Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat pitävät psykoterapiaa turhana tai haitallisena, se on ihan oleellinen kyseisen häiriön suojamekanismi.

Kaikki hopea on metallia, mutta onko kaikki metalli hopeaa? Kai terapiaan voi suhtautua varauksella, vaikkei olisi narsistista persoonallisuushäiriötä. Kallis palvelu, jonka seurauksena monella menee elämä sekaisin, kun asiaan kuuluu persoonan rikki repiminen. Tai niin tätä selitettiin ketjun alkupuolella. 

Jos pitäisi omalla rahalla käydä, niin voihan sitä miettiä, hyötyisikö enemmän vaikka ratsastusharrastuksesta, joka tutkitusti rentouttaa mieltä.

 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos lihapullaneuvoista. 

Se nyt oli ihan keksitty esimerkki, mutta ymmärsin jujun. 

 

Tuohon neuvomiseen se tuppaa meillä aina kaatumaan. En sano mitään arvostellen enkä pahuuttani ja jos se toinen osapuoli ei niin kärkkäästi niistä katkoisi välejä, niin voisi ne välit pysyä jatkossakin. 

 

Vähän haasteellistahan se on kun olen saanut neuvon, että keskustelun taso pitää pitää siinä mitä tytär pitää eikä saa kysyä mitään. Tämä on hyvästä tahdostani huolimatta minulle liian vaikeaa. Lyön jatkuvasti päätä seinään. Olen aina tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa, minua sanotaan kivalsi ja hyväksi ystäväksi, mutta tämä tärkein ei sitten toimi.  

 

Valmiiksi jo pelkää koska se taas loppuu ( jos enää alkaakaan) mitä voi ja saa sanoa. Siinä pelkää itsekin sitä miten kovaa ja pitkään taas sattuu. Pitäisi tämän olla helpomoaa. 

Äitini hyvä ystävä oli minun mielestäni täysin ääliö, mutta äidin mielestä hieno ihminen ja etenkin varakas. Oli rikkaasta suvusta ja naimisissa kaupunginjohtajan kanssa.

Tämä ystävä moitti tyttärensä ylipainoa, koko vierasjoukon edessä tyyliin .... kattokkaa ny kun tuo meidän "Sanna" on lihava. Olin itse tätä "Sannaa" noin pari vuotta vanhempi ja ihan järkyttynyt hänen äitinsä käytöksestä. Ihmettelin ko. äidin käytöstä kotona äidilleni ja hän vain väisteli, että nooo ei se mitään pahaa sillä tarkoittanut se on vaan semmoinen... näin 70-luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

 

Jaa että pitäisi saada tulla hyvää tarkoittavasti arvostelemaan ja neuvomaan

Älä viitsi viisastella. Tahallasi ilkeilet ja käsität asiat väärin. Se lihapullajuttu oli Esimerkki. Ei sellaista ole todellisuudessa tapahtunut. Ei sinakaan minulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saa lainattua, mutta kun olen käynyt keskustelemassa viiden eri ammattilaisen kanssa ja heistä kaksi psykoterapeutteja, toinen yksityinen, niin en jaksa enää keskustella. Ei se auta. 

Ei se autakaan. Se auttaa, mitä he sanovat siinä keskustelussa sinulle. Ja kaikilla ei ole osaamista, mutta se ei poista sitä, että osalla on. Pelkkä tapahtumien latelu on kuin kirjoittaisi päiväkirjaa.

Luuletko etten tätä ymmärrä että minä siellä vain puhun ja luettelen tapahtumia? Olen kuunnellut mitä sanovat, mutta kukaan ei ole osannut sanoa mitään mistä olisi ollut apua  

Kuten sanottu, on osaavia ja ei-osaavia. Mitä vaikeampi asia, sitä harvempi oikeasti osaa.

Vierailija kirjoitti:

Lihapullaesimerkkiäidille lämmin kiitos esimerkistä. I feel you. On sydäntäsärkevää olla aikuisen lapsensa tunnepanttivankina. Jos ei pysty hänen normiensa mukaiseen käytökseen, vaikka miten ymmärtäisi ja hyvää tarkoittaisi, niin tulee ohi katsotuksi, ojennetuksi ja syrjään heitetyksi. Kyllä se sattuu ja lujaa. Mutta tästä ketjusta oppineena silloin on vähintäänkin omassa äitisuhteessa vikaa ja, tietenkin, on akuutisti terapian tarpeessa. Minusta se on todella vääristynyt ajattelutapa. Enkä ymmärrä, miten tämä yhteiskunta on tällaiseen tilanteeseen ajautunut. Siis maksamaan tämän. Ja antaa nuorille aikuisillemme sen mallin, että näin voi hyväksytysti toimia. Että se auttaisi. Ei auta.

Ap - joka on siis analysoitu mielipiteineen 5-vuotiaan tasolla olevaksi rajattomaksi narsistiksi.

Meidän menestyneestä tyttärestämme tuli 35-vuotiaana parisuhdekriisinsä jälkeen ilmetty anoppini. Kaksi vuotta sitten jouluna kaikki oli väärin. Joululounas katettiin liian myöhään pöytään, kastikkeessa oli liikaa suolaa, lumet oli kolattu huonosti, oli siivottu huonosti, sohva kuuluis vaihtaa jne.

Viritteli keskustelun minun ammattiini liittyvästä asiasta, kysyi mielipidettäni ja alkoi sen jälkeen ärtyneenä selittää kuinka olen väärässä.

Nyt se on psykoterapia ja traumavaiheessa, pikku tervehdyksiä vaihdellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat pitävät psykoterapiaa turhana tai haitallisena, se on ihan oleellinen kyseisen häiriön suojamekanismi.

Kaikki hopea on metallia, mutta onko kaikki metalli hopeaa? Kai terapiaan voi suhtautua varauksella, vaikkei olisi narsistista persoonallisuushäiriötä. Kallis palvelu, jonka seurauksena monella menee elämä sekaisin, kun asiaan kuuluu persoonan rikki repiminen. Tai niin tätä selitettiin ketjun alkupuolella. 

Jos pitäisi omalla rahalla käydä, niin voihan sitä miettiä, hyötyisikö enemmän vaikka ratsastusharrastuksesta, joka tutkitusti rentouttaa mieltä.

 

Olenko ainoa poikkeus, joka on mennyt terapiaan nimen omaan korjaamaan hajonnutta mieltä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on menestynyt, niitä palveluita voi hakea yksityiseltä sektorilta. Näin olen ainakin itse tehnyt. Silloin ei ole edes julkisen puolen tarjonnan armoilla, vaan voi itse tehdä valintansa laadun ja määrän suhteen.

Niitä romahduksia estää, jos on hyviä suhteita ja perusasiat kunnossa aikuiselämässä. Aikuisuudessa koetut uudet traumat voivat vetää pohjan koko elämältä ja jaksamiselta, kun joku toinen olisi selvinnyt siitä vähemmällä kestävämmin rakennetun perustuksensa avulla.

No sehän se on, että perusasioista kannattaa pitää kiinni. Repivän terapian ihannointi ei ole kauhean hyvä juttu. 

Et tajua mistään mitään ja jaksat hokea tätä repivää terapiaasi. Tiedätkö mitä on lohkominen? Se tarkoittaa sitä, että kun lapsi joutuu ylivoimaisen tilanteen eteen, psyyke lohkoo paniikkienergian omaksi paketikseen niin että toimintakyky säilyy ja tarkoitus on käsitellä se pois vaikean tilanteen mentyä ohi. Toimimattomissa perheissä ei vain koskaan tule sitä tilannetta että lapsi kykenisi purkamaan traumaenergian turvallisessa tilanteessa vaan se jää psyykeen jumiin ja triggeröitymään vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Ja siihen lohkottuun palaan on säilötty sama kauhu mitä lapsena koki ja se on otettava vastaan jos siitä haluaa joskus päästä eroon. Tai sitten voi syödä loppuelämänsä mielen särkylääkettä puolikuntoisena. Nimimerkillä kokemusta on.

Täällä jaetaan ihmiset hyviin ja pahoihin ja äidit on aina ne pahat. Vielä -90 - luvulla ajateltiin, että lapsen autismi johtuu äidistä ja näin on minullekin sanonut ihan maineikas lastenneurologi. Siitä sai vuosia kantaa syyllisyyttä kunnes se harha myöhemmin kumottiin. Äidit on niin helppoa syyllistää kun he tuntevat kaikesta huonoa omaatuntoa ja syyllistyvät suunnilleen jo valmiiksi. 

"En ymmärrä miksei se lapsi joka niitä välejä katkoo voisi keskustella ja puhua sen äidin kanssa, asioista rauhallisesti niin, että se äitikin ymmärtää. Termit. Istuisivat alas puhumaan. Kuuntelisivat toinen toistaan"

Miksi luulet ettei tätä ole yritetty. Kerta toisensa jälkeen olen koettanut selittää nätisti ja asiallisesti mutta kaikki valuu kuin vesi hahen selästä absurdeissa keskusteluissa. Tarpeeksi kipeät ihmiset ei oikeasti ymmärrä, ei ole niin paksua rautalankaa että voisivat ymmärtää kun mielestä puuttuu oleellisia rakenteita. Esimerkiksi en ole saanut omaa vanhempaani ymmärtämään että hän ei ole uhri vaan itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Lihapullaesimerkkiäidille lämmin kiitos esimerkistä. I feel you. On sydäntäsärkevää olla aikuisen lapsensa tunnepanttivankina. Jos ei pysty hänen normiensa mukaiseen käytökseen, vaikka miten ymmärtäisi ja hyvää tarkoittaisi, niin tulee ohi katsotuksi, ojennetuksi ja syrjään heitetyksi. Kyllä se sattuu ja lujaa. Mutta tästä ketjusta oppineena silloin on vähintäänkin omassa äitisuhteessa vikaa ja, tietenkin, on akuutisti terapian tarpeessa. Minusta se on todella vääristynyt ajattelutapa. Enkä ymmärrä, miten tämä yhteiskunta on tällaiseen tilanteeseen ajautunut. Siis maksamaan tämän. Ja antaa nuorille aikuisillemme sen mallin, että näin voi hyväksytysti toimia. Että se auttaisi. Ei auta.

Ap - joka on siis analysoitu mielipiteineen 5-vuotiaan tasolla olevaksi rajattomaksi narsistiksi.

Kiitos Ap.

Onhan se tässäkin rauhallisessa ja asiallisessa keskustelussa huomattu, että osalla ei ole mitään kykyä ymmärtää sitä, mitä vastapuoli kertoo kokemuksistaan vaan tämän puolesta tiedetään paremmin.

Yli 2000 kommenttia eikä minkäänlaista konsensusta ole syntynyt. 

Täällä jaetaan ihmiset hyviin ja pahoihin ja äidit on aina ne pahat. Vielä -90 - luvulla ajateltiin, että lapsen autismi johtuu äidistä ja näin on minullekin sanonut ihan maineikas lastenneurologi. Siitä sai vuosia kantaa syyllisyyttä kunnes se harha myöhemmin kumottiin. Äidit on niin helppoa syyllistää kun he tuntevat kaikesta huonoa omaatuntoa ja syyllistyvät suunnilleen jo valmiiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron omasta terapiakokemuksestani. Kyllä, terapiaa ja terapeutteja on monenlaisia.

Menin aikuistumisen kynnyksellä terapiaan, koska terveys ja mielenterveys alkoi hajota niin, että jaksaminen ja arjesta selviytyminen alkoi vaikeutua. Olin kirjoittanut lukiosta ällän paperit ja aloittanut juuri jatko-opinnot. Ei ollut päihdeongelmia tai holtitonta käytöstä.

Äidille kerroin, että olen aloittanut terapiakäynnit (2 x vko). Hän ei ikinä kysynyt, miten voin, miten terapia menee, auttaako se, miltä minusta ylipäätään tuntuu ja miksi edes koen tarvitsevani terapiaa. Hän totesi vain, että siellä kuitenkin sanotaan vain, että vika on vamhemmissa. Ei sanottu. Terapiasuuntaus oli toimimaton nuorelle ihmiselle, joka on kasvanut vääristyneessä kodissa. Terapeutti vain istui ja antoi minun puhua. Muutaman kerran hänellä nousi kyynelet silmiin. Ke

Sinun pitäisi tuntea minut elävässä elämässä ja vielä sellaisessa suhteessa, että kertoisin asioista. En todellakaan ala kirjoittaa niitä tänne. Ja mitä väliä sillä on? Jos sinulle sanotaan, että lapsi on kokenut seksuaalista väkivaltaa, alatko kysyä yksityiskohtia siitä, miten se tapahtui? Et pysty uskomaan ammattilaisten lausuntoihin vai olet vain utelias kauhutarinoille?

Täällähän voisi anonyymisi hyvin avata asiaa tarkemmin jotta keskusteluun saa lihaa luiden ympärille. "vanhempani ovat laiminlyöneet minua vakavasti, olen kokenut merkittävää henkistä väkivaltaa" on toiselle sitä ettei ole saanut viikkorahaa yhtä paljon kuin naapurin lapsi. (tämä oli kärjistys, tietysti)

Eri mutta haluaako yllä kirjoittava esittää ettei vakavaa henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan ole olemassakaan? Perustuen mihin? 

Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen vaik ei aina esille loista.

Oi ihmiset toistanne ymmärtäkää niin ette niin kovat oisi. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä keski-ikäistyessä on tullut tutuksi semmoinen ilmiö, että ei enää oikein kestä alkoholia. Seuraavana päivänä on helposti ahdistunut olo, joka ilmeisesti jotenkin liittyy dopamiinitasoihin ja alkoholin aiheuttamiin kemiallisiin reaktioihin.

Olen huomannut, että ihmisen mieli toimii - tai sitten nykyinen psykologiapuhe opettaa meidät toimimaan  - niin, että kun tuntee ahdistuksen sisällään, alkaa etsiä sille jotakin psykologista syytä. Jos mitään muuta syytä ei löydy, katse kääntyy lapsuuden traumoihin.

Siinä kohtaa on hyvä ymmärtää, että ahdistus tuli ensin ja johtuu ihan fyysisestä asiasta. Kyse EI ole siitä, että joku salattu mielen portti avautuisi ja romahduttavia tuskallisia asioita nousisi pintaan. Kyse on siitä, että dopamiinivaje on vaan lusittava ja ensi kerralla yksi lasi vähemmän sitten.

Ihan samanlaisia fyysisiä ahdistumisia tulee mm. univajeesta, liiasta työkuormasta ja liikunnan puutteesta

Minulle taas on keski-ikäistyessä tullut tutuksi sellainen ilmiö, että ei enää oikein kestä dissaamista eikä vittuilua. Alkoholin käytön lopetin kun suunnittelin ensimmäistä raskautta, eikä ole tullut tarvetta aloittaa sitä uudestaan.

Muiden mielistä en tiedä, mutta itse ahdistun epäasiallista kommenteista, ilkeilystä ja rajattomuudesta. En siedä sellaisia enää ollenkaan ja myös sanon sen silloin kun sille on tarvetta.

Se näyttää loukkaavan sitä vanhempaa, joka on pitänyt minua henkilökohtaisena likasankona ja terapeuttina koko elämäni ajan. Jo alle 10 v iässä jouduin kuuntelemaan vanhemman avautumisia mm. intiimeistä parisuhdeongelmista. Sellaiset asiat eivät kuulu lapselle missään iässä.

Vanhempien seksielämän ongelmat ei kuulu myöskään aikuisille lapsille. Siinä yksi syy miksi on niin raskasta käydä kotona kuuntelemassa isäni haukkumista. 

Vierailija kirjoitti:

Eri mutta haluaako yllä kirjoittava esittää ettei vakavaa henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan ole olemassakaan? Perustuen mihin? 

Toisaalta myöskin, onko vakava henkinen väkivalta ainoa luvallinen syy olla mahdollisimman vähän tekemisissä tätä harjoittavan vanhemman kanssa vai onko myös engeriasyöppöä vanhempaa luvallista vältellä? 

-ihan ohiksena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri mutta haluaako yllä kirjoittava esittää ettei vakavaa henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan ole olemassakaan? Perustuen mihin? 

Toisaalta myöskin, onko vakava henkinen väkivalta ainoa luvallinen syy olla mahdollisimman vähän tekemisissä tätä harjoittavan vanhemman kanssa vai onko myös engeriasyöppöä vanhempaa luvallista vältellä? 

 

Eikö kenenkään vanhemman kanssa voi puhua ihan asiallisesti, selvittää ne ongelmat sen energiasyöpönkin kanssa, ettei välejä tarvitse katkoa? Eikö nykyisin enää puhuta, vaan kaiki pitää hoitaa terapiassa ja välejä katkoen? Ihan kuin maalaisjärki olisi kadotettu.

-ihan ohiksena