Lapsi sai lahjaksi ison pehmolelun, jota ei halunnut. Möin sen uutena 10 eurolla tutulle, pienen tytön lahjaksi. Nyt on draamaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse jouduin kyllä muutaman kerran hengittelemään syvään, kun isovanhempi antoi lapselle lahjaksi jättipehmon. Siis todella jätin. Ei muuten, mutta asuttiin pienessä kaksiossa nelistään, pari aikuista ja pari lasta. Onneksi lapsi edes vähän tykkäsi siitä pehmosta, niin ei v * tuttanut niin paljoa siirrellä sitä paikasta toiseen pitkin kotia ihan arkiaskareidenkin onnistumiseksi. Ja tiesin myös sen, ettei isovanhempi hankkinut sitä ilkeyttään, vaan ajattelemattomuuttaan.

Itse annoin sukulaisteni lasten vanhemmille rahat joulu-ja synttärilahjoihin,jotta vanhemmat pyrkivät ostamaan miemeisen lahjan. Pikkuisen syletti kyllä kun yksi joulu yksi lapsista silmät kirkkaina kysyi,kun olin kylässä, että:" Missäs ne sinun joululahjasta ovat?" Saman sukulaisen yksi lapsi kirjoitti ylioppilaaksi pari vuotta sitten. En mennyt juhliin,mutta laitoin lapselle rahaa tilille. En saanut edes tekstaria kiitokseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kiusa se on pienikin kiusa. Minä väsyin ja nyt annan pelkästään suklaata ja villasukat lahjaksi. Joita osaan vain nippanappa tehdä.😂 Eikä sureta edes lasten puolesta. Komioita lahjoja olivat saaneet enemmän kuin tarpeeksi. 

Miksi annat nuo? Eivät he niitä halua. Miksi et voi olla rehdisti antamatta mitään, vaan olet passiivis-aggressiivinen?

Minäkin myyn tarpeettomat lahjat. Miksi en myisi? Tilaa on rajatusti.

Nykyisten lapsiperheiden kanssa on oikeasti vaikeaa olla yhteydessä saatikka läheisiä. Johtuu sekä aikuisista että lapsista. Ihmeen vaikea jutella, mikään syöminen tai lahja ei sovi ja huumori tuntuu poistuneen. Vaivoista ja diagnooseista puhuvat enemmän kuin vanhat. Olen väistynyt suosiolla koska tavat ja kiinnostukset ei kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihan käsittämätöntä käytöstä Ap:lta. Enkä itsekään antaisi enää lahjoja jos vastaanotto on tuo. Ei niitä nyt ikuisesti tarvitse säilöä, mutta että viikossa pitää myydä murto-osalla arvosta eteenpäin? Tuohan on nyt pelkkää v*ttuilua.

Ai että ap:n käytöksen vuoksi pitäisi rangaista lasta? Eikö isovanhempi voisi jutella lapsen kanssa, että nyt ei tainnut se jättipehmo olla ihan mieleinen joten tehdäänkö jatkossa niin, että kysyn suoraan sinulta, mitä haluaisit lahjaksi, tai sitten annan käteistä ja voit ostaa itse, mitä haluat?

Lisäksi ihmettelen niitä, joiden mielestä on kohteliaampaa pyytää lahjanantajaa vaihtamaan lahja kuin hankkiutua siitä itse eroon. Jos pyytää vaihtamaan, niin siinähän suoraan sanoo, ettei lahja ollut hyvä.

Oletko ap töissä yhtä tehokas kuin tässä myymiskiireessäsi? Törkeän huono käytösmalli lapselle ja ihan vaan opetti dissaamaan mummoa. Mikset voinut jutella asiasta vaikka loppiaisen jälkeen??

Muistan aikoinaan kun sain mummolta leikkihevosen, joka oli silloin itselle jo liian lapsellinen enkä pitänyt siitä. Ei olisi tullut mieleenkään sanoa tuota mummalle tai antaa lahjaa pois. Mutta en leikkinyt sillä hevosella ikinä, ja oli syyllinen olo siitä jotenkin. Edelleen 30 vuotta myöhemmin muistan asian. Mutta oli varmaan oikea ratkaisu olla pahoittamatta mummon mieltä silloin.

Typerä teko oli minunkin mielestäni. Tosin en tiedä mitä tuo MÖIMINEN tarkoittaa.

Juu u. On siihen syynsä miksi kaikki eivät jaksa toimia lastenlastensa, kummilasten tai tuttujen lasten turvaverkostona. Ja hyvä niin, koska omat rajat pitää olla. On kasvanut polvi joka rikkoo ja pyytää ja vaatii, mutta katse yltää vain omiin tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisten lapsiperheiden kanssa on oikeasti vaikeaa olla yhteydessä saatikka läheisiä. Johtuu sekä aikuisista että lapsista. Ihmeen vaikea jutella, mikään syöminen tai lahja ei sovi ja huumori tuntuu poistuneen. Vaivoista ja diagnooseista puhuvat enemmän kuin vanhat. Olen väistynyt suosiolla koska tavat ja kiinnostukset ei kohtaa.

Sama. Kohteliaasti valehtelemme puolin ja toisin,   olen kipeä, en jaksa lähteä,  lapset, vaimo flunssaisia, ei nyt tulla, katotaan vuoden päästä.

Kun ei tavata, ei ostella lahjojakaan.  Kaikilla hyvä mieli.

Ap, ennen olisi prosessin tässä vaiheessa nostettu käsi virheen merkiksi, pyydetty mummolta anteeksi äkkinäistä toimintaa ja jatkettu kaikki huojentunein mielin elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli kyllä tosi surullinen olo isovanhemman puolesta tuosta toiminnasta. 

 

Vähän vastaava kuin jos lapsi ois tehnyt isovanhemmalle piirustuksen, kysyi missä se on ja vastaus olisi "laitoin paperikeräykseen, kun kuka niitä kaikkia säästää ja ei ollut kovin taitavasti piirretty". 

 

Näin juuri. Mun sisaren lapset tuo mulle jatkuvasti piirustuksiaan enkä todellakaan tee niillä lapsellisilla töherryksillä mitään. Mutta laitan ne talteen laatikkoon ja joskus jonkun jääkapinoveen hetkeksi, ihan vain siksi, ettei ole mitään syytä pilata rehellisyydellä toisten iloa. 

Mun kummilapset kans tuo mulle jatkuvasti piirroksia. Olen itse taidemaalari ja mulla on seinät täynnä omia maalauksia, eli ne tietää että tykkään taiteestaan. Laitan ne niiden kuvat hetkeksi jääkaapin oveen ja sitte hiljaisuudessa siirrän kansioon ja kaappiin. 

Miksei mummo saa tehdä virheitä? Eli onko aina parempi se ukkien linja, jossa ei tehdä mitään? Isoisät saa usein vapautuksen kaikesta, ovat passiivisia peesaikijoita. Sekö on parempi, ettei välitä?

Ap, oletko saanut ketjusta näkökulmia ja ohjeita? Miten meni omasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

No musta on kohteliaampaa kiittää ja vähin äänin myydä kirppiksellä ei-mieluinen mutta tilaavievä lahja, kuin ilmoittaa että lapsi ei tykkää, voitko palauttaa kauppaan. 

Aika epäsosiaalinen pitää kyllä olla että kyselee jostain ostamistaan lahjoista.

Eri

Ei välttämättä epäsosiaalinen. Narsistit tekee samaa. Mun anoppi toi oman makunsa mukaisia lahjoja oletuksena, että mummo tietää mistä lapsi tykkää. Kyseli etukäteen toiveita, jotta tietäisi mitä ei osta. Sitten kun synttäreillä kävi ilmi, että anoppi ei tuonutkaan lapsen lempilahjaa, niin oi voi oli mummolla paha mieli. Anopin lahjoissa tuli myös velvollisuus säilyttää ne ikuisesti. Kyseli lahjojensa perään vielä pitkienkin aikojen perästä. Anoppi toi myös mielellään isoja, paljon tilaa vieviä ja äänekkäitä lahjoja. Koska meillä on tilaa = lattia näkyy

En ole vielä koskaan tavannut lasta, joka ei halua pehmolelua.

Monet aikuiset eivät niitä halua, ja jotkut heistä kertovat lapselle, että et sinä näitä pehmoja halua. Kovin autoritaariselle tai vihaiselle vanhemmalle lapsi ei välttämättä uskalla väittää vastaan ja sanoo sen minkä aikuinen haluaa kuulla.

Itseäni ei oikeasti haittaa hutilahjat noin paljoa. Loppuuhan ne aikanaan! Ainoa mikä haittaa on homeisista kodeista / kaupoista tulevat kamat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsenlapsi teki alle kouluikäisenä isoäidilleen "kirjan", johon kirjoitti tarinan, piirsi kuvat jne. Seuraavalla kyläilykerralla lapsi olisi tämän halunnut nähdä, jolloin isoäiti kertoi laittaneensa kirjan lehtiroskiin. 

Ohis. 

Törkeää vielä sanoa noin suoran lapselle. Olisi edes sanonut, että ihan vahingossa meni lehtien välissä roskiin tai jotain...

Mummona juon kahvia aina heidän vieraillessaan kunkin tuomasta käsityöpaja- mukista, muulloin perusmukista.

Pistän seinäallakan seinälle, lasten valokuvat kehyksiin pöydälle ,  piirustuksilleen jokaiselle oma narukansio.

Miniöiltä turha  odottaa kohteliaisuutta, hehän isoittavat olevansa yläpuolellani 

Lapsi ei ole aina oikeassa. Mummo saattoi antaa ison halittavan lahjan joko oleilutyynyksi tai vaistoten, että perheessä on äkkinäiset ja tympeät tunteet pinnassa. Halusi tarjota pehmeyttä lapselle. Olisihan tässä ollut hyvä tilaisuus opettaa lapselle huumoria ja joustavuutta. Kyllä ison pehmon voi ostaa vaikka lukiolaiselle! Näin minä tämän näen.