"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Lopetin yksipuoliset ystävyydet joitain vuosia sitten. Se oli hyvin surullista, että muutama pitkän ajan ystävyys loppui siihen. Mutta eipä he mitään huomanneetkaan vaikka en enää viestiä laittanut/soitellut. Että ehkä sekin kertoo jotain jos eivät edes noteeraa asiaa. Itselleni tämä oli kuitenkin hyvä päätös, sillä nyt elämässäni on ihmisiä jotka ovat kanssani enemmän samalla aaltopituudella ja samalla huumorintajulla varustettuja.

Minäki lopetin. Tai siis lopetin viestittelemisen ja soittelemisen kuten hekin olivat tehneet ja pari vuotta aiemmin. 

En ottanut itseasiassa yhteenkään kaveriin yhteyttä. Viikon päästä tuli extemporekahville eräs kaveri, Parin viikon päästä soitti paras ystäväni, 4kk päästä soitti yksi kaveri. Yhdellä meni vuosi ennen kuin huomasi ettei minusta ole kuulunut ja kysyi kahville kanssaan. Venytin tuota tapaamista vielä parilla kuukaudella. Yhdestä kaverista ei ole nyt n. kolmeen vuoteen kuulunut mitään.

Ainoa jonka kanssa en ole missään tekemisissä on tuo kestä ei ikinä enää kuulunut. Muiden kanssa olen sopeuttanut omat yhteydenottoni heidän yhteydenottoihinsa, ja katson kyllä että itse otan yhteyttä max 2 kertaa peräkkäin. Paitsi parhaan ystäväni kanssa tietenkin, olemme olleet niin kauan ystäviä että tunnemme toisemme ja tiedämme ettei kumpikaannala toiselle tekemään ohareita tai feidaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tuollainen. Pääsyitä on kaksi.

Ensimmäinen on ADHD joka saa unohtamaan kaiken joka ei ole juuri edessä kun keskityn viikon kerrallaan johonkin asiaan niin tiiviisti etten tajua ajan kulua. Unohdan oikeasti kaikki ja kaiken vaikka olisi kuinka tärkeä ihminen.

Toinen on etten usko kenenkään kaipaavan minua ja pelkään olevani vain vaivaksi.

Olen kyllä yrittänyt joskus pitää huomattavasti säännöllisemmin yhteyttä erinäisiin ihmisiin, mutta olen kai huono puhumaan muuten kuin kasvotusten. En vain jotenkin osaa vääntää juttua muuten kuin nähdessä oikeasti.

Joten aina sitten tekstaillessa se tuntuu jotenkin väkinäiseltä ja siltä ettei sitä toista kauheasti kiinnosta. Ja usein puheet tapaamisista ei etene, ja näin olen pikkuhiljaa saanut käsityksen etten ehkä vain ole kovin kaivattu ja jää sitten ne vähäiset yhteydenotot vähemmälle ja olen alkanut kaikkien kohdalla olettaa ettei heitä kiinnosta elleivät it

Kyllä sä vaikutat olevan ennemminkin se johon  ei yhteyttä oteta, ja olet vain sitten itsekin lopettanut, ihan kuten me muutkin.

Olen kyllä täysin eri mieltä monen kanssa täällä. Minulla on monta ystävää, joita en ole nähnyt vuosikausiin. Silti pidän heitä ystävinä ja toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

ystävyys ei ole minusta ole kiinni siitä, kuka ja kuinka usein otetaan yhteyttä, mutta totta on että jos kumpikaan ei vuosikausiin ota yhteyttä, niin ystävyys hiipuu ja hyvästäkin ystävästä voi tulla etäinen, entinen hyvä ystävä. Mutta se on luonnollista, ihmisten elämäntilanteet muuttuu, ihmiset muuttuu, ihmissuhteet muuttuu.

Joskus jostain entisestä hyvästä ystävästä voi tulla uudestaan läheinen, vaikka ei olla vuosiin nähty, jos elämäntilanteet kulkee sopivasti siihen suuntaan. Itselleni käynyt näin parinkin ystävän kanssa, vuosiin ei juuri oltu yhteydessä mutta nyt, kun lapset taas aikuisia ja asumme lähempänä toisiamme, on ystävyys jatkunut kuin niitä vuosia, jolloin ei juurikaan oltu yhteydssä, ei olisi ollutkaan välissä.

Jos sinusta tuntuu, ettei joku ystäväsi koskaan ole yhteydessä ja se harmittaa niin paljon, että et tahtoisi ottaa yhteyttä, niin ehkä se tarkoittaa että on aika ottaa etäisyyttä ko. ystää

näinhän ap on tekemässäkin.

Itse en tykkää näistä perässä kitisijöistä, en kaipaa heidän ystävyyttään tai yhteydenottojaan. 

Yksikin on ihminen, joka ei muuta tee kuin valittaa jatkuvasti ja on olevinaan niin älykäs, että joka asiassa neuvomassa. Ei kiitos. Olen iloinen, kun pääsin eroon. 

On olemassa myös nepsy-haasteita, jotka tekevät tuon ilmiön eli "olen vähän huono pitämään yhteyttä". Ymmärrystä kehiin, osa ihmisistä ei tiedä omista nepsy-ongelmistaan, vaan ne näkyvät elämässä juurikin tuollain introverttiuden ja suuren kuormituksen kautta. Osa taas rietää, muttei halua kertoa jostain syystä. 

Kaikki  nepsyhaasteiset eivät ole sosiaalisella mittapuulla yhtä jaksavia, kuin neurotyypillisesti normaalit immeiset ovat ja neurotyypilliset ihmiset eivät näin ollen voi ymmärtää, he vaan tuomitsevat omasta normaaliudestaan käsin toisen milloin miksikin ja rankaisevat vähän yhteyttä pitävää jättämällä tämän elämästään pois, koska ei mahdu hänen lokeroonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväni laskee, miten usein otan yhteyttä ja miten usein hän ottaa yhteyttä, niin lopetan ystävyyden samantien. Ystävyys ei ole asia, jota mitataan numeroilla.

Hyvin sanottu.  Itsellä sama juttu. Ei ole montakaan tosi ystävää mutta en minä näiden yhteyskertoja laske. Pääsääntöisesti voi olla kuukausiakin ettei mitään kuulu. Minä en soita heille eikä he minulle mutta, kun sitten tavataan, on ilo sitäkin suurempi. Viimeksi kesällä tapasin ystävän, jota en ollut tavannut 3 vuoteen. Eikä pidetty välillä mitään yhteyttä.  Edes txt tai soiteltu. Koulukaverini lapsuuden ajalta on nyt ollut soittamatta reilusti yli kuukauden. Itsekään en ole viitsinyt, vaikka mielessä on käynyt usein.

Et näin esim. En minä noista numeroa tee enkä kavereita soittojen perusteella laskuista pois jätä.

 

ai sattumalta kadulla siis tapasitte?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin. Varmaan moni on minut "hylännyt" ja uhonnut, että nyt on katkaistu välit, kun tuo ei soittele koskaan.

No itse asiassa en varmaan ole edes huomannut, koska joku sitkeä yhteydenpitäjä on hylännyt ja päättänyt, että nytpäs et ole enää minun ystävä

Meitä tällaisia erakkoja nyt vain on olemassa, jotka emme kaipaa muita ihmisiä tiiviiseen kanssakäymiseen. Joten ne kosto hylkäämiset menee teiltä hukkaan, kun emme yleensä edes huomaa sitä

 

Kyllä sinä huomaat kun ei tule enää ainuttakaan joulukorttia tai syntymäpäiväkorttia, tai edes viestiä, fb yhteydenottoa Ystävänpäivänä ym.

Mua ei kutsutu elämän iloisiin juhlatilaisuuksiin, joten lopetin joulukortitkin siihen. Olkoot tärkeempien seurassa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti meitä ihmisiä on noin kahta eri laatua. Toisille ystävyys on suorittamista ja omien tarpeiden tyydyttämistä, jossa toisella osapuolella on välinearvo (viihdytä minua, tyydytä sosiaalisuuden tarvettani, toimi terapeuttinani, päivitä juorutietokantaani jne.) joka tuottaa henkilökohtaista hyötyä. Toisille taas ystävyys on toisesta pitämistä niin, että välit ovat läheiset tunnetasolla. Jälkimmäisessä kategoriassa yhteydenpidon tai yhteisen tekemisen taajuus ei merkitse. Suorittaja-välinearvoihmiset luokittelevat tekojen perusteella ystävänsä. Tunneystävät eivät. Ystävä pysyy ystävänä vaikka olisi ruuhkavuosien, vankilatuomion, sodan tai muun vuoksi kiireinen tai tavoittamattomissa ja estynyt pitkäänkin. Selvimmin ero näkyy siinä jos ystävä joutuu henkilökohtaisiin vaikeuksiin; varakas köyhtyy, iskee pitäkaikaissairaus, masennus, henkkoht tragedia kun viihdearvo ja hyöty lakkaa, myös ystävästä tulee entinen.

Asiahan on täysin eri kun on joku syy ja se kerrotaan. Näinhän ei nytnole, vaan valehdellaan että yhtäkkiä ollaankinhuonoja pitämään yhteyttä vaikka ainoa johon ei pidetä yhteyttä on ap. Muihin kyllä pidetään, ja se näkyy myös somessa

mula on ollut kaksi pitkäaikaista, (luulin)erittäin hyvää ystävää, joiden käytös on ongelmallista. He molemmat alkoivat elää elämäänsä ikäänkuin jonkunlaisessa kuplassa. Kupla on se hänen oma napa, vain se mitä tapahtuu juuri siinä hetkessä hänen näköetäisyydellään. Ei siis hetkeksikään mietitä että soittaisiko sille parhaalle ystävälle, jota ei ole nähnyt  tai kuullut pitkiin aikoihin. Onkohan he terveenä? Onko kaikki hyvin, tulisiko hän käymään? Kaikki pyörii oman kuplan sisällä vain. Itse ei tehdä elettäkään soittaakseen tuolle ystävälle. Siis kumpikaan ei soittanut minulle päin, toinen 10 vuoteen, toinen 20. MInä aina soitin, silti he vaikutti läheisiltä ystäviltä. Toiseen lopetin kaiken yhteydenpidon.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja lähimmät ystäväni olemme kaikki samanlaisia "huonoja yhteydenpitäjiä". Ollaan yhteydessä, kun on asiaa tai halutaan tavata (ehkä kerran kuussa). Tavatessa henkinen side on vahva ja jutut jatkuvat kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty. Ystäviä lapsista saakka. Ei koskaan ongelmia.

Rakastan näitä ystäviäni, vaikken ole hyvä pitämään yhteyttä.

Mies 30+

Kerran kuussahan on ihan normaalimäärä yhteydenpitoa

Olen tuommoinen vähemmän yhteyttä pitävä. Opin kotoa sellaisen vääristyneen mallin, että jos ihmiset soittavat tai viestaavat, niin se häiritsee vastaanottajaa, ehkä koska vanhempani ovat niin epäsosiaalisia. Itse kuitenkin tykkään, jos joku ottaa minuun yhteyttä, mutta minulla on sellainen henkinen kynnys ottaa muihin yhteyttä, koska alitajuisesti koen olevani heille vaivaksi. Tästä tunteesta on todella vaikea pyristellä irti. Otan silti välillä yhteyttä ihmisiin, mutta kadehdin heitä, joille se on helppoa ja mutkatonta henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin ap:tä.

Ihmettelen samalla, miten moni vastaajista soittelee kavereilleen. En muista, milloin olisin viimeksi puhunut kenenkään kanssa puhelimessa muuten vain. Viime vuosituhannella ehkä?

Olen itse ollut aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä ystäviini. Eli se olen aina ollut minä, joka ehdottaa tapaamista, kyselee kuulumisia jne. Enkä siis ole viestitellyt edes viikoittain vaan vain silloin tällöin, ehkä kuukauden tai parin välein. Joitain aikoja sitten tajusin, että yhteydenpito moniin ystävinäni pitämään henkilöön on täysin yksipuolista ja näin oli jatkunut useiden vuosien ajan. Lopetin yhteydenpidot ja nyt ei sitten olekaan jäljellä  kuin 1 kaveri, jonka kanssa olemme yhteyksissä n. kerran vuodessa.

Ehkä he vain olivat kasvaneet ystävyydestä eroon.

Elämä nyt vain on sellaista, että opiskelujen jälkeen levähdetään m

Eli vanhana mummona on sitten vain ne vanhainkodin muut asukit joiden kanssa ollaan missään tekemisissä? Aika karu elämä.

Vierailija kirjoitti:

On olemassa myös nepsy-haasteita, jotka tekevät tuon ilmiön eli "olen vähän huono pitämään yhteyttä". Ymmärrystä kehiin, osa ihmisistä ei tiedä omista nepsy-ongelmistaan, vaan ne näkyvät elämässä juurikin tuollain introverttiuden ja suuren kuormituksen kautta. Osa taas rietää, muttei halua kertoa jostain syystä. 

Kaikki  nepsyhaasteiset eivät ole sosiaalisella mittapuulla yhtä jaksavia, kuin neurotyypillisesti normaalit immeiset ovat ja neurotyypilliset ihmiset eivät näin ollen voi ymmärtää, he vaan tuomitsevat omasta normaaliudestaan käsin toisen milloin miksikin ja rankaisevat vähän yhteyttä pitävää jättämällä tämän elämästään pois, koska ei mahdu hänen lokeroonsa. 

Ei ole kyse nepsyilystä mikäli some paukkuu muiden kaverien kanssa hengailusta.

Yleensä ne yhteydenotot on jotain hauskoja kuvia tai videoita tai muita tapahtumien selostusta elämästä. Itse olen tässä aika köyhä koska en surffaile millään hassukuvasivustoilla ja elämässäni harvoin tapahtuu mitään mainitsemisen arvoista, joten omalta puoleltani jää aika vähiin nämä.

Ei koskaan kutsu kylään, mutta kyläilisi perheineen meillä. Ei koskaan ehdota mitään, aina minä järjestän ja ehdotan. Yhteinen reissu ei onnistu koskaan, ei edes kerran kolmessa vuodessa: ei saa lapsenvahtia (lapsella on isä), lennot on liian kalliit, sitä ja tätä millon mitäkin selitystä pitää olla töissä (ihan kuten muidenkin). Ei vain halua eikä järjestä mitään tekemistä. Ravintolasta pöytä varattuna, niin lapsi tulee kipeäksi. Ei varmasti järjestä hoitajaa, tai pahoittele tai järjestä uutta ruokailua. 

Onko tämä teistä kivaa, hyvän ystävän käytöstä? Ei minustakaan. 

Heidän lapsia muistettu, yhteisiä matkoja tehty, meille kutsuttu, vietetty juhlapyhiä. Meidän lapset kun syntyi, sitä ei huomioitu. Heitä ei muistettu, heistä ei välitetty. Kun 2, 3, 4v juhlat jätettiin väliin, lopetin kaiken yht pidon. Enkä aio yhteyttä enää ottaa. Loukkaa niin

Hyvä ystävä olisi paras, jos hän lähtisi innolla yhteisiin tekemisiin. Hän antaa kuvan, että kaikki hoituu ja innostuu kaikesta, mutta ei käytännössä saa sovittua mitään, ja menee kaikkina juhlapyhinä rutiinisti jonkun jo vanhan kaverin luo. Ei tällöin voi saada uusia parhaita ystäviä aikuisena. Harmi, mutta nyt olen ymmärtänyt että nimenomaan harmi siis vain hänelle. Hänellä jää meidän kanssa vaikka mitkä seikkailut maailmalla, mökkilomat ja lasten yhteiset muistot väliin, kun ei tee tilaa rutiineihinsa, mutta haluaa silti olla ystävä. Siis vain omilla ehdoillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan kutsu kylään, mutta kyläilisi perheineen meillä. Ei koskaan ehdota mitään, aina minä järjestän ja ehdotan. Yhteinen reissu ei onnistu koskaan, ei edes kerran kolmessa vuodessa: ei saa lapsenvahtia (lapsella on isä), lennot on liian kalliit, sitä ja tätä millon mitäkin selitystä pitää olla töissä (ihan kuten muidenkin). Ei vain halua eikä järjestä mitään tekemistä. Ravintolasta pöytä varattuna, niin lapsi tulee kipeäksi. Ei varmasti järjestä hoitajaa, tai pahoittele tai järjestä uutta ruokailua. 

Onko tämä teistä kivaa, hyvän ystävän käytöstä? Ei minustakaan. 

Tälläiselle perässävedettävälle tekosyiden keksijälle en edes vastaisi. Odottaisin että hän on suunnitellut matkan ja kutsuu minut vuorostaan sinne. Muuten ei mitään asiaa meille enää

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystävä olisi paras, jos hän lähtisi innolla yhteisiin tekemisiin. Hän antaa kuvan, että kaikki hoituu ja innostuu kaikesta, mutta ei käytännössä saa sovittua mitään, ja menee kaikkina juhlapyhinä rutiinisti jonkun jo vanhan kaverin luo. Ei tällöin voi saada uusia parhaita ystäviä aikuisena. Harmi, mutta nyt olen ymmärtänyt että nimenomaan harmi siis vain hänelle. Hänellä jää meidän kanssa vaikka mitkä seikkailut maailmalla, mökkilomat ja lasten yhteiset muistot väliin, kun ei tee tilaa rutiineihinsa, mutta haluaa silti olla ystävä. Siis vain omilla ehdoillaan. 

Tälläiselle teitä esittämiseen välineinä käyttävälle laskelmoijalle ilmoittaisin yhtä monta kertaa EI, kun hänkin on ylimielisesti ilmoittanut, että ette pääse heidän järjestämään juttuun ollenkaan. Mahtaa sitten löytyä tilaa teillekin? Jos ei löydy vastavuoroisesti häneltä, niin jatkakoon vanhojen kavereidensa kanssa. Iso menetys vain hänelle! Tälläisten kanssq alkaa pelkäämään ottaa yhteyttä ja ehdottaa mitään, kun kaikki pyörii sen kuuluisan oman navan ympärillä.