Lue keskustelun säännöt.
Lemmetyiset eivät uskalla haaveilla kolmannesta lapsesta, koska apua ei ole: Olemme juuri ja juuri selvinneet tähän asti
19.01.2024 |
Mikä juttu tämä tukiverkkojuttu on? Mihin niitä tukiverkkoja erityisesti tarvitaan? Jos ajatellaan tilannetta kuten Lemmetyisilläkin, että on kaksi tervettä vanhempaa.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä se on se lopputulos politiikalle, jonka ansiosta lapset sysätään heti akuisiän saavutettuaan yhteiskunnan harteille.
Suomessa lapsi on 19 vuotiaana peräkammarin poika, jos ei ole jo "omassa" yhteiskunnan maksamassa yksiössä asumassa, kun italiassa vielä 35 vuotias kotona asuva lapsukainen on vain normaali ilmiö
Ja mikä ero näiden kahden yhteiskunnan välillä on omalta perheeltä ja suvulta saadusta tuesta. Niinpä
Italialaiset miehet eivät enää pariudu. Siellä on myös erittäin matala syntyvyys, koska miehet eivät kanna vastuuta lastenhoidosta ja naiset odottavat sitä.
Italialaiset naisetko sitten pariutuvat? Kenen kanssa, jos kerran italialaiset miehet eivät pariudu?
Se on totta, että Italiassa (kuten muuallakin Etelä-Euroopassa) on maailman pienin synty
Ja syy mikseivät halua lapsia on... Etteivät naiset halua omistaa koko elämäänsä lasten hoidolle kun miehet lähtökohtaisesti ei osallistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan hyvä, että tämä tukiverkkoasia otetaan huomioon.
Ihminen, joka ei kykene itselleen tukiverkkoja luomaan, ei nimittäin ole mikään kovin kummoinen lapsenkasvattaja. Jos ei kykene hyviin, pysyviin, luotettaviin ihmissuhteisiin.
Minä olen mt-ongelmainen autisti, ja jopa MINULLA on tukiverkot. Ihmisessä täytyy olla jotain aivan perustavaa laatua olevaa vikaa, jos elämä on tuota, että on vain minä ja minun mies ja mukulat.
Kuinka monta lasta sinulla on?
Koska en ole vastuuton, ei tietenkään yhtään. Kaltaisteni ei kannata lisääntyä. Minä olen tietyssä mielessä se lapsi, joka voi tarvita apua. Mutta minulla on koira, jonka hoitoa voi joutua järjestämään myös, koska se ei osaa olla yksinään. Tulee etsimättä mieleen (koirahoitolan lisäksi) kymmenkunta ihmi
Vertaat koiraa lapsiin? :D Luoja ota minut jo pois täältä. Kusinen rakkisi ei vertaudu millään tavalla lapsiin, se ei ole lapsi, etkä sinä voi antaa vanhemmille neuvoja kun et itse ole pystynyt hankkimaan edes perhettä. Huomaa, että olet todella mt-ongelmainen. Yritähän ryhdistäytyä ja ota itseäsi niskasta kiinni, niin paranet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukin pariskunta tehköön kakaransa omien resurssiensa mukaan ja sillä ajatuksella että välttämättä ketään ei ole saatavilla avukseen juuri silloin kun tarvitsee. Jos resursseissa ei kehumista alunperinkään niin kannattaa vaikka sitten pitää ne jalkansa ristissä ettei tarvitse ulista ja uikuttaa.
Arvaan, että synnytit lapsesi 70-80-luvulla, eikä sua kukaan koskaan auttanut. Siis ei koskaan ikinä. "Ihan itse hoidin ja nyt en aio hoitaa kenenkään muksuja enää ikinä, koska minulla on OIKEUS elää myös omaa elämääsi. "
Arvasit väärin. Minun puolestani voit toki arvauksesi pitää hyvänäsi jos siitä autuutesi saavutat. Reaktiostasi päätellen taisi osua ja upota?
Sitten on ainakin opit hyvin iskostettu päähäsi
Kukaan ei käske pykäämään niitä tenavia eikä varsinkaan liukuhihnalta ja sitten väsymään ja valittamaan milloin mistäkin. Elämä on valintoja täynnä. Jos oma ajatusmaailma on jo valmiiksi hukassa niiden kanssa ennen kuin yksikään on maailmaan saatettu ja sillä asenteella että kaiken voi ainakin yrittää ulkoistaa (vaikka sitten sillä surullisenkuuluisalla itkupotkuraivarilla) niin ei kovinkaan kaksista tulosta tule.
Kahden lapsen yksinhuoltajana ilman tukiverkkoja olen aina ihmetellyt näitä juttuja. Kun hankkii lapsia, heihin tulee sitoutua. Oma terveys ei välttämättä tahdo aina riittää. Tästäkin on omaa kokemusta, oli todella rankkaa olla yksinhuoltaja ja vailla tukiverkkoja kahden lapsen kanssa, kun itse sairastui MS- tautiin. Tämän lisäksi tuli vielä syöpä.
Lapset olivat pieniä ja jotenkin oli vaan pärjättävä. En muista ja tajua vieläkään miten olen noista vuosista selvinnyt. Mutta tälläisia juttuja lukiessani Lemmetyisistä lukiessani ajatellen aina lämmöllä niitä äitejä, jotka yksinhuoltajina tai vaikeassa avioliitossa jaksavat luotsata perhettä eteenpäin vailla tukiverkkoja.
Vierailija kirjoitti:
Kahden lapsen yksinhuoltajana ilman tukiverkkoja olen aina ihmetellyt näitä juttuja. Kun hankkii lapsia, heihin tulee sitoutua. Oma terveys ei välttämättä tahdo aina riittää. Tästäkin on omaa kokemusta, oli todella rankkaa olla yksinhuoltaja ja vailla tukiverkkoja kahden lapsen kanssa, kun itse sairastui MS- tautiin. Tämän lisäksi tuli vielä syöpä.
Lapset olivat pieniä ja jotenkin oli vaan pärjättävä. En muista ja tajua vieläkään miten olen noista vuosista selvinnyt. Mutta tälläisia juttuja lukiessani Lemmetyisistä lukiessani ajatellen aina lämmöllä niitä äitejä, jotka yksinhuoltajina tai vaikeassa avioliitossa jaksavat luotsata perhettä eteenpäin vailla tukiverkkoja.
Kauniisti sanottu. Luulen kanssa niiden vaikeimmassa tilanteissa olevien jäävän vaille tukea kun tälläiset HS.n jutussa olleet perheet alkavat odottaa ihmisoikeutenaan siivoojaa, lastenhoitajaa ja kokkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan hyvä, että tämä tukiverkkoasia otetaan huomioon.
Ihminen, joka ei kykene itselleen tukiverkkoja luomaan, ei nimittäin ole mikään kovin kummoinen lapsenkasvattaja. Jos ei kykene hyviin, pysyviin, luotettaviin ihmissuhteisiin.
Minä olen mt-ongelmainen autisti, ja jopa MINULLA on tukiverkot. Ihmisessä täytyy olla jotain aivan perustavaa laatua olevaa vikaa, jos elämä on tuota, että on vain minä ja minun mies ja mukulat.
Meillä oli sukua ja kavereita lähellä kun lapsi syntyi.Kuviot oli aika vakaat, olihan jo 30+. Lapsi oli kahden kun äitini sairastui ja vuodessa hänkin oli hoidettava. Veli jätti samoihin aikoihin perheensä ja muutti 350km. Hänestä ei ollut iloa edes äidin asioiden hoidossa. Veljen lasta toki tuotiin meille hoitoon äitinsä toimesta, mutta he ottivat koiran jota lapseni pelkäsi kuollakseen, eli ei vastavuoroisuutta. Kaveri sai oman lapsen ja kaveruus hiipui kun hänellä ei enää ollut aikaa edes nähdä meitä kaffekupillisella.
Uutta tukiverkkoa rakennettiin naapurista, ja iso ilo olikin kun lapsemme aloittelivat koulua yhdessä. Sitten kaverin vanhemmat erosivat ja verkko romahti heidän muuttoon.
Yläkoulussa on saatu parisuhdeaikaa muutaman kerran kun lapsi on ollut kaverilla yökylässä tai serkku tullut seuraksi meille kotiin.
En mä nyt näkisi tätä niin että en kykene ihmissuhteisiin. En vain enää tiennyt mistä niitä voisi etsiä lisää. Perheet joilla on isovanhemmat lähellä, eivät kaipaa vastavuoroista jelppiä eivätkä tietenkään halua tarjota yksipuolistakaan.
Pahin yhdistelmä on kun kummallakin töissä deadlinet painaa päälle ja lapsella on terkka- ja hammaslääkäriasioita, vasu-keskusteluita hoidetavana tai sairastuu, pahimmillaan kaikki samalla viikolla.
No tämäpä juuri
Ne lisääntyy joiden ei pitäisi .
Pirtti täynnä puolijauhoisia pentuja joiden kanssa ei pärjätä eikä ole minkäänlaista ymmärrystä mihinkään.
Yhteiskunta elättää koko poppoon ja kuvioon tietysti kuuluu että vanhemmat polttaa ja alko maistuu ja vähät rahat menee tatuointeihin ym turhuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kahden lapsen yksinhuoltajana ilman tukiverkkoja olen aina ihmetellyt näitä juttuja. Kun hankkii lapsia, heihin tulee sitoutua. Oma terveys ei välttämättä tahdo aina riittää. Tästäkin on omaa kokemusta, oli todella rankkaa olla yksinhuoltaja ja vailla tukiverkkoja kahden lapsen kanssa, kun itse sairastui MS- tautiin. Tämän lisäksi tuli vielä syöpä.
Lapset olivat pieniä ja jotenkin oli vaan pärjättävä. En muista ja tajua vieläkään miten olen noista vuosista selvinnyt. Mutta tälläisia juttuja lukiessani Lemmetyisistä lukiessani ajatellen aina lämmöllä niitä äitejä, jotka yksinhuoltajina tai vaikeassa avioliitossa jaksavat luotsata perhettä eteenpäin vailla tukiverkkoja.
Eli siis sairastuit vakavasti, et muista mitään niistä vuosista, mutta silti olet sitä mieltä ettei olisi ollut mitään apua tukiverkoista eikä olisi kaikkien kannalta parempi, jos apua tuollaissa tilanteissa saisi? Jo on ihmeellinen ajattelumalli. Ihan jo lastesi etu olisi ehdottomasti ollut, että olisit saanut apua. Mutta hyvä että olet silti jotenkin selvinnyt. En vaan ymmärrä miksi ajattelet sen hädin tuskin selviytymisen olevan jotenkin parempi kuin sen, että lapsilla on elämässään muitakin turvallisia aikuisia eikä elämä ole vain selviytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70 - 80 luvuilla oli kodinhoitajia ja kotiavustajia kunnilla töissä ja heitä minä ainakin sain usein kotiin, kun oli pahoja tilanteita lasten kanssa. Olivat ihania tätejä, joista lapset pitivät. Syntyvyys nousuun, jos tuo virkakunta herätettäisi henkiin, niin lapsiperheet eivät nääntyisi.
T.mummeli
Niin että kunnan piikoja pitäisi saada, varmaan vielä ilmaiseksi, kun terveet vanhemmat eivät suoriudu omassa arjessaan.
Ei ne olleet mitään "piikoja" ja ei niitä kodinhoitajia ihan huvikseen annettu. Ne tuli perheeseen, jos esim äiti oli synnytyslaitoksella ja isä töissä, eikä sieltä töistä oltu sen takia pois, että vaimo oli synnyttämässä. Kodinkoitaja saattoi tulla perheeseen myös silloin, kun äiti pääsi sairaalasta leikkauksen jälkeen kotiin, eikä ollut vielä kykenevä hoitmaan jne.
Kyllähän ihmisiä tuetaan muissakin elämäntilanteissa ja heille annetaan ilmaisia palveluja, mutta lapsipereviha nätyyää olevan monilla niin syvällä, että lapsiperheitä ei koskaan saisi tukea tai auttaa.
Kaikki muut ihmisryhmät saa käyttää yhteiskunnan apua ja tukea, mutta ei pikkulapsipeheet :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miten herättää niin paljon vihaa se fakta, että ihmiset tarvitsee ympärilleen toisia ihmisiä ja sitä turvallisuuden tunnetta joka tulee, jos tietää että on olemassa ihmisiä jotka auttaa. Kyllä sitä ilman tukiverkkojakin voi selvitä ja monien on pakko, mutta silti olisi aina parempi jos ei tarvitsisi. Ja tämä täysi tukiverkottomuus on nimenomaan nykyajan ongelma, yhteiskunta on mennyt koko ajan yksilökeskeisempään suuntaan eikä apua enää kehdata pyytää eikä tarjota. Eikä sitä välttämättä saa vaikka pyytäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahden lapsen yksinhuoltajana ilman tukiverkkoja olen aina ihmetellyt näitä juttuja. Kun hankkii lapsia, heihin tulee sitoutua. Oma terveys ei välttämättä tahdo aina riittää. Tästäkin on omaa kokemusta, oli todella rankkaa olla yksinhuoltaja ja vailla tukiverkkoja kahden lapsen kanssa, kun itse sairastui MS- tautiin. Tämän lisäksi tuli vielä syöpä.
Lapset olivat pieniä ja jotenkin oli vaan pärjättävä. En muista ja tajua vieläkään miten olen noista vuosista selvinnyt. Mutta tälläisia juttuja lukiessani Lemmetyisistä lukiessani ajatellen aina lämmöllä niitä äitejä, jotka yksinhuoltajina tai vaikeassa avioliitossa jaksavat luotsata perhettä eteenpäin vailla tukiverkkoja.
Eli siis sairastuit vakavasti, et muista mitään niistä vuosista, mutta silti olet sitä mieltä ettei olisi ollut mitään apua tukiverkoista eikä olisi kaikkien kannalta parempi, jos apua tuollaissa tilanteissa saisi? Jo on ihmeellinen ajattelumalli. Ihan jo lastesi etu olisi ehdottomasti ollut, että olisit saanut apua. Mutta hyvä että olet silti jotenkin selvinnyt. En vaan ymmärrä miksi ajattelet sen hädin tuskin selviytymisen olevan jotenkin parempi kuin sen, että lapsilla on elämässään muitakin turvallisia aikuisia eikä elämä ole vain selviytymistä.
Totta kai olisi parempi, että olisi turvaverkkoa. Ja itsekin laskin sen varaan, mutta mieheni ja vanhempieni kuolema muutti tilanteen täysin. Kaikki tapahtui myös niin lyhyen ajan sisällä omien sairastumisteni kanssa, että elämä meni surussa pitkään kuin sumussa.
Kuka minua olisi voinut sitten auttaa? Ja auttoikin, toki minulla oli ystäviä ja naapureita ja heidän tuellaan pärjäsin päivästä toiseen. Lasteni etu kai oli eniten se, että olen hyvin sisukas ja optimistinen, joten meillä ei koskaan ollut kaikesta kauheudesta huolimatta masentavaa kotona.
Lapset saivat olla lapsia ja minä hoidn muut. Ja itse asiassa siihen keskittyminen, että lasten elämä sujuu kuten lasten elämän on oikeus sujuakin, auttoi eniten itseäni. Oli rakkaat lapset, joiden vuoksi jopa omat kivut ja väsymykset menettivät teränsä. Ja toinen asia joka eniten kantoi, oli se, että mainitsemani ystävät ja naapurit, jotka toki auttoivat missä kykenivät, kuitenkin eniten uskoivat juuri minun omaan selviytymiseeni.
Olen heille ikuisesti kiitollinen tästä. Nykyään olen onnellinen 7 lapsen mummi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä ketjuja palsta täynnä, ja ei voi muutakuin ihmetellä miksi ihminen valinnoillaan tekee ainutkertaisesta elämästään vaikean, eli lisääntyy. Vieläpä vapaaehtoisesti ja omasta halustaan?? Lapset tuovat omat ongelmansa ja jos näitäei halua kohdata, ei lisäänny tai ainakaan tee 5 lasta vaivoikseen. Lopettakaa valitus!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse meinaisin lapsia tehdä,ensimmäinen ajatus ei olis,että onkohan tukiverkkoja. Kyllä ensimmäinen ajatus olis,onko mulla rahkeita eli talouspuoli ja kiinnostaako ylipäätään,onko lapsi todella haluttu. Olen ehkä niin positiivinen,että uskon,et aina tarvittaessa löytyy apua?
Kyllä olisi oikeasti syytä miettiä myös niitä tukiverkkoja. Kun ei sitä apua todellakaan aina tarvittaessa saa, tai pitää olla jo todellakin pää kainalossa ennen kuin saa. Tosin se mitä ne vanhemmat ja sisarukset ja ystävät lupailee ennen lasten syntymää, ei vielä ole kerro siitä minkä verran he todellisuudessa auttaa.
Mä taas ajattelen niin, että tärkeämpää olisi kyetä luomaan uusia tukiverkostoja. Koska ethän sä voi lasta suunnitellessasi tietää, missä tukiverkostoosi laskemasi ihmiset vaikkapa 5 vuoden päästä asuvat tai elävätkö he silloin sellaista elämäntilannetta, että voisivat olla avuksi (vai ovatko silloin kenties syöpähoidoissa tai puolisonsa omaishoitajina). Tai ovatko ylipäätään elossa enää silloin. Mä olin nuorena lapsettomana aikuisena osa hyvän ystäväni tukiverkostoa, mutta kun itse sain esikoiseni, ystäväni kuoli autokolarissa. Syntymästään siihen, että lapsi voi olla esimerkiksi yön yksin kotona, menee kuitenkin reilusti yli 10 vuotta ja sinä aikana tukiverkostojen suhteen voi tapahtua mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta elämästä ei enää nykyisin oteta vastuuta. Valtion kuuluu hoitaa kaikki, lapset, ruoka pöytään valmiina, piristää väsyneitä vanhempia ja siivota vielä koti.
Tämänkin ketjun kun taas läpi kahlaa niin ymmärtää erinomaisen hyvin miksi muutaman kymmenen vuoden päästä on eläkkeiden ja verojen maksajat hyvin vähissä tässä maasaa.
Iso kiitos niille nuorille jotka kaikesta huolimatta päätyvät perheen perustamaan näillä nykyisillä spekseillä.
N51
Ei ne olleet mitään "piikoja" ja ei niitä kodinhoitajia ihan huvikseen annettu. Ne tuli perheeseen, jos esim äiti oli synnytyslaitoksella ja isä töissä, eikä sieltä töistä oltu sen takia pois, että vaimo oli synnyttämässä. Kodinkoitaja saattoi tulla perheeseen myös silloin, kun äiti pääsi sairaalasta leikkauksen jälkeen kotiin, eikä ollut vielä kykenevä hoitmaan jne.
Kyllähän ihmisiä tuetaan muissakin elämäntilanteissa ja heille annetaan ilmaisia palveluja, mutta lapsipereviha nätyyää olevan monilla niin syvällä, että lapsiperheitä ei koskaan saisi tukea tai auttaa.
Kaikki muut ihmisryhmät saa käyttää yhteiskunnan apua ja tukea, mutta ei pikkulapsipeheet :(
70 -luvullakin valistuneemmat isät olivat mukana synnytyksissä tai hoitivat ne vanhemmat lapset sillä aikaa. Tänä päivänä on olemassa isyyslomat täysin tasa-arvoisina äitiyslomien kanssa. Olen itse ollut vakavasti loukkaantuneena kotiäitinä ja kyllä se tietenkin sopi isän työnantajalle ottaa palkatonta siksi aikaa, että toivuin. Nykyisin saa lapsiperheiden kotipalvelua tuollaisiin tilanteisiin tai vaikka monikkoperheisiin. Sitä saa yleensä ihan itse tilaamalla 30h/ kolmen kuukauden ajalle tai tuplat perustellusta syystä. Yhteiskunnan asia ei ole paikata sellaisten isien tekemättä jättämisiä, jotka eivät hoida omia lapsiaan ja vaimojaan tarvittaessa.
Vielä suurempi kiitos niille, jotka on ihan tosissaan raataneet ja tehneet lapsia kun kattoo tätä nykyaikaa niin vanhemmat uupuvat ihan kaikesta, jota elämäksi kutsutaan.
Viisautta on tunten ja tunnistaa omat voimavaransa. Ja älykkyyttä toimia sen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Toki on järkevintä olla hankkimatta sitä ensimmäistäkään jos ei jaksa hoitaa lastaan itse.
Tämä on periaatteessa hyvä ajatus, mutta elämäntilanteet ja voimavarat voivat muuttua. Lapsia suunnitellessa ei voi tietää, että tulee vakava sairaus, jonka takia oma jaksaminen voi joutua koetukselle. Tai että saakin vaikka sairaan lapsen.
En uskaltanut haaveilla edes toisesta lapsesta.