Oletko katkera vanhempiesi sukupolvelle?

Ap ja me muut 80-luvun lapset emme edes etäisesti tiedä, mitä on todellinen rüssanpelko. Osalla meistä vanhemmat tietävät. Tai vähintään isovanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oon. Ei ollu kuuskytluvulla kovin montaa pulskaa likkaa.

Nyt on 🙄

Missitkin oli 60-luvulla tukevampia kuin nykyisin.  Vielä tanja vienonenkin esmerkiksi.

Itse 60-luvun teininä, oltiin vantteria terveitä teinejä, ei syömisongelmaa ainakaan rahvaan parissa 

Höh. Miksi ihmeessä olisin. Seuraava sukupolvi voisi ajatella meistä ihan yhtä synkästi. Kaikilla on omat riesansa, ihan jokaisella sukupolvella. Tulevia käy oikeastaan vähän sääliksi, koska siellä tulevaisuudessa voi tulla sellaisia ongelmia eteen, että meidän murheet on ihan pilipali leikkiä.

"He ovat saaneet elää ilman sotien uhkaa." Ai miten niin ovat? Syntyivät sodan aikana ja onhan noita kylmiä sotia ja ydinsotapelkoja ollut pitkin matkaa. Samoin luonto- ja ilmastopaniikkeja.

"Pahin murhe on ollut onko tarpeeksi muodikas sisutus vai pitäisikö se päivittää. Etelänmatkoja, kulutusjuhlaa, Anttilan kuvastoja." Ei meidän perhe ainakaan. kävimme lapsuudessani kerran Ruotsissa, siinä ne ulkomaanmatkat. Eikä ollut mitään kulutusjuhlaa, tosi niukasti elettiin. Niin omassa lapsuuden perheessäni kuin myös omassa perheessäni.

"Lapset kasvatettu optimismin keskellä, suuret luulot kuinka globalismi luo vain hyvää." Minä varmaan kuulin globalismista vasta aikuisena, enkä ole koskaan luullut siitä mitään hyvää. Meidän perheen optismismi perustuu kristinuskoon ja siihen, että joskus päästään täältä pois parempaan paikkaan.

"Nyt vanhana eläkejärjestelmä toimii vielä just heidän elinikänsä ajan kunnes romahtaa." Tämänkin oon tiennyt jo nuoresta. Sieltä 80-luvulta. Missä säkissä olet elänyt?

"Itse 80-luvun lopulla syntyneenä kärsin 90-luvun laman säästöistä joka puolella vaikkei se kotona näkynytkään." Jaa, sanos joku säästö mistä kärsit? Itse olin opiskelija ja nuori äiti 90-luvulla, enkä kärsinyt mistään. Lapsiperheen tuet olivat satumaisen ihanat. Koskaan sen jälkeen en ole elänyt niin pulskasti.

"Silti koulussa iskostettiin tyhmä usko huomiseen. Kouluttaudu niin tulevaisuus on pedattu." Kyllä se onkin näin, eikä mitään tyhmää. Kouluttauduin ja 13 vuoden kotiäitiydestä huolimatta bruttopalkkani on nykyään yli 4500€. Kyllä sillä elää, vaikka ei yhtä huolettomasti kun nuoruuden tuilla. Eikä yhtään mikään ole koskaan automaatti. Itse pitää pedata oma menestymisensä-

"Hah. Nyt omien lasten ollessa pieniä kriisiä toisensa perään ja jo aivan todellinen pelko kolmannesta maailmans..piip ja naapurivaltion hyök..piip Suomeen. Inflaatio jyllää, palkat ei nouse, usko tulevaisuuteen on nolla. Kasvata sitten lapset tässä pelon ilmapiirissä." Ja nämäkö ovat muka vanhempiesi sukupolven vika? Kateus on syöpä.

Vierailija kirjoitti:

"En. He joutui lapsena kokemaan sodan jälkeistä kurjuutta ja vanhempiensa sotatraumat, mutta ovat rakentaneet meille hyvinvointi-suomen ja melko korkean elintason, josta olemme ainakin lapsina ja nuorina päässeet osallisiksi. Lama-aikanakin siis asiat oli melko hyvin. Koulussa saatiin oppikirjat ja ilmaiset kynät ym. koululaisille. Lamakaan ei älytöntä kurjuutta ollut lapsille.  "

 

Kyllä Suomen rakensi sodan käynyt sukupolvi, seuraava lähinnä tuhosi ja veti rahat omaan kulutukseensa. Nokia alkoi taas olla jo Gen Xn voiman näyttö. Sai ne nostettua eläkkeensä sillai kohdalleen, että niitä maksetaan ja tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

En ole katkera, ovat mitä ovat, sen ajan kasvatteja hekin. Mutta rehellisesti sanottuna onhan tuo hieman itsekäs sukupolvi. Monet pisti omat vanhemmat vanhainkoteihin, lapset kulki avaimet kaulassa omillaan, lapsenlapsista halutaan vain parhaat palat. Itse sitten nautitaan hyvää eläkettä ihan inhimillisestä iästä lähtien ja läheisiltä vaaditaan hoitoa ja turvaa omilla vanhuuden päivillä eikä taatusti olla menossa minnekään "vaivaistaloon". Seuraavaksi sitten nämä millenium ihmeet kertovat mitä omassa sukupolvessa on vialla 😁 

Sinä se jaksat.  Olen 78  ja ne, jotka ei pärjää kotona ovat hoidettavina palvelutaloissa.   Lapset on useimmalla kaukana,  naapurin rouvalla ruotsissa ja toinen oulussa herrana.  

Eläkkeetkin on tosi hyviä, älä naurata.  Monella tonnin vaikka jotain äitiyslomia lukuunottamatta ikänsä matalapalkalla.

Siskon kuolinpesää selvittelin, himpun alle 1500 vanhanpiian eläke kun ei katkoja työelämässä ärrän myyjän ja vastaavissa  

Sinähän ne vanhempasi joiden elintasoa aina kehut lopulta perit 

Erilaisia sodanuhkia on ollut jatkuvasti 2. Maailmansodan jälkeen. Erityisesti ydinsodan. Siinä sivussa on käyty kylmää sotaa. Suomi on aina ollut puskurina isojen maiden välillä. 

"Itse 80-luvun lopulla syntyneenä kärsin 90-luvun laman säästöistä joka puolella vaikkei se kotona näkynytkään." Jaa, sanos joku säästö mistä kärsit? Itse olin opiskelija ja nuori äiti 90-luvulla, enkä kärsinyt mistään. Lapsiperheen tuet olivat satumaisen ihanat. Koskaan sen jälkeen en ole elänyt niin pulskasti.

Pakko tarttua tähän omalta osaltani. Olen syntynyt vuonna 1984 ja menin kouluun juuri passelisti lama-ajan alkuun. Tässä muutama säästötoimi, joista kärsin/"kärsin":

- opettajat olivat lomautettuina ja me olimme oman onnemme nojassa 95% oppitunnista 

- kouluruoka oli hyvin paljon säännösteltyä (esim. 2 kalapuikkoa per oppilas)

- koulukirjat kierrätettiin ja ne olivat välillä lähes lukukelvottomassa kunnossa edellisten käyttäjien jäljiltä

Puhumattakaan siitä, mitä se aiheutti perheellemme kun isän firma kaatui ja niskaan jäi satojen tuhansien velat. 

no en sanoisi että katkera, mulla menee ihan kohtuullisen hyvin itsellänikin, ainakin toistaiseksi olen tyytyväinen miten asiani ovat. Ja opettihan vanhemmat itsenäisiksi ja pitämään huolen itsestä ja tekemään töitä. Mulla on itsestäänselvää että työ ensin, huvi sitten. Oudolta tuntuu, että isolle osalle ihan ikätovereitanikin ei ole. Olen siis syntynyt 1980.

Mutta sen olen kokenut outona, ettei vanhempani toivo omille lapsilleen parempaa kuin itselleen. He ovat tehneet hyvä palkkaisen uran julkisella sektorilla, työpaikat ovat olleet käytännössä varmat. Ja nyt kun itselläni on lapsi, huomaan miten erilainen asenne meillä on. Minä äänestän sitä jonka koen varmistavan parhaiten maan tulevaisuuden lapseni tulevaisuutta silmällä pitäen, vanhempani aina sitä joka lupaa heidän elämäntilanteeseensa parhaat edut. Minä stressaan lapseni tulevaisuudesta, vanhempani jauhavat sitä samaa nauhaa siitä kuinka helpolla kaikki nykyisin saa kaiken. Kun huolehdin esim venäjän aggressioista, he alkavat paasata oman nuoruutensa energiakriiseistä ja sotakorvauksista. Jos mainitsen inflaatiosta, he alkavat naputtaa siitä kuinka ei kaikkea tarvitsekaan pystyä ostamaan :D No, tuota, minä asun rivarissa yhden lapseni kanssa, heillä oli mun ikäisenä jo okt, mökki, pari autoa jne..Minä säästän lapselleni pesämunaa, enkä käytä kaikkea itseeni.

En. Äitini lapsuus oli sodan jälkeistä pula aikaa ja ihan järkyttävä lapsuus joka varmasti jätti jälkensä mielenterveyteenkin. Mitään leluja ei ollut lapsilla eikä juurikaan meilläkään. Ei köyhistä oloista niin vain ponnistettu yhteiskuntaluokissa ylöspäin jonka johdosta sama köyhyys periytyi pitkälle seuraaviinkin sukupolviin jos oli pakkomielle vaan lisääntyä köyhiin oloihin, kunhan saa vain geeniensä jatkuvan ja ihan samantekevää kuinkä köyhäksi jää .

Kenelläkään köyhistä oloista eivät suhteet onnistuneet meidän suvussa mutta silti oli pakko lisääntyä. Järkyttävintä vielä uusperheet jotka nekään eivät onnistuneet. Aikuisten kokeilu perheen lapset ne vain jäivät vaille toista vanhempaa ja pahimmassa tapauksessa kumpaakin. Aikuisilla vaan kamala vimma kokeilla perhettä ja tehdä lapsia siihen ja mikään ei toimi mikä on lasten kannalta järkyttävää.

Järkyttävä riesa nämä suhteiden vaihtelevien uusperheet isovanhemmille kun ne eivät tiedä oikeastaan kuka on sukua ja kuka ei. Pitäisi olla isovanhempi ihan tuntemattomillekkin.

Ei helvetti kun naurattaa nämä sekasopat nykyään. Järkyttävä helppous saaden rahaa ihan tyhjästä masentaa ihmisiä kun minkään takia ei tarvitse enää ponnistella. Ilman mitään omaa vastuuta voidaan tehdä mitä tahansa ja yhteiskunta maksaa viulut.

Vierailija kirjoitti:

Erilaisia sodanuhkia on ollut jatkuvasti 2. Maailmansodan jälkeen. Erityisesti ydinsodan. Siinä sivussa on käyty kylmää sotaa. Suomi on aina ollut puskurina isojen maiden välillä. 

Itse muistan parhaiten otsonikadolla pelottelun, en niinkään sodan uhkaa. 

En todellakaan. Äitini on syntynyt 1927 ja isäni 1929. Heidän lapsuutensa oli aika helevetin paljon kamalampaa kuin oma lasuuteni 1960-luvulla. Ja voin kyllä sanoa, että omatkin lapseni elivät paljon mukavampaa elämää lapsuudessaan kuin mitä mä itse elin 1960-luvulla. 

Muistan lapsuudesta,  jotain 50 luvun loppua kai kun oli joku kylmä sota ja ydin sodan uhka.   Muistan kun yöt valvoin ja jokaista lentokonetta, ei niitä tietysti paljon lennellyt mutta joku vuorokone lensi kodin yli ainakin.

Näin painajaisia harva se yö, isä herätteli minua kun tyyny kainalossa juoksentelin ympäri taloa.

Yksi iltamyöhä vahdattiin pihakalliolla kun joku outo valoilmiö itäisellä taivaalla.   Siis muistutti hätäraketteja tai ympyrää lentävää lentokonetta.   Ei ufo.

Uutiset kuunneltiin tarkoin eikä vanhemmillsni ollut kykyä hoitaa lasten pelkoja.  Sota- aika oli vielä muistissa kun läheistä kaupunkia pommitettiin, siltoja ja siellä olevaa aseteollisuutta 

Ei ole tullut mieleenkään olla katkera siitä, että äiti meni töihin 12-vuotiaana ja isä rehki maatilalla suunnilleen siitä lähtien kun osasi kävellä. Minun ikäluokkani on elänyt kultalusikka suussa heihin verrattununa. Puhumattakaan nykylapsista, joista suuri osa ei ole tehnyt päivääkään töitä vielä täysi-ikäistyttyäänkään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tullut mieleenkään olla katkera siitä, että äiti meni töihin 12-vuotiaana ja isä rehki maatilalla suunnilleen siitä lähtien kun osasi kävellä. Minun ikäluokkani on elänyt kultalusikka suussa heihin verrattununa. Puhumattakaan nykylapsista, joista suuri osa ei ole tehnyt päivääkään töitä vielä täysi-ikäistyttyäänkään. 

Hienoa yleistämistä. Omat 40-luvun lopulla syntyneet vanhempani ovat kaupunkilaislapsia. Eivät ole tehneet mitää töitä, no, muurahaisenmunia ja käpyjä keränneet taskurahan toivossa. 

Oma poikani 15v sen sijaan maalaa mökit, leikkaa nurmikot, hakkaa halot, pesee ikkunat, vaihtaa renkaat jne viikkorahan eteen, myös isovanhemmillaan. Lisäksi on kesätöissä ollut kaupassa ja mansikkapellolla.

Näissä keskusteluissa huomaa kun on ollut varakas koti ja hyväpalkkainen herrasväki vanhempina haukutaan sitten vanhemmat ja varakkuus vaikka se lopulta napsahtaa itelle kun jaksaa odottaa.

Mun lapset taas on duunarikodissa vaatimattomissa oloissa kasvaneet  ja ovat nyt ensimmäisen polven akateemisia kaikki.  Hyväpalkkaisissa töissä ja elintaso hyvä.

Tokkopa kadehtivat vanhempiensa pientä kolmiota ja pikkusta puntoa ja  alle kahden tuhannen eläkettä.

Helppo lapsuus ja yltäkylläisyys tekee näköjään tyytymättömän ihmisen.

En ole katkera ollenkaan. Satoja kertoja sen sijaan oon todennut että kuinka mieletöntä on olla just tähän aikaan tämän ikäinen (nyt 31). Jokaisella sukupolvella on ongelmansa ja olisi täyttä turhuutta harmitella tollaista asiaa mille ei voi mitään. Ja hyvä niin. Ei kaikki ole ollut ruusuista silloinkaan ja maailma voi aina tulla paremmaksi paikaksi jos yhdessä oikeasti tehdään tekoja sen eteen. Olisi tyhmintä joukkolamaantua vaikeuksien edessä. Tsempataan toinen toisiamme, niin kyllä tää tästä :)

Täytyy olla aika vinksahtanu jos omia vanhempiaan kadehtii, ei ymmärrä.

No tavallaan joo, kuuluvat tähän märkään sukupolveen, joka veti kaksin käsin viinaa viikonloput ja joskus viikotkin. Siinäpä sitä sai yksin yrittää kasvaa aikuisuuteen. Nyt kun on vähän saatu eläkkeellä elämä hallintaan niin voidaan sanoa, että kyllä ne muut olivat kännissä, eivät he. Opetti sentään pärjäämään itsenäisesti, joskus olisi helpompaa pyytää apua.

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa huomaa kun on ollut varakas koti ja hyväpalkkainen herrasväki vanhempina haukutaan sitten vanhemmat ja varakkuus vaikka se lopulta napsahtaa itelle kun jaksaa odottaa.

Mun lapset taas on duunarikodissa vaatimattomissa oloissa kasvaneet  ja ovat nyt ensimmäisen polven akateemisia kaikki.  Hyväpalkkaisissa töissä ja elintaso hyvä.

Tokkopa kadehtivat vanhempiensa pientä kolmiota ja pikkusta puntoa ja  alle kahden tuhannen eläkettä.

Helppo lapsuus ja yltäkylläisyys tekee näköjään tyytymättömän ihmisen.

Hmm. Onkohan mitenkään mahdollista että se vanhempien hyvä toimeentulo korreloi tietynlaisen asenteen kanssa, joka sitten herättää vielä aikuisenakin ristiriitoja omien lasten kanssa? Usein sanotaan, ettei menestynyt ihminen ymmärrä ettei kaikki hyvä ole välttämättä itse saavutettua, vaan olosuhteet vaikuttavat suuresti siihen mihin elämässään päätyy -olisiko mitenkään mahdollista että vanhempiemme ikäluokassa olisi juuri sitä asennetta, että kaikki on oman erinomaisuuden ansiota ja jos ei tulevat sukupolvet saavuta samaa on vika niissä?

Btw, meillä hyvin toimeentulevien perheiden lapsilla tuntuu olevan enemmän sitä ajatusta, ettei mitään perintöä odoteta. itse ainakin kieltäydyn perinnöstä kun aika tulee, mihin ihmeeseen minä tarvitsisin heidän eurojaan kun olen jo tukevasti keski-ikäinen ja oma talous rakennettu? Olen heitä kannustanut hankkimaan rahoillaan kaikki mahdolliset palvelut, työllistämään ja säästämään julkisia palveluita.