Lue keskustelun säännöt.
Boomer-vanhempani kaataa vastuun OMISTA päätöksistään mun niskoille. En jaksa enää.
09.02.2024 |
En oikeasti jaksa. Olen ainoa lapsi, vanhempani on kahdeksankympin kieppeillä ja minä hoidan heidän kaikki viralliset asiat, laskujenmaksun jne. Siinä on paljon hommaa ja se vie aika paljon aikaa muutenkin kiireisestä elämästäni. Tekisin sen mielelläni, jos vanhempani osoittaisi edes jonkinlaista arvostusta tai kiitollisuutta. Tai olisi edes neutraaleja, sekin olisi parempi. Mutta he valittaa kaikesta. He ei muista mitä kaikkea on sovittu ja mitä kaikkia laskuja maksettu, ja sitten valittavat mulle, että heille ei kerrota mistään mitään. Kummallakaan ei ole muistisairautta, on testattu ja pää toimii molemmilla ihan normaalisti, kunhan syyttelevät huvikseen.
Mutta rasittavinta on, että kumpikaan ei ota mitään vastuuta elämänsä aikana tekemistään päätöksistä. Kuulen jatkuvasti, miten he ei voineet muuttaa kun olin 10-vuotias, että sain pitää kaverit ja harrastukset. Olin 10! En pyytänyt että ei muuteta, ei mun kanssa ole edes keskusteltu sellaisesta ja sain kuulla aikuisena, että taas on minun takia luovuttu siitä ja tästä. Järjestin heidät katsomaan palvelutaloja, kun itse sitä pyysivät. Aikamoinen homma oli etsiä sopivat ja järkätä kaikki. Nyt olen kuulemma dumppaamassa heitä vanhainkotiin. Lopulta he muuttivat maalta kaupunkiasuntoon, kun palveluasuminen oli liian kallista. Päätöksen teko muuttamisesta oli kuin tervanjuontia, mutta pidin huolen, etten missään vaiheessa sano mitään minkä voi tulkita painostamiseksi juuri tämän syyttelyn takia. SILTI nyt on minun syy, että he joutui omasta talostaan lähtemään. HE PÄÄTTI SEN ITSE. Yhtäkkiä nyt kaikki mikä on mennyt heidän elämässä vähänkään pieleen, vaikka ei edes olisi, on mun syytä.
Olen niin loppu. Tämä p***a alkaa jo tursuta korvista. Koko ajan joudun hoitamaan enemmän asioita heidän puolestaan, ja koko ajan siitä tulee valitusta. En voi lopettaakaan, koska ei ole ketään muuta, joka heitä auttaisi.
Olen viimeiset vuodet hokenut omille aikuisille lapsilleni, että kun vanhenen, en halua heidän hoitavan mitään mun puolesta. Eläkää omaa elämäänne, vanhustenhoidossa on liikaa taakkaa. En ihmettele hetkeäkään, että vanhuksia ei käydä katsomassa, kun jokainen keskustelu saa raivon partaalle ja joka kerta menee pitkän aikaa, että tasaantuu ja rauhoittuu. Aina kun puhelin soi, tulee sellainen "ei taas" fiilis. Tosi kurjaa, kun he on kuitenkin omat vanhemmat. Mä en vain jaksa enää.
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
En tiedä mitä haastat mutta suurten ikäluokkien pää kesti elämän paremmin kuin nykyisin kun nuoria jää eläkkeelle pilvin pimein ja mt-hoitoihin jonot. Lehtien mukaan.
Mikä on oman ikäluokkasi ongelma josta lapsenne teitä syyttävät?
Pää kesti elämän paremmin? Oletko tosissasi? Minä, minä, minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:llä ei ilmeisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin tekee ja valittaa, koska tuollaiset vanhemmathan ei enää muuksi muutu kuin todennäköisesti tilanne pahenee. Tai sitten sanoo itsensä irti ja jättää vanhushuollon haltuun. Voisi tietenkin pyytää apua myös lapsiltaan jos he ovat olleet isovanhempien kanssa läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Pari- kolmekymmentä vuotta eteenpäin, niin olet ap itse samanlainen.
Tämä on yksi buumereiden valeista. Nuoremmat sukupolvet ei ole lähellekään niin itsekkäitä, lapsellisia ja pelkästään omaa etuaan muiden kustannuksella ajavia kuin nämä nykyään vanhat ihmiset. Ei nämä piirteet ole vanhuudessa syntyneet. Korostuvat ehkä, koska se on heidän identiteettinsä ydintä. Jokaisessa korostuu ne itselle ominaisimmat piirteet. Ei epäitsekäs ja muut huomioiva ihminen vanhetessa yhtäkkiä muutu itsekkääksi kusi6ääksi. Kyllä se ominaisuus on ollut heissä koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
AP:llä ei ilmeisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin tekee ja valittaa, koska tuollaiset vanhemmathan ei enää muuksi muutu kuin todennäköisesti tilanne pahenee. Tai sitten sanoo itsensä irti ja jättää vanhushuollon haltuun. Voisi tietenkin pyytää apua myös lapsiltaan jos he ovat olleet isovanhempien kanssa läheisiä.
Kukaan lapsiaan rakastava ihminen ei pyydä heitä hoitamaan boomereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Eikä oma äitini ole edes kovin iäkäs. Vasta 67v. Mutta kaikki, siis aivan kaikki, on minun vikaani. En voi antaa esim lapsia hänelle kylään, koska sitten "hän joutuu aina olemaan lapsenvahti". Vaikka siis itse pyytää lapset kylään. Jos en vie, niin olen inhottava ja vieraannutan.
Minäkin olen vastuussa siitä, että harrastusteni takia ei ollut rahaa mihinkään. Halusin itse lopettaa harrastamisen, mutta äiti pakotti jatkamaan. Eli miten ihmeessä voi olla minun syytä sekin?
Olen jo pitkään miettinyt oliko 50-luvulla syntyneillä liikaa lyijyä lelujen maaleissa vai miksi ovat noin itsekkäitä? Ovat heittämällä haastavimpia asiakkaita (siis juuri Karen-tyyppiä) ja selittävät kaiken aivan umpipöhköllä logiikalla omaksi edukseen aina ja kaikkialla.
Jo äitin, synt. 1900 -luvun alkupuolella, terotti meille tytöille, tehkää töitä, älkää jääkö miehen elätiksi. Hän oli nuorena kyllä maatalousalan koulutusta saanut mutta jäi "miehen elätiksi" pientilalle. Töitä oli, rahat isän kukkarossa. Äidin omat rahat mökkiläisille puutarhatuotteiden, leivän ja maidon ja voin myynnistä. Niin ja kävihän hän naapureissa esim karjan poikimisessa auttamassa ja jotain semmoista Monesta asiasta joutui varmaan kieltäytymään mihin okisi tehnyt mieli rahaa käyttää.
Siksi en kokonaan päivääkään ole ollut miehen rahoilla työikäisenä. Aina oma tulo, vähintään pieni äitiyspäiväraha. Nyt kyllä on iso apu leskeneläkkeestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muista, että jos lopetat ainoana lapsena vanhemmistasi huolehtimisen ja heille sattuu jotain, syyllistyt heitteillejättöön!
Jollain boomerilla alkoi puntti tutista. :DDD Tiedät varmasti itsekin, ettei tuo pidä millään tavalla paikkaansa. Oikeustoimikelpoinen aikuinen on itse vastuussa itsestään. Heitteillejättö olisi jos esim. kotihoitaja jättää käynnit väliin ja vanhus heittää sen takia lusikan nurkkaan. Silloinkaan omaiset ei olisi siitä vastuussa.
Että yritäpä jotain muuta painostuskeinoa, tuo ei toimi. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari- kolmekymmentä vuotta eteenpäin, niin olet ap itse samanlainen.
Tämä on yksi buumereiden valeista. Nuoremmat sukupolvet ei ole lähellekään niin itsekkäitä, lapsellisia ja pelkästään omaa etuaan muiden kustannuksella ajavia kuin nämä nykyään vanhat ihmiset. Ei nämä piirteet ole vanhuudessa syntyneet. Korostuvat ehkä, koska se on heidän identiteettinsä ydintä. Jokaisessa korostuu ne itselle ominaisimmat piirteet. Ei epäitsekäs ja muut huomioiva ihminen vanhetessa yhtäkkiä muutu itsekkääksi kusi6ääksi. Kyllä se ominaisuus on ollut heissä koko ajan.
Ne piirteet kehittyy monilla pikkuhiljaa elämän myötä.Claes Anderssonin mukaan" se mikä ei tapa,katkeroittaa". Ja kirjoituksiasi kun lukee, niin sinä olet kulkenut jo pitkän matkaa katkeroitumisen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on nyt joku outo kiukka päällä kaikkea kohtaan? Ei oo äiti hyvä eikä tämmönen naapurin mummukaan.
sinulla on mummu kova tarve vääristellä muiden sanoja ja projisoida omia tunteitasi Taitaa sisälläsi olla paljon kelpaamattomuuden tunteita, kun takerrut oletettuun varallisuuteen ja teit tästä jo luokkakysymyksenkin. Taitaa sinulta puuttua paljon koettua rakkautta kun äitisi hoiti illat muiden lapsia. Muiden lapsuuden otat heti noin henkilökohtaisesti itseesi. Ehkäpä omassakin äitiydessäsi on hämäryyttä? Ensimmäinen askel kohti sisäistä turvallisuuden tunnetta on että annat kaikkien kukkien kukkia ja kaikkien kertoa omat elämäntarinansa etkä yritä tukahduttaa niitä. Sanon saman kuin äidilleni: muillakin on tunteita ja oikeus niihin. Kaikessa ei ole kysymys vain teistä.
Vierailija kirjoitti:
Joitain vuosia sitten pohdittiin, että mitäs sitten, kun nämä emotionaaliselta kehitykseltään sodanjälkeisessä suomessa lapseksi jääneet ovat kunnolla vanhuksia. Keksimme keinon, että vaihdamme vanhuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Sinä voit mennä sen jonkun toisen hankalan luo ja kaverisi menee näiden syyllistäjien luo. Siitä voi seurata valitusta kovastikin, mutta sinua ei varmaan haittaan jonkun tuntemattoman ruikutukset saati sitten kaveriasi. Ne omien vanhempien epäkypsyydet vain meitä triggeröivät, sillä juuri ne ovat vaurioittaneet omaa kasvuamme. Kotioloissa saa kyllä kännykät kiinni, eikä viestejä tarvitse lukea.
Tää on oikeasti hyvä ajatus.
Jos kokee että ylipäänsä on pakko jostain vanhuksesta pitää huolta. Itse en koe sellaista vastuuta enkä aio hoitaa ketään. Lapseni hoidan ja vanhana en odota heidän hoitavan minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on nyt joku outo kiukka päällä kaikkea kohtaan? Ei oo äiti hyvä eikä tämmönen naapurin mummukaan.
sinulla on mummu kova tarve vääristellä muiden sanoja ja projisoida omia tunteitasi Taitaa sisälläsi olla paljon kelpaamattomuuden tunteita, kun takerrut oletettuun varallisuuteen ja teit tästä jo luokkakysymyksenkin. Taitaa sinulta puuttua paljon koettua rakkautta kun äitisi hoiti illat muiden lapsia. Muiden lapsuuden otat heti noin henkilökohtaisesti itseesi. Ehkäpä omassakin äitiydessäsi on hämäryyttä? Ensimmäinen askel kohti sisäistä turvallisuuden tunnetta on että annat kaikkien kukkien kukkia ja kaikkien kertoa omat elämäntarinansa etkä yritä tukahduttaa niitä. Sanon saman kuin äidilleni: muillakin on tunteita ja oikeus niihin. Kaikessa ei ole kysymys vain teistä.
Kukkuluuruu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on nyt joku outo kiukka päällä kaikkea kohtaan? Ei oo äiti hyvä eikä tämmönen naapurin mummukaan.
sinulla on mummu kova tarve vääristellä muiden sanoja ja projisoida omia tunteitasi Taitaa sisälläsi olla paljon kelpaamattomuuden tunteita, kun takerrut oletettuun varallisuuteen ja teit tästä jo luokkakysymyksenkin. Taitaa sinulta puuttua paljon koettua rakkautta kun äitisi hoiti illat muiden lapsia. Muiden lapsuuden otat heti noin henkilökohtaisesti itseesi. Ehkäpä omassakin äitiydessäsi on hämäryyttä? Ensimmäinen askel kohti sisäistä turvallisuuden tunnetta on että annat kaikkien kukkien kukkia ja kaikkien kertoa omat elämäntarinansa etkä yritä tukahduttaa niitä. Sanon saman kuin äidilleni: muillakin on tunteita ja oikeus niihin. Kaikessa ei ole kysymys vain teistä.
Kukkuluuruu.
Tirsk
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoalle lapselle kyllä iäkäs vanhempi aiheuttaa paljon työtä. Varsinkaan jos ei ole koko ikänään oikein omista asioistaan huolehtinut.
Mulla on tämä tilanne äidin kanssa. Ensin sai koti"hoidon" kanssa taistella 10v, että auttaisivat, tai edes kuuntelisivat vanhusta. Ei muuta kun lääkkeet suuhun . Ja kun on ollut sairaalantoimittamiskunnossa, mulle soityo, joka asiasta.
Nyt vihdoin yritetään palvelutaloon, mutta täällä ruuhkasuomessa on ihan mahdotonta. Äidiltä loppuu rahat vuokran ja sairaalamaksujen takia. Mun pitää selvittää, mitään säästöjä ei ole.
Ja huoneisto, jossa on 50vuoden tavarat, yksin tyhjentää, en selviä.
Ei todellakaan pidä sinun selvittää. Sairaalassa on sosiaalihoitaja, ja kunnan vanhussosiaalityö auttaa. Mutta jos yhtään pystyvät, niin kyllä he helposti sellaista aina yrittää, että tytär hoitaa. Minullekin on ehdotettu vaikka mitä, mm. laskujen maksua ja siivoamista. Mutta käyn vain kylässä oman vanhempani luona, ja jos näyttää, että asiat on huonosti, ettei itse pärjää, teen huoli-ilmoituksen. Kyllä ne laskut on sitten aina saaneet jotenkin maksetuksi, ja asunnonkin saivat siivotuksi, en tiedä miten, eikä se minulle kuulu. Tsemppiä vaan ja pidähän omat rajasi.
Miks ihmeessä joku on väkisin ollut kotona jos kuitenkaan ei ole sitä varakkuutta ollut vaan lapsille jää mieleen kitinä?
Ennemmin lapset aamulla pulkkaan ja äiti töihin saamaan "omaa elämää" ja rahaa. Lapsille touhua ja kavereita päiväkodissa. Kun 90 -luvulla tuli se päivähoito-oikeus joka ipanalle.
Viedäänkö vielä päiväkoteihin tulotodistukset, sitä en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit lakata hoitamasta heidän asioitaan. Puhelin kiinni ja huoli-ilmoitus sossuun. Ilmoitat että et hoida enää yhtään asiaa. Mikään laki ei pakota sinua tekemään yhtään mitään vanhempiesi eteen. Minä en tee, en vastaa edes puhelimeen. Vanhempani olivat hirviöitä, ja niin makaa kuin petaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en muuten saa vanhemmaltani mitään, sillä en ota niitä vastaan. Omaisuudella ei siis voi kiristää, kyykyttää tai yrittää jyrätä. Näin nimittäin on meilä tapahtunutkin, huoh! "Minä olen kaikkeni antanut ja sinä olet kiittämätön." -varitaatioita muodossa tai toisessa.
TÄMÄ! Äiti tuo pussin makaronia -> jos otan sen vastaan, sitä muistellaan joka välissä miten hän senkin makaronipussin osti ja minä en arvosta (usein niin että pitäisi mennä päiviksi talkoisiin tai lainata paljon rahaa, jota ei juuri silloin voi toteuttaa kun äiti haluaa)
Jos en ota makaronipussia vastaan, niin kiukutellaan siitäkin.
Lisäksi vedotaan siihen että minulle on koko lapsuuteni ostettu ruoka ja vaatteet ja annettu armollisesti asuakin kotona kunnes täytin 18v. Ihan niinkuin se olisi jokin palvelus. Olisivat olleet hankkimatta lapsia sitten, jos vähimmäisvaatimus
Mun äiti rupesi joskus kun oli parikymppinen keräämään mulle jotain Iittalan astiasarjaa. Sain niitä joka joulu ja syntymäpäivä lahjaksi ja välillä muutenkin. Yksi lautanen tai kuppi ja mikä milloinkin kerrallaan. Ihan kiva ajatus sinänsä, mutta HÄN valitsi sen sarjan mitä alkoi kerätä. Olin ekalla kerralla ihan huuli pyöreänä kun hän kertoi tämän suunnitelman. Sanoin että kiva ajatus mutta haluaisin mieluummin tuota toista sarjaa. Siinä kohtaa hän oli siis ostanut yhden lautasen. No, se toinen sarja ei ollut hänen mieleensä ja koska hän oli jo aloittanut keräämisen sillä yhdellä lautasella niin hän päätti, että hän kerää mulle sitä itse valitsemaansa sarjaa niin kauan että mulla on täysi setti. Ei auttanut vaikka miten sanoin että en tykkää tästä älä osta näitä enää. Hän keräsi mulle sitä sarjaa vuosikaudet ja nyt mulla on kaapissa pölyyntymässä täydellinen Iittalan astiasarja astioita, joita en käytä koska en tykkää niistä. Ja aina kun näen ne, alkaa raivo kuplia sisällä, koska tämä tapaus kuvastaa täydellisesti heidän asennetta minuun, meidän suhteeseen ja heihin itseensä. Mun mielipiteillä tai mieltymyksillä ei ole mitään merkitystä. Vain heidän.
Ja totta kai aina tulee valitusta siitä miten epäkiitollinen niistä Iittaloistakin olen, sehän nyt kuuluu asiaan.
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa AP:n kanssa, myötätuntoni! En tunne yhtään noiden ikäluokkien jälkeläistä, jonka vanhemmat eivät jossakin määrin käyttäytyisi noin. Ehkä sellaisiakin on.
Johtunee siitä, että tuon ikäluokan vanhemmat ajattelevat, että lapset, lapsenlapset, miniät ja vävyt ovat heidän omaisuuttaan ja heitä varten.
Omat vanhempani eivät auttaneet millään tapaa omia vanhempiaan, isovanhempiaan tai muita suvun vanhuksia. Paitsi joskus komensivat meidät omat lapsensa vanhuksen avuksi. Eikä mielessä edes pyörähtänyt omien lasten auttaminen.
Laita AP rajat niille. Homma tulee joka tapauksessa muuttumaan vain ikävämmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Miks ihmeessä joku on väkisin ollut kotona jos kuitenkaan ei ole sitä varakkuutta ollut vaan lapsille jää mieleen kitinä?
Ennemmin lapset aamulla pulkkaan ja äiti töihin saamaan "omaa elämää" ja rahaa. Lapsille touhua ja kavereita päiväkodissa. Kun 90 -luvulla tuli se päivähoito-oikeus joka ipanalle.
Viedäänkö vielä päiväkoteihin tulotodistukset, sitä en tiedä.
Monet äidit on kotona mm- näistä syistä:
- työssäkäyvien naisten syyllistäminen, jos menet töihin, ja viet alle 3-vuotiaan lapsen päiväkotiin, olet huono äiti
- vaikeus saada työtä, jos sinulla ei ole hyvää koulutusta ja työhistoriaa, et pienen lapsen äitinä saa helposti töitä, varsinkin 90-luvulla se oli lähes mahdotonta
- perheen sisäinen työnjako, jos miehellä on menestyvä ura, jää helposti naisen vastuulle joustaa, viedä ja hakea lapsi päiväkodista, eikä se ole läheskään aika normaalia työaikaa tekevälle mahdollista, välttämättä et saa lasta pulkkamatkan päässä olevaan päiväkotiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks ihmeessä joku on väkisin ollut kotona jos kuitenkaan ei ole sitä varakkuutta ollut vaan lapsille jää mieleen kitinä?
Ennemmin lapset aamulla pulkkaan ja äiti töihin saamaan "omaa elämää" ja rahaa. Lapsille touhua ja kavereita päiväkodissa. Kun 90 -luvulla tuli se päivähoito-oikeus joka ipanalle.
Viedäänkö vielä päiväkoteihin tulotodistukset, sitä en tiedä.
Monet äidit on kotona mm- näistä syistä:
- työssäkäyvien naisten syyllistäminen, jos menet töihin, ja viet alle 3-vuotiaan lapsen päiväkotiin, olet huono äiti
- vaikeus saada työtä, jos sinulla ei ole hyvää koulutusta ja työhistoriaa, et pienen lapsen äitinä saa helposti töitä, varsinkin 90-luvulla se oli lähes mahdotonta
- perheen sisäinen työnjako, jos miehellä on menestyvä ura, jää helposti naisen v
Ja raha! Jos perheessä on kohtalaisen hyvätuloinen mies ja pienituloinen nainen, ja päiväkotimaksut menevät perheen tulojen mukaan, käytännössä joutuu maksamaan täydet maksut kalleimman mukaan. Lisäksi nainen menettää kotihoidon tuen. Kun nämä laskee yhteen, summa voi olla sama kuin mitä naisen palkasta jäisi käteen. Loogisesti ajateltuna ei kannata mennä töihin, jos saman saa menemättä töihin.
Mietin et mitenköhän paljon ennen 70 lukua syntyneillä vaikuttaa oikeasti lapsena saatu huono ravinto aivojen kehitykseen ja sitä kautta kognitiivisiin kykyihin? Monella ei kyse tunnu olevan vanhuuden muutoksista vaan ovat jo nuorina olleet yksikoisia ja joustamattomia. Kilpailu ravinnosta vielä lisännyt ilkeyttä ja empatiakyvyttömyyttä. Se että on joutunut lapsena jakamaan kaikki perustarpeet monipäisen sisaruslauman kanssa ja tyytymään murusiin saa näkemään omat lapsetkin kilpailijoina? Ennenhän perheenjäsenet oli työvoimaa. Nykyään näkee jo nuorten kasvoista kuinka paljon ravinnon laatu ja määrä on parantunut niin paljon on kauniita sopusuhtaista kasvoja.
No kyllä tuo minustakin kurjalta kuulostaa,jos vastoin tahtoaan joutui olemaan kotona.Painostiko isäsi vai miksi jäi? Meillä isäni varakkaat sukulaiset kuittaili isälle,että "eikö ole varaa vaimoa elättää".Ehkä se oli statusasia joissain piireissä? Mutta äiti ei voinut ajatellakaan kotiin jäämistä
Mutta se on totta, ettei ole sinun vikasi,jos äitisi elämä meni toisin kuin olisi tahtonut.