Lue keskustelun säännöt.
Lapseni puheet särkee sydämeni, sanokaa jotain.
24.01.2024 |
Esikoiseni 15v taas puhui niin, että mun on vaikea nähdä suuntaa ja jaksaa. Ollaan erottu ja lapset asuneet vuosia minun kanssa, olen aina ollut varsin kaikkeni antava perhekeskeinen ihminen ja panostanut äitinä.
Ehdotin lapsille yhtä tapahtumaa viikonloppuna, että mentäisiinkö (ajatus että mukava juttu yhdessä). Esikoinen "no sä voit mennä ni me mennään isälle". Minä siihen että ei kun on äitiviikonloppu ja tehdään jotain yhdessä, tyttö "ei kyl sä voit mennä tonne iha hyvin ja me isällä". Sanoin että miten kuulostaa kuin haluisit vaan mennä sinne, usein sanot menet vaikka on tarkoitus olla meillä kotona. Esikoinen "no kun niillä on kivempaa, rennompaa ja normaalimpaa. Kukaan ei valita mistään niin ku sä ja tehään kaikkee kivaa yhdessä". Sanoin, että niin minä olen yksin aikuisena lasten kanssa eikä ole puolisoa ja hänen lapsia kuten isällä niin tietysti vähän erilaista mutta minä yritän kaikkeni olla mukavasti yhdessä. Tyttö: "no sä voit hommata itelles uuden miehen ja perheen kans jos haluut mut me ei sen kaa olla vaan me voidaan muuttaa isän luo".
Lähdin töihin itkien. Tuntuu kuin puukko olisi pistetty rintaan, sattuu niin. Mitä minä voin? Luovuttaa lapset sinne elämään uusperhettä jossa on kaksi aikuista, omakotitalo ja resurssit taloudelliseen sekä kahden aikuisen myötä myös toiminnalliseen? Mitä jää minulle. En halua yksinäisyyttä, työtä vaan ja itsekästä sinkkuelämää, vaan äitiyttä ja hyvää arkea perheeni kanssa. Tyttö ei puhunut vihaisesti että olisi ollut jostain suuttunut, vaan aidosti. Se satuttaa niin.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Vielä 2v sitten tämä sama tyttö oli äidin tyttö enemmän kuin sisarukset, temparamenttisin ja herkin lapsista, mutta selkeästi sanoi että äiti on hänen tärkein ihminen. Nyt olen se, kuka kaikkein ikävin eikä minun kanssa välitä olla lainkaan. Ap
Hänellä on pisin matka itsenäistyä sinusta omaksi itsekseen. Sen takia joutuu vetämään murrosiän rankemmin kuin muut. Se on tärkein kehitysvaihe mitä lapsellasi on matkalla tasapainoiseksi ja pärjääväksi aikuiseksi, kyllä sinä sen kestät. Pura kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riittää, että olet läsnä. Kannattaa vaan antaa olla omissa oloissaan, kun tuo vaihe on päällä. Pääasia, että olet olemassa ja tarvittaessa paikalla. Helpommalla pääset, kun et tyrkytä mitään virikkeitä yms.
Ja voihan olla, että siellä toisessa kodissa saa esim. pelailla mielinmäärin ja siksi siellä on paljon kivempaa.
Menisit itse terapiaan eheytymään, jotta osaat päästää irti lapsistasi. Anna heidän kasvaa itsenäisiksi.
Täällä riittää ketjuja uusperheen äideistä, joita ärsyttää miehen edellisen liiton laiskat lapset. Jos teini oleskelisi siellä enemmän, saattaisi ääni kellossa muuttua isän uudessa perheessä.
Vink Vink
Vierailija kirjoitti:
Vielä 2v sitten tämä sama tyttö oli äidin tyttö enemmän kuin sisarukset, temparamenttisin ja herkin lapsista, mutta selkeästi sanoi että äiti on hänen tärkein ihminen. Nyt olen se, kuka kaikkein ikävin eikä minun kanssa välitä olla lainkaan. Ap
Sano tämä lapselle ja ihan kohteliaasti ja kysy häneltä mistä se voisi johtua ja olisiko asia parannettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö mun siis olla ok sen kanssa että tyttö lähtee isälle ja on vaikka joka viikonloppu? Huomaan että isän puolisostakin tullut mieleinen ja läheinen tytölle jopa minun ohi. Puhuu asioita hänen kanssaan. En voi mitään sille että tämä satuttaa.
Voi olla että sinun on vain parasta antaa sen satuttaa. Sitten myöhemmin, kun tyttö aikuisempi ja toivon mukaan kypsempi, jos teillä silloin hyvät välit voit ehkä kertoa hänelle miten teki sinulle kipeää mutta pystyit pitämään negatiiviset mölyt mahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö mun siis olla ok sen kanssa että tyttö lähtee isälle ja on vaikka joka viikonloppu? Huomaan että isän puolisostakin tullut mieleinen ja läheinen tytölle jopa minun ohi. Puhuu asioita hänen kanssaan. En voi mitään sille että tämä satuttaa.
Voi olla että sinun on vain parasta antaa sen satuttaa. Sitten myöhemmin, kun tyttö aikuisempi ja toivon mukaan kypsempi, jos teillä silloin hyvät välit voit ehkä kertoa hänelle miten teki sinulle kipeää mutta pystyit pitämään negatiiviset mölyt mahassa.
Kunhan ei sitten katkeroidu ja ala käyttää tätä lyömäaseena vanhempana.
Mutta oikeesti, jos lapsella on turvallinen ympäristö isän luona eikä ole niin, että saa riekkua yötä myöten kaupungilla kännäämässä tms. niin eikö ole parempi rauhoittaa tilanne ja antaa nuoren kasvaa yli tuon vaikean iän pitämättä itsepintaisesti äidin oikeuksista kiinni. Tavoite on kuitenkin kasvattaa lapsesta kunnollinen aikuinen. Jos vaan jatkuvasti ärsyttää omilla jutuillaan ja vaatimuksillaan nuorta, niin hän vaan loittonee äidistä. Parempi säilyttää hyvät välit ja olla läheisiä myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teksti särki mun sydämmen :( Oon aina ajatellut, että joskus kun saan miehen ja lapsia, niin ei ole maailman loppu jos eroamme, koska lapset silti ovat. Ei tullut ajatelleeksi, että noinkin voisi käydä.
Ei tuossa ole käynyt mitenkään.
Miettikää nyt vähäsen edes miten kasvattaa lapsia omaa elämäänsä varten. Jokainen tietämäni mielenterveysongelmainen nuori on sellaisesta kodista, jossa palveltiin kaikki eteen kuin kuninkaalliselle. Ei minkäänlaista resilienssiä vastoinkäymisille tai elämän perustaitojen hallintaa. Äidit eläkää omaa elämäämme, älkääkä kaikkea rakentako perheen ja etenkään lasten varaan. Heidän pitää antaa kasvaa omilleen ja siihen prosessiin kuuluu ikävä ja luopumisen kipu.
Hemmetti sisältövaroitukset pitäisi saada elämälle, ettei ihmiset erehtyisi hankkimaan asioita, joista ei tarvittaessa pysty luopumaan. Ihmisten kyky käs
Äiti 55, poika 02. Ei sen lapsen tarvitse itsenäistyä juuri vaikeimpana nuoruutensa vaiheena. kumpikaan lapseni ei ole mielenterveyspotilaana sen takia, että heillä on huolehtiva koti ja välittävät vanhemmat. Molemmat käyvät töissä ja he kysyvät neuvoja monissa asioissa. Kyllä oon p askaa saanut välillä niskaan, mutta ne asiat on käsitelty, kun aina sen jälkeen, kun nuoren kiukku yms. on mennyt ohi. Turha ärsyttää, kun vastustus ja kiukku on päällä.
Kertoisin teinille, kuinka hänen sanansa tuntuvat välinpitämättömiltä äitiään kohtaan, ja todella satuttavat ja loukkaavat. Keskustelisin ja selvittäisin, mitä hän tarkoittaa sillä, että isän luona on "kivempaa, rennompaa ja normaalimpaa". Mistä on oikein kyse? Pyrkisin olemaan kuitenkin itkeskelemättä, ja keskittymättä omaan loukkaantumiseeni, koska teini näkee sen epävakautena ja heikkoutena, eikä arvosta sinua. Teinit ovat aika julmassa ja kriittisessä iässä, kokeilevat mielellään rajojaan ja valtaansa. Pikkulapsiajan ihanat puheet äidille ovat takanapäin, ja sinulla on nyt perseilevä, rajojaan ja hakeva teini. Teinit monesti koettelevat hermoja, ja tämä uusi ikävaihe voi olla järkytys vanhemmalle. Pysy itse vahvana ja aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi olivat sinulla vain lainassa. Ei teinien kanssa muutenkaan mitään lapsiperhearkea enää eletä, vaikka ei olisi erottu! Sitähän sinä et voi tietää, kun olet viikonloppuäiti.
Hanki se uusi perhe, jos se on sinulle niin tärkeä. Mutta joudut aloittamaan alusta vielä useamman kerran, jotta seuraavakin perhe ei ehdi varttua liian vanhoiksi.
Terveet lapset itsenäistyvät jossakin elämänvaiheessa. Useimmat aloittavat sen teini-iässä esimerkiksi muuttamalla toisen vanhemman luo tai osoittamalla jollakin muulla tavalla, että "mutsi on paska".
Eroperheen lapset oireilevat voimakkaasti, kuvioon tulee alkoholi,tupakka,huumeet sekä tietenkin väkivallanteot. Aikuiset! Miettikää miten ero vaikuttaa lapsiinne! Mm käytösongelmia muodostuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kolme lasta olivat teinejä, kuten sinun, kun mietimme eroa miehen kanssa. Kaikki kolme halusivat jäädä isän luokse asumaan koska elintaso isän luona olisi ollut aivan toista luokkaa kuin minun kanssani.
Jäin yksin, se sattuu edelleen vaikka aikaa tästä on vuosia. Tuo haava ei parane...
Syy tosiaan oli se että elintaso, asunto, matkustaminen ja tekeminen, olisi ollut ihan toista luokkaa kuin minun kanssani pienessä vuokra-asunnossa. Tuon sanoivat ihan suoraan...
Jäin totaalisesti yksin...
Voi kuule, älä huoli! Tuo on ihan normaalia. Ihan kauheeta aikaa oli ,kun tyttö oli 14-16v . Sain kuulla vaikka mitä ja meillä räiskyi. Tyttö huuti ja minä huusin takas. Ihan järkyttävän rasittavaa aikaa. Nyt tyttö on 18v. Ja ihan eri meno.
Mulle se kaiken kertoo ja apuja pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun piti lukea juttusi moneen kertaan, kun oli niin sekavaa ja kirjoitettu yhteen pötköön ilman välimerkkejä. Jos lapsesi sanoo, että sinä vain valitat etkä ole hauskaa seuraa, niin peiliin katsomisen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vielä 2v sitten tämä sama tyttö oli äidin tyttö enemmän kuin sisarukset, temparamenttisin ja herkin lapsista, mutta selkeästi sanoi että äiti on hänen tärkein ihminen. Nyt olen se, kuka kaikkein ikävin eikä minun kanssa välitä olla lainkaan. Ap
Nuoren tehtävä on itsenäistyä. Noin se äidin tyttö ponnistaa kohti itsenäisyyttä, suoraan äidin sydämestä polkaisten. Anna tilaa ja päätäntävaltaa, mutta katso että sovituista asioista pidetään kiinni. Eli esim. jos menee isälleen, on sitten siellä, eikä käytä tilannetta omiin seikkailuihin.
Pidä huolta hyvistä huoltajuusväleistä lasten isän kanssa ja nauti uuden elämänvaiheen tuomasta vapaudesta.
Anna lapsien ehdottaa tekemistä.
Voisiko lasten isä tukea äitiyttäsi? Voisitteko käydä jossain tapahtumassa yhdessä (isän uuden puolison kanssa tai ilman).
Lapset kyllä muistavat myös sinun kanssa vietetyt hetket. Lähentymistä voi tapahtua esim. heidän perustaessaan perhettä, jne.
Oli pakko vastata tähän, kun itse olen tässä tilanteessa ikään kuin yhtälön toisella puolella "uutena" äitipuolena. Meillä ei tosin ole yhteisiä lapsia eikä mulla omia ja lapset meillä suunnilleen puolet ajasta, eli normaalia arkea sääntöineen eletään myös meillä.
Uskon, että lapsi kiukkuaa enemmän siellä, jossa viettää enemmän aikaa ja tiukemmat rajat. Yksi lapsista on tällä hetkellä meillä enemmän kuin äidillään ja kiukkuaa monta kertaa viikossa kuinka meillä on kamalaa ja tiukkaa ja äidin luona kaikki asiat on paremmin. Rauhallisella hetkellä toki huomaa lapsesta, että kaikki on oikeasti ihan hyvin, mutta lapsen täytyy saada päästää turhautumistaan ilmaan. Ja tiedetään, että sama käytös olisi toisessa päässä jos tilanne olisi toisin päin. Ei ainakaan kannata lähteä siihen, että alkaa kilpailemaan toisen kodin kanssa suosiosta - se on loputon suo.
Itse teininä ja vielä nuorena aikuisenakin syytin äitiäni kaikesta, mikä kasvatuksessani meni pieleen. Vasta lähemmäs 30 v. aloin arvostaa äitiäni ja toisaalta nähdä isäni puutteet vanhempana. Anna lapselle tilaa muodostaa omia ajatuksiaan, niin uskon että suhteenne lähentyy ajan mittaan.
Jäin vielä miettimään tuota, että yhdessä lasten kanssa olet "kauhistellut" ajatusta siitä, että sinulla olisi uusi puoliso, joka asuisi kanssanne. Tämä on ehkä palstan yleistä mielipidettä vastaan, mutta vanhemman seurustelu tai edes uuden puolison muuttaminen yhteiseen kotiin ei ole sellainen asia, josta lapsen tulee saada päättää. Ei lapsikaan tule kysymään sinulta lupaa omiin seurusteluasioihinsa.
Uusperhekuvioon liittyy monenlaisia hankalia tunteita niin aikuisten kuin lasten puolelta. Vanhemman uusi puoliso ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole lapsilta pois, jos kaikki saavat tilaa käsitellä omia tunteitaan ja olla omia itsejään. Tiedän sydämessäni, että oma puolisoni on paljon parempi isä lapsilleen kun minä olen kuvioissa, vaikka tämä on tarkoittanutkin sitä, että lapset ovat "joutuneet" hyväksymään uuden aikuisen elämäänsä. Monet asiat on vaan kevyempiä, kun aikuisia on enemmän kyl yksi. Ei tämä uudelle aikuisellekaan aina helppoa ole, mutta miehen lapset on perhettä ja rakkaita nyt myös minulle. Ei aikuisen tietenkään pidä seurustella jos ei itse halua, mutta tämä kuitenkin ajatuksena. Jäin miettimään, voisiko sulla olla jotain katkeruutta siitä, että olet itse omistautunut lapsille ja nyt sitten lapset eivät tunnukaan arvostavan "oikeaa" valintaasi?
Vierailija kirjoitti:
Minua satuttaa, että tyttö haluaa kotoa isän luo ja vaikka asua siellä ja tuntuu että yhteys heihin tiivistyy koko ajan eikä pidä minusta ja kotielämästämme. Se sattuu.
Järkyttävää, että ap kehtaat valittaa siitä, että tytön yhteys isäänsä tiivistyy. Tämä selvästi kertoo, kuinka itsekäs olet. Et välitä lapsesi tunteista, ainoastaan omistasi. Häpeä!
Kiinnitin huomiota samaan. Miten hemmetissä voi toivoa sotaa, jos on teini-ikäisen pojan äiti?? Miten voi?? En siltikään toivottaisi sille pojalle "pääsyä eturiviin", vaikka äitinsä asian vähän oudosti ilmaisikin!