"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystävä olisi paras, jos hän lähtisi innolla yhteisiin tekemisiin. Hän antaa kuvan, että kaikki hoituu ja innostuu kaikesta, mutta ei käytännössä saa sovittua mitään, ja menee kaikkina juhlapyhinä rutiinisti jonkun jo vanhan kaverin luo. Ei tällöin voi saada uusia parhaita ystäviä aikuisena. Harmi, mutta nyt olen ymmärtänyt että nimenomaan harmi siis vain hänelle. Hänellä jää meidän kanssa vaikka mitkä seikkailut maailmalla, mökkilomat ja lasten yhteiset muistot väliin, kun ei tee tilaa rutiineihinsa, mutta haluaa silti olla ystävä. Siis vain omilla ehdoillaan. 

Meillä oli kans tälläiset kaverit. Halusivat olla ystäviä meidän kanssa, mutta mihinkään ei kelvattu mukaan. Asetelma oli aina että heillä oli vappuna sovittu jo 3 tapaamista, juhannus aina vakiossa paikassa, meidän kanssa joku hätäinen sunnuntai jos ei sattunut olemaan muuta.

 

Kävipäs sitten niin, että lapsemme kasvoi, ja meidän lapsesta tulikin se kaikkien lasten ystävä. Meillä on nyt kalenteri aivan täynnä lastenjuhlia jonne hänen poikaansa ei kutsuta.

 

Lisäksi löysimme ihan läheltä vielä tosi laaja-alaisesti ystävät, jotka ovat tosi rentoja. Heille voi aina ehdottaa jotain, ja ovat tosi joustavia ja kaikki käy. Ei tarvi sopia kuukausiksi ennen jotain päivää... Joskus elämä yllättää näin! Luovut jostain joka loukkaa, niin saat paremman tilalle🤍🤍🤍

Itse soittelin ystävälle usein. Välillä huomasin että hän ei soita takaisin. Jos on lapseni juhlat on kova kiire pois. Sain joululahjaksi vittuilua, koska taloudellinen tilanteeni on parantunut. Olen ollut pa koko elämäni. Sain parempi palkkaisen työn. Tästäkään ei voida iloita kanssani. Se ei ole ystävyyttä. 

Mielestäni ystävyys perustuu myös auttamiseen , kuuntelemiseen, vastavuoroisuuteen ja toisen tukemiseen. Siksi ystävät ovat jotta kummallakin olisi helpompaa ja kevyempää. Tutut ovat asia erikseen.

Olen väsynyt olemaan yksin se aktiivinen, ymmärrän nykyään karsia nämä laiskat "ystävät" elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Olen väsynyt olemaan yksin se aktiivinen, ymmärrän nykyään karsia nämä laiskat "ystävät" elämästäni.

Joo, väsynyt on oikea sana. Mä olen väsynyt kaikin puolin muutenkin, on ollut jo vuosia todella raskasta. On oikeasti välillä mukava tuulettua kahvilla/lounaalla/teatterissa. Sen sijaan ei ole mukavaa/on helvetin raskasta joka kerta tehdä kaikki aloitteet itse, ja ajoittain jopa miettiä, onko minussa jotakin vikaa kun toinen ei ole lainkaan aloitteellinen. Viime syksynä katkesi ns kamelin selkä, kun paskaa ropisi elämässä hiukan lisää; en yksinkertaisesti _jaksa_ kelata tuollaisia, haluan ystävyydeltä enemmän. Olen viihdyttänyt itse itseäni.

2 ystävää lopetti yhteydenpidon suuntaani juuri kun elämässäni oli muutenkin todella vaikea tilanne lapseni vuoksi. Pikkuhiljaa poustivat elämästään juyri noun ette vastattu, ei soitettu takaisin, tehtiinboharit jne. Kaikki tämä tilanteessa kun siis muutenkin oli vaikeaa, enkä olisi tarvinnut enää pohtimista miksi ystävät ghostaavat.

en luota enää juuri keneenkään, vain mieheeni, parhaaseen ystävääni, ja tuohon jo aikuiseen lapseeni.

>> "Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä? <<

Omaan kokemukseeni pohjaten väitän, että ei ole. Pelkkä lämmin tunne rinnassa toista kohtaan ei ole varsinaisesti vielä ystävyyttä, vaan se on lähimmäisenrakkautta tai muuta vastaava positiivista tunnetta toista kohtaan. Suopeaa suhtautumista. Ei sellaisessakaan sinänsä mitään huonoa ole, mutta ei se vielä ystäväksi tee.

Ystävä on henkilö, joka tuntee sinut hyvässä ja pahassa, on läsnä ja tavoitettavissa, ja jonka kanssa vietetään aikaa viestitellen ja tavaten.

Olen tuollainen. Ajattelen ystäviäni usein, mutta en tule ottaneeksi yhteyttä, vaikka välitän heistä paljon. En tykkää puhua puhelimessa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja lähimmät ystäväni olemme kaikki samanlaisia "huonoja yhteydenpitäjiä". Ollaan yhteydessä, kun on asiaa tai halutaan tavata (ehkä kerran kuussa). Tavatessa henkinen side on vahva ja jutut jatkuvat kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty. Ystäviä lapsista saakka. Ei koskaan ongelmia.

Rakastan näitä ystäviäni, vaikken ole hyvä pitämään yhteyttä.

Mies 30+

"Minä ja lähimmät ystäväni olemme kaikki samanlaisia "huonoja yhteydenpitäjiä".

Tämä on teitä yhdistävä asia, minkä takia se ei ole mikään ongelma. Mutta jos olisikin niin, että vain joku teistä tekisi niin, ettei oikein pidä yhteyttä, niin tuskin silloin ihan muiden veroisena kaverina häntä pitäisitte.

Mä olen aivan KURKKUANI myöten täynnä tälläisiä laskelmoivia oharien tekijöitä. Aivan joka viikkoista naisten ystävyyttä on tehdä ohareita, perua sovittu meno silmän räpäyksessä kun tuleekin joku miellyttävämpi juttu. Sovittu joku yhteinen tekeminen, niin ei sovita yksityiskohtia selvästi. Sit vain tekstari että ei vaiskaan tulikin siihen jotain muuta. Parille pahimmalle olen laittanut että mekin muutettiin suunnitelmaa heidän tärkeän menonsa aikana. Uskomattoman härskiksi on meno mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aivan KURKKUANI myöten täynnä tälläisiä laskelmoivia oharien tekijöitä. Aivan joka viikkoista naisten ystävyyttä on tehdä ohareita, perua sovittu meno silmän räpäyksessä kun tuleekin joku miellyttävämpi juttu. Sovittu joku yhteinen tekeminen, niin ei sovita yksityiskohtia selvästi. Sit vain tekstari että ei vaiskaan tulikin siihen jotain muuta. Parille pahimmalle olen laittanut että mekin muutettiin suunnitelmaa heidän tärkeän menonsa aikana. Uskomattoman härskiksi on meno mennyt. 

Kyllä mäkin olen antanut samalla mitalla ennen kuin olen itse lopettanut yhteydenpidon heihin. Ja muutenkin toteutan elämässäni viisautta; tee heille kuten he itse ilmaisevat omilla teoillaan heille haluttavan tehdä.

Nykyään hyvä kaveri on muuttunut inhokikseni, heille ei saa koskaan mennä, silti he olisivat tulossa lapsemme juhliin ja ovatkin niissä käyneet koko perheen voimin.

 

Emme enää halua edes heitä mukaan, kun eivät osaa kutsua heille, ei edes kahville. Tuntuu epäluonnolliselta jakaa tietoja lapsistamme yms elämästämme, kun emme ole koskaan edes käyneet heillä.

 

Se on niin läpinäkyvää. Koko ajan heillä on muita illallisia ja vieraita, mutta meidän ystävyydessä minä olen Se Järjestelijä ja yksinäni Kutsuja. En halua heiltä enää mitään.

Itse lakkasin pitämästä ns. ystävääni yhteyttä, kun huomasin, että itse otan häneen yhteyttä kerran tai kahdesti vuodessa, vaikkei toinen ota koskaan itse yhteyttä. Väsyin siihen, että tilanne kestänyt lähemmäs 10 vuotta.

Jos kaveri ei koskaan saa aikaiseksi laitettua minulle viestiä, edes kerran muutamassa vuodessa, niin miksi minäkään enää yrittäisin? Olisi vaatinut toiselta osapuolelta yhteydenoton edes joka kolmas vuosi, mutta sitä ei vaan koskaan tapahtunut, vaikka itse yritin pitää ystävyyttä yllä.

On raskasta aina olla itse se, joka silloin harvoin ehdottaa tapaamista. Vaikka fyysisesti ei asuta kaukana toisista.

Minä en ystävieni kanssa mieti kuka on ottanut yhteyttä ja kuinka usein. Minulle ystävyys on sitä, että ystävä on paikalla tarvittaessa. Kun toisella on surua, stressiä, onnea, hyvää mieltä, mitä ikinä haluaakaan toisen kanssa jakaa, niin voi luottaa siihen että sille löytyy aikaa, molempiin suuntiin. Joskus toinen on aktiivisempi kuin toinen, ja sitten taas toisin päin, ihan sen mukaan kumpi sattuu sitä ystävää milloinkin enemmän kaipaamaan. Avainsana on tässä nimenomaan luottamus.

Näin aikuisena ystävyys on niin kovin erilaista kuin nuorena, kaikilla on oma elämä ja arki pyöritettävänä. Yhteydenpito on kovin paljon vähäisempää kuin nuorena. Tärkeintä on kuitenkin tieto siitä, että se ystävä on ja pysyy, vaikka yhteydenpidossa tulisi taukokin. Aina on kuitenkin tervetullut toisen elämään. 

 

Ja ne, ketkä vaativat yhteydenpitoa heidän ehdoillaan, eivät koskaan minun ystävikseni muodostu. Ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen, ja jos meidän tapamme toteuttaa ystävyyttä kovasti eroavat, se kyllä kokee aivan luonnollisen kuoleman ilman että erityisesti täytyy välejä katkoa. Tiemme vain hiljalleen erkanevat kun kumpikaan ei saa sitä mitä kaipaa, eikä se ole mitenkään kyse siitä pitääkö jostakin ihmisestä vai ei. 

Ihan turhaa kiusata itseään ihmisillä jotka eivät ole samaa tyyppiä kuin itse on. Ei heille loukkaantua tarvitse, heillä vain on erilaiset prioriteetit. Minullakin oli ihminen jota itse pidin yhtenä parhaista ystävistäni, mutta huomasin ajan mittaan, että minä olen hänelle vain yksi kavereista. En loukkaantunut, en laittanut välejä poikki, mutta hyväksyin, etten ole hänelle yhtä tärkeä kuin hän oli minulle. Koska minä en voi pakottaa häntä nostamaan minun tärkeyttäni hänelle, ainoa vaihtoehto oli vähentää hänen tärkeyttään minulle. Olemme siis vain kavereita. Tai no, nykyään enemmänkin tuttavia jotka juttelevat mielellään jos sattuvat törmäämään jossain. Mutta en koe että olisin jotenkin loukattu, kenelläkään kun ei ole velvollisuutta pitää minusta yhtään sen enempää, kuin sattuvat pitämään. Jos ei persoonat sillä tasolla kohtaa, niin ne eivät sitten vain kohtaa.

On ystävä. Ystävyydessä on erilaisia aikoja elämäntilanteiden myötä. Lapsiperheaikana voi olla vähemmällä ystävien näkeminen kuin ennen lapsia ja sitten taas myöhemmin aktivoitua enemmän.

Kysykää rohkeasti jos vaivaa miksei ihmisestä kuulu. Ja myös sanokaa jos haluatte nähdä useammin.

Tilanteet muuttuu ja syy ettei ihmisestä kuulu voi olla vaikka sairaus.

Minkäköhän vuoksi yleensä ajatellaan, että ystävyyden pitää kestää ikuisesti?

Eri elämäntilanteissa tapaa ihmisiä, ystävystyy heidän kanssaan, usein koulu- tai opiskeluaikoina voi olla todella läheinen ja bestis jonkun kanssa. Elämä sitten vie eri suuntiin ja yhteydenpito jää. Useimmiten ilman sen kummempaa draamaa. Miksei voi vain muistella lämmöllä ihanaa ystävyyttä eikä analysoida liikaa syitä, miksi joku ei ota yhteyttä.  

Mun ystävä lopettaa heti yhteydenpidon, jos valitsemani keskustelunaihe viestittelyssä ei ole hänelle mieluinen ja se tarkoittaa yhtä kuin jotakin itseäni koskeva asia. Hän vastaa, ettei just nyt ehdi vastata, koska paistaa just perunoita tässä tms. ja palaa ihan pian asiaan.  Saattaa mennä ainakin pari, kolme viikkoa, etten kuule hänestä. Sitten hän viestittelee taas itseään liittyvää ja siirrymme puhumaan hänestä. Koska tämä on toistunut jo iät ja ajat tällä kaavalla, mietin joskus, etten vastaakaan enää hänelle ikinä.  Häivyn. 

Minä uuvuin enkä siksi jaksa pitää yhteyksiä, ei ole tällä hetkellä voimavaroja. Silti toivottavasti saan pitää ystäväni. Kaikilla on elämässään välillä vaikeita aikoja ja mielestäni hyvä ystävyys kestää sellaiset. 

Vierailija kirjoitti:

Minä uuvuin enkä siksi jaksa pitää yhteyksiä, ei ole tällä hetkellä voimavaroja. Silti toivottavasti saan pitää ystäväni. Kaikilla on elämässään välillä vaikeita aikoja ja mielestäni hyvä ystävyys kestää sellaiset. 

Jotta ystävyys kestää, sinun pitää itse ottaa yhteyttä kun taas jaksat, eikä luottaa siihen, että muut ovat ikuisesti aktiivisia sinuun päin, varsinkaan jos eivät tiedä uupumuksestasi.