"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Eikö se ole vähän niinkuin ystävyyden pointti, olla yhteyksissä? Vai mikä se ystävä on, joku ihminen, jonka on joskus tuntenut, mutta ei haluta olla tekemisissä?

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole vähän niinkuin ystävyyden pointti, olla yhteyksissä? Vai mikä se ystävä on, joku ihminen, jonka on joskus tuntenut, mutta ei haluta olla tekemisissä?

Minua huvittaa tämä aina! Ollaan ystäviä niin, että viiden vuoden päästä juttu jatkuu siihen mihin jäi. Ööö - selvä, not! Mikä helvetin ystävä on sellainen, jonka kanssa ollaan tekemisissä kerran kymmenessä vuodessa? Onko siis ystävyys pelkkä subjektiivinen termi jollekin, ilman aktiivista toimintaa? En tajua.

Alkaa aika väkinäistä yhteydenpito olemaan, jos ei mitään yhteistä enää ole. Vuosien myötä elämäntilanteet muuttuvat, ja "olosuhdeystävät" tuppaavat jäämään vähitellen pois. "Peruskallioystävät" pysyvät, jos sellaisia on onnistunut saamaan.

Jos ei yhteyttä jaksa/huvita ottaa, niin tulkitsen sen niin, ettei seuran kiinnosta.  Ja oharintekijä kannattaa aika äkkiä heivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole vähän niinkuin ystävyyden pointti, olla yhteyksissä? Vai mikä se ystävä on, joku ihminen, jonka on joskus tuntenut, mutta ei haluta olla tekemisissä?

Minua huvittaa tämä aina! Ollaan ystäviä niin, että viiden vuoden päästä juttu jatkuu siihen mihin jäi. Ööö - selvä, not! Mikä helvetin ystävä on sellainen, jonka kanssa ollaan tekemisissä kerran kymmenessä vuodessa? Onko siis ystävyys pelkkä subjektiivinen termi jollekin, ilman aktiivista toimintaa? En tajua.

Tämä. Ihan scheissea. Käytännössä on kyse vanhasta tuttavasta - jos siitäkään. 

On tullut nähtyä vaikka minkälaista "ystävää", kun ei mitään odota, niin ei tarvi pettyäkkään.

Viihdyn hyvin omissa oloissani, joten yhteydenpito on luonnostaan vähentynyt entisiin hyviin kavereihin mm. välimatkojen ja paikkakunnalta toiselle muuttamisen seurauksena. Joitakin näen vuoden tai parin välein ja heidän kanssa jutut ovat aina jatkuneet luonnostaan siitä mihin ne viimeksi jäivät. Välillä viestitellään (esim. muutaman kuukauden välein). Näitä pidän aitoina ystävinä. Vaikka ei ollakaan enää aktiivisesti tekemisissä välimatkojen takia, tiedän että yhteys on silti olemassa.

Osa kavereista on taas sellaisia, joihin pidin ennen paljon yhteyttä etenkin viestitse. Huomasin kuitenkin, ettei heidän suunnalta tullut juuri koskaan viestejä oma-aloitteisesti minulle, joten lopetin itsekin. Vastasin siis samalla energialla. Myöhemmin yksi uteli miksi en viestittele enää. Piti kertoa että linjat kulkevat molempiin suuntiin. Näitä ihmisiä en pidä enää oikeina ystävinä. Täytin todennäköisesti jonkun yksinäisyyden aukon heidän elämässään. Nauttivat huomiosta, mutta eivät itse antaneet mitään takaisin. Ennen kuin mietitte siis, että miksi kaverista ei "kuulu" mitään, oletteko itse yrittäneet ottaa yhteyttä?

Aikuisena en ole oikein saanut uusia ystäviä oikein mistään. Työkaverit on olleet pääasiassa ihan kivoja, mutta työpaikan vaihtuessa ei olla oltu enää missään tekemisissä. Ja töissäkin vaan töiden tai työnantajan järjestämien iltatapahtumien ajan. Joku kirjoittamaton koodi ollut sisäistettynä, että naapureihin ja työkavereihin pidetään etäisyys. No, ne lapsuus- ja nuoruuskaverit on saaneet lapsia ja joillakin puolisokin ja omat sisarukset nykyisin ne, joiden kanssa viettävät vapaa-aikansa. Keneen minä ottaisin yhteyttä, vaikka siis jotain kautta tuntisinkin ihmisiä? Olen opetellut viettämään aikaa yksin työn ulkopuolella, ja jos joskus on joku tapaaminen, niin huomaan, etten enää oikein osaa tai yksinkertaisesti jaksa tavata kovin pian uudestaan. Ei minun seurani myöskään taida olla kovin kiinnostavaa, masennusta myös voi olla ja omalta puoleltani varmaan rapautunut seurustelutaidot melkein kokonaan. Surettaa kyllä, ehkä pitäisi ottaa tämä vähän työn alle, että opettelee uudestaan kavereiden kanssa olemisen.

Minä olen huono yhteydenottaja ja samoin kaikki ystäväni. Olemme ystävystyneet työn merkeissä ja kaikki me kulumme sosiaalisesti loppuun töissämme joka päivä. Monella meistä on vielä perhettä. Ei me jakseta, ei meistä riitä tämän enempään. Kukaan ei erehdy tekemään tästä mitään draamaa.