Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään käynyt niin, että oli nuorena kranttu ja jäi lopulta ilman perhettä?
05.02.2024 |
Minulle kävi näin. Aikoinaan pidin lähes itsestään selvyytenä, että elämä tulee menemään sitä perusrataa, että löytää kumppanin ja saa lapsia. Olin varsin kranttu kumppaniehdokkaiden suhteen ja annoin monet pakit ihan hyvillekin tyypeille, mutta silloin sitä ajatteli niin naiivisti, että ihan jees tyyppi, mutta ei vain ole tunnetta itselläni tarpeeksi. Iän myötä sitä sai huomata, että eipä se vain niin mene että saat juuri sen, joka vie jalat alta, ja että hän tuntisi sinua kohtaan samoin. Lopulta näin 45 vuotiaana olen perheetön yksineläjä ja tuntuu ettei elämällä ole oikein merkitystä, ja on kyllä tullut jokusen kerran mietittyä, että olisiko pitänyt nuorempana olla hieman enemmän jalat maassa.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas kävi niin, että perustin perheen nuorena ja tyhmänä väärän ihmisen kanssa. Joo, ei tullut onnellista ja pitkää perhe-elämää.
Niin minullekin, mutten silti kadu, koska sain liitosta kaksi ihanaa lasta. Eron jälkeen vastaan tuli se, joka vei jalat alta ja minä kuulemma häneltä myös. Nyt on sitten lasten lisäksi se onnellinen perhe-elämä.
Eli käenpojat jäi uuden miehen ruokittavaksi. Just.
Eipä ne käenpoikia ole kun on tiedossa ettei mies ole lasten isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä jonka kummatkin miehet löytyy verokoneesta.
ostitte kenties isomman talon, koska lapset tarvii myös tilaa? Totta kai, Mutta uusi mies siis maksoi talosta vähemmän, koska hän ei maksa lasten aiheuttamia kuluja/neliöitä?
jos 50%, niin hän osallistuu lastesi kulujen maksamiseen
Mitä helvettiä? Jos mies ostaa sen 50%, niin hän omistaa talosta puolet. Sinun mielestäsi miehen pitäisi siis omistaa vaikka joku 25% yhteisestä kodista? Reilu meininki.
Siskoni on. Hän matkusteli paljon nuorena. Hän on kehunut mm. lentoemännän työllään, mistä sai lentopisteitä 90-luvulla ja niillä ilmaisia lentoja ympäri maailmaa (tai jotain sinne päin, en ole kuunnellut tarkasti). Yhteen aikaan oli espanjalainen poikaystävä, joka oli mustasukkainen ja suhde sitten päättyikin. Kun täytin 30 vuotta, minulla oli 2 lasta, mies ja velkainen omakotitalo. Hän oli silloin tietysti minua vanhempi, mutta sanoi, että aikoo vielä asettua aloilleen. Menossa oli suhde ukkomieheen. Hän ei siis ollut lentoemäntänä enää, vaan muussa työssä, jossa pääsi kuitenkin matkustelemaan.
Nyt kun mittarissa on suunnilleen 50 vuotta, hän elää yksin, ja minusta hänellä on kiva asunto ja varmasti käyttörahaa. Itselläni on kolmesta lapsesta yksi aikuinen, toinen täyttää 18 ja kolmas 13-vuotias. Rahaa kuluu niin, että harvoin itselleni mitään ostan. Merkkivaatteet, ajokortti, vanhojen tanssit, kallis urheiluharrastus. Joudun avustamaan rahallisesti vielä täysi-ikäistäkin, joka opiskelee. En minä ole lomaillut missään Malediiveilla. Silloin harvoin kun miehen kanssa jossain käydään, se on Tukholman risteily tai pari yötä kylpylässä. Perheenäkään ei ole päästy Kanariaa pidemmälle koskaan. Viime kesän kohokohta oli 3 yötä Lontoossa. 5-henkisellä perheellä ei sekään mikään ilmaisreissu. Minä en myöskään ole vaihtanut työpaikkaa 12 vuoteen, kun en uskalla. Sinkkuna tilanne olisi täysin toinen, kun ei ole vastuussa lastensa elatuksesta.
Sisko haikaili muutama vuosi sitten oman lapsen perään. No eihän vaihdevuosista kärsivä enää lapsia saa, ei adoptoituja eikä biologisia. Se pitää vaan hyväksyä, että oman tiensä valitsee jokainen.
Mä nimenomaan haluan pysytellä sinkkuna ja lapsettomana. En tahdo saada 18 vuoden päästä puhelua jossa ilmoitetaan lapsen joko kuolleen tai tehneen jonkin rötöksen. Enkä kovin mielellään katsele nurkissani lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän totean sen verran että olen kyllä aina halunnut perheen, mutta en kuitenkaan mitä tahansa kyhättyä perheenkuvatusta. Tähän liittyy kaikki ne asiat kun saa touhuta omien lasten kanssa ja nähdä heidän kasvavan jne. Ei se ole minulle mikään oikea perhe, että nyt elämään astuisi joku pirkko ja jonkun peran hänelle joskus siittämät lapset. Ei minulla ole tällaiseen pakettiin mitään sidettä, jonka omana perheenä tuntisin.
Ap
Jos olet aina halunnut perheen, miksi seurustelu ei kiinnostanut silloin 25-vuotiaana? Olen saman ikäinen kuin sinä ja suurin osa eli vakiintuneessa suhteessa tuossa iässä. Tuskin mikään kulttuuriero on kyseessä, kun samaa ikäluokkaa ollaan
Halusin kyllä perheen, mutta kute
Se sittä onnesta..
https://www.marieclaire.com/health-fitness/a19685213/heroin-addicts-fem… , https://americanaddictioncenters.org/blog/painkiller-addiction-among-su…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään löytyy vaihtoehtoja. https://www.whatclinic.com/fertility/poland/gdansk/fet-frozen-embryo-tr… + https://www.whatclinic.com/fertility/bulgaria/egg-donor . Puolassa ei ole yläikärajaa. Bulgariassa rajana 51.
En ollut erityisen krantu mutta silti ilmeisesti luulin liikoja itsestäni ja olisi pitänyt vaan tyytyä niihin joista en yhtään ollut kiinnostunut, vaikka he varovasti lähestyivätkin. Niin olisin voinut jopa jokus saada parisuhteen ja ehkä perheenkin.
Nyt on jo aika tehnyt tehtävänsä ja olen niin katkera kaikille naisille ettei tule edes juteltua enää kenenkään kanssa. Ainoat naispuoliset kaverini haukuin humalassa etuoikeutetuiksi paskiaisiksi, kun surkuttelivat että eivät löydä kunnollista miestä. Ärsytti vaan niin paljon kun heillä sentään on ollut jotain jonkun kanssa, kun taas itselläni on vielä ensisuudelmakin kokematta. Mikä heilläkään on vaikeaa? M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan. Valitsin nuorena miehiä, jotka eivät naimisiin kanssani halunneet, eivätkä lastentekoon. Liian myöhään löysin sellaisen, joka itselleni kelpasi ja halusi naimisiinkin kanssani. Lapsia ei sitten tullut, ikää oli molemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielähän sulla on aikaa perustaa perhe. Lapsen voi vaikka adoptoida tai jos ei lasta, niin monet ottaa koiran. Tai sitten saat lapset kaupan päälle, jos hyväksyt kumppanin mahdolliset omat lapset. Nykyään on kaikenlaisia perheitä.
Tähän totean sen verran että olen kyllä aina halunnut perheen, mutta en kuitenkaan mitä tahansa kyhättyä perheenkuvatusta. Tähän liittyy kaikki ne asiat kun saa touhuta omien lasten kanssa ja nähdä heidän kasvavan jne. Ei se ole minulle mikään oikea perhe, että nyt elämään astuisi joku pirkko ja jonkun peran hänelle joskus siittämät lapset. Ei minulla ole tällaiseen pakettiin mitään sidettä, jonka omana perheenä tuntisin.
Ap
Jos olet aina halunnut perheen, miksi seurustelu ei kiinnostanut silloin 25-vuotiaana? Olen saman ikäinen kuin sinä ja suurin osa eli vakiintuneessa suhteessa tuossa iässä. Tuskin mikään kulttuuriero on kyseessä, kun samaa ikäluokkaa ollaan.
Kyllä siinä voi hyvinkin olla kulttuuriero kyseessä. Eri puolilla Suomea on täysin erilainen kulttuuri. Maaseudulla lapset tehdään parikymppisenä, pk-seudulla on normaalia olla lapseton sinkku yli kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole edes etsinnyt ketään vaikka olen hetero ja aseksuaali, yksinäisyydestä kärsivä ja yksinäisyyttä sietävä samanaikaisesti, t neitsytpoika40
Asiaton kommentti:
Lainaus ap:n aloituksesta: "Lopulta näin 45 vuotiaana olen perheetön yksineläjä ja tuntuu ettei elämällä ole oikein merkitystä, ja on kyllä tullut jokusen kerran mietittyä, että olisiko pitänyt nuorempana olla hieman enemmän jalat maassa."
Vai olisiko pitänyt nuorempana olla hieman enemmän jalat levällään....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole edes etsinnyt ketään vaikka olen hetero ja aseksuaali, yksinäisyydestä kärsivä ja yksinäisyyttä sietävä samanaikaisesti, t neitsytpoika40
Yksinäisyys vie usein voiton vaikka moni uskoteleekin että pärjää yksin ja sellainen elämä on merkityksellistä.
Vierailija kirjoitti:
En ole kranttu ja mulla jää silti perhe perustamatta kun en kelpaa kenellekään.
Sama täällä. Luen lähes kateellisena juttuja red flageista ja parisuhteiden ongelmista ja ihmettelen pohdintoja tyyliin treffiseuralainen on lähes täydellinen mutta kemiaa ei ole. Ei ole itsellä ollut ikinä edes sitä huonoa parisuhdetta. En ole joutunut miettimään red flagejä tai kemian puutetta. Ihmettelen että jotkut päätyy niin kevyesti treffeille että on mahdollisuus pohtia onko kemiaa vai ei. Pääsiskin joskus treffeille. Mutta kun ei. Sehän nyt ihan selvää että mitään perhettä en tule koskaan saamaan. Tämä yksinäisyys on niin totaalista ja lopullista. Miettiessäni kesäloman toivottua ajankohtaa tuli mieleen taas, että kertaakaan elämässäni en saanut ajoittaa lomaani niin, että se osuisi jonkun toisen - kumppanin - loman kanssa samaan aikaan ja olisi yhteisiä suunnitelmia. En kertaakaan. 🤯
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi juuri noin.
Tuntuu todella kivuliaalta ajatella, että en tule koskaan saamaan omia lapsia. Nyt sen voin jo itselleni tunnustaa: mokasin pahasti.
N44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas kävi niin, että perustin perheen nuorena ja tyhmänä väärän ihmisen kanssa. Joo, ei tullut onnellista ja pitkää perhe-elämää.
Niin minullekin, mutten silti kadu, koska sain liitosta kaksi ihanaa lasta. Eron jälkeen vastaan tuli se, joka vei jalat alta ja minä kuulemma häneltä myös. Nyt on sitten lasten lisäksi se onnellinen perhe-elämä.
Eli käenpojat jäi uuden miehen ruokittavaksi. Just.
Vanhemmat kustantavat eron jälkeen edelleen yhdessä omien lastensa elämän. Uusi puoliso ei siihen asiaan liity mitenkään.
Ja nekin miehet, jotka tällaisessa tapauksessa ruokkivat " käenpoikasia" tekevät sen vapaaehtoisesti. Eihän siihen voi mitenkään pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kranttu ja mulla jää silti perhe perustamatta kun en kelpaa kenellekään.
Sama täällä. Luen lähes kateellisena juttuja red flageista ja parisuhteiden ongelmista ja ihmettelen pohdintoja tyyliin treffiseuralainen on lähes täydellinen mutta kemiaa ei ole. Ei ole itsellä ollut ikinä edes sitä huonoa parisuhdetta. En ole joutunut miettimään red flagejä tai kemian puutetta. Ihmettelen että jotkut päätyy niin kevyesti treffeille että on mahdollisuus pohtia onko kemiaa vai ei. Pääsiskin joskus treffeille. Mutta kun ei. Sehän nyt ihan selvää että mitään perhettä en tule koskaan saamaan. Tämä yksinäisyys on niin totaalista ja lopullista. Miettiessäni kesäloman toivottua ajankohtaa tuli mieleen taas, että kertaakaan elämässäni en saanut ajoittaa lomaani niin, että se osuisi jonkun toisen - kumppanin - loman kanssa samaan aikaan ja olisi yhteisiä suunnitelmia. En kertaakaa
Melkein sama homma, aikaa meni enkä juuri kenellekkään kelvannut. Nyt jo 40v paremmalla puolella, ja vaikka suhteessa olenkin, niin silti olen yksinäinen. Kaikesta vaan valitetaan, oon aina sitä tai tätä tai en ole riittävästi tuota ym. Kelpaan laskujen maksajaksi, mutta välillä siitäkin pitää valittaa kun ei löydy riittävästi ylimääräistä reissuja varten.
Puolisolla on 2 lasta, ja niiden kanssa on melko haasteellista. Suhteeseen päädyin pitkälti koska kelpasin tälle, alussa oli kyllä kivaa mutta arki tuli vastaan melko nopeasti.
Nuorena haaveilin vaimosta ja perheestä, unelmat mureni pikkuhiljaa mitä lähemmäks 40 tuli. Red flagejä näin alussa tässä suhteessa, niin harvoin päässee treffeille että oli vähän pakko sivuttaa niitä ja katsoa kortit loppuun. Jalka on kytkimen päällä koko ajan.....
Vierailija kirjoitti:
Sinä jonka kummatkin miehet löytyy verokoneesta.
ostitte kenties isomman talon, koska lapset tarvii myös tilaa? Totta kai, Mutta uusi mies siis maksoi talosta vähemmän, koska hän ei maksa lasten aiheuttamia kuluja/neliöitä?
jos 50%, niin hän osallistuu lastesi kulujen maksamiseen
Niin? Entä sitten? Onko se mies jotenkin älyvapaa vai miksi suostuu siihen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kranttu ja mulla jää silti perhe perustamatta kun en kelpaa kenellekään.
Sama täällä. Luen lähes kateellisena juttuja red flageista ja parisuhteiden ongelmista ja ihmettelen pohdintoja tyyliin treffiseuralainen on lähes täydellinen mutta kemiaa ei ole. Ei ole itsellä ollut ikinä edes sitä huonoa parisuhdetta. En ole joutunut miettimään red flagejä tai kemian puutetta. Ihmettelen että jotkut päätyy niin kevyesti treffeille että on mahdollisuus pohtia onko kemiaa vai ei. Pääsiskin joskus treffeille. Mutta kun ei. Sehän nyt ihan selvää että mitään perhettä en tule koskaan saamaan. Tämä yksinäisyys on niin totaalista ja lopullista. Miettiessäni kesäloman toivottua ajankohtaa tuli mieleen taas, että kertaakaan elämässäni en saanut ajoittaa lomaani niin, että se osuisi jonkun toisen - kumppanin - loman kanssa samaan aikaan ja olisi yhteisiä suunnitelmia. En kertaakaa
Rumana ihmisenä eläminen on rankkaa.
Minulla on yksi lapsi, ja olen käyttänyt paljon aikaa ja resursseja siihen että lapseni ulkonäkö kehittyisi hyvin (annan hyvin ravintorikasta kotiruokaa, ja tarjoan liikuntaharrastuksia), koska tiedän että se on äärimmäisen tärkeä investointi hänen tulevaisuuteensa.
Nuoruuden tapailukumppani jäi lopulta elelemään vanhanpojan elämää kaljuna ja ylipainoisena. Ei kelvannut kukaan, ruoho oli aina vihreämpää aidan toisella puolella. Petti ja huijasi kaikkia ristiin, kunnes rapistui ja jäi yksin.
Joo, mies. Kumppanuusvanhemmuus voi olla joidenkin juttu, mutta minun ajatusmaailmassani se on vähän kuin että lapsi olisi valmiiksi eroperheen lapsi. Vanhemmat on väleissä ilman parisuhdetta, mutta ei se oikein mikään oikea perhe ainakaan minulle ole.
Ap