Miten suhtaudutte syrjäytyneisiin aikuisiin lapsiinne?

Onneksi ei ole tuota ongelmaa, koska omat aikuiset lapseni ovat olleet jo vuosia töissä ja mukana yhteiskunnassa.

Syrjäytynyt on hyvin monisäikeinen argumentti kuvaamaan ihmistä.  Mutta usein ajatellaan, että jos työikäinen ihminen ei ole palkkatöissä tai yrittäjä, niin häntä jotkut typerykset kuvaavat syrjäytyneeksi, mutta ei sitä tarkoita, että esim. työtön ihminen olisi syrjäytynyt, mistä mukamas?  Ei työ ole kaikki kaikessa.  Kaikki ihmiset eivät arvota itseään työn kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisin peilin eteen ja häpeäisin itseäni. Miten te elätte itsenne kanssa, kun olette pilanneet ihmisen elämän? Kyllä vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta ja se vaikuttaa miten lasta hoidetaan. Nykyään jo tiedetään, että äidit jotka eivät hoida kunnolla lapsiaan, aiheuttavat lapsilleen ikuisia ongelmia.

 Nyt varmaan saan niskaani lauman huonoja äitejä jotka selittävät etteivät ole vastuussa, mutta kuka sitten on jos ei äiti?

 

 

Ehkä isä?

 

Leikki sikseen, on sekä valheellista että naiivia kuvitella että lapsen elämä muovautuu vanhemmuuden mukaan. Totta kai se vaikuttaa, mutta se ei sitä määrää. Lapsi on oma erillinen ihmisensä, ja hänen elämänpolkuunsa vaikuttavat lukemattomat muutkin asia

Höpö, höpö. On olemassa myös lapsia , joihin ei nää perinteiset kasvatusmetodit tehoa. Ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset ,jotka sivusta huutelee muille noloja neuvojaan ,kun ei asioista mitään tiedä =D 

 

Niinpä. Minulla on kaveri, joka on lto, luokanopettaja ja erityisopettaja. Plus sata muuta lapsiin liittyvää koulutusta.

Hän aina nimesi liki kaikki vaikeat käytöshäiriöisiksi. Vanhemmat eivät ole viitsineet kasvattaa. Hän aina sanoi, että kyllä ne lapset kasvaa oikein, kun jaksaa vääntää asioista. 

 

No, hänen oma syntymästään asti lapsi on ollut vaikea, ja nyt täysi-ikäisenä tuottanut erityistä huolta. Toivottavasti hän on vihdoin viimein ymmärtänyt ottaa sädekehän päästään pois.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi ei ole tuota ongelmaa, koska omat aikuiset lapseni ovat olleet jo vuosia töissä ja mukana yhteiskunnassa.

Syrjäytynyt on hyvin monisäikeinen argumentti kuvaamaan ihmistä.  Mutta usein ajatellaan, että jos työikäinen ihminen ei ole palkkatöissä tai yrittäjä, niin häntä jotkut typerykset kuvaavat syrjäytyneeksi, mutta ei sitä tarkoita, että esim. työtön ihminen olisi syrjäytynyt, mistä mukamas?  Ei työ ole kaikki kaikessa.  Kaikki ihmiset eivät arvota itseään työn kautta.

jos elää tuilla, ei viitsi edes hakea töitä, niin kyllä minusta hän on syrjäytynyt.

Vierailija kirjoitti: Lapsi ei todellakaan kerro kotona kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu.

Ei niitä tietenkään huonoille vanhemmille kerrota. Lapsi-vanhemmuussuhteen pitää olla kunnossa taaperoiästä asti, silloin lapsi avautuu aina tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Lapsi ei todellakaan kerro kotona kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu.

Ei niitä tietenkään huonoille vanhemmille kerrota. Lapsi-vanhemmuussuhteen pitää olla kunnossa taaperoiästä asti, silloin lapsi avautuu aina tarvittaessa.

Miten sä voit olla noin pihalla ihmismielestä? Juu, kyllä tuo kaikki teoriassa pitää paikkansa. Käytännössä ei.

terv. Käyttäytymistieteilijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Lapsi ei todellakaan kerro kotona kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu.

Ei niitä tietenkään huonoille vanhemmille kerrota. Lapsi-vanhemmuussuhteen pitää olla kunnossa taaperoiästä asti, silloin lapsi avautuu aina tarvittaessa.

Periaatteessa noin, käytännössä ei sitten ollenkaan noin yksinkertaista. 

Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Opettajilla on taipumus jättää omat lapsensa vähemmälle huomiolle, koska oppilaat vievät heidän huomionsa ja energiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Lapsi ei todellakaan kerro kotona kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu.

Ei niitä tietenkään huonoille vanhemmille kerrota. Lapsi-vanhemmuussuhteen pitää olla kunnossa taaperoiästä asti, silloin lapsi avautuu aina tarvittaessa.

Periaatteessa noin, käytännössä ei sitten ollenkaan noin yksinkertaista. 

Aivan, koska huonoina ja osaamattomina vanhempina sössitte suhteen lapseen jo varhaisessa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa lapseni on opiskellut kuvataiteen tohtoriksi apurahoilla. Olen ehkä kamala äiti, mutta pidän häntä syrjäytyneenä. Mitään oikeaa työtä hän ei ole koskaan tehnyt, nytkin toimeentulotuella. Hakenut vaan apurahoja apurahojen perään. Tuo väitöskirjatutkimus oli ainoa, johon hän noita hiluja sai. 

Itken usein itseni uneen ja mietin, mikä vaivasi kuuden ällän ylioppilasta, että valitsi tuollaisen nälkätaiteilijan polun.

Onpa omituista, ehkä trolli. Mä oisin iloinen jos lapseni ois vakityössä ja pärjäisi elämässään. Tämä nainen ei ole, tai trollaa ?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se lapsi, aikuinen. On autismi, masennus, kiusattiin koulussa, on raiskattu deiteillä 2 krt ja yksikään suhde (vaikka muutama kesti pari v) ei päätynyt avioliittoon. Teen kyl työtä, mutta helppoa sellaista ja asun ulkomaalla (yhdessä Suomen lähimaista).

Miten vanhempani suhtautuvat? Ovat tunnekylmiä ihmisiä, jotka eivät oikeasti edes halunneet perhettä (ja olen ainoa lapsi), mutta "piti hankkia lapsi kun muutkin hankkivat". Molemmat ovat varakkaita ja äitini erityisesti. He maksavat sitä, mikä menee mun palkan mahdollisuuksien yläpuolelle, esim matkat, uus läpääri, yksityislääkäri- ja psykologikäynnit jms. Tuntuu, että heille on yksi hailee, olenko syrjäytynyt vai menestynyt. Äidillä on narsismi, kohteli mua kaltoin pienenä. Ei ole koskaan patistanut mua menestymään, odottaa vaan, että teen ees jonkinlaisra työtä (ja niin teenkin -  asuinmaassani työnsaanti on paljon helpompaa kuin Suomessa). Jos asuisin Suomessa, en varmas

Mun äiti on opettaja, ei uskoisi. Kun teininä kysyin neuvoa miten saada kavereita, niin hänen vastauksensa oli: Kyllä mulla on aina ollut kavereita.

No kiitos "neuvosta" äiti, olipa hyödyllinen O.o

Kysehän piti olla syrjäytymisestä ja siitä, mitä tunteita se vanhemmissa herättää.

Nyt täällä monet vanhemmat kertovat, miten lapset eivät ole täyttäneet heidän odotuksiaan, vaikka elävät muuten hyvää elämää. Kenellä on väärä koulutus, toimii väärällä alalla tai ei ole perustanut perhettä ja/tai saanut lapsia. Antakaa lastenne etsiä elämäänsä tyytyväisyys itse, he eivät aikuistuttuaan ole olemassa teitä varten, vaan itseään varten. Kaikki eivät ole samanlaisia eikä heitä tee onnelliseksi samat asiat.

Toisaalta aikuisten lasten pitäisi itsenäistyä niin, että voivat jättää vanhempien odotukset omaan arvoonsa. Joskus se vaatii etäisyyden ottamista vanhempiin, jos ja kun pelkkä puhe ei auta. Ei helppoa, mutta joskus välttämätöntä. 

Sitten on niitä oikeasti syrjäytyneitä, joiden elämänhallinta on kadoksissa päihde- tai peliriippuvuuden taikka mt-ongelmien takia. Näistä ongelmista ei voi syyttää vanhempia ja turhaa se onkin, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ymmärrän hyvin vanhempien hädän lastensa puolesta, mutta jossain kohtaa vanhempien pitää tässäkin tapauksessa päästää irti, jos nuori ei yhtään itse yritä. Helpommin sanottu kuin tehty, myönnän. Jokainen aikuinen ihminen on kuitenkin vastuussa omasta elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Höpö, höpö. On olemassa myös lapsia , joihin ei nää perinteiset kasvatusmetodit tehoa. Ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset ,jotka sivusta huutelee muille noloja neuvojaan ,kun ei asioista mitään tiedä =D

Miksi sinä huono vanhempi puhut perinteisistä keinoista? Sinä keksit uusia, lainaat muilta, viet lapsen terapiaan jne. mikäli et itse ole kyvykäs kasvattamaan lastasi, eivätkä taitosi riitä. Sinun tehtäväsi vanhempana on hankkia ne taidot.

Mitä sä selität? Tää oli just se mun pointti, että sivusta tullaan huutelmaan , kun ei tiedetä yhtään mitään mistään =D Hoidettu on kaikki terapiat ja diagnoosit. Paha vaan, että nyt jo lain silmissä aikuine ihminen saa ihan ite päättää syökö lääkkensä ja käykö terapiassa.

Pitäsikö munkin alkaa syyttää omia vanhempia siitä, jos en itse viiti tai ei huvita tehdä jotain vaikka sillä keinolla saisin asioita kuntoon? Eikö ihminen ole itse vastuussa mistään , vaan aina voi vierittää syyt muille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se lapsi, aikuinen. On autismi, masennus, kiusattiin koulussa, on raiskattu deiteillä 2 krt ja yksikään suhde (vaikka muutama kesti pari v) ei päätynyt avioliittoon. Teen kyl työtä, mutta helppoa sellaista ja asun ulkomaalla (yhdessä Suomen lähimaista).

Miten vanhempani suhtautuvat? Ovat tunnekylmiä ihmisiä, jotka eivät oikeasti edes halunneet perhettä (ja olen ainoa lapsi), mutta "piti hankkia lapsi kun muutkin hankkivat". Molemmat ovat varakkaita ja äitini erityisesti. He maksavat sitä, mikä menee mun palkan mahdollisuuksien yläpuolelle, esim matkat, uus läpääri, yksityislääkäri- ja psykologikäynnit jms. Tuntuu, että heille on yksi hailee, olenko syrjäytynyt vai menestynyt. Äidillä on narsismi, kohteli mua kaltoin pienenä. Ei ole koskaan patistanut mua menestymään, odottaa vaan, että teen ees jonkinlaisra työtä (ja niin teenkin -  asuinmaassani työnsaanti on paljon helpo

Kavereita saa kun vaan menee muiden luo ja alkaa puhua. Näin vanhempani neuvoivat minua. Ja toinen lisäsi, että pitää olla reipas.

Oikeasti on vaikea neuvoa toisia tällaisissa asioissa, etenkin jos niitä ei itsekään osaa. Tai jos ne tulevat itsellä ihan luonnostaan, niin ei voi ymmärtää, mikä siinä kaverien hankkimisessa on joillekin niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti: Sitten on niitä oikeasti syrjäytyneitä, joiden elämänhallinta on kadoksissa päihde- tai peliriippuvuuden taikka mt-ongelmien takia. Näistä ongelmista ei voi syyttää vanhempia ja turhaa se onkin, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ymmärrän hyvin vanhempien hädän lastensa puolesta, mutta jossain kohtaa vanhempien pitää tässäkin tapauksessa päästää irti, jos nuori ei yhtään itse yritä. Helpommin sanottu kuin tehty, myönnän. Jokainen aikuinen ihminen on kuitenkin vastuussa omasta elämästään.

 

Jokainen vanhempi on ensin vastuussa laspsestaan. Se ei tässä myllyssä toteudu. Tässä myllyssä aikuiset tehtailevat lapsia ja ulkoistavat ne tarhaan, kouluun, harrastuksiin tai hunningolle. Itse ei viitsitä tikkua ristiin laittaa omien lasten eteen tai kantaa vastuuta mitä pitäisi. Mennään vaan sen taa, että hoitakoot sitten aikuisena itse itsensä kuntoon (kaikista vanhempiensa tekemistä laiminlyönneistä). Ette vaan viitsi kasvattaa lapsianne, saati olla läsnä. Jos olisitte, niin lasten hupia ei olisi kuvata nettiin väkivallantekoja ikätovereitaan kohtaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Höpö, höpö. On olemassa myös lapsia , joihin ei nää perinteiset kasvatusmetodit tehoa. Ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset ,jotka sivusta huutelee muille noloja neuvojaan ,kun ei asioista mitään tiedä =D

Miksi sinä huono vanhempi puhut perinteisistä keinoista? Sinä keksit uusia, lainaat muilta, viet lapsen terapiaan jne. mikäli et itse ole kyvykäs kasvattamaan lastasi, eivätkä taitosi riitä. Sinun tehtäväsi vanhempana on hankkia ne taidot.

 

Mitä sä selität? Tää oli just se mun pointti, että sivusta tullaan huutelmaan , kun ei tiedetä yhtään mitään mistään =D Hoidettu on kaikki terapiat ja diagnoosit. Paha vaan, että nyt jo lain silmissä aikuine ihminen saa ihan ite päättää syökö lääkkensä ja käykö terapiassa.

Pitäsikö munkin alkaa syyttää omia vanhempia sii

Aivan, koska sinä ja lapsen toinen vanhempi olitte huonoja vanhempia, jotka ette tarpeeksi ajoiksi tajunneet, että olisitte tarvinneet itsellenne lisätaitoja. Te olitte huonoja vanhempia ja laiminlöitte lastenne kasvatuksen. Teillä ei ollut taitoja keksiä keinoja, jotka toimivat lapseenne. Ette tarpeeksi varhaisessa vaiheessa osanneet kasvattaa häntä oikein ja tepsivin konstein.

Vierailija kirjoitti: Oikeasti on vaikea neuvoa toisia tällaisissa asioissa, etenkin jos niitä ei itsekään osaa. Tai jos ne tulevat itsellä ihan luonnostaan, niin ei voi ymmärtää, mikä siinä kaverien hankkimisessa on joillekin niin vaikeaa.

Silloin ei pidä tehdä lapsia jos ei osaa neuvoa lapselleen edes elämän perusasioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Höpö, höpö. On olemassa myös lapsia , joihin ei nää perinteiset kasvatusmetodit tehoa. Ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset ,jotka sivusta huutelee muille noloja neuvojaan ,kun ei asioista mitään tiedä =D

Miksi sinä huono vanhempi puhut perinteisistä keinoista? Sinä keksit uusia, lainaat muilta, viet lapsen terapiaan jne. mikäli et itse ole kyvykäs kasvattamaan lastasi, eivätkä taitosi riitä. Sinun tehtäväsi vanhempana on hankkia ne taidot.

 

Mitä sä selität? Tää oli just se mun pointti, että sivusta tullaan huutelmaan , kun ei tiedetä yhtään mitään mistään =D Hoidettu on kaikki terapiat ja diagnoosit. Paha vaan, että nyt jo lain silmissä aikuine ihminen saa ihan ite päättää syökö lääkkensä ja käykö terapiassa.

 

Jaa, no sitten sinä sivusta huutelija voit ajatella ihan mitä haluat. Lapsella on sisaruksia ( eikä tämäkään ole syrjäytynyt, ainakaan vielä ) ja ihan liian myöhään sai ADD dg. ei ollut vanhempien vika , vaan tässä kohtaa saan sitten syyttää yhteiskuntaa =D Siirretään vastuu 

Vierailija kirjoitti:

Tällä minun pojallani on kavereita, hänellä on erittäin hyvät sosiaaliset taidot. Hän oli se lapsi, josta ajattelimme, että hänestä voi tuolla luonteella tulla ihan mitä vain, mitä haluaa. On siis verbaalinen ja rohkea. 

Jostain syystä hän ei vain välitä, mitä tekee. Kun tekemisistä seuraa jotain negatiivistä, niin sitten kyllä silloin välittää, mutta etukäteen ei vain kiinnosta. Tai ei jaksa. Kivempaa tehdä, mitä itse huvittaa. Vaikka ei ole enää masennusdiagnoosiakaan.

ap

Ja taas on päästetty lapsi masentumaan, eikä olla osattu olla hyviä vanhempia. Voi teitä vastuun kieltäjiä. Häpeäisit edes ja lopettaisit lapsesi syyttelyn.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä ketjussa vanhemmat voisivat ymmärtää paremmin syitä tälle modernille syrjäytymiselle. A) teknologia on nykyään hyvin koukuttavaa. Monessa vastauksessa kerrotaan, kuinka lapset pelaavat tai ovat puhelimella. Onko tämä lasten oma vika? B) töitä on vaikea saada edes ei-syrjäytyneiden. Onko tämä lapsen vika? C) Yhteisöllisyys on hävinnyt. Onko tämä lapsen vika? Olen itse lähäripolun käynyt akateeminen ja entinen ns. syrjäytynyt. Eivät vanhempani ole tyytyväisiä siltikään. Harmittelevat, kun en ole asiantuntijatöissä. Tuntuu että vanhemmat sukupolvet eivät ymmärrä nykyajan haasteita.

Jos mietin itseäni niin en ole edes nettiriippuvainen. Toisaalta siellä kyllä kuluu aikaa, kun ei muutakaan tekemistä ole. Silti tämä netissä olonkin voisin korvata jos olisi enemmän tekemistä. En ole ikinä pelannut myöskään mitään nettipelejä. Minulla ei myöskään ole oikeastaan juuri kenelle soittaa. Vain vanhemmat (hyvä niin), mutta ei ketään muuta. Monesti mietin, että puhelin on minulle vaan väline päästä nettiin ja soittaa esim apua jos tarvitsisin sitä. Samoin tietokoneeni on vanha joten puhelimen netti säästää konetta, kun ei tarvitse aina käyttää sitä.

Muuten täysin turhaa on koko älypuhelinta pitää ja se on ollutkin minulla vain muutamia vuosia kunnolla käytössä. Sitä ennen oli toinen puhelin missä netti ei toiminut hyvin. Näin oikeastaan vasta muutaman vuoden olen käyttänyt tätä kunnolla. Huomaan silti, että pelkkä puhelinkin monesti saa viettämään liikaa aikaa sen parissa ja keskityskyky huononee. Lisäksi tulee se ajatus, että muilla on varmaan joku jolle soittaa tai viestejä laittaa ja itsellä ei vasn ole niitä ihmisiä.

Töiden saannista olen samaa mieltä. Itsekin monesti olen saanut huomata ja harjoittelupaikkojen olevan vaikeaa löytää. Täällä missä asun vain yksi paikka otti minut sen alan harjoitteluun. Muihin en päässyt edes harjoitteluun ollessani liian kokematon. Tämä oli viimeinen sinetti sen koulutuksen käyntiin ja kesken se jäi. Ei autoton voi päästä kauas harjoitteluun ja maalla on pitkät matkat. En itse tunne täältä ketään ja olen muualta joskus tänne tullut. Nyt se päätös tulla tänne maksaa minulle ison hinnan ja tulee vaikuttamaan elämääni. En vaan voinut valita aikoinaan toisin ja tämä oli silloin paras vaihtoehto. Kyllä tässä silti huomasin sen, että maaseudulle on myös helppo syrjäytyä. Et tunne ketään, eikä sinulla ole mitään tietoa kenestäkään. Olet ihan pihalla kaikesta ja muut tuntevat toisensa pitkältä ajalta.

1

2

Tuota viimeistä kohtaa jo käsittelinkin. Olin nuoruudessa kiusattu pitkään. Sitten muutto tänne "väärälle" paikkakunnalle ja tällä tiellä edelleen. Mitään yhteisöllisyyttä en ole kokenut pitkään aikaan. Ehkä joskus lapsuudessa. Nuoruudessa jo totuin siihen, etten kuulu porukkaan. Toisaalta aiemmin vielä yritin kuulua. Osaan myös puhua ihmisten kanssa yms jos on hyvä porukka. Vähitellen tuo viimeinen varmuus ja sellainen omanarvon tunne vaan heikkenee. Alkaa tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi. Ihmisistä voin kirjoittaa sen, että olen kokenut liikaa kaikkea ikävää. Pienellä paikkakunnallakin korostuu juuri se, kun toiset puhuvat pahaa ja näin sinulla ei välttämättä ole mitään mahdollisuuksia tutustua muihin jos olet jo valmiiksi jotenkin vääränlainen muiden silmissä. Toisaalta se on sattumaakin ketä tapaat. Itse olen menettänyt jo  paljon toivoani ihmisten suhteen. Se myös lukee joka jaksaa ja pahoittelen pitkää viestiä.