"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Minä ja lähimmät ystäväni olemme kaikki samanlaisia "huonoja yhteydenpitäjiä". Ollaan yhteydessä, kun on asiaa tai halutaan tavata (ehkä kerran kuussa). Tavatessa henkinen side on vahva ja jutut jatkuvat kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty. Ystäviä lapsista saakka. Ei koskaan ongelmia.

Rakastan näitä ystäviäni, vaikken ole hyvä pitämään yhteyttä.

Mies 30+

Korjaus edelliseen: mietin tapaamisfrekvenssiämme ja keskimäärin ehkä noin 2 kk välein, yhden kauempana asuvan kanssa ehkä 1-2 krt vuodessa..

Vierailija kirjoitti:

Miksi tarvisi pitää yhteyttä jatkuvasti? Vai seurusteletko puolisosi kanssa?

*ystäväsi

Miksi te roikutte ihmisissä, jotka ilmiselvästi eivät halua olla kanssanne tekemisissä.

Jos olette olleet kavereita joskus yläasteella, se ei meinaa, että pitää olla edelleen nelikymppisinä. 

Mulle ystävyys ei ole koskaan ollut mitenkään sidoksissa yhteydenpidon määrään. Olen varmaan onnekas, kun minulla on useita, jo pisimmillään 40 vuotta kestäneitä ystävyyssuhteita, joissa välillä yhteydenpitoa on ollut enemmän ja välillä vähemmän, välillä on voinut olla vuosien taukoja kun kumpaakin on elämä vienyt eri suuntiin. Silti aina jossain vaiheessa taas tiet kohtaavat eikä ystävyys ole kadonnut mihinkään.

En ole kovin hyvä yhteydenpitäjä juuri siksi, koska en ajattele että ystävään olisi pakollista pitää säännöllisesti yhteyttä. En myöskään jaksa mitään "mitä kuuluu" -viestittelyä, vaan mieluummin tavataan kun tulee sellainen fiilis ja sopiva tilaisuus. 

Varmasti joku on saattanut katkaista välit kanssani juuri tuon takia, että heillä on jokin valmis kaava ystävyydelle, kuinka monta kertaa kuussa täytyy kummankin ottaa yhteyttä tms ollakseen "oikea ystävä". Tavallaan se ei kuitenkaan haittaa, koska sellaisen ihmisen kanssa ei oikein luonteet sovi yhteen muutenkaan.

Olen myös aika introvertti, ja helposti saattaa vierähtää pitkästikin aikaa ennen kuin huomaan kaivata jotakuta ihmistä. Tämä usein aiheuttaa sen, että on ystäviä jotka aina ehtivät olla se joka ottaa yhteyttä ensin. Onneksi he kuitenkin tuntevat minut eivätkä ota nokkiinsa vaikka päätyvät olemaan aina se yhteydenottaja. Minulla on myös ystävä, jolle aikoinaan tavatessamme sanoin, että olen tosi huono pitämään yhteyttä. Hän sanoi, että ei se mitään, hän voi olla se joka ottaa. Näin on pääasiallisesti toimittu ilman että se olisi aiheuttanut mitään kränää. Aina ilahdun hänen yhteydenotostaan yhtä paljon, ja arvostan hänen asennettaan. 

Vierailija kirjoitti:

No mä ja paras ystäväni ollaan molemmat tuollaisia huonoja yhteydenpitäjiä. Toimii, koska on vastavuoroista.

 

Olemme olleet ystäviä yli 30 vuotta. Molemmat olemme introverttejä ja yksin viihtyviä. Molemmilla on parisuhteet kaatuneet liikaan vapauden kaipuuseen. 

 

Ystävyydezsämme onkin parasta vapaus. Voi vuoden täyden hiljaisuuden jälkeen ottaa toiseen yhteyttä. Se johon yhteyttä otetaan, ilahtuu eikä ole kerännyt mitään kaunaa sisälleen siitä, ettei toisesta ole kuulunut mitään. 

Oletko siis ihmisten kanssa tekemisissä kerran vuodessa ja lopun ajan yksiksesi?

Te jotka olette huonoja ottamaan yhteyttä mutta sanotte kuitenkin välittävänne ystävistänne ja että silloin kun toinen ottaa yhteyttä, juttelu on mukavaa. Osaatteko sanoa mikä tuolle on syynä? 

Vierailija kirjoitti:

Yritän olla ystävä siinä määrin kuin jaksan. Soittelen toki ja minulle soitellaan. En kuitenkaan tykkää ihan jatkuvasta soittelusta tai jatkuvasta, jopa päivittäisestä, viestien lähettelystä, sitäkin olen saanut osakseni. Olen vain sitten itse pitänyt vähän välimatkaa tarvittaessa. 

Ei aina tarvitse olla tavoitettavissa, eikä toinen ihminen saa määritellä millainen ystävän pitää olla. 

Jos sitten ei ole toisen mielen mukainen, niin sille ei voi mitään. 

Tämähän ei taas liittynyt sitten yhtään siihen, mistä tässä on ollut koko ajan puhe. 

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette huonoja ottamaan yhteyttä mutta sanotte kuitenkin välittävänne ystävistänne ja että silloin kun toinen ottaa yhteyttä, juttelu on mukavaa. Osaatteko sanoa mikä tuolle on syynä? 

Itselläni ylipäätään ihmiskontaktien tarve on vähäisempi kuin monella. Mulle ei siis koskaan tule mitään "pitääpä soittaa jollekin" -hetkiä, niin kuin niille ystävilleni, joilla sosiaalinen tarve on suurempi. Silti välitän ystävistäni ja juttelen mielelläni jos heistä joku soittaa ja minulla on mahdollisuus jutella. Ei kai siinä sen kummempaa?

Jos tiedän jollakin ystävälläni menevän huonosti, silloin otan yhteyttä oma-aloitteisesti useammin, mutta yleiseen jutusteluun tarpeeni on tosiaan aika pieni, vaikka siitä usein sitten pidänkin jos joku minua lähestyy. 

Ymmärrän hyvin ap:tä.

Ihmettelen samalla, miten moni vastaajista soittelee kavereilleen. En muista, milloin olisin viimeksi puhunut kenenkään kanssa puhelimessa muuten vain. Viime vuosituhannella ehkä?

Olen itse ollut aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä ystäviini. Eli se olen aina ollut minä, joka ehdottaa tapaamista, kyselee kuulumisia jne. Enkä siis ole viestitellyt edes viikoittain vaan vain silloin tällöin, ehkä kuukauden tai parin välein. Joitain aikoja sitten tajusin, että yhteydenpito moniin ystävinäni pitämään henkilöön on täysin yksipuolista ja näin oli jatkunut useiden vuosien ajan. Lopetin yhteydenpidot ja nyt ei sitten olekaan jäljellä  kuin 1 kaveri, jonka kanssa olemme yhteyksissä n. kerran vuodessa.

Ei ole halusta kiinni, itselläni on vammautunut mies hoidettavana ja kaikki kotiin, asuntoon ja autoon liittyvät asiat vastuullani. Jaksan siis harvoin ottaa yhteyttä kehenkään. Onneksi ystäväni ymmärtävät tämän.

Vierailija kirjoitti:

Olen huono pitämään yhteyttä. Siksi tapaan ihmisiä aina kasvotusten. Ei mua kiinnosta lärpättää puhelimessa tai viestitellä. Ihan hyvin voin kerran viikossa tavata kasvotusten, jutella tai tehdä jotain ja sitten olla taas hiljaiseloa kunnes tavataan. Toki tapaamisten sopimiset hoidetaan yleensä soittamalla, mutta siihen ei kauaa yleensä mene. Onneksi olen saanut ympärille ihmisiä, jota ymmärtävät mun huonon yhteydenpidon. 

Eihän tuo ole huonoa yhteydenpitoa jos kerran viikossa tavataan. Itse en edes kerkeäisi

Vierailija kirjoitti:

Miksi te roikutte ihmisissä, jotka ilmiselvästi eivät halua olla kanssanne tekemisissä.

Jos olette olleet kavereita joskus yläasteella, se ei meinaa, että pitää olla edelleen nelikymppisinä. 

En minä ainakaan tajunnut että kaverini ei ilmeisesti pitänytkään minusta tai halunnutkaan olla tekemisissä. Yhä mietin että ymmärsinköhän oikein. Mutta niin se on pakko kai tulkita. Ulkopuoliselle tuo voi olla ihan selkeä juttu minkä näkee heti. Kun on itse siinä ihmissuhteessa osallisena historia varmaan hämmentää sekä tietysti se ettei toinen ilmaise mitenkään suoraan asiaa.

Esim. Jos kaveri käyttäytyy joskus innottomasti kun tavataan ja joskus iloisemmin, sitä ajattelee ensisijaisesti että ehkä hänellä on vaan ollut huonompi päivä. Tai ehkä se unohti vaan oikeasti vasta silloin kerran. Tai ehkä se kommentti ei ollutkaan tahallista piikittelyä. Tai ehkä sille ei vaan tullut mieleen kysyä takaisin kuulumisia. Ja jos se ei ole aina ollut tuollaista niin kestää siinä aikaa havaita muutos. Joskus myös ihmiset hihkuu ilosta että joo tavataan ja sitten peruvat viime hetkellä. Sitä jää arvailemaan oliko kyseessä tekosyy vai ei kun signaalit ei ole suoria

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan, olen tällä hetkellä tuollainen koska olen uupunut ja vetäytynyt omaan kuoreen ja hiljaisuuteen. Silti tarvitsisin niitä ystäviä. Mutta ovat unohtaneet minut.

Meillä oli iso, aktiivinen, tyttöporukka. Kokoonnuttiin aluksi useammin, nyt kerran vuodessa, vuoronperään jonkun luona.

Siitä on tippunut ihmisiä pois, kun esim yhtenä vuonna yksi ilmoitti ei käykään meillä. Yksi otti kopin ja sanoi tulkaa meille, paitsi tälle yhdelle. Hän tuli myös aina tyhjin käsin ja oli viemässä tuliaisia kotiin jne. Ns kukaan ei ole kauvannut. Joskus joku ei tule ja ei myös kuule missä ollaan seuraavaksi, jos ei itse ota selvää. 

Korona-aikana tämä ohareiden tekijä otti yhteyttä muhun ja sanoi onpa harmi, kun tämä porukka ei enää kokoonnu. Sanoin kyllä me kokoonnutaan. Oli aivan ihmeissään. Sanoin mikään ei sua estä laittamasta viestiä tervetuloa meille. Ei halua, kun on niin suuri duuni. Vastasin huomaatko, kaikkien pitää osallistua. Jos et tee osuuttasi, näin käy

Minä kuormitun siitä, kun "ystävä" soittelee jatkuvasti, jopa päivittäin, ja haluaa nähdä ja jutella kunnolla. Vaikka miten kauniisti vetoan kiireisiin ja perheeseen, ei auta. Hän katsoo, että laiminlyön häntä ja hänellä on oikeus minun aikaani.

Onko tuollainen oikeasti ystävä? Ei ainakaan minulle.

Mulla on monenlaisia ystäviä. Toisten kanssa olen viikottain tekemisissä, toisten kanssa kerran vuodessa. Useilla ystävilläni on ongelmia, kuten masennusta, ahdistusta, stressiä, työ- ja päihderiippuvuutta yms. Eivät kykene aina vastaamaan viesteihin saati näkemään.

Laatu korvaa määrän omalla kohdallani. Vaikka vuorovaikutus olisi harvinaisempaa, se ei haittaa, jos kuitenkin jaamme syvimpiä tuntojamme sitten, kun ollaan tekemisissä. Toisten kanssa minä otan aina yhteyttä, toiset ottavat yhteyttä minuun. 

Avainsana on vastavuoroisuus. Eräs aina selitti, miten tärkeä ja hyvä ystävä olen, mutta käyttäytyi todella etäisesti. Kun otin yhteyttä, hänen vastauksensa olivat todella väkinäisiä, ikään kuin haluaisi vaan hoitaa velvollisuuden pois alta mahdollisimman nopeasti. Kerroin hänelle, ettei tämä ole ystävyyttä, ja heivasin pois elämästäni. Luulenpa, ettei hänellä ole yhtäkään todellista ystävää. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monenlaisia ystäviä. Toisten kanssa olen viikottain tekemisissä, toisten kanssa kerran vuodessa. Useilla ystävilläni on ongelmia, kuten masennusta, ahdistusta, stressiä, työ- ja päihderiippuvuutta yms. Eivät kykene aina vastaamaan viesteihin saati näkemään.

Laatu korvaa määrän omalla kohdallani. Vaikka vuorovaikutus olisi harvinaisempaa, se ei haittaa, jos kuitenkin jaamme syvimpiä tuntojamme sitten, kun ollaan tekemisissä. Toisten kanssa minä otan aina yhteyttä, toiset ottavat yhteyttä minuun. 

Avainsana on vastavuoroisuus. Eräs aina selitti, miten tärkeä ja hyvä ystävä olen, mutta käyttäytyi todella etäisesti. Kun otin yhteyttä, hänen vastauksensa olivat todella väkinäisiä, ikään kuin haluaisi vaan hoitaa velvollisuuden pois alta mahdollisimman nopeasti. Kerroin hänelle, ettei tämä ole ystävyyttä, ja heivasin pois elämästäni. Luulenpa, ettei hänellä ole yhtäkään todellista ystävää. 

Minuun on joskus syvästi loukkaannuttu, kun olen lopettanut ystävyyden juurikin tuollaisen etäisyyden vuoksi. Puhun diipadaapaa ja kirvesvartta tuntemattoman kaupankassan kanssa, mutta jos varataan yhteistä aikaa keskusteluun ja muuhun, on leveleiden oltava diipimpiä. Sain myös syytöksen siitä, että monella ei kuulemma ole sen diipimpiä leveleitä elämässä kuin työ, perhe ja harrastukset. Tähän totesin, että tuo on ehdoton syy päättää ystävyys.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin ap:tä.

Ihmettelen samalla, miten moni vastaajista soittelee kavereilleen. En muista, milloin olisin viimeksi puhunut kenenkään kanssa puhelimessa muuten vain. Viime vuosituhannella ehkä?

Olen itse ollut aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä ystäviini. Eli se olen aina ollut minä, joka ehdottaa tapaamista, kyselee kuulumisia jne. Enkä siis ole viestitellyt edes viikoittain vaan vain silloin tällöin, ehkä kuukauden tai parin välein. Joitain aikoja sitten tajusin, että yhteydenpito moniin ystävinäni pitämään henkilöön on täysin yksipuolista ja näin oli jatkunut useiden vuosien ajan. Lopetin yhteydenpidot ja nyt ei sitten olekaan jäljellä  kuin 1 kaveri, jonka kanssa olemme yhteyksissä n. kerran vuodessa.

Ehkä he vain olivat kasvaneet ystävyydestä eroon.

Elämä nyt vain on sellaista, että opiskelujen jälkeen levähdetään maailmalle. Tulee uusia työkavereita, puoliso, lapsia, hiekkalaatikko kaverit, talon rakentamiset ja kaikkea uutta.

Uudet polut ja uudet tutut ja uudet velvollisuudet. Luonnostaan mennään eteen päin ja etääntyy vanhasta. 

Vanhaan ei kannata jäädä kiinni, vaan katsoa tulevaisuuteen ja luoda sitä uutta elämää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikää oli? Kun mittariin tulee 25v niin alkaa olla sen verran omaakin elämää, ettei jaksa roikkua tuntikausia puhelimessa joka päivä. Ei edes bestiksen kanssa. 

Tosin nykyään taitaa aikuistuminen tapahtua jossain 35veen tienoilla. 

Kuka ja missä on tarkoittanut "tuntikausien roikkumista puhelimessa joka päivä"? Tai edes yhtään mitään sellaista, edes soittelua ylipäätään?

Mistä tulee tämä älytön tarve vääristellä aivan tolkuttomasti? Mitä sillä voittaa? Kuka siitä hyötyy ja kenelle siitä on iloa?

:-O

Nämä on katsos juuri niitä feidaajia😉

vääristelynhalu tulee siitä ettei kukaan vain saisi tietää sitä todellista agendaa, eli että ystävää ollaan feidaamassa, mutta sen halutaan näyttävän siltä että se on se ystävä joka ei enää halunnut kaveruutta,eikä feidaaja itse. 

Oma kokemukseni kertoo että kyseessä on aina myös pelurityyppi, eli semmoinen joka mielellään pelailee ihmissuhteilla, saa siitä jotain ihme kiksejä. Tuollainen vääristely siis sopii tähännkuin nenä päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin rakkaimman ja parhaimman (oikeastaan ainoan) ystäväni luokse kylään ja meillä oli ihana viikonloppu! Asutaan kaukana, niin nähdään harvoin. Soitellaan kuitenkin parin viikon välein. Ja jos toisella murheita, niin vaikka joka päivä.

Olemme ystäviä 30 vuoden takaa, nuoruuden bestikset. Itselleni tosiaan edelleen se kaikista tärkein ihmisuhde perheen ulkopuolelta.

Täytyy sanoa, että olin aika järkyttynyt ja loukkaantunut, kun jälkeenpäin huomasin ystävän päivittäneen sometililleen koko viikonlopusta yhden kuvan laitasella olevasta leivoksesesta saatesanoin "tuttavan kanssa kahvilla.'

Tuttava?

Lisäksi meillä oli monenlaista aktiviteettia ja rentoutusta ja pitkiä keskusteluja. Ei muuten, mutta kun hän on ihminen, joka päivittää varsin aktiivisesti sometiliään ja hehkuttaa ystäviensä kanssa tekemisiään.

Noh, opimpahan tietämään paikkani. T

Sama tarina täälläkin. Monesti maalaili että minun pitäisi tulla heidän mökilleen, ja miten siellä sitten oltausiin tyttöjen kesken. Todellisuudessa tuuttaili someen noita mökkireissuja kaikkien muiden kanssa ja minua ei koskaan sinne huolinut.

Kun joskus kysyin että milloin hänelle sopisi, niin oli kuulemma niiiin kiireinen ettei yhtään pysty sanomaan. Samalla some täynnä kaikkien muiden kanssa kerkeämistä #parhaassaseurassa.

lopetin sitten itsekin yhteydenpidon häneen, eikä kahteen vuoteen kuulunut pihaustakaan. Hän on vieläpä kummilapseni äiti, joten suhteemme ei todellakaan alussa ollut tällainen.