Lue keskustelun säännöt.
Lapseni puheet särkee sydämeni, sanokaa jotain.
24.01.2024 |
Esikoiseni 15v taas puhui niin, että mun on vaikea nähdä suuntaa ja jaksaa. Ollaan erottu ja lapset asuneet vuosia minun kanssa, olen aina ollut varsin kaikkeni antava perhekeskeinen ihminen ja panostanut äitinä.
Ehdotin lapsille yhtä tapahtumaa viikonloppuna, että mentäisiinkö (ajatus että mukava juttu yhdessä). Esikoinen "no sä voit mennä ni me mennään isälle". Minä siihen että ei kun on äitiviikonloppu ja tehdään jotain yhdessä, tyttö "ei kyl sä voit mennä tonne iha hyvin ja me isällä". Sanoin että miten kuulostaa kuin haluisit vaan mennä sinne, usein sanot menet vaikka on tarkoitus olla meillä kotona. Esikoinen "no kun niillä on kivempaa, rennompaa ja normaalimpaa. Kukaan ei valita mistään niin ku sä ja tehään kaikkee kivaa yhdessä". Sanoin, että niin minä olen yksin aikuisena lasten kanssa eikä ole puolisoa ja hänen lapsia kuten isällä niin tietysti vähän erilaista mutta minä yritän kaikkeni olla mukavasti yhdessä. Tyttö: "no sä voit hommata itelles uuden miehen ja perheen kans jos haluut mut me ei sen kaa olla vaan me voidaan muuttaa isän luo".
Lähdin töihin itkien. Tuntuu kuin puukko olisi pistetty rintaan, sattuu niin. Mitä minä voin? Luovuttaa lapset sinne elämään uusperhettä jossa on kaksi aikuista, omakotitalo ja resurssit taloudelliseen sekä kahden aikuisen myötä myös toiminnalliseen? Mitä jää minulle. En halua yksinäisyyttä, työtä vaan ja itsekästä sinkkuelämää, vaan äitiyttä ja hyvää arkea perheeni kanssa. Tyttö ei puhunut vihaisesti että olisi ollut jostain suuttunut, vaan aidosti. Se satuttaa niin.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Lapset, etenkin tämä vanhimmainen, ovat aina sanoneet että olisi hirveintä jos meille muuttaisi joku ulkopuolinen (mies ja hänen lapsia) että omassa kotona olisikin vieraita. Ja olen sen pitänyt, etten tuo suhdeasioita kotiin. Toki voi käydä kahvilla jos vakaa suhde, mutta ei olemaan. Koti minun ja lasten. Mutta nyt onkin kiintynyt isän uuteen porukkaan ja se näyttäytyy paljon hienompana kuin minun elämä yksin lasten kanssa. Puhuin että no miltä se tuntuisikaan jos minulla olisi joskus kumppani kuten isällänne ja voitaisiin tehdä laajemmin asioita yhdessä, jos hänelläkin vaikka olisi omia nuoria. Tämän tytön vastaus "ei ikinä, ois hirveintä ikinä jos joku mies ois meillä, sit oo keskenäs sen kanssa ja minä häivyn kokonaan isälle". Puun ja kuoren välissä.
Niin, eli lapsi kokee sinun luona olevan oikean kodin, jonne ei ulkopuolisia haluta, ja isänsä luona on "loma" paikka, jossa kaikki sujuu kuin manulle illallinen, ei ole arkea ja puhelimellakin saa olla niin paljon kuin vain itse haluaa. No onpa kumma kun teini haluaa siellä viettää aikaansa. Tai sitten ei. Älä ap välitä teinin sanoista. Ymmärrän että sattuu sydämeen ja varmaan koet mustasukkaisuuttakin lapsistasi, syyllisyyttä erosta ja kaikkea muuta mahdollista, mutta anna noiden tunteiden mennä ohi, ne on tuossa tilanteessa täysin ymmärrettäviä, mutta niitä ei kannata ruokkia pyöriskelemällä niissä, päästä niistä vaan irti. Teinin kanssa riittää että tekee parhaansa. On se turvallinen aikuinen, johon loppupeleissä luotetaan. Muista sanoa teinille että rakastat ja että välität. Ja että rajojen asettaminen on välittämistä, perustele että puhelin ajan rajoittaminen perustuu hänen hyvinvointiinsa. Ja muista että teini-ikä menee joskus ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman vähälle jää tuon teinin käytöksen pohdinta (vaikka teinit ovatkin teinejä). Mutta mean girl rauhallisesti laittaa sanoja nuorempien sisarusten suuhun (missä nämä haluavat asua) ja yrittää hallinnoida kahden perheen elämää. Samalla laukoo ilkeyksiä äidilleen. Joku kirjoitti, että 15 vuotias voi itse päättää missä asuu. No ei kyllä voi! Asian päättävät vanhemmat, 15 vuotias voi kyllä esittää oman toiveensa omasta puolestaan, mutta siihen se jää. Kohtahan tuo yrittää määräillä kaikesta.
Kasvatusvelvollisuus on 15 vuotiaaseenkin. Kyllä sille tyttärelle voi sanoa, ettei äidille eikä kellekään muullekaan puhuta noin ilkeästi. Että vanhemmat sen vielä voi ohittaa, mutta muu maailma saattaa alkaa pitämään häntä varsin ikävänä ihmisenä. Kyllä 15 v tuon kestää, ei mee rikki.
Mutta oli
En minä ymmärtänyt mitään väärin. Sinä olet jostain syystä kovin hyökkäävä. Jos lapsi ja isä yhdessä päättäisivät, että lapsi asuu jatkossa isän luona, niin se kyllä toteutuisi. Ihan lain mukaankin. Yli 12 vuotiaan oma tahto merkitsee oikeuskäytännössä enemmän kuin vanhempien tahto. Jos isä tahtoisi asumisjärjestelyn tai huoltajuuden haastaa oikeudessa ja lapsen tahto olisi asua isän luona, niin näin tapahtuisi. Luota minuun tässä, yksi rakkaimmista ystävistäni kävi tällaisen tilanteen läpi, eikä oikeuden ratkaisua muuttanut sekään, että isällä oli pari tuoretta pahoinpitelytuomiota (ei lasta kohtaan) ja äidillä moitteeton rekisteri, hyvä taloudellinen tilanne, oma koti jne.
Viisainta olla näissä sovitteleva, eikä pörhistellä äidin sananvallalla siihen ja tuohon. Olen äiti itsekin.
Teksti särki mun sydämmen :( Oon aina ajatellut, että joskus kun saan miehen ja lapsia, niin ei ole maailman loppu jos eroamme, koska lapset silti ovat. Ei tullut ajatelleeksi, että noinkin voisi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Teksti särki mun sydämmen :( Oon aina ajatellut, että joskus kun saan miehen ja lapsia, niin ei ole maailman loppu jos eroamme, koska lapset silti ovat. Ei tullut ajatelleeksi, että noinkin voisi käydä.
Ei tuossa ole käynyt mitenkään.
Miettikää nyt vähäsen edes miten kasvattaa lapsia omaa elämäänsä varten. Jokainen tietämäni mielenterveysongelmainen nuori on sellaisesta kodista, jossa palveltiin kaikki eteen kuin kuninkaalliselle. Ei minkäänlaista resilienssiä vastoinkäymisille tai elämän perustaitojen hallintaa. Äidit eläkää omaa elämäämme, älkääkä kaikkea rakentako perheen ja etenkään lasten varaan. Heidän pitää antaa kasvaa omilleen ja siihen prosessiin kuuluu ikävä ja luopumisen kipu.
Hemmetti sisältövaroitukset pitäisi saada elämälle, ettei ihmiset erehtyisi hankkimaan asioita, joista ei tarvittaessa pysty luopumaan. Ihmisten kyky käsitellä pettymyksiä ja kipeitä tunteita on ihan nolla. Melkein toivoisi että tulisi se sota jo.
-Äiti 44v, 1 poika -07
Keskustele lapsesi kanssa; mitkä ovat hänen toiveensa. Minkä hän toivoisi muuttuvan kotona, siis äitinsä luona? Mitä hän tarkoitti sanomalla että isällä "normaalimpaa"? Kerro hänelle myös, että rakastat häntä ja haluat olla hänen kanssaan ja haluat, että lapsella on hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, älä anna mennä tunteisiin, ei kannata paljoa antaa painoarvoa sille, mitä lapsi sanoo! Siis tarkoitan hyvällä tavalla: teinit puhuu mitä sattuu, eikä tuollaista kannata tulkita yhtään negatiivisesti. Murrosiän TÄRKEIN kehitystehtävä on erkaantua (erityisesti siitä lähimmästä) vanhemmastaan. Sitä hän juuri tekee. Anna hänelle iloiten tila ja mahdollisuus siihen. Hän voi nauttia isän luona olemisesta, mutta en epäile hetkeäkään, ettetkö olisi hänen elämänsä tukipilari, turva ja kalliio. Sitä vanhempaa kohtaan kapinoidaan eniten, joka on läheisin. Täällä kohtalotoveri!! Ai että on raskasta, rasittavaa ja rankkaakin välillä yhteenotot ja se, miten nuori työntää pois ja ottaa etäisyyttä. Mutta samaan aikaan tiedän olevani se tärkein ihminen ja tuo lapsi silti myös vuodattaa sisimpänsä syvyydet minulle aina kun on siihen valmis.
Mutta tosiaan: niin kun täällä on sanottu, kysy, mitä hän haluaisi tehdä yhdessä / miten viettää aikaa yhdessä. Panosta paljon positiiviseen kommunkaatioon, iloon, huumoriin jne. Kun pari vuotta vierähtää niin fiilis on nuorella usein jo ihan toinen. Tämän kaaren olen nähnyt vanhemman lapseni kanssa. Kannattaa aina muistaa äitinä, että mikään vaihe ei ole ikuinen!
Jos haluat tehdä teinien kanssa asioita yhdessä , kysy heiltä mikä olisi heistä mukava yhteinen tekeminen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teini on noin ehdoton ettet saa tuoda miesystäviä kotiin , niin ei hänenkään tarvitse tuoda poikaystäviä sinne . Sopimus täytyy olla molemmin puolin .
Itsekin samojen ajatusten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsetkin tarvitsee omaa aikaa! Lopeta se lasten kautta eläminen.
Aloita jo tänään. Etsi itsellesi joku kiva harrastus.
Tämä on kyllä totta. Jos muistelen omaa nuoruuttani, niin enpä kyllä juurikaan mitään yhteistä vanhempieni kanssa tuossa iässä tehnyt. Kaverit meni kyllä vanhempien seuran ohi heittämällä, ja riitti kun tiesi, että vanhemmat oli tarvittaessa saatavilla, ja välillä näki heitä kotona piipahtaessaan ohimennen, tyyliin ruoka-aikoina. Ei se tarkoita etteikö vanhemmat olisi olleet edelleen tärkeitä ja rakkaita, mutta suhde vaan muuttuu. Ei ap:n tytärkään varmasti tarkoita, että isä olisi rakkampi, vaan luultavasti se tytön kuvaama normaalius on juuri sitä, että niiden siellä olevien (luultavasti kutakuinkin samanikäisten) lasten kanssa ovat tulleet niin hyviksi kavereiksi, että heidän seuransa siellä houkuttelee. Äiti on kuitenkin aina äiti, ja tytär tietää että äiti on aina olemassa häntä varten kun tiukka paikka tulee. On ihan normaalia, että lapset irtaantuvat vähitellen vanhemmistaan. Haikeaa, mutta silti normaalia. Eivät he kokonaan katoa, vaikka ottavatkin etäisyyttä ja omaa tilaa.
Surettaako sinua enemmän se, että lapsesi ei halua viettää aikaa kanssasi samalla tavalla kuin ennen vai se, että hän haluaa viettää aikaa enemmän isänsä kanssa, jolla menee paremmin? Kuulostaa vähän jälkimmäiseltä.
Jos kyseessä on ensimmäinen, niin teini itsenäistyy ja haluaa tehdä muitakin juttuja kuin mitä ehdotat ja sinun täytyy hyväksyä se. Kysy mitä hän haluaa tehdä. Jos kyseessä on jälkimmäinen, niin teini on ehkä tämän kateuden aistinut ja oletko ehkä valittanut hänen isästään tai muuta sellaista? Silloin lapsi voi ottaa etäisyyttä eikä siitä voi syyttää kuin itseään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. No mun eksä vei lapset. Kaksi tyttöä, iät 4 ja 5. Näen 3 viikon välein viikonloppuna. Eksä särki perheen sillä että hän halusi uuden perheen. Mä jäin yksin. Helvettiä tää on ollut.
Ja mä olen tässä kuviossa se äiti.
Hei äiti-ihminen, älä provosoidu. Murrosikäinen voi kokeilla sinua, yrittää tahallaan loukata, iskeä arimpaan paikkaan. Ajattele niin, että sinä ehkä kuitenkin olet se luotettavin ihminen, jolle tyttäresi ei tarvitse esittää, jolle hän uskaltaa sanoa ikävästikin. Älä kuitenkaan alistu kynnysmatoksi, äläkä rupea mielistelemään. Sano, että tuollainen puhe tuntuu sinusta pahalta ja epäoikeudenmukaiselta. Pidä pää pystyssä, älä rupea marttyyriksi. Tuon ikäisen toivehan pitää ottaa jo huomioon, kumman kanssa haluaa asua. Jos oikeasti valitsee iskän, ja isä siihen suostuu, hyväksy asia, mutta pidä välit tyttöön auki. Tulet vielä huomaamaan, että tilanne voi muuttua toiseenkin suuntaan. Tyttö kyllä vielä huomaa, että sinuun voi luottaa ja kunniiitat hänen toiveitaan. Teini-ikäisille pitää antaa aikaa. Jiskus voitte vielä olla parhaat ystävät. Mutta vasta sitten, kun lapsesi sitä haluaa. Älä tyrkytä itseäsi, mutta ole saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teksti särki mun sydämmen :( Oon aina ajatellut, että joskus kun saan miehen ja lapsia, niin ei ole maailman loppu jos eroamme, koska lapset silti ovat. Ei tullut ajatelleeksi, että noinkin voisi käydä.
Ei tuossa ole käynyt mitenkään.
Miettikää nyt vähäsen edes miten kasvattaa lapsia omaa elämäänsä varten. Jokainen tietämäni mielenterveysongelmainen nuori on sellaisesta kodista, jossa palveltiin kaikki eteen kuin kuninkaalliselle. Ei minkäänlaista resilienssiä vastoinkäymisille tai elämän perustaitojen hallintaa. Äidit eläkää omaa elämäämme, älkääkä kaikkea rakentako perheen ja etenkään lasten varaan. Heidän pitää antaa kasvaa omilleen ja siihen prosessiin kuuluu ikävä ja luopumisen kipu.
Hemmetti sisältövaroitukset pitäisi saada elämälle, ettei ihmiset erehtyisi hankkimaan asioita, joista ei tarvittaessa pysty luopumaan. Ihmisten kyky käs
Ja sä olet paska äiti kun sulla on nuori poika ja toivot sotaa siks että joidenkin sydän särkyy tollasesta. Toivottavasti sota tulee sillon kun poikas on käyny armeijan ja pääsee eturiviin.
Sanoisin että aika isoja lapset jo ovat, tee sopimus lasten isän kanssa, muuttakoon sinne ja itse ryhdyt elämään itsenäisesti.
Monet ero-isät kantaa syyllisyyttä ja antaa lapsen tehdä isän luona mitä vaan vapaasti - pelata koneella aamusta iltaan, olla puhelimella, ei tarvii tehdä kotitöitä. Pieni kapina sinua kohtaan kertoo siitä että olet nuorelle tarpeeksi turvallinen vähän dissattavaksi ja lapsi myös tekee irtautumistaan. Aina ne rajat ja semmoinen ei myöskään nuorta miellytä. Suosittelisin kuuntelemaan että mitä se nuoreksi toivoisi että tekisitte yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teksti särki mun sydämmen :( Oon aina ajatellut, että joskus kun saan miehen ja lapsia, niin ei ole maailman loppu jos eroamme, koska lapset silti ovat. Ei tullut ajatelleeksi, että noinkin voisi käydä.
Ei tuossa ole käynyt mitenkään.
Miettikää nyt vähäsen edes miten kasvattaa lapsia omaa elämäänsä varten. Jokainen tietämäni mielenterveysongelmainen nuori on sellaisesta kodista, jossa palveltiin kaikki eteen kuin kuninkaalliselle. Ei minkäänlaista resilienssiä vastoinkäymisille tai elämän perustaitojen hallintaa. Äidit eläkää omaa elämäämme, älkääkä kaikkea rakentako perheen ja etenkään lasten varaan. Heidän pitää antaa kasvaa omilleen ja siihen prosessiin kuuluu ikävä ja luopumisen kipu.
Hemmetti sisältövaroitukset pitäisi saada elämälle, ettei ihmiset erehtyisi hankkimaan asioita, joista
Hohhoijjaa, oliskohan tuo ihan vain sanonta, jolla halutaan sanoa, että elämä on jo liian helppoa kun ihmiset ei kestä vaikkapa eläimen kuolemaa elokuvan juonen osana tai tosiaan sitä, että lapset erkanee elämään omaa elämäänsä ja se prosessi alkaa jo viim yläkoulussa.
Sano sille että senkun menet mutta älä tule miulle itkemään kun olet paksuna ja isi heitti ulos.
Minä jätin lapset äidille koska se puhui minusta valeita sossutädeille ja kaikille. En tapaa enää lapsia ja lasten äiti joutui lopettaa työt sen takia.