Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies priorisoi kesämökin oman lapsensa edelle

Vierailija
07.01.2024 |

Alan olla tosi turhautunut. Tavattiin miehen kanssa vähän vanhempina ja hänellä oli kesämökki lähellä, missä tykkää viettää kevät-syksy kaudella melkein kaiken vapaa-aikansa. Mökissä on ollut todella paljon työtä ja laittamista, joten aikaa siellä on luonnollisesti kulunut. Olen itse ollut myös auttelemassa siinä missä voin ja mies "on saanut" mennä ja olla siellä myös itsekseen ihan niin paljon kuin tykkää. Lainausmerkit siksi kun enhän minä nyt aikuista miestä ala määräillä missä aikansa viettää, mutta olen kyllä tuonut esiin, että toivoisin että minäkin olisin ollut edes joskus se prioriteetti numero yksi, enkä vain varavaihtoehto, eli seurani kelpaa, kun keli on huono mökkitöille tai on talvi.

Meillä on alle kaksivuotias lapsi, mies on hyvin kiintynyt tähän ja viettää paljon vapaa-aikaansa pikkuisen kanssa, kunhan ei ole mökkikausi. Viime kesänä lapsi oli vielä pieni ja minä sain hoitaa häntä yksin koko miehen loman ja vapaapäivät. Mies oli lisäksi ainakin noin parikymmentä yötä yksin siellä mökillään. Minä olen hoitanut lasta myös kipeänä ollessani, vaikka mies oli kesälomalla, kun hänen oli pakko mennä mökille sovittujen työmiesten vuoksi. Olen siis tehnyt enemmän kuin kuin vain vähän joustanut. Minulla ei ollut yhtään kokonaista tai edes puolikasta vapaapäivää lapsen ensimmäisen vuoden aikana.

Nyt ollaan miettimässä, että lapsi aloittaisi päiväkodissa tässä jossain vaiheessa ja keskustelimme siitä. Mies suorastaan pöyristyi ajatuksesta, että kun hänellä on arkena vapaata (on joka viikko yksi päivä), niin hänen pitäisi olla lapsen kanssa eikä pääse mökille hommiin. Itse teen ma-pe työaikaa, mies on joka viikko yhden päivän viikonlopusta töissä. Alkoi latelemaan ehtoja ja vaatimuksia siitä miten hänen pitää päästä niin ja niin monta kertaa sinne käymään viikossa ja yhdessä reissussa menee aina useita tunteja. Vetosi siihen, että "onhan sinullakin harrastus". Joo, liikuntaa, johon menee matkoineen 2* 1,5h viikossa ja sekin vain jos tilanne on sellainen että voin mennä. Mies liikkuu myös arki-iltaisin 4-7 krt viikossa, toki vain puolisen tuntia kerrallaan, mutta kuitenkin. 

Mitä tästä pitäisi ajatella? En minä voi miehen prioriteetteja muuttaa väkisin, mutta on tämä kyllä kuluttavaa huomata kerta toisensa jälkeen, että mökki on ykkönen. Sitä kohtaan on velvollisuuksia, mutta en ole koskaan kuullut hänen puhuvan samalla intohimolla perheestään ja velvollisuuksista meitä kohtaan. Sen sijaan saan jatkuvasti kuulla miten minun pitää joustaa ja ymmärtää. Ilmeisesti hänen ei tarvitse joustaa missään koskaan.

Ja kyllä, lapsi oli yhteisesti kovasti haluttu ja toivottu. Mökkivuosia ja hommia siellä oli takana tuossa kohtaa jo sen verran paljon, että kuvittelin suurimpien ja aikaavievien projektien olevan jo voiton puolella. Näin myös mies minulle lupaili sekä sinä kesänä kun odotin lastamme että sinä kesänä kun lapsi oli pieni ja hoidin hänet käytännössä yksin. 

Kommentit (154)

Vierailija
81/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä mökki on vielä rakkaampi miehelle kuin Ap:llä, jos on terveyttä varmaan muuttaa sinne eläkepäiviä viettämään. Minulla yksinäinen vanhuus, mökille en muuta. 

Toivottavasti vielä löydän jonkun jolle olen tärkeä, sivusilmällä jo katselen.

Vierailija
82/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on idiootti.

Onko mökillä oloon kuitenkin syynä lähinnä kaljanjuonti ja saunominen. 

Hän tekee kyllä ihan hemmetisti töitä siellä, sen tiedän. Mutta ne kerrat kun jää yöksi, niin saunoo tietysti loppuillasta ja ottaa muutaman oluen. On kuitenkin heräämässä hommiin jo aamusta aikaisin, joten mistään juopottelusta ei nyt ehkä voida puhua kuitenkaan. Muuten hän ei alkoholia juuri käytä.

Ap.

Mitä ihmeen hommia siellä riittää kuukaudesta toiseen tuollaisia määriä? Vielä tuollaisella aikataulutuksella, että hirveä kiire koko ajan? Onko miehel joku mt ongelma? 

Kuulostaa pakkomielteestä tuo mökki. Ehkä on tosiaan isommasta ongelmasta kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on idiootti.

Onko mökillä oloon kuitenkin syynä lähinnä kaljanjuonti ja saunominen. 

Hän tekee kyllä ihan hemmetisti töitä siellä, sen tiedän. Mutta ne kerrat kun jää yöksi, niin saunoo tietysti loppuillasta ja ottaa muutaman oluen. On kuitenkin heräämässä hommiin jo aamusta aikaisin, joten mistään juopottelusta ei nyt ehkä voida puhua kuitenkaan. Muuten hän ei alkoholia juuri käytä.

Ap.

Miehesi tarvitsee apua. Ei ole normaalia tuollainen.

Vierailija
84/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina, tai ainakin useimmiten vaikuttaa menevän niinpäin, että nainen on vaatimassa mieheltä enemmän hyötyä itselleen- oli se työmäärä, raha, status tai mikä sitten vain, niin suunta on sama.

Kaikkien pötypuheiden jälkeen näyttää se mies edelleenkin olevan naiselle hyödynnettävä - ja loppuun asti kupattava resurssi enemmän kuin ihmiskumppani.

yäk

No tässä tapauksessa se kuppaaja on kyllä mies. Vaatii naiselta paljon isompaa työpanosta yhteisen elämän eteen eikä ole yhtään valmis joustamaan. 

Nainen ei ole töissä, joten hänen uhrauksensa yhteisen elämän eteen on aika lailla minimaalinen.

Vierailija
85/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että tässä tarinassa ja parisuhteessa on jotain muutakin ongelmaa kuin mökki. Ei mikään mökki vaadi noin paljon hommaa. Joko ap liiottelee tai sitten mies on jossain muualla kuin mökillä. Tai sitten ap on vain niin rasittava kontrollifriikki kotona, että mies pakenee mökille.

Meillä kyllä mökki on koko perheen paikka, jossa kaikki viihdytään.

Olen kyllä luetellut pintapuolisesti ne isot hommat mitä siellä on pitänyt tehdä. Jos et siitä ole ymmärtänyt miten paljon aikaa ne vievät yhden ihmisen tekemänä, niin en voi sille sitten mitään. Sanoin myös että siellä on välillä oltu vain muutama tunti kerrallaan, välillä noin työpäivän verran ja sitten x määrä niitä yöpymisvuorokausia. Aina hommia ei ole tehty siis kellon ympäri ja silti ihmetellään täällä kun "mikään ei ole valmista". Sanoin myös että nyt ei pitäisi olla enää mitään isompaa tiedossa. Miksi kaikki asiat pitää selvittää teille moneen kertaan?

Ja joo, olen hirveä päällepäsmäri kun olen joustanut vuosikausia miehen hommien vuoksi ja hän suunnilleen määrittää perheemme aikataulut, että saa sen parhaan "hyödyn" ajallisesti itselleen. Mutta minä olen niin kauhea. Naisen vika kun mies lusmuilee omien perhevelvollisuuksiensa kanssa. Et taida olla kummoisempi vastuunkantaja itsekään kun olet heti valmis kaatamaan syyt miehen touhuista minun niskaani?

Ap.

Vierailija
86/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyppä ap hyvällä hetkellä mieheltä minkä verran hän haluaa jatkossa omaa aikaa. Ota oikein paperia ja kynä ja kirjoita ylös niin voitte yhdessä miettiä miten asia järjestyy. Kirjoitat ylös esim 1/päivä viikko mökkilä remppaa. 4*1 tunti viikolla urheilua jnejne. Älä yhtään valita vaan kirjoitat vaan kiltisti ylös. Sitten lasket miehen tunnit yhteen ja toteat että ruvetaanko suunnittelemaan. Eli kummallekkin 1 oma aika päivä viikossa. Eli minulla se on ilmeisesti lauantai kun sinä voit hoitaa silloin lapsen ja sinulla se viikolla oleva vapaapäivä jos lapsi menee silloinkin sitten hoitoon. Ja iltaisin jos sinä olet ma, ke ja pe iltoina 2 tuntia poissa niin minä olen sitten ti, to ja su illat omissa jutuissa 2 tuntia kerrallaan. Ja mihinkäs meille jää perheen yhteistä aikaa jne.

 

jos mies alkaa valittaa että sinä et tarvi omaa aikaa niin toteat vaan että itsehän mies per

Mies voi myös ottaa kynän ja paperia tai läppärin ja sitten ryhdytään miettimään, kuka maksaa mitä. Yllättäen ap voi huomata, että sellaiset tavisjutut kuin autonkäyttö eivät enää kuulu hänelle, jos hän ei osallistu kuluihin. Vastaavasti kaikki muutkin yhteistalouden kulut jaetaan puoliksi, vaikka ap miten inttäisi, että ei ole reilua, että hänelle jää palkasta vähemmän kuin miehelle. Mies puolestaan maksaa kaikki mökkiin liittyvät kulut yksin (kuten tekee todennäköisesti jo nyt). Jos näyttää siltä, että naisen rahat eivät riitä, niin sitten tingitään lapsen vaatetuksesta (ei enää merkkivaatteita, kirppiksetkin on keksitty.) tai nainen voi omalla ajalla mennä lisätöihin.

Miksi oletat ap:n automaattisesti tienaavan vähemmän?

Ja vaikka tienaisikin, niin lapsi on molempien vanhempiensa vastuulla, eikä siinä kyllä pitäisi tuloasioiden tehdä vaikutusta.

Oma isäni teki tuota äitipuolelleni, eli aina kun äitipuoli otti jotain epäkohtia esille, alkoi isä uhkailla miten ei sitten maksa enää laskuja, isällä oli siis huomattavasti suuremmat tulot. Edelleen nousee niskakarvat pystyyn tuota muistellessa, isääni en ole enää yhteyksissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina, tai ainakin useimmiten vaikuttaa menevän niinpäin, että nainen on vaatimassa mieheltä enemmän hyötyä itselleen- oli se työmäärä, raha, status tai mikä sitten vain, niin suunta on sama.

Kaikkien pötypuheiden jälkeen näyttää se mies edelleenkin olevan naiselle hyödynnettävä - ja loppuun asti kupattava resurssi enemmän kuin ihmiskumppani.

yäk

No tässä tapauksessa se kuppaaja on kyllä mies. Vaatii naiselta paljon isompaa työpanosta yhteisen elämän eteen eikä ole yhtään valmis joustamaan. 

Nainen ei ole töissä, joten hänen uhrauksensa yhteisen elämän eteen on aika lailla minimaalinen.

Olisihan mies voinut jäädä hoitovapaalle, muttei jäänyt. Harva haluaa laittaa alle vuoden ikäisen vauvan päivähoitoon. Nyt onneksi lapselle tulee vain neljä hoitopäivää viikossa, kun miehellä on yksi vapaapäivä arkipäivinä. Silloin mies on lapsen kanssa.

Vierailija
88/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ethän sinä nyktään kuuntele miestä ja kysy, miltä tuntuu, joten miksi mies sinua vanhana tarvitsee? Ja koska hän ei nytkään reissaa, niin miksi tekisi niin vanhana?

TUo 50/50 huoltajuus olisi varsin kätevä asia, et ehkä ole miettinyt, että jos mies sen haluaa, niin hän sen erossa saa, koska et pysty osoittamaan miehen olevan epäkelpo vanhempi. Erotkaa, sen jälkeen muutat yksiöön ja mies saa pitää kotinne ja sitten voit miettiä, millaista on tulottomana olla pienen lapsen vanhemp"

 

Mistä on käynyt ilmi etten kuuntele tai kysy? Pitääkö minun ajaa miehen perässä mökille joka kerta kyselemään hänen tuntojaan ja hän voi sitten taas ärsyyntyä minuun kun "mitään ei saa nyt tehtyä kun te olette täällä ja minun pitää seurustella teidän kanssanne"? Eikö se riitä että kuuntelen häntä kotona? Vaikka hän ei kuuntele minua. Puhuu aina päälle omia juttujaan kun minulla on vasta edellinen lause kesken, saattaa kysyä jotain mutta ei "ehdi" kuunnella vastausta. Tämä on päivittäistä.

Siinäpä myös vähän vastausta niille jotka kyselivät ja miettivät miehen mahdollisia adhd-piirteitä. Sitä mäkin olen joskus suutuspäissäni sanonut, että sillä on pakko olla jotain tollasia piirteitä. Keskittymiskyky on sekunnin luokkaa, omat asiat muistetaan kyllä mutta millään muulla ei ole merkitystä, suorittaminen, älyttömän tarkat rutiinit, pakan leviäminen jos jotain ennakoimatonta tulee eteen, erakkomaisuus ym.

Ei mun tarvise mitenkään osoittaa häntä epäkelvoksi vanhemmaksi, hän ei ikinä itse haluaisi viikko-viikko systeemiä ensinnäkin työvuorojensa ja viikonlopputöidensä takia. Toisekseen hän ei pärjää lapsen kanssa muuta kuin kotona sisällä. Ei saa puettua ulkovaatteisiin (kun ei ole ollut paikalla tekemässä sitä), ei "muista" milloin syö ja mitä, ei osaa kiristää auton turvaistuimen vöitä kunnolla ja muutenkin on täysin pihalla kaikesta, vaikka olen todellakin vastuuttanut häntä lapsen hoidossa, kun on ollut kotona. Sitä ei ole vain tapahtunut niin usein. Jep, että hän kyllä rakentaa vaikka mitä, mutta sitten kärsivällisyys ei riitä minkään ei-niin-mielenkiintoisen asian opetteluun. Lapsen aamu- ja iltatoimet hoitaa kyllä, kun siitä on tullut hänelle rutiinia. Mutta kaikki muu toiminta ja etenkin "poikkeavat" ja kotoa poistumista vaativat menot ja jutut eivät onnistu.

 

Miksi eläisin tulottomana ja yksiössä? Meinaatko että irtisanoutuisin ihan ok palkkaisesta asiantuntijaduunistani nyt yhtäkkiä ja alkaisin elää tuilla? Miksi?

Ai niin, tämä palstan "mies elättää ja naisen kuuluu olla hiljainen ja tottelevainen kotiorja" mentaliteetti.

Btw, miehellä ei olisi ikinä varaa ostaa minua ulos tästä, ei tienaa yhtään sen enempää kuin minäkään ja mökki vie kaikki säästöt.

Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyppä ap hyvällä hetkellä mieheltä minkä verran hän haluaa jatkossa omaa aikaa. Ota oikein paperia ja kynä ja kirjoita ylös niin voitte yhdessä miettiä miten asia järjestyy. Kirjoitat ylös esim 1/päivä viikko mökkilä remppaa. 4*1 tunti viikolla urheilua jnejne. Älä yhtään valita vaan kirjoitat vaan kiltisti ylös. Sitten lasket miehen tunnit yhteen ja toteat että ruvetaanko suunnittelemaan. Eli kummallekkin 1 oma aika päivä viikossa. Eli minulla se on ilmeisesti lauantai kun sinä voit hoitaa silloin lapsen ja sinulla se viikolla oleva vapaapäivä jos lapsi menee silloinkin sitten hoitoon. Ja iltaisin jos sinä olet ma, ke ja pe iltoina 2 tuntia poissa niin minä olen sitten ti, to ja su illat omissa jutuissa 2 tuntia kerrallaan. Ja mihinkäs meille jää perheen yhteistä aikaa jne.

 

jos mies alkaa valittaa että sinä et tarvi omaa aikaa niin toteat vaan että itsehän mies per

Jos nainen menee omalla ajalla lisätöihin, niin sehän tarkoittaa sitä, että mies hoitaa lasta sillä aikaa. Sehän on jo nyt miehelle ongelma.

Vierailija
90/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyppä ap hyvällä hetkellä mieheltä minkä verran hän haluaa jatkossa omaa aikaa. Ota oikein paperia ja kynä ja kirjoita ylös niin voitte yhdessä miettiä miten asia järjestyy. Kirjoitat ylös esim 1/päivä viikko mökkilä remppaa. 4*1 tunti viikolla urheilua jnejne. Älä yhtään valita vaan kirjoitat vaan kiltisti ylös. Sitten lasket miehen tunnit yhteen ja toteat että ruvetaanko suunnittelemaan. Eli kummallekkin 1 oma aika päivä viikossa. Eli minulla se on ilmeisesti lauantai kun sinä voit hoitaa silloin lapsen ja sinulla se viikolla oleva vapaapäivä jos lapsi menee silloinkin sitten hoitoon. Ja iltaisin jos sinä olet ma, ke ja pe iltoina 2 tuntia poissa niin minä olen sitten ti, to ja su illat omissa jutuissa 2 tuntia kerrallaan. Ja mihinkäs meille jää perheen yhteistä aikaa jne.

 

jos mies alkaa valittaa että sinä et tarvi

Miksi oletat ap:n automaattisesti tienaavan vähemmän?

Ja vaikka tienaisikin, niin lapsi on molempien vanhempiensa vastuulla, eikä siinä kyllä pitäisi tuloasioiden tehdä vaikutusta.

Oma isäni teki tuota äitipuolelleni, eli aina kun äitipuoli otti jotain epäkohtia esille, alkoi isä uhkailla miten ei sitten maksa enää laskuja, isällä oli siis huomattavasti suuremmat tulot. Edelleen nousee niskakarvat pystyyn tuota muistellessa, isääni en ole enää yhteyksissä.

Jatkan vielä kommenttiani, että lapselle tuo vanhempien rahalla uhkailu on ahdistavaa. Kun lapsi ei voi tehdä realistista arviota siitä, onko vanhempi tosissaan näpäyttäessään toista vanhempaa kertoilemalla, miten sitten jättääkin asumiskulut maksamatta ja päädytään sitten kadulle kaikki, kuten siis omassa lapsuudessani jouduin kuuntelemaan. 

Myös juttelut, että säästellään sitten lapsen vaatteissa on oikeasti todella huono veto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mies voi myös ottaa kynän ja paperia tai läppärin ja sitten ryhdytään miettimään, kuka maksaa mitä. Yllättäen ap voi huomata, että sellaiset tavisjutut kuin autonkäyttö eivät enää kuulu hänelle, jos hän ei osallistu kuluihin. Vastaavasti kaikki muutkin yhteistalouden kulut jaetaan puoliksi, vaikka ap miten inttäisi, että ei ole reilua, että hänelle jää palkasta vähemmän kuin miehelle. Mies puolestaan maksaa kaikki mökkiin liittyvät kulut yksin (kuten tekee todennäköisesti jo nyt). Jos näyttää siltä, että naisen rahat eivät riitä, niin sitten tingitään lapsen vaatetuksesta (ei enää merkkivaatteita, kirppiksetkin on keksitty.) tai nainen voi omalla ajalla mennä lisätöihin."

 

😄

Haluaisinkin nähdä sen hetken kun mies yrittäisi kieltää minulta oman autoni käytön. Samoin kaikki asumiskulut, ruokakulut ynnä muut yhteiset kulut menevät jo puoliksi. Ja jos joku täällä nillittää kuittien kanssa kaiken hänen maksamansa tasaamisesta sentilleen, niin se on mies. Itse olen suurpiirteisempi, enkä todellakaan jaksa vaatia kaikesta puolta takaisin, eikä mieskään muista tasan jakamista lainkaan, jos ei ole itse saamapuolella.

Kiitos muuten vinkistä, olisikin hyvä pistää nyt kaikki ylös, niin saisin nähdä miten paljon mies on minulle velkaa kaikista lapselle hankituista vaatteista ja leluista (ostettu käytettynä 90% tai vastaavasti alesta). Niihin uppoaa kuitenkin yllättävän paljon rahaa, kun ostaa monta vaatekertaa monessa eri koossa, ulkovaatteet, kengät, välihaalarit ja villavaatteet. Isompiin asioihin kuten turvakaukaloon, vaunuihin (käytetyt), pinnasänkyyn, turvavyöistuimeen ym on kyllä osallistunut 50%, nuo vaatteet ja muut jäävät vain helposti sen kotonaolevan harteille.

Ap.

Vierailija
92/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikkulapsiaika on raskas. Sitten kun lapsi on 4-5 vuotias, niin alkaa helpottamaan.

Tässä tulee käymään niin, että isä hoitaa omaa tonttiaan siellä mökillä -yksin, koska kukaan ei sinne saa mennä mukaan. Äiti keksii lapsen kanssa ns. oman elämän ja omat menot. Lapsi kasvaa siihen, että äidin kanssa touhataan ja mennään ja tehdään.

Sitten tulee se yks kaunis päivä kun mieskin hoksaa, että olisipa kiva jos se junnu olisi tässä auttamassa, kun siitä alkaa olemaan jo apua -> junnua ei mökkielämä kiinnosta, kun ei ole siihen ns. kasvanut ja tottunut.  Rouvaakaan ei kiinnosta olla siellä mökillä, kun siihen ei ole syntynyt mitään tunnesidettä (minä maalasin tuon, minä suunnittelin tuon, minä autoin tuossa, me korjasimme tämän yhdessä, tuossa tapasimme juoda remontin lomassa kahvit jne.)

Loppujen lopuksi mies saa edelleen yksinään olla siellä mökillä ja ihmetellä kun ketään ei käy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain ap:n useammista teksteistä aloituksessa ja viestiketjussa sellaisen käityksen, että mies on pakkomielteinen mökin suhteen ja hiplaa sitä niin tarkkaan ettei miehelle itsellekään kelpaa mikä tahansa lopputulos. Huono homma. Ihmisen addiktoituessa johonkin ei siinä normaalit keskustelut auta. Miehen ymmmärrys pitäisi kaivaa hänestä todella syvältä, jos sieltäkään.



Mies ei siis muutu mihinkään ja ap päättää kaiken kommentoinnin täällä siihen, että ymmärtää kyllä miksi mies joutuu puuhaamaan huonokuntoisen mökin kanssa. Se, mitä ap ei minun mielestäni osaa on se, ettei ap osaa vetää selkeitä rajoja ja ehtoja. Nyt kun lapsi on vielä pieni ja tarvitsee molempia vanhempiaan pitäisi miehen osata vetää johtopäätöksiä siitä, miten mökki on 15 vuoden päästä yhä korjattavissa ja lapsi ei niinkään. 



Ja onko niin pieni mökki perheenne yhteistä tulevai

Tottakai mies ymmärtää hyvin sinun näkökulmasi. Hän vain ei halua ottaa sitä huomioon. Hän ajattelee, että hän on mies, jolle sellaiset ikävät vastuut eivät kuulu, mutta sinulle naisena kuuluvat. Hän ajattelee olevansa sinun yläpuolellasi, ikäänkuin sinun pomosi, eikä voi sietää sitä,  että ryppyilet vastaan. Miehesi on itsekäs ja sovinistinen ja ajattelee, että sinun tehtäväsi on hoitaa lapsi ja koti ja hänellä on oikeus nauttia vapaa-ajastaan rauhassa mökillä, tai millä tahansa muulla tavalla, mikä häntä nyt sattuukaan miellyttämään. Tästä on kyse. Miehesi ymmärtää ihan hyvin epätasa-arvoisen työnjaon, mutta hänen mielestään niin kuuluu ollakin ja se on oikeutettua, koska hän on mies ja sinä olet hänen vaimonsa ja lapsensa äiti, eli hänen omaisuuttaan/hänen alaisensa.

Kun sisäistäät tuon ap, niin voit miettiä, onko se se, mitä sinä elämältä haliat. Ajankuluksi voit lukea kirjan Why does he do that.

Vierailija
94/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei ymmärrä sinun näkökantaa,  niin sinun ap tulee nyt röyhkeästi miettiä, mitä sinä haluat elämältäsi. Joskus ero voi olla parempi . Ei helppo ratkaisu, mutta kuulostaa,  että mies on naimisissa mökin kanssa. Onhan siinä tekemistä, mutta kun mökki on miehen mielestä valmis,  jos sittenkään, veikkaan, että teillä on aikuinen lapsi ja sinä olet katkeroitunut. 

Ystäväni erosivat.  Mies oli niitä miehiä, joka oli aina metsällä. Siis aina. Lomamatkakin oli yhtä kuin asuntovaunulla metsän laitaan. Vaimo pyöritti kotia ja omat harrastukset jäivät. No nyt hänellä on useampi arki-ilta viikossa itselleen, jos näin hirviää sanoa. Mies on vastuussa lapsesta useamman arki-illan ja joka toinen viikonloppu. Lapsi on sen verran pieni, että ei voi ottaa metsään päiväksi.  Viettää siis ne päivät kotonaan laatuaikaa lapsen kanssa. Valittaa kyllä kuulemma välillä, kun ei pysty mitään omia juttuja tekem

Exälläni yksi harrastus meni aina edelle, niin että jopa joulupäivänä sännättiin harrastamaan sen sijaan, että olisi rauhoittunut viettämään meidän kanssa joulua.

Nyt sitten joitakin vuosia eron jälkeen vähän väliä kertoilee, miten pyydettiin lisätreeneihin, mutta sanoi ettei tule, kun haluaa olla ylimääräistä aikaa lapsensa kanssa. Lapsi tässä välissä kasvanut itsenäiseksi koululaiseksi, niin onko sitten havainnut sen oman lapsen lapsuuden menevän koko ajan vain kohti aikuisuutta, eikä lapsi olekaan ikuinen pikkutaapero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina, tai ainakin useimmiten vaikuttaa menevän niinpäin, että nainen on vaatimassa mieheltä enemmän hyötyä itselleen- oli se työmäärä, raha, status tai mikä sitten vain, niin suunta on sama.

Kaikkien pötypuheiden jälkeen näyttää se mies edelleenkin olevan naiselle hyödynnettävä - ja loppuun asti kupattava resurssi enemmän kuin ihmiskumppani.

yäk

No tässä tapauksessa se kuppaaja on kyllä mies. Vaatii naiselta paljon isompaa työpanosta yhteisen elämän eteen eikä ole yhtään valmis joustamaan. 

Nainen ei ole töissä, joten hänen uhrauksensa yhteisen elämän eteen on aika lailla minimaalinen.

Niin, olen NYT hoitovapaalla, tulot väliaikaisesti 300€/kk. Heitimme lainan koroille (korkosuojaus) ja mies maksaa tällä hetkellä yksin korot+vastikkeen, joka ei tee yhteensä yhtään sen enempää kuin mitä maksaa silloin kun lyhennämme lainaa+vastiketta yhdessä. Sähköt, vakuutukset ym menee yhä puoliksi, ruuista hän maksaa ehkä 2/3 tällä hetkellä, kumpikin hoitaa oman autonsa, puhelimensa ja harrastuskulut. Lapsen vaatteet ovat kaatuneet enimmäkseen minulle. 

Vanhempainvapaalla sain sen verran hyvin rahaa, että lyhensimme lainaa normaalisti ja kaikki muukin meni 50-50, kuten ennenkin. Kukahan tässä nyt siis oikeastaan hyötyy tilanteesta eniten?

Ap.

Vierailija
96/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se mies on henkisesti väkivaltainen ja alistava.

Lue kirja Why does he do that, olen varma, että löydät sieltä paljon tuttuja asioita.

Vierailija
97/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä sinä tuolta parisuhteelta saat? Mies ei arvosta sinua, ei kuuntele sinua eikä halua viettää kanssasi aikaa. Et myöskään hyödy rahallisesti tai ajallisesti. Rakastat miestäsi niin paljon ettei sinua haittaa ettei miehesi rakasta sinua?

Vierailija
98/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika on raskas. Sitten kun lapsi on 4-5 vuotias, niin alkaa helpottamaan.

Tässä tulee käymään niin, että isä hoitaa omaa tonttiaan siellä mökillä -yksin, koska kukaan ei sinne saa mennä mukaan. Äiti keksii lapsen kanssa ns. oman elämän ja omat menot. Lapsi kasvaa siihen, että äidin kanssa touhataan ja mennään ja tehdään.

Sitten tulee se yks kaunis päivä kun mieskin hoksaa, että olisipa kiva jos se junnu olisi tässä auttamassa, kun siitä alkaa olemaan jo apua -> junnua ei mökkielämä kiinnosta, kun ei ole siihen ns. kasvanut ja tottunut.  Rouvaakaan ei kiinnosta olla siellä mökillä, kun siihen ei ole syntynyt mitään tunnesidettä (minä maalasin tuon, minä suunnittelin tuon, minä autoin tuossa, me korjasimme tämän yhdessä, tuossa tapasimme juoda remontin lomassa kahvit jne.)

Loppujen lopuksi mies saa edelleen yksinään olla siellä mökillä ja ihmetellä kun ketään ei käy.

Surullisinta on, kun sitä pikkulapsi-aikaa ei saa enää takaisin siinä vaiheessa kun havahtuu, että lapsi kasvaa koko ajan, ja iso osa kehityksestä ja uuden oppimisesta ja koko lapseensa tutustumisesta mennyt ihan ohi, kun on keskitytty niin tiiviisti harrastukseensa.

Olen tuo joka kertoi exänsä nyt ottavan harrastuksestaan aikaa enemmän lapselleen. Mutta tilanne on kuitenkin se, että minä olen lapselle se, jolle hän kertoo ekana kaikki ilot, murheet ja kiinnostuksen kohteet. Isänsä saa yleensä kuulla sitten vasta minulta.

Ja juu. Olen kannustanut lasta kertomaan asioistaan myös isälleen, koska on isälleenkin todella tärkeä. Lapsi tokaisi, että minulle on jotenkin paljon helpompi ja luontevampi kertoa asioista. 

Lapsi on lapsi oikeasti vain hetken. Sitten on taas kaikki aika keskittyä projekteihin ja harrastuksiin.

Vierailija
99/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

On ihan selvää että tuo mökkikäyttäytyminen on hänelle jonkinlainen pakkomielle, on todennäköisesti muutenkin neuroottinen ihminen (tarkat rutiinit, pedantti jne). Tuollaisesta luonteesta seuraa, ettei osaa viettää rentoa lapsiperhe-elämää ja on itsekin huomannut että kärsii siitä. Pakenee siis omaa itseään ja ahdistustaan tuollaiseen sairaalloiseen työntekoon ja samalla pääsee pakoon myös perhe-elämää. Ei ole kehdannut sinulle myöntää että oops, ehkei olisi tuota lasta ollenkaan pitänyt  hankkia, tai olisi pitänyt alunperin tehdä selväksi että hän ei  tule tuohon lapsiperhejuttuun osallistumaan. Aika monet miehet on valitettavasti tuollaisia (eivät toki kaikki, mutta on tavallista edelleen), siksi hankitaan nk. man-cavet,  joko tuijotetaan sarjoja, kuntoillaan tai sitten on näitä autotalli tyyppejä, jotka rassaavat jotain koneita päivät pääksytystään. Itselläni on aikoinaan ollut pakkomielteisesti urheileva, ei osannut olla aloillaan ja keskittyä mihinkään paitsi treenaamiseen, kaikki muu sosiaalinen elämä oli tuskaa. Ystävättären mies viettää kaiken aikansa metsällä, ensijn on sorsastus, sitten joku muu kunnes alkaa hirvikausi, sitten myöhemmin talvella peuraa, sitten jänisjahteja ja tiesmitä . Kun ei saa metsästää, aikaa käytetään metsässä koiratreeneihin tai metsätöihin. Kotona ei juurikaan näy, vieraita ei käy eivätkä käy tai matkustele ikinä missään. Lapsensa nimet taitaa sentään tietää. Muuttumaan nämä eivät kykene, eli kannattaa kyllä harkita minkälaista loppuelämää itse haluaisi elää.

Vierailija
100/154 |
08.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä teidän suhteessa pitää teidät yhdessä? Mies menee omia menojaan ja sinä huolehdit yksin yhteisestä lapsesta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme kaksi