Anopin käytös mietityttää

Vierailija kirjoitti:

Onpas naurettavaa ja lapsellista. Ja kovin tuttua, anoppini käyttäytyi ihan samaan tyyliin. Esimerkiksi hän halusi tuoda itse tekemiään homeisia mehuja, jotka osoitti miehelleni ja lapsillemme, siis korosti, etteivät ne ole minulle :)  Hän kieltäytyi aikoinaan tulemasta häihin, koska minä en ole mieluinen miniä ja painosti miestäni tekemään avioehdon uhkailemalla eri asioilla (mies ei tehnyt avioehtoa). Anoppi puhui lapsille minusta ja sukulaisistani pahaa ja muutenkin käyttäytyi aivan järkyttävällä tavalla.

Valitettavasti tuollaisia ihmisiä ei voi saada muuttumaan. Jos olisin ollut järkevä, olisin hoitanut kaikki vierailut niin, että mies olisi mennyt lasten kanssa vierailulle, mutta odotin lasten murrosikään asti. Sitten en enää tuota käytöstä sietänyt eikä enää tarvitse olla missään tekemisissä, kun lapset ovat aikuisia ja pystyvät pitämään yhteyksiä itse (se on pakkopullaa, käyvät muutaman kerran vuodessa).

Eh

Kyllä dairaat ja vanhat ja alkavat dementikot pitää hyljätä.  Kuka niitä kestää.

Te miniät olette ainakin aluksi sille anopille vieraita ihmisiä ihan niinkuin anoppikin teille on vieras ihminen.   On lapsellista kuvitella että anoppi rakastaa minua heti vaikken minäkään siedä häntä ja minusta ihan outo tyyppi.   Hirveen minäkeskeinen ajattelu,  minä, minä,  vain minun tunteeni ovat tärkeitä.

Me olemme olleet aina vain kotona oman perheen kesken kaikki joulun pyhät. Alunperin asuimme niin kaukana, että ei ollut järkeä vain piipahtaa. Eikä tosiaan haluttu minnekään patjalle nukkumaan jouluna.

Nyt asutaan lähellä, mutta kummankaan vanhempien joulunpyhien ilmapiiri ei houkuta. Miehen vanhemmilla kaikki kettuilevat toisilleen mitä ilkeämmin koko aaton. Omilla vanhemmillani sisarukset taantuvat takaisin lapsuuden rooleihin ja kinastelevat kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Joo omalla tyylillä. Ei sitä sairauksien jauhamisia jaksa kuunnella ja sitä pessimististä elämänasennetta, varsinkaan jouluna.

Entä jos teidän perhettä koskisi jokin sairaus, lapsesi saisi dignoosin syövästä tai sinulla todettaisiin aivosyöpä. Tänäkin jouluna monen perheen elämä ja puheet menevät uusiksi, kun joku perheenjäsen menehtyy, eikä se ole iästä kiinni, eikä joulua vietetä hilpeissä ja kevyissä tunnelmissa, kuten Olga Temosen perheessä. Vai onko se nykyihmiseltä liikaa vaadittu 1-2 päivältä, ottaa läheisemme huomioon. 

Hohh,hohh,hoijaa näitä typeriä trolleja.....

Vierailija kirjoitti:

No mutta jos kortti on aina ennen tullut koko perheelle ja nyt pelkästään lapselle niin onhan se passiivisagressiivista. Mun äiti sen sijaan on aina lähettänyt omat joulukortit mun molemmille lapsille (mutta ei mulle). Ollaan kuitenkin tosi hyvissä väleissä eikä siinä ole mitään pahaa. Haluaa vaan ilahduttaa mun lapsia. Mutta kyllähän sen eron huomaa jos joku haluaa ilahduttaa tai näpäyttää.

Niin minustakin. Ennen on tosiaan lähettänyt pitkine kirjeineen ja tervetuloatoivotuksineen. Lapsi vielä niin pieni ettei ymmärrä korteista. Mielestäni tämä tuntuu myös näpäytykseltä, mutten ymmärrä mistä, kun joulua menemme kuitenkin viettämään heidän kanssaan vaikkei nyt aattona päästäkään.

t. AP

Ikinä muuten yhtä hauskaa ei voi olla kuin on anoppia naaratessa.

Roskaa koko aloitus:(

36 jatkaa eli en tiedä mitkä ovat sairauksia, jotka anoppia vaivaavat, onko hän oikeasti kuolemassa, jolloin hänen käytöksensä on ehkä hitusen ymmärrettävämpää. Mutta pohjimmiltaan tässä ei ole sairauksista kyse. Toinen vanhempani on erittäin sairas ja iäkäs, mutta käytös on aivan normaalia. Kyse on heikoista ihmissuhdetaidoista, ehkä masennuksesta, ehkä myös siitä, että sairaudella haetaan huomiota. Omakin anoppi on ollut omasta mielestään hyvin sairas jo 20-30 vuotta, mutta lääkärien kanssa on erimielisyyttä mitä ne sairaudet ovat. Nyt on jo ikää, mutta ei hänellä ole mitään sairautta eikä edes mitään lääkitystä. 

Totta kait kannattaa käpertyä omaan kuplaansa ja unohtaa jouluna sairaat ja vanhat isovanhemmat, jotka pilaavat hilpeän ja kevyen joulun ja näyttää mallia ja esimerkkiä lapsille, miten sitten aikuisena otetaan jouluna läheiset huomioon. 

Vierailija kirjoitti:

Vastaavasti käyttäytyviä ihmisiä on sattunut elämän varrelle muutamia ja tiedän, kuinka raskasta ja rasittavaa tuo on. Sekä tuollaisen mukaan taipuminen että siihen voimakkaan vastustavasti reagoiminen vain pahentavat tilannetta. Jos syyllistäjän tahtoon taivutaan, se saa aikaan vain sen, että syyllistäjä alkaa käyttää syyllistämiseen perustuvaa valtaansa enemmän ja enemmän. Jos taas sanoo suorat sanat, on senkin seuraus suuttuminen ja yhä pahempi syyllistäminen. Moni yrittää ihan ymmärrettävästi välttää tilanteen pahenemista ja siksi valitsee jonkinlaisen vähän myötäilevän tien, jossa varotaan sekä "tottelemasta" liikaa että kärjistämästä tilannetta. Ongelma kuitenkin on, että vaikka tuo on näennäisesti huomaamattomin ja helpoin keino luovia tilanteessa, on se myös pitkittyessään jatkuvasti luoviville se kuormittavin. 



Itse olen huomannut parhaaksi keinoksi reagoimattomuuden, tietynlaisen vähän hölmöksi. Kun kä

Kiitos ajatustesi avaamisesta. Saan hyvin kiinni ja varmasti tuo reagoimattomuus on paras tie. Tuntuu vaan hurjalta, kun anoppi käyttää niin rajua kieltä välillä ja tekee juuri tällaisia passiivisaggressiivisia ilkeyksiä, joilta ei voi oikein suojautuakaan. Yritämme pysyä hölmöinä viilipyttyinä 😄👍

t. AP

Käyttäjä44279 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lienenkö kovin erikoinen mummo kun olen oppinut luopumaan.   Lapset viettää joulunsa missä tykkäävät.  Yksi anoppinsa perheen kanssa jossain vaikka tuntureilla,  toinen kaukana asuvalla anopillaan tai kotonaan.  Nähdään joulun maissa jos nähdään.

En minä edes jaksaisi 10 vierasta ruokkia ja yövyttää.

Ihana ihminen olet, kun ymmärrät! Kaikkea hyvää sinulle elämääsi

Olen liki 80.  Mutta kyllä minä vaivaan heitä kertomalla jaloistani,  polvet ja lonkat vaativat apuvälineen eikä niitä voi leikata muun sairauden takia.   Josta kyllä myös pidän lapset ajan tasalla.    Vielä heidän päänsä on sen kestänyt,  saa nähdä  jos en yksin pärjää, hajooko heidän nuppinsa sitten,  mutta yritän ehtiä hankkia itseni ajoissa jonnekin vanhusyksiöön.

Etten vaan ole haittana ja harmina.  Mutta lapsille lähettelen kortteja, en miniöille 😏  kestäkööt ja kiukutelkoot .

"Kyllä dairaat ja vanhat ja alkavat dementikot pitää hyljätä.  Kuka niitä kestää.

Te miniät olette ainakin aluksi sille anopille vieraita ihmisiä ihan niinkuin anoppikin teille on vieras ihminen.   On lapsellista kuvitella että anoppi rakastaa minua heti vaikken minäkään siedä häntä ja minusta ihan outo tyyppi.   Hirveen minäkeskeinen ajattelu,  minä, minä,  vain minun tunteeni ovat tärkeitä."

Tavatessani anopin hän oli 48v. Ja käytöstavat siinä määrin hukassa, että mietin voiko tuollaista olla olemassakaan. Ihan normaaleilla käytöstavoilla pääsee ihmissuhteissa jo aika pitkälle. Mutta jokin sairaushan taustalla on, että käyttäytyminen on tuollaista eikä se koske vain minua. Anoppi on ikänsä ollut riidoissa kaikkien kanssa, sukulaistensa, naapureiden, viranomaisten jne. 

Vierailija kirjoitti:

Sen huomasin omista vanhemmistani, että vanhemmiten heitä lakkasi kiinnostamasta lastensa asiat ja vain heidän oma elämänsä vaivoineen ja sairauksineen oli tärkeää. Niinpä lakkasin kertomasta omia asioita, kun minut aina kuitenkin keskeytettiin heidän vaivoillaan. Tämä tietysti etäännytti ja yhteydenpitoa on vain velvollisuudesta. Jouluni olen viettänyt heistä erillään jo vuosia.

Omille vanhemmille olen tästä sanonut ja tuonut noissa tilanteissa enemmän esille kuulumisiamme. Miehen anopille en tietystikään sano ja se on mieheni asia, jos kokee tarpeekseen. Mutta kieltämättä anopin vastaava käytös etäännyttää. Ei kukaan oikein jaksaisi kuunnella kurjuudesta ja sairauksista jatkuvasti.

 

t. AP

Onhan tuo ikävä tilanne,mutta tämä vois auttaa : https://youtu.be/bHnDyvzBQEs?si=fvHRlfkuMRX54iBs

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo omalla tyylillä. Ei sitä sairauksien jauhamisia jaksa kuunnella ja sitä pessimististä elämänasennetta, varsinkaan jouluna.

Entä jos teidän perhettä koskisi jokin sairaus, lapsesi saisi dignoosin syövästä tai sinulla todettaisiin aivosyöpä. Tänäkin jouluna monen perheen elämä ja puheet menevät uusiksi, kun joku perheenjäsen menehtyy, eikä se ole iästä kiinni, eikä joulua vietetä hilpeissä ja kevyissä tunnelmissa, kuten Olga Temosen perheessä. Vai onko se nykyihmiseltä liikaa vaadittu 1-2 päivältä, ottaa läheisemme huomioon. 

No en puisi asiaa varmaan joka tapaamisella kuitenkaan. Nyt ei ole kyse 1-2 päivältä asuvat ihan naapurissa. Ja kyllä on kokemusta sairauksista mieheltä löytyy, mut ei se niistä valittele tai kerro. Ja anoppia ei ees kiinnosta oman poikansa sairaudet, ennemmin unohtaa ja puhuu itsestään.

Oma anoppini on ollut haudassa jo vuosia. Hänellä oli viimeisinä vuosina myös raskasta sairauksien vuoksi. Olen nyt jälkikäteen onnellinen siitä, että jaksoimme vaikeinakin aikoina olla läsnä ja ilahduttaa häntä sen verran kuin oli mahdollista. Eivät asiat tietenkään aina menneet anopin mieleen, mutta hyvää tahtoa ja yritystä meiltä löytyi. Kaipaan anoppiani. Hän oli kaikkien hankalien asioiden lisäksi myös ihana ihminen ja kasvatti upean pojan, minun puolisoni. Muistelemme häntä lämmöllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailette joulun aikaan , mutta anoppin mielestä ette ole tulossa vierailulle. Onko hänellä ymmärtämisen vaikeuksia ? Hänelle näyttää vietailu tarkoittavan vain ja ainoastaan sitä siunattua ja ainoaa autuaaksi tekevää aattoa jolloin oletetaan ihmisten monistavan itsensä x paikkaan yhtäaikaa. Mikä niissä muissa päivissä on vikana ? T.mummo joka on viettänyt uutta vuotta maaliskuussa kun vuoden vaihteessa sairaana.

Ymmärrän, että anopille jouluaatto on tärkeä ja täynnä vakiintuineita perinteitä. Haluaa asiat tehtävän joka vuosi samalllailla ja samassa järjestyksessä. Mutta aikamme sen mukaan mentyämme ja oman perheen perustettua tarve on tullut toisenlaiseksi. Tähän anoppi ei ole halunnut minusta oikein sopeutua tai katsoa asiaa kantiltamme.

t. AP

Täh? Anoppi toivotti joulua vain lapselle muttei teille ja nyt sinä ap pahoitit mielesi vanhan ihmisen toiminnasta?

Kun sairastuin, katkaisin välit lapsiin ja lapsenlapsiin. Heille en halua tätä kurjuutta jakaa!

Tässä on mennyt nyt 15 vuotta aika lailla mukavasti, ei ole vastuuta lastenlasten hoitamisista tai lasten asuntolainojen takaamisesta. Ystävien kanssa on reissattu pitkin Suomea ja Eurooppaa, kerätty mukavia muistoja. Kun tämä sairaus nuorempien mielestä vaikuttaa psyykeen sillä tavalla, että muut kärsivät, niin pysyn muista kaukana!

Vierailija kirjoitti:

Onpas naurettavaa ja lapsellista. Ja kovin tuttua, anoppini käyttäytyi ihan samaan tyyliin. Esimerkiksi hän halusi tuoda itse tekemiään homeisia mehuja, jotka osoitti miehelleni ja lapsillemme, siis korosti, etteivät ne ole minulle :)  Hän kieltäytyi aikoinaan tulemasta häihin, koska minä en ole mieluinen miniä ja painosti miestäni tekemään avioehdon uhkailemalla eri asioilla (mies ei tehnyt avioehtoa). Anoppi puhui lapsille minusta ja sukulaisistani pahaa ja muutenkin käyttäytyi aivan järkyttävällä tavalla.

Valitettavasti tuollaisia ihmisiä ei voi saada muuttumaan. Jos olisin ollut järkevä, olisin hoitanut kaikki vierailut niin, että mies olisi mennyt lasten kanssa vierailulle, mutta odotin lasten murrosikään asti. Sitten en enää tuota käytöstä sietänyt eikä enää tarvitse olla missään tekemisissä, kun lapset ovat aikuisia ja pystyvät pitämään yhteyksiä itse (se on pakkopullaa, käyvät muutaman kerran vuodessa).

Eh

Hyviä näkökulmia, kiitos. Pohdin miten tehdään. Appiukko on olemassa ja on vaimonsa jonkinlainen omaishoitaja. Ei siis virallisesti sillä toimintakykyä on vielä anopilla jäljellä, mutta käytännössä kyllä. Appiukko on miehenä hyvin kiltti, mutta perinteinen ja konservatiivinen.

t. AP