Lue keskustelun säännöt.
Boomer-vanhempani kaataa vastuun OMISTA päätöksistään mun niskoille. En jaksa enää.
09.02.2024 |
En oikeasti jaksa. Olen ainoa lapsi, vanhempani on kahdeksankympin kieppeillä ja minä hoidan heidän kaikki viralliset asiat, laskujenmaksun jne. Siinä on paljon hommaa ja se vie aika paljon aikaa muutenkin kiireisestä elämästäni. Tekisin sen mielelläni, jos vanhempani osoittaisi edes jonkinlaista arvostusta tai kiitollisuutta. Tai olisi edes neutraaleja, sekin olisi parempi. Mutta he valittaa kaikesta. He ei muista mitä kaikkea on sovittu ja mitä kaikkia laskuja maksettu, ja sitten valittavat mulle, että heille ei kerrota mistään mitään. Kummallakaan ei ole muistisairautta, on testattu ja pää toimii molemmilla ihan normaalisti, kunhan syyttelevät huvikseen.
Mutta rasittavinta on, että kumpikaan ei ota mitään vastuuta elämänsä aikana tekemistään päätöksistä. Kuulen jatkuvasti, miten he ei voineet muuttaa kun olin 10-vuotias, että sain pitää kaverit ja harrastukset. Olin 10! En pyytänyt että ei muuteta, ei mun kanssa ole edes keskusteltu sellaisesta ja sain kuulla aikuisena, että taas on minun takia luovuttu siitä ja tästä. Järjestin heidät katsomaan palvelutaloja, kun itse sitä pyysivät. Aikamoinen homma oli etsiä sopivat ja järkätä kaikki. Nyt olen kuulemma dumppaamassa heitä vanhainkotiin. Lopulta he muuttivat maalta kaupunkiasuntoon, kun palveluasuminen oli liian kallista. Päätöksen teko muuttamisesta oli kuin tervanjuontia, mutta pidin huolen, etten missään vaiheessa sano mitään minkä voi tulkita painostamiseksi juuri tämän syyttelyn takia. SILTI nyt on minun syy, että he joutui omasta talostaan lähtemään. HE PÄÄTTI SEN ITSE. Yhtäkkiä nyt kaikki mikä on mennyt heidän elämässä vähänkään pieleen, vaikka ei edes olisi, on mun syytä.
Olen niin loppu. Tämä p***a alkaa jo tursuta korvista. Koko ajan joudun hoitamaan enemmän asioita heidän puolestaan, ja koko ajan siitä tulee valitusta. En voi lopettaakaan, koska ei ole ketään muuta, joka heitä auttaisi.
Olen viimeiset vuodet hokenut omille aikuisille lapsilleni, että kun vanhenen, en halua heidän hoitavan mitään mun puolesta. Eläkää omaa elämäänne, vanhustenhoidossa on liikaa taakkaa. En ihmettele hetkeäkään, että vanhuksia ei käydä katsomassa, kun jokainen keskustelu saa raivon partaalle ja joka kerta menee pitkän aikaa, että tasaantuu ja rauhoittuu. Aina kun puhelin soi, tulee sellainen "ei taas" fiilis. Tosi kurjaa, kun he on kuitenkin omat vanhemmat. Mä en vain jaksa enää.
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorempien vastuulla on, että emme jatka tätä tunnevammaisten vanhempien perintöä eteenpäin. Onneksi on myös niitä boomereita, jotka ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Valitettavasti sellaiset vanhemmat eivät osuneet omalle kohdalleni. Ei tarvitse kuin mennä facebookissa jonnekin paikallisryhmään seuraamaan keskustelua ja huomaa, miten 70-80-vuotiaat lapsen tasolla olevat aikuiset kiukuttelevat ja käyttäytyvät.
Siis meinaat että nämä vauvapalstan kaikesta koko ajan valittavat ovat kaikki yli 70 v? Itsekin olet jo?
Meneekö oikeus kun täyttää 70 v sanoa mielipiteensä politiikasta, kaupungin kaavoituksesta, teiden ylläpidosta, narkkareista ostarilla jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorempien vastuulla on, että emme jatka tätä tunnevammaisten vanhempien perintöä eteenpäin. Onneksi on myös niitä boomereita, jotka ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Valitettavasti sellaiset vanhemmat eivät osuneet omalle kohdalleni. Ei tarvitse kuin mennä facebookissa jonnekin paikallisryhmään seuraamaan keskustelua ja huomaa, miten 70-80-vuotiaat lapsen tasolla olevat aikuiset kiukuttelevat ja käyttäytyvät.
Joillekin jää se murrosikä päälle ja taantuvat heti vanhempiensa seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorempien vastuulla on, että emme jatka tätä tunnevammaisten vanhempien perintöä eteenpäin. Onneksi on myös niitä boomereita, jotka ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Valitettavasti sellaiset vanhemmat eivät osuneet omalle kohdalleni. Ei tarvitse kuin mennä facebookissa jonnekin paikallisryhmään seuraamaan keskustelua ja huomaa, miten 70-80-vuotiaat lapsen tasolla olevat aikuiset kiukuttelevat ja käyttäytyvät.
Siis meinaat että nämä vauvapalstan kaikesta koko ajan valittavat ovat kaikki yli 70 v? Itsekin olet jo?
Meneekö oikeus kun täyttää 70 v sanoa mielipiteensä politiikasta, kaupungin kaavoituksesta, teiden ylläpidosta, narkkareista ostarilla jne
Kuten tästäkin kommentista huomaamme, 3-vuotiaan kanssa on vaikea keskustella aikuisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorempien vastuulla on, että emme jatka tätä tunnevammaisten vanhempien perintöä eteenpäin. Onneksi on myös niitä boomereita, jotka ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Valitettavasti sellaiset vanhemmat eivät osuneet omalle kohdalleni. Ei tarvitse kuin mennä facebookissa jonnekin paikallisryhmään seuraamaan keskustelua ja huomaa, miten 70-80-vuotiaat lapsen tasolla olevat aikuiset kiukuttelevat ja käyttäytyvät.
Siis meinaat että nämä vauvapalstan kaikesta koko ajan valittavat ovat kaikki yli 70 v? Itsekin olet jo?
Meneekö oikeus kun täyttää 70 v sanoa mielipiteensä politiikasta, kaupungin kaavoituksesta, teiden ylläpidosta, narkkareista ostarilla jne
Kuten tästäkin kommentista huomaamme, 3-
Nin huomaan, lällläää, äiti on TUHMA! Äiti hiljaa, kun minä tahdon, tahtoo, tahtoo. Muuten kumautan tai heitän lähimmällä esineellä.
Älkää oikeesti käykö niiden boomereidenne päälle väkivaltaisedti vakka kuinka veetuttaa.
Ainoalle lapselle kyllä iäkäs vanhempi aiheuttaa paljon työtä. Varsinkaan jos ei ole koko ikänään oikein omista asioistaan huolehtinut.
Mulla on tämä tilanne äidin kanssa. Ensin sai koti"hoidon" kanssa taistella 10v, että auttaisivat, tai edes kuuntelisivat vanhusta. Ei muuta kun lääkkeet suuhun . Ja kun on ollut sairaalantoimittamiskunnossa, mulle soityo, joka asiasta.
Nyt vihdoin yritetään palvelutaloon, mutta täällä ruuhkasuomessa on ihan mahdotonta. Äidiltä loppuu rahat vuokran ja sairaalamaksujen takia. Mun pitää selvittää, mitään säästöjä ei ole.
Ja huoneisto, jossa on 50vuoden tavarat, yksin tyhjentää, en selviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas yksi tarkoituksellinen boomeri-haukkumisketju!
Turha kuitenkaan sysätä tätä vanhusten jääräpäisyyttä ja itsekkyyttä pelkästään yhden sukupolven syyksi. Minulla ( nyt 70 v.) oli vastuullani kaksi sotaveteraania, joiden kanssa sai kyllä laittaa itsensä moneen solmuun. Elivät hyvin vanhoiksi vielä, mikä oli tietysti hyvä asia, mutta myös erittäin haastava.
Pari työkaveria oli samassa ristikiikussa kanssani. Ja ei todellakaan olleet mitään boomerivanhuksia, vaan ihan näitä 20- ja 30-luvulla syntyneitä. Toinen työkavereistani sanoi, ettei kestä vanhempaansa 20 minuuttia kauempaa kerrallaan, koska se syytteleminen kaikesta alkaa n. 10 minuuttia siitä, kun kohtaavat. Kuitenkin heidän asiansa on hoidettava, koska ei heistä itsestään enää siihen ollut. Toisella oli sisariakin vielä siinä mukana, mutta kaikki olivat aivan uupuneita siihen syyttelyyn, kun mikään järjestely ei ollut vanhan ihmisen mielen mukaista, mutta vaihtoehtojakaan ei ollut. Ja syy sitten aina näissä omissa tyttärissä.
Kyllä nämä aiemmatkin vanhuspolvet on osanneet ola hankalia ja monilla
Boomeri-ikäisiä syytellään nyt ihan kaikesta, mutta ilmeisesti me, jotka itse olemme näitä haukuttuja boomereita, olemme kasvaneet erilaiseen vanhuskulttuuriin. Meille opetettiin, että vanhoja kunnioitetaan ja autetaan. Siksi me olemme nurkumatta tehneet voitavamme, emmekä hevin ole lähteneet julkisesti ja harvoin yksityisestikään moittimaan omia vanhuksiamme, olemme vain purreet hammasta. Lisäksi meillä ei ole ollut internetin ihmemaata, johon kaataa kaikki kaunamme ja pahan mielemme.
Varoittaisin nykynuoria. Teitä ei enää sido mikään vanhakantainen opetus vanhusten kunnioittamisesta ja ymmärtämisestä, joten te annatte tähän samaan asiaan hyvän kasvualustan omille lapsillenne ja nuorillenne. Heitä ei tule pidättelemään sekään vähä, mikä ehkä vielä teitä. Ja te ette tule olemaan vanhuksina sen kummempia kuin koskaan ketkään muutkaan. Tekään ette kaikkea tule hyväksymään ja ottamaan vaan mitä annetaan. Myös te tulette vaatimaan asioita ja kuka ne teille antaa, ellei nuorempi polvi?
Mistäpä minä tiedän, miten vaikeaksi itse voin käydä omille lapsilleni. Tämänhetkinen päätökseni siitä, että en heitä mihinkään vastuuta, voin joutua pyörtämään. Voin sairastua vaikka huomispäivänä niin, etten enää yksin pärjää. Jos sairastun muistisairauteen, voin olla vaikka miten kauhea ja ärsyttävä. Luoja suokoon, että niin ei tapahdu, itse en siitä päätä. Yksi ystäväni on jo hoivakodissa, mutta hän on hyvin sopeutuvainen ja iloinen ihminen ja muistinsa säilyttänyt. Hänen lapsensa käyvät siellä kerran viikossa ja kaikki on tällä hetkellä vielä hyvin. Itsekin olen ajatellut, että jos tulee se tilanne, että vain lapseni mahdollistavat kotona asumiseni, silloin minun on aika siirtyä johonkin laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorempien vastuulla on, että emme jatka tätä tunnevammaisten vanhempien perintöä eteenpäin. Onneksi on myös niitä boomereita, jotka ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Valitettavasti sellaiset vanhemmat eivät osuneet omalle kohdalleni. Ei tarvitse kuin mennä facebookissa jonnekin paikallisryhmään seuraamaan keskustelua ja huomaa, miten 70-80-vuotiaat lapsen tasolla olevat aikuiset kiukuttelevat ja käyttäytyvät.
Joo, sehän helpottaa tämän hetken ongelmia,että ei siirrä eteenpäin.No ei.Miksi aina jotkut tulee jauhamaan omista lapsistaan, kun kyse on suhteesta iäkkääseen vanhempaan nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Eikä oma äitini ole edes kovin iäkäs. Vasta 67v. Mutta kaikki, siis aivan kaikki, on minun vikaani. En voi antaa esim lapsia hänelle kylään, koska sitten "hän joutuu aina olemaan lapsenvahti". Vaikka siis itse pyytää lapset kylään. Jos en vie, niin olen inhottava ja vieraannutan.
Minäkin olen vastuussa siitä, että harrastusteni takia ei ollut rahaa mihinkään. Halusin itse lopettaa harrastamisen, mutta äiti pakotti jatkamaan. Eli miten ihmeessä voi olla minun syytä sekin?
Olen jo pitkään miettinyt oliko 50-luvulla syntyneillä liikaa lyijyä lelujen maaleissa vai miksi ovat noin itsekkäitä? Ovat heittämällä haastavimpia asiakkaita (siis juuri Karen-tyyppiä) ja selittävät kaiken aivan umpipöhköllä logiikalla omaksi edukseen aina ja kaikkialla.
Tavallaan kiva kuulla, että joku muu kokee samaa. 50-luvulla syntynyt äitini syyttää minua kaikista oman elämänsä valinnoista ja kokemuksista. Jäi aikanaan hoitamaan kotiin lapsiaan -> minun vikani. Ylipäätään joutui hoitamaan lapsiaan -> minun vikani. Valittaa että joutuu tekemään kotitöitä ja valittaa ettei isäni auta (isä tekee kyllä muita asioita minkä äiti jättää huomiotta) -> minun vikani kaikki. On siis lapsuudestani lähtien valittanut näistä. Ymmärrän että tasa-arvo ei ole ollut joku 30 vuotta sitten yleisesti yhtä pitkällä kuin nyt, mutta äitini ei ymmärrä että se ei ole minun vikani, eikä sekään että hän ole vuosikymmenien aikana saanut keskusteltua asioista isäni kanssa tai sitten erottua. Äiti on selvästi katkera ja kateellinen minulle siitäkin, ettei hänellä ollut työuraa ja omaa rahaa kuten minulla. Sekin on seurausta hänen omista valinnoistaan ja esim haluttomuudesta tehdä mitä tahansa saatavaa työtä. Äiti olisi tehnyt vain niitä parempia töitä. Ei ole mennyt jakeluun kun olen yrittänyt selittää että kaikki muut joutuvat tekemään kotitöitä ja joskus työkseen jotain ikävääkin että pääsee eteenpäin elämässä. Kuulemani mukaan äidin lapsuus ja nuoruus oli aineellisesti todella mukavaa ja monien asioiden tekeminen oli mahdollista. Mietin että sieltä on jäänyt joku prinsessa-asenne, joka on vieraannuttanut hänet elämästä ja varsinkin nykytodellisuudesta, jossa esim minun ikäisilläni on taloudellisesti paljon tiukempaa. Äiti ei näe sitä eroa, että minun iässäni hänellä oli iso oma koti (omistusasunto) ja mahdollisuus olla kotona hoitamassa lapsia, vaikka ei ollut edes sitä työuraa.
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Labrassa kävin joulukuussa. Taksi toi vanhuksia mutta ei heillä mitään saattajia ollut. Seisoskelin ulkona vähän aikaa kun olin liian aikaisessa (ahtaat odotustilat) ja kääntelin kyynärsauvan piikinkin sisäasentoon.
Odotushuoneessa oli vanhuspareja, toinen oli toisen silmänä, korvana, saattajana. Ei näkynyt viiskymppisiä kiukuttelijoita.
Itse tilasin ajan nettiajanvarauksesta kuten boomerina yleensä pyrin hyödyntämään nettiä puhelinsoiton sijaan.
Meillä vanhempani hoitaa aikojen varaamisen itse puhelimitse, ei käytä nettiä koska se on keksitty vain ihmisten (=vanhusten) kiusaksi.. Olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että minä voin netin kautta varata ajan joka sopii meille molemmille (tarvitsee aina kyydin), mutta ei. Hän soittaa, varaa ajan ja ihmettelee kun se ei minulle käy.
Olen sen verran monta kertaa vääntänyt näistä, eikä mene jakeluun, niin omaa stresssiä helpottaakseni totean vain, että minulle aika ei nyt käy, jos muuta kyytiä ei löydy niin joko Kela taksi tai ajan muuttaminen. Nyt alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään, ettei mua pompotella niinkuin haluaa. Autan mielelläni, mutta mulla on vastuut ja velvollisuudet mm. Omalle perheelle ja työpaikalleni, en pysty joka kerta joustamaan.
Parasta on, kun mun sisaruksissani on sellaisia jotka auttavat aina vapaalla ollessaan, heiltä ei oleteta töistä poissaoloa, kuten minun kohdallani. Olen huomannut, että heidän aikansa on arvokkaampaa kuin minun, joten olen oppinut pitämään huolta omasta jaksamisestani vaikka sitten olisikin taas se hankala.
Ymmärrän AP:tä tuon negatiivisen kuorman osalta, se on todella rankkaa. Itsellä helpotti kun aloin huomioida omia rajoja ja jaksamista.
Surullist tää on kertomaa. Valitettavasti kusipäitä on kaikissa ikäluokissa niin boomereissa kuin kaikissa muissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi tarkoituksellinen boomeri-haukkumisketju!
Turha kuitenkaan sysätä tätä vanhusten jääräpäisyyttä ja itsekkyyttä pelkästään yhden sukupolven syyksi. Minulla ( nyt 70 v.) oli vastuullani kaksi sotaveteraania, joiden kanssa sai kyllä laittaa itsensä moneen solmuun. Elivät hyvin vanhoiksi vielä, mikä oli tietysti hyvä asia, mutta myös erittäin haastava.
Pari työkaveria oli samassa ristikiikussa kanssani. Ja ei todellakaan olleet mitään boomerivanhuksia, vaan ihan näitä 20- ja 30-luvulla syntyneitä. Toinen työkavereistani sanoi, ettei kestä vanhempaansa 20 minuuttia kauempaa kerrallaan, koska se syytteleminen kaikesta alkaa n. 10 minuuttia siitä, kun kohtaavat. Kuitenkin heidän asiansa on hoidettava, koska ei heistä itsestään enää siihen ollut. Toisella oli sisariakin vielä siinä mukana, mutta kaikki olivat aivan uupuneita siihen syyttelyyn, kun mikään järjestely ei ollut vanhan ihmi
On eri asia vaivata lapsiaan ja olla kiitollinen avusta kuin vaivata ja valittaa ja haukkua vielä päälle. Tottakai vanhukset tarvitsevat apua joissain asioissa.
Se että teitä ei kunnioiteta on ihan teidän oman toimintanne seuraus. Kunnioitus tulee ansaita, se ei tule annettuna. Mikään ikä ei oikeuta olemaan m**kku kanssaihmisille eikä nuoruus velvoita sietämään mitä tahansa p*skaa.
Jos omat lapseni eivät halua minua auttaa niinn ei sitten voi kun katsoa peiliin. Ehkä minusta tuli mulkerovanhus tai ehkä olin huono äiti, vaikka parhaani yritin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Labrassa kävin joulukuussa. Taksi toi vanhuksia mutta ei heillä mitään saattajia ollut. Seisoskelin ulkona vähän aikaa kun olin liian aikaisessa (ahtaat odotustilat) ja kääntelin kyynärsauvan piikinkin sisäasentoon.
Odotushuoneessa oli vanhuspareja, toinen oli toisen silmänä, korvana, saattajana. Ei näkynyt viiskymppisiä kiukuttelijoita.
Itse tilasin ajan nettiajanvarauksesta kuten boomerina yleensä pyrin hyödyntämään nettiä puhelinsoiton sijaan.
Meillä vanhempani hoitaa aikojen varaamisen itse puhelimitse, ei käytä nettiä koska se on keksitty vain ihmisten (=vanhusten) kiusaksi.. Olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että minä voin netin kautta varata ajan joka sopii meille molemmille (tarvitsee aina kyydin), mutta ei. Hän soittaa, varaa ajan ja ihmettelee kun se ei minulle käy.
Olen sen verran mo
Ihan tavallisiakin takseja on. Jos ei asu maan äärissä ei se nyt niin kallista ole. Minulla ois 15 euroa kotoa labraan/terveyskeskukseen.
En missään nimessä, jos pää pelaa, tarvitse lapsiani mihinkään. Tosin pidän autoakin vielä ja ajan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Eikä oma äitini ole edes kovin iäkäs. Vasta 67v. Mutta kaikki, siis aivan kaikki, on minun vikaani. En voi antaa esim lapsia hänelle kylään, koska sitten "hän joutuu aina olemaan lapsenvahti". Vaikka siis itse pyytää lapset kylään. Jos en vie, niin olen inhottava ja vieraannutan.
Minäkin olen vastuussa siitä, että harrastusteni takia ei ollut rahaa mihinkään. Halusin itse lopettaa harrastamisen, mutta äiti pakotti jatkamaan. Eli miten ihmeessä voi olla minun syytä sekin?
Olen jo pitkään miettinyt oliko 50-luvulla syntyneillä liikaa lyijyä lelujen maaleissa vai miksi ovat noin itsekkäitä? Ovat heittämällä haastavimpia asiakkaita (siis juuri Karen-tyyppiä) ja selittävät kaiken aivan umpipöhköllä logiikalla omaksi edukseen aina ja kaikkialla.
Tavallaan kiva kuulla, että joku muu kokee samaa. 50-luvulla syntynyt äitini syyttää min
Kuinkahan moni 30 vuotta sitten oli ihan oikea kotiäiti? Työttömiä tietysti oli ja esim lapseni kaverin äiti, ison teollisuusyrityksen omistajien tytär mutta teki taidetta kotona ja omisti sisaruksineen gallerian, jossa palkkaväki.
Muutaman perhepäivähoitan tiesin, kunnallisia ja yhden yksityisen mutta eiväthän hekään olleet kotiäitejä.
Kyllä me boomerit olimme työelämässä kaikki kuten jo meitä edeltäneet naiset.
Pari työkaveria oli samassa ristikiikussa kanssani. Ja ei todellakaan olleet mitään boomerivanhuksia, vaan ihan näitä 20- ja 30-luvulla syntyneitä. Toinen työkavereistani sanoi, ettei kestä vanhempaansa 20 minuuttia kauempaa kerrallaan, koska se syytteleminen kaikesta alkaa n. 10 minuuttia siitä, kun kohtaavat. Kuitenkin heidän asiansa on hoidettava, koska ei heistä itsestään enää siihen ollut. Toisella oli sisariakin vielä siinä mukana, mutta kaikki olivat aivan uupuneita siihen syyttelyyn, kun mikään järjestely ei ollut vanhan ihmisen mielen mukaista, mutta vaihtoehtojakaan ei ollut. Ja syy sitten aina näissä omissa tyttärissä.
Tämäpä, yleensä juuri tyttäriä syyllistetään. Minua jopa veljeni tekemättömistä asioista. Tosin sitä en enää suostu kuuntelemaan, vaan sanon valitamiselle olevan oikeammin osoitteen veljien suunnalla (jonne ei voi negatiivista palautetta antaa).
Tuossa ikäluokassa se mies on niin pyhä, että heitä pitää vain palvella eikä heiltä voi vaatia mitään. Veljiä kannustetaan ja ollaan kiitollisia kaikesta mitä he tekee. Tytär joutuu taistelemaan epäilyksiä ja vähättelyä vastaan ja sitten apukin jota annat, on tehty väärin.
Sepä meidän välillä närästääkin kun itse olen tasa-arvoisessa suhteessa, eikä mun elämä perustu miehen palvelemiseen. Ymmärrän täysin miksi heillä oli niinkuin oli, mutta jos elämässä sen vuoksi on jotain jäänyt saavuttamatta, ei se ole tyttären syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Eikä oma äitini ole edes kovin iäkäs. Vasta 67v. Mutta kaikki, siis aivan kaikki, on minun vikaani. En voi antaa esim lapsia hänelle kylään, koska sitten "hän joutuu aina olemaan lapsenvahti". Vaikka siis itse pyytää lapset kylään. Jos en vie, niin olen inhottava ja vieraannutan.
Minäkin olen vastuussa siitä, että harrastusteni takia ei ollut rahaa mihinkään. Halusin itse lopettaa harrastamisen, mutta äiti pakotti jatkamaan. Eli miten ihmeessä voi olla minun syytä sekin?
Olen jo pitkään miettinyt oliko 50-luvulla syntyneillä liikaa lyijyä lelujen maaleissa vai miksi ovat noin itsekkäitä? Ovat heittämällä haastavimpia asiakkaita (siis juuri Karen-tyyppiä) ja selittävät kaiken aivan umpipöhköllä logiikalla omaksi edukseen aina ja kaikkialla.
Tavallaan kiva kuulla, että joku muu ko
Meidän äiti oli kotiäiti siihen asti että veljeni menivät kouluun. Eli vuodet 1990-2007. Tästä on valittanut aivan järjettömästi. Hänen uransa ja elämänsä meni kuulemma meidän takiamme pilalle. Hänen eläkkeensä jäi meidän takiamme liian pieneksi. Ei koe saaneensa mitään, vaikka siis pystyi tuoreena 25v äitinä (jolla ei ole peruskoulua kummempaa koulutusta) olemaan kotiäiti isossa kaupungissa omistusasunnossa myös lama-aikana, koska isäni tienasi niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Eikä oma äitini ole edes kovin iäkäs. Vasta 67v. Mutta kaikki, siis aivan kaikki, on minun vikaani. En voi antaa esim lapsia hänelle kylään, koska sitten "hän joutuu aina olemaan lapsenvahti". Vaikka siis itse pyytää lapset kylään. Jos en vie, niin olen inhottava ja vieraannutan.
Minäkin olen vastuussa siitä, että harrastusteni takia ei ollut rahaa mihinkään. Halusin itse lopettaa harrastamisen, mutta äiti pakotti jatkamaan. Eli miten ihmeessä voi olla minun syytä sekin?
Olen jo pitkään miettinyt oliko 50-luvulla syntyneillä liikaa lyijyä lelujen maaleissa vai miksi ovat noin itsekkäitä? Ovat heittämällä haastavimpia asiakkaita (siis juuri Karen-tyyppiä) ja selittävät kaiken aivan umpipöhköllä logiikalla omaksi edukseen aina ja kaikkialla.
Olihan 1990 -luvulla kovaa työttömyyttä. Sehän on hienoa että olet varakkaasta kodista. Kai isälläsi on sitten hyvä eläke ja sillä pärjäävät edelleenkin. Elatusvelvollisuudella. Tai jos isääsi ei enää ole, leskeneläke turvaa äitiäsi. Ja varallisuus.
Boomer sukupolvi on tottunut aikalailla saamaan kaiken. Helposti kouluihin ja töihin, vanhemmat jätti kivasti perintöä. Mistään ei ole ikinä ollut puutetta kun kaikki saatu puoli-ilmaiseksi. Tunne-elämältään kyllä ovat tynkiä, narsistisia ja umpi itsekkäitä koska heitä ei ikinä rakastettu ja haavoitettuna he on halunneet jakaa kärsimyksensä sen sijaan että olisi halunneet lapsilleen parempaa. Heidän lapsensa on traumatisoituneita neli viisikymppisiä jotka ovat pelänneet samaa kohtaloa lapsilleen mikä meillä oli. Me ollaan siksi pilalle hemmoteltu ja yliymmärretty, pumpulissa säilötty lapsiamme. On menty täydellisestä laiminlyönnistä ja heitteillejätöstä lialliseen suojeluun. Ja sitten me kaikki pyöritään täällä sikinsokin, traumatisoituneina.
Vierailija kirjoitti:
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
En tiedä mitä haastat mutta suurten ikäluokkien pää kesti elämän paremmin kuin nykyisin kun nuoria jää eläkkeelle pilvin pimein ja mt-hoitoihin jonot. Lehtien mukaan.
Mikä on oman ikäluokkasi ongelma josta lapsenne teitä syyttävät?
Meidän nuorempien vastuulla on, että emme jatka tätä tunnevammaisten vanhempien perintöä eteenpäin. Onneksi on myös niitä boomereita, jotka ovat saaneet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Valitettavasti sellaiset vanhemmat eivät osuneet omalle kohdalleni. Ei tarvitse kuin mennä facebookissa jonnekin paikallisryhmään seuraamaan keskustelua ja huomaa, miten 70-80-vuotiaat lapsen tasolla olevat aikuiset kiukuttelevat ja käyttäytyvät.