Päivi Räsäsen tuomiosta valitetaan korkeimpaan oikeuteen
Uskomatonta, että syyttäjä ei vieläkään lopeta ajojahtiaan, vaikka niin käräjä- kuin hovioikeuskin oli yksimielisesti vapauttavan tuomion kannalla.
Kommentit (566)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja nyt sitten linkkiä näihin "joka oppikirjoihin" ja tiedeartikkeleihin.
millä nimikkeellä luulet olleen diagnoosilistassa sairautena.
Onhan homoseksuaalisuus ollut diagnoosi aiemmin, vissiin F302.
Kyllä, samoin ollut rikoslaissa rangaistava teko. Mutta noistakin ajoista Suomessa on jo 50 vuotta ja sinä aikana edelleen kaikki Suomen homot ja lesbot ovat syntyneet heterovanhempien lapsina, vain ja ainoastaan sillä heteronormatiivisesta unelmasta, ihan oikealla tavalla siitettyinä kahdesta eri sukupuolesta. Kaikki ehkä eivät aviollisen suhteen kautta, mutta toivottavasti edes toinen osapuoli on ollut naimisissa, niin ehkä Jumala katsoo sormien välistä.
Päivin kannalta tasa-arvoinen suhtautuminen homoihin on kyseenalaista, koska Päivi ei kykene edelleenkään näkemään homoseksuaalia luku- ja päättelykykyisenä ihmisenä, joka osaa ilman Päivinkin "varoitteluja homolähimmäiselleen Helvetin vaaroista" lukea aivan ne samat asiat Raamatusta. Ja sitten sepahuksen homo vielä kyseenalaistaa Päivin ;D
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein että syyttäjä ajaa omia etujaan valtion piikkiin.
Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin syyttäjän taustasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homoilu on synti. Sellaisen harjoittajat eivät ole menevä taivasten valtakuntaan. Sinne ei mene myöskään tuo syyttäjä, ellei käänny ja tee parannusta.
Miinustin viestiäsi, vaikka pidänkin homoseksuaalisia tekoja syntejä (samoin kuin kaikkea avioliiton ulkopuolista heteroseksiäkin). En kuvittele tietäväni, ketkä pääsee taivaaseen ja ketkä ei, vaan sen tietää yksin Jumala.
Paitsi että Jumalaa ei taida olla olemassa. Menee satuolentojen sarjaan..
Sori.
Jumalaa ei ole olemassa sen paremmin kuin Allahia. Uskallatko sanoa tämän muslimille?
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan nyt se, että Raamattu on satukirja ja mielikuvituksen tuotetta, kansantarinoita. Sen esittämät ihmisvihaa sisältävät kommentit ei tarjoa minkäänlaista lainsuojaa edes siteerattuna henkilöille jotka niitä käyttää sitä kiihottamiseen jotain ihmisryhmää kohtaan.
Raamattu on satukirja siinä missä Koraanikin. Uskallatko sanoa tämän muslimille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein että syyttäjä ajaa omia etujaan valtion piikkiin.
Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin syyttäjän taustasta...
Sen verran on ainakin helppo päätellä, että syyttäjä ei ole keskiaikainen huuhaahihhuli, vaan elää tällä vuosituhannella reaalitodellisuudessa. Pisteet siitä.

Syyttäjä elää pikemminkin jossain harhamaailmassa, koska hän väitti syytteessään Räsäsen sanoneen sellaisia asioita joita Räsänen ei koskaan ollut sanonut.
Moni kristitty on epävarma uskossaan, usko ei ole tasaista tai sido enää toimintaan samalla lailla kuin aiemmin. Mutta jos ymmärtää mitä kaikkea kristinusko kantaa sisällään, ymmärtää paremmin sen yhteiskunnallista arvoa. Sitä ei voi verrata taika-uskoon tai horoskooppeihin. Tietysti tämän sanominen on turhaa, jos lähtökohta on avoimen vihamielinen, etten sanoisi ahdasmielinen.
Kummasti kritittyjen pitäisi kuitenkin olla suunnattoman joustavia ja hyväksyviä ihan mitä tahansa jopa hyvin laskelmoitua muoti-oikkua kohtaan. Ei tunnu ihan reilulta tämä. Kun homoseksuaalisuudesta alettiin kirkon sisällä puhua jokin vuosikymmen sitten, asetelma oli vielä sovitteleva ja kyselevä, joustava.
Nyt vähemmistöagenda haluaa sanella kaiken oman mielensä mukaiseksi. Ei heitä oikeasti huoleta, mitä jopa heille itselleen saattaa näistä uusista linjauksista seurata. Vai kiinnostaako se edes heitä? KUnhan nyt saadaan olla mukana jossakin mikä kuulostaa kivalta, hyvältä, oikealta ja nykyaikaiselta, sen kummin asialla päätä vaivaamatta.
Onhan tuolla Anu Mantilalla ollut ennenkin kiinnostusta aiheeseen. Artikkeli vuodelta 2021: "Kaikilla ei ole asiaa alttarille loukkaako kirkon vihkimiskäytäntö seksuaalivähemmistöjen perusoikeuksia ja onko sen oikeudellinen perusta riittävä?"
https://www.edilex.fi/artikkelit/22042
Asiasanojen perusteella käsittelee ainoastaan ev.lut. kirkkoa. Minusta on hyvin erikoista, että kaikki muut jätetään rauhaan, rauhassa uskomaan tavallaan, mutta ev.lut. kirkon on "pakko maallistua"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein että syyttäjä ajaa omia etujaan valtion piikkiin.
Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin syyttäjän taustasta...
Sen verran on ainakin helppo päätellä, että syyttäjä ei ole keskiaikainen huuhaahihhuli, vaan elää tällä vuosituhannella reaalitodellisuudessa. Pisteet siitä.
Syyttäjä elää pikemminkin jossain harhamaailmassa, koska hän väitti syytteessään Räsäsen sanoneen sellaisia asioita joita Räsänen ei koskaan ollut sanonut.
Liekö tuolla merkitystä, Räsänen kun on sanonut jo muutenkin aivan liikaa. Nainen vaietkoon seurakunnassa!

Lisäksi hän on kirjoittanut vihapuheesta ja sananvapaudesta:
https://www.edilex.fi/oikeus/211050002
https://yhdenvertaisuus.fi/documents/5232670/13949561/K%C3%A4sikirja+sy…

oikeuden halventaja

Jatkan, että Mantila näyttää myös olevan sitä mieltä, että jos ev.lut. kirkon pappi ei suostu vihkimään avioliittoon homoparia, hän voi syyllistyä rikokseen.
Tämä siis siitä huolimatta, että homopareilla on oikeus mennä naimisiin maistraatissa, siis maalliseen, juridisesti pätevään avioliittoon.
Ai että, miten "älykkäitä" nämä keskustelut teidän hihhuleiden kanssa niin usein on.
Liekö tuolla merkitystä, Räsänen kun on sanonut jo muutenkin aivan liikaa. Nainen vaietkoon seurakunnassa!
nyt on älykkyys huipussaan.

Periaatteessa pappi ei voi kieltäytyä kokonaan syyllistymättä syrjintään. Mutta, se joka haluaa kirkollisen vihkimisen, haluaa sen yleensä myös kirkossa. Nähdäkseni papin oikeus kieltäytyä koskee lähinnä sitä, missä vihkiminen tapahtuu ja millä kaavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ai että, miten "älykkäitä" nämä keskustelut teidän hihhuleiden kanssa niin usein on.
Liekö tuolla merkitystä, Räsänen kun on sanonut jo muutenkin aivan liikaa. Nainen vaietkoon seurakunnassa!
nyt on älykkyys huipussaan.
Mensa ja uskovaiset harvoin kyllä toisensa kohtaavat niin selkeästi kuin tässä ketjussa ;D
-winner.

Niin no minä olen ollut Mensan jäsen ja olen uskossa. Mutta tämä nyt on varmaan sinulle liian monimutkainen yhtälö. Silloin kun olin siellä, oli siellä muitakin uskovia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuolla Anu Mantilalla ollut ennenkin kiinnostusta aiheeseen. Artikkeli vuodelta 2021: "Kaikilla ei ole asiaa alttarille loukkaako kirkon vihkimiskäytäntö seksuaalivähemmistöjen perusoikeuksia ja onko sen oikeudellinen perusta riittävä?"
https://www.edilex.fi/artikkelit/22042
Asiasanojen perusteella käsittelee ainoastaan ev.lut. kirkkoa. Minusta on hyvin erikoista, että kaikki muut jätetään rauhaan, rauhassa uskomaan tavallaan, mutta ev.lut. kirkon on "pakko maallistua"?
Lisäksi hän on kirjoittanut vihapuheesta ja sananvapaudesta:
https://www.edilex.fi/oikeus/211050002
https://yhdenvertaisuus.fi/documents/5232670/13949561/K%C3%A4sikirja+sy…
Itse en ymmärrä tuota "vihapuhe" perustetta rikoksen toteutumisen edellytyksenä. Rikoslaissa ei mainita lainkaan termiä "vihapuhe". Näin ollen se on mielestäni tuulesta temmattu rikoslakiin perustumaton peruste.
Miksi täällä annetaan ymmärtää, ettei kirkolla/papeilla välttämättä ole oikeutta olla vihkimättä homopareja? Korkein hallinto-oikeus on todennut, että ev.lut. kirkolla on ollut oikeus antaa varoitus homoparin vihkineelle papille. Ev.lut. kirkko saa siis itse päättää, vihkiikö se homopareja vai ei.

Uskonnonvapauslain perusteella ev.lut kirkko ei saa päättää mainitusta asiasta rikkomatta uskonnonvapauslakia.