Lue keskustelun säännöt.
Lapseni puheet särkee sydämeni, sanokaa jotain.
24.01.2024 |
Esikoiseni 15v taas puhui niin, että mun on vaikea nähdä suuntaa ja jaksaa. Ollaan erottu ja lapset asuneet vuosia minun kanssa, olen aina ollut varsin kaikkeni antava perhekeskeinen ihminen ja panostanut äitinä.
Ehdotin lapsille yhtä tapahtumaa viikonloppuna, että mentäisiinkö (ajatus että mukava juttu yhdessä). Esikoinen "no sä voit mennä ni me mennään isälle". Minä siihen että ei kun on äitiviikonloppu ja tehdään jotain yhdessä, tyttö "ei kyl sä voit mennä tonne iha hyvin ja me isällä". Sanoin että miten kuulostaa kuin haluisit vaan mennä sinne, usein sanot menet vaikka on tarkoitus olla meillä kotona. Esikoinen "no kun niillä on kivempaa, rennompaa ja normaalimpaa. Kukaan ei valita mistään niin ku sä ja tehään kaikkee kivaa yhdessä". Sanoin, että niin minä olen yksin aikuisena lasten kanssa eikä ole puolisoa ja hänen lapsia kuten isällä niin tietysti vähän erilaista mutta minä yritän kaikkeni olla mukavasti yhdessä. Tyttö: "no sä voit hommata itelles uuden miehen ja perheen kans jos haluut mut me ei sen kaa olla vaan me voidaan muuttaa isän luo".
Lähdin töihin itkien. Tuntuu kuin puukko olisi pistetty rintaan, sattuu niin. Mitä minä voin? Luovuttaa lapset sinne elämään uusperhettä jossa on kaksi aikuista, omakotitalo ja resurssit taloudelliseen sekä kahden aikuisen myötä myös toiminnalliseen? Mitä jää minulle. En halua yksinäisyyttä, työtä vaan ja itsekästä sinkkuelämää, vaan äitiyttä ja hyvää arkea perheeni kanssa. Tyttö ei puhunut vihaisesti että olisi ollut jostain suuttunut, vaan aidosti. Se satuttaa niin.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt lyhytterapian mm. eroa työstäen, ja silloin todettu psyykkisesti hyvävointiseksi, matalat pisteet masennustestissä. Keskustelun koin hyväksi. Olen suht iloinen arjessa ja jaksan hyvin työn. Nämä asiat tuovat kuitenkin surua.
On rankkoja elämäntilanteita, jotka saavat ei-masentuneenkin vaipumaan suruun ja synkkyyteen. Se on ihan luonnollista. Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. Et varmasti ole ensimmäinen eronnut äiti, joka kipuilee lapsensa käytöstä eron jälkeen. Toki, jos sinulla on joku hyvä ystävä, sekin voi ajaa saman asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin koko tytön nyt sivuun ja keskittyisin ap:n omaan itseensä. Hän on liian väsynyt, ehkä masentunut, elää muiden kautta, oma valo on hiipunut. Lapsi ei halua olla ihmiselle tarkoituksen tuoja eikä puolisokaan.
Ap, hakeudu terapiaan, että vahvistut omana itsenäsi ja löydät itsesi jälleen. Ehkä masennuslääkityskin olisi paikallaan. Kun paranet, lapsikin viihtyy taas kanssasi. Lisäksi murrosiässä kuuluu ottaa etäisyyttä vanhempiin.
Aika pätevä olet vetelemään diagnooseja ja jopa määräämään lääkkeitä. Sopisit hyvin terveyskeskukseen töihin.
Oikeassahan hän luultavasti on.
Ei lapsi pysty paikkaamaan parisuhteen päättymisen aiheuttamaa yksinäisyyttä, eikä sitä ole reilua lapselta odottaakaan. Etenkään teiniltä, jonka kehitykselle se velvollisuudentunne vanhemmasta on jopa vahingollinen!
Ei sitä yksinäisyyttä paikkaa ystäväkään, mutta vähän auttaa. Eniten auttaa se kun opettelee viihtymään itsekseen ja riittämään itselleen. Lapsia lähellä voi olla ollessaan yksinkin. Alkaa työstää lapsilleen vaikka jotain kuvakirjaa annettavaksi lahjaksi kun aikuistuvat. Sehän meille lapsistamme lopulta jää jäljelle; kauniit muistot ja kahden aikuisen välinen ystävyys, parhaimmillaan.
Meillä ei teini innostu enää koskaan peleistä tai leipomisesta tmv. Mutta haluaa kyllä yhteistä tekemistä OMILLA EHDOILLAAN. Arjen kiireessä ne menee vaan monesti harmi kyllä ohi, ne keskustelunavaukset tai pyynnöt ohimennen "kato äiti mikä video". Nyt on vanhemman vuoro tutustua siihen lapseen ja hänen omaehtoisiin mielenkiinnon kohteisiinsa. Olen seisonut sateessa hämmästelemässä autohifilaitteistoa (mopoautossa) vaikka ei suoraan sanottuna voisi vähempää kiinnostaa :p Ja katsonut lukemattomat, lukemattomat keulimisvideot.. sellaisia teinipojalle tärkeitä juttuja, mutta onpahan jotain yhteistä.
Minäkin olisin itkenyt. Kumman ilkeitä ihmisiä viitsii lukea ja heittää kuraa niskaan!
Mutta: Teinit tosiaan sanovat välillä mitä sattuu. Nuoremmatkin lapset kokeilevat loukata äitiä, siskoa tai kaveria ja katsovat mitä tapahtuu kun toiseen sattuu. Siinä kuulostellaan myös omia tuntemuksia. Itse olen antanut loukkaantumisen näkyä ja kun lapsi/nuori miettii sanomisia tai tekoja niin olen sanonut että tunnetaidot ja toisen huomioon ottaminen kehittyy vielä. Samoin olen pyrkinyt sanoittamaan kaveririitoja vaikka välillä on tehnyt mieli tarttua vierasta kakaraa niskavilloista oikeasti.
Jos teinillä on paljon kavereita joilla juuri tuo omakotitalo, vapaus tehdä mitä haluaa ilman että vanhempi ehdottaa mitään niin hän voi haluta olla samanlainen. Ja viikonloput isällä on eri asia kuin arki äidin kanssa. Mielestäni voi ja kuuluukin olla sellainen vanhempi kuin itsestä tuntuu oikealta ja sopivalta. Omat arvot saa näkyä äitiydessä kunhan muistaa että jollain toisella voi olla toiset arvot.
Mietin myös että yhteistä tekemistä kannattaa kysyä nuorelta tai lapselta että mitä sinä haluaisit tehdä? Ainakin mulle nuoren kanssa vietetty aika on tärkein, tosin lätkämatsiin olen lähettänyt iskän tai kaverin kanssa kun en kestä sitä meteliä. Ja joskus se tosiaan on sitä että keitetään kahvit ja luetaan kumpikin omaa kirjaa tai käydään tunnin kävelyllä tai katsotaan jotain telkkarista.
Olen itse tietoisesti isän ja nuorten perheestä eri osoitteessa asuva tällainen äitipuoli. Tutustuin mieheen ja lapsiinsa kun olivat vielä pieniä.
En suinkaan pidä sen vuoksi omaa kotia kaikkine omalla laillaan ylimääräisine kustannuksineen, kun vuosikymmen on yhtä jo pidetty, etten kestäisi näitä minullekin hyvin rakkaita teinejä.
En asu heidän kanssaan nimenomaan siksi, että rakastan yhtä lailla heitä kaikkia. En vain miestä. Lapset ovat aikanaan jo kokeneet yhden eron. Ison muutoksen elämässään, asumisessaan ja arjessaan. Äidin luona asuu "uusi" mies, mutta asia vaikuttaa olevan erittäin ok lapsille.
Lasten äiti vaikuttaa mukavalta ihmiseltä ja hyvältä, fiksulta äidiltä. Olemme asiallisissa väleissä. Edelleen kysyn hänen mielipidettään herkästi, etten vain ylitä rajojani.
Ymmärrän häntä hyvin, jos häneltä joku linjaus tulee teinien asioihin. Ikinä en ole miettinyt, että mitä ihmettä. Samoin mies. Ehkäpä tilanteemme on ihanteellinen sen ydinperhevaihtoehdon jälkeen.
Olen se sopivan tuttu ja sopivan ulkopuolinen ihminen, jolle teinit puhuvat luottamuksella, mutta olen myös aktiivisesti pyrkinyt rohkaisemaan siihen, että nuoret avautuisivat asioistaan ensiksi nimenomaan vanhemmilleen.
Minusta on turhan yksitotista mieltää, että äitipuolia ei vois vähempää kiinnostaa lapset saati teinit. Elämä on monenväristä. Itse adoptoisin nuo 15v ja 16v "kiusankappaleet" heti jos se olisi mahdollista :) Onneksi ei ole tarpeen.
Sun pitää olla se aikuinen. Teet oletuksia toisen puheen perusteella liian pitkälle ja jatkat siitä kuvittelua. Olosuhteista sanovat suoraan. Oletko tehnyt teinille jotain paremmaksi kotona vai onko se jännitteistä oloa, vaatimuksia. Teini menettänyt luottamuksen vai pettynyt. Ehkä sun tyyli elää on erilainen kuin teinin toiveet. Se ei tarkoita että isä on aina parempi tai hänen koti. Se on vain pakko valita missä on kullakin hetkellä jos on kaksi kotia. Älä ota kaikkea puukon iskuina, vaan järkeilyä. Teinilläkin on tunteet ja nätkö ne, vai vain oma tunne.
Ehkä teinillä on jatkossa oma koti, jossain vaiheessa. Jos yleensä ehdotat suoraan teinille jotain mitä sinä itse haluat, eikä niin että kysyt mitä teini haluaisi ja neuvottelua, hankalaa. Mitä teini saa, eikä menetä. Ja sopiiko oma toiveesi siihen, ehkä ei. Eletään teinin ja lasten ehdoilla. Teini ei ole kaverisi, vaan lapsi josta on tullut nuori ja hänelläkin on tunteet, toiveet, tarpeet. Ohitatko ne, mutta haluat että muut lukee ajatuksesi ja miellyttää sun menoja. Teini ei ole äitisi kuitenkaan. Mene omia menojasi itse ja jonkun tutun kanssa, hanki aikuiskaveri seuraksi jos on saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Itse häpesin nuorena kavereitani, jotka käyttäytyivät vanhempiaan kohtaan noin. Silloin mietin, ettei yhdenkään nuoren ole oikeus kohdella vanhempaansa tuolla tavalla missään tilanteessa ja Itse en hyväksyisi sitä ikinä. Eipä ole tarvinnut, omien kanssa on lämpimät välit.
Eikä ole siitä kiinni, että olisin ollut edes hyvästä perheestä. Olin alkoholistiperheen lapsi, mutta silti osasin käyttäytyä.
Miten menisikään teinin naama, jos vanhempana sanoisi, että jätän sinut kilometrin päähän koulusta, koska häpeän sinua tai pyytäisi elokuvissa teiniä istumaan täysin eri paikkaan, ettei kukaan vaan tiedä, että teini on aikuiselle sukua...?"
Niin, ihmiset on erilaisia jo ihan syntyjäänkin. Kaikilla (sinullakin) on omat huonot puolensa, enkä täydellistä ole tavannut. Olen kyllä tavannut äitejä, jotka ylpeilevät omalla ja lapsiensa hyvällä käytöksellä. Eräällä läheiselläni on tällainen äiti, ja läh
Et sinä voi verrata teiniä ja vanhempaa.
Sinä ja minä olemme joutuneet olemaan vanhempia jo lapsina. Oikeasti on tervettä, että teini ottaa etäisyyttä, on hankaka ja tuittuilee. Meillä ei ollut siihen tilaa eikä mahdollisuutta ja käyttäytyviämme mallikelpoisesti, mutta ei se ole tervettä!
Lapsesi varmaankin kadehtii isänsä uusia lapsia, joiden perhettä ero ei ole rikkonut. Hän näkee nyt isän ydinperheen tavoiteltavana tilana ja näkee vikaa sinussa, koska sinä olet vain "vajaaksi" jääneen perheen äiti. Kaiken alla voi olla suru siitä, että ei itse ole saanut kasvaa ehjässä perheessä. Hän ratkoo nyt ongelmaansa pyrkimällä vähentämään arvoasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista Ap että lapset ovat teinejä. He sanovat kaikkee mitä eivät välttämättä tarkoita. Teillä ei ole mikään kilpailu ex miehesi kanssa. Anna itsellesi armoa. Ei ole helppoa olla teinien äiti. Muista se. Teet parhaasi ja se riittää. Niin kuin varmasti teetkin. Kun lapset aikuistuu saat taas arvostusta heiltä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi varmaankin kadehtii isänsä uusia lapsia, joiden perhettä ero ei ole rikkonut. Hän näkee nyt isän ydinperheen tavoiteltavana tilana ja näkee vikaa sinussa, koska sinä olet vain "vajaaksi" jääneen perheen äiti. Kaiken alla voi olla suru siitä, että ei itse ole saanut kasvaa ehjässä perheessä. Hän ratkoo nyt ongelmaansa pyrkimällä vähentämään arvoasi.
Ei sillä isällä taida olla uusia omia lapsia.
Tottakai lapsi tuntee jäävänsä vähän ulkopuoliseksi isän elämässä kun siellä asuu isän kanssa koko ajan joitain muita. Ihan normaalia haluta itsekin olla enemmän läsnä. Toivottavasti kaikki sujuu siellä hyvin ja lapsille on siinä sitten toinenkin tasavertainen koti jatkossa, tuohan olisi paras mahdollinen tilanne. Aloittaja kärsii nyt hylkäämisen pelosta ja muutosvastarinnasta. Ne kun selvittää omassa päässään niin näkee pian koko tilanteen tilaisuutena ei uhkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ottavat etäisyyttä ja se on kova pala äideille. Uskon kuitenkin, että voit äidin rakkauden avulla laskea heidät "vapaiksi" ja luottaa siihen, että he palaavat, vaikka asuisivat hetken isälläänkin.
Katso, nyt kaikki on juhlaa, kun käyvät siellä, mutta jos asuisivat niin huomaavat, että säännöt ne on sielläkin, {ellei mies ihan hulttio ole?).
Rakkaus laskee vapaaksi ja odottaa kärsivällisesti rakkaimpien paluuta.
Teinillä on vahvin side ollut aikaisemmin äitiinsä ja tämän vuoksi se on juuri se side mikä nuoren tulee itsenäistyessään rankimman katkaista. Isään on ollut ilmeisesti etäisempi suhde ja näin ollen sitä ei tarvitse samalla lailla katkoa.
Näin olle älä Ap huoli, sinulla on siis terve nuori, joka toimii ikätasonsa mukaisesti. Anna nuorelle tilaa ja muista, että itsenäistyminen kuuluu nuoren psyykkiseen kehitykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista että viikonloput isällä on taatusti kivoja, koska ne on viikonloppuja ja sinun kanssa eletään ilmeisesti sitä tavallista arkea. Arki on yleensäkin monelle tylsää, koska siinä on velvoitteita. Muista että teinit osaa olla rasittavia ja kohta he ovat aikuisia.
Jatkossa on luvassa juhlapyhiä kun mennäänkin puolison perheen tykö, tai isän, ei äidin. Vierailuja kotikaupungissa kun hätäisesti käydään äidin luona kahvilla koko ajan kelloa vilkuillen. Joku koomikko sanoikin hauskasti, että aikuisetkin vastaavat äidilleen puhelimeen niin kuin siellä soittaisi velanperijä. Ja joskus varmaan tuntuukin ihan velkavangilta olo jos vanhempi syyllistää siitä, että nuori aikuinen elää nyt omaa elämäänsä.
Aloittajalla on sentään monta, mulla vain yksi. On aika selvää, että minun on ainakin olemassa oloni ja elämäni perustettava jollekin muulle kuin äitiydelle jatkossa.. Olen saatavilla, olen apuna, mutta pian aikuisen lapseni ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä mies isä ons aanut lapset puolelleen. Ei tuossa mitään muuta ole.
Kumman vähälle jää tuon teinin käytöksen pohdinta (vaikka teinit ovatkin teinejä). Mutta mean girl rauhallisesti laittaa sanoja nuorempien sisarusten suuhun (missä nämä haluavat asua) ja yrittää hallinnoida kahden perheen elämää. Samalla laukoo ilkeyksiä äidilleen. Joku kirjoitti, että 15 vuotias voi itse päättää missä asuu. No ei kyllä voi! Asian päättävät vanhemmat, 15 vuotias voi kyllä esittää oman toiveensa omasta puolestaan, mutta siihen se jää. Kohtahan tuo yrittää määräillä kaikesta.
Kasvatusvelvollisuus on 15 vuotiaaseenkin. Kyllä sille tyttärelle voi sanoa, ettei äidille eikä kellekään muullekaan puhuta noin ilkeästi. Että vanhemmat sen vielä voi ohittaa, mutta muu maailma saattaa alkaa pitämään häntä varsin ikävänä ihmisenä. Kyllä 15 v tuon kestää, ei mee rikki.
Minulla on kolme lasta ja kaikkien mielestä olen ollut tylsin ja typerin äiti, kaikessa muita huonompi. Ensin yritin muuttaa itseäni ja itkeskelin piilossa kuinka epäonnistunut olen. Sitten juttelin mummoni kanssa ja tajusin, että tämä kuuluu asiaan. Nyt minulla on aikuisten lasteni ja lastenlasteni kanssa lämpöiset välit. Ovat jopa kiitelleet joitain asioita mitkä silloin aikanaan haukkuivat. Mummoni sai minut ymmärtämään miten kova työ on rakkaasta äidistä itsenäistyä ja kuinka tärkeää on siihen rakkauteen uskoa silloinkin kun sitä ei osoiteta. Oma äitini oli minua syyllistänyt ja minussa riippunut niin jouduin sen työn tekemään itsessäni ensin ja sitten uskalsin antaa lasten itsenäistyä vaikka räiskyenkin.
Nuoret ovat sitä mieltä kuin ovat ja laukovat välillä mitä sylki suuhun tuo. Ei kannata uhriutua, eikä lannistua keskenkasvuisen sanojen edessä. Lapset eivät ole mitään elämän asiantuntijoita. He puhuvat omista lähtökohdistaan eli oman ikätasonsa mukaisesti. Aikuinen voi laskea välillä nämä puheet toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Yhteyttä sen sijaan kannattaa vaalia elämällä omannäköistä elämää ja järjestämällä siihen välillä jotain extraa. Voi esimerkiksi pitää pizzaperjantain leipomalla yhdessä kotitekoista pizzaa tai käydä kahvilla naapurikaupungissa. Nuoret arvostavat aikuistuttuaan turvallista ja vakaata kotielämää.
Minullakin on hyvin läheiset välit oman lapseni kanssa, vaikka jouduin hänen teinivuosinaan turvautumaan poliisin ja sosiaalityöntekijöiden apuun. Poliisit joutuivat tällöin myös keskustelemaan hänen kanssaan hänen minuun kohdistamastaan tappouhkauksesta.
Teillä tytär tuntuu kamppailevan sen ristiriidan kanssa, että isän luona asiat olisivat paremmin. Siihen ei voi oikein muuta sanoa, kuin että heillä on niin ja meillä on näin ja sillä mennään. Ja häntä voi myös onnitella siitä että on välillä mahdollisuus olla "paremmissa" oloissa. Meillä ei sitä mahdollisuutta ollut, sillä isä oli vieraannuttanut itsensä lapsestaan eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kumman vähälle jää tuon teinin käytöksen pohdinta (vaikka teinit ovatkin teinejä). Mutta mean girl rauhallisesti laittaa sanoja nuorempien sisarusten suuhun (missä nämä haluavat asua) ja yrittää hallinnoida kahden perheen elämää. Samalla laukoo ilkeyksiä äidilleen. Joku kirjoitti, että 15 vuotias voi itse päättää missä asuu. No ei kyllä voi! Asian päättävät vanhemmat, 15 vuotias voi kyllä esittää oman toiveensa omasta puolestaan, mutta siihen se jää. Kohtahan tuo yrittää määräillä kaikesta.
Kasvatusvelvollisuus on 15 vuotiaaseenkin. Kyllä sille tyttärelle voi sanoa, ettei äidille eikä kellekään muullekaan puhuta noin ilkeästi. Että vanhemmat sen vielä voi ohittaa, mutta muu maailma saattaa alkaa pitämään häntä varsin ikävänä ihmisenä. Kyllä 15 v tuon kestää, ei mee rikki.
Mutta oliko nuo puheet objektiivisesti tarkasteltuna ilkeitä?
Vähän insensitiivisiä kyllä, mutta se on, kuten sanottu, kyllä ihan normaalia teini-ikäisen käytöstä, ettei vanhemman tunteita säästellä.
Jos toiselle vanhemmalle sopii muuttaa asumisjärjestelyä, niin kyllä se 15-vuotias silloin de facto päättää. Paras tietysti jos vanhemmilla on puhevälit sopia yhteinen linja.
Jos mietitään täysin objektiivisesti niin ei äidillä ole sen suurempaa oikeutta viedä isältä päivittäistä vanhemmuutta kuin isälläkään olisi. Teininkin etu olisi molempien vanhempien läsnäolo. Mikään ei perustele sitä, että juuri äidin joka päiväinen läsnäolo olisi parempi kuin isän, tämä on monen äidin vaikeaa hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumman vähälle jää tuon teinin käytöksen pohdinta (vaikka teinit ovatkin teinejä). Mutta mean girl rauhallisesti laittaa sanoja nuorempien sisarusten suuhun (missä nämä haluavat asua) ja yrittää hallinnoida kahden perheen elämää. Samalla laukoo ilkeyksiä äidilleen. Joku kirjoitti, että 15 vuotias voi itse päättää missä asuu. No ei kyllä voi! Asian päättävät vanhemmat, 15 vuotias voi kyllä esittää oman toiveensa omasta puolestaan, mutta siihen se jää. Kohtahan tuo yrittää määräillä kaikesta.
Kasvatusvelvollisuus on 15 vuotiaaseenkin. Kyllä sille tyttärelle voi sanoa, ettei äidille eikä kellekään muullekaan puhuta noin ilkeästi. Että vanhemmat sen vielä voi ohittaa, mutta muu maailma saattaa alkaa pitämään häntä varsin ikävänä ihmisenä. Kyllä 15 v tuon kestää, ei mee rikki.
Mutta oliko nuo puheet objektiivisesti tarkasteltuna ilkeitä
Taisit tahallasi ymmärtää väärin? Asumisjärjestely on erossa sovittu ja ilmeisesti vanhemmille OK. Isällä jo uusi perhe. Lapsi esittää 15-vuotiaana toiveensa asua isän luona, koska siellä ei valiteta. Vanhemmat keskustelevat asiasta. Jos se on vanhemmille OK - ja myös uudelle rouvalle- muuttakoon kokeeksi. Mutta jos jommalle kummalle ei ole OK, penska ei muuta. Syyksi äidille riittää vaikka se, että isä on koko ajan töissä tai työmatkoilla ja teinistä huolehtiminen jäisi käytännössä vieraan aikuisen vastuulle.
"Itse häpesin nuorena kavereitani, jotka käyttäytyivät vanhempiaan kohtaan noin. Silloin mietin, ettei yhdenkään nuoren ole oikeus kohdella vanhempaansa tuolla tavalla missään tilanteessa ja Itse en hyväksyisi sitä ikinä. Eipä ole tarvinnut, omien kanssa on lämpimät välit.
Eikä ole siitä kiinni, että olisin ollut edes hyvästä perheestä. Olin alkoholistiperheen lapsi, mutta silti osasin käyttäytyä.
Miten menisikään teinin naama, jos vanhempana sanoisi, että jätän sinut kilometrin päähän koulusta, koska häpeän sinua tai pyytäisi elokuvissa teiniä istumaan täysin eri paikkaan, ettei kukaan vaan tiedä, että teini on aikuiselle sukua...?"
Niin, ihmiset on erilaisia jo ihan syntyjäänkin. Kaikilla (sinullakin) on omat huonot puolensa, enkä täydellistä ole tavannut. Olen kyllä tavannut äitejä, jotka ylpeilevät omalla ja lapsiensa hyvällä käytöksellä. Eräällä läheiselläni on tällainen äiti, ja läheiseni suree nyt keski-ikäisenä sitä, miten etäiset välit heillä on. Äitihän ei tätä edes tajua ylpeydessään. En sano, että sinulle ja lapsillesi tulee käymään näin, mutta elämä voi yllättää niin monilla tavoilla. Etkä voi tietää, häpeääkö joku läheisesi tälläkin hetkellä jotain huonoa puoltasi, mutta ei hyväkäytöksisenä ihmisenä tuo tätä tietoosi.