelle kun hän odotti äitiä hakemaan aulassa. Soitin musiikkiopiston kansliaan ja kysyin, onko lapsen kiellettyä seisoa aulassa hakijaa odottamassa. Musaopistosta vastattiin, että ei missään nimessä ole kiellettyä ja he oikein toivovat, ettei kalliita soittimia viedä sateeseen, että lapset oppivat itsekin arvostamaan soittimiaan. Että tuollaista se on suhtautuminen lapsiin.
Tämän saman koululaisemme hyvä ystävä ei ole syntynyt Suonessa vaan muuttanut tänne pienenä. Hän ei uskalla yksin käydä edes ruokakaupassa, kun aikuiset ihmiset kiusaavat ja komentavat menemään takaisin sinne mistä on tullutkin. Siinä näytetään hyviä käytöstapoja lapsille, oikein mallia miten toisiin ihmisiin suhtaudutaan.
Nykyajan kurittomat ja rajattomat lapset on sellaisia, että niistä on todella vaikea pitää.
On erittäin vaikea kuvitella, että heistä kasvaisi sellaisia aikuisia, jotka hirveästi välittäisi vanhasta sukulaisesta, kun tämä on vanha. Ai se täti, jonka talossa haisi aina niin kummalta ja jolla oli hassuja vaatteita ja sen kaapeissa ei ollut koskaan mitään kivaa, vaikka kuinka pengottiin ja etsittiin, jotain vanhaa kamaa vain...ai vieläks se elää? Onks siltä ees tulossa mitään perintöö?
En nyt ymmärrä tätä hoitajan kaipuuta. Itselläni on kaksi lasta eikä ole tullut mieleenkään ajatella, että lapsettomilla tai kenelläkään olisi heihin hoitovelvoitetta.
En kyllä lapsiani antaisi hoitoon lapsettomalle sukulaiselle. Heitteille jättö, käytännössä. Eikä ole edes mikään vitsi.
Minulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa muiden lapsia. Itsepä olette lapset hankkineet, joten itse kannatte heistä myös vastuun.
T. Vela
Täällä on outoa vihjailua lapsettomille, etteivät he ole oikeutettuja hoitoon vanhoina, koska eivät ole lisääntyneet. Ihan nyt vaan huomiona, että olen tehnyt töitä silloinkin kuin lapselliset ovat olleet hoitovapailla. Maksan veroja, mistä kustannetaan lapsiperheiden etuuksia ja palveluita. Teen yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, kouluttaudun vapaa-ajallani lisää ja teen vapaaehtoistyötä, mikä hyödyttää myös perheellisiä. Voi olla, että vanhuusaikanani hoitoresursseista on pulaa niin kuin tällä hetkelläkin. En näe kuitenkaan ratkaisuna sitä, että hoitaisin tuttavaperheitteni lapsia "varmistellakseni" vanhuusiän hoitoani.
Mä muistan omasta lapsuudesta yhden avoimesti lapsia vihanneen ukon. Olen nyt jo 58. Inhosin sitä ukkoa aikuisenakin ja vieläkin vaikka on jo kuollut vuosia sitten.
Lapset antavat nykyään monelle aikuiselle "oikeuden" itsekkyyteen;
Kun MULLA on lapsi/ lapsia, olen "oikeasti tärkeä".
MINÄ olen osani tehnyt, minä olen oikeutettu siihen ja tähän.
Samalla syyllistetään ihmisiä, joiden syitä lapsettomuuteen ei aina oikeasti edes tiedetä.
Jotkut vielä syyttävät lapsivihaajaksi pelkästään lapsettomuuden perusteella.
Tai yksi "parhaista"; Puolituttu tokaisi, kun sanoin eräille lapsille riehuvasta käytöksestä väärässä paikassa (*rauhallisesti ja asiallisesti...);
Ai, sä et taida pitää lapsista😳😳😳😳
Hänellä ei itselläänkään ole lapsia, joten...
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan omasta lapsuudesta yhden avoimesti lapsia vihanneen ukon. Olen nyt jo 58. Inhosin sitä ukkoa aikuisenakin ja vieläkin vaikka on jo kuollut vuosia sitten.
Tuskinpa se ukkoa haittasi jos kerran hän vihasi lapsia. Mutta kiva kun kerroit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sitten on turha vanhana itkeä, kun kukaan sukulaislapsista ei pidä yhteyttä."
Miksi sitä silloin itkisi, kun ei ole itkenyt tähänkään mennessä?
Voi kuule näitä riittää! Minullakin kaksi tätiä, joita olen tavannut elämässäni alle kymmenen kertaa jaksaa lähetellä postikortteja ja valittaa, kun en käy katsomassa heitä.
Ja tiedoksi, käyn usein yhden tätini ja yhden setäni luona. He kuuluivat tiiviisti minun lapsuuteeni. :)
Lapsilla on usein sellainen kuvitelma, että heidän läsnäolonsa on aina siunaus muille. Aikuisena voi jo ymmärtää, että ei se ihan niinkään koko ajan ole.
No niinhän lasten kuuluukin ajatella! Ja totta Mooses lapset ovat aikuisten mielestä useinkin rasittavia.
Mutta varmaan on, että se sukulaislapsi ei sinua vanhana tule katsomaan, jonka seuraa et ole sietänyt hänen ollessa rasittava lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomien ei tarvitse auttaa lapsellisia lasten hoidossa, eikä lapsilla ole tulevaisuudessa mikään pakko hoitaa lapsettomia tai maksaa heidän eläkkeitä.
Tarviiko lapsettomien kuitenkin maksaa veroja, joilla katetaan lasten terveydehuolto, sairaanhoito, hammashoito, neuvola, päivähoito, lastensuojelu, koulutus alakoulusta korkeakoulutukseen, jne.jne.? Eli suu suppuun nyt!
Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa ja tuntuu siltä, ettei sitä ymmärretä tai ei haluta hyväksyä.
Lasten kasvatus on mennyt siihen suuntaan, että esim. lapset saavat kertoa mielipiteensä. Eli he 'osallistuvat keskusteluun'. Ennen lapset korkeintaan käytettiin vieraille 'näytillä' ja sitten heidät ohjattiin leikkihinsä. Hyvät puolet: kai tällä kuvitellaan, että lapsen itsetunto vahvistuisi, sosiaalinen silmä kehittyisi, lapsesta tulisi reipas ja rohkea ilmaisemaan itseään. Ehkä näin voi olla. Huonot puolet: koska 'keskustelu' on eri tasolla olevien ihmisten kesken, mennään lasten kanssa yleensä lasten tasolla, ja lapsesta tulee seureen keskipiste, mikä taas voi tylsistyttää suurta osaa aikuisia. Samalla se voi edistää lapsen narsistisia piirteitä tai jos lapsi on sosiaalisesti älykäs, hän voi aistia aikuisten alentuvuuden/tylsistymisen, eikä se ole välttämättä kiva juttu. Mutta ennen kaikkea - mielikuva lapsista muodostuu monelle erittäin negatiiviseksi.
Samaten lapsia otetaan mukaan tilaisuuksiin, jonne aikaisemmin ei ole lapsia liiemmin otettu: ravintolat, erilaiset oppitunnit (kyllä, olen ollut kiinan kielen kurssilla, johon tuore äiti toi kiljuvan koliikkilapsensa!) ymv. Hyvänä puolena on kai vain se, että äiti pääsee osallistumaan ja huonona se, että kaikkien muiden rauha on mennyt, riehuvat, kontrolloimattomat lapset aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Ja ennen kaikkea - mielikuva lapsista muodostuu erittäin negatiiviseksi.
Ylipäänsä puhutaan lapsista 'kaikken tärkeimpänä', 'parhaana elämästä', sanoissa on suorastaan lapsien palvontaa. Silti heidät ja heidän hoitamisensa saatetaan sysätä kelle tahansa sukulaiselle, naapurille, naapurin 14-vuotiaalle nuivalle teiniserkun kummin kaimalle, lapsista niiiiin kovasti pitävälle enolle, aahanuuttajalle, joka ei vaadi paljon mitään, muutaman euron, halpaa hei! Sitten jos jotain menee pieleen, rikosilmoitusta ollaan väsäämässä, syyttelyä milloin mistäkin: on annettu väärää ruokaa, väärää tietoa, väärää vaatetta, väärää lahjaa, kerta kaikkiaan oletkin niin väärä meitin Kruunun Jalokiveä hoitamaan. Eh.