Lue keskustelun säännöt.
Boomer-vanhempani kaataa vastuun OMISTA päätöksistään mun niskoille. En jaksa enää.
09.02.2024 |
En oikeasti jaksa. Olen ainoa lapsi, vanhempani on kahdeksankympin kieppeillä ja minä hoidan heidän kaikki viralliset asiat, laskujenmaksun jne. Siinä on paljon hommaa ja se vie aika paljon aikaa muutenkin kiireisestä elämästäni. Tekisin sen mielelläni, jos vanhempani osoittaisi edes jonkinlaista arvostusta tai kiitollisuutta. Tai olisi edes neutraaleja, sekin olisi parempi. Mutta he valittaa kaikesta. He ei muista mitä kaikkea on sovittu ja mitä kaikkia laskuja maksettu, ja sitten valittavat mulle, että heille ei kerrota mistään mitään. Kummallakaan ei ole muistisairautta, on testattu ja pää toimii molemmilla ihan normaalisti, kunhan syyttelevät huvikseen.
Mutta rasittavinta on, että kumpikaan ei ota mitään vastuuta elämänsä aikana tekemistään päätöksistä. Kuulen jatkuvasti, miten he ei voineet muuttaa kun olin 10-vuotias, että sain pitää kaverit ja harrastukset. Olin 10! En pyytänyt että ei muuteta, ei mun kanssa ole edes keskusteltu sellaisesta ja sain kuulla aikuisena, että taas on minun takia luovuttu siitä ja tästä. Järjestin heidät katsomaan palvelutaloja, kun itse sitä pyysivät. Aikamoinen homma oli etsiä sopivat ja järkätä kaikki. Nyt olen kuulemma dumppaamassa heitä vanhainkotiin. Lopulta he muuttivat maalta kaupunkiasuntoon, kun palveluasuminen oli liian kallista. Päätöksen teko muuttamisesta oli kuin tervanjuontia, mutta pidin huolen, etten missään vaiheessa sano mitään minkä voi tulkita painostamiseksi juuri tämän syyttelyn takia. SILTI nyt on minun syy, että he joutui omasta talostaan lähtemään. HE PÄÄTTI SEN ITSE. Yhtäkkiä nyt kaikki mikä on mennyt heidän elämässä vähänkään pieleen, vaikka ei edes olisi, on mun syytä.
Olen niin loppu. Tämä p***a alkaa jo tursuta korvista. Koko ajan joudun hoitamaan enemmän asioita heidän puolestaan, ja koko ajan siitä tulee valitusta. En voi lopettaakaan, koska ei ole ketään muuta, joka heitä auttaisi.
Olen viimeiset vuodet hokenut omille aikuisille lapsilleni, että kun vanhenen, en halua heidän hoitavan mitään mun puolesta. Eläkää omaa elämäänne, vanhustenhoidossa on liikaa taakkaa. En ihmettele hetkeäkään, että vanhuksia ei käydä katsomassa, kun jokainen keskustelu saa raivon partaalle ja joka kerta menee pitkän aikaa, että tasaantuu ja rauhoittuu. Aina kun puhelin soi, tulee sellainen "ei taas" fiilis. Tosi kurjaa, kun he on kuitenkin omat vanhemmat. Mä en vain jaksa enää.
Kommentit (299)
Ota yhteyttä sinne kotihoitoon ja kerro tilanne. Tai sitten ota suoraan yhteyttä vanhempiesi asuinalueen hyvinvointialueen seniorityön sosiaalityöntekijään. Kerro sinne, että sinä et enää jaksa auttaa vanhempiasi ja kysy neuvoa. Kun mulla vuosi takaperin alkoi voimat loppua (ja mun vanhempani sentään eivät valita kaikesta), otin yhteyttä sosiaalityöntekijään ja sovittiin palvelutarpeen arviointikäynti. Se nyt ei vielä poikinut mitään konkreettista apua, koska mun vanhempani kieltäytyivät avusta ("koska tyttäret tietenkin hoitaa"), mutta mä olin kertonut sosiaalityöntekijälle puhelimessa jo oman näkemykseni tilanteesta, joten kun tavattiin, hän osasi suhtautua oikealla tavalla vanhempieni väitteisiin, että tyttäret - tai siis käytännössä minä - hoitaisin kaiken. Pientä painostusta olen joutunut käyttämään, mutta viime kesänä sentään hyväksyivät siivousfirman käynnit kahden viikon välein ja nyt vihdoin ja viimein myös turvapalvelun sekä kotihoidon käynnit. Heillä tosin kotihoito tulee yksityiseltä eikä siis ole niitä, joilla on vain 5-10 minuuttia per käynti. Jos kotihoitoa on tilattu tunti, se hoitaja sitten vaikka juttelee isäni kanssa, jos varsinaiset hommat on ehditty alle tunnissa tekemään. Mä siis suosittelen sitä yhteydenottoa sen vuoksi, että sulla on silloin "suora linja" henkilöön, joka vastaa siitä, että vanhempasi pärjäävät eikä se vastuu ole enää sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini muutti satojen kilometrien päähän minusta ja jälkeenpäin sain kuulla, että yksi syy oli juuri se, että oli silloin aika huonossa kunnossa, eikä halunnut olla "vaivoiksi". Olin aika järkyttynyt, olisin mielelläni nyt edes jossain määrin auttanut. Mutta nyt siis ongelmana on se, että asuu täältä katsoen kaukana vaikeiden kulkuyhteyksien takana, eikä minulla ole edes ajokorttia. Pärjää nyt kotonaan vielä ja käyn poikani kyydillä muutaman kerran vuodessa tervehtimässä ja puhelimessa puhutaan paljon. Meillä on sinänsä ihan hyvät välit. Mutta miten ihmeessä hoidan ainoana lapsena asiat sitten jatkossa, jos joutuu palvelukotiin tms. ja tyyliin ihan hautajaiset. Eli joskus voi käydä vähän näinkin, että jos haluaa olla mahdollisimman vähän "harmiksi", siitä harmista voi tulla vain isompi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en muuten saa vanhemmaltani mitään, sillä en ota niitä vastaan. Omaisuudella ei siis voi kiristää, kyykyttää tai yrittää jyrätä. Näin nimittäin on meilä tapahtunutkin, huoh! "Minä olen kaikkeni antanut ja sinä olet kiittämätön." -varitaatioita muodossa tai toisessa.
TÄMÄ! Äiti tuo pussin makaronia -> jos otan sen vastaan, sitä muistellaan joka välissä miten hän senkin makaronipussin osti ja minä en arvosta (usein niin että pitäisi mennä päiviksi talkoisiin tai lainata paljon rahaa, jota ei juuri silloin voi toteuttaa kun äiti haluaa)
Jos en ota makaronipussia vastaan, niin kiukutellaan siitäkin.
Lisäksi vedotaan siihen että minulle on koko lapsuuteni ostettu ruoka ja vaatteet ja annettu armollisesti asuakin kotona kunnes täytin 18v. Ihan niinkuin se olisi jokin palvelus. Olisivat ollee
Kaikesta täälläkin valitetaan. Mun äiti ei koskaan ole ostanut mulle mitään Iittalaa. Kun olin nuorempi, mun äiti kävi meillä kylässä ja varasti multa joitakin arvokkaita astioita, mm. keräämääni vanhaa design-lasia ja pöytähopeita. On niin monenlaisia äitejä. Varmaan jokin kateus iski, koska hänellä ei itsellään koskaan ollut oikein mitään, on lapsesta asti ollut tarvitseva. Mutta silti, no, äitiään ei voi valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
En tiedä mitä haastat mutta suurten ikäluokkien pää kesti elämän paremmin kuin nykyisin kun nuoria jää eläkkeelle pilvin pimein ja mt-hoitoihin jonot. Lehtien mukaan.
Mikä on oman ikäluokkasi ongelma josta lapsenne teitä syyttävät?
Boomereissa on ihan yhtä paljon ellei enemmän mielisairaita ihmisiä ja niitä jotka ei todellakaan kestäneet ihan tavallista arkea. Teille vain mielenterveyden hoito oli niin tabu, että te ette uskaltaneet hakea apua. Lopputuloksena oli itsemurha (jotka on vähentyneet huimasti, vaikka niitä onkin Suomessa vielä tosi paljon), alkoholismi (samaten vähentynyt), perheväkivalta, tai vaan se mitä te sukupolvena teette ja teitte koko ajan: yritätte tehdä kaikkien muiden elämästä mahdollisimman sietämätöntä.
Te ette ole millään mittarilla mieleltänne muita terveempi sukupolvi. Päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
En tiedä mitä haastat mutta suurten ikäluokkien pää kesti elämän paremmin kuin nykyisin kun nuoria jää eläkkeelle pilvin pimein ja mt-hoitoihin jonot. Lehtien mukaan.
Mikä on oman ikäluokkasi ongelma josta lapsenne teitä syyttävät?
Boomereissa on ihan yhtä paljon ellei enemmän mielisairaita ihmisiä ja niitä jotka ei todellakaan kestä
Suosittelen tutustumaan psykiatrisen hoidon historiaan. En yhtään ihmettele jos joku ei halunnut hakea apua joskus männä vuosina.
Masentuneille annettiin psykopaatti-diagnooseja, lobotomiaa, vahvoja lääkkeitä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari- kolmekymmentä vuotta eteenpäin, niin olet ap itse samanlainen.
Tämä on yksi buumereiden valeista. Nuoremmat sukupolvet ei ole lähellekään niin itsekkäitä, lapsellisia ja pelkästään omaa etuaan muiden kustannuksella ajavia kuin nämä nykyään vanhat ihmiset. Ei nämä piirteet ole vanhuudessa syntyneet. Korostuvat ehkä, koska se on heidän identiteettinsä ydintä. Jokaisessa korostuu ne itselle ominaisimmat piirteet. Ei epäitsekäs ja muut huomioiva ihminen vanhetessa yhtäkkiä muutu itsekkääksi kusi6ääksi. Kyllä se ominaisuus on ollut heissä koko ajan.
Voin kertoa, että jos sairastut vanhana dementiaan, niin voit itsekin tulla täysin kusipääksi. Silloin ei luonteenpiirteet auta mitään. Kokemusta on. Kiltti, fiksu ihminen on muuttunut ilkeäksi ja ilkeä, määräilevä on muuttunut nöyräksi. Olen itse nähnyt. Paras olla sanomatta mitään. Sinäkin saatat olla vielä lapsillesi, (niinkuin minäkin) vaikka minkälainen riippakivi kun et enää hallitse aivojesi toimintaa.
"Voin kertoa, että jos sairastut vanhana dementiaan, niin voit itsekin tulla täysin kusipääksi. "
Mutta tässä ketjussahan ei ollut kyse dementikkovanhemman kusipäisestä käytöksestä, vaan aivan täysivaltaisen boomerin huonosta käytöksestä. Ja se niille on tavallista. Jälkikasvunsa hyväksikäyttäminen ja pohjaton itsekeskeisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa AP:n kanssa, myötätuntoni! En tunne yhtään noiden ikäluokkien jälkeläistä, jonka vanhemmat eivät jossakin määrin käyttäytyisi noin. Ehkä sellaisiakin on.
Johtunee siitä, että tuon ikäluokan vanhemmat ajattelevat, että lapset, lapsenlapset, miniät ja vävyt ovat heidän omaisuuttaan ja heitä varten.
Omat vanhempani eivät auttaneet millään tapaa omia vanhempiaan, isovanhempiaan tai muita suvun vanhuksia. Paitsi joskus komensivat meidät omat lapsensa vanhuksen avuksi. Eikä mielessä edes pyörähtänyt omien lasten auttaminen.
Laita AP rajat niille. Homma tulee joka tapauksessa muuttumaan vain ikävämmäksi.
Tämä on juuri se todellisuus, minkä boomerit nyt vanhoina niin kovin mielellään painavat unholaan. Mun molemmat vanhemmat kippasi omat vanhempansa vanhainkotiin heti kun he alkoi tarvita apua tai hoivaa. Ei siitä edes keskusteltu. Molemmilla on liuta sisaruksia, eikä yksikään ollut valmis auttamaan vanhempiaan. Silloin tuo oli vielä mahdollista, nykyään ei laitoksiin pääse vaan kotihoito "hoitaa".
Kun itse muutin lukion jälkeen kotoa, mulle ja mun monille luokkakavereille vanhemmat sanoi, että nyt asut omillasi ja olet itse vastuussa asioistasi. He eivät enää tee minun puolestani mitään. Pahimmassa rahapulassa opiskelijana jouduin välillä kerjäämään heiltä apua ja he käyttivät minua ruokakaupassa ja ostivat sentään ruokaa. Siinä on kaikki apu mitä olen aikuisena saanut. Heiltä ei saanut minkäänlaista kannustusta tai emotionaalista tukea vaikka olisi mitkä vastoinkäymiset kurittaneet. Jos olisin kertonut että nyt menee huonosti niin vastaus olisi ollut että nyt otat itseäsi niskasta kiinni ettei he joudu häpeämään. Häpeällä meidät kasvatettiin muutenkin. Tunteita ei saanut näyttää vaan itkut piti itkeä salaa omassa huoneessa. En muista että äiti tai isä olisi kertaakaan lohduttaneet. Halattu meillä ei koskaan, saati sanottu että rakastan sinua.
Ja tämän takia ainakin minua suoraan sanoen v1tuttaa kaikki omien vanhempieni vaatimukset tehdä heidän puolestaan ja auttaa ja olla aina saatavilla. Jos jotain tein heidän avukseen, kiitosta ei saanut, vaan reaktio oli ainainen valitus ja suoranainen haukkuminen. Vanhempani aiheutti vanhemmiten täydellisen välirikon kaikkien kolmen lapsensa välille. En ole sisarusteni kanssa enää tekemisissä ja panin välit poikki myös vanhempiini. Sisaruksia kaipaan, vanhempiani en vähääkään. Kun he lopulta kuolee toivottavasti meidän välit korjaantuu.
Minua ei ole kukaan koskaan hoivannut enkä ole vanhemmilleni mitään velkaa. Boomerit rakastaa vanhoja sanontoja joten nyt voivat sitten sanoa peilille, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan, ja niin makaa kuin petaa.
Nämä noin 20 000 vuodessa eivät ainakaan ole enää boomereita.
https://www.etk.fi/ajankohtaista/mielenterveyden-sairaudet-yleisin-tyok…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
En tiedä mitä haastat mutta suurten ikäluokkien pää kesti elämän paremmin kuin nykyisin kun nuoria jää eläkkeelle pilvin pimein ja mt-hoitoihin jonot. Lehtien mukaan.
Mikä on oman ikäluokkasi ongelma josta lapsenne teitä syyttävät?
Boomereissa on ihan yhtä paljon ellei enemmän mielisai
Nyt puhutaan tyyliin 1980-90-luvuista. Silloin ei mitään lobotomioita tehty vaan oli ihan samanlaista terapiaa kuin nykyäänkin.
Vierailija kirjoitti:
"Voin kertoa, että jos sairastut vanhana dementiaan, niin voit itsekin tulla täysin kusipääksi. "
Mutta tässä ketjussahan ei ollut kyse dementikkovanhemman kusipäisestä käytöksestä, vaan aivan täysivaltaisen boomerin huonosta käytöksestä. Ja se niille on tavallista. Jälkikasvunsa hyväksikäyttäminen ja pohjaton itsekeskeisyys.
Eihän apn vanhemmat enää kunnossa ole kun ovat kotisairaanhoidon piirissä (kommentti 8) ja on unohtunut kyky asioida nettipankissa ja hoitaa asioitaan.
Raskas vaihehan se on mutta eiväthän he apn kiusaksi ole menettäneet kykyjään.
Tuo on jo paha vaihe jos ei pysty lääkkeistään itse huolehtimaan vaan hoitaja käy sen tähden
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voin kertoa, että jos sairastut vanhana dementiaan, niin voit itsekin tulla täysin kusipääksi. "
Mutta tässä ketjussahan ei ollut kyse dementikkovanhemman kusipäisestä käytöksestä, vaan aivan täysivaltaisen boomerin huonosta käytöksestä. Ja se niille on tavallista. Jälkikasvunsa hyväksikäyttäminen ja pohjaton itsekeskeisyys.
Eihän apn vanhemmat enää kunnossa ole kun ovat kotisairaanhoidon piirissä (kommentti 8) ja on unohtunut kyky asioida nettipankissa ja hoitaa asioitaan.
Raskas vaihehan se on mutta eiväthän he apn kiusaksi ole menettäneet kykyjään.
Tuo on jo paha vaihe jos ei pysty lääkkeistään itse huolehtimaan vaan hoitaja käy sen tähden
Se että tarvitsee apua lomakkeiden täytössä, laskuissa ja lääkkeissä ei toedllakaan tarkoita että olisi dementia tai muukaan ns. diagnosoitava sairaus joka muuttaa persoonallisuutta. Se on ihan normaalia vanhenemista. laskujen kohdalla voi olla ihan yksinkertaisesti ongelmana näkö tai käsien vapina. Sama asia voi olla ongelma lääkkeiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emotionaalisesti kehittymätön aikuinen ei ole terminä millään tavalla psykologista jargonia. Siitä vain puhutaan suomessa vähemmän, johtuen todennäköisesti suurten ikäluokkien miellyttämisestä. Uskon, että tilanne muuttuu, kun tämä sukupolvi alkaa häipyä ja ongelman voi ottaa todella esille ja siitä aletaan puhua enemmän.
Netistä löytyy runsaasti tietoa aiheesta "emotionally immature adults / parents".
En tiedä mitä haastat mutta suurten ikäluokkien pää kesti elämän paremmin kuin nykyisin kun nuoria jää eläkkeelle pilvin pimein ja mt-hoitoihin jonot. Lehtien mukaan.
Mikä on oman ikäluokkasi ongelma josta lapsenne teitä syyttävät?
Boom
Miten niin 80- ja 90-luvuista? Suuret ikäluokat on syntyneet vuosina 19451950. Mihin unohdit 60- ja 70-luvun?
Psykistrisella hoidolla on ollut huono maine pitkään, ja ihan syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voin kertoa, että jos sairastut vanhana dementiaan, niin voit itsekin tulla täysin kusipääksi. "
Mutta tässä ketjussahan ei ollut kyse dementikkovanhemman kusipäisestä käytöksestä, vaan aivan täysivaltaisen boomerin huonosta käytöksestä. Ja se niille on tavallista. Jälkikasvunsa hyväksikäyttäminen ja pohjaton itsekeskeisyys.
Eihän apn vanhemmat enää kunnossa ole kun ovat kotisairaanhoidon piirissä (kommentti 8) ja on unohtunut kyky asioida nettipankissa ja hoitaa asioitaan.
Raskas vaihehan se on mutta eiväthän he apn kiusaksi ole menettäneet kykyjään.
Tuo on jo paha vaihe jos ei pysty lääkkeistään itse huolehtimaan vaan hoitaja käy sen tähden
Se että tarvitsee apua lomakkeiden täytössä, laskuissa ja lääkkeissä ei to
Jaa, jos minulta menee noi kyvyt kai mulla jo dementia on. Ja jos on pariskunta niin jos molemmilla yhtä aikaa kyky menee tajuta raha-asioita tai lääkkeitään, ihan sama juttu.
Tietysti kaihi voi tulla molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ainoa lapsen joka otti vaikeaan vanhempaan totaalisen pesäeron. Otti yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen ja sanoi että ei käy eikä enää pidä mitään yhteyttä vanhempaansa. Eikä ole pitänyt.
Näin se täytyy ääritapauksessa hoitaa. Ja Suomessa onneksi voi tehdä näin. Ei ole mitään lakiin kirjattua elatusvelvollisuutta vanhempiin nähden, tai muutakaan velvollisuutta hoitaa heidän asioitaan. Selkeä ero on täysin mahdollinen ja vanhemmat siirtyvät sitten yhteiskunnan vastuulle. Jos olisin aloittaja niin harkitsisin tätä vakavasti.
Minä ja veljeni asumme perheinemme ulkomailla. Meillä on omat työt, elämät ja piirit kummankin nykyisessä kotimaassa. Emme tosiaankaan ole tulossa Suomeen vanhempien vanhuuden takia, vaan vanhempien on hoidettava asiansa kuntoon itse. Vai ryhdymmekö arpomaan puolisoni kanssa, että kumman kotimaahan mennään pysyvästi hoitamaan vanhempia, minun vai hänen?
Kun vanhemmat eivät enää pärjää ilmoitamme, että emme ole hoitamassa. Yhteiskunan on otettava vastuu, koska näin se nyt vain on.
AP ei tule koskaan saamaan vanhempiensa rakkautta, ei edes tällä marttyyrisuorittamisella, koska vanhemmat ovat selkeästi päästään vialla. Meidän perheessä sama. Osa syy siihen, miksi minä ja veljeni lähdimme Eurooppaan eri suuntiin.
Boomereiden aikaan suurin sairauseläkkeen syy oli tuki/liikuntaelinten sairaudet. Työtkin oli fyysisiä.
Kuten nyt netistä löytyy helposti suurin syy eläkkeelle on mielenterveys
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi tarkoituksellinen boomeri-haukkumisketju!
Turha kuitenkaan sysätä tätä vanhusten jääräpäisyyttä ja itsekkyyttä pelkästään yhden sukupolven syyksi. Minulla ( nyt 70 v.) oli vastuullani kaksi sotaveteraania, joiden kanssa sai kyllä laittaa itsensä moneen solmuun. Elivät hyvin vanhoiksi vielä, mikä oli tietysti hyvä asia, mutta myös erittäin haastava.
Pari työkaveria oli samassa ristikiikussa kanssani. Ja ei todellakaan olleet mitään boomerivanhuksia, vaan ihan näitä 20- ja 30-luvulla syntyneitä. Toinen työkavereistani sanoi, ettei kestä vanhempaansa 20 minuuttia kauempaa kerrallaan, koska se syytteleminen kaikesta alkaa n. 10 minuuttia siitä, kun kohtaavat. Kuitenkin heidän asiansa on hoidettava, koska ei heistä itsestään enää siihen ollut. Toisella oli sisariakin vielä siinä mukana, mutta kaikki olivat aivan uupuneita siihen syyttelyyn, kun mikään järjestely ei ollut vanhan ihmi
Kunnioitus ansaitaan. Pelkkä vanhaksi eläminen ei ole mikään ansio. Mainitaan nyt vielä, että ei ne boomerit yhtään sen enempää vanhuksia kunnioittaneet. Jotkut saattoivat teeskennellä ja sitten selän takana suu käy hyvinkin epäkunnioittavasti. Näitä on nähty. Velvollisuudentunto on sitten asia erikseen.
Vastaa rauhallisesti joka kerta että itse olette päätöksenne tehneet. Ja vaikka mitä sanoisivat niin anna valua kuin vesi hanhen selästä.
Vierailija kirjoitti:
Vastaa rauhallisesti joka kerta että itse olette päätöksenne tehneet. Ja vaikka mitä sanoisivat niin anna valua kuin vesi hanhen selästä.
Eli lakkaa tuntemasta tunteitasi, sekö on tosiaan sun neuvo? Kun ihminen ei pysty sammuttamaan tunteitaan tuosta vain. Ne jotka pystyy on psykopaatteja.
Ei tuossa auta kuin lopettaa kaikki auttaminen. Siinäpä sitten tajuavat tyttärensä arvon, kun jäävät kotihoidon armoille.
Ymmärrän sinua.
Isälläni oli dementia. Vielä kun asu omillaan niin kaikki asiat hoidettiin hänelle. Ruuat käytiin ostamassa, laskut maksettiin, lääkärissä käytettiin j n e. Pyykit pestiin, siivottiin j n e.
Ja halusi, odotti myös samalla hetkellä apua kun jotain erikoista tapahtu.
Soitti hädissään, stressaantuneena Esm ei löytänyt oikeata sivua teksti teeveestä, ei saanut kahvikeitintä kasaan kun oli pyyhkinyt osia. Kolme osaa. Stressaavia tilanteita dementikolle. Ei auttanut kun hypätä autoon ja lähteä ratkasemaan tilanne.
Ap, useasti pariskunnista toinen pysyy terävänä pitempää ja pystyy hoitamaan käytännön asioita. Mutta ei sun vanhempasi?
Toi meidän isän tilanne helpotti vasta kun pääsi hoivakotiin. Iso taakka sillon lähti mun ja siskoni harteilta. Isä sai seuraa ja huolenpitoa 24/7.
Hyvä isä oli, paljon hyviä muistoja varsinkin ennen muistisairautta. Isällä oli erinomainen huumorintaju, tämä kaikki autto kestämään noita vaikeita hetkiä kun dementia näytti ikävän puolensa.
Kävimme kerran viikossa kahvittelemassa hänen luonaan. Mukava henkilökunta. Hyvä huolenpito.