Miten suhtaudutte syrjäytyneisiin aikuisiin lapsiinne?

Vaikea miettiä. Tilanteet muuttuvat.

Oma aikuinen lapsi täysityösuhteessa, opiskelee ja tekee spesiaaliosaamista vaativia tilaustöitä itse hinnoitellen (on taitava). Nykyisin vapaa-aikaa todella vähän. Vakiintunut rakkaussuhdekin hänellä on. Onnekasta.

T. Äiti on onnellinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi syrjäytynyt sekä vanhempiensa, ynnä sukunsa täysin hylkäämä yksilö. Ja tämä on sisänsä erikoista, että syrjäytymiseni johtuu täysin puhtaasti vanhempieni tekemistä valinnoista, mutta myös yhteiskunnan syrjäyttävistä voimista. 



Mitä tuntemuksia tunnenkaan vanhempiani kohtaan, säälin ja pelon sekaista surua lähinnä, odottaakohan heitä yksinäinen vanhuus, kun ovat typeriä ja simppeleitä höppänöitä. 

Syrjäytyneitäkin valitettavasti tarvitaan, ja avullamme työllistyy iso liuta populaa. Että sikäli ovat äärimmäisen tärkeitä osasia yhkeiskunnassa. Ja tulevaisuudessa varmaan vielä enemmän, kunhan tekoäly vienyt työaloja. 

Olet oivaltanut erään elämän tärkeimmistä opetuksista: meitä kaikkia tarvitaan, meillä kaikilla on korvaamaton osamme tässä yhteiskunnaksi nimetyssä elävässä organismissa.&nb

kiitos.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa vanhemmat myös oma vastuunne. Ette ole osanneet antaa lapsillenne elämässä tarvittavia taitoja. Se on vanhempien tehtävä. Se ei riitä, että latoo faktoja pöytään, vaan pitää oikeasti opettaa käsittelemään tunteita, pärjäämään porukassa jne. pitää opettaa kouluaineita, jos on puutoksia, pitää valmistaa työelämään, pitää opettaa oikeasti soveltamaan näitä taitoja.

(en syyllistä vanhempia esim. päihdeongelmista).

 

 

 

No en sanoisi suorilta käsin noinkaan. Mieheni veljistä molemmat ovat syrjäytyneitä (tai toinen käy vielä töissä, mutta ei kauaa kun on kokoajan sairauslomalla). Miten selitetään se että yksi kolmesta hoitaa elämänsä mallikkaasti ja kaksi ei? Samat vanhemmat, sama koti, samat kasva

kuvasit tuossa juuri minun molemmat poikani. Eli poikani ovat kuin miehesi ja hänen veljensä.

ap

Jos ei oteta apua vastaan tai ei käydä haetussa avussa ( esim. mt-palvelut) niin miten sä enää voit auttaa ihmistä?

Jos hän ei ota apua vastaan, mitä tarjotaan? Tai lääkkeitä , jotka auttais tilanteeseen?

Voi hemmetti, että ottaa päähän se syyllistäminen muualta, kun ei tiedetä , mitä kaikkea ihmisen eteen on tehty ja 

saa vaan kakkaa niskaan , kun on niin pska vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syrjäytuneitä lapsia. On yksi, joka sairastui masennukseen ja toipui siitä ja opiskelee nyt toista korkeakoulututkintoaan.

On toinen, jonka asperger diagnosoitiin vasta insinööriopintojen alussa. Hän koettaa kuntoutua avopuolella ja minulle on ihan sama, valmistuuko joskus vai ei.

Hän löytää paikkansa maailmassa ja jonkun sydämessä ihan varmasti, koska on ahkera, rakastava ja ihana.

 

Ihanasti sanottu" Hän löytää paikkansa maailmassa ja jonkun sydämessä ihan varmasti, koska on ahkera, rakastava ja ihana" näytäthän tämän hänelle. 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä olette tehneet tarjotaksenne lapsillenne hyvän ja turvatin elämän?... Miltä pohjalta edes odotatte minkäänlaista menestystä?.. autoitteko läksyissä, olitteko läsnä, rakastitteko ja arvostitteko jälkikasvuamme kun he vielä asuivat kanssanne saman katon alla?... Jos ette ole antaneet mitään, niin turha odottaakaan mitään.

En vaatinut koulumenestystä. Riittävän hyvä oli kylliksi.

 

Olin neljä vuotta kotiäitinä, ikävuoteen 12 tein osa-aikatyötä, jotta pystyin olemaan iltapäivisin kotona. Silloin ei ollut nettiä puhelimissa, enkä siis edes voinut roikkua kännyllä.

Joka päivä luin ääneen, aina noin 10-12 vuotiaaksi asti, joka ilta tunnin ajan pottereita yms.

Pienenä teimme läksyt yhdessä. Yläasteella teimme vielä niitä tehtäviä yhdessä, jotka olivat vaikeita.

Joka päivä yhteinen ateria. Lomat 90 prosenttisesti yhdessä lasten kanssa.

Isä oli aktiivinen isä, oli illat kotona luistelutti ja rakensi lumilinnoja lasten kanssa.

Kaikki neljä isovanhempaa läsnä elämässä, usean kerran kuukaudessa.

Uskoa ja kannustusta ei ole puuttunut. Enpä tiedä, mitä muuta olisimme voinut tehdä ilman, että uhraamme koko elämän lasten eteen. Ehkäpä sitten teimme liikaa? Mutta miksi toinen lapsi on oppinut vastuulliseksi?



ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän teissä aikuisissa on vialla kun lapsista tullut syrjäytyneitä? Ootteko koskaan miettineet.

 

onnejsi en ole lapsenne 

Newsflash: kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä ansiota. 

 

Tämä ketju on taas av:n aatelia. Mammat omahyväisenä paukuttelevat henkseleitään ja lynkkaavat, jos vain voivat.

No kyllä lapsen kasvatuksessa on. Moni lapsi selviää kyllä huonoista vanhemmista, mutta jäljet se jättää. Siitä miten äiti lastaan hoitaa vauva aikana, jää aivoihin ihan pysyviä jälkiä. Eli älä selitä, ettei vanhemmilla ole vastuuta.

Sivusta, on toki vastuuta, eikä tuo kommentoimasi kyllä väittänytkään ettei mitään osaa olisi, mutta ei sellaisia loruja ole vielä keksitty, että niillä mitään varmaa "voittoa" taattaisiin. Voit olla vaikka minkälainen hunsvotti ja muksusta kasvaa kelpo aikuinen tai tehdä kaikki oppikirjan mukaan ja silti lopputulos on joku rappioalkoholisti tms.

Eli kuten kommentoimasi henkilö sanoi, kaikki ei ole vanhempien syytä/ansiota. 

Toiset syrjäytyy vaikka tekis mitä. Semmosta se on ja ei todellakaan voida aina syyttää vanhempia ja yhteiskuntaa.

Jokaisella meillä on vastuu omasta itsestämme aikuisena.

Geenit, lapsi perii geenit joitain hekkouksia joihin hän itse eikä vanhemmat voi vaikuttaa. Onneksi myös, toivottavasti vahvuuksia, elämä on tasapainoilua

Naapureilla on syrjäytynyt ja alkoholisoitunut poika jota paapovat. Ei ole tehnyt päivääkään töitä, ikää yli 40, isossa kämpässä asuu yksim Helsingissä sossun piikkiin jne. Tämä on naapureista ok, mutta ulko maala iset ovat heistä hirveitä loisia kaikki.

Mun kaveri on kuusilapsisen perheen esikoinen ja kaikki lapset ovat aina käyneet töissä eikä siinä perheessä ole kukaan koskaan vieraillut sossun luukulla. Kuulemma hänen isänsä on kaikkia lapsia komentanut, että "kortistoon ette sitten mene!".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisin peilin eteen ja häpeäisin itseäni. Miten te elätte itsenne kanssa, kun olette pilanneet ihmisen elämän? Kyllä vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta ja se vaikuttaa miten lasta hoidetaan. Nykyään jo tiedetään, että äidit jotka eivät hoida kunnolla lapsiaan, aiheuttavat lapsilleen ikuisia ongelmia.

 Nyt varmaan saan niskaani lauman huonoja äitejä jotka selittävät etteivät ole vastuussa, mutta kuka sitten on jos ei äiti?

 

 

Ehkä isä?

 

Leikki sikseen, on sekä valheellista että naiivia kuvitella että lapsen elämä muovautuu vanhemmuuden mukaan. Totta kai se vaikuttaa, mutta se ei sitä määrää. Lapsi on oma erillinen ihmisensä, ja hänen elämänpolkuunsa vaikuttavat lukemattomat muutkin asiat kuin kasvatus.

Vanhempien tehtävä on "korjata" kaikki se mikä on tullut muualta ja mennyt väärin.

Esimerkkinä vaikkapa se, että lapselle on sanottu jotain ilkeää. Vanhempien tehtävän ä on löytää keino ja selitykset saada lapsi ymmärtämään, että ilkeilijä oli väärässä ja teki väärin.

Tai se, että lapsi ilkeilee itse toiselle ja vanhemman tehtävä on löytää toimiva keino ja selitys sille, että lapsi YMMÄRTÄÄ tehneensä väärin ja HALUAA jatkossa valita toisin.

Ei, ei riitä, että toistetaan latteuksia, vaan asiaa työstetään eri keinoin niin kauan, että lapsi toimii oikein.

Vanhempien tehtävänä on paikata lapsen heikkouksia ja kasvattaa vahvuuksia. On vanhemman tehtävä lukea kasvatusoppaita ja psykologiaa ja neuvoa lasta, koska lapsen aivot kehittyvät silloin. On aika turhaa jättää itsensä korjaaminen lapsen vastuulle ja lapsi sitten käyttää ikävuodet 20-49, että saa aivonsa kasaan ja pääsee työelämään vuosiksi 50-78.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin helvetin ylpeä, jos lapseni edes opiskelisi. Olisi vaikka taidetta.

 

Tai edes etsisi töitä. Ehdotin, että hän tulisi siivoamaan meille ja maksaisin siitä. Ei viitsi, kun liian pitkä matka. Yksi tunti - päivässä, jolloin ei ole muutakaan. 

ap

 

Tiedäthän että kuudella ällällä lapsesi voi kulkea suoraan sisään esimerkiksi oikeustieteelliseen tai lääkikseen todistusvalinnan kautta? Vihjaisepas tuosta lapsellesi, erikoislääkärin tuloilla voi helposti rahoittaa omat taiteensa. vihjaapas tuosta lapsellesi ;)

Ohis, mutta jos ei ole kirjoittanut fysiikkaa, kemiaa ja pitkää matikkaa, niin ei sillä kyllä halutuimmille luonnontieteellisille aloille kävellä (varsinkaan nyt ei-ensikertalaisena). Jos/kun ällät ovat äikästä, reaaleista ja kielistä niin humanistiselle kyllä pääsee niin että heilahtaa, sinnehän ap:n lapsi on mennytkin.

Christiiina kirjoitti:

Mun kaveri on kuusilapsisen perheen esikoinen ja kaikki lapset ovat aina käyneet töissä eikä siinä perheessä ole kukaan koskaan vieraillut sossun luukulla. Kuulemma hänen isänsä on kaikkia lapsia komentanut, että "kortistoon ette sitten mene!".

Tässäkin on tärkeämpää opettaa lapselle suhteiden luomista, työelämätaitoja, motivaatiota työhön, koulutuksen tärkeyttä jne. kuin karjua tyhjää kortistosta. On tärkeämpää omata ne taidot, joita töihin päästäkseen tarvitsee. Pelkkä käskytys on turhaa jos muita valmiuksia ei ole.

Mä olen varmaan semmonen syrjäytynyt. Minun isäni on suhtautunut asiaan mm. Näin:

"No mitä varten sun piti viilellä nuo kädet tuohon kuntoon?" , " onko tuoki niitä miehiä joitten kanssa olet pedofiilannut?" Ja muita kannustavia kysymyksiä. Jouduin siis lapsena hyvåksikäytön uhriksi, joka jatkui pikkuteininä useamman AIKUISEN miehen toimesta. 20v olin pahasti alkoholisoitunut. Korkki kiinni 22v. Kulttuurialan opinnot ja ikuinen köyhyys. Nyt neljänkympin kynnyksellä asun mökissä metsän laidassa ja näen lähinnä kaupan kassatätiä. Pelkään ihmisiä enkä oikein pärjää hajujen, äänien, valojen, ihmisten tai minkään kanssa. Isä varmaan häpeää. 

Haluaisin sanoa että rajojen kunnioittaminen on parasta mitä voitte lapsillenne opettaa, sen että lapsi on rakas ja tärkeä. Sellaista lasta on vaikeampi käyttää hyväksi joka osaa ja uskaltaa sanoa ei. Sellaista, joka tietää ettei salaisuuksia pitäisi olla ja että itseään ei pidä alentaa/uhrata saadakseen jollekkin toiselle hyvän mielen. Että juokse niin kovaa kuin voit jos olet vaarassa ja itseään saa puolustaa millä keinolla hyvänsä. Lyödään munille ja kurkkuun. Purraan, raavitaan. Että se ei ole sinun syy. Älkää kasvattako kilttejä hiljaisia tyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin helvetin ylpeä, jos lapseni edes opiskelisi. Olisi vaikka taidetta.

 

Tai edes etsisi töitä. Ehdotin, että hän tulisi siivoamaan meille ja maksaisin siitä. Ei viitsi, kun liian pitkä matka. Yksi tunti - päivässä, jolloin ei ole muutakaan. 

ap

 

Tiedäthän että kuudella ällällä lapsesi voi kulkea suoraan sisään esimerkiksi oikeustieteelliseen tai lääkikseen todistusvalinnan kautta? Vihjaisepas tuosta lapsellesi, erikoislääkärin tuloilla voi helposti rahoittaa omat taiteensa. vihjaapas tuosta lapsellesi ;)

Ohis, mutta jos ei ole kirjoittanut fysiikkaa, kemiaa ja pitkää matikkaa, niin ei sillä kyllä halutuimmille luonnontieteellisille aloille kävellä (varsinkaan nyt ei-ensikertalaisena). Jos/kun ällät ovat äikästä, reaaleista ja kielistä

Tai siis ei ap:n lapsi, vaan tuon aiemman kommentoijan tohtorijälkeläinen. Jos vaikka matikka ei kiinnosta lainkaan, niin aika mahdotonta siinä on lääkäriksi alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisin peilin eteen ja häpeäisin itseäni. Miten te elätte itsenne kanssa, kun olette pilanneet ihmisen elämän? Kyllä vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta ja se vaikuttaa miten lasta hoidetaan. Nykyään jo tiedetään, että äidit jotka eivät hoida kunnolla lapsiaan, aiheuttavat lapsilleen ikuisia ongelmia.

 Nyt varmaan saan niskaani lauman huonoja äitejä jotka selittävät etteivät ole vastuussa, mutta kuka sitten on jos ei äiti?

 

 

Ehkä isä?

 

Leikki sikseen, on sekä valheellista että naiivia kuvitella että lapsen elämä muovautuu vanhemmuuden mukaan. Totta kai se vaikuttaa, mutta se ei sitä määrää. Lapsi on oma erillinen ihmisensä, ja hänen elämänpolkuunsa vaikuttavat lukemattomat muutkin asiat kuin kasvatus.

Vanhempien

Jaa. Sinun mielestäsi vanhemman pitää koko ajan kulkea lapsen perässä ja korjata tilanteita. Tai sitoa lapsi neljän seinän sisään, jotta pääsee vaikuttamaan tilanteisiin. Tuota kutsutaan kontrollifriikiydeksi.

In real life se lapsi on päästettävä suureen maailmaan. Ihmisten ilmoille, joita vanhempi ei tunne. Lapsi ei todellakaan kerro kotona kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisin peilin eteen ja häpeäisin itseäni. Miten te elätte itsenne kanssa, kun olette pilanneet ihmisen elämän? Kyllä vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta ja se vaikuttaa miten lasta hoidetaan. Nykyään jo tiedetään, että äidit jotka eivät hoida kunnolla lapsiaan, aiheuttavat lapsilleen ikuisia ongelmia.

 Nyt varmaan saan niskaani lauman huonoja äitejä jotka selittävät etteivät ole vastuussa, mutta kuka sitten on jos ei äiti?

 

 

Ehkä isä?

 

Leikki sikseen, on sekä valheellista että naiivia kuvitella että lapsen elämä muovautuu vanhemmuuden mukaan. Totta kai se vaikuttaa, mutta se ei sitä määrää. Lapsi on oma erillinen ihmisensä, ja hänen elämänpolkuunsa vaikuttavat lukemattomat muutkin asiat kuin kasvatus.

Vanhempien

Höpö, höpö. On olemassa myös lapsia , joihin ei nää perinteiset kasvatusmetodit tehoa. Ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset ,jotka sivusta huutelee muille noloja neuvojaan ,kun ei asioista mitään tiedä =D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla voi hyvinkin itselläänkin olla paljon tekemistä lastensa syrjäytymisen kanssa. Voi olla myöskin peiliin katsomisen paikka. 

Kerrotko vielä, miten vanhemmat aktiivisesti syrjäyttävät lapsensa? Lukitsevat kotioven, kun kouluun pitäisi mennä?

Oma äitini opetti, etten kuulu sukuun, enkä perheeseen, siis hänen sukuunsa. Kuuluin isän sukuun. Tätä osoitettiin kaikin mahdollisin tavoin ja teoin. Olin lisäksi koulukiusattu ja olen maailmassa sivustakatsojan asemassa. Katson kun muut tekevät ja minä olen se, jonka ei kuulu osallistua tai saada samaa kuin muilla. Sisarukseni sai kaiken ja minä en mitään. Sillä lailla meitä syrjäytyneitä tehdään. Hän tekee edelleen samaa kun olen aikuinen. Terapian jälkeen osaan tarkastella hänen sanomisiaan ja tekemisiään eri tavoin kuin lapsena. Lapsena sitä vain luuli, että itsessä on jotain vikaa. Olihan minussa, kun äitini mielestä näytin liikaa anopilta, eikä hän tykännyt anopistaan.

Vierailija kirjoitti: Höpö, höpö. On olemassa myös lapsia , joihin ei nää perinteiset kasvatusmetodit tehoa. Ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset ,jotka sivusta huutelee muille noloja neuvojaan ,kun ei asioista mitään tiedä =D

Miksi sinä huono vanhempi puhut perinteisistä keinoista? Sinä keksit uusia, lainaat muilta, viet lapsen terapiaan jne. mikäli et itse ole kyvykäs kasvattamaan lastasi, eivätkä taitosi riitä. Sinun tehtäväsi vanhempana on hankkia ne taidot.