Anopin käytös mietityttää

Ei lähde tuohon valitukseen mukaan. Asetatte itse riman, eli jos koette, että on riittävä vierailla välipäivinä, niin sitten ehdotatte sitä. Jos tulee liikaa ruikutusta, niin antaa valua kuin vesi hanhen selästä.

Vaimolla on vähän tuota samaa omien vanhempiensa kanssa. Itse yritän sanoa, ettei soita, jos tietää ettei oikein jaksaisi kuunnella ruikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Kun sairastuin, katkaisin välit lapsiin ja lapsenlapsiin. Heille en halua tätä kurjuutta jakaa!

Tässä on mennyt nyt 15 vuotta aika lailla mukavasti, ei ole vastuuta lastenlasten hoitamisista tai lasten asuntolainojen takaamisesta. Ystävien kanssa on reissattu pitkin Suomea ja Eurooppaa, kerätty mukavia muistoja. Kun tämä sairaus nuorempien mielestä vaikuttaa psyykeen sillä tavalla, että muut kärsivät, niin pysyn muista kaukana!

Kaikki eivät tosiaan kärsi siitä että välit omiin lapsiin ovat poikki. Heille se on uhriutumiskertomus muiden joukossa.

Siitä näkökulmasta vain tätä mietin, että välien katkaisu lähisukulaisiin on useimmiten pitkän pohdinnan tulos. Joten kaikkien sitä miettivien olisi hyvä lukea tämä kommentti. 

Itsekin olen katkaissut lähisukulaiseen välit, ei tosin ollut kumpikaan vanhemmistani. Toivottavasti myös hänelle parempi näin.

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on ollut haudassa jo vuosia. Hänellä oli viimeisinä vuosina myös raskasta sairauksien vuoksi. Olen nyt jälkikäteen onnellinen siitä, että jaksoimme vaikeinakin aikoina olla läsnä ja ilahduttaa häntä sen verran kuin oli mahdollista. Eivät asiat tietenkään aina menneet anopin mieleen, mutta hyvää tahtoa ja yritystä meiltä löytyi. Kaipaan anoppiani. Hän oli kaikkien hankalien asioiden lisäksi myös ihana ihminen ja kasvatti upean pojan, minun puolisoni. Muistelemme häntä lämmöllä. 

Tämä!

Koittaisitte ymmärtää, että ne vanhat vanhempanne/appivanhempanne ovat monet sairaita, kuka mitenkin. Kenties puoliso on jo kuollut, ystävät iäkkäitä eivätkä jaksa puolin ja toisin kyläillä. Ne omat sairaudet pelottavat ja väsyttävät eikä ole ketään, kenen kanssa niistä puhua ja keventää huoltaan.

Silloin omat lapset tietenkin sen kerran kun käyvät, ovat kuitenkin ne lähimmät, keille kertoa murheensa ja sairauksistaan. He eivät vaan jaksa kiinnostua välttämättä enää muista.  Eivätkä tule vaan kuunnelleeksi toisten kuulumisia.  Jos heitä ei kiinnosta teidän asianne, niin älkää yrittäkö niistä puhua. Puhukaa niitten kanssa keitä kinnostaa.

Rasittavia tuollaiset ihmiset, jotka hakevat itselleen huomiota marinalla. Minäkin saan kuulla anoppi ja appi henkilöiltä aina marinaa, miksi en ole pitkään aikaan käynyt kylässä. Heidän poikansa käy lähes viikottain auttamassa asioissa. Aina kun menen tai he tulevat kylään, he ikäänkuin syyllistävät miksi minusta ei kuulu. 



Anoppi lisäksi käyttäytyy yli-ihanasti minua kohtaan. Erityisesti jos tarjoillaan ruokaa ja on muita vieraita, hän ihastelee ruoka kerrallaan miten ihanasti miniä on mitäkin osannut tehdä, koristella tai tarjoilla. Vaikka sanoisin että tällä kerrralla on kaiken ruoan tehnyt hänen poikansa, hän "unohtaa" asian ja sama kehuskelu jatkuu hetken päästä. Juhlissa tai yleisillä paikoilla hän myös kehuu minua muille. Tämä on mielestäni tuota samaa minun avullani omaan itseen huomion kohdistamista. "olen näin ihana anoppi". 



Asiaan ei tunnu olevan muuta ratkaisua kun puheiden "kuulemattomuus". En enää kiitä kiitoksista tai muuta, ei edes naurata. 

Anoppihullu vauhdissa. 

Mitä olette mieltä tästä käytöksestä? Miten siihen pitäisi suhtautua?

Muista ap.  Sinä olet tärkein ja sinun pitää saada kaikki huomio ja kaikkien pitää olla mieliksesi.

Mitään väliä ei ole appivanhempiesi tai omiesi sairauksilla ja huolilla,  puomisollasi saati lapsillasi.  Muista heittää se mummin lähettämä soiva kortti roskiin kun se ei tullut sinun nimelläsi.

Onhan se nyt anoppi jos kertoo labrakäynnistään ja tahdistimen saamisesta kun sinullakin oli migreeni  ja töissäkin kurjaa.  Toki on itsekäs vanhus.

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

En ole marttyyri-tyyppinen mutta usein kun luen näitä vauvakeskustelujen vihaa vanhoja ja sairaita, ehkä jo hoivakodissa omevia kohtaan,  valitusta heistä,  tulee mieleen että kirjoittajat jos elävät vanhoiksi ovat myös niitä hyljättyjä ja vihattuja jotka tekevät kaiken väärin.

Te näytätte nyt mallia lapsillenne miten vanhuuteen ja sairauksiin pitää suhtautua. Vrt. Vanha satu puulusikan vuolemisesta.

Sille joka kirjoitti ettei lapsen sairauskaan saisi häntä juttelemaan asiasta muille.    Sitä emme tiedä ennenkuin hänen lapsensa viettää joulun syöpäosastolla huonolla ennusteella.  

Vanhuuden sairauksista ainakin alzheimer muuttaa käytöstä vähitellen.

Muutos voi alkuun olla lähes huomaamaton mutta sairaus saattaa tulla esiin juuri

inttämisenä, syyttelynä, valittamisena, väärinä muistikuvina yms. ja jos vaivautuu

yrittämään jotenkin kysellä vanhuksen mielentilasta, huomaa, että hän ei oikeastaan

olekaan puheidensa takana.

Sairautta ei joillakin ihmisillä alussa huomaa jos he ovat olleet ns. hankalia luonteita.

Silti aivotoimintojen häiriintyminen tuo epämukavaa, nimetöntä pahaa oloa jota vanhus sitten purkaa

eikä oikeastaan tiedä edes itse mikä mättää.

Sairauden loppupuolella meno onkin ihan toista, raivokohtauksia saattaa tulla aivan yllättäen kesken puheenkin 

eikä ajasta ja paikasta ole enää selvää kuvaa.

Tämä vaan muistutukseksi vanhusten kanssa toimiville ja varmaan moni tämän tiesikin.

Vierailija kirjoitti:

Vastaavasti käyttäytyviä ihmisiä on sattunut elämän varrelle muutamia ja tiedän, kuinka raskasta ja rasittavaa tuo on. Sekä tuollaisen mukaan taipuminen että siihen voimakkaan vastustavasti reagoiminen vain pahentavat tilannetta. Jos syyllistäjän tahtoon taivutaan, se saa aikaan vain sen, että syyllistäjä alkaa käyttää syyllistämiseen perustuvaa valtaansa enemmän ja enemmän. Jos taas sanoo suorat sanat, on senkin seuraus suuttuminen ja yhä pahempi syyllistäminen. Moni yrittää ihan ymmärrettävästi välttää tilanteen pahenemista ja siksi valitsee jonkinlaisen vähän myötäilevän tien, jossa varotaan sekä "tottelemasta" liikaa että kärjistämästä tilannetta. Ongelma kuitenkin on, että vaikka tuo on näennäisesti huomaamattomin ja helpoin keino luovia tilanteessa, on se myös pitkittyessään jatkuvasti luoviville se kuormittavin. 



Itse olen huomannut parhaaksi keinoksi reagoimattomuuden, tietynlaisen vähän hölmöksi. Kun kä

Ymmärrän, mitä tarkoitat tuolla tyhmän esittämisellä. Itsekin olen valinnut saman strategian vanhempieni kanssa toimimiseen. Viime jouluna tosin alkoi tulla syyllistäviä puhelinsoittoja siihen tahtiin, että nyt aion blokata heidän numeronsa pyhien ajaksi. Tällaisten ihmisten kanssa ei ole mielestäni mitään hyvää tai tyylikästä tapaa toimia. Tragedia on itsessään siinä, että osalle meistä on vain sattunut siunaantumaan tuollaisia persoonia lähisukulaisiksi. Niiden kanssa sitten pärjäilemme miten parhaiten taidamme. Ajattelen, että oma velvollisuuteni on olla kuluttamatta voimiani turhanpäiväiseen säätämiseen, jotta voin olla paremmin läsnä omille lapsilleni. Lasten saamisen jälkeen oikeastaan löysin omat rajani, kun tajusin, etten ikinä halua kohdella heitä niin rumasti kuin minua itseäni on kohdeltu.

Vierailija kirjoitti:

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

Minusta taas asian ydin on siinä, että monet läpensä itsekkäät ja marttyroivat vanhukset ovat todennäköisesti tehneet samaa läpi elämänsä. Ne työelämässä olevat aikuiset lapset ovat todennäköisesti olleet kohteena jo lapsina. Koskaan ei tule sen lapsen vuoro tulla kohdatuksi erillisenä yksilönä, jonka tunteilla ja tarpeilla on merkitystä. Siksi tuosta kuviosta voi vapautua vain poistumalla siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

Minusta taas asian ydin on siinä, että monet läpensä itsekkäät ja marttyroivat vanhukset ovat todennäköisesti tehneet samaa läpi elämänsä. Ne työelämässä olevat aikuiset lapset ovat todennäköisesti olleet kohteena jo lapsina. Koskaan ei tule sen lapsen vuoro tulla kohdatuksi erillisenä yksilönä, jonka tunteilla ja tarpeilla on mer

Tätä olen pohtunut ja ollut surullinen mieheni puolesta. Anoppi on ollu sairas lähes koko elämänsä ja perheen arki on pyörinyt lähes täysin anopin ongelmissa. Lapset eivät ole perheessä tullee kuulluiksi eikä tuetuiksi myöhemminkään. Mies on selvinnyt elämästä täysin vailla perheensä tukea ja siksi on mielestäni kohtuutonta, että anoppi toimii näin.

t. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

Minusta taas asian ydin on siinä, että monet läpensä itsekkäät ja marttyroivat vanhukset ovat todennäköisesti tehneet samaa läpi elämänsä. Ne työelämässä olevat aikuiset lapset ovat todennäköisesti olleet kohteena jo lapsina. Koskaan ei tule sen lapsen vuoro tulla kohdatuksi erillis

Mut hienoa kun oma äiti ja itse on  niin hyvä ihminen.  Harkintaa ennen avioliittoa että saa hyvän anopin ja hyvät geenit lapsille.

Vierailija kirjoitti:

En ole marttyyri-tyyppinen mutta usein kun luen näitä vauvakeskustelujen vihaa vanhoja ja sairaita, ehkä jo hoivakodissa omevia kohtaan,  valitusta heistä,  tulee mieleen että kirjoittajat jos elävät vanhoiksi ovat myös niitä hyljättyjä ja vihattuja jotka tekevät kaiken väärin.

Te näytätte nyt mallia lapsillenne miten vanhuuteen ja sairauksiin pitää suhtautua. Vrt. Vanha satu puulusikan vuolemisesta.

Sille joka kirjoitti ettei lapsen sairauskaan saisi häntä juttelemaan asiasta muille.    Sitä emme tiedä ennenkuin hänen lapsensa viettää joulun syöpäosastolla huonolla ennusteella.  

Ajatukseni lukija! Juuri mietin samaa, vaikka en itse ole vielä anoppi ja oma anoppi ja vanhempani ovat kuolleet. 

Mikä mahtaa maailma olla 30-50v päästä, kun tämän päivän lapset ovat aikuisia, miten kohtelevat vanhempiaan, sairaitaa, toisinajattelijoita jne. kun ovat saaneet asenteen ja mallin kotoa, ettei ketään tarvitse huomioida tai kunnioittaa, vaan aina mennään oma mukavuusalue edellä ja kaikki huomio pitää saada itselle, empatiaa tai myötäelämisen kykyä ei ole. 

Jo nyt merkit ovat ilmassa, kun tätäkin palstaa on lukenut, itsekkyys ja oma napa on lähempänä, koulussa ja päiväkodissa lapset pahoinpitelevät toisiaan, henki hieveriin (viikon sisällä useampi) kun jonkun naama tai puhe ei miellytä, yrityksen johto haukkuu julkisesti  asiakkaansa rasvamahoiksi ja vartipääksi, kun kaikki ei mene oman pillin mukaan, vihapuhe arkipäivää, myös valtioiden välillä, soditaan ja ta petaan, mur hataan puoliso tai iäkkäitä vanhempia, asiakaspalvelijoita,  jos sattuu joku sanomaan poikki puolisen sanan. 

Onko enää muutaman vuosikymmenen päästä edes ihmisyyttä, toisen huomioimista ja kunnioitusta ja vain vahvat ja nuoret käyttävät valtaa ja heikompiosaiset eliminoidaan. 

Surullista luettavaa ihmisyydestä ja itsekkyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaavasti käyttäytyviä ihmisiä on sattunut elämän varrelle muutamia ja tiedän, kuinka raskasta ja rasittavaa tuo on. Sekä tuollaisen mukaan taipuminen että siihen voimakkaan vastustavasti reagoiminen vain pahentavat tilannetta. Jos syyllistäjän tahtoon taivutaan, se saa aikaan vain sen, että syyllistäjä alkaa käyttää syyllistämiseen perustuvaa valtaansa enemmän ja enemmän. Jos taas sanoo suorat sanat, on senkin seuraus suuttuminen ja yhä pahempi syyllistäminen. Moni yrittää ihan ymmärrettävästi välttää tilanteen pahenemista ja siksi valitsee jonkinlaisen vähän myötäilevän tien, jossa varotaan sekä "tottelemasta" liikaa että kärjistämästä tilannetta. Ongelma kuitenkin on, että vaikka tuo on näennäisesti huomaamattomin ja helpoin keino luovia tilanteessa, on se myös pitkittyessään jatkuvasti luoviville se kuormittavin. 



Itse olen huomannut parhaaksi keinoksi reagoim

Oman jaksamisen priorisointin oman perheensä vuoksi on valtavan tärkeää. Siksi koen tärkeänä energian säästämisen ja hyvän mielen, etenkin jouluna. 

 

t. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on ollut haudassa jo vuosia. Hänellä oli viimeisinä vuosina myös raskasta sairauksien vuoksi. Olen nyt jälkikäteen onnellinen siitä, että jaksoimme vaikeinakin aikoina olla läsnä ja ilahduttaa häntä sen verran kuin oli mahdollista. Eivät asiat tietenkään aina menneet anopin mieleen, mutta hyvää tahtoa ja yritystä meiltä löytyi. Kaipaan anoppiani. Hän oli kaikkien hankalien asioiden lisäksi myös ihana ihminen ja kasvatti upean pojan, minun puolisoni. Muistelemme häntä lämmöllä. 

Tämä!

Koittaisitte ymmärtää, että ne vanhat vanhempanne/appivanhempanne ovat monet sairaita, kuka mitenkin. Kenties puoliso on jo kuollut, ystävät iäkkäitä eivätkä jaksa puolin ja toisin kyläillä. Ne omat sairaudet pelottavat ja väsyttävät eikä ole ketään, kenen kanssa niistä puhua ja keventää huoltaan.

Silloin omat lapset tietenkin sen kerran

Omalla kohdallamme kyse ei ole tästä etteikö kiinnostaisi, vaan se toiminta on jopa ylitsevuotavaa anopin taholta. Murhettahan siitä tulee kaikille, kun välitetään ja otetaan huoli kannettavaksi. 

 

t. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

Minusta taas asian ydin on siinä, että monet läpensä itsekkäät ja marttyroivat vanhukset ovat todennäköisesti tehneet samaa läpi elämänsä. Ne työelämässä olevat aikuiset lapset ovat todennäköisesti olleet kohteena jo lapsina. Koskaan ei tule sen lapsen vuoro tulla kohdatuksi erillis

Oletko miettinyt, se anoppi voi olla myös itse uhri, ehkä ei ole omassa lapsuudessa saanut eväitä hyvään vanhemmuteen, ihmisyyteen, hienotunteisuuteen, empatiaan jne. Ei voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla saanut. 

Esim. Sodan kauhut ja julmuudet siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen ja anoppisi voi olla se ensimmäinen sukupolvi, johon se on eniten vaikuttanut. 

Ja vaikka  korotat  itsesi jalustalle ja pidät itseäsi hyvänä ja erinomaisena, niin yhtälailla voit saada vihat ja epäasiallista käytästä lapsiltasi, halusit tai et. Ja tällä hetkellä maailma elää epävakaata aikaa ja sodan mahdollisuus on kaikkialla läsnä ja yhtälailla voimme vielä kokea sodan julmuudet ja kauhut ja traumautisoime ja kukaan ei tiedä, millainen ihminen meistä kenestäkään tulee, ehkä suurempi marisija kuin tämän päivän anopit. Ja kyllä, tämän päivän anopit, ovat itsekkin olleet miniöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

Minusta taas asian ydin on siinä, että monet läpensä itsekkäät ja marttyroivat vanhukset ovat todennäköisesti tehneet samaa läpi elämänsä. Ne työelämässä olevat aikuiset lapset ovat todennäköisesti olleet kohteena jo lapsina. Koska

 

Näin voi hyvin olla. Hyvä näkökulma keskusteluun, vaikka loppuosa kommentistasi menikin epäasialliseksi.

Mikähän siinäkin on meissä ihmisissä, ettei asiassa voida pysyä. Kaikki ei ole niin tunnepitoista, vaan asioita voi pohtia rauhallisestikin vaikka ovat ikäviä tunteita.

t. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP on lapsellinen. Hän ei ymmärrä vanhoja ihmisiä eikä heidän vaivojaan. Aloittajan joulu menee pilalle, kun siihen joulunpunaiseen ja täydelliseen kattaukseen tulee mukaan ihminen, joka särkee aapeen idyllin alkamalla  kertomaan sairauksistaan. Ja valittamaan. Varsinkin jos se on anoppi. Vielä kun joulukorttikin on omistettu vain lapselle - ihan selkeä näpäytyshän se on. 

 

Aloittaja, kunhan on kulunut 50 vuotta, niin kaiva toki tämä ketju esiin ja mietippä. Silloin voit jo itsekin olla anoppisi kaltainen. 

Minusta taas asian ydin on siinä, että monet läpensä itsekkäät ja marttyroivat vanhukset ovat todennäköisesti tehneet samaa läpi elämänsä. Ne työelämässä olevat aikuiset lapset ovat todennäköisesti olleet kohteena jo lapsina. Koskaan ei tule sen lapsen vuoro tulla kohdatuksi erillisenä yksilönä, jonka tunteilla ja tarpeilla on mer

Oletko hän joka pyöritit 10 vuotta ketjua 70-luvulla syntyneet kaltoin kohdellut suurten ikäluokkien lapset?  

Monesti niillä aikuisilla lapsilla on koulutusta, elämä helpompaa,  mutta aikuistumista ei tapahdu jotta pystyisi ymmärtämään vanhempiaan ja jättämään lapsuuden taakse

Näin minulla äitini kanssa. Puhelut menevät niin, että sanon vaan joo tietyin väliajoin. En saa puheenvuoroa ja kuuntelen kaikkien naapureiden asiat ja tekemiset ja tekemättä jättämiset. Puheluiden jälkeen on aina väsynyt olo. Emme tapaa usein ja se puhetulva on niin väsyttävää. Aina kun istun autoon kotiinlähdön aikaan, oko kevenee huomattavasti. Välimme ovat muuten hyvät, mutta hän vaan vie energian ja puhuu liikaa omia asioitaan.