A-studiossa kysytään että sysätäänkö vanhustenhoito omaisille
Mikä merkitys Nordic Response 24 -sotaharjoituksella on Suomelle ja Natolle? Studiossa Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa. Sysätäänkö vanhustenhoito jatkossa entistä enemmän omaisten harteille? Vieraina Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen, yliopistonlehtori Lina Van Aerschot Tampereen yliopistosta sekä omaishoitaja Nina Suursalmi. Aiheesta jatkavat sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Henrik Wickström (r.) ja Li Andersson (vas.). Juontajana Annika Damström. #yleastudio
Kommentit (274)
Paremmassa kunnossa ja henkisesti "tässä maailmassa" oleville vanhuksille saadaan hoitoresursseja, kun pitkälle edenneissä muistisairaustapauksissa otetaan käyttöön eutanasia. Ei ole yhtään inhimillistä potilaita eikä hoitajia kohtaan, että pidetään elossa ihmisen kuoria, jotka eivät osaa puhua, käydä vessassa, syödä tms. ja pahimmillaan on vielä jotain toistuvia pelkotiloja.
Eri asia on se, jos joku tarvitsee kattavaa apua esimerkiksi halvaantumisen takia, mutta on tietoinen mitä tapahtuu ja haluaa elää.
Muistisairauden varalta pitäisi saada tehdä itseään koskeva hoitotahto, jossa saisi määrätä, minkä kriteereiden täytyttyä itselle tehtäisiin aktiivinen eutanasia. Itse voisin ruksia siihen ainakin sellaiset kohdat, että jos alan sotkea ulosteella, en tunnista läheisiä enkä syö itse, niin ei muuta kuin vähin äänin rajan toiselle puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elvytyskielto tulee tehdä kun vielä itse on voimissaan. Ite oon tehnyt, parempi niin kuin jäädä jonnekkin puolikuolleena.
Ihan turhaan. Kyllä lääkärit tekevät sen elvytyskiellon ihan viran puolesta sitten kun sen aika on. Suomessa harrastetaan myös passiivista eutanasiaa. Kun syöminen ja juominen menee huonoksi, niin lopetetaan antamasta juomaa tai ruokaa, sitkeimmät pysyvät hengissä yli viikonkin, mutta nesteen puutos tappaa lopulta sitkeimmänkin.
Nesteyttäminen tuollaisessa tilanteessa olisi tahallista kiduttamista. Ei elimistö pysty tuollaisessa tilanteessa enää vastaanottamaan nesteitä, vaan ne menevät vähitellen kudoksiin ja keuhkoihin aiheuttaen aivan tarpeetonta tuskaa ja hengenahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava kehityssuunta.
Kenellä on oikeasti aikaa tai resursseja tuollaiseen? Eikö ne tajua, että työssäkäyvät ja opiskelijat elää jo ennestään kauheassa stressipyörässä.
T: tuntematon
No mikä on sinun ratkaisu? Väestö ikääntyy ja maksajat vähenee. Mutta ei tämä välttämättä kauaa kestä, ehkä isot ryhmät vanhukset jossain vaiheessa kuolee vaan ja sitten se ehkä tasaantuu. Mene ja tiedä.
No, onhan ongelmaan esitetty ratkaisu, tuodaan ulkomailta työvoimaa, joka maksaa meidän veromme ja hoitaa meidän vanhuksemme. Ulkoistetaan hyvinvointivaltion rahoitus ulkomaalaisille.

Me oltiin koko suku jo aivan varmoja, että mun äitini kuolee, kun oli niin huonossa kunnossa syömättömyyden ja juomattomuuden vuoksi. Mutta niin se vaan tuli takaisin kotiin ja on fyysisesti sellaisessa kunnossa, että sitä pitää taas vahtia koko ajan, koska muuten lähtee karkuteille.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava kehityssuunta.
Kenellä on oikeasti aikaa tai resursseja tuollaiseen? Eikö ne tajua, että työssäkäyvät ja opiskelijat elää jo ennestään kauheassa stressipyörässä.
T: tuntematon
Helpot ajat tuottaa heikkoja ihmisiä, kovat ajat kovia ihmisiä. Suomalaisten työssäkäyvien ja opiskelijoiden elintaso ei ole koskaan ollut Suomessa näin korkealla, työaikakin on laskenut valtavasti ja nytkin suunnitellaan nelipäiväisiä työviikkoja. Kuulostaa vähän siltä että kermaperseet haluavat vain lisää itselleen, onneksi tähän on nyt tulossa muutos ja taas tulee kovia ihmisiä kovista ajoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava kehityssuunta.
Kenellä on oikeasti aikaa tai resursseja tuollaiseen? Eikö ne tajua, että työssäkäyvät ja opiskelijat elää jo ennestään kauheassa stressipyörässä.
T: tuntematon
No mikä on sinun ratkaisu? Väestö ikääntyy ja maksajat vähenee. Mutta ei tämä välttämättä kauaa kestä, ehkä isot ryhmät vanhukset jossain vaiheessa kuolee vaan ja sitten se ehkä tasaantuu. Mene ja tiedä.
No, onhan ongelmaan esitetty ratkaisu, tuodaan ulkomailta työvoimaa, joka maksaa meidän veromme ja hoitaa meidän vanhuksemme. Ulkoistetaan hyvinvointivaltion rahoitus ulkomaalaisille.
Voiko kuvitella, että joku lääkäri Sveitsistä tai professori USA:sta tulisi töihin Suomeen?
Toki Suomi houkutteleemaahanmuuttajia, mutta ennen kaikkea niitä, joiden motiivina ovat ilmaishyödykkeet ja tulonsiirrot. Samalla tulojakauma muuttuu entistä vinommaksi, enemmän köyhiä ja vähemmän keskituloisia ja rikkaita.
Ongelma on siinä, että Suomi tuottaa oman tuhonsa siemenet. Vaikka köyhyyttä yritetään vimmatusti poistaa entistä suuremmilla tulonsiirroilla ja ankarammalla verotuksella, tulos on nolla tai jopa väärän suuntainen. Uusia köyhiä tulee koko ajan lisää, köyhiä lapsiperheitä, työtä karttelevia elättejä, viisikymppisinä eläkkeelle hamuavia ja yhteiskuntaan huonosti integroituneitamaahanmuuttajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava kehityssuunta.
Kenellä on oikeasti aikaa tai resursseja tuollaiseen? Eikö ne tajua, että työssäkäyvät ja opiskelijat elää jo ennestään kauheassa stressipyörässä.
T: tuntematon
No mikä on sinun ratkaisu? Väestö ikääntyy ja maksajat vähenee. Mutta ei tämä välttämättä kauaa kestä, ehkä isot ryhmät vanhukset jossain vaiheessa kuolee vaan ja sitten se ehkä tasaantuu. Mene ja tiedä.
Hyvinvointivaltion taikaseinä. Tuohtuneet lapset valittavat vanhempiensa huonosta kohtelusta hoitokodeissa ja avohuollossa kuvitellen, että rahaa ja hoitajia saa taikaseinästä.
Olen itse neljäkymppinen itsekin moniongelmainen köyhä autismikirjolla oleva pitkäaikaistyötön, enkä oikein pysty huolehtimaan edes itsestäni. Tuloni ovat pelkkä työmarkkinatuki 595 euroa ja joudun asumaan vanhan, sairaan ja vihaisen vanhempani luona ja toimimaan käytännössä tämän omaishoitajana. En ole saanut apua edes omiin ongelmiini ja olen ollut lopussa jo vuosia. Taakkani kuitenkin lisääntyy koko ajan ja samalla omat oireeni pahenevat. Kärsin mm. ahdistuksesta, saan usein ahdistuspaniikkikohtauksia, traumoista, sosiaalisten tilanteiden pelosta ja aistiyluherkkyyksistä. Olen kuitenkin joutunut vastuuseen liian paljosta. Voi kunpa voisin vain häipyä, mutta siihen ei ole rahaa, eikä paikkaa, mihin mennä. Olen yrittänyt jo vuosia hakea apua ja ollut yhteydessä lukuisia kertoja sosiaalityöntekijään, mutta mitään apua en ole saanut yhtään mihinkään. En jaksa enää samoja asioita jauhaa. Joudun lisäksi ostamaan omilla rahoillani paljon tarvikkeita kotiin, eivätkä rahani oikein riitä siihen, mitä itse tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eutanasia tulee kohta lailliseksi meilläkin, nou hätä ja piikit alkaa kylvää satoa
Se on jo laillista. Passiivinen eutanasia. Aktiivinen toki laitonta.
Jokainen voi hakea pillerit jolla tappaa itsensä ja lääkärin on hyväksyttävä.
Ei kai lääkärin tarvitse ottaa kantaa ihmisen itsemurhaan (itsemurha ja sen avustaminenkin ovat Suomessa laillisia).
Tarvitsee hyväksyä resepti. Sillä tapaa lääkärin on otettava kantaa. Miksi siis tehdä eutanasiasta "laillists" kun nykyinenkin riittää? Vaikuttaa siltä että osa ihmisistä haluaa eutanasia lailliseksi siten että taho x päättää että henkilö x tai ihmisryhmä x tapetaan eutanasian nimissä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhusten hoivan ei kuulu tuottaa voittoa, ainakin se on hoidettava verovaroin. Jos varakkaammat kuntalaiset haluavat hakeutua yksityisiin hoivakoteihin, mikään ei estä ja jos vielä kokevat hoidon laadukkaammaksi, verovaroja niihin ei tule laittaa, se on yritystoimintaa.
On muuten outo väittämä että vanhusten kotihoito tulee edullisemmaksi ja että he haluavat asua kotona. On vanhuksia joiden ainoa kontakti ulkomaailmaan on kotisairaanhoitajat, monet pelkäävät ja kokevat yksinäisyyttä eli on muitakin syitä kuin sairaudet hakeutua palveluasumiseen. Tärkeintä on että asiakas yhdessä omaisten kanssa saa valita asumismuotonsa.
Kotihoito ei missään tapauksessa maksa 5 viiva 6000 euroa, niin kuin nykyinen vanhainkotihoito maksaa yhteiskunnalle. Jokainen kuukausi, jonka vanhus pärjäisi kevyemmässä hoidossa on suunnattoman suuri säästö.
Nordean pitäisi palauttaa takaisin käyttöön laskunmaksuautomaatit. Käytössä on kuitenkin yhä automaatit, joilla voi nostaa ja tallettaa rahaa ja varmasti näidenkin ylläpito maksaa. Käsittämätöntä oli lopettaa laskunmaksuautomaatit kokonaan ja vaikeuttaa näin monen elämää. Kaikilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai muutenkaan mahdollisuutta hoitaa laskujen maksamista verkossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava kehityssuunta.
Kenellä on oikeasti aikaa tai resursseja tuollaiseen? Eikö ne tajua, että työssäkäyvät ja opiskelijat elää jo ennestään kauheassa stressipyörässä.
T: tuntematon
No mikä on sinun ratkaisu? Väestö ikääntyy ja maksajat vähenee. Mutta ei tämä välttämättä kauaa kestä, ehkä isot ryhmät vanhukset jossain vaiheessa kuolee vaan ja sitten se ehkä tasaantuu. Mene ja tiedä.
No, onhan ongelmaan esitetty ratkaisu, tuodaan ulkomailta työvoimaa, joka maksaa meidän veromme ja hoitaa meidän vanhuksemme. Ulkoistetaan hyvinvointivaltion rahoitus ulkomaalaisille.
Voiko kuvitella, että joku lääkäri Sveitsistä tai professori USA:sta tulisi töihin Suomeen?
Toki Suomi houkut
Kyllä Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa on tälläkin hetkellä usalaisia professoreja.
Hauska että leikkausten perusteluna on se, että "hyvinvointivaltio pitää pelastaa jälkipolville" kun täysin päivänselvää on että hyvinvointivaltiota ajetaan nyt kovalla vauhdilla alas kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkia lapsia, jos saa.
Lapsia hankittaisiin enemmän kun nämä asiat toteutuvat:
1. Palkat nousevat vähintään 200%, kulujen kasvu pysähtyy vähintään nykyiselle tasolle. Ruuan tuotanto, sähköntuotanto, vesi ja asuminen kansallistetaan. Näillä ei voittoja saa tehdä koska ovat elinehto ihmiselle.
2. Työaikoja lyhennetään mutta palkat pysyvät samana kuin aikaisemmin. Siten että työaikoja on mahdollista sopia 10-20 tuntia viikossa. Enemmänkin saa tehdä jos haluaa. Tämä takaa sen että jokaisella on vapaata itseensä ja perheensä.
3. Lapsilisiä korotetaan. Kolmannesta lapsesta maksetaan 2000 euroa kuukaudessa.
Tuossa on todella hyvät keinot lapsien tekoon. Japanit ja moni muu maa ovat aivan äimän käkenä miten syntyvyys saadaan nousuun.
Eihän kaikki siltikään niitä tee mutta ne tuskin tekisivät lapsia muutenkaan. Tuolla syntyvyys nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on dementikkomummo 85v jota ei saa mitenkään hoitolaitokseen. Kerran päivässä käyvät antamassa lääkkeet 10 min. Mummo ei syö oikeastaan mitään eli jonkun pitäisi tehdä ruokaa ja istua vieressä vahtimassa.
Me olemme molemmat töissä, osin asumme ulkomailla. Samoin lastenlapset, kiinni töissään ja omassa elämässään. Osa asuu vielä kaukana. Mieheni ajaa 2x viikossa hakemaan kaupasta syötävää äidilleen ja heittää syömättömät pois. Käymme muutaman kerran vuodessa siivoamassa ja pesemme pyykit. Enempään emme pysty, minäkin olen sairas ja huonokuntoinen eikä voimia todellakaan ole hoitajaksi!
Mummolla on lisäksi niin pieni eläke ettei sillä saa ostettua palveluita, kaikki menee vuokraan, tuohon 1x päivässä käyntiin, lääkkeisiin ja ruokaan. Emme myöskään saa häntä lääkäriin (aikoja ei ole ollut vuoteen) joten emme saa tarvittavia todistuksia esim vammaistuen tms hakuun.
Paskanakki... Ja täm
Eikö tuo jo olisi kuollut nälkään, jos ei syö mitään.
Nro 176: "Eikö tuo jo olisi kuollut nälkään, jos ei syö mitään."
Mä tulkitsen tuon "ei oikeastaan mitään" siten, että syö jonkin verran, mutta hyvin vähän. Vanhan ihmisen energiankulutus voi olla varsin vähäinen, jos ei tee suunnilleen muuta kuin nukkuu ja katsoo telkkaria.
Vierailija kirjoitti:
Hauska että leikkausten perusteluna on se, että "hyvinvointivaltio pitää pelastaa jälkipolville" kun täysin päivänselvää on että hyvinvointivaltiota ajetaan nyt kovalla vauhdilla alas kokonaan.
Hyvä kun ajetaan. Tässä maassa valtio voi aina hyvin, yhteiskunta ei. Vanha kiinalainen sanonta: Italiassa on köyhä valtio, rikas kansa. Suomessa on rikas valtio, köyhä kansa.
Onko omaishoidon tuki, raha sen määrä ratkaisu? Ehkä parempi olisi saada lakiin omaishoitajille maksuton sama paikka, johon hoidettavan voi viedä kolmeksi pv/kk.
Vierailija kirjoitti:
Onko omaishoidon tuki, raha sen määrä ratkaisu? Ehkä parempi olisi saada lakiin omaishoitajille maksuton sama paikka, johon hoidettavan voi viedä kolmeksi pv/kk.
Itseasiassa omaishoitajilla onkin mahdollisuus - teoriassa - saada hoidettava kerran kuukaudessa muutamaksi päiväksi tai jopa pariksi viikoksi jonnekin laitoshoitoon, jotta omaishoitaja saa itse levätä. Valitettavasti vaan tämä ei läheskään aina toteudu, koska niitä hoitopaikkoja ei yksinkertaisesti ole. Eli se on "paperilla" näin, mutta käytännössä ei toimi.
Huh, taidanpa hakeutua ulkomaille töihin sitten keski-ikäisenä kun omat lapset lentää pesästä pois. Siinä voi kotihoito yrittää tavoitella. Onneksi on asiantuntijatyö/ammatti, jolla Suomessa ei enää +45v ikäisenä meinaa saada töitä, mutta ulkomailla paljon helpommin.