Onko muita ketkä huomanneet, että kun alat pitää kiinni rajoistasi, ihmiset ärsyyntyvät ja katoavat elämästäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla puoliso valitti, että hänen mukaansa mun pitäis olla tiukempi ja pitää rajoistani kiinni, TÖISSÄ. Sanoin sit, että kyse on siitå millainen minä olen, joustan ja miellytä muita, häntäkin. Että jos alan laittaa rajoja, alan laittaa niitä joka paikkaan. Myös hänelle ja mitä käytöstä sieltä siedän. No, se ei ollut hänestä alkuun kivaa kun oma valta minuun hävisi. Mutta tottui kyllä.

Mikä v*** on mulla puoliso?? Opettele kirjoittamaan normaalisti. 

 

MINUN PUOLISONI. Ei mikään hel....vetin MINULLA PUOLISO. 

Sopii niin loistavasti omien rajojen vetämistä koskevaan keskusteluun, kun yksi tulee älisemään miten muut saa kirjoittaa 🤣

Annas kun arvaan, sulla on valtavasti kavereita ja joka viikko tippuu kutsuja hauskoihin juhliin 😆

Rajoista kiinnipitäminen on usein hyvä asia, se ettei suostu kymmysmatoksi ja osaa sanoa ei- on tärkeää. Olen itse ollut koko ikäni kynnysmatto ja suostunut useimmiten avunpyyntöihin. Eräs ystäväni oli samanlainen ja hän olikin ainoa keneltä kehtasin äärimmäisessä hädässä pyytää apua koska tiesin että se on vastavuoroista, hänkin sai apua aina pyydettyään.

No hänellä oli vaikea elämäntilanne pari vuotta ja apua tarvittiin aika usein, oli rahanlainaamista, tavaroiden kuskausta, vesivahinkoa, väliaikaisen asunnon etsimistä, muuttoapua, kukkien kastelua, kissan hoitoa yms. Autoin häntä ja niin auttoi miehenikin melko usein.

Kunnes: hän omien sanojensa mukaan asetti rajansa eikä auttanut meitä koko parin vuoden aikana kertaakaan- yhden kerran pyysin kouluikäisiä lapsiamme kaitsemaan että olisimme päässeet mieheni kanssa toivomaani konserttiin. Ei onnistunut.

Tämä ystävä siis asetti itselleen rajat jottei kukaan hyötyisi hänestä, mutta vastavuoroisuus unohtui- miksi meidän tulisi edelleen auttaa jos hänen ei tarvitse? On minullakin nykyään rajat, emme ole enää ystäviä vaan lähinnä tuttavia.

Rajojen asettaminen on hyvästä, liika itsekkyys ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla puoliso valitti, että hänen mukaansa mun pitäis olla tiukempi ja pitää rajoistani kiinni, TÖISSÄ. Sanoin sit, että kyse on siitå millainen minä olen, joustan ja miellytä muita, häntäkin. Että jos alan laittaa rajoja, alan laittaa niitä joka paikkaan. Myös hänelle ja mitä käytöstä sieltä siedän. No, se ei ollut hänestä alkuun kivaa kun oma valta minuun hävisi. Mutta tottui kyllä.

Mikä v*** on mulla puoliso?? Opettele kirjoittamaan normaalisti. 

 

MINUN PUOLISONI. Ei mikään hel....vetin MINULLA PUOLISO.

 

Hyi miten inhottava olet! Jokainen kirjoittaa miten kirjoittaa. Täällä näkee usein myös muotoa "meillä mies" jne. Voihan tuon miettiä vaikka muodossa "Mulle puoliso valitti", että hänen mukaansa jne.

Hyvin näytit kuitenkin tajuavan mitä tuossa ajettiin takaa. Ja hei, tarkoitan, että hokasit pointin, en siis tarkoita, että ajoit ketään takaa...

 

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään ei yhtään neuvoa ole tullut tuohon peräkärrytapaukseen. Eli miten olisi pitänyt menetellä? Jättää kärry mökin pihaan, lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia saunan lämmittämistä kuten oli sovittu? Vai lähteä takavalot vilkkuen vihaisena paikalta että pitäkää kärrynne? Vai kuten tarinan kertoja oli menetellyt, ajellut kärrin kanssa palautukseen ja jäänyt odottamaan sitä odotettua saunomista - jonka kutsua ei enää koskaan esitetty?

Miten ei-kynnysmatot menettelevät näissä hyväksikäyttötilanteissa? Itsekin olen opetettu miellyttämisenhaluiseksi, aina käyttäytymään niin että kaikkien kasvot säilyvät niin tässä em. tarinassa ei kyllä tuon hyväksikäyttäjäpariskunnan kasvot nyt säilyneet....

Näin keski-ikäisenä on täysin mahdoton ajatus, että lähtisin ilmaiseksi jonkun "kerran vuodessa -kaverin" lautoja kärräämään ja vielä kärryä palauttamaan. Mitä ihmettä...?!? Miten se minun ongelmani olisi, etteivät jotkut pihit halua maksaa autosta?

Tosin nuorena olin täysi kynnysmatto, kun 90-luvun Suomessa kasvatettiin yleensä siten, että pitää olla ilmaisematta tunteitaan ja olla aiheuttamatta muissa paheksuntaa. Suurten ikäluokkien ihmiset vieläkin järkyttyvät sellaisista asioista kuten että joku antaa suoraa palautetta huonosta palvelusta tai sanoo suoraan, miltä tuntuu, kohottaa jopa ääntään... Se on heistä aivan sopimatonta. Pitäisi vaan jupista selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen näkee nää asiat eri tavalla, mutta tuntuu että tähän nyt vastaa monet sellaiset keillä tää omien rajojen tunnistus ja veto on ihan selkee homma. Ja se ei todellakaan rajoitu pelkästään siihen, että ei nyt suostu joihinkin härskeihin pyyntöihin tai auttamaan kokoajan jossain. Tunnistaa ykspuoliset kaveruudet ja selkeesti pistää poikki ne ja ei sitten enää auta noita pyytelijöitä.

Minä taas olen sellainen, etten omaa omia rajoja käytännössä lainkaan. Monet kaveruuteni ovat olleet ja ovat esimerkiksi vaikka täysin yksipuolisia, minkä kyllä tiedän mutta en vaan pysty sanomaan siitä. On käytetty hyväksi asuinpaikkana, rahallisesti, seksissä ja myös olen aina syntipukkina kaikessa. Jos joku puhuu minulle rumasti töissä, tyyliin vaikka haistattaa paskat ja tuohon olen vastannut vaikka "hei älä viitsi", niin olen joutunut edesvastuuseen koko tilanteesta. Jos pidän puoliani edes hitusen, vastareaktio on oikeasti todella kova.

Kun edistyt terapiassa ja opit uusia toimintamalleja, tutustut toivottavasti myös uusiin ihmisiin. Jos heidän suhteensa kykenet soveltamaan näitä uusia toimintamallejasi, voit havaita, että niistä on apua. Entisten (siis nykyisten) ystäviesi, työtoveriesi tai perheenjäsentesi suhteen tuskin onnistuu, he eivät käytöstään muuta. Uutta kohti siis.

Jep, työkkäri laittaa palkattomiin työkokeiluihin. Ja tuet leikataan. 

Siivoan tulevaisuudessa ainoastaan oman kodin. 

En tule hoitamaan eläkkeellä olevia vanhempia enkä anoppia. Puoliso on ainoa lapsi. 

En tee vapaa-ajalla mitään ilmaiseksi muille. 

Ei ole lakia, että täytyisi hoitaa eläkeläisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Mua ei oikeastaan enää kiinnostakaan olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä jolle olen joutunut osoittamaan missä menee mun rajat. Mitä lähti niitä ylittämään ollenkaan. Tilaisuuksia on varmasti ollut tehdä paremmin, kunnioittaa toistakin osapuolta eikä vaan ajatella omaa napaa ja odottaa toisen toteuttavan kaikki mitä ikinä keksit pyytää. Sitten kun sanon, että ei enää onnistu, niin ollaan jo liian pitkällä siinä että pidät mua 100% kynnysmattona.

Joo, sama. Jos lähtökohtaisesti sitä perustason kunnioitusta toista ihmistä ja hänen aikaa kohtaan ei ole, mitäpä siihen jäädä vääntämään?

Maailma on ihmisiä täynnä, myös sellaisia, jotka on hyviä tyyppejä. Pahimmat rajojenylittäjät tuppaavat olemaan ikäviä ihmisiä noin muutenkin, luonnehäiriöisiä ja käytöstavattomia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siinä käy. En ole edes kovin hyvä rajojen vetämisessä koska olen impulsiivinen ja vähän hönö tuuliviiri, mutta näköjään aivan pienikin sinnepäin yritys estää toistuva ylitse käveleminen saa ihmiset katkaisemaan välit.

Aluksi, kun vasta opettelee, voi tulla ylilyöntejäkin. Fiksu vastapuoli ymmärtää  kyllä, että jotain muutosta on tapahtumassa. Mutta niin se vain on, että väärät ihmiset häviävät elämästäsi, jos eivät edes lyhyttä perustelua muuttuneelle käytöksellesi hyväksy. Uusia kavereita löytyy. Sellaisia, joiden kanssa sinunkin on hyvä tasavertaisena olla.

Mutta joustavuutta pitää olla. Ei kukaan halua kaveria joka latelee heti kättelyyn jotkut omat säännöt ja heivaa kaverinsa menemään ensimmäisestä sääntörikkeestä. Ihan vaan sanon siksi, ettei kannata odottaa saa

Yleensä kun ruvetaan miettimään rajoja ja niiden rikkomista, on se toinen osapuoli kävellyt toisen osapuolen rajojen yli jo liian monta kertaa joita tämä on silloin vielä katsonut läpi sormien. Sitten viimein joku yksittäinen ylikävely tai kauan kerätty raivo aiheuttaakin silmien aukeamisen ja se oli siinä - se tuttavuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Kun lakkaa olemasta ns. kiltti tyttö ja lopettaa jatkuvan muiden auttamisen, se herättää vähintäänkin ihmetystä. Omat vanhemmat eivät koskaat opettaneet rajojen vetämistä. Aina piti olla kiltti ja auttaa muita. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta jos tilanne ei ole molemminpuolinen, niin se syö naista rotan lailla. Olen opettelemalla opetellut sanomaa "ei" ja olemaan tarjoutumatta apuun joka asiassa. Kummasti helpottaa omaa elämää.

Yksi ystäväpariskunta karsiutui sillä, että en enää lähtenyt heille viemään peräkärryllä mökille tavaraa, kun mun autossa on peräkoukku. Edellinen "hei tulkaa saunomaan ja syömään mökille ....niin ja käydäänkö samalla hakemassa vuokrakärryllä lautoja kun teillä on se peräkoukku" muuttui siinä lautojen keruun ja hiekkateitä mökille ajelun jälkeen niin, että kärry olikin vuokrattu vain kolmeksi tunniksi. Ja se piti si

Ohi menneet työpalkat voi ulosmitata viemällä kärryn palasina romumiehelle tai myydä venäläisille. Siis silloin kun raja oli vielä auki. Laudat ja rakennustarvikkeet menee varmasti jollekin maanviljelijälle maatalousprojekteihin.

Ehkä tuossa olisi pitänyt jäädä rauhallisesti mökin pihaan ja pyytää sitä luvattua saunan lämmitystä. Ei nyrkkiä puiden vaan ihan hyväntahtoisesti. Peräkärryn vuokraaja kun ei voi sinua pakottaa siitä lähtemään ennen kuin olet halukas. Jos hän vetoaisi kohoavaan vuokrataksaan, voisit vastavetona sanoa, että saihan hän kuitenkin autokyydin melkein ilmaiseksi.

Pakkohan ystävyyteenkin on rajat laittaa. Kummankin osapuolen pitäisi kunnioittaa toisen rajoja. Tämä ei tarkoita, etteikö koskaan apua antaisi, jos ystävä sitä tarvitsee. Mutta jatkuva hihassa roikkuminen ja tungettelevuus aiheuttaa vain ahdistavan olon ja se ei ole hyvän merkki. 

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuntemani henkilö sanoi, että minä olen kiltti, ihana ja mukava ihminen. Mutta kun sitten aloin pitämään puoltani kun hän kohteli minua huonosti, tein selväksi että minulta ei saa kysellä esim. yksityisiä asioitani tai huomautella minulle ulkonäöstäni, niin sitten olinkin yllättäen kamala, ilkeä ja hullu. Siis kun asetin hänelle selvät rajat, että mitä käytöstä en hyväksy hänen taholtaan, niin en enää ollutkaan kiltti ja ihana kun en anna kohdella itseäni huonosti.

Millä tavalla sinä ne rajat asetit? Mitä sanoit tai teit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Totta. Mutta jos tuon sanoo, että joillakin menee överiksi rajojen veto, nuo suuttuvat.

Niin sehän on jokaisen oma asia, millaiset rajat itselleen vetää. Ei ole ulkopuolisen tehtyä määritellä niitä.

Nuo eivät kuitenkaan pidä sitä omana asiana. Vaan alkavat mustamaalaamaan toista. Ja uhriutuvat miten yksinäisiä ovat, ja syyllistävät siitä toista, sen sijaan että ottaisivat vastuuta omasta käytöksestään.

Minä olen huomannut myös, että ystävyys hiipuu helposti jos ottaa itse vähän etäisyyttä. Kiva tavata ystäviä ja käydä heidän kanssaan kahviloissa, tapahtumissa ja joskus vaikka tehdä jonkun pidemmänkin reissun, mutta  en halua ystäviä , jotka tulevat liian liki ja ikään kuin tunkeutuvat liian syvälle elämääni ja joille pitäisi avata kaikki. Minulle esim. kotini on minun omaa yksityistä aluettani jossa haluan olla onassa rauhassa enkä halua juurikaan esitellä kotiani muille ja kutsua sinne muita kuin läheisiäni ja tämä ei tunnu sopivan kaikille niin sanotuille ystäville, joita kyllä tapailen mieluusti, mutta jossain julkisemmassa paikassa kuin omassa tai jonkun muun kodissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Totta. Mutta jos tuon sanoo, että joillakin menee överiksi rajojen veto, nuo suuttuvat.

Niin sehän on jokaisen oma asia, millaiset rajat itselleen vetää. Ei ole ulkopuolisen tehtyä määritellä niitä.

Nuo eivät kuitenkaan pidä sitä omana asiana. Vaan alkavat mustamaalaamaan toista. Ja uhriutuvat miten yksinäisiä ovat, ja syyllistävät siitä toista, sen sijaan että ottaisivat vastuuta omasta käytöksestään.

Niinpä. Itellä on kokemusta just vaikka siitä, et yhen kerran sanot että mun kyydillä pääsee. Ni sit huomaat, et sua pidetään ilmaisena taksina. Mun on todella vaikeaa sanoa toiselle, että kyyti ei nyt sovi. Tai että en vaan halua lähteä sun kanssa johonkin tapahtumaan, koska haluut mut mukaan vaan että saat kyydin. Sitä tässä harjoittelen. Ja myös, että en ole velkaa mitään selityksiä. 

Se on vaikeaa olla miellyttämättä. Kauheeta, jos joku ei pidäkään minusta 😱 (vaikka ei oo oikeesti kauheeta, kaikki ei tykkää vaikka mitä tekisin)

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan ystävyyteenkin on rajat laittaa. Kummankin osapuolen pitäisi kunnioittaa toisen rajoja. Tämä ei tarkoita, etteikö koskaan apua antaisi, jos ystävä sitä tarvitsee. Mutta jatkuva hihassa roikkuminen ja tungettelevuus aiheuttaa vain ahdistavan olon ja se ei ole hyvän merkki. 

Onpa outo lause tuo "Pakkohan ystävyyteen on rajat laittaa." Mikä tuo tuollainen pakko on? Ikinä ei ole ystäville tarvinnut rajoja laittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, ap on näitä tyypillisiä, jotka menevät terapiaan ja heistä tulee aggressiivisia ja ylimielisiä. Ole vain omassa ylsinäisyydessäsi.

Eli sinun mielestäsi se, että jos ihminen rupeaa pitämään rajoistaan kiinni, eikä joka asiassa tanssi muiden mukaan niin se on aggressiivista ja ylimielistä?

Asia selvä, mutta onneksi en ole ainoa joka on kyllästynyt olemaan joka asiassa se jolla ei saa olla ns. "omaa mielipidettä" vaan aina pitäis mennä muiden ehtojen mukaan. 

Vastuu omasta toiminnasta. Juu, itellä on vastuu siitä, että en esim toteuta kaikkia kaverin pyyntöjä, vaikka omat voimavarat tai jaksaminen tai halu tehdä ei riitä. Ja vastuu siitäkin, että kuinka lähelle jonkun lokkeilijakaverin päästän. Hänen mielestään ollaan ehkä ihan erityisen hyviä ystäviä, kun taas mun mielestä tuttavia vaan. 

Sillä toisella aikuisella taas olis vastuu omista elämänvalinnoistaan. Et jos ei rahat tai jaksaminen riitä, niin esim kymmenen kissan hoitoa ei voi kavereille nakittaa loputtomiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minun rajoja ei ole oikeastaan kukaan muu yrittänyt ylittää kuin oma mieheni. Olen luonteeltani kiltti ja myötäilevä ja sitä voisi helposti käyttää hyväkseen, mutta läheiset ihmiset ja työkaverit tuntuvat päinvastoin varovan sitä etteivät ole kohtuuttomia.

Siksi minun oli vaikea tunnistaa miehen asettamia vaatimuksia kuormittaviksi ja hän sai minut tuntemaan että epämukava olotilani olisi oma syyni ja jokin feministinen halu olla miellyttämättä miestä.

Ja nyt kun tässä kirjoitan ajatuksen auki, olen taas varmempi etten tule enää pitkään olemaan tässä liitossa. Tämä sopisi myös ketjuun missä pohditaan miksi 40-50 vuotiaat naiset eroavat..

Itse erosin samanlaisessa tilanteessa. Elämä on nyt todella hyvää ja olen suhteessa sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa neuvottelemme arjessa paljon ja löydämme ratkaisuja, joiden ansiosta kenenkään rajojen yli mennä, mutta kummatkin kokevat saavansa tarvitsemiaan asioita. Tsemppiä sinulle, mihin ikinä ratkaisuun päädytkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, ap on näitä tyypillisiä, jotka menevät terapiaan ja heistä tulee aggressiivisia ja ylimielisiä. Ole vain omassa ylsinäisyydessäsi.

Eli sinun mielestäsi se, että jos ihminen rupeaa pitämään rajoistaan kiinni, eikä joka asiassa tanssi muiden mukaan niin se on aggressiivista ja ylimielistä?

Asia selvä, mutta onneksi en ole ainoa joka on kyllästynyt olemaan joka asiassa se jolla ei saa olla ns. "omaa mielipidettä" vaan aina pitäis mennä muiden ehtojen mukaan. 

Jos rajojen asettaminen tehdään aggressiivisuudella ja ylimielisyydellä, niin silloin se luonnollisestikin on aggressiivista ja ylimielistä.

Ja kun aggressiivisuus oikeutetaan sillä, että kyse on rajojen asettamisesta, niin siinä ei ole mitään hyvää ja hyväksyttävää.