Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Kun on menestynyt, niitä palveluita voi hakea yksityiseltä sektorilta. Näin olen ainakin itse tehnyt. Silloin ei ole edes julkisen puolen tarjonnan armoilla, vaan voi itse tehdä valintansa laadun ja määrän suhteen.

Niitä romahduksia estää, jos on hyviä suhteita ja perusasiat kunnossa aikuiselämässä. Aikuisuudessa koetut uudet traumat voivat vetää pohjan koko elämältä ja jaksamiselta, kun joku toinen olisi selvinnyt siitä vähemmällä kestävämmin rakennetun perustuksensa avulla.

No sehän se on, että perusasioista kannattaa pitää kiinni. Repivän terapian ihannointi ei ole kauhean hyvä juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvin tutulta

"Tätä narratiivia harjoitetaan myös dysfunktionaalisissa perheissä. Minua mustana lampaana kyllä kannustettiin opiskelemaan, mutta kun työura alkoi sujua, alkoi painostaminen siihen, että myöntäisin olevani sellaisen kykenemätön. Työura oli liian hyvä minulle, perheen likasangolle. Minulle oli selvästi varattu rooli, jossa lupaava työura menee pilalle. "

Minullakin oli liian hyvä työura. Siksi sain valtavan määrän manipulointia, jotta vaihtaisin 'yksinkertaisempiin' tehtäviin. Vanhempi oikeasti käytti sitä sanaa. Hänen mielestään en voinut mitenkään osata sellaista työtä mitä tein ja olisi pitänyt siirtyä yksinkertaisempiin tehtäviin.

Esimerkkinä sopivasta töistä ehdotti juoksutytön työtä. Kopiokoneen käyttämistä, kirjeiden toimittamista työpaikan sisällä sekä kahvin keittämistä. En usko että sellaista toimenkuvaa on edes ollut olemassa 70-luvun jälkeen. 

Välillä

Ja sinä et pistänyt välejä poikki? Itseä pitää suojella, ei kukaan jaksa loputtomiin jos läheiset nakertaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvin tutulta

"Tätä narratiivia harjoitetaan myös dysfunktionaalisissa perheissä. Minua mustana lampaana kyllä kannustettiin opiskelemaan, mutta kun työura alkoi sujua, alkoi painostaminen siihen, että myöntäisin olevani sellaisen kykenemätön. Työura oli liian hyvä minulle, perheen likasangolle. Minulle oli selvästi varattu rooli, jossa lupaava työura menee pilalle. "

Minullakin oli liian hyvä työura. Siksi sain valtavan määrän manipulointia, jotta vaihtaisin 'yksinkertaisempiin' tehtäviin. Vanhempi oikeasti käytti sitä sanaa. Hänen mielestään en voinut mitenkään osata sellaista työtä mitä tein ja olisi pitänyt siirtyä yksinkertaisempiin tehtäviin.

Esimerkkinä sopivasta töistä ehdotti juoksutytön työtä. Kopiokoneen käyttämistä, kirjeiden toimittamista työpaikan sisällä sekä kahvin keittämistä. En usko että sellaista toimenkuvaa on edes ollut olemassa 70-luvun jälkeen. 

Välillä

Ei ole todellista. Minuakin painostettiin siirtymään yksinkertaisempiin työtehtäviin. Minun olisi kuulemma pitänyt uskaltaa myöntää, etten pysty koulutusta vastaavaan työtehtävääni, ja pyytää reippaasti siirtoa avustaviin tehtäviin. Vähän niin kuin pomosta sihteeriksi. 

Kiinnittäkää huomiota fraaseihin, ne ovat olennaisia:

uskaltaa myöntää

pyytää reippaasti siirtoa

 

Tämä täysin poikkeuksellinen negatiivinen urakäänne, johon minua muka hyvää tarkoittaen painostettiin, yritettiin siis psykologisoimalla kehystää reippaaksi ja rohkeaksi valinnaksi, että niinku uskallan myöntää heikkouteni ja kokea rohkeasti tuon nöyryyttävän romahduksen.

No enpä toiminut noin. Ja niille, jotka nyt jäivät epäilemään pystyvyyttäni, olen edennyt koulutusta vastaavissa työtehtävissä sittemmin hyvin eikä vielä ole tullut vastaan tehtävää, johon en pystyisi. Mutta mitä vähemmän olen tekemisissä sukulaisten kanssa, sitä paremmin suoriudun töissä. Kumma juttu eikö vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko jotkut että kaikki niiden sisällä vellova pahaolo on niiden vanhempien syy? 

 

Varmasti, koska tuohan on yksi helpoimmista defensseistä ja coping-keinoista.

Jos olisit sisäistänyt lukemaasi, niin osaisit varmaan kääntää termit suomeksi...

Osaisin, mutta nämä termit on virallisia ja luki jo ihan lukion psykankirjoissa.

Vierailija 

On aika erikoista, että äiti ei pysty tapaamaan aikuista lastaan ilman kasvattavaa otetta. Miksi äiti ei kasva aikuisen lapsen äidiksi, vaan käyttäytyy kuin lapsi olisi vielä pieni. 

Mitä tällä kasvattamisella tarkoitetaan? Mitä se on? Kertoisiko joku tarkemmin. 

Voi olla ett on äitejä ketkä kommentoivat arvostelevasti sen aikuisen lapsen tekemisiä, niitä mistä täälläkin on puhuttu kun tuovat jouluna lahjoja paljon, muttei vahingossakaan niitä mille olisi käyttöä. Värit ei ole toivomusten mukaisia eikä koot. Kylään tullessa järjestetään vaatekaapit. Arvostelevat kaikki tekemiset ja suunnitelmat. 

 

En tarkoita nyt näitä rajattomia äitejä, vaan sitä että ihan osaamattomuuttaan äiti voi vaikka yhteisessä ruokailuhetkessä tyttären tekemiä lihapullia syödessä sanoa, että minä teen nykyisin lihapullat uudella reseptillä ja niihin antaa hyvän maun mauste X. Ovat todella herkullisia, kokeileppas annan ohjeen. 

 

Tämän tytär voi ottaa niin, että minun tekemäni lihapullat ei kelpaa ja äiti haluaa neuvoa niin kuin se tuppasi aina ennen tekemään. Äiti on vain halunnut kertoa löydöstään ja puhetta pitääkseen vinkannut reseptistä. Tytär loukkaantuu. Koko soppa syntynyt väärinkäsityksestä. 

 

Nyt täällä varmastik tulee huutia, mutta jos se tytär olisi pystynyt suhtautumaan neuvoon neutraalisti, niin mitään välirikkoa ei olisi tullut. Äiti olisi voimut olla hiljaa reseptistään tai mainostaa sitä toisessa käänteessä. Tyttö pistää välit poikki kertomatta syytä ja äiti ihmettelee mitä nyt taas tapahtui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On muuten toksisen vanhemman vakiolauseita: jotainhan minä olen tehnyt oikein, koska menestyt koulussa/opinnoissa/työssä/elämässä... se menestys on tapahtunut siitä HUOLIMATTA.

Ja yksi hankala ennakkoluulo on, että jos on vaikea lapsuus taustalla, niin jossain vaiheessa sen menestyksen pitää osoittautua jotenkin valheelliseksi ja tulee romahdus ja ihmisestä tulee jollain tavalla syrjäytynyt, vähintään työtön tai pitkäaikaissaikkulainen. Eräänlaista alistamista sekin.

Oikeasti monikin hyvin suorittava on peräisin aika hankalasta perheestä, mutta moni pärjää oikein hyvin läpi koko elämänsä. Silloin voisi haluta palveluita, jotta voisi käydä läpi esimerkiksi lastenkasvatusta omien lasten hyödyksi, tai ylläpitää taitavammin aidosti hyvää suhdetta omiin aikuisiin lapsiin. Tämmöistä kevytpalvelua ei kuitenkaan hirveästi ole, kun narratiiviin kuuluu se, että ter

Asiaa! Paitsi terapian osalta, sitä on hyvin monenlaista. Pitkää psykoyterapiaa, tai vaikka vain yhden käynnin sessio ratkaisukeskeistä terapiaa, jossa nimenomaan keskitytään siihen, miten tästä eteenpäin. Ei kaikessa terapiassa tongita menneisyyttä.

Näin äitinä sanoisin, että pitää vaan oivaltaa, milloin sopii neuvoa ja milloin taas on hyvä vaan kehua, että onpas herkulliset lihapullat eikä lainkaan kertoa, miten itse tekisi vielä parempia. 

Normaali käytös on aika hyvä ohjenuora. Jos joku, kuka hyvänsä, on tehnyt sinulle ruokaa, on kohteliasta kehua ruokaa ja epäkohteliasta jakaa parannusehdotuksia kyseiseen ruokalajiin. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on menestynyt, niitä palveluita voi hakea yksityiseltä sektorilta. Näin olen ainakin itse tehnyt. Silloin ei ole edes julkisen puolen tarjonnan armoilla, vaan voi itse tehdä valintansa laadun ja määrän suhteen.

Niitä romahduksia estää, jos on hyviä suhteita ja perusasiat kunnossa aikuiselämässä. Aikuisuudessa koetut uudet traumat voivat vetää pohjan koko elämältä ja jaksamiselta, kun joku toinen olisi selvinnyt siitä vähemmällä kestävämmin rakennetun perustuksensa avulla.

No sehän se on, että perusasioista kannattaa pitää kiinni. Repivän terapian ihannointi ei ole kauhean hyvä juttu. 

On aika harhainen ajatus, että ihminen yksin voisi päättää pitää kiinni perusasioista. Mitä, kun joku ajaa autolla perheenjäsenesi yli? Sairastut vakavasti? Sinut raiskataan? Se tärkein ihmisesi kuolee? Kotisi tuhoutuu tulipalossa tai tulvassa? Menetät omaisuutesi ja terveytesi hometaloon ja velkaannut? Puolisosi jättää sinut yllättäin kertoen seurustelleensa uuden kanssa jo vuoden? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se romahti, ja mistä tiedät ettei se olisi romahtanut myös vaikka lapsuus olisi ollut ihan ok?

En kettuile, haluan oikeasti tietää.

Taisin kirjoittaa, että käsiteltäväksi tuli nykyisyyden lisäksi menneisyys. Jos sitä menneisyyttä ei olisi, olisi riittänyt tuoreiden menetysten sureminen. 

Lisäksi silmät avautuivat siihen, että se hyväksi ajattelemani aikuisuuskaan ei ollut ihan niin hyvä kuin olin kuvitellut. Olin kuin tuo yksi tuossa yllä, joka kertoo, ettei ole käynyt terapiassa ja on ainoa selviytynyt sisarus. Paitsi etten ollutkaan, vaikka ihan aidosti luulin niin. Minä olin siirtynyt ilman vihaa ja pettymystä ymmärrykseen ja anteeksiantoon.

Traumaterapian myötä olen myös saanut ymmärryksen siitä, että lapsuus on vaurioittanut hermostoa ja siksi minulla on ollut tiedostamatonta välttelyä ja tiedostettuja triggereitä ja tiedostamaton

Minä en ymmärrä, eikö oikeasti itse tiedä mikä on hyvää elämää, että terapeuttiko sen kertoo? 

Mutta mitään faktaa siis ei ole "hermoston vaurioitumisesta lapsena". Siis minä kaipaan sellaista mitattavaa, objektiivista faktaa, en kyseenalaista ettei lapsuus ole yksi mahdollisuus, mutta miksi juuri se. Siksikö, että sitä vanhaa ikävää asiaa alettiin kaivella tilanteessa jossa ihminen on heikoilla muutenkin? 

Kun minusta kuulostaa että vika on voinut olla kymmenessä muussakin asiassa. Kuten liian vaativassa työelämässä, missä keski-ikäsellä ei vaan ole enää sitä energiaa mitä kolmikymppisillä kollegoilla. Toi on hyvä vertaus minkä joku sanoi, ettei vanhempana vaan kestä alkoholia enää kuten nuorena. Se ei johdu kuitenkaan lapsuudesta, vaan siitä, ettei keski-ikäinen vaan ole enää nuori, ja yhtä energinen. Ihan sama työelämän suhteen, vaatimukset on älyttömät, jokaisen pitäisi pystyä antamaan 110% panos keskeytyksettä. Se ettei jaksa ei johdu lapsuudesta, vaan siitä ettei keski-ikäinen vaan jaksa samoin kuin 20 v nuorempi.

Minua vaivaa terapian epätieteellisyys. Tehdään luuloja vailla oikein mikään faktaa, ja sitten se myydään ihmiselle. 

Jos narratiivi on: olet väsynyt ja alisuoriudut töissä koska elintavoissa ja työpaikan johtamisessa on vikaa, sinulla on mitä muuttaa. Jos narratiivi on että et pärjää koska lapsuus, ei ole mitään tehtävissä (paitsi maksaa itsensä kipeäksi terapeutille).

Jos ei itse pysty arvioimaan, onko tytär hermoheikko vai itse ärsyttävä töksäyttelijä, voisi olla terapian tai minimissään self helpin paikka ottaa selvää, miksi oma kompassi on niin rikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on menestynyt, niitä palveluita voi hakea yksityiseltä sektorilta. Näin olen ainakin itse tehnyt. Silloin ei ole edes julkisen puolen tarjonnan armoilla, vaan voi itse tehdä valintansa laadun ja määrän suhteen.

Niitä romahduksia estää, jos on hyviä suhteita ja perusasiat kunnossa aikuiselämässä. Aikuisuudessa koetut uudet traumat voivat vetää pohjan koko elämältä ja jaksamiselta, kun joku toinen olisi selvinnyt siitä vähemmällä kestävämmin rakennetun perustuksensa avulla.

No sehän se on, että perusasioista kannattaa pitää kiinni. Repivän terapian ihannointi ei ole kauhean hyvä juttu. 

On aika harhainen ajatus, että ihminen yksin voisi päättää pitää kiinni perusasioista. Mitä, kun joku ajaa autolla perheenjäsenesi yli? Sairastut vakavasti? Sinut raiskataan? Se tärkein ihmis

No miten se terapia sitten näihin auttaa, jos tuolle linjalle lähdetään. Kuollut on kuollut, syöpä pitää edelleen hoitaa, eronneena ollaan sinkkuja kunnes ehkä löytyy uusi suhde. 

Repivä terapia tarkoittaa sitä, että kun yksi perheenjäsen jää auton alle, koet terapiassa valaistumisen menneistä vääryyksistä ja katkaiset välit loppuunkin perheeseen. No auttoipa taas. 

Äitini neuvoi, opasti ja arvosteli hiuksiani ja pukeutumistani ihan jatkuvasti. Minun olisi pitänyt käydä samalla kampaajalla hänen kanssaan 🙄 Asumme noin 300 km päässä toisistamme, onneksi. 

Äitini oli hörhelö ja irtoripsityyppiä *bling, bling*, minä taas pukeudun ihan toisin, omasta mielestäni tietenkin tyylikkäämiin ja omaan tyyliini sopivasti. 

Sanoin äidilleni etten halua kuunnella hänen jatkuvia kommentointajaan. Ei auttanut. Lopuksi sanoin haluaako hän kuulla mitä mieltä olen hänen omasta pukeutumisestaan ja hiustyylistään ja arveleeko hän, että minä pidän niistä? Auttoi... äidillä oli herneenpalot otsaontelossa asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 

On aika erikoista, että äiti ei pysty tapaamaan aikuista lastaan ilman kasvattavaa otetta. Miksi äiti ei kasva aikuisen lapsen äidiksi, vaan käyttäytyy kuin lapsi olisi vielä pieni. 

Mitä tällä kasvattamisella tarkoitetaan? Mitä se on? Kertoisiko joku tarkemmin. 

Voi olla ett on äitejä ketkä kommentoivat arvostelevasti sen aikuisen lapsen tekemisiä, niitä mistä täälläkin on puhuttu kun tuovat jouluna lahjoja paljon, muttei vahingossakaan niitä mille olisi käyttöä. Värit ei ole toivomusten mukaisia eikä koot. Kylään tullessa järjestetään vaatekaapit. Arvostelevat kaikki tekemiset ja suunnitelmat. 

 

En tarkoita nyt näitä rajattomia äitejä, vaan sitä että ihan osaamattomuuttaan äiti voi vaikka yhteisessä ruokailuhetkessä tyttären tekemiä lihapullia syödessä sanoa, että minä teen nykyisin lihapullat uudella reseptillä ja niih

Totta, et jos pystyisimme suhtautumaan kaikkeen neutraalisti ilman tunnekuohua, niin olisimme paljon onnellisempia kaikki.

Mutta pistääkö joku ihan oikeasti välit poikki äitiinsä vain yhden monitulkintaisen repliikin jälkeen? Minun äitini olisi voinut sanoa noin, enkä olisi ottanut moitteena, koska tiedän että äitini ei tarkoita pahaa. Jotta tulkitset aina pahimmalla tavalla, siihen täytyy olla kokemusta ja historiaa, eli tiedät, että toinen haluaa loukata sinua.

Tietenkin joku voi olla yliherkkä, mutta siinä sitten olisi pitänyt jo lapsuuskodissa kummankin opetella ja kehittyä, että elo olisi mahdollisimman sopuisaa. Itselläni on kiltti mutta herkkä sisko, ja on pitänyt opetella kantapään kautta miettimään sanansa tosi tarkkaan, jottei hänelle tule paha mieli. Ei se niin vaikeaa ole sitten vuosikymmenien jälkeen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 

On aika erikoista, että äiti ei pysty tapaamaan aikuista lastaan ilman kasvattavaa otetta. Miksi äiti ei kasva aikuisen lapsen äidiksi, vaan käyttäytyy kuin lapsi olisi vielä pieni. 

Mitä tällä kasvattamisella tarkoitetaan? Mitä se on? Kertoisiko joku tarkemmin. 

Voi olla ett on äitejä ketkä kommentoivat arvostelevasti sen aikuisen lapsen tekemisiä, niitä mistä täälläkin on puhuttu kun tuovat jouluna lahjoja paljon, muttei vahingossakaan niitä mille olisi käyttöä. Värit ei ole toivomusten mukaisia eikä koot. Kylään tullessa järjestetään vaatekaapit. Arvostelevat kaikki tekemiset ja suunnitelmat. 

 

En tarkoita nyt näitä rajattomia äitejä, vaan sitä että ihan osaamattomuuttaan äiti voi vaikka yhteisessä ruokailuhetkessä tyttären tekemiä lihapullia syödessä sanoa, että minä teen nykyisin lihapullat uudella reseptillä ja niih

Kuvittele joskus miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos sinä saisit vastaavaa kommentointia? Kutsuisitko syömään, jos sinulle joka kerta kerrottaisiin miten tästä saisi vielä parempaa ja terveellisempää? Silleen ihan "hyvää hyvyyttään" tietenkin... Eihän hyvä äiti nyt lapsensa mieltä halua pahoittaa eihän? 

Noista huonoista terapeuteista oma kokemus, tosin ei ollut psykologi edes vaan tk alan erikoishoitaja. Näki pian ettei hänellä kummempaa taitoa ollut. Takertui johonkin epäolennaisiin asioihin ja puhui niistä.Neuvoi ja painosti.  Lopuksi otti esille pakan kortteja missä oli erilaisia aforismeja tai neuvoja, kuten kuuntele klassista musiikkia. Kortteja piti nostaa esim. vasemmalla tai oikealla kädellä.  

Lopetin pian koko huuhaan. 

 

Tuo nyt esimerkkinä, että huonossa keskustelussa osaamattoman kanssa voi tulla haittaa. Valitin hänestä ylöspäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se romahti, ja mistä tiedät ettei se olisi romahtanut myös vaikka lapsuus olisi ollut ihan ok?

En kettuile, haluan oikeasti tietää.

Taisin kirjoittaa, että käsiteltäväksi tuli nykyisyyden lisäksi menneisyys. Jos sitä menneisyyttä ei olisi, olisi riittänyt tuoreiden menetysten sureminen. 

Lisäksi silmät avautuivat siihen, että se hyväksi ajattelemani aikuisuuskaan ei ollut ihan niin hyvä kuin olin kuvitellut. Olin kuin tuo yksi tuossa yllä, joka kertoo, ettei ole käynyt terapiassa ja on ainoa selviytynyt sisarus. Paitsi etten ollutkaan, vaikka ihan aidosti luulin niin. Minä olin siirtynyt ilman vihaa ja pettymystä ymmärrykseen ja anteeksiantoon.

Traumaterapian myötä olen myös saanut ymmärryksen siitä, että lapsuus on vaurioittanut hermostoa ja siksi minulla on ollut tiedostamatonta vältt

Ihan tutkittua tietoa on tuo, että eri asiat vaikuttaa hermostoon. Jos vaikka lapsi ei saa ollenkaan kosketusta, hän kuolee pois. Jos lapsi saa liian vähän kosketusta, silläkin on seurauksensa. 

Yleensä kipupotilailla on taustalla laiminlyöntejä lapsuudessa. Jos et ole saanut äidin hellää kosketusta kipeänä ollessasi, se kipu ikäänkuin jää sinne hermoihin. Valitettavasti en muista tarkkaan miten tämä meni, mutta ihan tiedelehdestä luin, eli on mitattava asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se romahti, ja mistä tiedät ettei se olisi romahtanut myös vaikka lapsuus olisi ollut ihan ok?

En kettuile, haluan oikeasti tietää.

Taisin kirjoittaa, että käsiteltäväksi tuli nykyisyyden lisäksi menneisyys. Jos sitä menneisyyttä ei olisi, olisi riittänyt tuoreiden menetysten sureminen. 

Lisäksi silmät avautuivat siihen, että se hyväksi ajattelemani aikuisuuskaan ei ollut ihan niin hyvä kuin olin kuvitellut. Olin kuin tuo yksi tuossa yllä, joka kertoo, ettei ole käynyt terapiassa ja on ainoa selviytynyt sisarus. Paitsi etten ollutkaan, vaikka ihan aidosti luulin niin. Minä olin siirtynyt ilman vihaa ja pettymystä ymmärrykseen ja anteeksiantoon.

Traumaterapian myötä olen myös saanut ymmärryksen siitä, että lapsuus on vaurioittanut hermostoa ja siksi minulla on ollut tiedostamatonta vältt

Mutta mitään faktaa siis ei ole "hermoston vaurioitumisesta lapsena". Siis minä kaipaan sellaista mitattavaa, objektiivista faktaa, en kyseenalaista ettei lapsuus ole yksi mahdollisuus, mutta miksi juuri se. Siksikö, että sitä vanhaa ikävää asiaa alettiin kaivella tilanteessa jossa ihminen on heikoilla muutenkin? 

Kun minusta kuulostaa että vika on voinut olla kymmenessä muussakin asiassa. Kuten liian vaativassa työelämässä, missä keski-ikäsellä ei vaan ole enää sitä energiaa mitä kolmikymppisillä kollegoilla. Toi on hyvä vertaus minkä joku sanoi, ettei vanhempana vaan kestä alkoholia enää kuten nuorena. Se ei johdu kuitenkaan lapsuudesta, vaan siitä, ettei keski-ikäinen vaan ole enää nuori, ja yhtä energinen. Ihan sama työelämän suhteen, vaatimukset on älyttömät, jokaisen pitäisi pystyä antamaan 110% panos keskeytyksettä. Se ettei jaksa ei johdu lapsuudesta, vaan siitä ettei keski-ikäinen vaan jaksa samoin kuin 20 v nuorempi.

Minua vaivaa terapian epätieteellisyys. Tehdään luuloja vailla oikein mikään faktaa, ja sitten se myydään ihmiselle. 

Oma psykologinen tietämykseni ei riitä arvioimaan, mikä sinua vaivaa ja toivon, että olet sama ja yksi ärtynyt jankkaaja tässä ketjussa.

Niin. Voit myös kertoa, ettet usko atomeihin, koska niitä ei voi nähdä. Maailmassa on kuitenkin asiantuntijoita, jotka ovat ikänsä tehneet traumatutkimusta ja -työtä mm. Bessel van der Kolk, Peter A Levine, Gabor Mate.

Aivokuvista voidaan nähdä eri tiloista kärsivien ihmisten eroja aivoalueiden aktiivisuudessa. Myös eri aivojen osien aivoaaltojen aktiivisuutta voidaan mitata ja tiedetään verrokkina "normaalin" toiminnan arvot. Olen itsekin ollut tällaisessa mittauksessa, joten se on ihan tavistenkin saatavilla ilman, että osallistuu tutkimukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 

On aika erikoista, että äiti ei pysty tapaamaan aikuista lastaan ilman kasvattavaa otetta. Miksi äiti ei kasva aikuisen lapsen äidiksi, vaan käyttäytyy kuin lapsi olisi vielä pieni. 

Mitä tällä kasvattamisella tarkoitetaan? Mitä se on? Kertoisiko joku tarkemmin. 

Voi olla ett on äitejä ketkä kommentoivat arvostelevasti sen aikuisen lapsen tekemisiä, niitä mistä täälläkin on puhuttu kun tuovat jouluna lahjoja paljon, muttei vahingossakaan niitä mille olisi käyttöä. Värit ei ole toivomusten mukaisia eikä koot. Kylään tullessa järjestetään vaatekaapit. Arvostelevat kaikki tekemiset ja suunnitelmat. 

 

En tarkoita nyt näitä rajattomia äitejä, vaan sitä että ihan osaamattomuuttaan äiti voi vaikka yhteisessä ruokailuhetkessä tyttären tekemiä lihapullia syödessä sanoa, että minä

Nämä kommentoijat ja opastajat tekevät sitä ihan jatkuvasti. Ei mitään yhtä kertaa vahingossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on menestynyt, niitä palveluita voi hakea yksityiseltä sektorilta. Näin olen ainakin itse tehnyt. Silloin ei ole edes julkisen puolen tarjonnan armoilla, vaan voi itse tehdä valintansa laadun ja määrän suhteen.

Niitä romahduksia estää, jos on hyviä suhteita ja perusasiat kunnossa aikuiselämässä. Aikuisuudessa koetut uudet traumat voivat vetää pohjan koko elämältä ja jaksamiselta, kun joku toinen olisi selvinnyt siitä vähemmällä kestävämmin rakennetun perustuksensa avulla.

No sehän se on, että perusasioista kannattaa pitää kiinni. Repivän terapian ihannointi ei ole kauhean hyvä juttu. 

On aika harhainen ajatus, että ihminen yksin voisi päättää pitää kiinni perusasioista. Mitä, kun joku ajaa autolla perheenjäsenesi yli? Sair

Älä vääristele asioista. 

Ihmiselle tekee hyvää purkaa huoliaan, luulisi jokaisen ymmärtävän. Suru ystävän kuolemasta ei tietenkään johda oman perheen hylkäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä keski-ikäistyessä on tullut tutuksi semmoinen ilmiö, että ei enää oikein kestä alkoholia. Seuraavana päivänä on helposti ahdistunut olo, joka ilmeisesti jotenkin liittyy dopamiinitasoihin ja alkoholin aiheuttamiin kemiallisiin reaktioihin.

Olen huomannut, että ihmisen mieli toimii - tai sitten nykyinen psykologiapuhe opettaa meidät toimimaan  - niin, että kun tuntee ahdistuksen sisällään, alkaa etsiä sille jotakin psykologista syytä. Jos mitään muuta syytä ei löydy, katse kääntyy lapsuuden traumoihin.

Siinä kohtaa on hyvä ymmärtää, että ahdistus tuli ensin ja johtuu ihan fyysisestä asiasta. Kyse EI ole siitä, että joku salattu mielen portti avautuisi ja romahduttavia tuskallisia asioita nousisi pintaan. Kyse on siitä, että dopamiinivaje on vaan lusittava ja ensi kerralla yksi lasi vähemmän sitten.

Ihan samanlaisia fyysisiä ahdistumisia tulee mm. univajeesta, liiasta työkuormasta ja liikunnan puutteesta

Kun se dopamiinivaje on sillä tasolla, että se aiheuttaa sairastumista, sitä voidaan hoitaa myös lääkkeillä. 

Tässä ketjussa todella monella on hämärtynyt ero terveen ja sairaan välillä. On sairasta ja tervettä käytöstä. On reaktioita, jotka ovat helposti ohitettu ja reaktiona saatuja ihan oikeita diagnosoituja sairauksia, jotka pitää hoitaa eikä puoskaroida tai lakaista maton alle.