Lue keskustelun säännöt.
Lemmetyiset eivät uskalla haaveilla kolmannesta lapsesta, koska apua ei ole: Olemme juuri ja juuri selvinneet tähän asti
19.01.2024 |
Mikä juttu tämä tukiverkkojuttu on? Mihin niitä tukiverkkoja erityisesti tarvitaan? Jos ajatellaan tilannetta kuten Lemmetyisilläkin, että on kaksi tervettä vanhempaa.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei varmaan ole lapsia, kun kyselet noin tyhmiä.
Kyllä minulla on lapsi. Meillä on tässä yhteiskunnassa kuitenkin jos jonkinlaista ratkaisua olemassa. On päiväkodit, on lastenvahdit jne. Mihin sitä tukiverkostoa erityisesti ihmiset tarvitsevat niin paljon, että se vaikuttaa lapsilukuun? Ja eikö ylipäätään ole järkevää hankkia sen verran lapsia kuin jaksaa hoitaa ja elättää?
Kaikki ei halua laittaa ihan pientä lasta päiväkotiin. Minunkin lapset meni vasta 3-4 v sinne. Sitä ennen ja senkin jälkeen tukiverkkoja olisi tarvinnut useasti. Esim jos molemmat vanhemmat on sairaana. Tai halutaan mennä käymään jossain viettämässä parisuhdeaikaa. Tai lasten koulussa on vanhempainilta tai taloyhtiössä talkoot. En usko, että kaikilla on varaa palkata lastenvahtia kotiin, vai oliko sinulla?
MLL lapsen hoitaja n. 10€/h. On varaa ottaa niihin satunnaisiin iltoihin kun ei molemmat vanhemmat pääse samaa aikaa jotain asiaa hoitamaan. Lapsia 4, ilman tukiverkkoja hyvin pärjätty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osui ja upposi. Meillä neljästä isovanhemmasta yksi on kuollut, yksi liikuntakyvytön ja yksi muistisairaan omaishoitaja. Keski-ikä elossa olevilla yli 80 vuotta. Meidän pitäisi olla heidän turvaverkkonsa, mutta emme pysty, koska olemme vastuussa kolmesta lapsesta.
Kyllä, vanhoina tuli tehtyä lapset jo kahdessa polvessa. Mutta toisaalta itsellä ja puolisolla päänuppi on pysynyt kasassa, vastuu on jaettu tasan ja treffejä jaksetaan odottaa vielä muutaman vuoden ajan. Arki on hyvää. Mutta kyllä vähän kadehdin heitä, joilla riittää mummoja ja kummeja, ja välillä on vaikeuksia hallita mikroilmeitä kun joku natkuttaa miten anoppi tuli ja pesi pyykit pyytämättä.
Olen itse elänyt kaukana tukiverkoista, jolloin syntyi päätös, että lapsia tulee vain yksi. Yhden kanssa elämän liikkuvat osat oli helppo hoitaa, kun pakka ei mennyt täysin sekaisin eikä tarvinnut ottaa kuin sen yhden tarpeet huomioon. Esim. vaikka juuri sairastapauksissa. Arjen palapeli on oikeasti aika hauras, jos tukiverkkoa ei ole ja toinen vanhemmista joutuu reissaamaan työnsä puolesta puolet vuodesta (niin kuin meillä).
Myöhemmin muutimme tukiverkkojen lähelle. Onhan tämä ihan eri tilanne. Autellaan puolin ja toisin ja isovanhemmat ovat lapsen elämässä viikottain mukana. Vasta nyt uskalsimme ottaa kauan haaveillun koiran. Varmaan lapsia olisi useampi, jos olisimme eläneet tukiverkkojen lähellä aina.
Silloin ei hankita enempää kuin se mihin rahkeet riittää.
Vierailija kirjoitti:
Osui ja upposi. Meillä neljästä isovanhemmasta yksi on kuollut, yksi liikuntakyvytön ja yksi muistisairaan omaishoitaja. Keski-ikä elossa olevilla yli 80 vuotta. Meidän pitäisi olla heidän turvaverkkonsa, mutta emme pysty, koska olemme vastuussa kolmesta lapsesta.
Kyllä, vanhoina tuli tehtyä lapset jo kahdessa polvessa. Mutta toisaalta itsellä ja puolisolla päänuppi on pysynyt kasassa, vastuu on jaettu tasan ja treffejä jaksetaan odottaa vielä muutaman vuoden ajan. Arki on hyvää. Mutta kyllä vähän kadehdin heitä, joilla riittää mummoja ja kummeja, ja välillä on vaikeuksia hallita mikroilmeitä kun joku natkuttaa miten anoppi tuli ja pesi pyykit pyytämättä.
Ohiksena, mutta se anopin pyytämättä pyykin peseminen voi johtaa siihen, että menee koneellinen vaatteita pilalle. Meillä kävi näin, kun anoppi tunki vaaleiden pyykkien kanssa kirkkaanpunaisen uuden paidan, jota ei oltu ehditty vielä pestä. Siellä meni lapsen lemipivaatteita ja omiakin kalliimpia vaatteita pilalle. Ei naurattanut. Että voi tuollainen muka-auttaminen myös lisätä perheen kuormaa, jos sitä pyykkiä ei osata edes oikeasti pestä.
Kyllä sen tukiverkon pitää myös pysyä lestissään eikä alkaa toisten kodeissa sooloilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osui ja upposi. Meillä neljästä isovanhemmasta yksi on kuollut, yksi liikuntakyvytön ja yksi muistisairaan omaishoitaja. Keski-ikä elossa olevilla yli 80 vuotta. Meidän pitäisi olla heidän turvaverkkonsa, mutta emme pysty, koska olemme vastuussa kolmesta lapsesta.
Kyllä, vanhoina tuli tehtyä lapset jo kahdessa polvessa. Mutta toisaalta itsellä ja puolisolla päänuppi on pysynyt kasassa, vastuu on jaettu tasan ja treffejä jaksetaan odottaa vielä muutaman vuoden ajan. Arki on hyvää. Mutta kyllä vähän kadehdin heitä, joilla riittää mummoja ja kummeja, ja välillä on vaikeuksia hallita mikroilmeitä kun joku natkuttaa miten anoppi tuli ja pesi pyykit pyytämättä.
Ohiksena, mutta se anopin pyytämättä pyykin peseminen voi johtaa siihen, että menee koneellinen vaatteita pilalle. Meillä kävi näin, kun anoppi tunki vaaleiden pyykkien kanssa kirkkaanpunaisen uud
Ennemmin ehkä kuitenkin kiroilisin anopin pilalle pesemiä pyykkejä kuin miettisin, onko anoppi kaatunut lumihankeen kolmen tunnin ajomatkan päässä ja osaako muistisairas appi hälyttää apua.
Kaikki ei halua laittaa ihan pientä lasta päiväkotiin. Minunkin lapset meni vasta 3-4 v sinne. Sitä ennen ja senkin jälkeen tukiverkkoja olisi tarvinnut useasti. Esim jos molemmat vanhemmat on sairaana. Tai halutaan mennä käymään jossain viettämässä parisuhdeaikaa. Tai lasten koulussa on vanhempainilta tai taloyhtiössä talkoot. En usko, että kaikilla on varaa palkata lastenvahtia kotiin, vai oliko sinulla? 40 e/h on kallista lystiä.
Sehän on puhtaasti valintakysymys minkä ikäisen laittaa päiväkotiin. Omani laitoin 2,5v. Vanhempainilta-asiaasi en ymmärrä ollenkaan. Eikö riitä, että toinen siellä käy? Toinen voi hoitaa lapsia. Taloyhtiön talkoot samoin. Miten niihin tarvittaisiin jotain erillistä avustajaa? Parisuhdeaika on jokaisessa parisuhteessa olennaista. Pienten lasten vanhemmat harvemmin pääsevät kahdestaan ravintolaillallisille tai viikonloppumatkoille. Sitä makuuhuoneaikaa sen sijaan pystyy kyllä arjessa järjestämään helpostikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä se on se lopputulos politiikalle, jonka ansiosta lapset sysätään heti akuisiän saavutettuaan yhteiskunnan harteille.
Suomessa lapsi on 19 vuotiaana peräkammarin poika, jos ei ole jo "omassa" yhteiskunnan maksamassa yksiössä asumassa, kun italiassa vielä 35 vuotias kotona asuva lapsukainen on vain normaali ilmiö
Ja mikä ero näiden kahden yhteiskunnan välillä on omalta perheeltä ja suvulta saadusta tuesta. Niinpä
Normaali 19 -vuotias on jo muuttamassa opiskelujen perässä omilleen. Toki jos asuu samalla paikkakunnalla kuin koulupaikka, voi kotona asua. Se on kaiketi lähinnä tuo sossuloisten tapa heittää lapsi pihalle, kun täyttää 18.
Kyllä muutkin heittää lapset pihalle, kun täyttävät 18. Lapseni kaverilla on kesällä 18v täyttävä isompi sisarus. Ihan normaalit duunarivanhemmat. Ovat jo pitkin syksyä ja talvea maininneet monta kertaa jutellessa miten ihanaa, kun vanhimmainen täyttää 18 ja muuttaa pois. Itsestäni tuntuu jotenkin oudolta. Meillä saa ainakin asua niin pitkään kuin haluaa ja palata vielä takaisin kotiin, jos elämä heittää lunta tupaan syystä tai toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osui ja upposi. Meillä neljästä isovanhemmasta yksi on kuollut, yksi liikuntakyvytön ja yksi muistisairaan omaishoitaja. Keski-ikä elossa olevilla yli 80 vuotta. Meidän pitäisi olla heidän turvaverkkonsa, mutta emme pysty, koska olemme vastuussa kolmesta lapsesta.
Kyllä, vanhoina tuli tehtyä lapset jo kahdessa polvessa. Mutta toisaalta itsellä ja puolisolla päänuppi on pysynyt kasassa, vastuu on jaettu tasan ja treffejä jaksetaan odottaa vielä muutaman vuoden ajan. Arki on hyvää. Mutta kyllä vähän kadehdin heitä, joilla riittää mummoja ja kummeja, ja välillä on vaikeuksia hallita mikroilmeitä kun joku natkuttaa miten anoppi tuli ja pesi pyykit pyytämättä.
Ohiksena, mutta se anopin pyytämättä pyykin peseminen voi johtaa siihen, että menee koneellinen vaatteita pilalle. Meillä kävi näin, kun anoppi
Ennemmin ehkä kuitenkin kiroilisin anopin pilalle pesemiä pyykkejä kuin miettisin, onko anoppi kaatunut lumihankeen kolmen tunnin ajomatkan päässä ja osaako muistisairas appi hälyttää apua.
No, jos noista pitää valita. Meillä kuitenkin löytyy molemmat: pyykkejä pilaava anoppi ja sitten myös se muistisairas vanhempi, jonka perään pitää katsoa ja huolehtia. Ennemmin jättäisin nuo anopin sekoilut välistä, kun se on ihan turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osui ja upposi. Meillä neljästä isovanhemmasta yksi on kuollut, yksi liikuntakyvytön ja yksi muistisairaan omaishoitaja. Keski-ikä elossa olevilla yli 80 vuotta. Meidän pitäisi olla heidän turvaverkkonsa, mutta emme pysty, koska olemme vastuussa kolmesta lapsesta.
Kyllä, vanhoina tuli tehtyä lapset jo kahdessa polvessa. Mutta toisaalta itsellä ja puolisolla päänuppi on pysynyt kasassa, vastuu on jaettu tasan ja treffejä jaksetaan odottaa vielä muutaman vuoden ajan. Arki on hyvää. Mutta kyllä vähän kadehdin heitä, joilla riittää mummoja ja kummeja, ja välillä on vaikeuksia hallita mikroilmeitä kun joku natkuttaa miten anoppi tuli ja pesi pyykit pyytämättä.
Ohiksena, mutta se anopin pyytämättä pyykin peseminen voi johtaa siihen, että menee koneellinen vaatteita pilalle. Meillä kävi näin, kun anoppi tunki vaaleiden pyykkien kanssa kirkkaanpunaisen uud
Siksi juuri kannattaa opetella lajittelemaan pyykki sitä mukaa kun sitä syntyy. Ei niitä muuten kukaan ulkopuolinen osaa pestä. Ei anoppi eikä palkattu siivooja, jos vaikka katkaiset jalkasi ja joudut sairaalaan. Ei edes minun mieheni osaa lajitella minun pyykkejäni enkä minä hänen.
Minä elin nuorena vaihto-oppilaana sellaisessa kodissa, jossa käytettiin maan tapaan paljon ulkopuolista työvoimaa. Oli puutarhuri, oli siivooja joka huolehti myös pyykistä. Mutta pyykit lajitteli jokainen itse.
Tämä aivan aiheen vierestä, anteeksi.
Jos tukiverkkoja ei ole ns. luonnostaan, niin niitä kannattaa hankkia ihan aktiivisesti itse. Minä totaalisena yksinhuoltajana olen ihan aktiivisesti tehnyt tuttavuutta naapurin mummujen ja naapuruston lapsiperheiden kanssa & lapsen kavereiden perheiden kanssa - sieltä on löytynyt tosi mukavia ihmisiä, ystäviä, joita voin pyytää hädän hetkellä avuksi. Usein käytän myös MLL:n kautta löytynyttä tuttua lastenhoitajaa, jonka käyntiä lapsikin odottaa aina innoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osui ja upposi. Meillä neljästä isovanhemmasta yksi on kuollut, yksi liikuntakyvytön ja yksi muistisairaan omaishoitaja. Keski-ikä elossa olevilla yli 80 vuotta. Meidän pitäisi olla heidän turvaverkkonsa, mutta emme pysty, koska olemme vastuussa kolmesta lapsesta.
Kyllä, vanhoina tuli tehtyä lapset jo kahdessa polvessa. Mutta toisaalta itsellä ja puolisolla päänuppi on pysynyt kasassa, vastuu on jaettu tasan ja treffejä jaksetaan odottaa vielä muutaman vuoden ajan. Arki on hyvää. Mutta kyllä vähän kadehdin heitä, joilla riittää mummoja ja kummeja, ja välillä on vaikeuksia hallita mikroilmeitä kun joku natkuttaa miten anoppi tuli ja pesi pyykit pyytämättä.
Ohiksena, mutta se anopin pyytämättä pyykin peseminen voi johtaa siihen, että menee koneellinen vaatteita pilalle. Meillä kävi näin, kun anoppi
iksi juuri kannattaa opetella lajittelemaan pyykki sitä mukaa kun sitä syntyy. Ei niitä muuten kukaan ulkopuolinen osaa pestä. Ei anoppi eikä palkattu siivooja, jos vaikka katkaiset jalkasi ja joudut sairaalaan. Ei edes minun mieheni osaa lajitella minun pyykkejäni enkä minä hänen.
Minä elin nuorena vaihto-oppilaana sellaisessa kodissa, jossa käytettiin maan tapaan paljon ulkopuolista työvoimaa. Oli puutarhuri, oli siivooja joka huolehti myös pyykistä. Mutta pyykit lajitteli jokainen itse.
Tämä aivan aiheen vierestä, anteeksi.
No, meillä nimenomaan lajitellaan pyykit suoraan värien mukaan omiin koreihinsa, mutta anoppi sooloili silti. Kenenkään ei tarvitse osata pestä meidän pyykkejä. Teen sen pyykkäämisen ihan itse. Eikä anoppi tosiaan ole mikään palkattu siivooja vaan oli silloin hoitamassa lasta. Ja vain siihen hommaan pyydetty. Tuo ikäluokka (noin 70-vuotiaat) eivät vaan tunnu osaavan olla tekemättä koko ajan hirveästi jotain.
Nämä ajatukset heräsivät useamman lapsen äidillä:
- Niin kutsuttuja tukiverkkoja ei ole todellakaan myöskään kaikilla heillä, joilla sellaisia ehkä vaikuttaa olevan. Meillä ainakin harrastetaan myös iltaisin, mutta yhdistellään ja täsmätään ajoituksia niin, että aikuistekin pääsevät omiin harrastuksiinsa.
- Jos on kaksi aikuista, toinen voi aina olla lasten kanssa ja toinen tehdä jotain muuta. Sitten vaihdetaan.
- Ystävien kanssa voi yhdistyä. Esimerkiksi kaikki tuttavapiirin äidit tai isät kerralla leikkipuistoon tai kylän yhden luo, ja niin vain toisella on taas omaa aikaa.
- Päivähoito on ainakin 8 tuntia päivästä. Se on ruhtinaallista verrattuna muutamankymmenen vuoden takaiseen aikaan.
- Lemmetyisten lapsista toinen on ihan pian koulussa ja muutenkin muuttuu pian isoksi lapseksi. Eipä aikaakaan niin hän voi jäädä hetkeksi yksin kotiin. Taas helpottaa.
- Jos Lemmetyiset luette tätä niin lämpimästi suosittelen kolmatta lasta samaan hetkeen kuin esikoinen menee kouluun! Perhevapaalta vauvan kanssa on ihanaa ottaa vastaan ekaluokkalaista iltapäivisin. Eli jos kolmas olisi hyvä idea, pikaisesti yritys päälle vain!
- Jos parisuhdeaikaa haluatte, niin todellakin käyttöön päivänajat kun lapset on hoidossa. Ihan hyvin voi käydä treffeillä päivisin, jopa elokuvissa, drinkillä ja syömässä. Jos taas iltatreffit kiinnostavat niin pitää nähdä vaivaa ja hankkia se muutaman kympin maksava MLL:n lastenhoitaja. Ne on sitä varten! Eikä maksa paljon suhteessa hyötyyn. Kerran puolessa vuodessa voi jo saada elämän maistumaan uudella tavalla.
- Korostan vielä, että ei mene aikaakaan, kun lapset kulkevat omia polkujaan eikä niitä näy enää kotona. Menevät kouluun ja harrastuksiin itse. Silloin sitä aikaa sitten on, mutta onko enää parisuhdetta tai omaa mielenterveyttä?
- Muutoksia tapahtuu vain muuttamalla asioita. Nyt itseä niskasta kiinni ja palveluita ostamaan tai kivoja mummoja naapurustosta etsimään. Ei ne ilmaiseksi tule muillakaan.
- Kaikista tärkeintä tässä on kyllä se, että isovanhemmat ovat nykyään niin vanhoja ja huonokuntoisia. Ei heille voi jättää pieniä lapsia. Onnekas on se, jolla on nuori, pirteä ja taitava mummo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tukiverkkoja ei ole ns. luonnostaan, niin niitä kannattaa hankkia ihan aktiivisesti itse. Minä totaalisena yksinhuoltajana olen ihan aktiivisesti tehnyt tuttavuutta naapurin mummujen ja naapuruston lapsiperheiden kanssa & lapsen kavereiden perheiden kanssa - sieltä on löytynyt tosi mukavia ihmisiä, ystäviä, joita voin pyytää hädän hetkellä avuksi. Usein käytän myös MLL:n kautta löytynyttä tuttua lastenhoitajaa, jonka käyntiä lapsikin odottaa aina innoissaan.
Hienoa, että olet löytänyt tukiverkkoja. Moni löytääkin. Meillä naapurin mummulla on kolme omaa lastenlasta, ja kaikkinainen keskustelu lapsista johtaa aina humblebragiin lasten saavutuksista ja hänen itsensä ylivertaisuudesta perheensä auttajana.
Itselläni tämä herättää hieman kiusallisia lapsuudenmuistoja, sillä itse olen päivähoidossa paikassa missä hoitaja aina ylisti omia lapsenlapsiaan. Onneksi siellä oli vanha isomummo, joka jaksoi antaa huomiota minullekin.
Eli tuntuu että tämä tietty sisäänlämpiävyys ja pärjääminen ja toisaalta omien ja vieraiden lasten vertailu on ollut kulttuurissamme hyvin kauan.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen perheen tulisi ajatella juuri noin, montakohan lasta kannattaa hankkia, että heitä jaksaa hoitaa, joissakin perheissä todella ois parempi että lapsia ei olisi ollenkaan, kun vanhemmilla itsellään on koko elämänhallinta hukassa...
Toki, mutta ei maailmaa koskaan aikaisemmin ole pyöritetty niin, että molemmat vanhemmat käyvät ansiotyössä, sukulaiset asuvat satojen kilometrien päässä ja yhteisöjä ei juuri ole. Vaaditaan muuttamaan työn ja koulutuksen perässä, mukautumaan työnantajan vaatimuksiin, kouluttautumaan koko ajan lisää ja olemaan koko ajan valmis muutokseen kaikilla elämänalueilla.
Kun mietitään, että vielä 80-luvulla vanhemmilla oli pääasiassa vakituinen työ, suuremmalla osalla omistusasunto, ainakin jotain sukua/yhteisöä lähellä JA kunnallinen kodinhoitopalvelu käytössään, niin ei olla edes samalla planeetalla kuormituksen kanssa.
Näin lapsettomana nelikymppisenä huutelen sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin perheessä lapset ovat vain 3 ja 6, ei todellakaan lapsia tarvitse niin pienellä ikäerolla tehdä, kolmatta lasta voi hyvin miettiä siinä vaiheessa kun molemmat lapset ovat melko itsenäisiä koululaisia.
Yleisin ikäero taitaa olla 2 vuotta, joten kyllä tuo 3 vuotta on ihan normaali. Neljä toki helpompi vielä mutta monella loppuu siinä vaiheessa jo ikä.
Tässä maailmassa on ihmisiä ihan tarpeeksi. Parille riittää hyvin 2 lasta, silloin ei lisätä väkilukua vain korvataan edellinen sukupolvi. Arvaan kyllä, että tuo pari haluaa vielä monta lasta, koska vauvat on niin ihania ja isot lapset voivat auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei varmaan ole lapsia, kun kyselet noin tyhmiä.
No kyllä me ollaan ihan itse saatu kolme lasta kasvatettua .Töissä oloajan olivat perhepäivähoitajalla hoidossa ja loppuajan me vanhemmat pärjättiin ihan hyvin yhdessä jakamalla vastuuta keskenämme. Sukulaiset ja muut läheiset asuu reilun 500 kmn päässä.
Meillä lapsi oli 2,5 v päivähoitoon mennessään. Ennen sitä tuli useita tilanteita, joissa olisi tukiverkkoja tarvittu, mm. tällaisia:
-Vauvaa hoitaneelta vanhemmalta lohkesi hammas juureen asti yllättäen. vanhempi joutui lähtemään hammaspäivystykseen, jossa meni 4 tuntia, kun täytyi odottaa ja vaikeasti lohjennutta hammasta operoitiin kauan.
-Toinen vanhemmista sai sairaskohtauksen ollessaan lapsen kanssa kotona kahdestaan. Vanhempi soitti ambulanssin ja paikalle piti saada töissä ollut vanhempi, koska lasta ei voinut jättää yksin kotiin, kun sairaskohtauksen saanut vanhempi joutui sairaalaan.
-Sairaskohtauksen saanut vanhempi joutui viettämään seuraavina kuukausina aikaa sairaalassa. Töissä käyvä vanhempi joutui jäämään pois töistä lapsesta huolehtiakseen.
Tällaisia tilanteita voisi sattua kenelle tahansa. Todella auttaisi, että olisi joku mummo tai muu luotettava tukiverkko, joka voisi katsoa lasta. Ja on jo sekin kuormittavaa, jos koskaan ei ole taukoa lapsen kanssa olemisesta. Ihan suoraan voin sanoa, että raskainta aikaa oli lapsen kanssa kotona vietetty aika. Oli ihan helppoa palata töihin, kun lapsi meni päiväkotiin ja sai syödä rauhassa, jutella rauhassa ja käydä vessassa rauhassa.
Omalta kohdin samaa mieltä. Meillä on 2 lasta, nyt jo kouluikäisiä, eikä ole koskaan mitään tukiverkkoja ollut. Molempien vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, eikä muutenkaan ketään tuttuja täällä pääkaupunkiseudulla, jossa työn vuoksi asutaan. Mutta hyvinhän tämä on mennyt ilman tukiverkkojakin, en ole oikeastaan missään vaiheessa sellaisia kaivannut. Se että minä olen jo 10 vuotta tehnyt täysin etätyötä toki helpottaa, esim. lapsen sairastumistapauksessa. Ja me ei olla luonteeltamme "meneviä" ihmisiä jotka tarvitsisi jotain lapsivapaata aikaa päästäksemme jonnekin, jo ennen lapsia lähinnä kotona kaksistaan oleiltiin. Meistä on mukava olla aina kotona, ja perhe ympärillä kasassa kaikkein paras. Mutta eihän tämä tällainen kaikille sovi, enkä missään nimessä pidä huonona jos tukiverkkoja kerran on, että niitä käyttää (kunhan ei nyt ihan liikaa esim. vanhoja isovanhempia kuormita).